Aika harvoin tulee täällä blogin puolella kirjoitettua mitään peruskuulumisia. Siis sitä, mitä kuuluu nyt. Olen tämän viikon ajan miettinyt, että mitä minulle oikein kuuluu. Kysymys, jota tuskin pystyy kysymään itseltään liian usein.

Mitä minulle siis kuuluu?

Olin viime viikon Levillä osittain lomailemassa ja osittain yritin tehdä töitä, kunnes sairastupa kutsui. Olin viimeksi Levillä tämän vuoden talvikauden avajaisissa, mutta vain muutaman päivän ajan ja sitä ennen pari talvea sitten. Lappi kokonaisuudessaan edustaa minulle luontoa, rauhoittumista ja tilaa. Sitä se oli tälläkin kertaa.

En ole kovinkaan suuri talvilajien rakastaja, muuten kuin penkkiurheilijana, mutta kerran vuodessa rinteessä ja ladulla toimii kyllä. Tällä kertaa lähdin uhmaamaan Marjaliisa Kirvesniemiä hyppäämällä kahden vuoden hiihtotauon jälkeen murtomaasuksien päälle ja suorilta 27 kilometrin lenkille. 27 kilometriä merkitsee minulle Korpilahdelta Jyväskylään autolla ajamista, ei hiihtämistä. Kroppa ei ollut kovinkaan iloinen tuon savotan jälkeen, mutta mieli sitäkin. Tämän vuosikymmenen hiihdot on nyt hiihdetty.

Levin taikaa on myös paksut lumikinokset ja havupuiden oksien päälle kasaantuneet lumikerrokset. Kirkas tähtitaivas ja kireät pakkasyöt. Asiat, joita Etelä-Suomessa ei joka talvi enää koe. 

Tulevan kesän yksi matkailutrendeistä on varmastikin lisääntynyt kotimaanmatkailu, jonka puolesta itse myös liputan. Matkustelin aikaisemmin työni puolesta paljon ja pääsin ihmettelemään Suomen erilaisuutta ja monipuolisuutta. Silloin kylläkin vuodenaika ei antanut aivan parastaan, joten toivon ensi kesänä löytäväni itseni mahdollisimman monesta suomalaisesta kylästä. Kaikki kotimaan matkailuvinkit otetaan vastaan.

Olen muutaman viikon ajan jo tuntenut pientä väsymystä ja haluttomuutta. Mietin, että ehkä se on vain tämä Helsingin kiire ja työt. Palattuani Leviltä Helsinkiin, jaksamiseni meni vain alaspäin. Varmaan harvaa aidosti kiinnostaa sairastaa, mutta itseäni erityisesti ottaa pattiin, kun oma persoonallisuus muuttuu iloisesta ja energisestä apaattiseksi otsan rutistajaksi. Olen tällä viikolla käynyt erilaisissa verikokeissa, niin monesti, että käsitaipeitani katsomalla, voisi luulla viikonloppuna menneen lujaa. Pientä selvennystä terveydentilastani sainkin jo lääkäriltä, mutta täyttä varmuutta joudutaan vielä odottelemaan hetki.

Niin kuin Instagramin puolella tokaisinkin jo, huhtikuussa haluan olla mahdollisimman paljon paikallaan ja nauttia Clarionin tarjoamista puitteista. Nauttia siis kodista ja kotona olemisesta. Pitää vapaapäiviä, tutustua Jätkäsaareen ja haaveilla varpaiden uittamisesta meriveteen. Kaikki kevään merkit ovat jo ilmoilla, sillä näin tänä aamuna rouvan, joka oli nauttimassa kahvia rollaattorinsa kanssa Clarionin terassilla.

Toinen varma kevään merkki on myös erilaisten hönötiaisten lentäminen Hollannista Suomeen. Olen innoissani, kun Jari sai duunikeikan Voice of Finlandista ja pääsen seuraamaan ensimmäistä kertaa livenä laulukilpailuja eturivin paikoilta. Toki makeeta on myös päästä seuraamaan toisen ihmisen intohimoa ja unelmaa. Onko mitään inspiroivampaa kuin katsoa, kun toinen tekee juuri sitä, mitä rakastaa.

Sain alkuviikosta ensimmäiset synttärionnittelukortit teiltä. Uskomatonta, miten osa teistä voi muistaa, milloin minulla on synttärit. Iso sydän teille <3. Jos muuten haluat ylläpitää käsialaasi ja olet sitä mieltä, että aivan liian vähän tulee lähetettyä kirjeitä tai postikortteja, niin meikälle voi lähettää tänne hotelliin tämän vuoden aikana kirjeitä ja kortteja. Olen luvannut vastata jokaiseen postiin. Osoite on Tyynenmerenkatu 2, 00220 Helsinki. Voin taata, että ainakin vastaanottaja hyppii onnesta ja ilosta, mutta suurimmassa osassa tapauksista myös lähettäjä on ollut innoissaan postittamisesta. Kokeile, korkeintaan häviät postikortin ja -merkin verran.

Pääpiirteittäin kuuluu hyvää, kiitos Joonas kysymästä. Mitä sinulle kuuluu? Muistathan kysyä tämän kysymyksen myös itseltäsi.