Välillä pitää tulla p?&%a päivä vastaan, jotta hyvät päivät nousevat arvoonsa. Ja hyvä, että huonojen sattumuksien sarjat osuvat kaikki samalle päivää.  Esimerkiksi päivään, joka vietettiin matkustaen edestakaisin pitkin saarta yrittäen päästä takaisin Gilin saarille, kuitenkin päätyen hitaaseen rahtilauttaan muutaman rahastusyrityksen jälkeen kohti Balia. Tähän lisukkeena päältä löytyy juuri pyykistä tulleet likaiset vaatteet ja mitätön aamupala hotellilla. Hymyä on ollut vaikea kaivaa esille. Kaiken tämän alla edellisen päivän ”charter” kyyti Mataramista Kutalle. Ylihinnoiteltuun yksityiskyytiinhän hyppäsi heti kahden kurvin jälkeen paikallinen räppäri jäpä ja shamaani. Sen jälkeen kyytiin tuli kolme kylän kova äänisintä naista yhden lapsen kanssa. Entuudestaan kuskin penkin vierestä löytyi jo isoisä pojanpoikansa kanssa sekä meidän syliin yhtäkkiä tulleet rinkkamme, oli sen verran liikaa, että seuraavalla pysäkillä oli pakko jo korottaa ääntä kuskille, että nyt riittää. 

En haluaisia tyrmätä Lombokia tämän kosketuspinnan perusteella vaan antaa sille mahdollisuuden näyttää millaisena se ottaa vieraat vastaan sesongin aikana. Silloin kun ravintoloiden ruokalistoilta löytyy muutakin kuin ei-oota. Silloin kun rättikauppiaat eivät huutele vihaisena perään kun teit ostoksia toisen kaupasta. Silloin kun aurinko antaa sijaa Kutan karsitun kauniille rannalle ja ihmiset ympärilläsi ovat luottavaisia tulevaisuuteen. Silloin teen paluun Lombokiin. Pieniä asioita suuntaan ja toiseen. Ei mitään vakavaa. Lauttamatkalla nähdyt delfiinit ja aussien tarjoamat oluet palautti taas reissumielen pinnalle. Huomenna jatketaan taas.
// The Weepies – The World Spins Madly On
Lue edellinenLue seuraava

2 kommenttia

2
  1. Tää kirjoitus on hyvä esimerkki siitä, ettei matkustaminenkaa aina oo pelkkää iloa. vaikka useimmiten kivaa onkin! Hyvä että joku tuo senkin esiin. 🙂

  2. Joo siis en usko että 4 kk matkustuksen aikana ei olis huonoja päiviä kellään. Kyllähän ne kuuluu siihen ja kyse on vain suhtautumisesta niihin. Varsinkin aasiassa tulee mietittyä paljon että mistä voi sanoa ja mistä ei. Esimerkiksi jos jälkkäri tulee ennen pääruokaa niin ei siinä auta kuin hymyillä ja nauttia ruoasta. Sehän on vain meidän länsimaalaisten tapa nauttia ruoat tietyssä järjestyksessä, ei kiveen kirjoitettu sääntö. Vai mitä mieltä ollaan?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *