Joskus elämä vaan tuntuu epäreilulta. Jopa niin
epäreilulta, että mannapuurokin menettää merkityksensä. Sitä vaan miettii, että
miksi. Pettymys on alussa se päällimmäinen tunne. Yritetty on. Seuraavaksi
mielen valtaa kaikki sata ja yksi fraasia, joita tulee toitottaa itselleen. Siinä
vaiheessa kun Kirka on aloittamassa laulamaan surun pyyhkimisestä, on jo
puhelimeen tullut viesti ystävältä. Ystävät ne vaan aina osaa ajoittaa olemassaolonsa
täsmällisesti. Yksi hassu viesti odottamassa mua puhelimessa kääntää mielen ylösalaisin.
On se jännä mikä vaikutus täysin sisällöllisesti merkityksettömällä viestillä
voi olla. Kunhan se vain tulee juuri oikealta tyypiltä. Ystävyys, se on just tätä: olemassaoloa.

Niin ja kai se elämä on tasapuolinen kaikkia meitä kohtaan
sitten pitkässä juoksussa.