Kävin taannoin puhumassa Mahadura ja Özberkanissa sinkkuudesta yhdessä Henriikka Rönkkösen kanssa. Jos jonkun alan asiantuntijaksi voisin itseäni tituulerata, olisi se varmasti sinkkuus: Kuinka pysyä sinkkumarkkinoilla ja välttää parisuhteet sekä onko parisuhde päämäärä? Vastaan mielellään tähän teemaan koskeviin puhujapyyntöihin ja luentoihin. En ole siis koskaan seurustellut. Ja tässä vaiheessa normaalisti alkaisin selittelemään, että miksi en. Nykyään en koe velvollisuudekseni selitellä sinkkuuttani. Eihän kukaan selittele parisuhteessa oloaankaan.

Jatkuvat päivittelyt sinkkuudestani ovat männä vuosina aiheuttaneet ahdistusta rinnassani ja kiristystä hampaissani. ”Noh, kyllä sinäkin vielä sen oikean löydät” ja jatkuvat kyselyt parisuhdetilanteestani ovat asioita, jotka väistämättä kertovat riittämättömyydestäni. Siitä kuinka en ole kokonainen, siinä pisteessä, johonka elämässä tulisi tähdätä. Parisuhde kun tuntuu olevan päämäärä elämässä.

En väitä, ettenkö olisi rukoillut ja toivonut joulupukilta seurustelukumppania. Kirjautunut erilaisille deitti-saiteille siinä uskossa, että sieltä se oikea löytyy. Olen kävellyt sinkkukori kädessä lihatiskiä edestakaisin ja naurattanut häissä pöytäseurueessani olleita sinkkuja, jotka oli laitettu plaseerauksessa kaikki samaan pöytään. Minua on jopa pyydetty mukaan Ensi treffit alttarilla castingiin. Kuulemma voisi olla juuri se oikea paikka minulle löytää kumppani.

onko parisuhde päämäärä?

Jos katsomme ympärillemme, sinkkuus ei näyttäydy oikein muuna, kuin tilastoina ja seuranhakupalveluina, ja molemmissa tapauksissa sinkkuudesta yritetään jollain tapaa päästä eroon. Miksi sinkkuna olemisen konnotaatio menee pakkasen puolelle? Miksi se koetaan leimaavana tai keskenräisyytenä?

En ole koskaan säälinyt itseäni sinkkuna, onneksi. Toki olen miettinyt, onko minussa jotain vikaa, kun muut löytävät vierelleen sen toisen. Nykyään olen ymmärtänyt, ettei minussa ole mitään vikaa, vaan enempi ajattelussani. Parisuhteettomuus ei tee minusta yhtään sen huonompaa, haaleampaa, puolikkaampaa kuin se, että olisin parisuhteessa. Ei saakeli saa tehdä. Sinkkuuteen liitetään myös yksinäisyyttä. Huvittaa, kun tietää monen kokevan avioliitossakin yksinäisyyttä. Ei kai yksinäisyys katso parisuhdestatusta?

onko parisuhde päämäärä?

Tarinat, joita kuulemme ja näemme sinkuista ovat kapeita. Vaikka Bridget Jones on suuri sankarini, on siinä hahmossa paljon ongelmallisuutta, joka vahvistaa sinkkuuteen liittyviä leimoja, kuten jatkuvaa tarvetta deittailla ja metsästää sitä oikeaa. Itse ainakin kaipaan parisuhteettomuuteen lisää variaatioita ja tarinoita. Olisi hienoa lukea sinkusta perheenisästä, joka on esimerkiksi adoptoinut lapsen yksin. Kuulla kuinka menestyneen sinkun vierellä löytyy ystävä tai perheenjäsen, joka on mahdollistanut menestyksen. Kuulla, kuinka yksin asuvan arki on yhtä tavoiteltavaa kuin kultahäitäkin viettävän.

Toki toivon, että sunnuntaiaamuisin viereltäni löytyisi joku, jota saisin rapsuttaa. Olisi se joku, jolle pystyisin kertomaan, miten töissä on mennyt ja heikon hetken tullen nojautua lämpimään ja lohduttavaan kainaloon.

Turha tätä on kiistää. Se, että onko se enempi opittua, yhteiskunnan normeihin vastaamista, on eri asia. Tuleeko noita tunteita nimenomaan saada puolisolta, eikö ystävä riitä. Niin, miksen pysty täyttämään tarpeitani ystävieni kanssa. Tässä on suurin oivallukseni, jonka olen vuosien saatossa saanut parisuhteettomuuteeni. Tietyllä tapaa olen tuon oivalluksen jälkeen kokenut rauhaa sisälläni. Ymmärtänyt, että ainakin ystävieni edessä riitän juuri tällaisena ja he antavat minulle juuri niitä asioita, joita jokainen meistä kaipaa ja tarvitsee elämäänsä. Ja se riittää minulle, ainakin tällä hetkellä.

Kirjoitukseni saattaa kuulostaa osittain selittelevältä: Jos kerran olen sinkkuuden kanssa sujut, miksi huutelen tästä ääneen täällä. Kyse on siitä, kuinka ympäröivä maailma puhuu parisuhteettomuudesta suhteessa parisuhteeseen. Sanat luovat todellisuutta ja itse ainakin haluan olla luomassa sellaista huomista, jossa on enemmän kuin okei, nauttia omasta vapauden tunteesta ja olostaan, ilman, että tarvitsee potea riittämättömyyden tunnetta, kun ei ole sitä toista vierellä tai sormusta sormessa.

onko parisuhde päämäärä?

Olkoon tämä oodi meille sinkuille, saatana.

PS. Jenni Janakka on kirjoittanut osuvasti tästä samasta aiheesta. Mitä muuta sinkku tekee kuin deittailee?

Lue edellinenLue seuraava

6 kommenttia

6
  1. Oon lukenu sun tekstejä aina satunnaisesti, mutta tää kyllä kolahti kaikista eniten. Itse olen vasta vähän päälle parikymppinen, mutta silti tuntuu välillä että pitäis hävetä sitä, etten ole koskaan seurustellut. Mua ei kiinnosta just nyt deittailla ja ettiä sitä oikeeta. Monille se tuntuu olevan tosi vaikeeta ymmärtää. Viihdyn arjessa "yksin" koska mulla on paljon ihania ystäviä, jotka todellakin tekee mun elämästä kaikkea muuta kuin yksinäistä. Tottakai välillä oon miettinyt ettenkö kelpaa kenellekkään ja verrannut itseäni muihin. Pitkään tätä pyöriteltyäni, oon tullut siihen tulokseen, että se on aivan turhaa. Oon kaunis, hauska ja hyvä juuri tälläisenä. En vaan ole tavannut oikeaa ihmistä mulle, eikä se haittaa. Mulla on hyvä näin.

  2. Upeaa nähdä tää asia tiivistettynä tekstimuodossa. Olen 27-vuotias, enkä ole koskaan seurustellut. Onneksi en joudu enää asiaa selittelemään. Ainoat jotka parisuhdetta tulisesta no on enää kiinnostuneet ovat isovanhempani. Muu elämäni ei heitä kiinnostakaan. Koitankin parhaani mukaan todistaa heille olevani täysin kykenevä elämään omaa unelmani myös ilman kumppania. Kyllä se silti välillä korpeaa, että suvussa olevia seurustelevat pidetään korkeammalla korokkeella ja heidän elämänsä on vanhemman sukupolven silmissä mielekkäämpää. Minulle ura on aina ollut ykkösvalinta. Aina. Enkä ole myöskään koskaan etsimällä etsinyt parisuhdetta. Olen kuitenkin tapaillut kymmeniä ja minusta on tullut erikoistunut parisuhdeterapeutti ystävien parisuhteiden kautta. On kuitenkin yksi asia mikä minua tässä häiritsee ja se on se, että miksi minä en ole löytänyt elämääni yhtäkään oikeaa, kun muut ympärillä löytää niitä useita putkeen? Suurin osa tapailuista on päättynyt minun toimestani ja tiedostan erittäin vahvan emotionaalisen estyneisyyteni (tunne lukkosi -kirjaa lainaten), mutta olen tehnyt kovasti henkistä työtä sen asian kanssa ja koen, että olisin täysin valmis parisuhteeseen. Onneksi on paljon muuta kivaa elämässä, niin ei kriisiä! Ja valitan kirjoitusvirheitä, puhelimella sattuu ja tapahtuu.

  3. Olen halunnut pyytää sinut treffeille sen jälkeen kun törmäsin sinun instastooreihin ekan kerran

  4. HEI HEI KAIKKI TE!

    Mahtavia kommentteja. Tuntuu tyhmältä ja imelältä sanoa tää ääneen mutta niin kiva kun on muitakin "kohtalon tovereita". Toki tiedän jo tilastojenkin valossa etten ole kylän ainoa sinkkku mutta just se kun siitä harvoin ääneen puhutaan niin sitä jotenkin luulee olevansa. Ja tän tyyppisiä tuntemuksia kun ei oikein seurustelevien kanssa voi käydä täysin samoilla leveleillä kuin sinkkujen kanssa kävisi.

    Nastaa viikonloppua jengille!

    J

  5. Fiksua tekstiä. Törmäsin juuri blogiisi ja ajatuksesi vastaavat hyvin paljon omiani. Sinkkuus rokkaa, ja silti on ok välillä myöntää kaipaavansa toista jakamaan elämän kanssasi. Tällä hetkellä toivoisin sen toisen löytymisen lisäksi, jopa mielummin oppivani nauttimaan itsenäisestä elämästä entistä enemmän.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *