Mun sydän jäi täysin Filippiineille ja tarkalleen ottaen Port Barton nimiseen pieneen rantakylään, jonne päädyttiin Wikipedian kautta. Lonely Planetit ja TripAdvisorit, niin kakstuhattalukua, Wikitravel kertoo kaiken tarvittavan eikä yhtään ylimääräistä. Port Barton löydettiin vasta maailmankartalle 1940 -luvun hujakoilla, kun kapteeni Barton miehistöineen saapui asumattomalle maaperälle. Sattuman kaupalla päädyimme rannan yhteen ensimmäisiin resortteihin yöpymään. Terassiltamme pääsimme joka ilta seuraamaan auringonlaskun värjäämää petrolin väristä taivasta. Maagista. Aika sanattomaksi välillä vetää.
Tutustuimme muutamaan paikalliseen nuoreen muusikkoon, jotka tekivät ystävällisyydellään meille olon helpoksi Bartonissa. Saimme kutsun heidän luokseen syömään aamulla teurastettua porsasta ja nauttimaan heidän musiikistaan. Hienoa oli nähdä kuinka intohimoisesti he tekevät juuri sitä mitä haluavat. Muita vaihtoehtoja ei ole edes mielessä kuin musiikki. Musiikki on kaikki kaikessa. Jos kerran joku asia elämässä sytyttää noin vahvasti sisäisen liekkisi, niin miksi hukata aikaa tehden jotain muuta. Intohimo. Vahva sana, jolla on suuri merkitys elämässä. Pohdinkin omaa intohimoani. Asiaa, joka vie täysin mukanaan eikä millään muulla asialla ole ympärillä väliä. Joka saa sydämen lyömään voimakkaammin ja nousemaan varpailleen. Kurkottamaan ja taistelemaan. Palon iholle ja silmiin sen tietyn katseen. Katseen, joka kertoo kaiken.
Olen onnellinen ja kiitollinen Filippiineistä. Siskoa lainaten, ”tää on sitä elämää Joonas jollet vielä tiennyt”. Tää on sitä elämää!
// Sailor & I – Tough Love