Siitä on reilu kaksi vuotta, kun viimeksi kirjoittelin tänne. Kirjoitin ihastumisesta. Siitä tunteesta, joka valtaa helposti minut. Tunteesta, joka nostaa sykkeen ylös ja saa punan poskelle. Katse hapuilee ja ajatus takkuilee. Tästä ihastumisessa on monesti kyse.

Tuo tunne on ollut tällä hetkellä kadoksissa jo tovin. Tai muistan kyllä ihastumiseni kuukausien takaa. Nimenomaan kuukausien takaa. En eilistä enkä viime viikkoista. Olen pohtinut viime aikoina, miksen ole tuntenut samoin kuin kaksi vuotta sitten koin. Miksen koe ihastumista enää arkisiin asioihin tai ihmisiin niin herkästi?

Elämässä on tapahtunut paljon. Kasvua ja kipuilua. Helsinki on jättänyt jälkensä minuun. Vuosia on tullut lisää mittariin. Ensimmäiset anti-age-voiteet ovat ostettuina ja All Inclusive -pakettimatkoja katseltu. Perjantai-iltoja vietetty Vain Elämään parissa. En halua sanoa, että olen kyynistynyt tai kovettunut. Olen ehkä menettänyt hitusen sinisilmäisyyttä ja uteliaisuutta. Tiedostan tämän. Se on myöskin syy siihen, miksi haluan palata takaisin blogin äärelle. Sen avulla aikoinani sain ajatuksia kirkkaammiksi ja yksinkertaisemmiksi. Ehkä kirjoittaminen avaa tämänkin hetkisiä kiemuroita auki ja vapauttaa mieltäni. Toivon kirjoittamisen myös haastavan omaa ajatteluani ja arvojani.

Se tuleeko tekstiä tänne päivittäin tai edes viikottain, selviää myöhemmin. Se on varmaa, että olen pitkästä aikaa innoissani tästä.