Oletko nähnyt avaruusoliota koskaan? Näillä sanoilla starttasi uusi viikko käyntiin. Rento viikko tiedossa. Muutama uusi tuttavuus on kalenteriin merkittynä ja viikonlopun riennot varmaan tuo muutaman uuden tutun vastaan. Riemukasta tässä viikossa on kuitenkin kesän tunne. Tunne siitä, että tietty ajanjakso on nyt taputeltu ja on aika ottaa tuleva aika vastaan avosylin. Tätä fiilistä tulee juhlistaa. Tietysti tuutilla. Kesäkausi on nyt virallisesti avattu jätskifanfaareilla ylioppilastalon edessä. Ah! Hullaannuin jopa ostamaan festarikampetta UFFilta. Kesä 2015 aavistelee olevan festarikesä. Festaroikaa ihmiset, festaroikaa!

Tää kaupunki on alkanut tuntumaan mukavammalle. Pikku hiljaa. Tulee antaa aikaa. Oon kailottanut tutuille, että pystyn asumaan missä vaan, kuhan hyviä tyyppejä tulee kaduilla vastaan. Viime päivät oonkin saanut nauttia hyvien tyyppien seurasta. Osa vanhasta jengistä teki paluun Suomen maaperälle viime viikolla ja Helsingin tuttujen kanssa on ollut enempi aikaa. Oon luottavainen.

Niin vastaus siihen, olenko nähnyt avaruusoliota. En. Tai näin luulin. Kyseinen kysyjä kylläkin kertoi oivan tarinan avaruusolioista: niistä, jotka asuvat planeetassa Maa. Avaruudessa. Jokaisen meidän koti on maassa. Jokainen meistä on maasta tullut ja maaksi muutumme. Yhtälailla jokainen puu on maasta tullut ja maaksi muuttuu. Jokainen metsän puu omalla ulkomuodollaan seisoo ylväänä suorassa tai hitusen vinossa. Toiset puut ovat pidempiä, toiset paksumpia. Osassa puista saattaa olla lehdet karisseet, toisissa kävyt vallanneet oksat. Silti jokainen niistä on puu. Eikö sama koske meitä ihmisiäkin. Samasta maasta olemme jokainen tänne tullut. Jokainen meistä omanlaisenaan, silti yhtä arvokkaana. Ei ole yhtä muottia, josta meidät on luotu. Jokainen meistä luo oman muottinsa, minän. Mitä minä olen silloin sinua tuomitsemaan tai korjaamaan. Asia olisi toinen jos tulisimme samasta muotista kaikki. Sinä, minä ja muut. Tällöin epäkurantit siirrettäisiin ale-laariin, kakkoslaatua. Tällöin ymmärtäisin. Ymmärtäisin miksi erilaisuus ei pukisi meitä. Mutta emmehän me mene metsään kaatamaan noita vinoja männyn käppäröitäkään alas sen takia, että ne eivät ole suoria. Ajatus siitä, että minä päätän miltä sinun tulee näyttää, mihin sinun tulee uskoa tai mitkä asiat ovat elämässäsi tärkeitä on absurdi. Yhtä absurdi kuin Kari Tapsan come back -keikka. 

Tarina avaruusoliosta, kodista ja männyistä oli hyvä muistutus siitä, että yksikään maanpäällinen ei ole toista arvokkaampi. Tätä asiaa on hyvä muistuttaa itselleen ja miettiä, miten minä huomenna voin ilmaista tätä arvokasta ajatusta ympäristössämme.