Leppoisin sunnuntai aikoihin on nyt takanapäin. Heräsin ilman kellonsoittoa 10 tunnin yöunien jälkeen. Aamupala tuli tehtyä ja nautittua huolella puolen päivän jälkeen lehden ja reippaan kahvimäärän kanssa. Yöhousut vaihtui vasta neljän aikoihin farkkushortseihin. Aamun toimet kruunasi Spotifyn Sunny Sunday -soittolista, joka antoi tahtia päivälle. Sitten vain pitkä sisäänhenkäys ja hitaasti ulos. Kehissä ollaan taas. Olen löytänyt tieni pinnalle.  Pitkään siinä menikin kunnes sain taas kiinni ajatuksistani ja siitä missä menen. Kesä ja paluu johonkin, johonkin tilaan, jota en osaa kuvailla juuri nyt aiheuttivat paljon saamattomuutta. Päivät koostuivat pitkälti ei mistään. Jotkut kutsuvat sitä lomailuksi, toiset olemiseksi. Sitä se ei kuitenkaan minulle ollut. Yleensä nautin juuri näistä kahdesta asiasta. Siitä kun arki on vain olemista. Tärkeintä kuitenkin elämässä minulle on liikkeellä pysyminen. Taaksepäin on turha haikailla, tehty mikä tehty. Paikallaan oleminen on edelleen peloista pahin minulle. Tulevaisuus on aina auringonloistoa täynnä, jota kohden pyrin.