Laitamme viestiä anonyymisti. Sovimme paikan ja ajan. Saavun hänen luokseen. Emme vaihda sanoja vaan ryhdymme suoraan hommiin. Kiihkeästi. Toisinaan ilman suurta kiihkoa. Vain seksiä. Puhdasta nautintoa. Nautimme, jonka jälkeen poistun paikalta. Näimme uudestaan, jos näemme. Harvemmin kuitenkaan näimme toisten.

Häpeä taas oli joka kerta vastassa. Kerrasta toiseen.

Joka helvetin kerta.

Homoseksi ilman häpeää oli vierasta itselleni. Häpesin itseäni ja sitä mitä tein. Onnekseni häpeä oli minun. Kukaan ulkopuolinen ei nähnyt sitä, koska kaikki oli anonyymia tai ainakin kahdenkeskeistä. Hyvin peiteltyä. Ulkomailla seksin harrastaminen oli taas vapaampaa. Ihmiset olivat ohikulkumatkalla, minä mukaan lukien. Olin myös eri yhteiskunnassa: eri normit, eri moraalikäsitys. Se mikä tapahtui reissussa, jäi myös reissuun. Toki häpeä kaivoi tiensä esiin maanosaan katsomatta, ei tosin niin vahvana kuin Pohjolassa. Häpeä oli opittua meillä kautta historian. Ehkä muuallakin, mutta siitä en tiennyt. Tiesin, mitä se on Suomessa. 

Seksuaalinen itsetuntemukseni oli rakentunut vuosien aikana ja häpeä kuului osaksi miesten välistä seksiä. Cruising-kulttuuri on osa homoskeneä. Kun seksiä ei ole laillisesti saanut harrastaa, on sitä harrastettu salaa, piilossa yhteiskunnan katseilta ja tuomitsemiselta. Vaikka nykyään lainsäädäntö antaa myöten miesten välisen seksin, asenteet ovat yhä olemassa.

”Ihmisen kehityksessä kasvuajan kokemukset muovaavat sisäistä seksuaalisuutta, jota aikuisena toteutamme omassa elämässämme ja parisuhteessamme. Häpeä aiheuttaa kontrollia ja kontrolli seksin aikana estää usein esimerkiksi vapaan nautinnon. Halusta, kiihottumisesta ja nautinnosta voi syntyä häpeän tunne.”

Väestöliitto

Olin 30 vuoden paremmalla puolen, kun harrastin ensimmäistä kertaa seksiä miehen kanssa ilman häpeää. Yhtenä kertana häpeä ei saapunut enää paikan päälle tuomitsemaan minua, sammuttamaan seksin tuomaa iloa ja nautinnon kokemusta. Se oli vapauttavaa. Tällaistako seksi voi myös olla, mietin.

Noin kymmenen vuoden ja usean seksikerran jälkeen pääsin irti häpeästä. Siitä häpeäloukusta, joka kytkeytyy meidän moraalikäsitykseen.

Kymmenen vuotta.

Häpeällä kuorrutettu homoseksi, pesojoonas, uhana design

En ole suoranaisesti kokenut tuntemattomien ihmisten katseita seksikertojeni jälkeen. Tunsin kylläkin katseet mielessäni, kun suuntasin vieraan ihmisen makkarista takaisin kotiini pesemään itsestäni kaiken ”lian” pois. Eihän kukaan ulkopuolinen ratikassa tai kadulla edes tiennyt minun harrastaneeni seksiä toisen miehen kanssa juuri ennen kyytiin nousemista. Ajattelin, että jos he vain tietäisivät, hämmentäisin heitä ja tekisin heidän olonsa epämukaviksi. Ja enhän minä sitä halunnut. Oli helpompi ottaa vastuu muiden tunteista ja omista teoista kuin vaatia oikeutta omalle nautinnolle. 

Ihmisillä saattaa olla mitä erikoisempia käsityksiä miesten välisestä seksistä. Kuin nuolisi auringossa pehmenyttä tikkaria. Suklaajuna. Exit only. Nyrkkiä sisään ja ulos. Jotain pervoa. Nahkaa ja kapuloita. Ei niinkään kaunista, intiimiä ja nautinnollista. Syy tähän on varmastikin ihmisten tietämättömyys ja historian painolasti, opitut asenteet. Joten on ollut turvallisempaa peittää osa omaa seksuaalisuutta niin ettei se näkisi päivänvaloa ja joutuisi selittelemään. Toisin sanoen, tehdä asioita salassa, ilman ulkopuolisten tuomitsemista vaikkakin häpeän kera. Himo voittaa häpeän, ainakin hetkellisesti.

Kymmenen vuotta kuulostaa pitkälle ajalle, mutta samaan aikaan toppuutan itseäni ja mietin, että onneksi nyt jo. Nyt ymmärrän, ettei minussa olekaan vikaa, vaikken harrasta seksiä parisuhteessa naisen kanssa. Kelpaan tällaisena. En olekaan tehnyt mitään väärää nauttimalla seksuaalisuudestani sellaisena kuin se minussa on. Häpeä ei itse asiassa ollutkaan minussa, eikä se ollut minun, vaikka näin oli annettu ymmärtää ja sysätty päälleni.

Häpeällä kuorrutettu homoseksi, pesojoonas, uhana design

Häpeällä kuorrutettu homoseksi, jonka kuorruttajana media toimii

Luin kesällä iltapäivälehden tekemiä juttuja ”dildometsästä”. Paikasta, jossa miehet harrastavat salaa seksiä keskenään. Paikalta oli löydetty patjoja, lehtiä ja ilmeisesti myös dildoja, joista saatiin kivan raflaava otsikko. Jutuissa viitattiin ”homoparkkiin”, Isokyrön alueen häpeäpilkkuun. Iltasanomat jopa lähettivät ”toimittajan” paikan päälle ihmettelemään paikkaa. Paikkaa, joka on juurikin sen salaisen sijainnin takia monille miehille turvallinen ympäristö toteuttaa seksuaalisuuttaan piilossa yhteiskunnan tuomitsevilta katseilta. Nauttia seksistä, kylläkin sillä uhalla, että jäävät kiinni ja menettävät kasvonsa. Alue on skutsissa, joten tuskinpa se, mitä siellä on tapahtunut, on haitannut tai satuttanut ketään ulkopuolisia. Tuskin ainakaan niin montaa, kuin tämän tyyppiset uutisoinnit satuttavat.

Jutun toimittelija tuskin itse on mikään homoseksin ystävä tai asiantuntija. Juttu on tuttuun ja totuttuun tapaan kirjoitettu hyvinkin asenteellisesti. Siihen on haastateltu pienen kylän ”Esson parlamentin” jäseniä, joiden röhinän voi kuulla heidän kommenteistaan. ”Uutisoinnissa” oikein mässäillään homojen kustannuksella niin, että hetero-oletettu voi tuntea itsensä paremmaksi. Juttu loppuu seuraavanlaisesti: 

”Superpesiksessä pelaava JymyJussit on siis osittain Alapään Koiton hedelmä.

Tällä seikalla ei ole toki enää mitään tekemistä dildometsän kanssa.”

Hoh hoijaa.

Ajattelin, että olisin antanut palautetta iltapäivälehdille asiasta, mutta en vaan jaksanut. En saatana jaksa aina olla antamassa palautetta ja kehittämässä Suomen suurimpien mediatalojen osaamista seksuaalivähemmistöistä. Homoseksin negatiivinen uutisointi on arkea Suomessa. Pari kertaa vuoteen päästään kirjoittamaan ”suklaajunista” ja ”dildometsistä”. Antamaan kiekko lapaan pohjanmaalaisen kylän heteroukoille, jotka ovat kärppänä Facebookissa kertomassa, kuinka sairasta jengiä homot ovat.  Homoseksi loistaa poissaolollaan, kun puhutaan iltapäivälehtien seksivinkeistä, -asennoista tai -fantasioista. Heteroseksistä kerrotaan nautinnon ja sen maksimoimisen kautta. Fantasioina, villeinä kesäöinä ja rohkeina kokeiluina.

Sen sijaan, että iltapäivälehtien toimittajat olisivat ruokkineet omaa uteliaisuuttaan ja tuottaneet heteroille lisää naurunaiheita, olisivat he voineet pureutua häpeään, mikä todennäköisesti on johtanut miehet anonyymeinä ”dildometsään”. Etsinyt vastausta vaikka seuraaviin asioihin: Missä kohtaa yhteiskunnassa ollaan menty vikaan, kun seksiä tulee mennä harrastamaan anonyymina metsään (toki jos se on se juttu, niin fine!)? Miksi miesten välinen seksi nähdään yhä homojen välisenä nautintona? Miksi toimittaja ei kysynyt Esson baarissa olevilta miehiltä, miten he omassa ympäristössään lisäävät hyväksyntää seksuaalisuuden kirjoa kohtaan tai sitä, miten heidän perheessä keskustellaan nuorten kanssa seksuaalisuudesta ja seksistä. Siitä, että seksi on muutakin kuin naisen ja miehen välinen yhdyntä. Tai toimittaja olisi voinut vaikka avata pandoran lippaan ja selvittää, miksi katsomme kapeakatseisesti parisuhteen ulkopuolista seksiä? Olettaen, että osa ”dildometsän” asukkaista on heterosuhteessa olevia ukkomiehiä, jotka haluavat myös muutakin, mitä kotona saavat.

Jos näin ”syväluotaavaan” journalismiin ei toimituksessa ole osaamista, voidaan palata tuttujen otsikoiden äärelle ja kirjoittaa jatkossa juttuja miesten välisistä fantasioista, seksiasennoista tai millaisia seuranhakualustoja meillä on miehille. Avartaa lukijoita tai antaa tilaa sateenkaarimiehille kertomalla, että miehetkin fantasioivat miehistä, harrastavat muissakin asennoissa seksiä kuin takaapäin tai käyttävät Tinderiä löytääkseen unelmien prinssin. Miksi uutismedioiden on vaikea puhua miesten välisestä seksuaaliterveydestä, seksuaalisesta itsetunnosta?

Tai toimittaja olisi vaan voinut jättää lähtemättä Tampereelta Pohjanmaalle ja katsoa vaikka Netflixistä Sex Educationin.

Häpeästä irti

Tällaiset uutisoinnit ovat osasyy häpeääni. ”Dildometsää” lukiessani häpeä valtaa taas mieleni. Kuulen kaiken sen naurun ja ulkopuolisten tuomitsemisen mielessäni, minkä se on aiheuttanut monissa lukijoissa. Dildometsä on yhtä kuin minä, ajattelen. Ihmiset nauravat dildometsälle, he nauravat minulle. Luen jodelista kuinka joukko homoja kertoo häpeävänsä homoja. Ei. Kenenkään ei tule hävetä omaa seksuaalisuuttaan. Suomen metsissä tuhannet heterotkin harrastavat seksiä. Heistä ei vaan uutisoida.

Kumma kyllä, tällaista homoihin kohdistuvaa uutisointia ei nähdä vahingollisena. Mutta se nähdään vahingollisena, että joku marjastaja saattaa törmätä metsässä seksiä harrastaviin miehiin. 

Saattaa törmätä.

Häpeällä kuorrutettu homoseksi, pesojoonas, uhana design

Iltalehden arkistoista löytyi myös juttu häpeästä: ”Häpeä vie ilon seksistä – näin olet hyvä seksikumppani.” Entä jos kuitenkin yhteiskunta ja ennen kaikkea media opettelisi olemaan viemättä iloa seksistä?

Ps. Iltapäivälehtien toimittajat, toivon ettette ota yhteyttä tehdäksenne juttua ”Somevaikuttaja harrasti seksiä ilman häpeää ensimmäisen kerran 30-vuotiaana”. Sen sijaan voitte tehdä juttuja homomiesten seksuaaliterveydestä.

Ps. Suosittelen myös kurkistamaan tämän jutun homoseksistä: Dear Eino, sattuuko eka kerta perseeseen?

Lue edellinen

6 kommenttia

6
  1. Miksi puhut monikossa iltapäivälehtien uutisoineen ”dildometsästä”? En löytänyt Iltalehdestä yhtään juttua aiheesta.

  2. Erittäin hyvin kirjoitettu, häpeä on taustalla aina ja se näkyy monissa muodoissa. Jos työporukassa kysytään oliko viikonloppuna sutinaa, niin ei tule mieleenkään vastata rehellisesti. Jos minulla olisi ollut sutinaa naisen kanssa, olisi asiaa suotavaa julistaa ja vastaanottaa kehuja. Asiaa suorastaan juhlistettaisiin (en liioittele, olen nähnyt ja kokenut tämän työporukoissani).

    En voisi ikinä kertoa tavanneeni kivan miehen tai meneväni poikaystävän kanssa reissuun, jos sellainen olisi. Ensimmäinen mielikuva heillä olisi, kun muna menee perseeseen. Vaikka olen muutakin kuin yhdyntä.

    Dildometsä-asiassa ensimmäinen reaktioni oli myös, että miksi asiassa ei perehdytä siihen mikä tähän on johtanut ja mikä pakottaa näitä (todennäköisesti) naimisissa olevia ukkomiehiä toimimaan salassa ja häpeässä?

    Minua myös häiritsi se, että kunnanjohtaja oikein hehkutti Think Big -kampanjaa jossa vastaavasti nostettiin toiminta jalustalle ja korostettiin ”suhtautumisen neutraaliutta”.

    Tarkoitus oli varmaan hyvä, mutta varmaan myös osittain julkikuvaa kiillottavaa ja twitter-raivoa ehkäisevää. Ei tuosta asiasta pitäisi joutua olemaan ”neutraali” twitter-raivon pelossa – ihan hyvä olisi miettiä, minkä vuoksi nuo miehet eivät koe oloaan yhteiskunnassa niin hyväksytyksi ja turvalliseksi, että voisivat elää elämäänsä ja löytää seuraa ilman häpeää, leimautumista ja pelkoa. Ei minulla ainakaan ole ”neutraali” olo, kun mietin asiaa.

    On inhottavaa, kun mediassa ja yhteiskunnan asenteissa tuntuu olevan lähestulkoon vain ääripäitä, joko halveksunta tai ylistys. Olet joko erittäin suvaitsevassa LGBT-kuplassa Helsingin ydinkeskustassa, tai kulissiavioliitossa puskapanemassa Isokyröllä. Välimallia ei tunnu olevan, ja sekin varmaan näitä miehiä ajaa puskahommiin. Molemmilta puolilta tulee paineita olla tietynlainen. Etenkin bi-miehissä tämän huomaa, he eivät halua vahingossakaan tulla leimatuksi homoporukkaan. Yhteiskunta ei edes useimmiten huomioi bi-ihmisten olemassaoloa, on vain ääripäät homo ja hetero. Suuntautumisen suhteen on erittäin vaikeaa olla ns. arkinen tässä yhteiskunnassa: se on kuin poliittinen suuntautuminen, olet joko oikealla tai vasemmalla. Loput saavatkin mennä nukkuvien puolueeseen.

    Minä myös koen tuollaiset dildometsä-uutisoinnit pistona itseäni kohtaan. Työkaverit lukevat noita juttuja, nauravat ja järkyttyvät pervoista homostelijoista. Taas saa hävetä itseään ja välttää heteroita entisestään.

    Turvassa pysyy, kun ei kerro itsestään mitään muille. Valitettavasti tuon turvallisuuden hinta on henkinen itsemurha, ahdistus, sosiaalinen eristäytyminen. Heterot eivät käsitä, kuinka onnekkaita ovat kun heillä on automaattinen hyväksyntä ja heidän seksuaalisuutta juhlistetaan joka päivä.

    Pahoittelut pitkästä rantista.

  3. Itse ainakin arvostan itseäni, sekä kehoani sen verran, että en harrasta kruisailua tai irtosuhteita. Voin kyllä sanoa, että HIEMAN hankalaa löytää miestä joka olisi samoilla linjoilla.

    1. Moikka

      Mun mielestä vaikka harrastaa irtosuhteita voi silti arvostaa itseään ja kehoaan. Seksihän on ihana asia, tapahtui se sitten parisuhteessa tai ei. Ymmärrettävää, ettei irtosuhteet sovi kaikille, ei parisuhdekaan sovi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.