
Älytöntä, kuinka aika vierii. Juhlittiin pari viikkoa sitten taipalettani Clarion Hotellissa. 100 päivää hotellielämää tuli täyteen. Hip hip hurraa! Sitä vieläkin ihmettelee, että miten ihmeessä olen päätynyt asumaan hotelliin vuodeksi.
Onko elämä Clarion hotellissa ollut sellaista, mitä kuvittelin sen olevan ennen muuttoa? Hyvä kysymys, johon en oikein osaa vastata, sillä en oikein kuvitellut mitään ihmeellisempää. Oli haastavaa kuvitella mielessäni, millaista elämä voisi olla hotellissa. Moni pelotteli hotellikuolemalla ja aamiaisella, joka alkaa ajan myötä puuduttamaan.
Olen kuitenkin positiivisesti yllättynyt, kuinka kodilta hotelli ja -huone tuntuukaan, sekä kuinka arki on aika lailla samanlaista hotellissa kuin kotonakin. Toki kukaan ei ole koskaan ennen pessyt pyykkejäni, laittanut päivästä toiseen aamupalaa valmiiksi tai siivonnut asuntoani. Puhumattakaan siitä, kuinka joka aamu joku naapureista toivottaa hyvät huomenet. Nämä ovat varmastikin tekijöitä, jotka ovat vaikuttaneet kasvien ohella eniten siihen, kuinka tunnen oloni kotoisaksi näinkin erikoisissa olosuhteissa.


100 päivää täyteen – Clarion bileet!
Viime kesänä vietin 30-vuotissynttäreitä Korpilahdella ja omaksi yllätyksekseni sain todeta, kuinka paljon ystäviä ympäriltäni löytyy. Ihmisiä, jotka jakavat osan elämästään kanssani ja pääsen olemaan osa heidän elämää. Moni asia elämässä olisi jäänyt kokematta ja näkemättä ilman näitä tyyppejä.
Clarionin väki halusi järjestää minulle ja ystävilleni juhlapäivän kunniaksi kunnon bailut hotellissa. Tunnen oloni todella lellityksi, sillä kuinka monelle järjestetään juhlia niin, että sinun tarvitsee vain ilmaantua paikan päälle vieraidesi kanssa. Tiedostan, että kaikki tämä on väliaikaista, ja sen myötä, aion nauttia tästä ajanjaksosta elämässäni ilman huonoa omaatuntoa.
Ystävyys jo itsessään on aina juhlan aihe, mutta tämän lisäksi, oli hieno päästä nostamaan malja tälle hullunkuriselle projektille yhdessä tärkeimpien tyyppien kanssa. Ja vitsit soikoon, jälleen kerran juhliini ilmaantui iso kasa hyviä tyyppejä, ystäviä.

Kotibileiden paluu – bingoa, boolia ja nakkisiili
Sain vapaat kädet toivoa, millaiset 100 päivää bailut haluaisin itselleni. Ensimmäisenä mieleeni tuli järjestää juhlat Clarionin ylimmässä kerroksessa Sky Roomissa, jossa maisemat ovat mielettömät. Oletko ennättänyt vielä käymään siellä? Jos kesälomareissu tuo sinut Helsinkiin, ehdoton must see -kohde!
Kaipuun tunne kotibileajoista hiipi mieleeni ja halusin järjestää juhlat intiimimmin hotellihuoneessa. Niin harvoin tulee nykyään oltua enää kotibileissä, joten päätin ottaa härkää sarvista ja järjestää sellaiset (tai tässä tapauksessa Clarion järjesti ja hotellihuoneessa, joka on meikälle koti).
Bingoa, boolia ja nakkisiili. Mitä muuta sitä kaipaakaan kotibileiltä. Kuokkavieraita toki unohtamatta. Tärkeimpänä elementtinä bileissä oli varmastikin tila, joka mahdollisti yhdessä olemisen. Arvostan onnistuneissa juhlissa eniten sitä, että ihmiset kohtaavat toisiaan ja pääsevät juttelemaan. Mitä intiimimpi tila sitä enemmän ihmiset ottavat tai joutuvat ottamaan kontaktia toisiinsa. Muistan omat tuparini kaksi vuotta sitten, kun pieneen yksiööni tuli enemmän vieraita kuin asunnon pohjapiirustuksessa oli neliöitä.


Oli mieltä lämmittävää nähdä, kuinka eri ystäväpiirit sekoittuivat keskenään jälleen kerran. Ystävyyssuhteissa kuin parisuhteessakin jännittää eniten, miten ystävät sulautuvat kokonaisuuteen: Tulevatkohan kaikki toimeen keskenään?
En voi kuin kiittää Clarionia ja ystäviäni näistä juhlista sekä Yaelia paidan lainaamisesta, joka aiheutti hississä suurta hilpeyttä, etenkin kun hissiin astui nainen, jolla oli samanlainen punaisena. Sitä naurun määrää, kun kohtasimme. Näiden juhlien jälkeen on hyvä jatkaa tätä hullun kurista vuotta eteenpäin.

Millaisista asioista te muuten haluaisitte kuulla täältä hotellihuoneen uumenista?
PS. Clarionin Instagramissa on kilpailu meneillään, jossa sä pystyt voittamaan hotellibileet ystäviesi kanssa. Käyhän osallistumassa niin pääsen kuokkimaan bileisiin.