”Sä voit saavuttaa ihan mitä vaan, kunhan uskot sun
unelmiis.”, ”Dream BIG!” ”If you can dream it, you can do
it!”

Kauniita lauseita, eikö vain? Samaan aikaan, hitusen
vaarallisia. En vielä viitisen vuotta sitten olisi uskonut sanovani tätä
ääneen. Kiersinhän kuitenkin ympäri Suomea rohkaisemassa nuoria omien unelmien pariin.
Ja kannustan vieläkin. Go for it, jos se tuntuu susta hyvälle. Koen, että elämäm koulu on antanut hitusen perspektiiviä, jalat
ovat laskeutuneet maahan, pää jäänyt pilviin. Onko se sitten kyynisyyttä tai elämän
realiteettien ymmärtämistä, itse päätät.
Onko tosiaan mahdollista, että kaikki unelmat ovat
saavutettavissa olevia, kunhan vain uskoo itseensä ja unelmiinsa, sekä tekee
kovasti töitä sen eteen? Vai onko hyvä kurkoittaa tähtiin ja päätyä kuuhun. Mitkä unelmat ovat tavoittelemisen arvoisia ja mitkä
eivät? Missä vaiheessa on hyvä olla ajattelematta naiivin sinisilmäisesti, että
kaikki on mahdollista? Mikä on unelmoinnin rooli elämässämme?


Mulla on ollut pienestä pitäen unelmana päästä tekemään omaa
TV-ohjelmaa. Henkka Hyppönen, Heikki Paasonen ja Jaana Pelkonen ovat olleet
isoja esikuvia. Vasta vuosi sitten uskalsin sanoa unelmani ääneen. Ja jo alkoi
tapahtumaan: Pääsin kuin varkain tekemään Docventuresia ja seuraamaan eturivin
paikalta, kuinka palkittua, laadukasta ja ammattitaitoista ohjelmaa tuotetaan.
Viikko sitten tein kovan päätöksen, kun kieltäydyin
TV-ohjelmasta, johonka minua pyydettiin mukaan yhdeksi päähenkilöksi. Kameran etupuolelle. Samaan
syssyyn olisin päässyt kolmeksi kuukaudeksi Aasian lämpöön, sillä ohjelma tullaan
kuvaamaan Indonesiassa.

Miksi ihmeessä en tarttunut unelmaani?

Tein tämän videon reilu vuosi sitten, kun irtisanouduin
unelmien duunista. Päätös oli silloin vaikea, mutta ehdottomasti oikea. Edelleenkin
naurahdan, kun mietin, miten sokaistuin noin pahasti unelmien edessä. En edes tajunnut
pysähtyä kysyäkseni itseltäni, onko tämä minun unelmaani vai jonkun muun. Se ei
ollut unelmani. Se oli aivan jotain muuta: oman statuksen pöhöttämistä. Onkin ollut opettavaista huomata unelmien taakse, miksi unelmoin tästä asiasta.
TV-ohjelman tekeminen on vieläkin unelmani. Uskon vahvasti, että se on oma unelmani. Ohjelma, josta
kieltäydyin, ei ehkä ollut minua varten. Ehkä se oli jonkun toisen unelma
ohjelma. Ehkä ajoitus oli väärä. Ehkä joku muu asia painoi vaakakupissa tällä kertaa enemmän.

Katsoinko asiaa liian kriittisesti, kun
kieltäydyin. Eikö pääasia olisi ollut päästä televisioon? Hinnalla millä
hyvänsä.



Viisi vuotta sitten olisin sanonut ehdottomasti kyllä. Ja
niin olin tälläkin kertaa sanomassa, kunnes pohdin asiaa hyvien ystävieni kanssa. Vaakakupissa painoi tällä kertaa muut asiat. Ehkä kyse olisi ollut
enempikin pikavoitosta. Olen kuitenkin vasta vuoden verran tehnyt
päämäärätietoisesti työtä sen eteen, että pääsisin televisioon toteuttamaan
itseäni. En luota pikavoittojen kestävyyteen. Arvostan pitkäjänteisyyttä,
systemaattista ja päämäärätietoista työtä. Asioita, joita tämän hetkinen
työympäristö mahdollistaa ja opettaa minulle.

Oikean ympäristön ja ihmisten löytäminen ympärilleen onkin
tärkeintä unelmien tavoittelussa. Ilman niitä, harva unelma ei edes kuule
päivänvaloa tai näkee edes toivon kipinää. On paska
puhetta, että minä olen itse pahin este unelmieni tavoittelussa. Samaa paskaa
on myöskin ajatus siitä, että olemme oman onnemme seppiä. Ympäristön vaikutus
on valtava, jos et usko minua, usko filosofia, Frank Martelaa. Olemme
suhteessa aina muihin.
Eri ympäristöt tuottavat erilaisia lopputuloksia. Olen siitä
etuoikeutetussa asemassa, että pystyn ja saan valita, missä ympäristössä haluan
kasvattaa omaa unelmaani. Tehdä päämäärätietoisesti työtä sen eteen ja katsoa,
kantavatko siivet. Voihan olla, että unelma TV-ohjelmasta osoittautuu jälleen
kerran mielikuvaksi, joka vie psykologin vastaanotolle, sillä toisinaan unelmien
sokea tavoittelu voi johtaa näköalattomuuteen. Pusketaan eteenpäin väkisin ja
ruoskitaan itseään, koska unelmat ovat tehty toteutettaviksi. Tai voi hyvinkin olla, että elän unelmaani parin vuoden päästä.

Aika näyttää mitä tapahtuu. Tasaisin väliajoin on hyvä pysähtyä miettimään, mitkä asiat elämässä ovat tavoittelemisen arvoisia ja
mitkä eivät. Ja miksi. Miksi edes tavoittelen näitä asioita. Olemme siitä etuoikeutetussa asemassa, että pystymme unelmoimaan. Niin käyttäkäämme tätä lahjaa. Positiiviset ajattelu johtavat helpommin positiivisiin asioihin.

Lue edellinenLue seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *