Hoi An oli tällä kertaa pieni keltainen väriläiskä matkallamme kohti Hanoita. Vietimme vain yhden välipäivän Hoi Anissa sillä räätälöinteihin ei tällä kertaa ollut varaa sijoittaa pennejä eikä dongeja. Kylläkin vanhan kaupungin idyllisiltä kaduilta mukaan tarttui rinkan täytettä. Viime kerrasta oppineena päätin taas ostaa koppalakin kuljetettavaksi kotiin. Hoi An ihastutti omalla idyllisellä olemuksellaan. Kaupunki on varmasti yksi uniikeimmista paikoista Vietnamissa.
// Passenger – Heart’s On Fire