En ymmärrä, miten aika voi juosta näin vikkelää vauhtia eteenpäin. Olin kuvitellut, että nyt kun joudun olemaan karanteenissa, aika matelisi ja tylsyys koulisi sieluani (nyt on traagisuutta pelissä). Mutta ei, päinvastoin. Esimerkiksi eilen jouduin skippaamaan kiireiden takia ystäväporukan Hangouts-treffit. Toistan, kiireiden takia. Huvittaa itseänikin. Toki kiire ei ehkä ole se oivallisin sana kuvaamaan todellisuutta. Olen halunnut pitää kiinni omasta ajastani sekä hitaista aamuista.

Virallinen karanteeni tuli viime viikon perjantaina päätökseensä. Hetkellisesti olo tuntui kevyemmälle, kun sai lisää liikkumatilaa omaan arkeen. Tovin tuumailun jälkeen, ymmärsin, ettei se arki kauheasti kuitenkaan tule muuttumaan lähipäivinä saatika viikkoina. Toki ei tässä kovin suuria muutoksia päiviin oikein ole tarvettakaan. Nyt kun maailma on ylösalaisin, itse ainakin haen turvaa ja rauhallisuutta juurikin rutiineista. Ehkä se on myös tekijä, jonka seurauksena koen päivien verkkaisen etenemisen.

Kaikista haastavimpia hetkiä viikoissa ovat olleet viikonloput, etenkin perjantai- ja lauantai-illat. Normaalin tapaan juuri noina hetkinä tulisi oltua ystävien kanssa ulkona syömässä tai viettämässä muuten iltaa. Viime viikonloppuna juhlimme bingon merkeissä ystäväni syntymäpäiviä, joka itsessään oli jo huvittavan hauskaa. Ryhmäpuhelun loputtua, ilta päättyi kuin seinään. Normaalisti iltaa on joko jatkettu pienemmällä porukalla tai sitten kotimatkalla poikettu vielä grillin kautta hakemaan pientä purtavaa. Olo tuntui jokseenkin tyhjälle tuon illanvieton jälkeen. Hetkellisesti jopa mietin, olinko edes synttäreillä?

Operaatio ryijytuoli

Kotimatkalla Thaimaasta Suomeen bongasin Instagramissa Muitaihania Tiinan ryijytuolin. Muutamia vuosia sitten olin bongannut Pupulandian blogista Ragmaten saman henkisen tuolin päällisen. Juttelin Tiinan kanssa mitä tuollaisen ryijytuolin tekeminen oikein vaatii, ja hän uskotteli, ettei kovinkaan paljoa. Ainoastaan oikeanlaisen tuolin, trikookudetta sekä pitkää pinnaa. Kyselin Instagramin puolella löytyisikö keneltäkään ylimääräistä Ikean mallistosta jo poistunutta Gratulera-tuolia, johon Tiina oli tehnyt oman ryijynsä. Omaksi yllätyksekseni 24 tunnin sisään tuosta stoorista, kyseinen tuoli löytyi kotiinkannettuna Korpilahdelle. Yhtäkkiä nenän edessäni oli iso kasa trikookuteita sekä tuunattava tuoli.

Tiina ohjeisti melkein kädestä pitäen IG liven välityksellä, kuinka tuolia aletaan ryijyttämään. Niin kuin hän lupasi, se oli helppoa kuin heinänteko. Tosin en ole koskaan heinää tehnyt, mutta luotan tuohon sanontaan yhtä paljon kuin omiin käsityötaitoihini. Ajattelin, että projekti olisi ohi muutamassa päivässä. Toisin kävi. Työ eteni alkuspurtin jälkeen vähän hitaammin, sillä sormenpäät alkoivat kokemaan kovia. 14 päivää, muutaman dokumentin ja sarjamaratonin jälkeen tuoli valmistui vihdoinkin, ja se on ihana! Hymyillyttää joka kerta, kun katson sitä. Omin kätösin tuunattu karanteenituoli! Se suorastaan huutaa syliinsä. Tuoli toimii myös jonkinlaisena muistona tästä eriskummallisesta ajasta. Se, minne tuoli sijoittuu asunnossani, on mysteeri, sillä tajusin ettei minulla ole edes tarpeeksi tilaa yksiössäni tälle ihanuudelle.

Tarkemmat ohjeet tuolin tekemiseen löytyy Tiinan blogin puolelta.

Aloitin myös taannoin toisen projektin ryijytuolin ohella, nimittäin kylvöpuuhat. Olen haaveillut Helsinkiin muuttaessani, että minulla olisi käytössäni parveke tai oma piha, jotta pystyisin istuttamaan kesäisin aina omat yrtit ja salaatit. Tämän unelman toteutumista saanen kuitenkin odotella tovin, joten päätin tehdä välimallin ratkaisun. Istutan yrtit nyt ja mietin myöhemmin, mihin sijoitan ne Helsinkiin saavuttuani. Meidän taloyhtiön takapihalta löytyy muutama käyttämätön istutuslava, jotka voisin valjastaa tähän käyttöön, tai sitten tuuletusparvekkeelle kyhäillä pienen puutarhan. 

Minulle kylvämisessä ei niinkään ole oleellista se, että pääsisin korjaamaan satoa jossain vaiheessa. Enempi nautin itse prosessista. Siitä kun pääsee laittamaan kädet multaan, kastelemaan ruukkuja ja odottamaan pienten taimien tuloa. Toki jokaikinen oman maan tomaatti ja salaatinlehti ovat kirsikoita kakun päällä.

Paluu työelämään

Aloitin tällä viikolla myös virallisesti työt. Tai kovasti ainakin yritän. Ensimmäinen etäpalaverikin on pidetty ja keskiviikkona olisi vuorossa ensimmäinen tiimipalaveri etänä. En ole oikein koskaan osannut nauttia etätöistä. Toki jos on selkeä työtehtävä, joka vaatii keskittymistä, silloin mieluiten sulkeudun muilta työn pariin. Olen tehokkaimmillani ja parhaimmillani juurikin tiimityöskentelyssä. Saan tosi paljon muilta ihmisiltä ideoita ja draivia. Tykkään olla avuksi toisille ja voisin toimia vaikka vakituisena tukihenkilönä organisaatioissa (saa soitella!). Jännittynein fiiliksin odotan, miten työt tästä käynnistyvät ja kuinka saan itseni valjastettua muiden avuksi.

Vähän olen myös jännittänyt, miten töitä riittää keväälle ja kesälle. Moni projekti on tällä hetkellä jäissä tai siirretty syksylle. Olen yrittänyt ajatella tämän vaiheen jonkinlaisena jatkeena Aasian lomailulle. Hiljaisina ajanjaksoina ruokkia omaa luovuutta ja kasvattaa tietotaitoa. Ottaa vain iisisti ja kehittää itseäni. Hengähtää ja opetella muotoilemaan työpäiviä minulle sopiviksi. Taloudellisesti uskon pärjääväni kesän yli, joten sen suhteen turvattomuuden tunne ei kalva mieltäni.

Toivottavasti mahdollisimman monella talous ja ennen kaikkea pääkoppa kestää tämän erikoisajan yli.

<3

Ps. Kurkkaa myös karanteenipäiväkirjan ensimmäinen kirjoitus. Nopeasti tää aika menee.