”Entä jos mun juna on mennyt jo?” Niin entä jos. Tätä on tullut pyöriteltyä ja jahkailtua näinä sadepäivinä. Vastuuttomuus ja elämän helppous sekä haasteettomuus on ajanut miettimään edellä mainittua kysymystä. Tiedän, että olen nuori mies, jonka tukka on sliipattuna taakse ja elämä edessä päin. Mutta missä vaiheessa hiushaituvet taittuvat eteen ja kaikki onkin toisin? Havahdunko siihen kun ystäväni elävät ”oman ikäistä elämää” tai  niin sanottua ”normaalia” elämää, jota yhteiskunta kuitenkin meiltä jossain määrin odottaa ja itse talsin 2013 lukua yhä uudelleen ja uudelleen Forever Young t-paita päällä. Viime päivät olenkin kovasti yrittänyt nähdä itseni 5 vuoden päähän. 10 vuoden päähän. Haastavaa sanoa mitään tarkempaa. Isä, aviomies ja omakotitalo. Juuri sitä mitä osaa odottaakin. En toppuuta itseäni. Uskon, että maailmankaikkeus hoitaa paljon asioita puolestani, niin kuin se on tähänkin asti tehnyt. En edes usko, että tämä on tällä hetkellä ajankohtaista pohdittavaa, onhan asiat kuitenkin jo selvillä seuraavan puolen vuoden päähän. Ja tiedän jo milloin seuraava junakin starttaa asemalta.