Viimeisin viikko on tuntunut reissun pisimmälle viikolle. Aktiviteetteihin on kuulunut syöminen, löhöily, syöminen, löhöily, syöminen ja nukkuminen. Päivät ovat kuta kuinkin noudattaneet tuota rytmiä. Tekemättömyys ja huolettomuus pukevat minua. Suunnitelmattomuus ja kiireettömyys ovat päivän sanoja. Lämpöä ja iloa on saatavilla. Onni on matkassa.

Pääsiäinen vietettiin porukalla Ubudissa, sisämaassa. Jos kirkon menoissa pääsiäinen tunnetaan kärsimyksen aikana, oli eri henget ilmoilla tänä pääsiäisenä. Ubud on itse rauhallisuus ja se tunnetaan useista orgaanisista ravintoloista ja yoga-retriiteistä. Ihmiset Ubudissa, niin paikalliset kuin turistitkin, tuntuivat nauttivan läsnäolosta 100% ja ilo heidän kasvoiltaan tarttui. Ruoka oli terveellisempää kuin äidinmaito ja monesta paikkaan saikin vain kasvisruokaa. Hyvää vaihtelua muuten lihantäyteiseen ruokavalioon. Muutaman päivän ”levon” jälkeen palasimme takaisin rannikolle Sanuriin, jossa baden badenit ovat olleet kallellaan 180 asteen kulmassa. Pointsit kelille. Sadekausi meneillään eikä tipan tippaakaan ole tullut vielä taivaalta (kops kops).

Huomiseksi vuokrasimme taksin koko päiväksi käyttöömme. Taksikuski lupasi viedä meidät sellaisiin paikkoihin mihin ei muuten tulisi eksyttyä: vesiputouksia, elefantteja, riisipeltoja, tulivuori… ja mitä kaikkea. Kuulostaa just passelille. Kyseinen taksikuski oli onnensa kukkuroilla kun löimme kättä päälle. Hän pääsee esittelemään omaa maatansa meille sekä tietty sai tienattua päivän palkan kerta heitolla. Kyllähän siinä alkoi Toyotan -merkki kiillottumaan kun poistuimme paikalta. Ilo oli se, joka hänestäkin tarttui mukaan.