Vuosi sitten, kun hallitus rajoitti liikkumista Suomen rajojen sisä- ja ulkopuolelle muusta kuin välttämättömistä syistä, olen joutunut käymään itseni ja ulkopuolisten kanssa keskusteluja, mitä ovat nämä syyt. Viime kesän kynnyksellä soitin Rajavartiolaitokselle kysyäkseni aiheesta lisää. Perhesyyt olivat niin sanottujen sallittujen eli välttämättömien syiden listassa. Kysyin virkailijalta, miten he määrittelevät perheen. Tähän en saanut suoraa vastausta vaan jäimme molemmat ihmettelemään tätä. Ja ymmärsin tuolloin, että kaikki rajoitukset ja suositukset olivat tulleet ryminällä, joten ehkä vastaus kirkastuu ajan myötä.
Tultuani viikko sitten Suomeen, kohtasin vastaavanlaisen tilanteen Tullin satunnaistarkastuksessa. Virkailija ei meinannut ymmärtää, että olin tulossa Hollannin kodista Suomen kotiin. ”Niin mutta missä sinun oikea kotisi on?”, kuului virkailijan ihmettely. Tätä samaa ihmettelyä on käyty vuosien ajan jo monien mökkiläisten kanssa, sillä Suomessa ei voi olla kuin yksi virallinen kotiosoite, vaikka asuisit puolet vuodesta mökkipaikkakunnalla ja puolet vuodesta ”ensisijaisessa” kodissa. Lainsäädäntö ei nimittäin taivu kahteen eri kotipaikkakuntaan.
Kun ilmoitin lähteväni Hollantiin puolisoni luo, meidän toiseen kotiimme, osa seuraajistani ei voinut hyväksyä tai ymmärtää päätöstäni. Kuulemma se oli vastuutonta, ajattelematonta ja tekopyhää minulta. Pohdin mielessäni, kuinka monelta meistä on kielletty kotiin meneminen pandemian aikana. Yritin kuunnella kyseenalaistajien ja tuomitsevien ihmisten ääntä: miksi he eivät ymmärrä tilannettani?
Suomalainen perhe nojaa pitkälti konservatiivisiin arvoihin, joista heteronormatiivisuus on vahvin. Koti on yleensä paikka missä perhe, yksin asuva sinkku tai kaveriporukka asuu. Perheellä taas viitataan yhdessä asuviin ihmisiin. Perhe nähdään usein yksikkönä, johon kuuluu kaksi aikuista ja lapsi tai lapsia eli ydinperhe. Tämän määritelmän rinnalle on myös tullut uusioperheet ja yksinhuoltajaperheet. Perhekäsityksen ulkopuolelle tosin tuntuu jäävän moni muu vaihtoehto.
Käsitteet apilaperhe ja kumppanuusvanhemmat ovat hitaasti yleistyneet keskusteluissa ja mediassa, ja tekevät kiilaa ydinperheajattelulle. Ensimmäiset homopariskunnat ovat myös saaneet adoptio-oikeuden. Näissä kolmessa eri perheellistymismuodossa ytimessä on kuitenkin lapsi. Voiko siis kaksi homomiestä muodostaa perheen ilman lasta? Voiko kaksi eri maassa asuvaa homomiestä olla perhe? Jos voi, missä heidän koti silloin on? Mikä sittenkin määrittää kodin?
Yleensä kodilla viitataan vakinaiseen asuntoon. Mikä taas herättää kysymyksen, miten määrittelemme vakituisen? Onko vakituista se, ettei tiedä mahdollisesta muutoksesta? Entä jos puolet vuodesta asuu toisessa kodissa ja puolet toisessa. Kumpi näistä on vakituinen silloin?
Jos taas vakituinen koti määritellään kotiosoitteen mukaan, miten me tulkitsemme eroperheiden lapset, joilla voi (korjatkaa jos laki on muuttunut) olla vain yksi virallinen kotiosoite. Ensisijainen eli ”virallinen” koti lähivanhemman luona ja etävanhemman luona on sitten mikä koti. Noh, lapsen kohdalla moni meistä varmasti yhtyy minuun, että lapsella on tällöin useampi ”virallinen” koti, jotka voivat olla lapselle yhdenvertaisia, vaikka lainsäädännöllisesti tämä ei ole mahdollista.
Entä sitten ne pariskunnat, joilla ei ole lasta ja eivät halua syystä tai toisesta asua saman katon alla, ovatko he perhe. Onko heillä molemmilla omat kodit, vaikka he viettäisivät puolet vuodesta aina toisen luona? Vai onko heillä kaksi yhteistä kotia? Vaikuttaako kodissa vietetyn ajan määrä siihen, onko se koti? Aihe herättää tuhottoman paljon kysymyksiä ja varmasti hyvin kirjavan määrän vaihtelevia vastauksia. Kuka viime kädessä määrittää kodin ja perheen?
Väitän, että perhe käsitteenä on monelle meistä kapea. Monesti perhe nähdään juuri sellaisena kuin se on näyttäytynyt itselle. Osalla perhekäsitys on laajentunut sitä mukaan, millaisia perheitä omassa lähipiirissä tai arjessa on tullut vastaan. Homoseksuaalina sitä on joutunut luomaan perhekäsitystä tyhjän päälle, sillä mediassa eikä lähipiirissäni ole ollut kahden miehen perheitä – lapsilla tai ilman. Huomaan, että teen tätä samaa luomistyötä (kuulostipa jumalalliselle) etäsuhteen kanssa, kun pitää miettiä, millainen meidän suhteemme on ja missä on kotini.
Yksi yleisimmistä parisuhteeseeni liittyvistä kysymyksistä, niin tuntemattomilta kuin tutuilta, on, että milloin me muutamme yhteen Yaelin kanssa. Olemmeko suunnitelleet jo yhteen muuttamista? Tiedostan miksi tätä kysytään, mutta samaan aikaan kysymys pitää sisällään vahvan oletuksen, että pariskunnat ja perheet asuvat aina saman katon alla yhteisessä kodissa.
Kuljettaessa kahden maan välillä, matkalaukut ovat kovin tyhjät, sillä molemmista kodeista löytyy meille molemmille tarvittavia tykötarpeita, kuten vaatteita. Tottakai toisen maan koti koostuu pitkälti toisen omaisuudesta ja ennen kaikkea historiasta, mikä linkittyy omaisuuteen. Historia taas luo tunnesiteitä esineille ja asioille, jonka kautta syntyy kodin tunne. Kotia ei kuitenkaan voida määrittää omaisuuden ja tunnearvojen mukaan. Kaikki kun on katoavaista. Toki kotiin liittyy myös jaetut kokemukset, ei pelkästään fyysinen omaisuus.
Koti on osa meidän kaikkien identiteettiä, joten ei ole yhdentekevää, miten se määritellään. Meille koti näyttäytyy paikkana, jossa me asumme yhdessä. Yhdessä kahdessa eri kodissa. Vietän suurimman osan ajastani Tampereen kodissa. Se ei kuitenkaan tee Hollannin kodista millään tapaa toissijaisempaa tai toisarvoista. Molemmat kodit ovat meille tärkeitä, joten tuntuu hassulle, että lainsäädännön ja muiden ihmisten edessä joudun arvottamaan kumpi koti on arvokkaampi.
Meille kaksi kotia on osoittautunut hyvinkin luontevaksi vaihtoehdoksi, emmekä ole hetkeen miettineet samaan maahan muuttamista. Käytännön kautta katsottuna samassa osoitteessa asuminen olisi varmasti kätevämpää. Toki kätevyys ei ole lupaus onnesta tai helpommasta arjesta. Vaikka asuisimme samassa maassa, pohdituttaa silti, asuisimmeko samassa osoitteessa vai voisiko kahden osoitteen asuminen olla meidän juttu. Mitä sellaista kaksi erillistä kotia voisi tarjota parisuhteelle mitä yksi koti ei voi mahdollistaa?
”Home is where your hearth is”-klisee pitää kaikessa siirappisuudessaaan omassa tilanteessani paikkaansa. Sydämeni sykkii Tampereella ja Den Helderissä. Se, että yleisesti koti ja perhe mielletään tietynlaisiksi, ei se saa poissulkea muita mahdollisia tapoja olla ja elää perheenä. Perheiden moninaisuus on kasvava asia, jonka kasvua tulisi mahdollistaa niin lainsäädännöllä kuin jokaisen meidän asenteilla ja suhtautumisella. Jos jokin asia tuntuu itselle vieraalle tai vääränlaiselle, toiselle se voi olla normi. Omaa ymmärrystä voi ja pitää laajentaa uteliaisuudella, kysymällä ja omien ennakkoluulojen tunnistamisella.
PS. Isyys on homojen hommaa -kirjoitus liittyy myös tähän aiheeseen. Kurkkaa myös se kirjoitus, jos kiinnostuit.
Niin kannattaa toki tiedostaa, että pandemia-aikana, jolloin liikkumista pyritään tautitilanteen vuoksi rajoittamaan on se arkikielen ”koti”-sanalla on juridinen merkitys ja jolla viitataan nimenomaan siihen väestörekisteristä löytyvään kotiosoitteeseen.
Miksikö osa seuraajista ei ymmärrä tilannettasi? No koska me kaikki muutkin ihmiset olemme joutuneet tekemään uhrauksia mitä tulee perheen, kumppanien ja ystävien tapaamiseen, eikä se edes ole sidoksissa kodin käsitteeseen. Sinun syysi matkustaa on varmastikin ollut se toisesta kodista löytyvä kumppani, ei se kiinteistön tuoma kodin kokemus.
Ei kyse ole siitä, että joku kyseenalaistasi kuinka Hollannin koti on sinulle ihan yhtä koti kuin jollekin toiselle se ainoa koti, vaan siitä, että jos me jokainen ottaisimme vapauden määritellä miten rajoitukset sopivat meidän maailmankatsomukseemme, ei tautitilanne olisi maailmalla tai Suomessa näinkään hyvä, kuin se nyt on.
Yhtä lailla identiteettikriisistä kärsivät nyt kaikki itsensä maailmankansalaisiksi identifioituvat, jotka on sidottu siihen maahan, joka heidän kotimaakseen on kansalaisuuden perusteella määritelty, mutta niin tässä on joka ikisen täytynyt uudelleensopeutua.
Sinä olet vaikuttajana päättänyt jakaa materiaalia matkustamisestasi kotimaan ja ulkomaiden välillä korona-aikana ja vaikuttajana olet siten normalisoimassa kaikkea muutakin reissaamista, vaikka sitä ei suositella. Sinua arvostellaan, kuten ketä tahansa vallankäyttäjää, jonka koetaan toimivan korona-aika huomioiden vastuuttomasti. Tämän vaikuttajarooliisi kohdistuvan arvostelun pysyt toivottavasti erottamaan henkilökohtaisesta itsestäsi.
Toivottavasti pandemia saa meidät arvostamaan vapaata liikkuvuutta ja tajuamaan, että se ei ole mikään itsestäänselvyys.
Moikka ja kiitos kattavasta kommentista.
Kirjoituksen pointti ei niinkään liity saanko matkustaa vai en, vaan se miten me määritellään perhe ja koti. Tämän hetkinen määritelmä asettaa ihmisiä eriarvoiseen asemaan (matkustit tai et), koska juridinen määritelmä ei jousta nykypäivän tarpeisiin. Otetaan esimerkki ilman matkustelua: asun puolisoni kanssa samassa maassa, eri kodeissa. Olemme seurustelleet 3 vuotta. Sairastun koronaan ja minut määrätään pakolliseen karanteeniin ja jos luonani käy ulkopuolisia ihmisiä, heitä voidaan sakottaa. Ulkopuoliseksi henkilöksi lasketaan myös puolisoni, koska emme ole avoliitossa eli asu samassa osoitteessa. Kun taas pariskunta, jotka ovat kuukauden tapailun jälkeen päättäneet mennä naimisiin lasketaan juridiseksi perheeksi. Miksi avioliito arvotetaan ylemmäksi kuin pidempi parisuhde, jossa kaksi ihmistä asuvat eri osoitteissa x-syystä. Niin kuin kirjoituksessa yritin tuoda esiin muitakin tilanteita kuin matkustelun, on kyse isommasta asiasta kuin siitä, saanko matkustaa vai en koronapandemian aikaan. Nämä epäkohdat eivät poistu vaikka pandemia poistuu keskuudestamme.
Maailmankansalaisuuden ja perheen vertaaminen toisiinsa ovat minun mielestäni kaksi eri asiaa. Varsinkin näin homoseksuaalina, jossa mahdollisuudet perheellistymiseen ovat täysin eri kuin heteropariskunnalla.
Vaikuttajana tiedostan oman valta-aseman ja otan kritiikkiä vastaan. Samalla toivon, että siinä missä itse yritän oppia kritiikistä ja sen syistä, myös seuraajat haastavat omaa ajatteluaan. Sosiaalisen median ja medioiden yleensäkin hienous on siinä, että niiden kautta pääsee kurkistamaan erilaisiin maailmoihin, joihin ei muuten olisi mahdollista. Näkemään sellaisia epäkohtia yhteiskunnassa, joihin omien etuoikeuksien kautta ei muuten pääsisi käsiksi.
Kommenttisi vika lause on tosi oleellinen, mitä opimme kaikesta tästä. Erittäin hyvin sanottu!
Avioliitto on kahden ihmisen välinen juridinen sopimus ja samaa sukupuolta olevien avioliitot tunnustetaan sekä Suomessa että Hollannissa. Avioliitto ei myöskään ole juridisesta näkökulmasta yhtään vähemmän validi, vaikka siihen ei lapsia kuuluisikaan. Ei kaikilla heteropareillakaan ole lapsia.
Tottakai avioliitto ”arvotetaan ylemmäksi”, kuten mikä tahansa virallinen sopimus, verrattuna vaikka suulliseen lupaukseen. Avioliitto sisältää tiettyjä velvollisuuksia (elatusvelvollisuus, avio-oikeus omaisuuteen erossa tai kuolemantapauksessa, kotiin ja irtaimistoon liittyvä asumisoikeus) ja ne velvollisuudet ovat olemassa, vaikka avioliittoa olisi edeltänyt varsin lyhyt seurustelu. Nämä juridisen sopimuksen mukana tulevat oikeudet ja velvollisuudet erottavat avioliiton seurustelusuhteesta. Se että olette valinneet pitäytyä virallistamasta suhdettanne on vapaasta valinnasta seurannut tilanne ja sen suomista vapauksista voitte nauttia.
Mikä sun konkreettinen ratkaisu tähän ”ongelmaan” on? Seurustelusuhteen rekisteröinti avioliiton rinnalle? Itse ainakin kokisin omituiseksi, jos minun pitäisi alkaa seurustelusuhteitani rekisteröimään tai virallistamaan.
Tottakai tämä aika on jättänyt monet ihmiset harmillisen yksin ja varmasti meillä olisi ollut tarvetta myös sen tunnustamiselle, että kaikilla ei ole aviopuolisoa tai perhettä, jolloin lähiomaiseksi verrattava henkilö on ollut ystävä, joka valitettavasti nauttii ihan yhtä vähäistä juridista tunnustusta kuin seurustelusuhdekin. Suomeen suunniteltu ulkonaliikkumiskielto kuitenkin olisi ottanut huomioon eri osoitteissa asuvat seurustelukumppanit siten, että seurustelu olisi ollut riittävän perusteltu syy liikkumiselle.
Niin, miksi avioliitto arvotetaan ylemmäksi on mielenkiintoinen kysymys, varsinkaan kun se ei ole ollut vielä muutamia vuosia sitten edes mahdollista kaikille. Parisuhteenhan voi rekisteröidä, joten sen suhteen tämä malli on jo käytössä. Mutta tämä ei ole se ydinpointti tässä vaan kapea käsitys perheestä sekä yhden kotiosoitteen ongelma. Nythän me puhutaan perheestä silloin vasta perheenä kun se on virallistettu tai institutioitu. Entä jos et halua mennä naimisiin ja olette seurustelleet jo 20 vuotta. Entä jos seurustelet useamman kuin yhden ihmisen kanssa. Näitä esimerkkejä on varmasti iso lista ja ymmärrän, ettei kaikkia voida huomioida. Pyrkimys tosin tulee olla perhe-käsityksen laajentumisessa ja tähän toivonkin yhteiskunnallista keskustelua nyt koronan tuomien uusien havaintojen kautta, sitten kun aika on oikea.
Parisuhteiden rekisteröinti lopetettiin tasa-arvoisen avioliittolain myötä. Tätä ennen rekisteröity parisuhde luonnollisesti rinnastui oikeuksine ja velvollisuuksineen avioliittoon.
Tottakai kysymys esim. moniavioisuudesta tulee olemaan keskustelussa vielä lähitulevaisuudessa, se ei kuitenkaan poista sitä perusasiaa, jota et tunnu ymmärtävän: avioliitto on kahden ihmisen välinen virallinen sopimus ja siksi se nauttii valtiovallan tunnustusta. Ihan samalla tavalla kuin huoneiston kauppakirjalla nyt vaan sattuu olemaan enemmän merkitystä oikeuksien ja velvollisuuksien suhteen kuin kutsulla tupaantuliaisiin jonkun asuntoon. Ei yhteiskunnan tehtävä ole mitata avioliiton rakkaudellisuutta, vaan tunnustaa sopimus, jonka kaksi aikuista ja oikeustoimikelpoista ihmistä ovat solmineet.
Jos et halua mennä naimisiin, niin käytät sinulle suotua valinnanvapautta ja nautit vapaudesta ilman niitä velvollisuuksia, joita avioliittoon kuuluu.
Koronan torjuminen edellytti perustavanlaatuisiin oikeuksiin, kuten liikkumisenvapauteen puuttuvia toimia, ei siinä ollut vain kyse vain siitä missä osoitteissa ja kenen kanssa oli sopivaa tavata, vaan rajoituksen kohteena oli kaikenlainen liikkuminen. Sinä sinne Alankomaihin joka tapauksessa reissasit ja ilmeisesti ydinongelma nyt on kun joku sitä paheksui. Ehkäpä tämän harmistuksen voi kaikesta huolimatta suhteuttaa pandemian muihin vaikutuksiin ja seurauksiin.