Polla on sen verran sekaisin, että en tiedä missä mennään. Kahdeksankymmentäkuusi tuntia seitsemään päivään töitä. Se on aika paljon. Helsingin visiitti piti pitkälti sisällään aurinkoa, naurua ja kohtaamisia. Vaikka päivät olivat hektisiä, pitkiä ja kuumia nautin joka minuutista. Nautin koska ympärilläni oli hyviä kundeja ja tyttöjä. Työ ei tuntunut työltä. Se tuntui oikealta. Hyvältä. Haluan tulevaisuudessakin työskennellä ympäristössä, joka tarjoaa moisia hetkiä, joita Helsinki tarjosi minulle. Viikon huipensi öinen piknikki eduskuntatalon edessä, Kansalaistorilla. Nyt oloni on kovin tyhjä. Kaikkeni antaneena palasin sekavin tuntein takaisin kotiin. Paljon tapahtui viikossa. Muutakin kuin hampurilaisia ja olutta. Sitä kun vähiten odottaa niin se kurkistaa nurkan takaa. Ilman varoitusta. ”Life is 10% what happens to you and 90% how you respond to it”. Joka kerta tunnen samoin. Kadotan itseni. Kuka minä olen ja mitä minä haluan? Tilaisuuksia tulee, kuinka vastaan niihin. Helpoin on antaa olla, paeta tai olla huomioimatta. Vaikeinta on tarttua ja katsoa mitä tapahtuu. Niin mitä tapahtuu jos rahkeet riittävät ja rohkeutta on tarttua tilaisuuteen?