Perjantaina starttasi jälleen kerran vegaanihaaste, johon kuka tahansa meistä voi ottaa osaa. Joulukuussa mua itse asiassa pyydettiin yhden yhteistyökumppanin tiimoilta mukaan haasteeseen, mutta kieltäydyin. Tunnen itseni ja olen huono minkään sortin ehdottomuuteen. Jos tekee mieli Oltermannia leivän päälle, niin turhaan tuskailen helmikuun 1. päivään asti vetääkseni naaman täyteen juustoa. Kuulun juurikin niihin jästeihin, jotka uhovat syövänsä muidenkin makkarat, jos niitä ollaan viemässä jokamiehenoikeuksista pois.
Toinen kieltäytymiseni syy oli liian suuret muutokset liian nopeasti. Vielä kolme vuotta sitten saatoin syödä iltapalaksi paketin sikanauta-jauhelihaa ketsupilla. Tätä herkkua saatoin vetää naamariin jopa neljä kertaa viikkoon. Ja kyseessä oli vain iltapala, ei suinkaan lounas tai päivällinen. Seurasin noihin aikoihin tiiviisti ystävieni Minnin ja Pajun tekemää PS. Olen vegaani -somekanavia. Osittain heidän innoittamana päätin luopua jauhelihan käytöstä kokonaan. Valitsin yhden tuotteen ruokavaliostani, josta luovuin ja jonka tilalle otin jotain uutta. Lähdin kokeilemaan erilaisia kasviperäisiä proteiineja, lihankorvikkeita. Testasin härkistä, nyhtistä, papuja, soijaa yms. Kaikkea mitä kaupan hyllyiltä löytyi.
Jossain vaiheessa huomasin siirtyneen kerta viikkoon kasvispäivään. En valinnut tuolloin yksittäistä viikonpäivää kalenterista, jolloin olisi lihaton ruokavalio, vaan se tapahtui kuin huomaamatta. Ravintoloissa, etenkin lounaalla, kokeilin usein kasvisvaihtoehtoja. Myös parisuhteella on ollut oma merkityksensä tässä. Yael on ollut jo pitkään kasvissyöjä, joten hänen myötävaikutuksena kasvisruoan määrä alkoi lisääntyä ruokavaliooni. Hollannissa lihankorvikkeiden määrä tuntuu olevan laajempi tai helpommin lähestyttävämpi kuin meillä täällä Suomessa.
Nykyään syön punaista lihaa ehkä pari kertaa kuukaudessa. Eräs ravintolakokki suositteli panostavan lihan laatuun, ei määrään. Ja niinhän se on aikaisemmin historiassakin ollut. Punainen liha oli pyhäpäivien herkkua. Pitkään luulin, että joudun luopumaan jostain, jollen saa punaista lihaa leivän päälle. Se on jännä, miten ihminen taipuu ajattelemaan tätä luopumisen kautta, eikä suinkaan sen kautta, mitä saa tilalle. Liha oli myös osa identiteettiäni (tosimies syö lihaa ja juo maitoa!), turha sitä on kieltää. Rasvainen pekoni, tuplapihviburgeri ja sisäfileepihvit. ABC:n Bonuspannua unohtamatta! Luovuttuani jauhelihasta sekä pekonista, olen ”yllätyksekseni” huomannut olevani sama Joonas.
Alkuun voivottelin, kun kasvisperäiset tuotteet eivät maistuneet vastaavalle eläinperäiselle. Kaurakerma ei maistunut kermalle, eikä Muu-kasvisjauhelija jauhelihalle. Noh, sitten koin jälleen kerran valaistumisen: kyseessähän on kaksi eri tuotetta, eikä niiden tarkoitus olekaan maistua samalle. Yksinkertaista! Coca Cola ja Vichykin maistuvat täysin erille, vaikka molemmat ovat virvoitusjuomia.
Omanlaiseni vegaanihaaste
Pari viikkoa sitten Suvi Auvinen laittoi viestiä Instagramissa, kysyäkseen mukaan vegaanihaasteeseen. Suvi taitaa olla yksi haasteen perustajajäsenistä. Kovan luokan käännyttäjä siis. Suvin kanssa puhuimme juurikin tuosta ehdottomuudesta ja hän sanoikin hyvin, että jos haluat olla vegaani ja syödä juustoa, ole juustoasyövä vegaani. Muodosta itse itsellesi omat määritelmät vegaaniudesta. Oleellista ei ole, kuka on puhtain ja edistyksellisin vegaani. Kyse on eläinperäisten tuotteiden vähentämisestä. Yksi liha-annos viikossa vähemmän on parempi kuin ei mitään. Suvilta tulee paljon järkevää sanottavaa hänen kanavissaan, iso suositus!
Tästä ajatuksesta innostuneena kävin ostamassa Elina Innasen Chocochilin arkiruokaa -kirjan. Puhuin vegaanihaasteesta myös äidilleni ja päätimme sitoutua yhdessä kokkaikemaan vähintään kerran viikkoon vegaanista ruokaa. Vuodessa tämä tekee jo 52 vegaanipäivää. 21 päivää enemmän kuin tammikuussa on päiviä. Puhuimme myös äitini kanssa, että jos ranskankerma ja vastaava kauravalmiste menevät joskus sekaisin, ei se haittaa. Iltateen sekaan saa lirahtaa hunajaa ja viinissä saa olla eläinperäisiä aineita. Kynnys lähteä mukaan on matala sekä ote hellä. Mielekkyys ennen kaikkea. On myös hyvä pitää mielessä pitkäjänteisyys uusien makujen tottumisen suhteen. Se, että joku tuote ei heti maistu siltä, miltä sen odottaisi maistuvan, ei tarkoita etteikö tuote olisi maistuva, kunhan makunystyrät tottuvat siihen.
Uskoisin tämän tyyppisen suhtautumisen omien kulutustottumuksien muuttamiseen olevan itselleni sopiva. Erityisesti odotan innolla, miten äitini tähän haasteeseen tarttuu. Nähdäänkö kotimme jääkaapissa vuoden loputtua maitotuotteiden sijaan kauravalmisteita. Onko lapsenlapsille tarjolla Boltseja lihapullien sijaan.
Nyt tartyn Chocochilin kirjaan resepti kerrallaan, niin että merkitsen sisällysluetteloon aina tehdyksi sen kertaisen reseptin, joka lautaselle päätyy. Kiitos Sita Salmiselle tästä pelillistävästä tavasta kokkailla. Näinkin simppeli kikka, katsotaan lisääkö tämä kiinnostusta kokkikirjoja kohtaa. Inhoan muutenkin ruokakaupoissa käyntiä ja tuntuu, että omat kokkailut kaipaavat ryhdistäytymistä, joten nyt saan kokkikirjoista reseptit ja kauppaostoslistat samassa paketissa.
Ei muutakuin riisikeitin tulille ja vegaanihaaste haltuun. Hyppäähän mukaan!
Ps. Saa ilmiantaa Tampereen vegaaniystävällisiä ravintoloita.