Vitsit, miten onnekas olen! Rakastan tätä uutta kotia, sen loft-henkisyyttä sekä sisään tulevaa valoa. Lattiasta kattoon olevat ikkunat olivat etsinnässä ja ne sain! Ensimmäinen viikko uudessa kodissa meni totutellessa ajatukseen, kaikki tämä on meidän kotimme. Olemme Yaelin kanssa molemmat sen verran malttamattomia ettemme kestä sotkua tai epäjärjestystä kovinkaan hyvin, joten tavarat löysivät aika hyvin paikoilleen ensimmäisten päivien aikana. Toki osa tavaroista etsii vielä omaa paikkaansa, mutta suuret linjaukset huonekalujen suhteen saatiin samantien tehtyä.

Muutto oli myös kaikin puolin iisi, kun tavaraa oli niin vähän. Suurin osa vanhan kodin huonekaluista ei sopinut uuteen asuntoon, joten möin aika isolla kädellä huonekaluja ennen Tampereelle tuloa. Löysin kuin löysinkin Ikean tuotannosta poistuneen Mandalin sängyn rungon, jota etsin Torista viikko tolkulla. Ennätin jopa ostamaan futon-rungon, noutamaan sen pakulla kotiin ja myymään sen sitten Instagramissa.

Muuto Basen keittiönpöytä taas tuli vastaan, kun kyselin keittiöfirmalta uutta hahmoteltaa keittiöstä. Keittiösuunnittelijalla oli kivijalkamyymälänsä loppuunmyynti, joten sain esittelykappaleena olleen pöydän puoleen hintaan. Pöydän jalat menevät yksiin rappusten kaiteen kanssa mainiosti.

loft, pesojoonas, tampere
loft, pesojoonas, tampere

Rappusten alta löytyy 50-luvun puinen penkki, joka tuli myös Torissa vastaan. Vanha mies möi kartanon kalusteita pois, kun jälkikasvu ei enää halunnut jatkaa suvun kartanon ylläpitoa, joten tilukset tuli tyhjentää syksyn aikana. Penkin oli tarkoitus tulla ison ikkunan eteen, mutta unohdin tosiaan tarkistaa mitat ja eihän se syvyytensä puolesta sopinut sille tarkoitetulle paikalle. Onnekseni rappusten alta löytyi paikka penkille ja kaikille kaktuksille.

Kasveista puheen ollen, siskoni kävi vierailulla ja kysyi, vähensinkö kasvien määrää muuton yhteydessä. Asunnon koko tuplaantui, joten kasvit ”katoavat” näihin neliöihin. Selkeä merkki, että tulee ilmeisesti tehdä uusia hankintoja! Uusien kasvihankintojen listalla oli kauan unelmoimani viiniköynnös, jonka löysin Jyväskylän Viherlandiasta, sekä ystäväni möi upean peikonlehden, joka toivon mukaan pysyy yhtä isona ja jykevänä meikäläisen hoivassa. Kasvien suhteen olen kylläkin oppinut, että ne vievät paljon tilaa. Sen takia voi olla, että pidän ostolakkoa kasvien suhteen tovin.

Muutaman viikon päästä saapuu myös kotiinkuljetettuna sohva Hakolalta (kaupallinen yhteistyö). Voi vitsit, sohvaa odotellaan jo kovasti täällä! Minulla ei ole ollut sohvaa noin kymmeneen vuoteen, joten sohvalöhöilyt ja päikkärit, tervetuloa! Kuvia ja tunnelmia tulee sohvasta syksyn mittaan.

Yläkerran työskentelyseinä on vielä työn alla. Sain viikonloppuna idean täyttää seinän Stringin hyllyillä ja työtasolla. Kävin piipahtamassa Vepsäläisellä, lähinnä hakemassa inspiraatio Tori-löytöihin, ja vastaan tuli juuri sellainen kokonaisuus, joka sopisi yläkertaan. Nyt vain Tori-vahti päälle ja toivotaan, että löytyisi oikeita palasia kokonaisuuteen. Saa myös vinkata, jos String-hyllyt ovat alennuksessa jossain!

loft, pesojoonas, tampere
loft, pesojoonas, tampere
loft, pesojoonas, tampere, niimar

Remonttikohteita sekä hankintoja

Ajattelin tehdä Jonkin verran remonttia asunnolla, vaikka kyseessä on uudiskohde. Minulla oli pitkään haaveena betonilattia, mutta joudun tälläkin kertaa luopumaan tästä haaveesta. Optimaalisin toteutus betonilattialle on rakennusvaihe. Jälkikäteen jos halutaan valaa betonilattia tai tehdä mikrosementistä vastaava, tulee muuttujia matkaan. Tällä kertaa huolenaiheena oli mahdolliset seinien maalaukset lattian hiomisen jälkeen. Kustannukset olisivat tällöin nousseet liian korkeiksi. Kävin myös katsomassa Laattapisteeltä betonia jäljitteleviä laattoja, jotka olivat todella makeita. Pitkän pohdinnan jälkeen kuitenkin päätin tällä kertaa luopua tai siirtää lattian remontoimista. Tammiparketti on alkanut näyttämään yllättävän hyvälle omaan silmään.

Keittiö on sellainen, mikä kokee täydellisen muodonmuutoksen. Nykyinen keittiö on yllättävän epäkäytännöllinen eikä anna arvoa asunnolle. Sain mielettömän keittiösuunnitelman uudesta keittiöstä ja uskon tarttuvani siihen. Toivon mukaan ennen joulua päästään nauttimaan uudesta, yksinkertaisemmasta ja linjakkaasta keittiöstä.

Rappusten suhteen tiedossa on vaalentamisprojekti. Jos kaikki menee niin kuin olen ajatellut, niin tarkoitus on hioa portaat ja tehdä niistä vaaleammat. Tumma väri on hiukan tunkkainen omaan makuuni. Olen nähnyt muutamia vaaleita tammiaskelmalla olevia portaita ja ne näyttävät niin paljon kevyemmille.

Eteisessä on talon ainoat säilytyskaapit, joista osa on vieläpä ilman kaapinovia. Miksi? Välillä sitä miettii, että kun tehdään jotain uutta ja hienoa, niin miksi ei tehdä kerralla kunnollista. Ymmärrän, että sijoittajilla on omat intressit, mutta eikö asuntoja lähtökohtaisesti tehdä asuttavaksi kuin sijoituskohteiksi? Mikä on asuntojen primääritarkoitus? Noh oli miten oli, eteisen kaappirivistö laitetaan kuntoon keittiöremontin myötä, jotta saadaan säilytystilaa asuntoon. 

loft, pesojoonas, tampere
loft, pesojoonas, tampere, artek
loft, pesojoonas, tampere
loft, pesojoonas, tampere

Tutuksi naapureiden kanssa

Taloyhtiön asunnosta puolissa on jo asutusta. Uudiskohteissa tuntuu, että naapureilla on aivan eri tavalla yhteistä jaettavaa, kun kaikki muuttavat samoihin aikoihin uusiin kohteisiin. Kaikki on uutta jokaiselle. Muuttoautoja tulee ja menee. Yhteisen nimittäjän myötä tulee myös sellainen fiilis, että tässä ollaan yhdessä. Pääsinkin jo kättäpäivää tervehtimään seinänaapureita. Siis asia, mitä ei ole koskaan aikaisemmin tapahtunut. Vallilassa kolmen vuoden asumisen aikana tutustuin talonmieheen sekä muutamaan naapuriin. Muiden naapureiden kanssa jo pelkästään tervehdykseen vastaaminen rappukäytävässä tuntui olevan ihme.

Sisäpiha on myös rakennettu fiksusti, sillä alueelta löytyy kohtaamispaikkoja naapureille. Tämän kesän sisäpihapiknikit jäävät viettämättä, mutta uskoisin ensi kesänä kohtaavani useat naapurit sisäpihalla viettämässä kesäiltoja yhdessä ystäviensä kanssa. Enkä koe olleenkaan utopistisena ajatuksena naapurien yhteisiä illanviettoja. Tätä odotellessa!

loft, pesojoonas, tampere, artek
loft, pesojoonas, tampere, muuto base,

Eikö näytäkin kivalle jo? Tykkään tästä loft-henkisyydestä, minkä korkea huonekorkeus sekä isot ikkunat luovat.

Ps. Muista kurkata edellinen postaus ”Vaatteet on mun aatteet”.

Lue edellinenLue seuraava

10 kommenttia

10
  1. Tervetuloa Tampereelle! Tai itse asun kyllä tällä hetkellä naapurissa Nokialla. Täällä naapureita pääsääntöisesti tervehditään, samoin myös jos metsässä lenkkipolulla tullaan vastaan niin vähintään hymyillään. En ole itse koskaan pääkaupunkiseudulla asunut mutta tyttäristäni kaksi opiskelee siellä ja huomaan saavani siellä aina pitkiä katseita kun tervehdin bussikuskia ja kiitän kyydistä. Toisaalta asioilla on aina kaksi puolta ja joskus ajatus täysin anonyyminä liikkumisesta kieltämättä houkuttaa.
    Ihana uusi koti teillä. Onnea uuteen kotiin ja toivottavasti viihdytte Pirkanmaalla!

    1. Moikka
      Siis tällä viikolla kun otettiin illalla bussi keskustasta kotia, bussikuski TOIVOTTI TERVETULLEEKSI bussiin ja vielä vilkutti erikseen käsi heiluen kun poistuimme bussista. Oltiin, että mitä täällä tapahtuu ja kuin cool kuski oli. <3

      Kiitos paljon! Uskon että viihdymme täällä. 🙂

  2. Kannattaa tutustua lattian suhteen Forbon linoleum lattioihin. Sillä nimittäin saa betonin tapaista pintaa aikaiseksi, näyttämättä kuitenkaan ”feikiltä”, koska kyseessä täysin oma tuotet. Ja vielä suhteellisen luonnollinen vaihtoehto. Monilla käsitys, että linoleum olisi muovimattoa tms., mutta se valmistetaan pellavaöljystä, puu- ja korkkijauhosta, hartsista, väripigmenteistä ja juuttikanlaasta.

    Itsekkin haavelluit betonilattioista, mutta vaikea toteuttaa jälkikäteen, kuten itsekkin totesit. Tällä kertaa omaan asuntooni ei päätynyt linoleum, kun ostetussa asunnossa on upea lankkulattia, jonka kunnostan. Seuraavassa asunnossa, jos ei ole lankkulattiaa niin laitan ehdottomasti linoleumin.

    1. Morjesta!

      Tätä vaihtoehtoa ei olekaan vielä tullut vastaan. Pitää tutkailla! Mä veikkaan, että annan nyt asian olla hetken aikaa ja vuoden päästä uskoisin, että alkaa taas polttelee lattiaremontti. Se on kyl kun haaveilee jostain tietystä mutta sit just kuten sunkin tapauksessa, niin ei kyl raaskis tollaista lankkulattiaa just piilottaa oman ”pakkomielteen” takia. Pitää jatkaa haaveilua!

  3. Onnittelut uudesta kodista. Sisustamisen ilo näkyy onnistuneesti kodissa 🤩🗝.
    Nuo taittopenkit herättävät mielenkiinnon, ne tuovat persoonallisuutta. Tykkään 👍😊.

  4. Hei Joonas, kämppä näyttää hyvältä. Olisi kiva nähdä siitä enemmän laajemmassa perspektiivissä kuvia ja kuulla kokemuksia asunnosta, koska olen harkinnut saman tyyppistä Loftasuntoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *