Reilu kuukausi on nyt tamperelaisuutta takana. Eihän tässä vielä arki ole ennättänyt asettumaan aloilleen, eikä lokakuun harmaus laskeutumaan, mutta ajattelin vastata teiltä saamaani kysymyksen. ”Oletko kokenut, että muutettuasi pois Helsingistä, olisit jäänyt jostain paitsi?”

Kysymys kuvaa hyvin aikaamme ja sukupolveani, FOMO-sukupolvea. Toki ymmärrän kysymyksen taustoja. Helsinki on eittämättä Suomen suurin ja elävin kaupunki, kolme kertaa isompi kuin Tampere. Voi olla, että jos olisin muuttanut Helsinkiin, vastaavanlaista kysymystä ei esitettäisi. Lähtöasetelma olisi aivan erilainen ja kysymyksen asettelu voisi olla päinvastainen: Mitä olet saanut elämääsi muutettuasi Stadiin?

Varmasti olen jäänyt monestakin asiasta paitsi muutettuani Tampereelle Helsingistä. Etenkin kun moni ystäväni, jotka tuottavat sosiaaliseen mediaan aktiivisesti sisältöä, tekevät sitä Helsingistä käsin. Helposti sitä muodostuu kuva, että elämää on Helsingissä, ei muualla. Seuraan ainoastaan muutamaa tamperelaista Instagramissa, joiden kautta olen hitusen päässyt mukaan paikalliseen kulttuuriin ja elämään. Ajattelu vinoutuu helposti, jos katsoisi ainoastaan sosiaalista mediaa.

tampare, pesojoonas

Suurin Helsinki-kaipuuni liittyy palveluiden ympärille. Uusia ravintoloita kun tuntuu avautuvan harvakseltaan Helsinkiin. Vieläpä kivan oloisia ja näköisiä. En ole samanlaista ravintolafiilistä saanut vielä Tampereelta. Osittain on peiliin katsominen, mutta osittain kyse on myös erilaisista laatuvaatimuksista, jotka ovat muodostuneet Helsingissä asuessani.

Tällaisia ”laadullisia puutteita” ovat esimerkiksi kauramaidottomuus tai kasvisvaihtoehtojen vähyys. Samoin se, miten tiloja suunnitellaan ja sisustetaan. Mitä trendejä seurataan. Sekä niissä pienissä yksityiskohdissa, jotka ovat oleellisia isossa kuvassa. Aukioloajoissa ja markkinoinnissa, eli mielikuvien synnyttämisessä. En suinkaan sano, etteikö Tampereelta löydy paikkoja, joista entinen kalliolainen ituhippi saisi kauralattensa ja soijasuikaleensa. Kyse on enempi kokonaisuudesta, joka luo tunteen, että tämä on nasta paikka, minun näköinen ja oloinen, täällä haluan nauttia niin ruoasta kuin tunnelmasta. Tällaisia tunteita en ole vielä kohdannut Tampereella. Eri asia on, ovatko tällaiset asiat sitten merkitseviä esimerkiksi vuoden asumisen jälkeen.

Koronapandemian yhä jyllätessä, on se tuonut helpotusta usealla tapaa kotiutumiseen. Moni tapahtuma on peruttu, eikä alallemme tyypillisiä PR-tapahtumia järjestetä niinkään Helsingissä. Etätyösuosituksia on jatkettu ja elämä tuntuu monilla keskittyvän kodin ympärille. Tilanne voisi olla aivan toinen, jos viikosta toiseen somen välityksellä seuraisin tuttujen ja ystävien stooreja erilaisista PR-tapahtumista ja keikoilta. Toki olen nykyään tosi tarkka sen suhteen, miten aikaani käytän ja annan sitä käytettäväksi. Ehkä PR-tapahtumissa käyminen ei olisi ollut elämässäni enää saman lailla läsnä muutosta huolimattakaan.

tampare, pesojoonas

Kaipaan toki Helsinkiin aina välillä. Varsinkin silloin, kun vierailen siellä. Aleksanterinkadun vilke, Punavuoren loivia ylämäkiä koristelevat vanhat kerrostalot, ratikan pauke, ihmisten erilaisuuden kirjo ja kansainvälisyys. Lasipalatsin arkkitehtuuri, Oodin ylväs olemus, rautatieaseman kiviukot ja kauppatorin lokit. Siltikin joka kerta, kun saavun Helsingistä Pispalan kautta kotiin, ihmettelen näkyä Näsijärvelle. Noissa hetkissä tunnen enemmän ikävää kotia kohtaan kuin Helsinkiä. Pispalasta Näsijärvelle aukeavasta näystä on tullut itselleni tietynlainen symboli kodista.

Elämä Helsingissä on jatkanut elämäänsä ilman minuakin. Minä taas olen jatkanut elämää ilman Helsinkiä. Sen suurempaa kaipuuta ei ainakaan tällä hetkellä ole. Totta kai sellaisia kaipuun tunteita tulee ja menee, muttei mitään pysyvämpää ikävää ole. Jos olen jostain asioista jäänyt paitsi muutettuani Tampereelle, sitten olen. En voi jäädä elämään ”entä jos”-elämää. Asian voisi yhtä hyvin kääntää toisinpäin, entä jos en olisi muuttanut Tampereelle. Tuskin olisin päässyt nauttimaan Pispalan näkymistä, Näsijärven tuulahduksesta, uuden kodin tuoksusta, ystävien kanssa sohvalla löhöilystä, Lielahden Cittarissa norkoilusta, yöllisistä skoottiretkistä, nuotimakkaroista, manselaisen murteen kuuntelemista, puutyökurssista.

Elämässä ei ole kyse siitä, mistä jää paitsi, vaan siitä, mitä tulee vastaan. Mitä on tässä hetkessä. Kyse on monesti siitä, millaisen näkökulman valitsemme ja miten freimaamme asioita ja tapahtumia. En usko, että nauttisin Tampereesta, jos miettisin jatkuvasti, mistä Helsingin asioista voisin jäädä jatkuvasti paitsi. Voisin jäädä. Eihän sitä edes voi varmaksi sanoa, että jäisin jostain asioista paitsi, asuisin sitten Helsingissä tai Kittilässä. Se mistä voin jäädä paitsi, on tämä hetki.  

tampare, pesojoonas

Kaipuun tunnetta on toki hyvä kuunnella ja pohtia, mistä se voi kertoa. Joskus se voi sanoa, että on aika palata tärkeiden asioiden pariin. Toisinaan se voi olla vain muistutus, jonkun asian tärkeydestä tietyssä elämänvaiheessa. Haikailen toisinaan lukioaikojen pariin, mutten palaisi enää mistään hinnasta Pihtiputaan kylälle elämään 300€ kuukausibudjetilla. Tässä hetkessä on enemmän kuin hyvä olla ja muistella tärkeiden vuosien perään.

Tampereella on paljon nautittavaa ja elettävää, joten en ole ainakaan vielä ennättänyt hukkumaan kaipuuden tunteeseen ja märehtimään asioista, joista voisin jäädä paitsi.

Ps. Jos edellinen postaus ilmastonmuutoksesta meni ohi, kurkkaa se tästä!

Lue edellinenLue seuraava

4 kommenttia

4
  1. Kiitos tästä kirjoituksesta ja samaistumispinnasta! Pääsin opiskelemaan Joensuuhun nyt syksyllä ja muutto Helsingistä tuntui lähes kriisiltä elävää kaupunkikulttuuria, taidetta ja persoonallista ihmiskirjoa rakastavalle. Mulla on kova ikävä Helsinkiin, mutta joka kerta kun löydän täältä jotain siistiä tai potentiaalista, fiilis on mahtava! On ihan kuin löytöretkellä olisi ja saa jakaa siistejä löydöksiä ja kaupunkimaisemaa stadilaisille kavereille Instagramin storyssä ja tehdä Joensuu-kuvastosta niin hipsteriä että jengi ihan yllättyy. Hyvä et oot Tampereella koska siitä kaupungista pitää saada sinunkaltaisten tyypien avulla ja havainnoilla vieläkin vetovoimaisempi. Ei kuitenkaan mikään kopio Hesoista vaa jotain uutta freshii kaupunkikulttuuria nääs tiäksää !

    1. Hei terveiset Joensuuhun!! Juurikin tuo löytöretkien tekeminen on aina uusissa kaupungeissa kiehtovaa. Mä otin skootin kuukaudeksi käyttöön ja oon vaan ajellut sillä ympäriinsä. Joskus iltaisin kanssa lähtenyt vaan ajelemaan sillä kaupunki näyttää niin eriltä yöllä kuin päivällä. Kivaa syksyä sulle!

  2. “Elämässä ei ole kyse siitä, mistä jää paitsi, vaan siitä, mitä tulee vastaan. Mitä on tässä hetkessä.” Siis tiedätkö, tässä oot niin asian ytimessä! Ihan tutkitustikin onnellisuuden ydin on tietoinen kiitollisuus ja taito elää hetkessä.

    Ihanaa eloa Tampereella! ❤️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *