Pohjoismainen ruokavalio – Miksi mennä Italiaan, kun voi matkustaa Savoon makumatkalle!

Kaupallisessa yhteistyössä Makugassin ja TasteSavon kanssa.

Miksi mennä Italiaan, kun voi matkustaa Savoon? Pohjoismainen ruokavalio on jokseenkin tuntematon meille suomalaisille. Tunnemme ehkä paremmin Välimeren ja Aasian alueen keittiöt kuin omamme. Ulkomaisissa keittiöissä on tietynlaista eksotiikkaa, joka vetää puoleensa enempi. Toki pohjoismainen ruokavalio kaipaa vielä lisäpotkua tunnettuvuuteen, jotta sillä voidaan valloittaa maailma ja meidät suomalaiset.

Pääsin tutustumaan suomalaisen ruoan alkuperään ja ruokamatkailuun, kun matkailun, kulttuurin ja gastronomian sillanrakentajat ry, tuttavallisemmin Makugassi, haastoi minut mukaan Makumittelöön Savon maalle. Kuopio ja Pohjois-Savon maakunta ovat saaneet käyttöönsä Euroopan gastronomisen alueen tittelin, ja tätä tunnustusta juhlitaan alueella tänä ja ensi vuonna. Ruokamatkasta tuotettiin myös minisarja Youtuben puolelle, jossa allekirjoittaneen kanssa kilpailee Biisonimafiasta tuttu Janne sekä youtubettaja Lotta.

Ruoan arvostus kateissa

Harva varmaan tietää, että olen entinen lähiruokakauppias, sillä pyöritimme ystäväni kanssa yhden kesän ajan lähi- ja luomuruokakauppa Maalaistoria Rautalammilla sekä muutaman joulun ajan Jyväskylässä. Vitsit soikoon, mikä kesä oli tuolloin Rautalammilla. PMMP:n jäähyväiskiertue poikkesi kylällä, juhlittiin keikan jatkoja Maalaistorilla aamun pikkutunneille asti, ja pääsin tutustumaan savolaiseen elämäntyyliin maaseudun keskellä. Jo tuolloin vierailin muutamalla maatilalla näkemässä, miten ruokaa tuotetaan.

Syyskuussa, Makumittelön aikana, vietettiin myös kansallista ruokahävikkiviikkoa. Suomessa kotitalouksien ruokähävikin määrä on vuosittain 120-160 miljoonaa kiloa, joka vastaa noin 7800 rekka-autollista ruokaa. Henkeä kohden tämä tarkoittaa noin 23 kiloa ruokahävikkiä vuodessa. 

Olen aiemmin kirjoittanut ruokahävikin pienentämisestä, kurkkaa vinkit!

pohjoismainen ruokavalio, pesojoonas, kuopio, tastesavo, makugassi

Uskon, että osasyy hävikin kasvuun on ruoan arvostuksen vähenemisessä. Kaupan hyllyt notkuvat valmisruoka-annoksia, vihannekset ovat valmiiksi pilkottuja, kolhiintuneet pakkaukset jätetään ostamatta, karamboolaa tulee saada vuoden jokaisena päivänä ja jos leipävalikoima ei pursua yli hyllyjen vielä sulkemisajan lähestyessä, tulee sanomista. 

Sitä helposti kuvittelee, että ruoka tulee ruokakaupasta ja maito maitohyllyltä. Osittain se on tottakin. Savon reissu oli hyvä muistutus itselleni, mistä ruoka todellisuudessa tulee ja mikä määrää aikaa ja vaivaa sen eteen tehdään, jotta se voi päätyä lähikaupan hyllylle. Jos nyt katson bioastiaani ja sinne eilen heittämiäni nahistuneita perunoita, en voi olla sivuuttamatta ajatusta, että joku on päivätolkulla käyttänyt aikaansa perunapellon kyntämiseen ja perunoiden kasvattamiseen. Ja mitä minä teen, heitän eilisen päivän perunat jätteiden sekaan, vaikka niistä olisi voinut saada pannulla vielä maukkaita pottuja.

Mistä pohjoismainen ruokavalio koostuu?

Havahduin reissun aikana muutamaan otteeseen ihmettelemään, että viljelläänkö Suomessakin tällaisia tuotteita. Toisinaan tuntuu, että olen kasvanut tynnyrissä, kun en tiennyt, että Suomessa tuotetaan esimerkiksi päärynää, valkosipulia, maissia ja teetä. Toki pienissä määrin, mutta kasvupotentiaalia varmasti löytyisi lisää. Olihan se ihmeellistä pidellä Suomessa tuotettua maissia kädessä, joka oli juuri poimittu pellolta. Tai kävellä omenapuutarhassa kuin olisi ollut viinirypäleviljelmien keskellä Kaliforniassa.

Pohjoismaisen ruokavalion tuotteet ovat meille enemmän kuin tuttuja. Järvikalaa, metsän antimia, juureksia, omenoita, marjoja, viljatuotteita, vihanneksia. Pohjoismaisessa ruokavaliossa syödään paljon sesongin mukaan, mikä tuottaa ainakin itselleni haasteita, sillä tänä päivänä pystytään tuottamaan ympäri vuoden kaikkea. Tämä ei ole millään tapaa ympäristöystävällistä, eikä kaikki tuotteetkaan ole parhaassa maussa sesongin ulkopuolella. Satokausikalenteri on hyvä apuväline kertomaan, mitkä raaka-aineet ovat milloinkin sesongissa. Suosittelen tutustumaan! 

pohjoismainen ruokavalio, pesojoonas, kuopio, tastesavo, makugassi
pohjoismainen ruokavalio, pesojoonas, kuopio, tastesavo, makugassi

Se, miten näistä sesongin kotimaisista raaka-aineista sitten muodostuu pohjoismaisen keittiön mukaisia ruoka-annoksia, on ehkä monelle meistä vähän epäselvää. Tai ylipäätään se, mitä pohjoismainen ruokavalio on. Itselläni on hiukan pinttyneet mielikuvat suomalaisesta ja pohjoismaisesta ruokavaliosta: ruskeaa nakkikastiketta, kinkkukiusausta, makaronilaatikkoa, kalapuikkoja ja muusia, lihakeittoa ja kaalikääryleitä. Ei kuulosta kovinkaan eksoottiselle vientituotteille.

Makumittelön tarkoitus oli tuoda esiin pohjoismaisen keittiön antimia. Mittelössä valmistettiin savolaisista raaka-aineista 30 minuutissa kolmen lajin menu. Yksin tästä ei olisi tullut mitään. Saimme Makumittelöön avuksemme Kuopion alueen keittiömestareita, luojalle ja tuotantoyhtiölle kiitos tästä. Tiimissäni oli Janne Tirri Kokous- ja Juhlatalo Kuopion Klubilta sekä Aki Hiltunen VS-Ravintoloista. 

Makumittelön startatessa, meikäläisellä meni aika nopeasti peukalo keskelle kämmentä. Puoli tuntia vilisi hetkessä ohi ja yhtäkkiä lautasella oli heittämällä yhdet kauniimmista ruoka-annoksista, joita olen ollut tekemässä. Tai ainakin henkisesti ollut tekemässä. 

Vastuullani oli tehdä alkuruoka, jossa käytimme pääraaka-aineena lampaankääpää, jonka olimme poiminneet Etelä-Konneveden kansallispuistosta. Jos et ole ennen maistanut lampaankääpää, niin yritä ensi syksynä kaivaa sieni jostain mättäältä käsiisi. Uskomattoman hyvää ja lihaisaa. Toimii burgeripihvinä paremmin kuin portobello. 

Lampaankäävän kylkeen tein fenkolista ja punaisesta (kirjaimellisesti punaisesta) omenasta lisukkeet. Fenkolin sekaan laitoin ainoastaan tilkan etikkaa, suolaa ja sokeria. 20 minuutissa tästä oli kehkeytynyt täysin uudenlainen makuelämys. Miten helppoa ja yksinkertaista. Pitänee keväälle kurkata, jos kansalaisopistolta löytyisi kurssi “Kuinka käyttää etikkaa kaikessa”. Tuntuu, että etikalla saa aikaan jos jonkin moista ihmettä.

Yksinkertaisuus ja helppous korostuivat Makumittelön muissakin ruoka-annoksissa. Yllätyin, kuinka simppeleistä asioista saimme niinkin monipuolisen ja maukkaan lopputuloksen. Jotenkin olen ajatellut, että hyvä ruoka vaatii paljon kikkailuja maistuakseen hyvälle. Raaka-aineiden ollessa kohdillaan, ei tarvita sen suurempia taikatemppuja. Sain keittiömestareilta jakoon meidän Makumittelön reseptit, joilla pääsemme päivittämään pohjoismaista ruokavaliota muutaman annoksen verran. Työ on vasta alkutekijöissä, mutta uskon vahvasti, että seuraavan viiden vuoden sisään tulemme näkemään kasvavissa määrin pohjoismaiseen ruokavalioon nojaavia ravintoloita ja reseptiikkaa. 

pohjoismainen ruokavalio, pesojoonas, kuopio, tastesavo, makugassi
pohjoismainen ruokavalio, pesojoonas, kuopio, tastesavo, makugassi

Kolmen lajin illallinen 4:lle hengelle

pohjoismainen ruokavalio, pesojoonas, kuopio, tastesavo, makugassi

Alkuruoka

Leivitettyä lampaankääpää Etelä-Konneveden kansallispuistosta ja Pellesmäen karamellisoitua omenaa
2 kpl isoa lampaankääpää
1 kpl hapokas kotimainen omena
½ Kaikontarhan fenkoli
0,25 dl väkiviinaetikkaa
0,5 dl sokeria
0,75 dl vettä
2 kpl Vanhamäen valkosipulin kynsi
5 kpl Vanhamäen timjamin oksa
1 dl Siilin Myllyn ruisjauhoa
Myssyfarmin kylmäpuristettua luomurypsiöljyä

Pikkelöity Kaikontarhan fenkoli
Mittaa kattilaan etikka, sokeri ja vesi. Kiehauta ja siirrä jäähtymään.
Leikkaa fenkoli ohuiksi suikaleiksi ja säästä versot koristeluun. Ota puolet pikkeliliemestä ja lisää fenkolit liemeen. Anna maustua vähintään 30 min. Säästäloppu liemi muuhun käyttöön.

Karamellisoitu Pellesmäen omena
Poista omenasta siemenkota omenaporalla. Leikkaa omena kahdeksaan lohkoon. Sulata pannussa 2 rkl sokeria ja anna sen karamellisoitua vaalean ruskeaksi. Lisää omenalohkot pannuun ja kääntele niitä hetken aikaa, kunnes omenoiden pinta karamelisoituu. Siirrä syrjään odottamaan annoksen kasaamista.

pohjoismainen ruokavalio, pesojoonas, kuopio, tastesavo, makugassi

Leivitetty Etelä-Konneveden kansallispuiston lampaankääpä
Leikkaa lampaankäävät paksuiksi siivuiksi. Mausta sienet suolalla ja pyörittele ne ruisjauhoissa. Lämmitä paistinpannu kuumaksi ja lisää sinne kylmäpuristettua rypsiöljy, valkosipulin kynnet ja timjamin oksat. Paista sieniä muutama minuutti puoleltaan. 

Kasaa annokseen lampaankääpää, karamellisoitua omenaa ja pikkelöityä fenkolia. Koristele annos syötävillä kukilla ja fenkolin versoilla.

pohjoismainen ruokavalio, pesojoonas, kuopio, tastesavo, makugassi

Pääruoka

Grillattu Kalavapriikin ahven Kallavedestä

1 kpl ahven(min. 300g)/ ruokailija
½ pnt meiramia Vanhamäeltä

Suolaa

Poista ahvenelta sisälmykset ja leikkaa pää ja evät pois. Huuhtele kala hyvin kylmällä vedellä ja kuivaa huolellisesti talouspaperilla. Ripottele reilusti suolaa kalan vatsaonteloon ja työnnä se täyteen meiramia. Grillaa kalaa aluksi suoralla tulella n. 5 min./ puoli ja siirrä sen jälkeen epäsuoralle tulelle. Anna kalan kypsyä rauhassa, välillä kääntäen, 10-15 min. Ota kala pois grillistä, kun liha irtoaa ruodoista. Poista meiramit vatsaontelosta anna kalan vetäytyä hetken aikaa ennen tarjoilua.

Hiillostettua kyssäkaalia, kantarellia, tomaattia ja pinaattia

2 kpl Kaikontarhan kyssäkaalia
8 dl tuoreita kantarelleja Karttulan metsistä
1 l tuoretta Kaikontarhan pinaattia
2 kpl Vanhamäen tomaattia
Myssyfarmin kylmäpuristettua luomurypsiöljyä
Maitomaan voita 
Suolaa

Kuori kyssäkaalit ja leikkaa ne paksuiksi kiekoiksi. Hiero kyssäkaalien pintaan kylmäpuristettua rypsiöljyä ja suolaa. Grillaa kaaleja aluksi suoralla lämmöllä, kunnes kyssäkaalin pinta on hiillostunut ja sen jälkeen siirrä miedompaan lämpöön kypsymään. Jätä kyssäkaalit keskeltä napakoiksi. Puhdista kantarellit ja revi isoimmat muutamaan osaan. Leikkaa tomaatit pitkittäin neljään osaan ja poista siemenet. Leikkaa tomaatit n.1 cm kuutioiksi.

Huuhtele pinaatit nopeasti kylmällä vedellä ja ravistele kuivaksi.Lämmitä laakea paistinpannu kuumaksi, lisää pieni tilkka öljyä ja laita kantarellit pannulle. Paista sieniä kunnes suurin osa kosteudesta on haihtunut. Lisää pannuun pinaatit ja paista kunnes ne ovat hieman pehmenneet. Lisää sekaan 2 tl voita ja tomaattikuutiot. Nosta pannu pois liedeltä. Mausta paistos suolalla.

pohjoismainen ruokavalio, pesojoonas, kuopio, tastesavo, makugassi

Kehäkukkavinaigrette Vanhamäen kehäkukista

0,5 dl väkiviinaetikkaa
0,5 dl Kuopio-hunajaa Virtalan tilalta
2 dl Myssyfarmin kylmäpuristettua luomurypsiöljyä
Vanhamäen kehäkukan terälehtiä

Mittaa kulhoon etikka ja hunaja. Lisää öljy sekaan voimaakkaasti sekoittaen. Lisää reilusti kehäkukan terälehtiä ja sekoita hyvin. Anna kastikkeen maustua kylmässä min. 30 min.

pohjoismainen ruokavalio, pesojoonas, kuopio, tastesavo, makugassi

Jälkiruoka

Puolukkapuuro

2 dl puolukoita Etelä-Konneveden kansallispuistosta
6 rkl Siilin Myllyn ohrajauhoja
3 dl Maitomaan puolukkakaurajuomaa
Sokeria

Sekoita ainekset ja keitä puuroksi n. 10 minuuttia. Vatkaa hyvin lopuksi.

Mustikkakreemi

1 dl Maaseudun puutarhatuotteen mustikoita
2 dl Karhumäen tilan luomukeltuaista
Kaikontarhan basilikaa
2 rkl sokeria
1 rkl Maitomaan voita

Sekoita kattilassa mustikat, keltuaiset, sokeri ja basilika, niin että mustikoiden rakenne rikkoontuu. Kypsennä miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen. Lisää kypsään pohjaan voi ja anna jäähtyä.

Paahdettu kauraparta

0,5 dl Kaurapartaa
2 rkl sokeria
Tilkka Myssyfarmin kylmäpuristettua luomurypsiöljyä

Paahda Kaurapartaa pannulla öljyssä, lisää sokeri ja anna karamellisoitua

pohjoismainen ruokavalio, pesojoonas, kuopio, tastesavo, makugassi

Lisää pohjoismaisia ruokareseptejä tulossa Makumittelön päätösjaksossa. Ota Makumittelö seurantaan Youtubessa.


Koenko jääväni jostain paitsi, kun muutin pois Helsingistä?

Reilu kuukausi on nyt tamperelaisuutta takana. Eihän tässä vielä arki ole ennättänyt asettumaan aloilleen, eikä lokakuun harmaus laskeutumaan, mutta ajattelin vastata teiltä saamaani kysymyksen. ”Oletko kokenut, että muutettuasi pois Helsingistä, olisit jäänyt jostain paitsi?”

Kysymys kuvaa hyvin aikaamme ja sukupolveani, FOMO-sukupolvea. Toki ymmärrän kysymyksen taustoja. Helsinki on eittämättä Suomen suurin ja elävin kaupunki, kolme kertaa isompi kuin Tampere. Voi olla, että jos olisin muuttanut Helsinkiin, vastaavanlaista kysymystä ei esitettäisi. Lähtöasetelma olisi aivan erilainen ja kysymyksen asettelu voisi olla päinvastainen: Mitä olet saanut elämääsi muutettuasi Stadiin?

Varmasti olen jäänyt monestakin asiasta paitsi muutettuani Tampereelle Helsingistä. Etenkin kun moni ystäväni, jotka tuottavat sosiaaliseen mediaan aktiivisesti sisältöä, tekevät sitä Helsingistä käsin. Helposti sitä muodostuu kuva, että elämää on Helsingissä, ei muualla. Seuraan ainoastaan muutamaa tamperelaista Instagramissa, joiden kautta olen hitusen päässyt mukaan paikalliseen kulttuuriin ja elämään. Ajattelu vinoutuu helposti, jos katsoisi ainoastaan sosiaalista mediaa.

tampare, pesojoonas

Suurin Helsinki-kaipuuni liittyy palveluiden ympärille. Uusia ravintoloita kun tuntuu avautuvan harvakseltaan Helsinkiin. Vieläpä kivan oloisia ja näköisiä. En ole samanlaista ravintolafiilistä saanut vielä Tampereelta. Osittain on peiliin katsominen, mutta osittain kyse on myös erilaisista laatuvaatimuksista, jotka ovat muodostuneet Helsingissä asuessani.

Tällaisia ”laadullisia puutteita” ovat esimerkiksi kauramaidottomuus tai kasvisvaihtoehtojen vähyys. Samoin se, miten tiloja suunnitellaan ja sisustetaan. Mitä trendejä seurataan. Sekä niissä pienissä yksityiskohdissa, jotka ovat oleellisia isossa kuvassa. Aukioloajoissa ja markkinoinnissa, eli mielikuvien synnyttämisessä. En suinkaan sano, etteikö Tampereelta löydy paikkoja, joista entinen kalliolainen ituhippi saisi kauralattensa ja soijasuikaleensa. Kyse on enempi kokonaisuudesta, joka luo tunteen, että tämä on nasta paikka, minun näköinen ja oloinen, täällä haluan nauttia niin ruoasta kuin tunnelmasta. Tällaisia tunteita en ole vielä kohdannut Tampereella. Eri asia on, ovatko tällaiset asiat sitten merkitseviä esimerkiksi vuoden asumisen jälkeen.

Koronapandemian yhä jyllätessä, on se tuonut helpotusta usealla tapaa kotiutumiseen. Moni tapahtuma on peruttu, eikä alallemme tyypillisiä PR-tapahtumia järjestetä niinkään Helsingissä. Etätyösuosituksia on jatkettu ja elämä tuntuu monilla keskittyvän kodin ympärille. Tilanne voisi olla aivan toinen, jos viikosta toiseen somen välityksellä seuraisin tuttujen ja ystävien stooreja erilaisista PR-tapahtumista ja keikoilta. Toki olen nykyään tosi tarkka sen suhteen, miten aikaani käytän ja annan sitä käytettäväksi. Ehkä PR-tapahtumissa käyminen ei olisi ollut elämässäni enää saman lailla läsnä muutosta huolimattakaan.

tampare, pesojoonas

Kaipaan toki Helsinkiin aina välillä. Varsinkin silloin, kun vierailen siellä. Aleksanterinkadun vilke, Punavuoren loivia ylämäkiä koristelevat vanhat kerrostalot, ratikan pauke, ihmisten erilaisuuden kirjo ja kansainvälisyys. Lasipalatsin arkkitehtuuri, Oodin ylväs olemus, rautatieaseman kiviukot ja kauppatorin lokit. Siltikin joka kerta, kun saavun Helsingistä Pispalan kautta kotiin, ihmettelen näkyä Näsijärvelle. Noissa hetkissä tunnen enemmän ikävää kotia kohtaan kuin Helsinkiä. Pispalasta Näsijärvelle aukeavasta näystä on tullut itselleni tietynlainen symboli kodista.

Elämä Helsingissä on jatkanut elämäänsä ilman minuakin. Minä taas olen jatkanut elämää ilman Helsinkiä. Sen suurempaa kaipuuta ei ainakaan tällä hetkellä ole. Totta kai sellaisia kaipuun tunteita tulee ja menee, muttei mitään pysyvämpää ikävää ole. Jos olen jostain asioista jäänyt paitsi muutettuani Tampereelle, sitten olen. En voi jäädä elämään ”entä jos”-elämää. Asian voisi yhtä hyvin kääntää toisinpäin, entä jos en olisi muuttanut Tampereelle. Tuskin olisin päässyt nauttimaan Pispalan näkymistä, Näsijärven tuulahduksesta, uuden kodin tuoksusta, ystävien kanssa sohvalla löhöilystä, Lielahden Cittarissa norkoilusta, yöllisistä skoottiretkistä, nuotimakkaroista, manselaisen murteen kuuntelemista, puutyökurssista.

Elämässä ei ole kyse siitä, mistä jää paitsi, vaan siitä, mitä tulee vastaan. Mitä on tässä hetkessä. Kyse on monesti siitä, millaisen näkökulman valitsemme ja miten freimaamme asioita ja tapahtumia. En usko, että nauttisin Tampereesta, jos miettisin jatkuvasti, mistä Helsingin asioista voisin jäädä jatkuvasti paitsi. Voisin jäädä. Eihän sitä edes voi varmaksi sanoa, että jäisin jostain asioista paitsi, asuisin sitten Helsingissä tai Kittilässä. Se mistä voin jäädä paitsi, on tämä hetki.  

tampare, pesojoonas

Kaipuun tunnetta on toki hyvä kuunnella ja pohtia, mistä se voi kertoa. Joskus se voi sanoa, että on aika palata tärkeiden asioiden pariin. Toisinaan se voi olla vain muistutus, jonkun asian tärkeydestä tietyssä elämänvaiheessa. Haikailen toisinaan lukioaikojen pariin, mutten palaisi enää mistään hinnasta Pihtiputaan kylälle elämään 300€ kuukausibudjetilla. Tässä hetkessä on enemmän kuin hyvä olla ja muistella tärkeiden vuosien perään.

Tampereella on paljon nautittavaa ja elettävää, joten en ole ainakaan vielä ennättänyt hukkumaan kaipuuden tunteeseen ja märehtimään asioista, joista voisin jäädä paitsi.

Ps. Jos edellinen postaus ilmastonmuutoksesta meni ohi, kurkkaa se tästä!


Lopeta hiilijalanjälkilaskureiden tekeminen – Missä on yritysten vastuu?

Kaupallinen yhteistyö Finlaysonin kanssa

Suurin osa meistä on varmasti kuullut ja tehnyt eri tahojen tarjoamia hiilijalanjälkilaskureita. Itse olen muutaman laskurin tehnyt ja tuntenut maailman tuskan harteillani. Laskuri ilmoittaa yksilön arvioidun hiilijalanjäljen eli kuinka paljon hän aiheuttaa kasvihuonepäästöjä. Harva meistä kuitenkaan tietää, että alun perin laskuri oli öljy-yhtiön markkinointitemppu. 73% maailman kasvihuonepäästöistä on noin sadan yrityksen aiheuttamia. Näistä yksi on hiilijalanjälkilaskurin kehittäjä, öljy-yhtiö BP. Alkuun ihmettelin, että mikä tässä on ongelma tai miksi tämä tuntuu hassulle. Perehdyttyä hitusen asiaan, ymmärsin yskän. Kun tarkastellaan nimenomaan yksilön hiilijalanjälkeä, saastuttamisesta tulee kuluttajan vika. Vastuu siirretään yritykseltä kuluttajalle. Toki yksilön vastuu ei katoa mihinkään, mutta keskiöön tulisi nimenomaan tuoda yritysten vastuu.

Jos jokin asia tuottaa maailman tuskaa, on se ilmastonmuutos ja sen ympärillä käytävä keskustelu. Aihe on kokonaisuutena aivan liian laaja, hähmäinen ja kompleksinen tällaiselle ”tavan tallaajalle” tartuttavaksi. Sanasto on jo itsessään sen verran vierasta, että kaupan kassalla tulee ostaneeksi vihreällä präntillä merkattuja tuotteita, ilman, että edes tietää, mitä ne tarkoittavat tai tarkoittavatko ne edes mitään. Toisinaan taas tulee ilahduttua, kun pikaruokaravintola on vaihtanut muoviset pillit pahvisiin, ymmärtämättä kuitenkaan, että kyse on pitkälti katseen pois siirtämisestä itse pihvistä, eli ongelmasta. On vaikea hahmottaa, mitkä teot ovat merkitseviä, kun puhutaan ilmastoteoista. Joo, ”kaikki teot ovat tärkeitä” on kaunis ajatus. Todellisuus on yleensä jotain muuta, kuten markkinointitemppuja, joilla saadaan katse hetkellisesti harhautettua pois ongelmasta, kuten tehotuotetusta lihasta.

Finlaysonin co2/neg. -sarja, pesojoonas

Kävin viikko sitten erittäin mielenkiintoisen Teams-keskustelun Finlaysonin vastuullisuusasiantuntija Beda Rasisen kanssa. Puhuimme päästöjen syntymisestä, niiden kompensoimisesta sekä yrityksien vastuusta ilmastoteoissa. Mistä asioista kuluttajan tulisi ylipäänsä olla tietoinen, miettiessään ekologisempia valintoja. Miten minä kuluttajana voin vaikuttaa yrityksien päästöjen vähentämiseen ja heidän vastuun lisäämiseen. Pirun laajoja, mutta mielenkiintoisia kysymyksiä! 

Juttelimme Bedan kanssa myös Finlaysonin uudesta CO2/NEG. (hiilinegatiivisesta) kodinsisustustuotesarjasta, joka on loistava esimerkki vastuun siirtymisestä kuluttajalta enenevässä määrin yritykselle. Pureuduimme myös päästöjen termiviidakkoon ja kasvihuonepäästöjen syntymiseen. Täytyy sanoa, että haastattelun jälkeen pää oli hitusen pyörällä, mutta samaan aikaan tiedon valtatiellä surffaaminen yhdessä alan asiantuntijan kanssa, loi toivoa paremmasta. 

Finlaysonin co2/neg. -sarja, pesojoonas
Finlaysonin co2/neg. -sarja, pesojoonas

Mikä ihmeen CO2/NEG.-tuotesarja?

Kyseessä on mielenkiintoinen ulostulo, jossa on toivon mukaan pala tulevaisuutta. Sen sijaan, että minä kuluttajana kaupan hyllyjen välissä selvittelen tuotteiden ekologisuutta ja lasken eri laskureilla omia päästöjäni, on CO2/NEG.-sarjassa mietitty asiaa toiselta kantilta: miten yritys voi ottaa vastuun tuotteen päästöistä ennen kuin se päätyy myyntiin. CO2/NEG.-tuotesarjan jokaisen tuotteen kasvihuonepäästöt on ylikompensoitu eli hyvitetty asiakkaan puolesta. Siinä missä yritys tuottaa päästöjä, ottaa se myös vastuun niiden hyvittämisestä. 

Toki kyseessä on vielä pieni askel Finlaysonilta, mutta oikeansuuntainen askel. Yrityksen tavoitteena onkin seuraavaksi laskea päätuotteidensa hiilijalanjäljet, sekä laskennan lisäksi, pohtia sopivia tapoja kompensoida syntyviä päästöjä. Ilmaista tämä lysti ei ole ja pohdinkin, olemmeko kuluttajina valmiita maksamaan hieman korkeampaa hintaa kompensoiduista tuotteista ja palveluista vai tuleeko yrityksen hoitaa kulut? Mitä ajatuksia tämä herättää teissä?

Päästökauppa, hiilineutraalius ja -negatiivisuus, kompensoiminen – Mitä näistä tulisi tietää?

Otsikon termistön vaikeat sanat ja laajat käsitteet saa ainakin allekirjoittaneen hiukan turhautuneeksi. Mutta jostain tämäkin tietoisuuden lisääminen on aloitettava ja oltava itseä kohtaan armollinen.

Yksinkertaistettuna hiilineutraaliudella tarkoitetaan tuotteesta syntyvien päästöjen kompensoitumista, eli hyvitetään se määrä päästöjä, joita ollaan tuotettu. Hiilinegatiivisuudella taas kompensoidaan enemmän päästöjä, mitä tuotteen tuotannosta syntyy. Finlaysonin CO2/NEG.-sarjassa on hyvitetty tuplasti tuotannosta syntyneet päästöt. Tämä siksi, että tuotteiden päästöjä on vaikea laskea sen elinkaaren loppuun asti siitä hetkestä, kun tuote lähtee asiakkaan matkaan kaupasta ja päätyy viimeiselle ristiretkelle kaatopaikalle. Tämä seikka on haluttu ottaa huomioon ylikompesoimalla päästöt.

Sitten on tärkeää muistaa, kun tuotteita valmistetaan, päästöjä syntyy aina! Kompensoiminen tarkoittaa joko sitä, että mitätöidään se määrä päästöjä, joita ollaan aiheutettu, esimerkiksi puita istuttamalla, jolloin sidotaan kasvihuonepäästöjä ilmakehästä, tai estetään päästöjen syntymistä ostamalla päästöoikeuksia EU:n päästökaupasta (tästä lisää myöhemmin). Kumpikaan näistä tavoista kompensoida päästöjä ei ole täysin vedenpitävä, mutta suuntaa antava.

Kun tuotteelle/palvelulle lasketaan hiilijalanjälki ja kompensoidaan siitä syntyviä päästöjä, kannustaa se yrityksiä tarkastelemaan valmistettavien tuotteiden päästöjä ja omaa toimintaansa. Esimerkiksi tavanomaisesta puuvillasta tehty pussilakanasetti tuottaa melkein kaksi kertaa enemmän päästöjä kuin luomupuuvillasta tehty vastaava setti. Jos taas pussilakanat tehdään kierrätyspuuvillasta, syntyvät päästöt romahtavat alas. On siis merkittävää, mitä materiaaleja käytämme. (Lähde: Suomen Tekstiili & Muoti) 

Kuva: Finlayson

”Kompensoiminen ei suinkaan saa olla yritysten päätapa tehdä vastuullisempia tuotteita, vaan sen tulee kannustaa vähentämään päästöjä ja lisäämään tietoisuutta, mistä päästöt syntyvät.”

Beda Rasinen

Sitten, mennäänpä tuohon aikaisemmin mainitsemaani, ei niin seksikkääseen termiin, EU:n päästökauppaan. Kyllähän tässä hiukset harmaantuvat jo pelkästä termistä. Väänsimme Bedan kanssa hiukan rautalankaa, johtuen allekirjoittaneen haasteista ymmärtää näin laajoja käsityksiä ja kummallisia sanoja. Sain kuitenkin hyvän pintaraapaisun, mistä EU:n päästökaupassa on kyse, kiitos Bedan.

Finlaysonin co2/neg. -sarja, pesojoonas

Yksinkertaistettuna EU:n päästökauppa kattaa noin 45% EU:n tuottamista kasvihuonekaasupäästöistä. Päästökaupassa on kattoraja sille, kuinka paljon päästöjä saadaan synnyttää EU:ssa. Vuosi vuodelta tätä rajaa alennetaan. Päästöoikeuksia, eli kuinka paljon päästöjä saa tuottaa, on tietty määrä jaossa Euroopan Unionissa. Isoilla teollisuuden päästäjillä tulee olla hankittuna EU:n päästökaupasta päästöoikeuksia, jotta he voivat tuottaa palveluita tai tuotteita markkinoille. Ilman päästöoikeuksia isoimmat päästäjät eivät saa tuottaa päästöjä. Päästöoikeudet ei kosketa pieniä toimijoita, mutta he voivat vapaaehtoisesti ostaa oikeuksia, jolloin isojen päästäjien päästöt EU-laajuisesti vähenevät enemmän, kuin päästökaupan poliittisesti päätetyllä tahdilla.

Päästökaupassa pätee kysynnän ja tarjonnan laki: mitä vähemmän päästöoikeuksia on tarjolla, sitä kalliimmaksi oikeudet tulevat. Kun päästöoikeuden hinta kallistuu, aiemmin kannattamattomat toimenpiteet päästöjen vähentämiseksi muuttuvat kannattaviksi. Tämän takia on oleellista, että päästöoikeuksia ostavat myös muut toimijat, kuin ne, jotka siihen ovat velvoitettuja. Mitä enemmän markkinoilta ostetaan pois päästöoikeuksia isoilta toimijoilta, sitä kalliimmaksi päästöoikeuksien ostaminen heille tulee.Tällöin paine vähentää päästöjä kasvaa. Juuri näiden suurten toimijoiden päästövähennykset ovat niitä merkittäviä tekijöitä isossa kuvassa. Tämä on se syy, miksi meidän tulisi olla tietoisia EU:n päästökaupasta, edes pintapuolisesti.

CO2/NEG.-tuotesarjan tuotteet kompensoitiin ostamalla päästöoikeuksia EU:n päästökaupasta. Tässä varmasti joku muukin kanssakulkija saattaa ihmetellä, miksi ainoastaan isot teollisuuden päästäjät  ovat velvoitettuja ostamaan päästöoikeuksia. Nähtäväksi jää, tullaanko tulevaisuudessa näkemään, että muutkin kuin jättisuuret päästäjät joutuvat ostamaan päästöoikeuksia ja sitä kautta luomaan painetta päästöjen vähentämiseen.

Mitä kuluttajana voin tehdä päästöjen vähentämiseksi?

Aloitetaan kuitenkin eka yritysten vastuusta. Beda peräänkuulutti erityisesti yrityksien vastuuta vaatia alihankkijoilta vastuullisempia ratkaisuja. Haasteena tässä suomalaisilla yrityksillä on se, että olemme pieniä toimijoita maailmanmarkkinoilla. Tästäkin huolimatta painetta tulee luoda tuotantoketjun jokaiselle toimijalle, esimerkiksi vaatimalla tehtaita hyödyntämään uusiutuvia energialähteitä. Uusiutuvan energian käyttäminen tuotannossa näkyy heti tuotteen päästömäärissä.

Tuottajavastuun tulisi myös tulla tekstiilialalle. Siinä missä elektroniikkaa myyvät yritykset, ovat velvollisia ottamaan vastaan vanhat tai rikkinäiset tuotteet ja kierrättämään ne, tulisi tämä sama lainsäädäntö tulla tekstiilialalle. Mitä enemmän saadaan kierrätettyä materiaaleja, sitä vähemmän tulee tarvetta tuottaa uusia raaka-aineita, kuten puuvillaa markkinoille. Tässä on toki omat haasteensa jatkojalostuksen kanssa, kun kysyntää tekstiilijätteelle on vähän ja kustannustehokas teknologia on vielä kehitysasteella.

Finlaysonin co2/neg. -sarja, pesojoonas

Finlaysonilla on kunnianhimoinen tavoite viiden vuoden sisällä ottaa vastaan kaikki käytetyt tekstiilituotteet, mitä ovat myyneet kuluttajille, ja ottaa vastuu tuotteen jatkojalostuksesta tai hävittämisestä. Finlaysonin tuotevalikoimasta löytyy jo Old Jeans -tuotesarja, jossa on hyödynnetty kierrätettyjä farkkuja sekä räsymatot, jotka ovat 100% tehty kierrätetyistä lakanoista.

Sitten itse otsikon kysymykseen. Kaikista tehokkain tapa vaikuttaa on äänestää jaloilla eli olla ostamatta mitään. Vaatia yrityksiltä tekoja ja läpinäkyvyyttä vastuullisuudesta, jolloin syntyy paine, ettei kiperille asioille voi vain ummistaa silmiä.

Suuren osan meistä tulee kuitenkin kuluttaa, jolloin tehokkain tapa vaikuttaa on miettiä materiaalivalintoja. ”Mitä lähempänä tuotettu, sitä ekologisempi” -ajattelu ei pidä aina paikkaansa. Liian helposti kuvittelemme, että tuotteella on pienemmät päästöt, kun se on tuotettu lähellä. Se, että ostan tavallisesta puuvillasta valmistetun pussilakansetin, joka on ommeltu Suomessa kasaan, ei omaa pienempiä päästöjä kuin tuote, joka on valmistettu luomupuuvillasta, ommeltu kasaan Turkissa ja kuljetettu Suomeen. Kuljetuksen päästöt ovat huomattavasti pienemmät kuin tuotannon raaka-aineet. Raaka-aineet ovat merkittävin tekijä tarkastellessa tekstiiliteollisuuden päästöjä. Bedalta tulikin selkeä viesti meille kuluttajille: kiinnitä huomiota materiaalivalintoihin!

Finlaysonin co2/neg. -sarja, päästöt, LUMO
Kuva: Finlayson

Ollaanko me kuluttajina sitten valmiita maksamaan enemmän vastuullisemmasta tuotteesta? Vaikka kuinka tiedostan ja vaalin arvojani, en voi kieltää ettenkö toimisi lompakko edellä. Tuntuu niin pirun ärsyttävälle kun ihannearvoni ja todellisuus eivät aina kohtaakaan kaupan kassalla. ”Jos kuluttajalta kysytään, onko vastuullisuus tärkeä kriteeri ja arvo ostokäyttäytymisessä, vastaus on, että joo, kyllä on. Mutta todellisuudessa se ei näy kulutuskäyttäytymisessä. Vasta pieni osa kuluttajista oikeasti tekee vastuullisia valintoja” , sanoi Anniina Nurmi Ylen haastattelussa.

Kyse on siis isommasta ajattelutavan muutoksesta. Siirtymisestä nopeasta hedonistisesta kuluttamisesta hitaampaan kuluttamiseen, jossa halujen sijaan kiinnitettäisiin huomiota tarpeeseen sekä tuotteiden käyttöikään. Sain alkuvuodesta osana yhteistyötä Finlaysonin Jesus-pussilakanasetin, jonka hinta on huokeampi kuin tavan pussilakanasetin. Jesus-lakanoilla on tosin 50 vuoden takuu ja yritys lupaakin niiden olevan markkinoiden kestävimmät puuvillalakanat. Kun hinnan jakaa 50 vuodella, ei se tunnukaan enää niin kalliille.

Summa summarum: Vastuullisuudessa pallon tulee kuitenkin olla yrityksillä eikä yksilöillä. Tästä olimme yksimielisiä Bedan kanssa.

Mitä seuraavaksi, Finlayson?

Siinä missä jo kolmannen kerran menen ja täytän yhden hiilijalanjälkilaskurin ja vaivun taas talvihorroksen kaltaiseen toimettomuuteen ja kannan maailman tuskaa harteillani, pohdin, mitä yritykset ovat valmiita tekemään keventääkseen taakkaani. Eihän tämä voi vaan jatkua niin, että näin suuri vastuu on kuluttajalla.

Haastattelu Bedan toi esiin sen, kuinka kuluttajien vastuun tulisi enenevässä määrin olla jaettu yritysten kanssa, sillä hehän tuottavat tuotteet, joita me käytämme ja synnyttävät päästöjä, siinä missä mekin saunaa lämmittäessä. Jos kaupan hyllyltä ei löydy luomupuuvillasta tehtyjä tuotteita, on vaihtoehtona ostaa tavanomaisesta puuvillasta tehtyjä lakanoita, joiden päästöt ovat tuplasti suuremmat. Jos päästöitä tulee maksaa, ohjaa se toimintaa vähäpäästöisemmäksi. 

CO2/NEG.-sarja saattaa vielä tässä vaiheessa kuulostaa vieraalle ja aiheuttaa ihmetystä meissä. Siitä samasta ihmetyksestä konkretisoitui ainakin itselleni ajatus, että päästöjen synnyttäjien tulee tulla esiin ja ottaa vastuu tekemisistään. Tuotantoketjun tulee olla läpinäkyvää, jotta tiedämme keneltä vaatia ja mitä. Finlaysonilla on tavoitteena olla maailman läpinäkyvin tekstiilialan yritys, joka haluaa tietää koko valmistusketjun. Tuntuu hassulle, että olemme päätyneet tilanteeseen, jossa emme tiedä tuotantoketjuja. 

Millaisia vastuullisia tekoja voimme odottaa seuraavaksi yrityksiltä? Mikä on minimi, mitä yritysten tulee tehdä päästöjen vähentämiseen? Jos Finlaysonin CO2/NEG.-sarjasta saisimme normin lainsäädännön avulla, uskoisin, että ottaisimme suuren loikan eteenpäin ilmastoteoissa. On hyvä muistaa, että vaikka lainsäädäntö tulee aina hiukan perässä, on tärkeää, että yritykset ja kuluttajat luovat yhdessä painetta päättäjille.

Finlaysonin co2/neg. -sarja, pesojoonas

Mitä ajatuksia CO2/NEG.-sarja herättää?


Kuvia uudesta loft-kodista – Keskeneräisyyden keskellä

Vitsit, miten onnekas olen! Rakastan tätä uutta kotia, sen loft-henkisyyttä sekä sisään tulevaa valoa. Lattiasta kattoon olevat ikkunat olivat etsinnässä ja ne sain! Ensimmäinen viikko uudessa kodissa meni totutellessa ajatukseen, kaikki tämä on meidän kotimme. Olemme Yaelin kanssa molemmat sen verran malttamattomia ettemme kestä sotkua tai epäjärjestystä kovinkaan hyvin, joten tavarat löysivät aika hyvin paikoilleen ensimmäisten päivien aikana. Toki osa tavaroista etsii vielä omaa paikkaansa, mutta suuret linjaukset huonekalujen suhteen saatiin samantien tehtyä.

Muutto oli myös kaikin puolin iisi, kun tavaraa oli niin vähän. Suurin osa vanhan kodin huonekaluista ei sopinut uuteen asuntoon, joten möin aika isolla kädellä huonekaluja ennen Tampereelle tuloa. Löysin kuin löysinkin Ikean tuotannosta poistuneen Mandalin sängyn rungon, jota etsin Torista viikko tolkulla. Ennätin jopa ostamaan futon-rungon, noutamaan sen pakulla kotiin ja myymään sen sitten Instagramissa.

Muuto Basen keittiönpöytä taas tuli vastaan, kun kyselin keittiöfirmalta uutta hahmoteltaa keittiöstä. Keittiösuunnittelijalla oli kivijalkamyymälänsä loppuunmyynti, joten sain esittelykappaleena olleen pöydän puoleen hintaan. Pöydän jalat menevät yksiin rappusten kaiteen kanssa mainiosti.

loft, pesojoonas, tampere
loft, pesojoonas, tampere

Rappusten alta löytyy 50-luvun puinen penkki, joka tuli myös Torissa vastaan. Vanha mies möi kartanon kalusteita pois, kun jälkikasvu ei enää halunnut jatkaa suvun kartanon ylläpitoa, joten tilukset tuli tyhjentää syksyn aikana. Penkin oli tarkoitus tulla ison ikkunan eteen, mutta unohdin tosiaan tarkistaa mitat ja eihän se syvyytensä puolesta sopinut sille tarkoitetulle paikalle. Onnekseni rappusten alta löytyi paikka penkille ja kaikille kaktuksille.

Kasveista puheen ollen, siskoni kävi vierailulla ja kysyi, vähensinkö kasvien määrää muuton yhteydessä. Asunnon koko tuplaantui, joten kasvit ”katoavat” näihin neliöihin. Selkeä merkki, että tulee ilmeisesti tehdä uusia hankintoja! Uusien kasvihankintojen listalla oli kauan unelmoimani viiniköynnös, jonka löysin Jyväskylän Viherlandiasta, sekä ystäväni möi upean peikonlehden, joka toivon mukaan pysyy yhtä isona ja jykevänä meikäläisen hoivassa. Kasvien suhteen olen kylläkin oppinut, että ne vievät paljon tilaa. Sen takia voi olla, että pidän ostolakkoa kasvien suhteen tovin.

Muutaman viikon päästä saapuu myös kotiinkuljetettuna sohva Hakolalta (kaupallinen yhteistyö). Voi vitsit, sohvaa odotellaan jo kovasti täällä! Minulla ei ole ollut sohvaa noin kymmeneen vuoteen, joten sohvalöhöilyt ja päikkärit, tervetuloa! Kuvia ja tunnelmia tulee sohvasta syksyn mittaan.

Yläkerran työskentelyseinä on vielä työn alla. Sain viikonloppuna idean täyttää seinän Stringin hyllyillä ja työtasolla. Kävin piipahtamassa Vepsäläisellä, lähinnä hakemassa inspiraatio Tori-löytöihin, ja vastaan tuli juuri sellainen kokonaisuus, joka sopisi yläkertaan. Nyt vain Tori-vahti päälle ja toivotaan, että löytyisi oikeita palasia kokonaisuuteen. Saa myös vinkata, jos String-hyllyt ovat alennuksessa jossain!

loft, pesojoonas, tampere
loft, pesojoonas, tampere
loft, pesojoonas, tampere, niimar

Remonttikohteita sekä hankintoja

Ajattelin tehdä Jonkin verran remonttia asunnolla, vaikka kyseessä on uudiskohde. Minulla oli pitkään haaveena betonilattia, mutta joudun tälläkin kertaa luopumaan tästä haaveesta. Optimaalisin toteutus betonilattialle on rakennusvaihe. Jälkikäteen jos halutaan valaa betonilattia tai tehdä mikrosementistä vastaava, tulee muuttujia matkaan. Tällä kertaa huolenaiheena oli mahdolliset seinien maalaukset lattian hiomisen jälkeen. Kustannukset olisivat tällöin nousseet liian korkeiksi. Kävin myös katsomassa Laattapisteeltä betonia jäljitteleviä laattoja, jotka olivat todella makeita. Pitkän pohdinnan jälkeen kuitenkin päätin tällä kertaa luopua tai siirtää lattian remontoimista. Tammiparketti on alkanut näyttämään yllättävän hyvälle omaan silmään.

Keittiö on sellainen, mikä kokee täydellisen muodonmuutoksen. Nykyinen keittiö on yllättävän epäkäytännöllinen eikä anna arvoa asunnolle. Sain mielettömän keittiösuunnitelman uudesta keittiöstä ja uskon tarttuvani siihen. Toivon mukaan ennen joulua päästään nauttimaan uudesta, yksinkertaisemmasta ja linjakkaasta keittiöstä.

Rappusten suhteen tiedossa on vaalentamisprojekti. Jos kaikki menee niin kuin olen ajatellut, niin tarkoitus on hioa portaat ja tehdä niistä vaaleammat. Tumma väri on hiukan tunkkainen omaan makuuni. Olen nähnyt muutamia vaaleita tammiaskelmalla olevia portaita ja ne näyttävät niin paljon kevyemmille.

Eteisessä on talon ainoat säilytyskaapit, joista osa on vieläpä ilman kaapinovia. Miksi? Välillä sitä miettii, että kun tehdään jotain uutta ja hienoa, niin miksi ei tehdä kerralla kunnollista. Ymmärrän, että sijoittajilla on omat intressit, mutta eikö asuntoja lähtökohtaisesti tehdä asuttavaksi kuin sijoituskohteiksi? Mikä on asuntojen primääritarkoitus? Noh oli miten oli, eteisen kaappirivistö laitetaan kuntoon keittiöremontin myötä, jotta saadaan säilytystilaa asuntoon. 

loft, pesojoonas, tampere
loft, pesojoonas, tampere, artek
loft, pesojoonas, tampere
loft, pesojoonas, tampere

Tutuksi naapureiden kanssa

Taloyhtiön asunnosta puolissa on jo asutusta. Uudiskohteissa tuntuu, että naapureilla on aivan eri tavalla yhteistä jaettavaa, kun kaikki muuttavat samoihin aikoihin uusiin kohteisiin. Kaikki on uutta jokaiselle. Muuttoautoja tulee ja menee. Yhteisen nimittäjän myötä tulee myös sellainen fiilis, että tässä ollaan yhdessä. Pääsinkin jo kättäpäivää tervehtimään seinänaapureita. Siis asia, mitä ei ole koskaan aikaisemmin tapahtunut. Vallilassa kolmen vuoden asumisen aikana tutustuin talonmieheen sekä muutamaan naapuriin. Muiden naapureiden kanssa jo pelkästään tervehdykseen vastaaminen rappukäytävässä tuntui olevan ihme.

Sisäpiha on myös rakennettu fiksusti, sillä alueelta löytyy kohtaamispaikkoja naapureille. Tämän kesän sisäpihapiknikit jäävät viettämättä, mutta uskoisin ensi kesänä kohtaavani useat naapurit sisäpihalla viettämässä kesäiltoja yhdessä ystäviensä kanssa. Enkä koe olleenkaan utopistisena ajatuksena naapurien yhteisiä illanviettoja. Tätä odotellessa!

loft, pesojoonas, tampere, artek
loft, pesojoonas, tampere, muuto base,

Eikö näytäkin kivalle jo? Tykkään tästä loft-henkisyydestä, minkä korkea huonekorkeus sekä isot ikkunat luovat.

Ps. Muista kurkata edellinen postaus “Vaatteet on mun aatteet”.


Vaatteet on mun aatteet – Kipuilua vaatekaapin kanssa

Muistan vielä ne ajat, kun tuli ostettua kiva paita kaikissa väreissä, mitä oli tarjolla. Paidan maksaessa alle kympin, pystyi helposti ostamaan kolme tismalleen samanlaista eri väriä olevaa paitaa vaatekaappiin muiden kymmenien paitojen rinnalle. Saman viikon sisällä pystyi esittelemään uusia paitoja yhdistettyinä samojen housujen kanssa. Näyttää, miten helposti eri värinen paita muokkasi ulkoasuani päivästä toiseen freesimmäksi. Näyttää myös, ettei tarvinnut kulkea päivästä toiseen samoissa vaatteissa. 

Palattuani maailmanympärysmatkalta vuonna 2013, oli rinkkani aivan turvoksissa Aasiasta ostetuista vaatteista. Aasian marketeissa vaatteiden hinnat olivat naurettavan halpoja. Ei edes tarvinnut sovittaa vaatteita, sillä jos paita ei istunutkaan, pystyi siitä luopumaan helposti ilman sen suurempaa tappiota. Vielä viime vuonna noista kaikista reppureissultani tuoduista vaatteista, ainoastaan yksi löytyi vaatekaapistani. Se oli uusi-seelantilaisen vaatebrändin suunnittelema ja numeroitu kauluspaita, joka maksoi melkein saman verran kuin kaikki muut vaateostokseni koko reissun aikana.

Seitsemän vuotta myöhemmin olen alkanut ymmärtää, miksi tuo kauluspaita löytyi vuosien käytön jälkeenkin yhä kaapistani. Aika ja energia, jonka käytin 150€ paidan ostamiseen oli kymmenkertainen euron ”rätteihin” verrattuna. Arvokkaan paidan ostopäätöstä piti pohtia senkin takia, että päiväbudjettini oli 30€, joten paita tekisi ison loven budjettiin. Vitosen paitoja kun osti silloin tällöin, ei sitä ajatellut loveksi lainkaan. Nipisti vain vähän seuraavan yön majoitusmukavuudesta. Ei sitä osannut siinä hetkessä katsoa kokonaisuutta. Oli vain tärkeää saada uutta puettavaa päälle, että näytti tyylikkäälle reppureissaajalle. Ja mikä parasta, Suomeen palattua tiesi, ettei kenelläkään muulla ollut vastaavanlaista riepua päällä.

Vaatteet on mun aatteet, pesojoonas, marimekko

Ei ole saman tekevää miten pukeudumme

Sosiaalisen median yleistyessä, vahvistui myös käsitykseni siitä, että muotia seuraavat ihmiset ovat aikaansa seuraavia ja heitä nimenomaan halutaan seurata. Heiltä halutaan saada inspiraatiota jatkuvasti vaihtuviin trendeihin. Heitä katsotaan ja he tulevat nähdyiksi. Heidät koetaan  muita sosiaalisemmiksi ja menestyvimmiksi. Miksi en siis itsekin tavoittelisi tällaisia asioita elämääni?

Pukeutuminen on myös yksi keino arvottaa ihmisiä sosiaalisessa hierarkiassa: Huolettomat ja likaiset ihmiset koetaan syrjäytyneiksi, pikkutakeissa olevat uskottaviksi. Ei siis ole aivan saman tekevää, miten pukeudumme tai miltä näytämme.

Noin kolme vuotta sitten aloin kiinnittämään enemmän huomiota omaan kulutuskäyttäytymiseeni, erityisesti mitä tuli vaatteisiin ja ruokaan. Ruoan kulutustapojen muuttaminen oli helpompaa: aloitin vähentämällä eläinperäisiä tuotteita. Samoihin aikoihin vegaanius levisi Kallion hipsteripiireistä meidän lihaa rakastavien keskuuteen. Jos olit vegaani, kerroit sen myös ääneen. Tätä myötä vegaaniudesta tuli tavoittelemisen arvoista ja yleisesti hyväksytympää. Oli jopa tietynlainen statement vaatia kahvilassa kauramaitoa tavallisen maidon sijaan. Ja totta kai halusin olla mukana julistamassa kauramaitovallankumousta!

Vaatteiden suhteen muutos on ollut haastavampaa ja hitaampaa. Ruokavalio on yksityisempi asia kuin vaatteet. Kukaan ei ole kotona katsomassa mitä laitan lautaselle. Someen on helpompi olla julkaisematta ruokaan liittyviä julkaisuja. Pukeutuminen taas on monesti ainoa asia, jonka tuntemattomat ohikulkevat silmäparit näkevät minusta. Jos mustien housujen sijaan laitankin punaiset housut jalkaan, saan varmasti kommentin jos toisen housuihin liittyen. Ketään taas ei kiinnosta, jos tilaan latteni kaura-, soija-, kookos, pähkinä- ja tai lehmänmaidolla.

Oman ulkoisen olemukseni muuttamiseen vaikuttaa juurikin se, miltä näytän, mitä muut ajattelet ulkonäöstäni ja mitä minä haluan viestiä omalla pukeutumisellani.

Kipuilua vaatekaapilla

Olen parin vuoden ajan kipuillut vaatekaappini muutoksen kanssa. Kaappini kiertokulku on hidasta ja vähäistä. Kaikkea muuta mitä se on joskus ollut. Uusia vaatteita ilmaantuu vähän, samoin kirppismyyntiin menevien vaatteiden pussukka ammottaa tyhjyyttään jo monennettako kuukautta putkeen. Vähällä tarkoitan, että saatan ostaa tai saada kerta kuukauteen muutaman vaatekappaleen, toisinaan useamman. Verrattuna entiseen, muutos on iso minulle. En haluakaan verrata itseäni muihin tai tavoitella jotain tiettyjä määriä. Tavoite on ajatusmaailman muutoksessa, siinä ettei kuluttamiseni enää tähtäisi itseni tuottamiseen vaan itsenäni olemiseen (Päivi Huhtanen). 

”Määrä korvaa laadun” on vanha mantra. Simppeli ohjenuora, mutta sen sisäistäminen ja muuttaminen todeksi on ollut haastavaa. Määrän vähentyminen on tarkoittanut luopumista. Luopumista siitä vanhasta ”joka viikko jotain uutta kivaa näytettävää Joonaksesta“. Luopumista nopeasti muuttuvien trendien seuraamisesta. Seurattuna olemisesta. ”Samat rievut päivästä toiseen päällä” -ajatus on kaivertanut mieltäni. Mitä jos ihmiset ajattelevat minusta noin. Siinä missä kolleegani esittelevät uusia tyylejään Instagram feedeillään kerta viikkoon, pohdin peilin edessä, voinko mennä taas samat vaatteet päällä ulos. Tiedän, ajatus on naurettava ja etuoikeutettu. Samaan aikaan tunne on todellinen. Miksi vertaan itseäni muihin? Pelkäänkö oman sosiaalisen asemani heikkenevän, kun päältäni ei löydykään syksyn uusia värejä? Millaiseksi minut mielletään, kun en enää olekaan omasta mielestäni niin huoliteltu ja trendikäs? Katoaako kiinnostavuuteni vaatteiden mukana? Kuka minä olen, jos en ole enää se tyylikäs Joonas?

Viimeisten vuosien aikana olen myös huomannut, että kohteliaat kommentit vaatteistani ja tyylistäni ovat vähentyneet. Uskon tämän olevan pitkälti seurausta vähentyneen kuluttamisen myötä. Ja siis tätähän voi pitää hyvänä mittarina edistyksestä. Samaan aikaan se on luopumista nähdyksi tulemisesta. Arvostavista kommenteista ja nopeista dopamiinipiikeistä. Tämä nostaakin esiin tärkeän kysymyksen: Haluanko tulla nähdyksi vaatteideni takia?

Vaatteet on mun aatteet, pesojoonas, marimekko

Muutos on tuottanut myös jonkin verran alemmuuden tunnetta. Tunteita, jotka ovat varmasti ohimeneviä ja osittain epätoseja. Olenkin karsinut paljon seurattavia Instagramissa ja pohtinut millaista kuvastoa haluan ympärilleni. Millaiset sisällöt tuottavat negatiivisia tunteita ja millaiset hyvää mieltä. Millaiset sisällöt laittavat minut vertailemaan itseäni johonkuhun toiseen? Jos vietän neljä tuntia päivässä Instagramissa, ei ole samantekevää millaisten sisältöjen parissa aikaani vietän. On helppo osoittaa syyttävää sormea aina mediaan ja siihen millaista kuvastoa se tuottaa meille. Syyttävän sormen lisäksi koen myös omaksi vastuukseni vaikuttaa niihin asioihin joihin pystyn. Instagramin feedi on yksi sellainen sekä oma preesenssini siellä. 

Ehkä aika on tällä hetkellä otollinen sille, että tyylikkyys on muutakin kuin trendien perässä juoksemista. ”Vaatteet on mun aatteet” tulee varmasti korostumaan nyt ja tulevaisuudessa yhä enemmän. Muji on tietyllä tapaa hyvä esimerkki brändittömästä brändistä. Tullaanko pukeutumisen saralla yhä enemmän näkemään brändittömiä vaatteita, jotka kestävät aikaa ja toivon mukaan kulutusta, sekä näyttämään käytön jälkiä. Vaatteiden paikkaamisella ja sen esiintuomisella on jo oma terminsä englannin kielessä. On vain ajankysymys, milloin se liike laajenee tulee Suomenkin katukuvaan. Tätä odotellessa!

Se, mitä haluan tällä kirjoituksella sanoa itselleni on, että ota aikaa muutokselle. Älä kuvittele, että muutos tapahtuu A:sta B:hen välittömästi. Sinun ei tarvitse ottaa loikkaa nykyhetken ja ihannetavoitteen välillä. Ota pieniä askelia päivittäin tai kerta viikkoon. Se, mikä tänään tuntuu epämiellyttävälle muutoksessa, saattaa huomenna olla jo uusi normaali. Vaikka viestimme vaatteilla paljon itsestämme, se on vain pelkkää pintaa. Olemme paljon enemmän, mitä näemme toisissamme.

Ps. Jos kiinnostaa lukea enempi vastuullisesta vaateteollisuudesta niin tästä pääset lukemaan Anniina Nurmen vastauksia seuraajien kysymyksiin. Osa 1 ja osa 2.


Muutan Tampereelle, nääs!

Siis apua, nyt se on totta! Muutan Tampereelle. Minä, ratikka ja Tappara. Kaikki samassa kaupungissa!

Viime viikolla jännitys muuttui fyysiseksi, kun aloin tuntea muutoksen myös kehossani. Olen enemmän kuin innoissani ja samaan aikaan ihmeissäni, että mitä tässä tapahtuu. Moni ystäväni on myös ihmeissään. Asunnon kauppapäivä oli sovittuna aikapäiviä sitten, mutta korona. Tämän vuoksi en ole oikein uskonut, että muutto tapahtuu. Mutta kyllä, nyt se on jo ovella!

Miksi juuri Tampereelle?

Haluaisin todeta tarinan takia, että koronakevät sai tekemään tämän päätöksen, mutta todellisuudessa ajatus poismuutosta Helsingin keskusta-alueelta on ollut mielessäni jo pitkään. Elämän tyylini ja tarpeeni ovat vuosien saatossa muuttuneet ja sen myötä olen kaivannut enemmän rauhallisuutta ympärilleni. Enemmän luontoa ja tilaa. Avaruutta ja rauhaa. Ostin nykyisen asuntoni, 21 neliöisen unelman, sillä mielin, että vietän paljon aikaa kahviloissa, ravintoloissa ja ulkona kavereideni kanssa. ”Koti on lähinnä nukkumista varten”-ajatuksella. Koronakevään sulkiessa ravintolat ja kahvilat jäljelle jäi ainoastaan 21 neliötä ja Puu-Vallilan korttelit. Seinät alkoivat kaatua päälleni ja neliöt loppua. Haluan jotain muuta!

muutan tampereelle, pesojoonas, loft

En myöskään koskaan haaveillut asuvani 21 neliöisessä yksiössä 32-vuotiaana työssäkäyvänä. Toki en ole monesta muustakaan asiasta haaveillut, mutta sitähän se elämä myös on. Ajatus kuitenkin pienessä yksiössä asumisesta harosi vastaan jatkuvasti ja ymmärsin, että asialle on tehtävä jotain. 

Lopullinen syy muutolleni oli varmastikin asumiskustannukset. Ostin asuntoni kovaan hintaan vuonna 2016. Silloin jo mietin, miten paljon ihminen maksaakaan asumisesta Helsingin keskusta-alueella. Ystäväni rakensi hirsitaloa järvenrantatontille Saarijärvellä samalla rahalla kuin minä kannoin muuttokuormaani vallilalaiseen yksiöön. Nyt 4 vuotta myöhemmin möin asuntoni 20 000€ kalliimmalla hinnalla. ”Maa maksaa” tokaisi veljeni kauppojen jälkeen. Kuinka paljon olen valmis maksamaan sitten maaperästä?

Muutto Tampereelle antaa samaan hintaan tuplasti enemmän neliöitä. Asuntoni ei vieläkään ole mikään valtava, eikä kodin koko ole mikään itseisarvo tai tavoite minulle. Uudessa kodissa kuitenkin tilan tunne korostuu valtavan huonekorkeuden myötä.  Raha ja neliöt ovat kuitenkin vain osasyy muutolle. Uusi kotini on Näsijärven rannalla. Päijänteen rannalla kasvaneena rakastan järviä ja niiden tuomaa rauhallisuutta. Meri on paljon rauhattomampi ja oikukkaampi kuin järvi. En tiedä saatteko kiinni, mitä haen, mutta noissa kahdessa on aivan eri fiilis. 

Kivenheiton päässä sijaitsee myös Pispala, joka on tunnettu puutaloistaan. Samanlaisista, joita löytyy Korpilahden kyläraitilta. Ympäriltäni löytyy paljon tuttuja asioita, mutta samaan aikaan uusia ja vieraita. Suorastaan kihelmöi mahanpohjassa ajatus tutustumisesta uuteen asuinalueeseeni. Uuden kotimatkan löytämisestä. Lähikauppaan tutustumisesta. Leipien heittelemisestä Näsijärven rannalla. 

muutan tampereelle, pesojoonas, loft

En ole paljoakaan pidemmälle miettinyt elämää Tampereella. Sen verran, että nyt muutetaan ja siellä asuu muutama erittäin rakas ystävä. En ole halunnut vielä luoda mielikuvia tai romantisoinnut elämää uudessa kotikaupungissa, josta en oikeastaan tiedä mitään varmaksi. On uskomuksia ja haavekuvia, mutta samaan aikaan mikään niistä ei ole totta. Toki Tampere ei ole aivan tuntematon kaupunki itselleni, mutta haluan yrittää pitää mieleni mahdollisen avoimena kaikkea uutta ja etenkin tamperelaisuutta kohtaan.

Aika näyttää miten Tampere ottaa vastaan uuden asukkaansa. Miten kaupungin kadut puhuttelevat minua ja löydänkö oman paikkani Tampereen hipsteriskenessä. Päädynkö Tapparan vai Ilveksen päätyyn Valtran paita päälläni. Miten Tapolan musta ja wingsit puhuttelevat hollantilaista kasvissyöjää. Mutta ennen kaikkea minä odotan Tamperetta!

Yksi uusi vaihe elämässä on alkamassa. Annahan palaa, elämä!

P.s. Helsinki tulee olemaan rakkauteni. Nähdään pian!


Koronatestikokemus ja asunnonosto – Kuulumisia kesätauon jälkeen

Sain juuri kahvin tiputettua valmiiksi kuppiin. Taustalla soi Bon Iverin uusin luomus AUATC. Asetin tietokoneeni ikkunalaudalle ja ihastelen kuinka auringonsäteet tunkeutuvat puunlehtien välistä läpi ikkunan asuntooni. Taas yksi ajaton sunnuntai kääntyy kohti iltaan.

Pyöräillessäni tänään kesäisiä Helsingin katuja, hymyilin ja fiilistelin tätä aikaa. Kesää ja alkuvuonna alkanutta hullunkurisuutta. Lyhyet sometauot irrottivat aina silloin tällöin mielen kaikesta, mitä ympärillä tapahtui, ja ainakin hetken ajan pystyi keskittymään paremmin tähän hetkeen – tässä.

Nyt ajattelin irtaantua selän takanani olevasta sekasotkusta, joka johtuu osittain tulevasta muutosta ja osittain tuholaisista, jotka ovat jälleen löytäneet kasvini ja kysyä itseltäni, mitä kuuluu Joonas?

pesojoonas, arela, koronatestikokemus

Mitä kuuluu?

Vielä hetken joudun pitämään teitä radiohiljaisuudessa tulevasta muutostani ja muutoksesta, sillä uuden kodin kaupat odottavat vielä viimeistä sinettiä, allekirjoitusta. En muistanutkaan, miltä asuntokauppojen tekeminen oikein tuntuukaan. En sitten tiedä, jos olisi osaamista ja halua oppia enempi asuntokaupoista ja -lainoista, niin ei kai tämä näin tahmaiselta tuntuisi. Ja ei suinkaan tahmaiselta sen takia, etteikö asiat etenisivät, vaan puutteellisen ymmärryksen takia. Asuntokaupoissa kun kyse on toki isoista euromääristä, mutta myös kodista ja tulevaisuudesta.

Sen takia en koe mitenkään houkuttelevaksi tätä epävarmuuden ja jännittyneisyyden tunnetta, joka on nyt parin viikon ajan vellonut mielessäni ja kehossani. Vielä muutama päivä ja sitten kiljun onnesta!

Kun viimeksi kirjoittelin kuulumisia, olin silloin myös asuntokaupoilla. Tällä kertaa nappasi!

pesojoonas, arela, koronatestikokemus

Toinen iso asia, mikä on pidättänyt omaa olemistani viime päivät on koronatestin tulokset. Sain torstai-illalle testiajan, kun mahani oli oireillut päivän ajan. Uskon vahvasti, että kyseessä on ruokamyrkytys, mutta hoitajan kanssa sovittiin, että pelataan varman päälle. Koronatestikokemus oli itsessään hetkessä ohi ja aivoja kutitteleva.

Olen viikonlopun ajan yrittänyt olla kiukuttelemasta, että miksi juuri nyt piti tulla tämäkin. Asuntokaupat siirtyivät, viikonlopun terassikelit menivät viemäristä alas ja olen joutunut juoksuttamaan ystävääni kauppaan. Tiedän, itsekästä itkeä tällaisten asioiden perään ja tätä vartenhan ystävät ovat. Turhautuneisuus vaan pitää välillä päästää ulos.

Puuuhhh. Eteenpäin!

Oma vointini on tällä hetkellä hyvä. Odotus on laittanut miettimään, entä jos minulla onkin korona. Ketä kaikkia olen nähnyt viimeisen viikon aikana? Missä kaikkialla olen vieraillut? Kehen olisin voinnut tartuttaa sen tietämättäni? En niinkään ole huolissani itsestäni, varsinkaan kun oma olotilani on ollut koko ajan hyvä. Mutta kaikki ne muut, joihin olen voinnut tartuttaa mahdollisen viruksen. Miten mahdollinen tartunta voisi vaikuttaa jonkun toisen ihmisen terveyteen. Ah, on tämäkin, että tällaisia asioita pitää nykyään miettiä. Toki toivon, että koronan jälkeenkin ihmiset, minä mukaan lukien, miettisimme voiko flunssaisena välttää kaupungilla liikkumista saatikka töihin menemistä. 

Suosittelen muuten tutustumaan Oma olo -sivustoon, jossa pystyy tekemään koronatestikartoituksen. Mahtavaa, että on tällainen pikakartoitus, joka kertoo onko tarpeellista varata aika koronatestiin. Itse ainakin sain tuota kautta tarvittavat tiedot ja rohkaisun soittaa hoitajalle ja pyytää aikaa näytteenottoon. Itse näytteenotto kesti muutaman hassun minuutin. Aikamoisella tahdilla Kannelmäen pisteellä hoitajat tekivät työtä. Kiitos arvokkaasta työstänne.

Jäin aivan koukkuun tähän Yaelin lähettämään biisiin. Kappaleen kautta olin hetkellisesti Flown Backyardilla keskiyön jälkeisinä hetkinä. Kädet ilmassa, keho sykkien basson tahtiin silmien ollessa kiinni. Irtaantuminen maasta. Niin kliseiseltä teknohurmokselta kuin olotilani kuulostaa, kaipaan jotain tällaista. Irtiottoa!

Ah, tunnen vieläkin basson kehossani vaikka kappale on vaihtunut takaisin Iverin tuotantoon.

Kesän aikana havahduin, kuinka musiikki, etenkin uudet albumit ovat jääneet etäisiksi, kun ei ole päässyt livenä kuulemaan artisteja ja heidän tulkintojaan. Kuulemaan sanat artistin suusta kasvotusten. Monet artistit ja heidän tuotantonsa avautuvat tai saavat uusia ulottuvuuksia juurikin livenä. Tämän lisäksi musiikin ympärille kietoutuu muistoja ja tunteita keikoilla. Tunteita hetkistä, jolloin artisti edessäsi kertoo lyriikoiden säestämänä omaa tarinaansa. Kaipaan musiikin antamia tunnejälkiä, joiden kautta pääsee yhden tahdin kuultua takaisin tärkeiden muistojen pariin.

pesojoonas, arela, koronatestikokemus

Palaan ensi viikon jälkeen isommin töihin, jolloin Yle-projektin työstäminen jatkuu. Projektissa on kyse poikien seksuaalisuudesta, ja ette tiedäkkään kuinka innoissani olen noista teemoista, joita tulemme käsittelemään syksyllä. Samaan aikaan olen huomannut löytäväni aihealueen, jonka parissa voisin jopa miettiä opiskelemista.

Kurkkasin Sexpon sivuja ja tammikuussa starttaisi seksuaalineuvoja- sekä seksuaalikasvatuskoulutus. Molemmat koulutukset ovat 30 opintopisteen mittaisia, joten opinnot onnistuisivat työn lomassa. Tulee kalastella vähän lisää tietoa näistä ja miettiä, miten pystyisin hyödyntämään opintokokonaisuutta tulevaisuudessa. Mihin kaikki tämä voisi johtaa?

Toinen koulutus, jota olen miettinyt, liittyy ammatillisen opettajan pätevyyden hankkimiseen. Jotenkin näen viihtyväni töissä korkeakoulussa tai ammattikoulussa. Tiedän jonkun verran miten media, etenkin sosiaalinen media toimii, joten miksi en jakaisi omaa osaamistani. Ymmärrän työelämätaidoista, kuten tiimityöskentelystä ja dialogisuudesta myös aika paljon. Miksi en harkitsisi näiden taitojen paketoimista opiskelijoiden hyväksi?

pesojoonas, arela, koronatestikokemus

Lopuksi vielä muutama kirja- ja podcast-vinkki! Kuuntelen tällä hetkellä Janne Saarakkalan Sen pituinen se, joka on seksuaalisesti kovinkin latautunut teos. Harvoin kirjoissa tulee vastaan näin ronskia ja rehellistä kuvausta homoseksistä ja rakkaudesta. Olen vasta puolivälissä äänikirjaa, mutta sen ajan, mitä olen kuunnellut, on kuultava ollut kaunista ja jokseenkin kiihottavaa.

Kiihotuksesta uutisiin ja Helsingin sanomien Uutisraportti podcastiin. Hesarin uutistoimittajat nostavat kerta viikkoon julkaistussa podissa esiin ajankohtaisia aiheita, joista tulisi tietää ainakin se, että niistä puhutaan mediassa. Olen vähentänyt uutisten lukemista koronan myötä, mutta uutispimentoani on paikannut jonkin verran juurikin Hesarin podcast.

Ihanaa alkavaa viikkoa!

Ps.


Yhdessä yksinäinen

Muutin Helsinkiin aika nopealla päätöksellä vuoden 2015 tammikuussa. Paria viikkoa aikaisemmin vietimme tuolloisen työnantajani pikkujouluja. Olin syksyn ajan työskennellyt heille etänä ympäri Suomea yhden yhteiskunnallisen projektin tiimoilta, joka oli tullut päätökseen joulukuun alkupuolella ja samalla työsopimukseni oli päättymässä vuoden lopussa eikä jatkoa ollut tiedossa. Olin firman ainoa ammattikorkeakoulusta valmistunut, muiden ollessa maistereita, tutkijoita tai tohtoreita, joten tutkinnolleni vastaavia työtehtäviä ei ollut tarjolla.

Illan edetessä ja alkoholin virratessa keskustelimme pomoni kanssa mahdollisesta jatkosta firmassa. Molemmat olimme tykästyneet toisiimme ja tahtotila oli jatkaa työsopimusta. Ainoa ongelma oli, ettei minulle ollut osaamistani ja koulutustani vastaavaa työtä tarjolla. Kuin ihmeen kaupalla paiskasimme kuitenkin kättä päälle puolen yön aikaan ja sovimme, että aloitan työt Helsingissä loppiaisen jälkeen. ”Katsotaan työtehtävät sitten tammikuussa kuntoon”, sanoi pomoni. Muuttoon oli pari viikkoa ja oli aika totutella ajatukseen hesalaisuudesta.

yksinäinen, pesojoonas

En koskaan ajatellut muuttavani Helsinkiin. Kaupunki tuntui etäiselle ja suurelle, eikä minulta löytynyt kuin muutama tuttu tuolloin Etelä-Suomesta. Työt imaisivat kuitenkin samantien mukaansa ja jokainen päivä toi uusia haasteita eteen. Rakastin, kun sain venyttää omaa osaamistani ja oppia itseäni fiksummilta. Vapaa-aika meni pitkälti töiden tai työkavereiden parissa. Sain loistavan alun Helsinkiin ja helsinkiläisyyteen.

Samaan aikaan sosiaalinen media ja etenkin Snapchat tuli kuvioihin mukaan. Tutustuin reiluun 20 uuteen ystävään kertaheitolla somen kautta. Vietimme paljon aikaa yhdessä niin somessa kuin kasvotusten. ”Kuherruskuukauden” jälkeen osa tuon aikaisista ihmisistä jäi taka-alalle, mutta suurin osa ”snäppääjistä” jäi elämääni. Olen niin kiitollinen siitä, kuinka paljon ihmissuhteita sosiaalinen media on tarjonnut minulle tähän mennessä jo.

Vuosien myötä moni ystäväni löysi tiensä myös Helsinkiin. Mahdollisuudet yhdessä olemiseen lisääntyivät, kun ei tarvinnut jatkuvasti miettiä etäisyyttä ja aikatauluja. Samaan aikaan eri työmahdollisuudet ovat tuoneet elämääni jälleen kerran uusia ihmisiä. Suurin pelko usein uudelle paikkakunnalle muuttamisessa on ollut uusiin ihmisiin tutustuminen: Löydänkö ihmisiä ympärilleni? Tämän pelon suhteen olen ollut onnekkaassa asemassa, sillä se on osoittautunut aiheettomaksi kerta toisensa jälkeen.

Elämä vie eteenpäin

Muutin Helsinkiin 26-vuotiaana. Moni minua jo Snapchat-ajoilta seurannut on varmasti huomannut, kuinka elämä ja elämäntilanteeni ovat muuttuneet vuosien saatossa. Tuolloin 26-vuotiaana kesäillat venyivät usein aamun puolelle ja viikonloput täyttyivät festareista. Koskaan ei tiennyt, mitä mahdollisuuksia tuli nurkan takaa vastaan ja mistä sitä löysi itsensä.  Nyt muutama vuosi myöhemmin huomaan, kuinka olen kasvanut tuosta ajasta ulos. Elämä on arkipäiväistynyt ja rauhoittunut. En kaipaa niin paljoa enää vaihtelua ja yllätyksiä elämääni. Tasapainoa kylläkin. Viikonloput ovat usein aikaa itselleni ja palautumiselle. Olen myös löytänyt lukemisen ensimmäistä kertaa elämässäni, sekä rakkaan, jonka kanssa tulee jaettua yhteistä arkea. Arkea, jonka suurimmaksi osaksi jaoin aikaisemmin ystävieni kanssa. 

Nautin suunnattomasti, miten elämä Helsingissä on muuttunut.

yksinäinen, pesojoonas

Korona-kevät laittoi varmasti monet meistä pysähtymään aivan uudella tapaa. Useiden vauhdikkaiden vuosien sekä #YearInClarion-projektin jälkeen olen ollut ennätys paljon fyysisesti yksin. Rakastan yksin olemista ja omaa tilaani, joten kevät ei tuntunut lainkaan raskaalle. Sen sijaan aloin huomaamaan yksinäisyyden tuntemuksia. Mitä enemmän roikun nykyään somessa sitä enemmän koen ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunnetta. Korona-kevät ei kuitenkaan tuonut yksinäisyyden tunnetta pintaan, vaan tunne on ollut jo jonkin aikaa läsnä elämässäni. Kevään aikana se tuli vahvemmin esiin ja uskalsin myös tunnustaa asian.

Jos ensimmäiset vuodet Helsingissä olivat yhtä kuherruskuukautta uuden rakkaan kanssa, ei se ole sitä enää. Enkä odotakaan sen olevan sitä. Kontrasti vanhan ja uuden elämän välillä on näkyvä ja tätä en ehkä ole vielä sisäistänyt täysin. Osa minusta haikailee vielä noiden ”snäppivuosien” perään, jolloin ympärillä oli paljon ihmisiä. Sain paljon kutsuja illanistujaisiin ja terassille. Oli mökkireissuja, gaaloja, tupareita… Elämää riitti ympärillä ja tunsin oloni halutuksi ja nähdyksi.

En missään nimessä etsi syyllisiä tai halua uhriutua tai esittää loukkaantunutta, kun puhun näistä tunteista ääneen. Päinvastoin! Haluan tuoda esiin sitä, kuinka elämä vie mukanaan ja ajat muuttuvat. Ihmiset pysyvät ainakin muistojen tavoin mielessä. Se, että näen ystävieni harvemmin, ei tee suhteestamme yhtään sen huonompaa. Vaikka kuinka nautin lukiovuosien vapaudesta ja villeistä ajoista, en haikaile niiden perään. Se oli yksi ajanjakso elämässäni. Sama koskee Helsingin aikoja. Sosiaalisessa mediassa on myös hyvät puolensa, sillä pääsen seuraamaan ja nauttimaan sitä kautta ystävieni elämästä ja arjesta. Myös heidän, joiden kanssa olimme kuin paita ja peppu lukiossa.

Uuden äärellä

Sitten on se sosiaalisen median kääntöpuoli. Some on toisinaan aika teräväkärkinen. Se osaa viiltää, vaikka kuinka tietäisi, että ihmiset jakavat siellä yksittäisiä, hyvin valikoituja hetkiä elämästään. Viimeisten kuukausien ajan olen kokenut riittämättömyyden ja ulkopuolisuuden tunnetta, kun olen katsonut ihmisten stooreja. Miksi minun elämäni ei ole tuollaista? Sosiaalista, täynnä kuplivia ja herskyviä hetkiä. Aseteltuja aamupaloja, yöuinteja, terassikierroksia, yhdessä tekemistä, sitä tätä ja tota.

Elämäni on kaikkea muuta, mietin. Tiedän ettei se ole totta. Elämäni on juuri niin ihanaa kuin sen haluan olevan.

Tiedän, ettei kannata verrata omaa elämääni noihin yksittäisiin hetkiin puhelimen näytöltä. Tiedän myös, että voisin itse järkätä puistopiknikkejä ja kutsua ihmisiä terassikierroksille. En vain ole varma haluanko todellisuudessa juurikin noita asioita. Laittaako sosiaalinen media minut kaipaamaan asioita, joita en oikeasti edes kaipaa tai ainakaan tiennyt kaipaavani? Some on kuin loppumaton Ikean reissu.

Sosiaalinen media on myös luonut illuusion siitä, että näen ystäviäni useasti ja ystävät ja sukulaiset näkevät minua, kun pystymme seuraamaan toistemme arkea yksittäisten, valikoitujen klippien kautta. Tuntuu kuin tietäisin mitä heille kuuluu, ilman että olen kysynyt sitä. Näinhän se ei kuitenkaan ole, toistan itselleni. 15 sekunnin videon perusteella en voi tietää, mitä kenellekin kuuluu. Yhden tai kahdenkymmenen kuvan perusteella on vaikea sanoa, miten jonkun elämässä menee.

Luin jostain, että suurkaupungeissa ihmiset kokevat enemmän yksinäisyyttä kuin pienemmissä kaupungeissa. Allekirjoitan tämän aika yksioikoisen väitteen. Vaikka Helsingissä on jatkuvasti ihmisiä ympärillä, ei se tarkoita, että olisi yhteys heihin. Tuntuu vähän horoskooppimeiningiltä sanoa tämä, mutta luonnossa liikkuessani koen enemmän yhteyttä itseeni ja ympäristööni sekä vähemmän yksinäisyyden tunnetta kuin kotikadullani. Sama homma on toistunut reppureissuilla. Korona-kevät ja samoilu Korpilahdella sai ymmärtämään luonnon ja tilan merkityksen minulle.

Kulunut kevät nopeuttikin suunnitelmiani etsiä asuntoa Helsingin ulkopuolelta. Etsiä luontoa ympärilleni sekä haluamiani lisäneliöitä. Asuminen 22 neliöisessä yksiössä 32-vuotiaana ei koskaan kuulunut tulevaisuuden suunnitelmiini saatikka unelmiini. Uskon vahvasti, että maiseman vaihdos tekee hyvää minulle. 

yksinäinen, pesojoonas

Kesä onkin tuonut vastaan aivan uudenlaisen mahdollisuuden, johon olen päättänyt tarttua. Pelottaa niin perkeleesti jälleen kerran miettiä uudelle paikkakunnalle muuttamista. Jostain syystä vielä enemmän pelottaa kuin Helsinkiin muuttaminen aikoinaan. Tunne liittyy varmasti töihin ja taloudelliseen turvaan. En epäile, etteikö asiat järjesty tälläkin kertaa.

Nyt jos koskaan ollaan taas uuden äärellä. 


Q&A osa 2 – Mitä pelkäät, Joonas?

On aika taas vastailla teidän esittämiin kysymyksiin. Täytyy sanoa, että oikeiden kysymysten esittäminen avaa ajattelua niin paljon. Oma ajattelu uomautuu aika helposti ja harvoin tulee pysähdyttyä miettimään esimerkiksi asioita, jotka inspiroivat minua. Kiitos siis jälleen kerran näistä kysymyksistä. Q&A:n ensimmäiseen osaan pääset tästä.

Onko kolmenkympinkriisi todellinen?

Omalla kohdallani se oli todellinen. Tai en puhuisi kriisistä, mutta monia isoja ja merkittäviä asioita tuli tuohon aikaan mietittyä. Olin Aasiassa reppureissulla, kun täytin pyöreitä. Tuolloin ei ollut muuta kuin aikaa miettiä asioita. Kuunnella podcasteja, lukea kirjoja ja havainnoida ympärillä olevaa elämää. Miettiä omaa suhdetta noihin tuhansiin ja tuhansiin tarinoihin, jotka vilisivät edessäni. Päällimmäisenä kysymyksenä oli, olenko onnellinen, mitä olen saavuttanut elämässä, onko elämä sellaista, millaiseksi sen kuvittelin vuosia sitten.

Jos kaksikymppiseltä Joonakselta kysyisi, missä hän näkisi itsensä 30-vuotiaana, olisi se varmasti kaikkea muuta, mitä todellisuus siinä hetkessä oli. Ja tästähän elämässä on kyse: tapahtuu asioita, joita emme osaa edes kuvitella ja asioita jää tapahtumatta, joita kovasti olisimme toivoneet tapahtuneen. Kun todellisuus ei kohtaa mielikuvia, syntyy juurikin pettymyksiä ja pettymykset saattavat eskaloitua kriisiksi.

Monia tulevaisuuden suunnitelmia on joutunut viimeisten kymmenen vuoden aikana miettimään uusiksi. Osasta on vain pitänyt luopua. Parasta kuitenkin on todeta, että aika paljon asioita on elämässä jo tapahtunut. Keskittyä enempi näihin asioihin kuin haikailla sellaisen perään, jota ei ole tapahtunut tai tule tapahtumaan.

Koen myös, että meillä on jonkin verran ulkopuolelta tulevia odotuksia, joiden kanssa joutuu painimaan. Jo pelkästään se, että tunnistaa, mitkä asiat tulevat ulkoapäin, on puoli voittoa. Todellinen voitto on, kun pystyy luopumaan turhista odotuksista, jotka eivät vain sovi itselle. Itselleni huojentavaa oli kuulla ystäväni sanat: ”Mitäs jos Joonas kertoisit itsellesi oman näköisiä tarinoita, kun kaikki yhteiskunnan luomat eivät sovi sinulle?”

mitä pelkäät, pesojoonas

Jos päivässä olisi 23h, mistä karsisit?

Puhelimella olosta. Vaikka parikin tuntia samantien!

Miten sun elämässä menee ajan jakaminen levolle, vapaa-ajalle ja töille? Onko ajankäyttö löytänyt tasapainon vai pitäisikö jollekin olla enemmän aikaa?

Silloin kun muutin Helsinkiin ja aloitin työt tutkimus- ja konsulttiyrityksessä, olen kipuillut ajankäytön kanssa. Kuinka paljon olen valmis myymään aikaani muille ihmisille? Kapinoin tietyllä tapaa nykyistä työelämää vastaan, missä kärjistetysti tehdään töitä viisi päivää viikossa melkein 11 kuukautta putkeen, ja lomat menevät lähinnä palautuessa oravanpyörässä juoksemisesta jotta ollaan taas valmiina tekemään niska limassa töitä seuraavat 11 kuukautta. Toivottavasti kauhean monella ei ole tällainen tilanne. Eikä se sitä ole ollut minullakaan. Tällä esimerkillä sain itseni ajattelemaan kriittisemmin työelämää ja sitä, miten aikani käytän.

Työn ja vapaa-ajan välinen raja on ainakin omassa työssäni häilyvä. Sen takia olen tuntenut turhautumista ja epäoikeudenmukaisuutta, koska harvoin työni antaa ekstraa vapaa-ajalleni. Yleensä se on nimenomaan toisinpäin. Palkkaa maksetaan useimmiten ainoastaan työtunneista, jotka hoidetaan työaikaan ja ne ovat suoraan sidoksissa työtehtäviin. Vapaa-ajalla tehdyistä havainnoista, tiedonkeruusta tai verkostoitumisesta harvoin maksetaan palkkaa, vaikka kaikki ne voivat edesauttaa työprojekteja. Annankin arvostusta kaikille niille työnantajilleni, jotka ovat ymmärtäneet, mistä osista työ voi koostua tänä päivänä ja maksavat palkkaa myös sen mukaan.

Koen, että nykyään olen ehkä vähän liiankin tarkka omasta vapaa-ajastani ja sen suojelemisesta. Sekään ei välttämättä ole aina hyvä asia, sillä se voi tappaa luovuutta tai hidastaa kehitystä.

Jos et saisi olla sellainen kuin nyt olet, millainen haluaisit olla?

Apua! Varmaan joku todella persoonallinen tyyppi. Ina Mikkola tulee ensimmäisenä mieleen. Super utelias, ajattelevainen, oman tiensä kulkija ja vähät välittää muiden mielipiteistä. Äärettömän fiksu ja kunnioittava ihminen.

Mistä sun on ollut vaikeinta päästä yli sun elämässä?

Olen “periaatteiden mies” niin välillä tuntuu, että kompastun omiin periaatteisiini, jotka eivät oikeastaan nojaa mihinkään muuhun kuin omaan mielipiteeseeni.

Koin aikoinaan lievän masennuksen ja loppuunpalamisen ja se on sellainen asia, joka roikkuu vieläkin mielen päällä. Varsinkin niistä syistä, jotka aiheuttivat tuon katalan olotilan, on ollut vaikea päästää irti. Kannan vieläkin pientä vihaa, suuttumista ja epäoikeudenmukaisuuden tunnetta sisälläni. Onneksi nämä tunteet eivät ole mitenkään arjessa usein läsnä, mutta paikoitellen nostavat päätään, kun joku tuon ajan asia pompsahtaa mieleen. Onneksi nykyään osaan päästää noista negatiivisista tunteista aika nopeasti irti, jotten jää vellomaan noihin tunteisiin.

Onko elämässäsi joku hetki, jonka haluaisit elää uudestaan? Jos on, niin mikä ja kenen kanssa?

Sielunkamerani on täynnä näitä hetkiä. Ekana mieleen tulee ensimmäinen yhteinen tanssi Yaelin kanssa. Siinä oli sitä jotain! Perhosia vatsanpohja täynnä. 

Toinen hetki tai paremminkin ajanjakso oli lukio. Kävin Pihtiputaalla lentopallolukion. Lukioaika oli jotenkin niin haavoittuvaista ja kaunista. Moni asia tuli koettua ensimmäistä kertaa ja silloin elettiin suuria ja vahvoja tunteita. Elettiin huoletonta opiskelijaelämää lintukodossa. Pelattiin intohimoisesti lentopalloa ja kasvettiin aikuisiksi. Kannettiin ensimmäistä kertaa kunnolla vastuuta itsestämme ja toisistamme. Opittiin ja opetettiin toisiamme. Pidettiin yhtä!

Oli huikeaa, kuinka meidän nuorten lukiolaisten luottamus kasvoi vanhempien ja opettajien silmissä vuosien aikana. Paljon ikimuistoisia hetkiä ja ennen kaikkia ystäviä, joiden kanssa vielä tänäkin päivänä ollaan yhteydessä.

Näetkö painajaisia?

En. Unetkin ovat harvassa. Murrosiässä tuli nähtyä monesti unia ja painajaisia. Klassikko painajainen oli luokkahuoneen edessä alasti oleminen. Tämä on ilmeisesti aika yleinen uni.

Jos lähtisit opiskelemaan, mitä opiskelisit?

Varmaan teologiaa, filosofiaa tai palvelumuotoilua. Toki puusepän opinnot kiinnostaisivat myös.

Millainen sun itsetunto on? Oletko onnellinen?

Onnellinen, sitä olen! 

Mä koen, että mulla on terve itsetunto. Opettelen jatkuvaa armollisuutta itseäni kohtaan, mutta nykyään myös enempi muita kohtaan. Nykyinen keskustelukulttuuri sosiaalisessa mediassa on saanut minut ajattelemaan enemmissä määrin impulsiivisemmin. Huomaan toisinaan tuomitsevan ihmisiä aika heppoisinkin perustein tai vajavaisin tiedoin. Tämän seurauksena näen, kuinka oma minä-kuvani saattaa myös vääristyä: olenko oikeasti tällainen tuomitsevainen?

Oman kehoni kanssa olen viimeiset vuodet työskennellyt tosi paljon ja hyvin tuloksin. Kiva pieni mahakin on kasvanut ja se on täysin fine! Toki edelleen katson itseäni peilistä ja mietin, että voinko lähteä ulos tämän näköisenä. Tässäkin some on aika isossa roolissa. Vertailen itseäni feedille ilmaantuviin miesmalleihin ja ystäviini. Olenkin alkanut karsimaan seurattavia sekä piilottelemaan Instagramin suosittelemia tilejä, joissa näkyy paljon paljasta pintaa.

Parisuhde on antanut todella paljon niin itsetunnolle kuin mielelle. Se, että elämässä on ihminen, jonka edessä uskaltaa olla paljaana, on mieletöntä. Pirun jännittävääkin. Toisen ihmisen kautta pystyy heijastamaan monia asioita, kuin katsoisi peiliin.

mitä pelkäät, pesojoonas

Mitä erityisesti arvostat itsessäsi? Mitä luulet, että muut arvostavat sinussa?

Onpa hyvä kysymys! Arvostan itsessäni rehellisyyttä ja siihen pyrkimistä. Toisinaan ehkä ajattelen vähän hassun naiivisti siitä, mitä saa sanoa ja mitä ei. Tämän seurauksena sanon suoraan monesti asioita tai ainakin kysyn niitä ”tyhmiäkin” kysymyksiä ääneen. Tällä tavoin haluan olla rehellinen itselleni, etten yritä peittää ymmärtämättömyyttäni tai tietämättömyyttäni. 

Muut ehkä arvostavat minussa oikeudenmukaisuutta ja läsnäoloa. Olen monen kuullut sanovan, että läsnäoloni tuo lämpöä ja turvallisuuden tunnetta. Tuntuu tosi otetulta, kun kuulee tällaista. Varsinkin, kun en koe tekeväni mitään sen kummempaa. Olen vain. Välillä oikeudenmukaisuuteni saattaa ärsyttää lähimmäisiäni, kun nostan tikun nokkaan asioita, joita ei aina tarvitsisi. Tai aina ei tarvitsisi olla puolustelemassa ihmisiä ja heihin kohdistuvia mielipiteitä. Harvemmin edes tunnen ihmisiä, joita puolustelen.

Minkä tyyppinen on lempparioluesi?

Opin juomaan olutta vasta ammattikorkeakoulun jälkeen, kun olimme lähdössä maailmanympärysmatkalle kavereiden kanssa. Hyvä niin, sillä maailmalla siidereiden ja lonkeroiden tarjonta on vähäistä. Olutmakuni sijoittuu vieläkin salkkusaatavuuteen, joista Lapin Kulta on mieluisin. Jos oikein villiksi ryhdyn niin Blanc, Brooklyn American Ale tai Hoegaarden ovat maistamisen arvoisia perusoluita.

Erikoisuuksista mieleen tulee kirsikkaolut!

Nimeä yksi asia, jonka ottaisit mukaan autiolle saarelle ja miksi?

En haluaisi sanoa älypuhelinta, mutta siihen alan kallistumaan. Puhelimella kun pystyisi pelaamaan Scrabblea tai Rummikubia.

Mikä oli viime kesän paras hetki?

Kun oltiin soutelemassa Yaelin kanssa meidän mökillä. Se oli hänelle kaikin puolin uutta ja eksoottista, kun taas itselleni se on iso osa suomalaisuutta. Järven rannalla oleminen oli jo itsessään antoisaa. Helsingissä meren äärellä en koe samanlaista fiilistä, joten nautin jokaisesta hetkestä minkä pääsen viettämään kesämökillämme.

Matkahaaveesi?

Haluaisin ehdottomasti pidemmäksi aikaa Uuteen-Seelantiin. Tuo maa on yksi suurimmista rakkauksistani. Varsinkin eteläinen saari. Wellington, Queenstown ja Dunedin ovat paikkoja, joissa näkisin itseni jopa asumassa.

Toinen matkailuhaave, jonka haluaisin tänä kesänä jo toteutuvan, liittyy kotimaan matkailuun. Auto alle ja Saimaata kiertämään.

mitä pelkäät, pesojoonas

Minkä asian haluaisit muuttaa tässä maailmassa?

Tämä kysymys esitettiin aikana ennen koronaa. Näin koronan aikaan voitaisiin aloittaa vaikka tuosta viruksesta. 

Epäoikeudenmukaisuudet voisivat olla hyvä savotta meille koronan ohella. Niihin aktiivisesti puuttuminen, esiintuominen sekä epäoikeudenmukaisuutta kokevien ihmisten puolustaminen ovat asioita, joita me kaikki voimme tehdä päivittäin.

Millainen on sinun unelmien arkipäivä?

Sellainen, jossa saan aamun ensimmäiset tunnit juoda kahvia kaikessa rauhassa ja katsoa ikkunasta ulos. Tämän jälkeen lähteä kävelylle ilman sen suurempaa päämäärää. Palata kotia, kun siltä tuntuu. Olla ja loikoilla. Maata lattialla ja tuijottaa kattoa. Odottaa tylsyyden saapumista ja turhautua, kun on tylsää. Katsoa leffaa, syödä sipsejä sweet chili dipillä ja selailla Instagramia.

Mikä on sellainen luonteenpiirre sinussa, jonka olemassaolon hoksasit vasta aikuisena ja tajusit, että se on ollut sinussa aina ja/tai mikä luonteenpiirteesi sinun on ehkä ollut vaikea hyväksyä osaksi omaa minuuttasi?

Viittasinkin jo aikaisemmin tähän eli kysymisen taito. Joskus ihmiset pitävät minua ehkä vähän yksinkertaisena, kun en ymmärrä jotain asiaa siinä hetkessä ja esitän jatkokysymyksiä. Niitä kuuluisia “tyhmiä kysymyksiä”. Ymmärtämisellä ja tietämisellä on eronsa. Saataan tietää monia asioita, mutta en ymmärrä niitä. Esimerkiksi äänipuhelut ja faksit. Tiedän mistä on kyse, mutta en ymmärrä miten se on mahdollista. Suuret teräslaivat, pilvenpiirtäjät, tähystysleikkaus… Lista on pitkä. 

Se, että saatan vaikuttaa tyhmälle tai yksinkertaiselle on vain hyvä muistutus ainakin itselleni, kuinka vähän me yksittäiset ihmiset loppupeleissä tiedämme mistään mitään.

Miten vastasit eri elämäntilanteissa ”mikä susta tulee isona?”?

Mua vähän jopa harmittaa, kun en muista tarkalleen ottaen lapsuuden haaveammatteja. Ainakin halusin jossain vaiheessa malliksi, kyläkauppiaaksi, tv-tähdeksi ja stuertiksi. Yläasteella taisin haaveilla ammattiurheilijan työstä. Lukiossa unelmissa oli viittomakielinen juristi, kunnes ymmärsin luopua juristin ammatista ja tähdätä lukemaan viittomakieltä.

Pääsinkin lukemaan viittomakieltä, mutta luovuin koulupaikasta. Lukion jälkeen haaveilin jostain syystä pukumiehen töistä. Ensimmäisen ammattikorkeakouluvuoden jälkeen havahduin kuitenkin siihen, että unelma pukumiehestä tuli ulkoapäin. Puku symboloi tietynlaista statusta, jota tavoittelin ilman, että edes mietin, mitä se tarkoittaa. Luovuin Tiger of Swedenin tyylikkäästä puvusta ja aloin toteuttamaan omia juttujani. Pyöritin omaa ravintolaa ja maalaiskauppaa, juonsin tapahtumia ja opettelin tiimin johtamista ja valmentamista.

Tänä päivänä haaveilen televisiotyöstä. Tähdeksi en haikaile, mutta jos töllöön pääsisi, uskoisin sen olevan unelmien työ minulle.

Millainen olit lapsena?

Tosi kiva ja kiltti. En yhtään äänekäs. Varsinainen unelma. 

Omat muistikuvat itsestäni lapsena eivät ole kaukana tästä päivästä. Olin helposti lähestyttävä, sosiaalinen, iloinen ja avoin. Tykkäsin leikkiä niin barbeilla kuin leikkiaseilla. Ystäväpiirini oli laaja ja niin monipuolinen kuin 90-luvun Korpilahdella pystyi olemaan. 

Top 3 voimabiisit?

Pitkästä aikaan mulla on sellainen tilanne, että kuuntelen satunnaisella toistolla musiikkia Spotifysta enkä niinkään omia soittolistoja. Voimabiisejä mulla on muutenkin ollut aika vähän elämässä. En ehkä hae musiikista saman lailla inspiraatiota tai iloa kuin esimerkiksi Yael meidän suhteessa. Jos häneltä kysyttäisiin nyt top 3 voimabiisejä olisivat ne Rain On Me, Rain On Me ja Rain On Me.

Viimeisin biisi, jonka olen lisännyt listoilleni on Nina Nesbittin Cry Me a River.

Oletko mustasukkainen? Mitä ajatuksia mustasukkaisuus sinussa herättää?

En ole. Minulle mustasukkaisuus on vieras käsite. Tapailin kerran yhtä mimmiä ja kerroin hänelle, etten osaa olla mustasukkainen. Hän jopa vähän suutahti, kun hän koki ettei juttumme merkannut minulle paljoakaan, koska en koe mustasukkaisuutta. 

Itse koen, ettei toista ihmistä voi omistaa. On enemmän kuin normaalia, jos parisuhteessa olevat ihmiset kokevat suhteen ulkopuolisiin ihmisiin ihastumisen tunteita. En tarkoita, mitään sen suurempia ihastuksia, vaan ohimeneviä tuntemuksia. Näistä tuntemuksista tulisi uskaltaa puhua enemmän ääneen, ovathan ne täysin normaaleja.

Avoimet suhteet ovat edelleen todella monelle ihmisille tabu. Jopa siinä määrin, että siitä puhuminen yleisellä tasolla tuntuu olevan tuomittavaa. Tähän peilaten, on aika ymmärrettävää, että suhteen ulkopuolisista ihastumisista on vaikea puhua tai ainakin aloittaa keskustelua. Terveen suhteen merkki on mielestäni se, että näistä tunteista tulee pystyä puhumaan ilman, että tulee tuomituksi. Kyse on luonnollisista ja inhimillisistä tuntemuksista.

Ikuinen rakkaus ja sen tavoittelu on jollain tavoin tosi syvälle nakutettu meidän mieliimme. ”Kunnes kuolema meidät erottaa”. En itse usko, että ihmisiä on lähtökohtaisesti luotu yksiavioiseen elämään. Tai jos on luotu, on tämä luomiskertomus varmasti kerrottu silloin, kun ihmisen eliniänodote oli puolet vähemmän, mitä se tänä päivänä on. Uskon rakkauteen ja totta kai toivon sen kestävän. Uskon myös siihen, että rakkaus saattaa päättyä joskus. Ja sekin voi olla kaunis asia, joka avaa uudenlaisia tarinoita kaikille meille.

Paras neuvo, jonka joku on joskus antanut sinulle?

Muistan, kun olimme saattamassa rakasta mummoani viimeiselle matkalleen. Kysyin häneltä, että onko hän tyytyväinen elettyyn elämäänsä. Hän vastasi hyvin: ”Minulla oli mies, lapset, työ ja omakotitalo. Kaikki oleellinen, mitä elämään voi toivoa.” Se oli hyvin kauniisti sanottu. Kaikki oleellinen, mitä elämään voi toivoa. Sitä kun muistaisi karsia elämästä turhia asioita ja odotuksia pois. Olla tyytyväinen siihen, mitä on. Nähdä oleellisimmat asiat kaiken tämän runsauden keskeltä ja pitää niistä asioista kiinni. 

Kiitos mummo!

Mikä on parasta Helsingissä asumisessa?

Eri kaupunginosien erilaiset tunnelmat. Helsingin ollessa reippaasti Suomen suurin kaupunki, mahtuu sen rajojen sisälle monenlaista kulkijaa. Yhtä lailla muistakin Suomen kaupungeista löytyy kirjavaa sakkia. Helsingissä sitä sakkia vaan on niin paljon, että omat hengenheimolaiset löytävät toisensa ehkä paremmin, eivätkä ole yhteisönsä ainoita vaan niitä “outoja” tyyppejä löytyy iso määrä. Rakastan kun ihmiset hukkuvat massaan, mutta samalla ovat niin hip ja hop uniikkeja hiutaleita. Helsinki on myös pitkälti asukkaidensa näköinen kaupunki. 60% on junantuomia, joten ei ole yhtä tapaa olla helsinkiläinen.

Toinen merkittävä asia Helsingissä on rajattomat mahdollisuudet. Etenkin työmarkkinoilla. Tuskin kirjoittaisin tätä blogia, jos en olisi muuttanut Helsinkiin ja tavannut alan ihmisiä. 

Puu-Vallilan alue on yksi lemppareista! Jos et ole vielä päässyt käymään alueella, ratikat 1, 7 ja 8 tuovat sinut perille.

Maali vai tapetti?

Maali!

Millä ruoalla eläisit, jos olisi pakko valita yksi?

Sushi! Rakastan raakaa lohta ja niitä vihreitä herneen näköisiä juttuja, joissa on karsee määrä suolaa päällä.

mitä pelkäät, pesojoonas

Jos koko maailma kuuntelisi sinua 30 sekuntia, mitä sanoisit, mihin asioihin puuttuisit tai minkälaisia toiveita tulevaisuutta varten toisit esiin?

”ÄLKÄÄ IHMISET LOPETTAKO AJATTELEMASTA!” En tiedä monesti tuon ennättäisi sanoa 30 sekunnissa. Välillä on sellainen tunne, että ihmiset ovat lopettaneet ajattelemasta. Ajattelemiseen kulminoituu niin moni asia: kunnioittaminen, huomaavaisuus, kriittisyys, läsnäolo, huolenpito, solidaarisuus, inhimillisyys.

Joten älkää ihmiset lopettako ajattelemasta, päinvastoin!

Voiko marraskuusta alkaa koskaan tykkäämään?

Ei voi.

Jos saisit lounastaa kenen tahansa elävän tai kuolleen julkkiksen kanssa, kuka se olisi ja mihin veisit sen lounaalle?

En tiedä miksi ekana mieleen pulpahti Spice Girlsit ja Cafe Regatta. Minä ja Baby Spice grillaamassa makkaraa Töölössä. Oishan siinä pureskeltavaa hetkeksi.

Mikä on sun lempiääni?

Tällä hetkellä kirjoitan tätä tekstiä ikkuna auki ja kyllähän nuo kesästä sekaisin menneet linnut ovat ihanaa kuunneltavaa.

Lemppari hotelliaamupala?

Cappuccino!

Kuka on  yksi ylitse muiden julkkisihastuksesi ja miksi?

Nykyään Meeri Koutaniemi ja Maria Veitola. Karismaattisia ja älykkäitä naisia. Musta tulee joka kerta ihan pikkupoika, kun olen heidän seurassaan. Lauri Tilkanen on kanssa oma lukunsa. 

Nuorempana Nylon Beatin mimmit sekä Emma Button oli kuumaa kamaa.

Mitkä asiat sua inspiroi?

Toiset ihmiset ja etenkin heidän intohimonsa seuraaminen. Solidaariset teot. Ihmiset, jotka ovat saavuttaneet tavoitteitaan ja taistelleet epäkohtia vastaan. Ihmiset, jotka ovat ottaneet hypyn tuntemattomaan siitäkin huolimatta, että pelottaa. Kauniit teot, joita ihmiset tekevät toisilleen.

Myös tarinat ihmisten takaa kiehtovat minua. Enkä tarkoita pelkästään julkkisten elämäkertoja vaan mielenkiintoisia tarinoita, jotka avaavat tirkistelyikkunan tuntemattoman pariin.

Jos sinulla olisi lapsi, millaisia arvoja toivoisit lapsesi omaksuvan sinulta?

Oikeudenmukaisuuden ja toisten kunnioittamisen. Tasa-arvon puolustaminen ei ole keneltäkään pois.

Mistä asioista huomaa, ettet ole jostain projektista niinkään innoissasi?

Tämä on hyvä kysymys! Tähän mulla ei ole kovinkaan konkreettista vastausta. Kyse on enempi tunteesta ja intuitiosta. Monesti mulla on etiäinen, ettei jokin asia innosta, mutta aina ei ole rohkeus riittänyt sanomaan sitä ääneen. Iän myötä olen oppinut luottamaan, että uusia tilaisuuksia tulee, vaikka sanoisi “ei” jollekin projektille. 

Asioihin tarttumisen vaikeus on yksi esimerkki, jolloin huomaan etten ole innostunut jostain. Siirtelen ja siirtelen kunnes on pakko. Toki joskus kyse on vain työtehtävästä, joka ei innosta ja onkin tärkeä käydä omassa mielessä jatkuvaa keskustelua, että mitkä asiat projekteissa innostavat ja mitkä eivät.

Sitten on myös hyvä käydä avointa keskustelua työnantajan kanssa, jos jokin projekti tai työtehtävä ei innosta. Itselläni on tosi hyviä kokemuksia, kun olen sanonut esihenkilölleni, että nyt ei nappaa yhtään tai tarvitsen uudenlaisia haasteita. Sen myötä onkin usein löytynyt yhdessä ratkaisuja vallitseviin fiiliksiin.

Mimmoista on olla sinä?

Sanoisin, että elän monin paikoin etuoikeutettua elämää. En ole elämässäni kokenut suuria vastoinkäymisiä ja olen aina saanut tukea ympäriltä olevilta. Universumi on antanut paljon, toki on sinnekin päin annettu jotain. Suurimmat henkiset kriisit on toivon mukaan käyty jo, mutta huomaan käyväni jatkuvasti keskusteluja itseni kanssa, että mitähän sitä seuraavaksi tekisi. 

Itsepäisyys ja periaatteelisuus ärsyttävät välillä jopa itseänikin, joten ei ole heleppoa täälläkään. (Rivien välistä voi haistaa sarkasmin).

Mitä pelkäät?

Menettämistä. Siis aivan kauhea ajatus, että elämässä tulee luopua asioista ja ihmisistä. Varsinkin ihmisistä. Jo ajatuksen tasolla tuntuu karmealle.

Kaikki on niin väliaikaista.

Jos saisit paljon valtaa, mitä tekisit sillä?

Lopettaisin suhmuroinnin. Ärsyttää välillä, kun ihmisten arjesta ja elämästä päättävät tekevät päätöksiään kyseenalaisin motiivein. Päätöksentekijöiksi tarvitaan moninaisuutta ja erilaisia ääniä, jotka aidosti haluavat hyvää toisille ihmisille.

Parveketupakointi olisi kanssa asia, jonka kieltäisin.

Mikä on vaikein asia hyväksyä elämässä?

Se, ettei tiedä jotain tai on väärässä. Perkele, miten vaikeaa se on myöntää itselleen, että on väärässä tai ei tiedä. Samaan aikaan ymmärrän oman rajallisuuteni, mutta haluan antaa sen viimeisen sanan asiaan, josta en edes välttämättä tiedä yhtään mitään, peittääkseni tietämättömyyteni. Miksi on niin vaikeaa sanoa, että en tiedä. Enkä tarkoita, että tulisi sanoa toiselle ihmiselle, vaan itselleni.

mitä pelkäät, pesojoonas

Onko sinulla joku pinttynyt tapa, jonka haluaisit muuttaa? Miksi?

Saatan kuulla mitä toinen ihminen sanoo ja silti sanoa, että anteeki mitä. Kai se liittyy siihen, että yritän ostaa lisäaikaa vastata johonkin kiperään kysymykseen. Tampereen Emma on oppinut olemaan toistamatta kysymystä ja Yael tulee kovaa vauhtia perässä.

Kadehditko jotain? Mitä?

Toisten ihmisten elämää ja arkea. Sillain hyvällä tapaa. Haikailen ja haaveilen monista asioista, joita ystäväni tekevät. Koen sen enempi inspiraationa kuin todellisena kadehtimisena, joka saattaisi kuormittaa mieltä huomaamatta.

Isot ja tiiviit kaveriporukat, etenkin sellaiset jotka ovat lapsuudesta asti pysyneet samana, ovat kadehtittavien asioiden listalla korkealla. Ja tarkoitus ei ole vertailla kaverisuhteitani mihinkää. Kyse on enempi sellaisesta, mitä itsellä ei ole, ja sen myötä haikailen aidan toiselle puolelle ”vehreämmän ruohon” perään. Tietämättä kylläkään mitä todellisuudessa aidan toisella puolen on.

Mikä pitää sinut järjissäsi tässä hullussa maailmassa?

Eskapismi, jota esimerkiksi sosiaalinen media tarjoaa päivittäin. Joni Hesselgrenin videota antavat hyvän mahdollisuuden paeta todellisuutta edes kahdeksan minuutin ajaksi.

Tykkäätkö puolukasta?

Pelkiltään puolukka ei kyllä maistu, mutta esimerkiksi kaalilaatikon kanssa must-juttu! Samoin talkkuna-puolukkarahka on mun makuun.

Milloin viimeksi pysähdyit vain olemaan itsesi kanssa?

Nyt heti tämän jälkeen!


Isyys on homojen hommaa – Kuinka tulla isäksi homona?

15-vuotiaana luulin tietäväni, kuinka lapsia oikein tehdään. 15 vuotta myöhemmin huomasin olevani täysin ulapalla asian suhteen. Kuinka tulla isäksi homona?

Kirjoitin kolumnin isyydestä Motiivi-lehteen ja ajattelin jatkaa tuota pohdintaa myös täällä blogin puolella. Kolumnini käsitteli isäksi tulemista seksuaalivähemmistöön kuuluvana, mutta aihe liippaa myös aika läheltä sinkkumiehiäkin, seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta. Lapsien saaminen on asia, jota olen viimeiset vuodet pohtinut, kylläkin ilman suurta vauvakuumetta. Seksuaalivähemmistöön kuuluvana asiaa tulee tarkastella aivan uudella tapaa, mitä koulun penkillä on opetettu 90-luvulla. Perheen perustamisesta homoparina, mutta etenkin sinkkumiehenä, puhutaan yllättävän vähän meidän yhteiskunnassa.

Nuorempana naureskelimme kavereiden kanssa vitsihuumorilla isänpäivän tienoilla, että kuinkakohan monta onnittelukorttia kukin mahtaa saada ympäri Suomea. ”Tosi mies” huumoria konsanaan. Toista se on nyt, kun asiaa tulisi vakavammin harkita ja suunnitella tulevaisuutta. Tuntuu jokseenkin kummalliselta, kuinka parin viime vuoden aikana olen vasta ymmärtänyt, että isyyden tavoittelu kuuluu myös minulle.

Pitkään oltuani sinkkuna, ohitin ajatuksen isyydestä, koska perhekäsitykseeni ei kuulunut sinkkuisät. Yksinhuoltaja äitejä kuuluu lähipiiriin useitakin, yh-isää ei yhtään. Perheen perustaminen samaa sukupuolta oleville pariskunnille tuli myös mahdolliseksi tasa-arvoisen avioliittolain myötä vasta vuonna 2017. Perhekuvasto on ollut aika homogeenistä läpi ikäni.

Kuinka tulla isäksi homona, pesojoonas

Minustako isä?

Heräsin vasta kolmenkympin tienoilla miettimään kriittisemmin perheen perustamista ja perhekäsityksen kyseenalaistamista. Muistan, kun olin bussissa matkalla Khao Lakiin ja kuuntelin podcastia, jossa vieraana oli upea Jani Toivola. Jani kertoi isäksi tulemisesta, perheen perustamisesta. Se oli kaikin puolin hurjaa kuunneltavaa! Sinkku, avoimesti homoseksuuali mies puhui, kuinka hänestä oli tullut isä. Ensimmäistä kertaa eläessäni kuulin, kun mies oli perustanut perheen ilman puolisoa.

Sana perhe tuo mieleen miehen ja naisen, jotka asuvat saman katon alla. He ovat parisuhteessa tai naimisissa. Perheeseen  liittyy monesti myös lapsi tai lapsia. Toisinaan lemmikki. Yksinhuoltaja äiti voi muodostaa perheen lapsensa/lapsiensa kanssa. Viikonloppuisä on viikonloppuisä.

Janin tarinan kuuleminen teki näkyväksi ajattelunvinoumani: perhekäsitykseni oli aivan liian ahdas, vanhanaikainen ja heteronormatiivinen. Ajattelin juuri niin kuin minulle oli opetettu ja kuinka olin oppinut. En kyseenalaistanut tuota tarinaa vaan ainoastaan hain vahvistusta ympäriltäni sille. Vertasin itseäni sisaruksiini, ystäviini ja kadulla vastaan tuleviin tuntemattomiin lastenrattaita työntäviin pariskuntiin. Peilatessani itseäni näkemääni, ajattelin, ehkei minulla ollut tässä vaiheessa oikeutta perheeseen tai edes siitä haaveiluun.

Homona lapsia, kiitos!

Aloin ystävieni rohkaisemana luomaan uudenlaista narratiivia mielessäni omasta tulevaisuudestani. Sen sijaan, että ikuiset sinkkuvuodet olisivat vain jatkuneet villeinä ja vapaina, oli tämän rinnalle tullut ajatus leikkipuistoista ja pukluräteistä. Sinkkuisästä. Toki vain ajatuksen tasolla. Harkitsin jopa koiran ottamista, jolloin osa ystävistäni alkoikin toppuuttelemaan minua. 

Kun ryhdyin ”lapsentekopuuhiin”, eli menin Googleen ja kysyin ”Kuinka mies tekee lapsia”, huomasin, kuinka tietämätön olinkaan perheen perustamisesta. Kaikki koulun seksivalistustunneilla saadut opit olivat aika hyödyttömiä. Ei biologian tai terveystiedon tunneilla käsitelty miespariskunnan tai miehen halua perustaa perhe itsellisenä. Apilaperhe, kumppanuusvanhemmuus ja sijaissynnyttäminen olivat täysin vieraita käsitteitä ennen tätä päivää. Adoptiosta kyllä puhuttiin ja uutisoitiin lapsuudessani monesti. Tiettävästi ainoastaan yksi itsellinen mies on saanut adoption Suomessa sekä vasta pari kuukautta takaperin ensimmäinen miespari sai perheen ulkopuolisen adoption Suomessa. Adoptio on pitkälti nähty heteroperheellisten juttuna ja epäilen, että se tullaan myös tulevaisuudessakin näkemään.

Kuinka tulla isäksi homona, pesojoonas

Moni kauhisteli ja kummastelee vieläkin Lapsi tuntemattoman kanssa tv-ohjelmaa. ”Kuinka pitkälle viihdettä oikein voidaan viedä?” Uskoisin, että samat ihmiset kauhistelivat Häät tuntemattoman kanssa ohjelmaa. Harva kuitenkaan kauhistelee yhtä äänekkäästi houkutusten saarella kuvattavaa parisuhteita repivää viihdeohjelmaa, joka vuosien ajan on tarjonnut kansalle leipää ja sirkushuveja. Mikä on moraalista ja mikä ei. Mikä opettavaista ja mikä silkkaa viihdettä. 

Moni hetero, varsinkaan perheellinen, ei välttämättä ymmärrä tai näe, mitä Lapsi tuntemattoman kanssa ohjelma teki näkyväksi. Se toi ensimmäistä kertaa isosti esille yhteiskunnassamme hiljennetyn aiheen: yksin asuvien ja seksuaalivähemmistöön kuuluvien miesten halun tulla isäksi.

Kuinka tulla isäksi homona, pesojoonas

Isyys on tasa-arvokysymys

Tasa-arvoisen perhepoliitikan parissa tehdään jatkuvasti töitä, kiitos siitä! Sanoisin, että suurin työnsarka on kuitenkin meidän asenteissamme. Kenellä on oikeus tulla vanhemmaksi? Voiko mies olla tasavertainen vanhempi naisen kanssa? Miten huomioimme sukupuolten väliset erot perheen perustamisessa? Tarvitseeko lapsi äidin ja isän, vai välittävän vanhemman/vanhemmat? 

Olen turhautuneena seurannut keskustelua syntyvyyden laskusta, kun synnytystalkoisiin lähinnä kaivataan heterosuhteessa olevia pariskuntia. Tai tältä ainakin minusta on tuntunut. Tiedän, että väestömme koostuu pitkälti juurikin heterosuhteissa elävistä pariskunnista, ei meistä vähemmistöissä olevista. Samaan aikaan yksin asuvien määrä Suomessa on kasvussa. Jopa 44% suomalaisista asuu yksin. Suomessa sinkkunaisten ja -miesten määrä on EU:n keskiarvoa suurempi. Syntyvyyden nostamiseksi ratkaisut ovat varmasti moninaiset. Toki ”vanhoina hyvinä aikoina” kun vielä oli vanhanpiian ja vanhanpojan verot Suomessa, saatiin verotuksella ohjattua sinkkuja ja pariskuntia lisääntymään verolievennyksillä. Vastaavanlainen politiikka ei varmastikaan toimisi vuonna 2020.

Ihmettelen, kuinka julkisessa keskustelussa seksuaalivähemmistöjä tai sinkkuja harvoin nähdään yhtenä ratkaisuvaihtoehtona syntyvyyden nostamisessa. Tämä kertonee paljon meidän näkemyksestämme perheestä – siis ydinperheestä. Haluaisin kovasti olla mukana tässä kaikkia meitä koskettavassa yhteiskunnallisessa haasteessa, mutta minunlaisille miehille ei tunnu olevan käyttöä. 

Kuinka tulla isäksi homona, pesojoonas

En suinkaan halua tehdä itsestäni marttyyria tai haaveile lapsista hyvinvointivaltion pelastaminen mielessäni. Sen sijaan haluaisin tasa-arvoisesti lähtökohdat perheen perustamiseen – olin sitten sinkku tai parisuhteessa toisen miehen kanssa oleva. Haluaisin olla osallisena yhteiskunnallisessa keskustelussa, en sivustaseuraaja. Minunlaisia miehiä on varmasti muitakin, tuskin olen yksin näiden ajatusten kanssa. Kuulkaa ja nähkää myös meidät, kun puhutte syntyvyyden laskusta ja perhepolitiikasta. Haastakaa käsitystänne perheestä ja etenkin ydinperheestä. Annetaan tilaa mahdollisimman monelle haaveilla niinkin kauniista ja rohkeasta asiasta kuin perheen perustamisesta.

Niin kai se on, että iän myötä moni asia kääntyy päälaelleen. Tulevana isänpäivänä tuskin enää odotan isäinpäiväkortteja menneisyydestä, saatika vitsailen niistä. Todennäköisempää on, että täyttelen lapsentekokaavakkeita. Niinhän niitä lapsia kuulemma nykyään tehdään.