Tätä vuosikymmentä on enää alle kaksi kuukautta jäljellä. Kelatkaa, siirryn elämässäni viidennelle vuosikymmenykselle. KREISIÄ! Aika vierii, mutta onhan tässä taas ennättänyt tapahtumaankin paljon, kiitos siitä elämälle. En ole hetkeen kirjoitellut kuulumisia, joten ajattelin istahtaa alas ja kysyä itseltäni, mitä minulle kuuluu.

Mitä minulle kuuluu?

On vain ajan kysymys, milloin ostan lennot Aasian. Minne, se on vielä epäselvää. Kuinka pitkäksi aikaa, sekään ei ole vielä tiedossa, mutta uskoisin viihtyväni oikein hyvin kuukaudesta kahteen reissun päällä. Mikään kiire ei ole tyhjentämään varastoa omista tavaroistani ja palaamaan takaisin rakkaaseen yksiööni.

Ystäväni kysyi minulta taannoin syitä reissuun lähtemiseen. Pimeys ja koleus, jotka johtavat armottomaan vit… jotka ovat siis hallittavissa olevia asioita, eivät ole pääsyitä lähtemiseen. Koen, että yksin reissaaminen auttaa minua löytämään yhteyden itseeni ja sitä kautta, miettimään omaa suuntaani elämässä. Niin kliseiseltä kuin se saattaa kuulostaakin, olen juuri se stereotyyppinen y-sukupolvelainen, joka lähtee reppu selässä maailmalle etsimään itseään. Toki en koe, että olisin eksyksissä itseni kanssa tai minun tulisi löytää jotenkin itseni. Kylläkin olen reissun päällä yleensä löytänyt itseni, tietämättä olevani eksyksissä. 

Miksi en etsi yhteyttä itseeni Suomessa? Yritetty on. Viime kesän kolmen kuukauden kesäloman aikana yritin tätä, tuloksetta. Syy on pitkälti siinä, että Suomessa olen jatkuvasti toisten ihmisten saavutettavissa. Tutussa ympäristössä on haastavaa sulkeutua omien ajastusten pariin. Koen, että menemällä juurikin kauas, on helpompi nähdä tähän hetkeen Helsingissä. Saada täysin uutta ajateltavaa ja koettavaa. Uusia virikkeitä mielellä ja uomista poistumista.

Asuntokaupoilla

Reilu kuukausi sitten kirjoitin ehdollisena kauppakirjat uudesta asunnosta, joka oli kaksi kertaa isompi, rutkasti valoisampi ja avarampi kuin nykyinen asuntoni. Kyseessä oli Hitas-kohde, joten kustannuksetkaan eivät olisi nousseet montaa satasta korkeammaksi. Kaupanteko oli yhtä soutamista ja huopaamista, lähinnä minun puoleltani. Välillä tuntui, että asunto oli juurikin täydellinen minulle lähellä luontoa Helsingissä. Välillä taas mietin, että tartunko asuntoon juurikin sen edullisen hinnan takia, joka mahdollistaisi isommat neliöt muttei takaisi viihtyvyyttä.

Lopun viimein suuremmat voimat (LUE: ylityöllistetty lainaneuvottelija, joka ei koskaan palanut lainakuvioihin) ottivat jälleen kerran otteen elämästäni ja luovuin aikeista asettua Pasilaan. Näin jälkikäteen ajateltuna, erittäin hyvä ratkaisu. Olen huomannut, että asuntoa ostaessa yksi tärkeimpiä ostokriteerejä on fiilis, joka välittyy asunnosta. 

Year In Clarion -kuulumiset

Year In Clarion -projektin viimeinen neljännes käynnistyi viime viikolla. Paljon on tullut pohdittua mennyttä aikaa ja sitä, että olenko varmasti ottanut kaiken ilon irti tästä huvista. Huomaan omassa ajattelussani käyttäväni paljon ”-isi”-muotoa. ”Olisiko pitänyt tehdä sitä ja tätä”. Kai tämä ajatus kumpuaa riittämättömyyden tunteesta, joka on usein läsnä omassa tekemisessäni. Ennen projektiin hyppäämistä mielessä oli kaikenlaisia mielikuvia ja ideoita, mitä kaikkea hotellissa voisikaan tehdä ja kokea. Sitä peilaa kuljettua matkaa näihin mielikuviin ja huomaan, etteivät ne täysin kohtaa, josta syntynyy ristiriitaiset tunteet ja juurikin tuo riittämättömyyden tunne.

Samaan aikaan olen vahvasti sitä mieltä, että vuosi on ollut juurikin minun näköiseni, vaikkei se ehkä vastaa mielikuviani. Odotukseni kumpuavat ehkä enempi vuosien takaa, jolloin saatoin olla uteliaampi ja kokeilunhaluisempi. En sano, ettenkö olisi sitä tänä päivänäkin, mutta eri lailla, eri asioissa. Sitä niin helposti lukkiutuu omiin oletuksiin itsestään. ”Mä olen tällainen tyyppi”-mantra voi välillä ohjata täysin väärään suuntaan. Kasvun polullahan tässä ollaan ja on enemmän kuin tervetullutta vaihtaa omia mielenkiinnon kohteita, tapoja ja tottumuksia, ajatuksia ja käsityksiä. 

Tässä taas yritän muistutella lähinnä itseäni armollisuudesta itseäni kohtaa. Tämä on juurikin yksi tärkeimpiä syitä, miksi tykkään kirjoittaa blogia ja haluaisin kirjoittaa enemmänkin. Näppäimistö antaa luvan pysähtyä omien ajatuksien äärelle ajattelemaan omaa ajattelua. Kummastelemaan ja nauramaan itselle. Sanallistamaan tunteita ja ristiriitoja. 

Palatakseni takaisin hotellivuoteen. Vuosi on tähän asti ollut unohtumaton, enkä tekisi mitään toisin tai mitään yhtään enempää. Viimeiset kolme kuukautta aion viettää ilman mitään sen suurempia sirkushuveja tai ”elä kuin eläisit viimeistä hotellipäivää”.  Toki huvittaa, että yritän tässä sanoa ääneen haluavani elää arkista ja tavallista arkea loppu vuoden hotellissa, ja samaan aikaan naurattaa, että jos kertoisin mummolleni, että elän arkista elämää hotellissa, niin onhan siinä kontrastia kerrakseen. Mikä sitten on kenellekin tavallista ja mikä ei. 

Ystäviä ja merkityksellisiä kohtaamisia

Olen viimeisen parin viikon aikana käynyt tosi inspiroivia keskusteluita ystävieni kanssa, joita en ole hetkeen nähnyt. Jokaisen tapaamisen jälkeen olen ollut aivan haltioissaan. ”Aivan, näinkin asioista voi ajatella”. On myös ollut lohduttavaa kuulla, miten ystävillänikin on samoja epävarmuuden, mutta toiveikkuuden tunteita tulevaisuudesta. Ajattelin, että voisin ensi vuodelle yrittää sopia joka viikolle tai joka toiselle viikolle yhden tapaamisen ihmisen kanssa, jota en ole hetkeen nähnyt tai kokonaan uuden tuttavuuden kanssa. Inspiroitua ihmisistä useammin ja järjestelmällisesti.  

Kirsikkana kakun päällä, Yaël tuli Helsinkiin ja pääsin perjantaina nauttimaan jälleen kerran hänen esiintymisestään. Varmasti moni pystyy samaistumaan tunteeseen, kun näet toisen ihmisen palon ja ylpeyden omaa tekemistään kohtaan. Sen, kun toinen tekee asioita sydämellään ja nauttii joka hengenvedosta. Se jos mikä nostattaa karvat pystyyn. Ihana päästä elämään näitä hetkiä hänen kanssaan.

Oma jengini, Lettijengi, oli viikonlopun Helsingissä viettämässä jo perinteiseksi tullutta Lettijengi Awards of Finlandia, jossa palkitsemme toisiamme menneestä vuodesta. Ensi vuonna meillä neljällä tulee ystävyyttä täyteen kymmenen vuotta. Hassuja tyyppejä, hassuja muistoja. Ei lisättävää, kiitos tyypit.

Kysy sinäkin tänään, mitä minulle kuuluu?