”Nää on vestivaalit. Ihmiset. Vestivaalit. Vestaroikaa!” Kurkku on kipeä sen hurmaavan tytön sunnuntaiaamuisesta kutsuhuudosta leirintäalueella. Ruisrock 2013, oon sanaton tällä hetkellä. Enkä pelkästään sen takia, ettei multa irtoa ääntä. Sen takia, että oli yksinkertaisesti vaan kivaa koko ajan. Kiva on laimee sana kuvaamaan kaikkea mitä tapahtu mutta en pysty muuhunkaan. Olen elännyt eilisen ja tämän päivän vielä Ruisrockia. Fiilistellyt Jessie Warea ja muistellut La Rouxin keikan huipennusta. Ihmetellyt J. Karjalaisen ylivoimaista otetta sekä naureskellu Kaija Koon nyrkin nostolle. Rico Tubbsin reivit pauhaa vieläkin mielessä ja maa jumisee jalkojeni alla kun mietin PMMP:tä niittylavalla. Kiitän vieläkin sitä tyttöä, joka lainasi mulle femman yöbussiin sekä sitä, että huoltsikalla kukaan ei varastanut meidän autosta mitään kun jätin oven sepposen selälleen. Ja toivon parasta jatkoa niille kahdelle helsinkiläiselle nuorelle tytölle, jotka eivät varmaksi tienneet missä on Jyväskylä. Elämä voittaa, kylläkin vasta huomenna.