Voi pojat ja tytöt sentään! En oikein tiedä, mitä sanoa menneestä kuukaudesta Uudessa-Seelannissa. Vierailin maassa ensimmäisen kerran viisi vuotta sitten ja päätin, että tänne palaan vielä. Etenkin Wellington jäi erityisenä paikkana mieleen. Ennen tälle reissulle lähtöä, tiesin, että ystäväni ovat lähdössä vuodeksi Uuteen-Seelantiin, mutten ajatellut, että tieni kävisi sinne heidän perässään. Ajattelin, että Uusi-Seelanti on oma lukunsa ja sinne on vielä Aasiastakin aivan liian pitkä matka. Teen sinne sitten joskus oman reissun.
Jossain vaiheessa aloin pohtia, eka läpällä sitten vakavissani, että entä jos sittenkin kävisin morjestamassa ystäviäni. Yksi Skype-puhelu ja lentoliput olivat hankittuina. Aika mutkatonta välillä meikän touhu täällä. Mutta erittäin hyvä, SILLÄ takana on aivan uskomaton kuukausi. On kovin vaikea pukea omia fiiliksiä sanoiksi. Paikoitellen olo oli hyvinkin eskapistinen, ihan kuin olisi elänyt jotain elokuvaa todeksi. Toisinaan olo oli kuin olisi ollut kotona. Kaikkein eniten fiiliksiini kuitenkin vaikuttaa matkaseuralaiseni. Jaetut hetket ovat aina jaettuja hetkiä. Yksinmatkustelun nurja puoli on juurikin se, että kokemukset ovat hyvinkin henkilökohtaisia. Toki Uusi-Seelanti olisi ollut yksin matkustaessa varmastikin mieleenpainuva kokemus, mutta koen juuri tuon ajanjakson olevan reissussani sellainen, joka tuli jakaa muiden kanssa. Menneeseen kuukauteen liittyy vahvasti ”yhden aikakauden loppumista” sekä siirtymistä osittain jo kotopuoleen, Suomeen.
Matkakohteena Uusi-Seelanti pitää sisällään aivan kaiken maan ja taivaan väliltä, niin kuin kirjaimellisesti. Viikon tai kahden reissua en suosittele Uuteen-Seelantiin, vaan varaa aikaa vähintäänkin 3 viikkoa. Kahden viikon reissu olisi kuin esileikki ilman seksiä tai aamupala ilman pekonia. Tällä kertaa road trippimme piti sisällään ainoastaan etelä-saaren sekä, tietenkin, muutaman päivän ekskursion Wellingtoniin. Pohjois- ja etelä-saari ovat hyvinkin erilaisia. Pohjois-saarella pääsee parhaiten käsiksi maori-kulttuuriin, sekä sieltä löytyy myös useita viinitiloja. Etelä-saarella on taas omaan makuuni enemmän nähtävää ja koettavaa. Luonto on äärimmäisen monipuolinen sekä saarelta löytyy paljon extreme-aktiviteettejä, unohtamatta parhaimpia bilemestoja. Queenstown on aikuisten ihmisten leikkikenttä. Se, mitä ei voi tehdä Queenstownissa, voi kenties tehdä jossain muualla mutta kaikki kaikki kannattaa kuitenkin tehdä Queenstownissa. Itse pääsin tällä kertaa ystävien yllättämä hyppäämään Uuden-Seelannin pisimmän benji-hypyn (kiitos ystävät ja perhe) sekä samalla reissulla ikuistamaan kasvoni etelä-korealaiseen matkailulehteen.
Uudessa-Seelannissa vuodenajat ovat täysin päälaellaan verrattuna miten meillä Suomessa on. Ollaanhan kuitenkin täysin toisella puolen maapalloa. En tiedä pääseekö tuosta enää kauemmaksi turistina? Tällä kertaa vierailu ajoittui syksyyn, joka oli nappivalinta, sillä pääsimme nauttimaan viimeisistä hellepäivistä, mutta myöskin näkemään ensilumen tulon. Ensilumi Wanakassa oli jotain USKOMATONTA. Toki saimme tuntea luissa ja ytimissä yöpakkasetkin. Ruskakin alkoi orastamaan reissun loppuvaiheessa.
Olen todella onnellinen, että räjäytin reissubudjettini uusiksi, vedin uimahousujen sijaan pitkät kalsarit jalkaan ja lähdin sinne, minne minun tulikin mennä kaikkien näiden vuosien jälkeen. Tässä pähkinän kuoressa tämän hetkisiä fiiliksiä Uudesta-Seelannista. Kuvia ja tarinoita on vaikka kuinka paljon jaettavaksi, joten laittelen lisää tuntemuksia tulemaan, kunhan mieli palautuu tähän hetkeen.
Kiitos Sisko & Ville tästä kuukaudesta!
Ps. Sorppa, kuvien kuvasuhde reisillään.
Ps. Tässä muutama video noilta kahdelta karavaanarilta, missä meikäkin on mukana. Ekassa videossa näätte mun ilmeen kun saavun Uuteen-Seelantiin. Hahah!