Voi pojat ja tytöt, tässä sitä taas ollaan. Viikko uutta vuotta alla ja tuntuu, että kyseiset päivät ovat olleet tietyllä tapaa elämäni onnellisimpia hetkiä. Onnea on toki ollut jo 30 vuotta elämässäni, kylläkin eri tavoin. Tällä kertaa tavalla, jollaista ei ole ennen ollut.
 

Moni asia loksahti paikoilleen vuoden vikoina viikkoina. ”Jos joku, niin sinä olet onnellisten tähtien alla”, sanoi ystäväni tänään minulle. Muistuttaen kylläkin, että itsestään se ei ole tapahtunut.   

Vuodenvaihde on usein hyvää aikaa ottaa katsetta menneeseen ja kelata, miten elämä on kuljettanut, jolloin oppii myös ymmärtämään paremmin nykyhetkeä. Sielun kameran välillä ollessa täynnä, tänäkin vuonna mukana on onneksi kulkenut digitaalinen versio kamerasta. Tuon kameran filmirullaan on ikuistunut moni hetki. Hetkiä, joihin on helppo sukeltaa näin tammikuun pimeinä iltoina.

Kävin kuluneen vuoden kuvia läpi ja ajattelin jakaa niitä myös teille pienten tarinoiden kera. Kaikin puolin vuosi oli niin kuin Uniklubi aikoinaan lauloi: rakkautta ja piikkilankaa.

Tammikuu

* Viime vuonna vuosi vaihtui Jordanian taivaan alla. Alkuvuoden muistikuvissa on lähinnä loputon väsymys. Burnoutin ja lievän masennuksen jälkirippeitä karisteltiin pois vielä tammikuussakin.    Jordanian yksi unohtumattomimmista hetkistä oli yöpyminen teltassa Wadi Rumin aavikolla, sillä tammikuinen Jordania tarjosi auringonsäteiden lisäksi pakkaslukemia.   

* Jordanian jälkeen reissuseurueeseemme liittyi Sri Lankassa vanha tuttuni, Kyle. Tai siis nuorihan hän on kuin mikäkin. Tutustuttiin Kylen kanssa viitisen vuotta sitten Fidzillä, jonka jälkeen ollaan reissattu yhdessä useampi tuhat kilometriä.   

* Perkele, voitettiin Venla-pysti Docventures-jengin kanssa. Pokaali vuodessa pitää mielen virkeänä.

Helmikuu

* Kymmenen päivää ilman puhelinta, kelloa ja peiliä. Noista asioista koostui Intian Andamaanit, jonneka matka jatkui Sri Lankalta. Nuo päivät auttoivat tuomaan minut tähän hetkeen. Muistan vieläkin sen hetken, kun silmäni pompsahtivat täyteen pyöreyteen viikon paaston jälkeen. Mielen päällä olleet painolastit huuhtoutuvat Intian valtamereen yhdessä paikallisten tuominen uhrilahjojen kanssa.

* Jos Sri Lanka oli jälleennäkemisen riemua, sitä tarjoili myös Thaimaa. Gilillä, vuonna 2013, kännissä ja läpällä ostetut liput Vietnamiin saksalaisen lääkärin kanssa johti ystävyyteen, joka on kantanut tähän päivään asti. Tina Sche… (nimi, jota tuskin saksalainen itsekään osaa tavuttaa oikein) ilmoitti perhelomastaan Ko Koh Khaon saarella, joten päätin muuttaa reissusuunnitelmia nähdäkseni häntä ja hänen perhettään.

Tinan kanssa juteltiin elämän eri vaiheista ja mahdollisuuksista:

”Ne ovat kuin liplattavat aallot valtameressä. Niitä tulee jatkuvasti, eri kokoisina ja muotoisina. Sitä niin tietää, että aalto toisensa jälkeen, niitä tulee lisää ja lisää. Alkaa epäilemään menikö se oikea aalto jo, tai entä jos seuraava aalto toisikin tullessaan jotain parempaa tai mielenkiintoisempaa. Jatkuvaa puntaroimista ja pientä epävarmuutta. Mahdollisuuksien paljoutta. Yhteen aaltoon kun tarttuu, tulee vain luottaa, että se vie eteenpäin, sen matkaa, mitä on tarvetta, jonka jälkeen voi tarttua toiseen aaltoon. Hyväksyä, ettei mikään ole pysyvää.”

Maaliskuu

* Kaksi sanaa: KOLMEKYMPPISET ( Blogisuositus: Lapseton, naimaton ja 30 vuotta)!

Takaraivossani on vieläkin vahvasti muistikuva 25-vuotispäivästäni. Heräsin silloin yksin singaporelaisen puistonpenkiltä elämäni darrassa. Silloin mietin, tällaistako elämä on tässä iässä: yksinolemista. Ei, sitä tunnetta en halunnut kokea enää toiste. Päätin ottaa maaliskuussa suunnaksi Uuden-Seelannin, kylläkin Malesian Suomen suurlähetystön kautta. Pallon toisella puolen odotti hyvät ystäväni Sisko ja Ville, sekä camper van, reppana.   

* Voi itkut ja naurut sentään mikä maaliskuu. Ystävien ja läheisten syntymäpäivätervehdys, benji-hyppy, Keisari Aarnio äänikirjana ja jallu-shotit. Uudessa-Seelannissa oltiin ystävyyden ytimessä. Sitä vieläkin pidättää itkua, kun kelailee noita hetkiä. Kiitos tyypit!   

* Niin ja mitä tuli Suomen suurlähetystöön Malesiassa, muistakaa tarkistaa passin voimassaoloaika ennen reissuun lähtöä. Moni asia on selvinnyt elämässä puhumalla, vanhalla passilla matkustaminen ei.

Huhtikuu

* Uuden-Seelannin vikoina päivinä tokaisin itselleni, että kaikki on nyt hyvin ja olen valmis lähtemään himaan. Samassa hetkessä oivalsin, että eikö juuri tuolloin tulisi nauttia siitä hyvästä olosta ja pysyä paikoillaan, eikä joka kerta juosta kohti uusia tuulia.    Miksi sitä on niin vaikea pysähtyä nauttimaan jo olemassa olevasta, sen sijaan, että hakisi jatkuvasti muutosta elämään? Tiedostan nämä levottomuuden tunteet itsessäni. Tietyllä tapaa olen myös hyväksynyt sen osaksi minua ja tapaani elää: liikkua ja tavoitella vapauden tunnetta.   

Miksi sitä on niin vaikea pysähtyä nauttimaan jo olemassa olevasta, sen sijaan, että hakisi jatkuvasti muutosta elämään? Tiedostan nämä levottomuuden tunteet itsessäni. Tietyllä tapaa olen myös hyväksynyt sen osaksi minua ja tapaani elää: liikkua ja tavoitella vapauden tunnetta.   

Ehkä tämä monologi on enempi muistutus itselleni siitä, miten eri tavoin voilla olla ja nauttia elämästä. Liian helposti tarttuu ympäristön luomiin malleihin ja alkaa solvaamaan itseään asioista, jotka eivät mene noiden kuviteltujen ja olemassa olevien normien mukaan.

*Kotiinpaluu suoraan Tampereelle oli reissu sekin. En ole koskaan tuskaillut pitkien reissujen jäljiltä kotiin tulemista. Ymmärrän, kyllä tuskan parahdukseni, joka saattaa ihmisillä iskeä, kun pitkään reissussa hengailun jälkeen tekee paluun kotikonnuille, jossa moni asia on samalailla kuin ennen reissuun lähtemistä. Itse vältän kotiinpaluusta aiheutuvan masennuksen vuoraamalla itseni läheisillä ystävillä ja asioilla, joita olen ikävöinyt reissun päällä.

Toukokuu

* Olen siitä onnekkaassa ja etuoikeutetussa asemassa töideni suhteen, että työnantajani haluaa tukea kokonaisvaltaisesti minua ja kehitystäni. Ensisijaisesti he miettivät minun tulevaisuuttani ja yhteen sovittavat sen yrityksen tavoitteiden kanssa. Toki se on molemmin puolista pallottelua, mutta harvalla varmastikaan on tällaista työnantajaa, jonka kanssa voi käydä tällaisia keskusteluja. Palasin toukokuussa sorvin ääreen uuden tittelin kanssa, monimediatuottajana. Kysyin pomoltani ensimmäisenä, mitä se tarkoittaa. Hän sanoi, että se selviää varmasti vuoden loppuun mennessä minulle.  

Aloin kirjoittamaan uuden TV-ohjelman konseptipaperia, toki yhdessä huipputyyppien kanssa. Tiedättekö, kun on asioita, joita et tiedä osaavasi tai et jostain syystä halua tunnustaa sitä itsellesi. Yleensä ympärillä olevat ihmiset huomaavat sen saman tien, ja he ovat ne, jotka kohottavat ja kannattelevat sinua. Tällaiseen ajatukseen jos havahdut lähimmäistesi parissa, pidä lujasti kiinni. Näitä keloja pyörittelin melkein koko kesän ajan.

Kesäkuu

* Kesäkuussa pääsin järjestämään ystävilleni ja perheelleni viralliset 30-vuotisjuhlat. Halusin järjestää ne, missäs muuallakaan kuin Korpilahdella. Karsea pelko perseen alla, että tuleeko kukaan paikalle. Ei ole mitenkään itsestään selvää, että kesän viikonloppuina jengi matkustaa keskelle ei mitään (tai keskelle kaikkea) Keski-Suomeen. Paikalle saapui yli 50 tyyppiä. YLI VIISIKYMMENTÄ! Elän tuon päivän voimalla seuraavat 30 vuotta.  

Elämän suurimpia rikkauksia on ehdottomasti ystävät. Kuulostaa tosi kliseiselle ja imelälle, mutta seison tuon vaaleanpunaisen hattaranvärisen sanonnan takana. Jos edes puolet noista ihmisistä ilmaantuu 60-vuotisjuhliini Malagaan, tiedän onnistuneeni elämässäni.

Heinäkuu

* Jos jotain rakastan kesässä, on se festarit. Kelatkaa, että viime kesänä Suomen festarilavoilla nähtiin sekä TikTak että Nylon Beat. Siis vuonna 2018 Suomipopin pääesiintyjät olivat juuri nuo nuoruuden idolini.   

Heh, alkoi naurattamaan myös Suomipoppien lippuepisodi. Snapchat-seuraajani muistavat tarinan. Ehkä pitäisi ottaa äidistäni oppia ja ostaa lippu heti seuraavana maanantaina ensi vuoden festareille. 

* Heinäkuussa pamautettiin myös oikein urakalla tunteiden valtatielle. Häät ovat monesti olleet itselleni kova paikka. Vaikka kuinka paljon nautin lähimmäisteni rakkaudesta ja onnesta, on silti paikoitellen vaikea katsoa tuota kaikkea vierestä uskotellen itselleni, että vielä joku päivä on minun vuoroni. Tiedän, että toisten onni ei ole minulta pois ja tuota mantraa toistan itselleni. Onnea vielä rakkauden kyyhkyläiset, Paju ja Chris.

Elokuu

* Lyö täysin tyhjää. Mitä oikein tapahtui elokuussa? Muuta kuin, että perustin oman yrityksen ja Flow (asukuvien juhla-aikaa), sekä lihaa ja perunaa. Kiitos Popeda.

Syyskuu

* Syyskuussa starttasi Docventuresin 6.tuotantokausi. Tällä kaudella käsiteltiin paljon sellaisia teemoja, joista itse olen erityisen kiinnostunut ja innostunut. Miesten tunteet, sukupuolten välinen tasa-arvo, valta ja mainonnan eettisyys. Olen suunnattoman ylpeä siitä keskustelusta, jota saimme aikaiseksi. Etenkin ilmastonmuutosta koskettava artikkelimme herätti vihdoinkin uudenlaisen keskustelun: Päättäjät, ohjatkaa meitä!

Lokakuu

* Lokakuu nimensä mukaisesti toi lokaa niskoihin. Yksinäisyydentunne ja yksineläminen alkoivat ahdistamaan. Miksi minä en ansaitse parisuhdetta, miksi muut ovat niin etuoikeutettuja, saadakseen vierelleen jonkun. Onko parisuhde ylipäätään päämäärä elämässä ja mitä sinkkuna oleminen nykypäivänä edes tarkoittaa?  

Ah pah, miten paljon raskaita kysymyksiä ja yhden iänkaikkisen aihealueen parissa vielä.

Marraskuu

* Nyt paukkuu ja kovaa, nimittäin tunnelukot. Ihmettelin yhdessä vaiheessa, miksi hengittäminen ja etenkin haukotus tuntuivat niin raskailta. Kipuilin muutaman päivän hengitysvaikeuksieni kanssa, kunnes yhtenä iltana rysähdin kesken ruoanlaitoin keittiön lattialleni. Itselleen rehellisenä oleminen on karsea työmaa. Sitä helposti uskottelee itselleen asioita tai sivuuttaa ne kokonaan. Varsinkin jos kyseessä on kipeät avoinna olevat haavat, joita tulisi alkaa käsitellä itsensä kanssa, sitä mielellään siirtää niitä huomiseksi. Toisinaan kroppa kuitenkin päättää ottaa tilanteesta otteen, pakottaen käsittelemään asiat siinä hetkessä juuri sellaisina kuin ne ovat.  

* Marraskuu osoittautui kaikesta harmaudesta ja ahdistuksesta huolimatta, yhdeksi vuoden tärkeimmäksi kuukaudeksi. Vuosituhannen ihastus johdatti itseni sellaisiin keskusteluihin ystävieni kanssa, joihin en ollut ennen päässyt. En muista milloin olisin itkenyt ystävieni kanssa näin paljoa, mitä nyt itkin. Toki pääsin kosketukseen itseni kanssa myös aivan uudella tapaa. 

Joulukuu

* Joulukuu oli monella tapaa aikaa, jolloin kaikki oli hyvin. Enemmän kuin hyvin. Palaset loksahtelivat niin työelämässä kuin vapaa-ajalla paikoilleen. Ensimmäistä kertaa tuntui, että olen toden teolla onnellinen kokonaisvaltaisesti. Itse asiassa tosi onnellinen. En sano, että olisin ollut jotenkin vajavainen tätä ennen. Enemminkin sanoisin, että sain elämääni jotain sellaista, mistä en edes tiennyt. Kuullut vain tarinoita ja luonut mielikuvan sen tiimoilta.   

* Karsea ikävä ja rakastetuksi tuleminen olivat täysin uusia asioita pohdittavana. Tällä hetkellä on sellainen tunne, että tuleva vuosi jatkuu näiden kahden asian ympärillä.

* Olin myös ensimmäistä kertaa elämässäni joulun pois perheeni parista. Kaipasin jotain vaihtelua jouluun ja joulun perinteisiin, jotka ovat näyttäytyneet enempi yltäkylläisyytenä. Otimme ystävieni kanssa suunnaksi San Sebastianin. Ah!

Jokainen vuosi on kyllä niin omanlaisensa. Tietynlaisia odotuksia on hyvä asettaa, jos sille tuntuu, mutta tärkeintä on ottaa vuosi vastaan sellaisena kuin se tulee. On asioita, joihin pystyy vaikuttamaan ja asioita, joihin ei pysty. Itse suosin keskittymään niihin, joihin pystyn vaikuttamaan.  

Uusi vuosi on myös aikaa, kun luvataan ja asetetaan jos jonkinlaisia tavoitteita. Uusia alkuja ja muutoksia. Suuria ja pieniä suuntaviittoja elämälle. Vuoden vaihteen ehdoton plussa on, että sitä huomaamatta alkaa tarkastelemaan ja reflektoimaan mennyttä, sekä ottaa katsetta tulevaan.

Tavoitteiden asettamista tärkeämpää on kuitenkin miettiä, miksi haluaa tavoitella itselle asettamiaan tavoitteita. Mikä tekee tavoitteista merkityksellisiä tai mitkä asiat ovat itselleen merkityksellisiä? Tavoitteiden saavuttamista tärkeämpää on se matka, joka kuljetaan, ja kyllä kuulostin juuri Lauri Tähkältä. Liiallinen tavoitteiden tuijottaminen voi nimittäin kääntyä itseään vastaan. Onnellisuuden tavoittelun sijaan, miettisin, mitkä asiat tekevät onnelliseksi, jolloin onni tulee sivutuotteena.   

Jos katson mennyttä vuotta taaksepäin, suurimpia saavutuksiani ovat ihmiset ympärilläni. Kolmekymppisilläni Korpilahdella huomasin, mihin kaikki elämässäni kulminoituu. Jos jotain toivon tulevalta vuodelta, on se ystävien ja läheisten kanssa vietetty yhteinen aika. En pysty alleviivaamaan tarpeeksi ympärillä olevien ihmisten tärkeyttä, ovat he sitten tuttuja tai tuntemattomia. Kiitos vuosi 2018.

Millaisia toiveita tai tavoitteita sinulla on tulevalle vuodelle?