
Istun sängyllä ja katson valtavista ikkunoistani kaupunkia, joka on sumun hälvetessä tullut taas esiin. 6 ratikka kiitää kohti Bulevardia ja muutama lokki leijailee meren yllä. Ei ole enää kauaa, kun nämä maisemat jäävät taakseni. Tuntuu hurjalta ajatella, että vuosi hotellissa alkaa lähestyä loppuaan. Pelin henki on ollut alusta asti selvä, mutta nyt kun asiat alkavat konkretisoitumaan, alan vasta ymmärtämään lähdön lähenevän.
Kohta on aika sinetöidä yksi tarina, luopua monista asioista ja pakata rinkka kohti tuntematonta. Yllättävän levollisin mielin tässä kuitenkin ollaan. Toki pieni flunssa on pitänyt villasukat tiiviisti jalassa sekä teepannun kuumana tuoden samalla seesteisyyttä päiviin. Ajattelin kirjoitella pitkästä aikaa tämän hetken kuulumisia ja fiiliksiä teille. Mitä kuuluu tänään ja miltä tulevaisuus oikein näyttää.

Uusivuosi ja uudet haasteet työrintamalla
Vietimme uuttavuotta Yaelin kanssa jo toista kertaa yhdessä. Viime vuonna olimme Amsterdamissa ja tänä vuonna päädyimme Korpilahdelle. Yaelin paras ystävä puolisoineen tuli myös Keski-Suomeen meidän tyköömme. Noukimme heidät aattona Jämsän asemalta 12 tunnin matkustamisen jälkeen Korpilahdelle. Siellä meitä odotti lämmin sauna ja puoliksi sulaneet lumikinokset, jossa vieraamme pääsivät kierimään. Tai kieriminen jäisillä lumikinoksilla oli lähinnä makaamista jään päällä.
Ulkomaalaisia vieraita kestittäessä sitä huomaa oman kotiseutuylpeyden ja yhtäkkiä arkiset asiat muuttuvat heidän kauttaan katsottuna mystisiltä ja eksoottisilta. Juuri sellaisilta, mitä itse ihmettelee turistina vieraalla maaperällä. Uudenvuoden juhlinnan jälkeen suuntasimme Helsinkiin. Melkein parin viikon reissailun jälkeen oli ihanaa palata hotelliin valkoisten lakanoiden väliin.
Rakkaus
Mitä tulee rakkauteen, olen enemmän kuin kiitollinen jälleen kerran näistä yhteisistä hetkistämme kuluneen viikon aikana. Jos ensisuudelma sai aikoinaan kropan kihelmöimään ja jalat tärisemään, ei noista tunteista olla kaukana näin vuodenkaan jälkeen. Toki suhde elää ja kasvaa jatkuvasti, mikä tuo omia haasteita mukanaan. Sitä välillä niin toivoisi, että asiat pysyisivät neitseellisen kauniina ja muuttumattomina. Ehkä kirjoitan tästä oman blogikirjoituksen, päiväkirjamerkinnän.
Ihanaa kuitenkin, että rakkaudessa moni asia on arkipäiväistynyt ja tietynlainen tasapaino alkaa löytymään. Etäisyyteen alkaa myös tottumaan, jos siihen nyt voi tai haluaa tottua. Toki välillä olen vahvasti sitä mieltä, että tällainen etäsuhde toimii minulle enemmän kuin hyvin. Toisinaan olen taas täysin eri mieltä kanssani.

Työrintama
Sain tälle vuodelle enemmän kuin mieleisen työprojektin hoidettavaksi. Päätin, että tämän vuoden ajan keskityn sisällöissäni miehiin ja erityisesti poikiin: miesten tunteisiin, poikien eriarvoistumiseen, isyyteen/isättömyyteen, puhumattomuuteen, seksuaalisuuteen. Kerron myöhemmin lisää uudesta työprojektistani, kunhan pääsen käsiksi siihen itsekin.
Tämän lisäksi politiikka kiinnostaa vuosi vuodelta enemmän ja enemmän. Jos tähtimerkit ovat Arkadianmäellä kohdillaan, saatan päästä aitiopaikalle seuraamaan politiikkaa. Sormet ristiin! Jos en, niin jatkan aktiivista uutisten lukemista ja mielenkiintoisten politikoiden seuraamista somessa.
Yritän tänä vuonna myös karsia mahdollisimman paljon sellaisia työkeikkoja pois, jotka eivät suoranaisesti innosta. Toki on hyvä muistuttaa itseäni, että asuntolainaani on vielä maksamatta 20 vuoden edestä. Olen kuitenkin huomannut tekeväni yllättävän paljon sellaisia pieniä duunikeikkoja, jotka syövät enempi motivaatiota kuin sytyttävät intohimon liekkiäni, jonka seurauksena merkityksellisyyden tunne paikoitellen katoaa.
Year In Clarion
Year In Clarion vuosi tulee huipentumaan minun osaltani tulevan viikonlopun Ruotsin reissuun. Sain kutsun nimittäin Nordic Choice Hotelsin jokavuotiseen VK (Vinter Konfrenansen) -seminaariin, joka järjestetään Tele2-areenalla. Toisin sanoen, firman bailut Ruotsin suurimmassa jäähallissa. Kaksi päivää kestävä tapahtuma on vuoden kohokohta monelle työntekijälle. Suomesta meitä lähtee pieni porukka, mutta muista Pohjoismaista paikan päälle saapuu satoja, jollei jopa tuhansia ihmisiä. Odotukset ovat korkealla, sillä olen vuoden aikana kuullut norjalaisen hotelliomistajan, miljardööri Petter Stordalenin aika erilaisista tavoista ottaa lava haltuun. Tässä esimakua.
Näihin levollisiin ja odottavaisiin tunnelmiin on hyvä tukeutua tammikuun ajan. Reilu pari viikkoa on aikaa nauttia katetusta aamupalasta, valkoisista lakanoista, saunavuoroista sekä vaahtokylvyistä. Ja sen aion tehdä!