Mitä mä teen mun tulevaisuudessa? Siinä päivässä kun aamulehden luettuani puen ylleni trenssitakkini ja suuntaan aamuruuhkaan muiden kiireisten ihmisten sekaan. Salkku ojossa paahdan läpi pohjoistuulen. Astuttuani liukuovista sisään, tervehdin aulassa olevia kolleegojani ja jatkan toiseen kerrokseen toimistooni. Asettelen tavarani ja istahdan työpisteelleni. Tietokoneen näyttöni on valkoisena. Kaikki mapit ovat täynnä tyhjiä valkoisia papereita. Ovessa lukee vain sukunimeni. Kaikki ympärillä oleva on neutraalia. Kurkistan käyntikorttiini, joka osoittautuu tyhjäksi – molemmilta puolin. Missä minä olen ja mihin olen matkalla?
Innostun helposti uusista asioista ja haasteista. Innostun vielä nopeasti. Harvoin edes mietin kun olen jo täydessä touhussa. Siinä ajassa kun toiset tuumailevat, olen jo puolessa välin matkaa. Tottahan toki kyseenalaistan tekemisiäni, mutta yleensä se tapahtuu siinä vaiheessa kun jätkä on jo korviaan myöten suossa. Tänään innostuin taas. Innostusta kesti iltaan asti, kunnes huomasin kyseenalaistavani tämän uuden mahdollisuuden. Kyseenalaistin pelkän ajatuksen tuosta mahdollisuudesta. Pelko hiipi selkänikamia pitkin ylöspäin. Kymmeniä ja kymmeniä kysymyksiä mielessä. Onkohan minusta tähän? Mitä se käytännössä tarkoittaa? Mihin kaikki tämä tähtää? Onko tämä sitä mitä haluan tulevaisuudelta? Mitä haluan tulevaisuudelta? Suuria asioita, suuria tunteita. Tämä herätti minut miettimään omaa oppimissopimustani: missä olen ollut, missä olen nyt, mihin olen menossa ja kuinka pääsen sinne? On aika ottaa kompassi käteen, katsoa suuntaa ja miettiä mitä idän suomat mahdollisuudet mahtavat pitää sisällään.
// MS MR – Hurricane