Justin Justin yesterday is history ja tomorrow onkin sitten jotain aivan muuta. Eilinen keikka oli jotain mieltä tärisyttävää ja jalkoja vapisuttavaa. Timberlaken musiikki, tyyli ja fyysinen preesenssi on toiminu mulle satanolla. Tykkään jätkän menosta. Se on ollu Cry Me Riveristä Mirroreihin asti mun ehdoton suosikki miesartisti. En muista millon viimeksi oon hymyillyt taukoamatta toista tuntia putkeen. Kymppiminsan breikki teki hyvää poskipäille. Mun ehdoton suosikki keikassa oli jätkän Tennessee Kidsit, jotka svengas Justinin vierellä näyttävästi. Kaikki ylimääräiset lavasteet ja härpäkkeet oli karsittu ja just nää Tennesseen ihmelapset oli nostettu jalustalle. Ok liikkuva lavaelementti oli kyllä jotain mitä en ollu nähny enkä odottanut lainkaan. Päivä päivältä diggaan enemmän tästä tyypistä.
Sitten tähän päivään. Viikon verran oon hikoillu ja pyöriny ajatusteni kanssa ympyrää. Valmistautuminen elämäni ensimmäiseen työhaastatteluun oli edessä. Ja itse asiassa kyseessä oli jo toinen kierros. Tyypit ympärillä on sparranu mua tosi mukavasti. Kiitos siitä sulle! Projektista mielenkiintoisen on tehnyt sen, että oon päässyt tutustumaan omaan ammattitaitooni pitkästä aikaa. Ja tässä työhaastattelussa oon myös päässyt tutkiskelemaan omaa persoonaani. Toimiiko se vai ei. Tai paremmin, valloittaako se vai ei. Toiselle kierrokselle pääseminen merkkaa tosi paljon mulle. Oonkin kiitollinen tästä tilaisuudesta, jonka sain. Kaksi kihelmöivää päivää takana ja viikko vasta aluillaan.
// Justin Timberlake – Mirrors