Kesä ja perhoset. Kukkia ja mehiläisiä. Toukkia ja matoja. Kaikenlaista. Juhannuksen jäljiltä olo on vieläkin hiukka eufoorinen. Tuc-keksit ja Jari Sillanpää. Juhannusturkki, black hunter, saunabändi, superkuu, Kerkon kokko, naet klapi, iskelmäsauna ja kanakahvit. Hetken empiminen juhannuksesta oli turhaa. Kyllä kannatti ottaa ja lähteä ja jäädä. Tässä kesässä on ollut jotain erilaista mitä muissa. Uskon, että reissulla on ollut vahva rooli tässä tunteessa. ”Onni huokuu susta!”, näin kuulin. Ja näin luulen. Teen tällä hetkellä juuri niitä asioita, joita haluan tehdä. Niitä asioita, joita velvollisuuksiksi kutsutaan, teen hitaasti ja hartaasti. Terassin maalaaminen edistyy lankku lankulta. Vien ja tuon jos sanotaan. Sohvan imuroiminen (vuokran maksaminen) tapahtuu kun muistutetaan. Laskuissa eräpäivä tarkoittaa maksupäivää. Kaikki asiat tapahtuvat. Ne mitkä tuntuu hyvälle tapahtuu ensimmäisenä. 

Nyt istun junassa kohti Pieksämäkeä. Mun kesäkaupunki tänä vuonna. Teen kesäduunini siellä. Vaikka työnkuva ja pitkät päivät eivät ole sitä mitä haen tältä kesältä, ei se saa mieltä matalaksi. Ihmiset, joiden kanssa teen töitä on se juttu. Seison vaikka päivän käsilläni näiden tyyppien kanssa jos se sitä vaatii. Oon tullut siihen tulokseen, että työ ja palkka saa olla mitä on mutta työympäristö pitää olla rikas. Ja tiedän mihin kaikki tämä johtaa. Olen salaa itseltäni taas luonut tavoitteet ja määränpään. Vaikka niin lupasin, että annan kaiken tämän viedä vain minua.