Yksi elämäni naurettavimmista päivistä tähän asti on nyt nautittuna. Otimme ja lähdimme viereiselle saarelle Lombokiin, joka edellisellä kertaa jäi kurkistamatta. Mitään suunnitelmia meillä ei tällä kertaa ollut emmekä olleet ottaneet kovinkaan paljoa selkoa saaren tarjonnasta. Esite kädessä saavuimme paikallisveneen kuljettamana Bangsalin satamaan, jossa lauma paikallisia jäpiä hyppäsi kirjaimellisesti kimppuumme saaden uskoteltua meidät heidän matkatoimistoon. Hyvä niin, sillä yksi kiehtovimmista seikkailuista oli juuri alkanut.
Indonesian toiseksi korkein tulivuori sijaitsee juuri Lombokin saarella ja olimme Siskon kanssa Suomessa suunnitelleet tekevämme vaelluksen vuoren huipulle jossain vaiheessa reissua. Emme kylläkään osanneet odottaa, että se tapahtuisi näin nopeasti ja juuri Indonesiassa. Vuoren huipulle noin 4000 metriin näin sadekauden aikaan ei ole kipuamista mutta vuoren päällä olevalle järvelle, joka sijaitsee noin 2700 metrissä, paikalliset pienet vaellustoimijat tekevät retkiään. Jo ennen vaelluksen starttia matkan varrella pääsimme ihailemaan Senarun kauneinta vesiputousta, joka soljui sadan metrin korkeudesta suoraan syliimme.
Itse vaellus on ollut yksi fyysisimmistä koettelumuksista toviin. 9 tunnin kipuamisen aikana ehti tehdä myös syvääluotaavan retriitin omaan pääkoppaan. Niin helppoa olisi vain ollut lopettaa ja kääntyä takaisin päin. Heittää taskulamppu viidakkoon ja jatkaa unia omassa punkassa. Jäädä vain siihen. Kyllä se vaan niin on pojat ja tytöt, että pahin vastus monissa asioissa ja päätöksien teoissa on juuri oma pääkoppa. Nämä taistelut kun pystyy päihittämään, voidaan puhua todellisesta voittajasta. Ja voittajanhan on tunnetusti helppo hymyillä. Itse hymyilin ja nauroin vuoren huipulla jokusen tunnin putkeen. Ihaillen ja ihmettelen luonnon suuruutta. Ihmisolennon pienuutta. Pilvien liikkeitä ja tuulen huminaa. Maailma on ihmeellisiä asioita pullollaan, pitää vain olla rohkea kurkistamaan nurkan taakse.
// Justin Bieber – Roller Coaster