Voihan itku soikoon! Olin täysin unohtanut ison kasan reissukuvia muistikortille. Siitä on jo yli kuukausi, kun tulin takaisin Suomeen. Aika – se tosiaankin juoksee. Katsoessani kuvia, huomaan kuinka haikeus valtaa mieleni.
Ikävä.
Vaikka sitä reissun päällä tuli jatkuvasti fiilisteltyä tien päällä olemista ja sitä tunnetta, jonka se tuottaa minulle, on elämä kuitenkin tällä hetkellä arjen ja reissukuumeen kanssa tasapainottelua. Rakastan arkeani. Rakastan sitä, että asiat toimivat ja tiedän mitä päivät tuovat tullessaan. Samaan aikaan kun katson noita vanhoja kuvia, valtaa mieleeni ajatus uudesta reissusta. Seikkailusta ja sen tuomasta Folke West-tunteesta, joka koukuttaa ja koukuttaa.
Näin viikonloppuna ystävääni, jonka kanssa olimme viimeksi vuosi sitten nähneet. Hän sanoi heti nähdessäni minut kuinka seison paljon jämäkämmin omilla jaloillani kiinni maassa, sekä silmäni ovat aivan eri tavalla täynnä iloa.
Totta, tunnen itseni varmemmaksi ja oloni on todella kevyt. Ilo, se on vihdoinkin tullut takaisin osaksi arkea. Mutta samaan aikaan mieltäni painaa ikävä. Ikävä niitä tunteita, joita reissu tarjosi. Ikävä tunteena on onneksi turvallinen. Se muistuttaa siitä, mikä minulle on tärkeää. Joten ei hätää, Joonas.
Olen pohtinut viime päivinä, miksi sitä tulee mennä maailman toiselle puolelle, jotta pääsee kokemaan tietynlaista uudelleen syntymistä? Miksen pysty samaan kotona Suomessa. Tätä asiaa olen pohtinut ja pohtinut, ilman vastauksia. Onko arki niin rutinoitua, täynnä virikkeitä ja velvollisuuksia, ettei ole aikaa irtaantua arjesta. Onko kyse vajavaisista itsensä johtamisen taidoista. Olenhan kuitenkin entinen konsultti, eikö minun tulisi juuri tietää, miten nämä asiat toimivat?
Sain syntymäpäivälahjaksi meditaatio -valmennuksen, joka kestää kuukauden. En ole aikaisemmin kokeillut meditaatiota. Kuullut kylläkin paljon hyvää. Jooga-tunneille olen taas ilmoittautunut sekä kirjat ovat löytäneet yöpöydälleni. Puhelimesta olen aikapäiviä sitten jo poistanut kaikki ilmoitukset. Älylaitteiden käyttöä olen taas ajatellut rajoittaa iltaisin. Kirjoitan paljon ajatuksiani ylös ja yritän saada omista ajatuksistani aina kiinni tietoisesti.
Iso lista asioita, joiden kautta yritän saada mieleni takaisin Aasian lämpöön kotisohvaltani. Onko kuitenkaan kyse näistä elämänhallintataidoista vai onko kyse jostain muusta, mitä en ole vielä onnistunut tajuamaan?
Oli miten oli, nautin suunnattomasti näistä kuvista ja niiden tuomasta poskettomasta onnesta. Tunnen kuinka selkäni taas suoristuu, jalkani ottavat vankan otteen maasta ja suun pieleni nousevat ylös. Silmäni, ne ne vasta kirkkaat ovatkin.
Kiitos muistikortti 17.-18.6.2018
Juuri näiden samojen kysymysten äärellä minäkin olen välillä pyörinyt. Aivan mahtavaa, että olet lähdössä harjoittelemaan meditaatiota! Vaikutat sen tyyppiseltä ihmiseltä, että varmasti saat paljon irti kokemuksesta. 🙂
Moikka!
Eksyin tänne blogiisi ja positiivisesti yllätyin!
En oo ennen kuullutkaan susta.Mielenkiintoista tekstiä. Aitoa, se tuli selville. Aika ajoin harvinaistakin!!
Varsinkin ed unelmista. Olen tietyllä tasolla samaa mieltä. Mutta. Sitten tulee mutta 🙂 Teen työkseni Mestaritulkintoja ja olen siis aito näkijä, joka sai kyvyn syntymälahjaksi. Olen tosin jo 53 joten oppi tässä ammatissa on opittu myös kantapään kautta 😉
Mutta siis. En usko sattumiin. Meillä on täällä jokaisella oma sielunsuunnitelma, joka toteutuu. Tavalla tai toisella. Asennetta ja helkutinmoista tahtotilaa tosin vaaditaan! Uskon sisäiseen voimaan ja intuitioon. Se vie unelmien porteille.
Tosin on ihmisiä, jotka tekevät päätöksen luopua tms asioista, ja he siirtävät unelmiaan seuraavalle rundille <3
No, ei tästä tämän enempää, ja oli piristävää lukea miehen blogia, joka oli aitoa! Kiitos!
Ps
Mikäli kiinnostaa, käy kurkkaa infoo http://www.miakuusisto.fi
Aurinkoa askeliisi ¤ Mia