Kaupallinen yhteistyö Finlaysonin kanssa

Suurin osa meistä on varmasti kuullut ja tehnyt eri tahojen tarjoamia hiilijalanjälkilaskureita. Itse olen muutaman laskurin tehnyt ja tuntenut maailman tuskan harteillani. Laskuri ilmoittaa yksilön arvioidun hiilijalanjäljen eli kuinka paljon hän aiheuttaa kasvihuonepäästöjä. Harva meistä kuitenkaan tietää, että alun perin laskuri oli öljy-yhtiön markkinointitemppu. 73% maailman kasvihuonepäästöistä on noin sadan yrityksen aiheuttamia. Näistä yksi on hiilijalanjälkilaskurin kehittäjä, öljy-yhtiö BP. Alkuun ihmettelin, että mikä tässä on ongelma tai miksi tämä tuntuu hassulle. Perehdyttyä hitusen asiaan, ymmärsin yskän. Kun tarkastellaan nimenomaan yksilön hiilijalanjälkeä, saastuttamisesta tulee kuluttajan vika. Vastuu siirretään yritykseltä kuluttajalle. Toki yksilön vastuu ei katoa mihinkään, mutta keskiöön tulisi nimenomaan tuoda yritysten vastuu.

Jos jokin asia tuottaa maailman tuskaa, on se ilmastonmuutos ja sen ympärillä käytävä keskustelu. Aihe on kokonaisuutena aivan liian laaja, hähmäinen ja kompleksinen tällaiselle ”tavan tallaajalle” tartuttavaksi. Sanasto on jo itsessään sen verran vierasta, että kaupan kassalla tulee ostaneeksi vihreällä präntillä merkattuja tuotteita, ilman, että edes tietää, mitä ne tarkoittavat tai tarkoittavatko ne edes mitään. Toisinaan taas tulee ilahduttua, kun pikaruokaravintola on vaihtanut muoviset pillit pahvisiin, ymmärtämättä kuitenkaan, että kyse on pitkälti katseen pois siirtämisestä itse pihvistä, eli ongelmasta. On vaikea hahmottaa, mitkä teot ovat merkitseviä, kun puhutaan ilmastoteoista. Joo, ”kaikki teot ovat tärkeitä” on kaunis ajatus. Todellisuus on yleensä jotain muuta, kuten markkinointitemppuja, joilla saadaan katse hetkellisesti harhautettua pois ongelmasta, kuten tehotuotetusta lihasta.

Kävin viikko sitten erittäin mielenkiintoisen Teams-keskustelun Finlaysonin vastuullisuusasiantuntija Beda Rasisen kanssa. Puhuimme päästöjen syntymisestä, niiden kompensoimisesta sekä yrityksien vastuusta ilmastoteoissa. Mistä asioista kuluttajan tulisi ylipäänsä olla tietoinen, miettiessään ekologisempia valintoja. Miten minä kuluttajana voin vaikuttaa yrityksien päästöjen vähentämiseen ja heidän vastuun lisäämiseen. Pirun laajoja, mutta mielenkiintoisia kysymyksiä! 

Juttelimme Bedan kanssa myös Finlaysonin uudesta CO2/NEG. (hiilinegatiivisesta) kodinsisustustuotesarjasta, joka on loistava esimerkki vastuun siirtymisestä kuluttajalta enenevässä määrin yritykselle. Pureuduimme myös päästöjen termiviidakkoon ja kasvihuonepäästöjen syntymiseen. Täytyy sanoa, että haastattelun jälkeen pää oli hitusen pyörällä, mutta samaan aikaan tiedon valtatiellä surffaaminen yhdessä alan asiantuntijan kanssa, loi toivoa paremmasta. 

Mikä ihmeen CO2/NEG.-tuotesarja?

Kyseessä on mielenkiintoinen ulostulo, jossa on toivon mukaan pala tulevaisuutta. Sen sijaan, että minä kuluttajana kaupan hyllyjen välissä selvittelen tuotteiden ekologisuutta ja lasken eri laskureilla omia päästöjäni, on CO2/NEG.-sarjassa mietitty asiaa toiselta kantilta: miten yritys voi ottaa vastuun tuotteen päästöistä ennen kuin se päätyy myyntiin. CO2/NEG.-tuotesarjan jokaisen tuotteen kasvihuonepäästöt on ylikompensoitu eli hyvitetty asiakkaan puolesta. Siinä missä yritys tuottaa päästöjä, ottaa se myös vastuun niiden hyvittämisestä. 

Toki kyseessä on vielä pieni askel Finlaysonilta, mutta oikeansuuntainen askel. Yrityksen tavoitteena onkin seuraavaksi laskea päätuotteidensa hiilijalanjäljet, sekä laskennan lisäksi, pohtia sopivia tapoja kompensoida syntyviä päästöjä. Ilmaista tämä lysti ei ole ja pohdinkin, olemmeko kuluttajina valmiita maksamaan hieman korkeampaa hintaa kompensoiduista tuotteista ja palveluista vai tuleeko yrityksen hoitaa kulut? Mitä ajatuksia tämä herättää teissä?

Päästökauppa, hiilineutraalius ja -negatiivisuus, kompensoiminen – Mitä näistä tulisi tietää?

Otsikon termistön vaikeat sanat ja laajat käsitteet saa ainakin allekirjoittaneen hiukan turhautuneeksi. Mutta jostain tämäkin tietoisuuden lisääminen on aloitettava ja oltava itseä kohtaan armollinen.

Yksinkertaistettuna hiilineutraaliudella tarkoitetaan tuotteesta syntyvien päästöjen kompensoitumista, eli hyvitetään se määrä päästöjä, joita ollaan tuotettu. Hiilinegatiivisuudella taas kompensoidaan enemmän päästöjä, mitä tuotteen tuotannosta syntyy. Finlaysonin CO2/NEG.-sarjassa on hyvitetty tuplasti tuotannosta syntyneet päästöt. Tämä siksi, että tuotteiden päästöjä on vaikea laskea sen elinkaaren loppuun asti siitä hetkestä, kun tuote lähtee asiakkaan matkaan kaupasta ja päätyy viimeiselle ristiretkelle kaatopaikalle. Tämä seikka on haluttu ottaa huomioon ylikompesoimalla päästöt.

Sitten on tärkeää muistaa, kun tuotteita valmistetaan, päästöjä syntyy aina! Kompensoiminen tarkoittaa joko sitä, että mitätöidään se määrä päästöjä, joita ollaan aiheutettu, esimerkiksi puita istuttamalla, jolloin sidotaan kasvihuonepäästöjä ilmakehästä, tai estetään päästöjen syntymistä ostamalla päästöoikeuksia EU:n päästökaupasta (tästä lisää myöhemmin). Kumpikaan näistä tavoista kompensoida päästöjä ei ole täysin vedenpitävä, mutta suuntaa antava.

Kun tuotteelle/palvelulle lasketaan hiilijalanjälki ja kompensoidaan siitä syntyviä päästöjä, kannustaa se yrityksiä tarkastelemaan valmistettavien tuotteiden päästöjä ja omaa toimintaansa. Esimerkiksi tavanomaisesta puuvillasta tehty pussilakanasetti tuottaa melkein kaksi kertaa enemmän päästöjä kuin luomupuuvillasta tehty vastaava setti. Jos taas pussilakanat tehdään kierrätyspuuvillasta, syntyvät päästöt romahtavat alas. On siis merkittävää, mitä materiaaleja käytämme. (Lähde: Suomen Tekstiili & Muoti) 

”Kompensoiminen ei suinkaan saa olla yritysten päätapa tehdä vastuullisempia tuotteita, vaan sen tulee kannustaa vähentämään päästöjä ja lisäämään tietoisuutta, mistä päästöt syntyvät.”

Beda Rasinen

Sitten, mennäänpä tuohon aikaisemmin mainitsemaani, ei niin seksikkääseen termiin, EU:n päästökauppaan. Kyllähän tässä hiukset harmaantuvat jo pelkästä termistä. Väänsimme Bedan kanssa hiukan rautalankaa, johtuen allekirjoittaneen haasteista ymmärtää näin laajoja käsityksiä ja kummallisia sanoja. Sain kuitenkin hyvän pintaraapaisun, mistä EU:n päästökaupassa on kyse, kiitos Bedan.

Yksinkertaistettuna EU:n päästökauppa kattaa noin 45% EU:n tuottamista kasvihuonekaasupäästöistä. Päästökaupassa on kattoraja sille, kuinka paljon päästöjä saadaan synnyttää EU:ssa. Vuosi vuodelta tätä rajaa alennetaan. Päästöoikeuksia, eli kuinka paljon päästöjä saa tuottaa, on tietty määrä jaossa Euroopan Unionissa. Isoilla teollisuuden päästäjillä tulee olla hankittuna EU:n päästökaupasta päästöoikeuksia, jotta he voivat tuottaa palveluita tai tuotteita markkinoille. Ilman päästöoikeuksia isoimmat päästäjät eivät saa tuottaa päästöjä. Päästöoikeudet ei kosketa pieniä toimijoita, mutta he voivat vapaaehtoisesti ostaa oikeuksia, jolloin isojen päästäjien päästöt EU-laajuisesti vähenevät enemmän, kuin päästökaupan poliittisesti päätetyllä tahdilla.

Päästökaupassa pätee kysynnän ja tarjonnan laki: mitä vähemmän päästöoikeuksia on tarjolla, sitä kalliimmaksi oikeudet tulevat. Kun päästöoikeuden hinta kallistuu, aiemmin kannattamattomat toimenpiteet päästöjen vähentämiseksi muuttuvat kannattaviksi. Tämän takia on oleellista, että päästöoikeuksia ostavat myös muut toimijat, kuin ne, jotka siihen ovat velvoitettuja. Mitä enemmän markkinoilta ostetaan pois päästöoikeuksia isoilta toimijoilta, sitä kalliimmaksi päästöoikeuksien ostaminen heille tulee.Tällöin paine vähentää päästöjä kasvaa. Juuri näiden suurten toimijoiden päästövähennykset ovat niitä merkittäviä tekijöitä isossa kuvassa. Tämä on se syy, miksi meidän tulisi olla tietoisia EU:n päästökaupasta, edes pintapuolisesti.

CO2/NEG.-tuotesarjan tuotteet kompensoitiin ostamalla päästöoikeuksia EU:n päästökaupasta. Tässä varmasti joku muukin kanssakulkija saattaa ihmetellä, miksi ainoastaan isot teollisuuden päästäjät  ovat velvoitettuja ostamaan päästöoikeuksia. Nähtäväksi jää, tullaanko tulevaisuudessa näkemään, että muutkin kuin jättisuuret päästäjät joutuvat ostamaan päästöoikeuksia ja sitä kautta luomaan painetta päästöjen vähentämiseen.

Mitä kuluttajana voin tehdä päästöjen vähentämiseksi?

Aloitetaan kuitenkin eka yritysten vastuusta. Beda peräänkuulutti erityisesti yrityksien vastuuta vaatia alihankkijoilta vastuullisempia ratkaisuja. Haasteena tässä suomalaisilla yrityksillä on se, että olemme pieniä toimijoita maailmanmarkkinoilla. Tästäkin huolimatta painetta tulee luoda tuotantoketjun jokaiselle toimijalle, esimerkiksi vaatimalla tehtaita hyödyntämään uusiutuvia energialähteitä. Uusiutuvan energian käyttäminen tuotannossa näkyy heti tuotteen päästömäärissä.

Tuottajavastuun tulisi myös tulla tekstiilialalle. Siinä missä elektroniikkaa myyvät yritykset, ovat velvollisia ottamaan vastaan vanhat tai rikkinäiset tuotteet ja kierrättämään ne, tulisi tämä sama lainsäädäntö tulla tekstiilialalle. Mitä enemmän saadaan kierrätettyä materiaaleja, sitä vähemmän tulee tarvetta tuottaa uusia raaka-aineita, kuten puuvillaa markkinoille. Tässä on toki omat haasteensa jatkojalostuksen kanssa, kun kysyntää tekstiilijätteelle on vähän ja kustannustehokas teknologia on vielä kehitysasteella.

Finlaysonilla on kunnianhimoinen tavoite viiden vuoden sisällä ottaa vastaan kaikki käytetyt tekstiilituotteet, mitä ovat myyneet kuluttajille, ja ottaa vastuu tuotteen jatkojalostuksesta tai hävittämisestä. Finlaysonin tuotevalikoimasta löytyy jo Old Jeans -tuotesarja, jossa on hyödynnetty kierrätettyjä farkkuja sekä räsymatot, jotka ovat 100% tehty kierrätetyistä lakanoista.

Sitten itse otsikon kysymykseen. Kaikista tehokkain tapa vaikuttaa on äänestää jaloilla eli olla ostamatta mitään. Vaatia yrityksiltä tekoja ja läpinäkyvyyttä vastuullisuudesta, jolloin syntyy paine, ettei kiperille asioille voi vain ummistaa silmiä.

Suuren osan meistä tulee kuitenkin kuluttaa, jolloin tehokkain tapa vaikuttaa on miettiä materiaalivalintoja. ”Mitä lähempänä tuotettu, sitä ekologisempi” -ajattelu ei pidä aina paikkaansa. Liian helposti kuvittelemme, että tuotteella on pienemmät päästöt, kun se on tuotettu lähellä. Se, että ostan tavallisesta puuvillasta valmistetun pussilakansetin, joka on ommeltu Suomessa kasaan, ei omaa pienempiä päästöjä kuin tuote, joka on valmistettu luomupuuvillasta, ommeltu kasaan Turkissa ja kuljetettu Suomeen. Kuljetuksen päästöt ovat huomattavasti pienemmät kuin tuotannon raaka-aineet. Raaka-aineet ovat merkittävin tekijä tarkastellessa tekstiiliteollisuuden päästöjä. Bedalta tulikin selkeä viesti meille kuluttajille: kiinnitä huomiota materiaalivalintoihin!

Ollaanko me kuluttajina sitten valmiita maksamaan enemmän vastuullisemmasta tuotteesta? Vaikka kuinka tiedostan ja vaalin arvojani, en voi kieltää ettenkö toimisi lompakko edellä. Tuntuu niin pirun ärsyttävälle kun ihannearvoni ja todellisuus eivät aina kohtaakaan kaupan kassalla. ”Jos kuluttajalta kysytään, onko vastuullisuus tärkeä kriteeri ja arvo ostokäyttäytymisessä, vastaus on, että joo, kyllä on. Mutta todellisuudessa se ei näy kulutuskäyttäytymisessä. Vasta pieni osa kuluttajista oikeasti tekee vastuullisia valintoja” , sanoi Anniina Nurmi Ylen haastattelussa.

Kyse on siis isommasta ajattelutavan muutoksesta. Siirtymisestä nopeasta hedonistisesta kuluttamisesta hitaampaan kuluttamiseen, jossa halujen sijaan kiinnitettäisiin huomiota tarpeeseen sekä tuotteiden käyttöikään. Sain alkuvuodesta osana yhteistyötä Finlaysonin Jesus-pussilakanasetin, jonka hinta on huokeampi kuin tavan pussilakanasetin. Jesus-lakanoilla on tosin 50 vuoden takuu ja yritys lupaakin niiden olevan markkinoiden kestävimmät puuvillalakanat. Kun hinnan jakaa 50 vuodella, ei se tunnukaan enää niin kalliille.

Summa summarum: Vastuullisuudessa pallon tulee kuitenkin olla yrityksillä eikä yksilöillä. Tästä olimme yksimielisiä Bedan kanssa.

Mitä seuraavaksi, Finlayson?

Siinä missä jo kolmannen kerran menen ja täytän yhden hiilijalanjälkilaskurin ja vaivun taas talvihorroksen kaltaiseen toimettomuuteen ja kannan maailman tuskaa harteillani, pohdin, mitä yritykset ovat valmiita tekemään keventääkseen taakkaani. Eihän tämä voi vaan jatkua niin, että näin suuri vastuu on kuluttajalla.

Haastattelu Bedan toi esiin sen, kuinka kuluttajien vastuun tulisi enenevässä määrin olla jaettu yritysten kanssa, sillä hehän tuottavat tuotteet, joita me käytämme ja synnyttävät päästöjä, siinä missä mekin saunaa lämmittäessä. Jos kaupan hyllyltä ei löydy luomupuuvillasta tehtyjä tuotteita, on vaihtoehtona ostaa tavanomaisesta puuvillasta tehtyjä lakanoita, joiden päästöt ovat tuplasti suuremmat. Jos päästöitä tulee maksaa, ohjaa se toimintaa vähäpäästöisemmäksi. 

CO2/NEG.-sarja saattaa vielä tässä vaiheessa kuulostaa vieraalle ja aiheuttaa ihmetystä meissä. Siitä samasta ihmetyksestä konkretisoitui ainakin itselleni ajatus, että päästöjen synnyttäjien tulee tulla esiin ja ottaa vastuu tekemisistään. Tuotantoketjun tulee olla läpinäkyvää, jotta tiedämme keneltä vaatia ja mitä. Finlaysonilla on tavoitteena olla maailman läpinäkyvin tekstiilialan yritys, joka haluaa tietää koko valmistusketjun. Tuntuu hassulle, että olemme päätyneet tilanteeseen, jossa emme tiedä tuotantoketjuja. 

Millaisia vastuullisia tekoja voimme odottaa seuraavaksi yrityksiltä? Mikä on minimi, mitä yritysten tulee tehdä päästöjen vähentämiseen? Jos Finlaysonin CO2/NEG.-sarjasta saisimme normin lainsäädännön avulla, uskoisin, että ottaisimme suuren loikan eteenpäin ilmastoteoissa. On hyvä muistaa, että vaikka lainsäädäntö tulee aina hiukan perässä, on tärkeää, että yritykset ja kuluttajat luovat yhdessä painetta päättäjille.

Mitä ajatuksia CO2/NEG.-sarja herättää?