Syyskuun ensimmäinen päivä. Veljeni syntymäpäivä ja ulkona sataa vettä. On aika kaivaa villasukat kaapin perukoilta ja lisätä kauppalistalle kynttilät. Syksyn tulo on hyvä muistutus siitä, kuinka aika ja elämä menevät omalla painollaan eteenpäin. On lohdullista ajatella, että halusimme tai emme, elämä menee aina kohti huomista, kohti jotain uutta.   

Katselin tänään aamusta puhelimen kuvarullaa: muistoja, hetkiä ja tunteita. Kylläkin vain murto-osa muistoista on tallentunut kameranlinssiin. Loput sielunkameraan. Sitä niin helposti unohtuu se matka, jonka olemme tulleet tähän päivään. Vaikkakaan aamuisella kuvapläjäyksellä ei mennä Antiikin Rooman aikoihin, vaan menneisiin kuukausiin, olen täysin unohtanut, kuinka tapahtumarikas kesä olikaan.   

Alkuvuosi meni reissatessa maailmalla ja mennyt kesä festaroidessa. Tuleva syksy onkin sitten oma lukunsa: kaksi TV-ohjelmaa hanskattavana, joista toinen on vielä hyshys hommia, mutta ai saatana soikoon, että olen fiiliksissäni siitä. Tämän lisäksi tulisi jälleen kerran miettiä, että mitähän sitä tekisi seuraavaksi. Ehkä uuden reissun lukkoon lyömistä, oppimistavoitteita tai uuden asunnon etsimistä. Kenties. Tai sitten jotain aivan muuta. Jouluna ollaan varmasti fiksumpia, mutta fiilistellään sitä ennen vielä mennyttä kesää, ystäviä ja elämää!