Miten tulin kaapista ulos?

Yksinkertaiset ohjeet kaapista ulostulemiseen: 

Avaa ovi ja tule kaapista ulos. Jos sattuu, että ovi on syystä tai toisesta lukittu, soita kaveri avamaan. Hyvä on myös toivoa, ettei sohvaa ole sattumoisin siirretty kevätsiivouksen ajaksi kaapin eteen.”

Jos totta puhutaan, en oikein jaksa ymmärtää tätä ”kaappi”-keskustelua. Tiedän kyllä, mitä sillä tarkoitetaan ja mistä tuon sanonnan historia tulee. Olen itsekin viljellyt sitä aikoinaan, ajattelematta sen vaikutuksia sen suuremmin. Nyt eletään kuitenkin vuotta 2020 (mikä ei itsessään ole mikään argumentti) ja haluaisin naiivisti uskoa, ettei ketään tarvitse työntää kaapin perukoille eikä kenenkään siellä tarvitse viettää aikaa, jos ei itse sitä halua.

Itse en ole ollut kaapissa, joten älä sinäkään laita minua sinne, kiitos!

Kun kerroin seurustelevani miehen kanssa, moni ystävistäni ilahtui aidosti puolestani. Ilahtumisen jälkeen alkoikin sadella kysymyksiä, jotka liittyivät lähinnä kumppanini sukupuoleen. ”Milloin tiesit tuntevasi vetoa myös miehiin?” ”Miltä tuntuu seurustella samaa sukupuolta olevan kanssa?” ”Olet varmaan helpottunut, kun ei enää tarvitse salailla mitään?”. Toki joukkoon mahtui paljon kysymyksiä itse ihastumisen tunteeseen liittyen: “Miltä se tuntuu?”

Itselleni sukupuolta suurempi asia oli itse ihastumisen tunne. Olin pitkään kipuillut tunteideni kanssa ja pelännyt tukahduttavani mahdollisuuden ihastumiselle. Sen jälkeen, kun aloin sairastamaan lievää masennusta, en tuntenut vetoa toisiin ihmisiin. Sama meno jatkui vielä masennuksen jälkeenkin. En edes ihastunut hetkellisesti kaupungilla ohimeneviin kanssakulkijoihin, kuten olin aikaisemmin monet kerrat kokenut. Ihastumisen tunne oli pitkään poissa eikä loppua näkynyt.

Tämän takia sukupuolta suurempi asia oli tuntea. Tuntea olevansa elossa, tuntea ihastuminen. Olin jo luullut tukahduttaneeni jotain ihmisyydelle oleellista, ja nyt sain kokea, kuinka perhoset mahanpohjassa olivat heränneet talviunilta. Sanoinkin kyselijöille, että vaikka olisin ihastunut lyhtypylvääseen, koen suurta helpotusta, että voin vielä tuntea jotain näinkin kaunista ja tärkeää. Vihdoinkin olin tuntenut sen kutkuttavan tunteen sisälläni ja kokenut sykkeen nousun. Kuulin sydämenlyöntini rinnassani voimakkaammin kuin hetkeen.

Ihastuin.

kaapista ulos, pesojoonas, makia, homoseksuaalisuus

Kyse on tunteesta, ei sukupuolesta

Sukupuoli on pitkään ollut itselleni toissijainen asia, miettiessäni omaa seksuaalista suuntautumista. Olen tunnistanut tämän jo lukioaikoina itsessäni. Toisinaan mietin, miksi sukupuolella on ylipäätään merkitystä. Vai onko sillä todellisuudessa edes merkitystä? Ihastummeko sukupuoleen vai ihmiseen? Missä määrin tasapainoilemme näiden kahden muuttujan välillä?

Seurustelu samaa sukupuolta olevan kanssa, saattaa aiheuttaa monessa meissä uteliaisuutta, varsinkin jos itsellä ei ole kokemusta tai kosketuspintaa tuollaisesta suhteesta. Tällöin juurikin kohteliaasti kysymällä, saa laajennettua omaa ymmärrystä aiheesta. Omaa uteliaisuutta kannattaa myös toppuutella ja kysyä aina etukäteen, onko ok jutella aiheesta. Sama varmasti pätee heteroseksuaalisuuden kanssa. Tosin tuntuu, ettei kukaan kysy, miltä tuntuu olla heteroseksuaali, vaikka kyseessä on yksi seksuaalisuuden muoto muiden joukossa, mistä jokaisella meistä on varmasti omanlaisensa käsitys ja tuntemus.

Kertoessani seurustelustani samaa sukupuolta olevan kanssa, päätin etten suostu selittämään valintaani. Eihän yksikään ystävistänikään ole joutunut selittelemään, miksi seurustelee miehen tai naisen kanssa. En siis koe tarpeelliseksi ”puolustella” omaa valintaani, vaikkei kysyjä suoranaisesti kyseenalaistaisikaan suhdettani tai kumppanin sukupuolta. 

Olin varautunut selittämään asiaa ainoastaan vanhemmilleni. Kannoin mukanani turhia ennakkoluuloja ja skenaarioita, kuinka he saattaisivat reagoida uutiseen. Olin kuullut tarinoita, joissa vanhemmat eivät olleet hyväksyneet lapsensa seksuaalista suuntautumista. Jotenkin sekoitin noiden tarinoiden ihmiset ja omat vanhempani keskenään. Kaikki se välittäminen, jota olin elämäni aikana saanut heiltä, oli yhtäkkiä noiden tarinoiden varjossa. Tuntuu kurjalta sanoa näin, mutta kai sitä ihmisluonne haluaa varautua aina pahimpaan. Vanhempani eivät ole tähänkään päivään mennessä kysyneet sukupuoleen liittyviä kysymyksiä ja tuskin kysyvät. Onhan se täysin epäoleellinen asia.

Jännitin myös jonkin verran, miten miespuoliset ystäväni asian ottaisivat vastaan. Ensimmäinen jätkäkaveri, jolle kerroin ihastuksestani, alkoi itkemään kanssani. Toiselta sain viestin somessa, jossa hän kertoi olevansa enemmän kuin iloinen puolestani ja kysyi, milloin saunotaan seuraavan kerran. Veljeni taas kutsuivat minut ja puolisoni saunomaan heti, kun olemme maisemissa.

Omalla kohdallani suurentelin uhkakuvia tai muiden reaktiota omassa päässäni aivan liikaa. Loin pelkokuvia suojellakseni itseäni, vaikka samaan aikaan loin pahaa oloa ja vastakkainasettelua. Onneksi tunnistin tämän nopeasti ja ymmärsin, että muilla ihmisillä on varmasti paljon muutakin ajateltavaa, kuin minun seksuaalisuuteni. Ja miksi ystäväni kieltäisivät tai kyseenalaistaisivat rakkauden minulta? Enhän minäkään ole sitä tehnyt heille.

Olen aina ollut kova päästäni ja kulkenut omia polkujani. Koen, että olen saanut kasvattaa omaa itsetuntoani ja kasvaa minuksi hyvinkin turvallisessa ympäristössä. Toki en ole täysin säästynyt homotteluilta teinivuosina. Turvallisen lapsuuden myötä, en ole kokenut omaa seksuaalisuuttani mitenkään erikoisena asiana ja suhtautumiseni myös utelijaimpien kysymyksiin, on ollut aika suora: ”Kysytkö heteroltakin samoja kysymyksiä?” 

Ymmärrän toki, ettei kaikille oman seksuaalisuuden näyttäminen ja ääneen sanominen ole näin helppoa kuin minulle. Tämän suhteen olen etuoikeutetussa asemassa, mikä tuntuu jokseenkin typerälle sanoa ääneen. Miksei kaikilla ole etuoikeutta rakastaa ja tulla rakastetuksi juuri sellaisina kuin he haluavat. Keneltä toisen rakkaus on pois?

kaapista ulos, pesojoonas, makia

Osa ihmisistä voi tuntea olonsa turvallisemmaksi peittämällä oman seksuaalisuutensa. Uhkailut ja loukkaavat huutelut ovat vieläkin arkipäivää osalle seksuaalivähemmistöjä. Osa saattaa vielä etsiä seksuaalisuuttaan ja eivätkä koe tarpeelliseksi puhua aiheesta ääneen. Eikä ole tarvettakaan. 

”Minä tiesin, että se on homo” -lausahdukset ovat jokseenkin loukkaavia niitä ihmistä kohtaan, ketkä etsivät vielä omaa seksuaalisuuttaan. En ymmärrä, miten joku ulkopuolinen voi tietää toisen seksuaalisuuden paremmin kuin henkilö itse. Tiedostan, että nämä lausahdukset pohjautuvat yleensä tietynlaisiin stereotypioihin ja olettamuksiin. Siihen, mitä näemme ulkoisesti toisessa ja miten peilaamme sitä vallitseviin mielikuviin. Juurikin näiden stereotypioiden ruokkiminen, saattaa vaikeuttaa omaa seksuaalisuutta etsivän ihmisen matkaa itseensä. Stereotypiat leimaavat helposti ihmisryhmiä yhdeksi massaksi, jolloin yksilö saattaa puolustautua kieltämällä asioita itseltään ja muilta, esimerkiksi menemällä sinne kuuluisaan ”kaappiin”, joka saattaa tuntua turvalliselle paikalle siinä hetkessä.

Kaapista ulos – miten se kävi?

Käyttämällä tuota kulahtanutta sanontaa, kaapista ulostuleminen, vahvistamme stigmaa, että seksuaalivähemmistöissä olisi jotain erikoista, salattavaa, hävettävää tai normista poikkeavaa. Ja normista poikkeavaa se tulee olemaan niin kauan kuin osoitamme sitä sormella erilaisten sanontojen kautta.

Samalla käyttämällä tuota sanontaa, saatamme työntää toisen ihmisen kaapin perälle, jossa hän ei edes itse ole kokenut olevansa. Omalla kohdallani, kun olen joutunut vastaamaan kyselyihin, milloin tulin ulos kaapista, olen pyytänyt kysyjää, ettei laittaisi minua mihinkään kaappiin. Tämän jälkeen kysyjä on saattanut jatkaa sanomalla ”kyllä sä tiedät, mitä mä tarkoitan”. Ei, en tiedä. Ihmisen seksuaalisuus on muuttuva tekijä, ei suinkaan pysyvä. Se mitä tunnen tänään, saattaa olla aivan jotain muuta 10 vuoden päästä.

Tätä samaa kysymystä harvoin myöskään esitetään, kun ihastuksen kohde on vastakkaista sukupuolta oleva. Tätä hetkeä odotellessa! Jos tämä asia tuntuu haastavalle hahmottaa, kysy itseltäsi ”Milloin tulit kaapista ulos ja kerroit ystävillesi ihastuneesi vastakkaista sukupuolta olevaan”. Eikö kuulostakin typerälle? Mitä edes teemme tällä tiedolla? 

Monelle meistä ihastuminen ja seurustelu vastakkaista sukupuolta olevan kanssa on vallitseva normi ja se tuntuu normaalille tai ”luonnolliselle” tavalle nähdä maailma. Itselleni ja varmasti monelle muullekin seksuaalivähemmistöön kuuluvalle normaalius pitää sisällään paljon muutakin kuin heteronormatiivisen näkemyksen parisuhteesta. Onkin tärkeää haastaa omaa ajattelua ja yrittää nähdä, miten maailma makaa toisen silmin. Tätä kautta voi päästä käsiksi näiden ongelmallisten sanontojen ja kysymysten taakse.

En sano, etteikö näistä asioista saisi kysyä ja puhua. Ehdottomasti saa ja pitää. Toisinaan kuitenkin tuntuu, että se, miten aiheeseen mennään ja miten siitä kysytään, palvelee enempi kysyjän uteliaisuuden täyttämistä kuin aitoa välittämistä.

Tiedän, että sanonnan avulla saadaan nopeampi käsitys myös toisen ihmisen seksuaalisuudesta. Itse en kuitenkaan haluaisi, että minua määritellään oman seksuaalisuuteni kautta tai identifioituisin johonkin tiettyyn seksuaaliryhmään. Harvoin kahvipöytäkeskusteluissa puhutaan ”siitä yhdestä heterotutusta”. Monella meistä kuitenkin on ”se yksi homokaveri” lähipiirissä.  Jos joku haluaa alleviivata omaa seksuaalisuuttaan, se on täysin fine juttu! Itse en tosin halua tulla muiden määrittelemänä miksikään, varsinkaan jos se liittyy sukupuoleeni tai seksuaalisuuteeni, lukuunottamatta parhaimpia ystäviäni.

Mikä merkitys toisen seksuaalisuudella ja etenkin sen poikkeavuudella yleisestä normista oikein on? Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, mitä teet tällä tiedolla? Miksi tulee erotella tai määritellä toisiamme sen mukaan tykkääkö joku tytöistä, pojista, jostain muusta tai kaikista näistä? Mitä sitten, kun saat selville toisen seksuaalisen suuntautumisen? Mitä teet tällä tiedolla?

Kuulun siihen ”koulukuntaan”, joka ei halua nostaa omaa seksuaalisuuttaan sen koommin esille. Se on asia muiden arkisten juttujen joukossa. Koen, että tätä kautta voin normalisoida vähemmistöseksuaalisuutta eikä meidän tarvitsisi enää miettiä, kuka on kaapissa ja missä kaapissa kukin on. En kaipaa rituaalia oman seksuaalisen mieltymykseni esiintuomiselle enkä odota sitä muiltakaan.

Kolikolla on kuitenkin aina kääntöpuolensa ja kannustan kaikkia niitä ihmisiä, jotka äänekkäästi myös tuovat seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ja ääntä esille muilla keinoilla kuin minä. Tiedän, että tarvitsemme ihmisiä, jotka rikkovat lasikattoja ja vahvoja stereotypioita seksuaalivähemmistöihin liittyen. Janne Puhakka ja Jani Toivola ovat tästä erinomaisia esimerkkejä. Kiitos työstänne! Nämä eri tavat lähestyä ja tuoda esiin seksuaalivähemmistöjä, vievät molemmat tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta eteenpäin, eri tavoin kylläkin. Ne eivät suinkaan poissulje toisiaan.

kaapista ulos, pesojoonas, makia

Jos kamppailet oman seksuaalisuutesi kanssa, anna itsellesi aikaa, itsemyötätuntoa ja armollisuutta. Kun koet, että olet jollain tapaa valmis (tuskin tässä koskaan valmiiksi tullaan, mikä on hyvä muistaa) sanoittamaan oman seksuaalisuutesi ääneen itsellesi ja/tai ympärillä olevalle/oleville ihmisille, tee se omalla tavallasi. Sellaisella tavalla, mikä palvelee sinua parhaiten ja tekee sinun olosi hyväksi. Emme voi koskaan sanoa varmaksi, miten ihmiset ympärillämme reagoivat kertoessamme esimerkiksi omasta seksuaalisuudestamme. Joka kerta, kun päästämme toisen ihmisen lähelle meitä, näkemään jotain paljasta meistä, liittyy siihen suunnaton riski. Riski haavoittua tai kokea häpeän tunnetta. Samalla siinä on valtava potentiaali kasvaa. Kasvaa itse, mutta myös yhdessä. Tämän riskin ottamiseen tuskin löydät yhdestäkään oppaasta tai blogikirjoituksesta vastausta. Pahoittelut siitä. Se, mitä voin tarjota on rohkaisu. 

Sä olet juuri oikeanlainen tuollaisena! 

Elämisen parhautta,

Joonas


Karanteenipäiväkirja – Rakas Helsinki, toivottavasti näemme pian! Päivä 11

Voisi sanoa, että tämä eristäytyminen Korpilahdelle reissun jälkeiseen karanteeniin, on osoittautunut toimivaksi ratkaisuksi. Alkuun jännitin ajatusta paluusta pikkukylälle lapsuuden maisemiin. Aivan turhaan, sillä olen huomaamattani päässyt tekemään monia asioita, joista olen jäänyt paitsi Helsingissä asuessani. Pääsin muun muassa pihatöihin! Siis työntämään sormet multaan ja haravoimaan niin lujaa, että kädet ovat vieläkin rakkuloilla. Eilen taas aloitin kylvöprojektin ja aain kivenheiton päässä kotioveltani löytyy metsäkaistale, jonne pääsen hetkessä rauhoittumaan ja halailemaan puita. Luonnon läheisyys onkin tuonut luottamusta ja rauhaa kaiken tämän kriisin keskelle.

Kulunut viikko onkin saanut minut pohtimaan, mikä pitää minut Helsingissä? Miksi edes asun kehä kolmosen sisäpuolella? Mitä toiveita minulla on kotipaikkakunnalta ja kodilta? Heti ensimmäisenä mieleen tulee sosiaaliset suhteet. Iso osa ystävistäni asuu ratikkamatkan päässä kotoani ja osa jopa tien toisella puolen. Toinen argumentti on työt ja heti sen perään aktiivinen kaupunkielämä ja sen tuomat mahdollisuudet.

rakas helsinki

Mikä pitää miehen Helsingissä?

On totta, että suurin osa ystävistäni asuu Helsingissä, mutta yhtä lailla ystäviäni löytyy ympäri Suomea. Kuinka paljon sitä sitten todellisuudessa tuleekaan vietettyä aikaa fyysisesti ystävien parissa? Sosiaalinen media on luonut pienen illuusion, ainakin itselleni, että olisin päivästä toiseen ystävieni seurassa, selaillessani Instagram feediäni. Todellisuus on kuitenkin aivan muuta. Kyse on usein vain yksittäisistä valikoiduista hetkistä, joihin törmään kuvien ja lyhyiden videoiden muodossa, ja jotka eivät ole suoraan edes jaettu kanssani, vaan muun yleisön kesken.

Näin poikkeusoloissa ei ole ollut vielä päivääkään, kun joku ystävistäni ei olisi ollut kanssani Korpilahdella videopuhelun välityksellä. Videopuheluiden ja Instagram päivityksien ero on selkeä: kanssakäyminen on intiimiä yhdessäoloa, etäisyydestä huolimatta. Voisinko koronakriisin jälkeenkin miettiä fyysisen läsnäolon lisäksi viikottaisia tai kuukausittaisia videopuheluita ystävien kanssa? Voisiko videopuhelut korvata osittain helsinkiläisten ystävieni näkemisen? Onko sosiaaliset suhteet edes juurisyy Helsingissä asumiseen? 

Kurkkasin viime vuoden kirjanpitoani selvittääkseni, mistä päin Suomea asiakkaani tulevat. Viime vuoden puolella minulla oli kolme asiakasta pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Yhdellä näistä kolmesta on toimisto Jyväskylän lisäksi myös Helsingissä. Käytännössä koko vuoden tuloistani lähestulkoon 100% tuli pk-seudulta ja etenkin Helsingistä.

Työni ei kylläkään suurilta osin ole paikkasidonnaista. Monimediatuottajana on toki suotavaa olla fyysisesti läsnä, jotta tiedonkulku ja ylipäätä asiat liikkuvat jouhevammin tiimissä. Kaupalliset yhteistyöt, joita teen henkilökohtaisen brändini alla, eivät taas ole suoranaisesti sidoksissa Helsinkiin. Verkostojen kannalta, jotka ovat työssäni merkityksellisessä roolissa, on suotavaa olla Helsingissä, missä kaikki alan tilaisuudet yleensä järjestetään.

Jos en siis asuisi Helsingissä, kuinkakohan paljon fyysinen läsnäolo ja sen puute vaikuttaisivat mahdollisiin toimeksiantoihin. Tämä on asia, joka mietityttää ja on isossa roolissa mietittäessä kotipaikkakuntaa.

Paljon myös perustelen itselleni ja ystävilleni, kuinka Helsingissä tapahtuu aina. Sen lisäksi Helsingistä löytyy satoja ravintoloita ja kahviloita, joissa viettää aikaa. Koskaan en ole oikeastaan pitänyt kirjaa, kuinka paljon todellisuudessa kuitenkaan kulutan näitä palveluita Helsingissä. Onko kyse enempi tunteesta, että palvelut ovat helposti saavutettavissa vai käytänkö oikeasti palveluita aktiivisesti saaden sisältöä elämääni?

rakas helsinki

Kaikella on hintansa

Eilen saunassa pohdin, että mitä hintaa olen sitten valmis maksamaan Helsingissä asumisesta? Missä menee kipuraja kuluille? Mihin omat resurssini riittävät? Olen ennenkin sanonut, että kulut Helsingissä ovat karanneet käsistä ja loppua ei näy tulevan.

Tällä hetkellä Korpilahden asunnolla saan nauttia ensimmäistä kertaa neliöistä, joita on kolme kertaa enemmän, mihin olen tottunut. Täältä löytyy oma piha, jota saan laittaa kesäkuntoon ja suunnitella istutuksia. Kylpyhuoneen jatkeena on sauna, joka oli jo Clarionissakin kovassa käytössä. Seinänaapureita löytyy ainoastaan yksi kappale, joten ei tarvitse viikonloppuisin pelätä, että yläkerrasta kuuluu basson jytkettä. Keittiön ja olohuoneen seinät ovat ikkunoita täynnä, joten valoa tulee koko asuntoon.

Asioilla on myös kääntöpuolensa. Paikallinen ravintola on kiinni maanantaisin ja tiistaisin sekä heidän kasvisruokavaihtoehtonsa ovat, mitä ovat. Kirkonkylältä löytyvä kahvio sulkee arkisin ovensa puoli neljältä. Wolt ei kuljeta Jyväskylästä ruoka-annoksia Korpilahdelle. Paikallisliikenteen bussit kulkevat arkisin reilun tunnin välein. Viikonloppuisin vielä harvemmin.

Jos taas haluaisin Helsingistä edes puolet näistä mukavuuksista, joiden perään olen haaveillut jo pitkään ja joista pääsen nyt Korpilahdella nauttimaan, tulisi minun kaivaa euroja pöytään enemmän kuin puolet palkastani. Toinen vaihtoehto olisi etsiä asuntoa esimerkiksi Vantaan puolelta tai sen lähettyviltä, joka tarkoittaisi ettei haluamani palvelut välttämättä olisi enää niin lähellä saavutettavissa. Samalla työmatkoihin käytetty aika pidentyisi.

Toki kotipaikkakuntaan liittyy paljon muutakin kuin sosiaaliset suhteet, työt ja palvelut. Ehkä näitäkin merkittävämpi tekijä on tunne. Helsinki tuntuu monin paikoin omalle paikalle. Ihmisten moninaisuus on kauralattejakin arvokkaampaa. Helsinki tarjoaa myös turvallisuuden tunnetta. Ihan sama minne menet, on aina ihmisiä ympärillä. Tietyistä kaupunginosista löytyy myös helposti saman henkisiä ihmisiä ympärille.

rakas helsinki

Tällaisissa kriisitilanteissa sitä tulee helposti pysähdyttyä ja mietittyä, mitä sitä oikein haluaa elämältä. Mikä on asioiden marssijärjestys? Mistä asioista voisin luopua, saadakseni tilalle jotain uutta? 

Rakas Helsinki, toivottavasti kuitenkin näemme pian!


Karanteenipäiväkirja – Jallunhuuruiset syntymäpäiväkahvit, päivä 7

Minulla on tapana reppureissuilla kantaa aina mukana Fazerin sinistä, salmiakkipussia sekä jallupulloa. Karkit kaikkoavat yleensä ensimmäisen kuukauden aikana parempiin suihin, kun taas Jaloviina saa luvan odottaa juhlapäivää, synttäreitäni. Olin suunnitellut korkkaavani pullon Koh Koodin saarella kylmän Colan kanssa. Ottaa siis kunnon päiväjurrit ja mennä ajoissa yhdeksän uutisten jälkeen unten maille. 

Kun kaksi vuotta sitten minut yllätettiin syntymäpäiväaamuna Uudessa-Seelannissa, yllätin minut yllättäneet Siskon ja Villen kaivamalla rinkastani jallupullon aamupalapöytään. Siinä oli naurussa pidättelemistä kaikilla. Sitä edellisellä reissulla nautin itsekseni tuota herkkua singaporelaisessa hostellissa. Normaalisti en ole mikään Jaloviinan ystävä, mutta reissun päällä se tuo hassulla tapaa turvallisuuden tunnetta ja paikkaa koti-ikävää.

Perinteistä ei tänäkään vuonna lipsuttu täällä Keski-Suomen Balilla, Korpilahdella. Perheeni yllättivät minut aamusta tuomalla wc-paperikakun, jonka päällä komeili porkkanamuffini. Samaan aikaan kun tällaiset yllätykset sulattavat sydämeni, on riipaisevaa sulkea ovi läheisiltäni ja keittää syntymäpäiväkahvit yksin. Tuntuu pahalle nähdä ihmisten kääntävän selkänsä siinä vaiheessa, kun normaalisti he astuisivat peremmälle. Tässä oudonkurisessa tilanteessa on vain parasta keskittyä asioihin, jotka tuovat iloa ja ymmärtää väliaikaisuutta.

karanteeni

Täysin yksin en kuitenkaan nauttinut syntymäpäiväkahveja, sillä olin lähettänyt Phuketista Yaelille paikallisen paahtimon kahvia yhden kupillisen verran. Ostin samanlaisen paketin myös itselleni. Sovimme päiväkahvitreffit tähän ”thaimaalaiseen kahvilaan” syntymäpäiväni johdosta. Miten sympaattista oli juoda samaa kahvia yhdessä puhelimen välityksellä hänen kanssaan. Pääsin myös puhaltamaan kynttilän, kun Yael tarjoili leivoksen, jonka päälle hän oli sytyttänyt tuikun. Nyt on todistetusti juhlittu ensimmäisiä täysin teknologiavälitteisiä syntymäpäiviäni.

Kädet multaan ja töihin!

karanteeni

Viime päivät ovat menneet pihatöiden parissa. Naapurin rouvakin tuli ihmettelemään pihan muodonmuutosta. ”Kyllähän tämä jo kaipasi siistimistä!”, hän tokaisi ilman minkäänlaisia kaunisteluja tai muodollisuuksia. Kädet puuskassa ihastuttava rouva kertoi kuulumisiaan ja ajatuksiaan maailmanmenosta ja ennen kaikkea siitä hurjasta muutoksesta, mikä hänen elinaikanaan on tapahtunut Suomessa.

Kädet rakkuloilla ja jännetupit hellänä olen haravoinut pihaa parin päivän ajan. Ihana tunne, kun voi istahtaa harava kädessä terassin reunalle ja ihastella, kuinka piha muuttaa muotoaan. Hyvästi talvi, tervetuloa kevät! Olen myös huomannut, kuinka erilaisia askareita tehdessä sitä sukeltaa uudenlaisiin maailmoihin, irti tästä hetkestä ja karanteenista. Kuin hetkellisesti asiat olisivat niin kuin ne ovat aina olleet.

karanteeni

Karanteeniasuntoni isosta olohuoneen ikkunasta avautuu suora näkymä päiväkodin pihalle. Olen virittänyt keinutuolin ikkunan lähettyville (täytin tosiaan 32 vuotta, en 72). Noita pikkutaaperoita seuratessa ei voi kuin hymyillä. Sitä toivoisi itsekin leikkivänsä hippaa, hyppivän kuralätäköihin ja kiljuvan niin lujaa kuin lähtee. Ehkä teenkin kaikkea tuota, kun oikea tunne valtaa kehoni. 

karanteeni
karanteeni
karanteeni

Reissun jälkeen lukeminen on jäänyt taka-alalle. Mieltä kuormittaa uutisvirrat, joita tulee päivän aikaan selattua useaan otteeseen. Uutisten lukeminen on varmastikin osa syy kirjojen vähäiselle lukemiselle. Toinen syy on lisääntynyt ruutuaika. Illalla olen sen verran puhki päivän askareista, että nenänpääni on visusti kiinni älypuhelimen näytöllä. Aivot narikkaan ja applikaatioralli käyntiin. Huomaan kuinka olen koukuttunut taas puhelimen käyttöön ja näyttöaikakin sen todistaa. Viikonlopun tavoitteena onkin siirtää katse näytöltä yöpöydän vierellä odottaviin kirjoihin.

Olo on myös tällä hetkellä kovin toiveikas. Vaikka Uusimaa eristetään tänään muusta maasta, uskon vahvasti viranomaisten työhön ja niiden vaikutuksiin. Uskon myös, että viimeistään nyt ihmiset ymmärtävät, kuinka kukin meistä voi vaikuttaa tilanteen kulkuun pysymällä mahdollisimman paljon kotona. Yhdessä tästä selvitään! Tätä mantraa toistan itselleni ja yritän elää sitä todeksi joka kerta, kun luen uutisia ja selaan sosiaalista mediaa.

Yhdessä tästä selvitään!

Suositukset karanteeniin:

  1. Osta leikkokukkia
  2. Aseta nojatuli ikkunan vierelle
  3. Paista pannukakku

Toivoa tuovat asiat:

  1. Yaelin mummo oppi vastaamaan videopuheluun
  2. Kevään ensimmäiset kukat tekevät tuloaan
  3. Jääkaapista löytyy lonkero

Karanteenipäiväkirja- Parasta vastinetta Yle-verolle! Päivä 3

Yle-vero kunniaan!

Olen yllättynyt toistaiseksi, kuinka helposti päivät (ainakin vielä) ovat vierineet eteenpäin. Suurin syy varmasti on, että nautin tylsyydestä ja omissa oloissa olemisesta. Eilen jopa ajatukseni juoksenteli sen verran vauhdikkaasti, että romantisoin mielessäni elämää Korpilahdella: ”Tännehän voisi muuttaa, kun on niin rauhallista ja luonto on läsnä!” 

Palataan tähän ajatukseen kahden viikon jälkeen uudestaan ja katsotaan sitten, mitkä ovat fiilikset.

Hyvä puoli Suomeen palaamisessa oli, että pääsin taas käsiksi Yle Areenan tarjontaan. Jos et ole vielä huomannut, niin Areena on puolillaan laadukasta sisältöä. Näin “Ylen miehenä”, “Yle-vero -lähettiläänä” sekä sen suurena kannattajana olen enemmän kuin mielissäni, kuinka verorahojani hyödynnetään yhteiseen hyvään. Ja en siis tarkoita pelkästään Ylen minulle maksamaa palkkaa, vaan juurikin niitä laadukkaita sisältöjä, joita jokainen meistä pääsee kuluttamaan ilman maksuja. Olen parin päivän ahminut Areenaa aamuin ja illoin. Yrittänyt hotkia niitä sarjoja, joista kaverit puhuivat viikkoja sitten.

Kokosin teille omia suosituksia Areenasta, jotta päivien kulku siellä älylaitteen toisella puolen olisi mahdollisimman mielekästä.

Lue myös Karanteenipäiväkirjan ensimmäinen kirjoitus.

Verta, hikeä ja T-paitoja

Yle-vero, Yle areena

Erittäin ajankohtainen kurkistus vaateteollisuuden ongelmakohtiin. Mielenkiintoisen sarjasta tekee siinä olevien päähenkilöiden tunteet ja ajatukset. Arvostan tosi paljon kuinka he ovat heittäytyneet ohjelmaan ja tuovat esiin omaa tietämättömyyttään. Sarja, jonka sisällön toivon aiheuttavan paljon puhetta ja ennen kaikkea konkreettisia muutoksia. Moni ainakin omassa somekuplassani päivitteli aihetta, mutta nähtäväksi jää, kuinka moni oikeasti muuttaa kulutustottumuksiaan sarjan nähtyään. Juuri Myanmarissa myös olleena, sarja tulee entistä lähemmäksi iholle.

Katso sarja https://areena.yle.fi/1-50183627

Mitä mietit, Ronja Salmi?

Yle-vero, Yle areena

Ronja on minun toteemieläin. Ihannoin hänen älykkyyttään sekä tyyliä ja tapaa lähestyä vaikeitakin yhteiskunnallisia aiheita. Edelliset kaksi kautta Mitä mietit, Ronja Salmi? ovat olleet ajatuksia herättäviä. Ronjan tyyli on selkä ja suoraan asiaan menevä. Sisällöt ovat helposti lähestyttäviä, sillä aiheita käsitellään niin asiantuntijoiden kuin kokijoiden kautta. Sarjan jatkoksi on tehty myös podcast-sarja Mitä vielä, Ronja Salmi? Podcastissa jatketaan aiheista, joita käsiteltiin TV-ohjelmassa.

Sarjan toisessa jaksossa oli mielenkiintoista nähdä, kuinka Ronja heittäytyy aiheeseen todella pysäyttävällä henkilökohtaisella tarinalla.

Katso sarja https://areena.yle.fi/1-4333760

Line ja matka kehoihin

Yle-vero, Yle areena

Seksi ja seksuaalisuus puhuttavat paljon tällä hetkellä. Ja ihanaa, että aihe herättää keskustelua. Seksistä puhuminen ei ainakaan omassa kaveripiirissäni ole mitenkään yleistä ja Suomessakin alkanut Sex Tape aiheutti hämmennystä sosiaalisessa mediassa. Seksi on hyvinkin luonnollinen asia ja moni meistä painottaakin sen tärkeyttä parisuhteessa. Samaan aikaan siitä puhuminen saa monesti ihmiset lukkoon ja vähän jopa häpeilemään. Reaktio kertonee aika paljon kulttuuristamme ja suhtautumisestamme seksiin ja seksuaalisuuteen. Line ja matka kehoihin 4. jaksossa kuvaillaan hyvin arkisella tapaa seksiä, ja jakson lopuksi myös näytetään, kun nuori pari harrastaa seksiä. Niin kaunista ja konstailematonta.

Katso sarja https://areena.yle.fi/1-4396615

Jaakko Keso

Yle-vero, Yle areena

Erikoistilanteiden erikoismies Jaakko Keso julkaisi oman dokumenttisarjan viime vuoden puolella. Jaakolla on ihmeellinen kyky löytää itsensä mitä ihmeellisimmistä paikoista, mitä ihmeellisimpien ihmisten seurasta. Jaakko on opettanut minulle uusia puolia uteliaisuudesta ja kyvystä kysyä vilpittömästi asioista, joista emme itse välttämättä uskalla kysyä tai edes miettiä niitä. Suosittelen aloittamaan sarjan katselun 3. jaksosta, jossa Helsinki päihtyy.

Katso sarja https://areena.yle.fi/1-50211368

SKAM

Yle-vero, Yle areena

Ihan vain muistutuksena, että Areenasta löytyy edelleen kaikkien aikojen trippi nuoruuden kutkuttaviin ja moninaisiin tunteisiin. SKAM. Ei lisättävää. Lähinnä pohdin tulisiko katsoa uudestaan nyt vai huomenna.

Katso sarja https://areena.yle.fi/1-3666602

Vuosi New York Timesin toimituksessa

Yle-vero, Yle areena

Vanha mutta silti valitettavan ajankohtainen, kiitos Yhdysvaltain istuvan presidentin. Dokkarisarja tuli sattumalta uudelleen vastaan selatessani Areenaa. Muistan reilu vuosi sitten tätä katsellessani hien tunteen ohimollani. Sarja vetää nopeasti mukaansa ja pakottaa kysymään monen monta kertaa ääneen “miksi?!”.

Katso sarja https://areena.yle.fi/1-4187997

Kelet – Ole mitä haluat, honey!

Yle-vero, Yle areena

Susani Mahaduran esikoisdokkari Kelet avaa ikkunan aivan uudenlaiseen maailmaan. Kun ensimmäisen kerran kuulin Susanin projektista, tajusin ettei minulla ollut minkäänlaista kosketuspintaa aiheeseen lainkaan. Lähipiiristäni ei löydy luultavammin yhtään transnaista saatika rodullista transsukupuolista. Viime vuoden lopulla katsoin Yaelin kanssa Netflixistä Pose-sarjan yhdeltä istumalta. Sarjan kautta avautui täysin uudenlainen maailma itselleni. Keletin kautta tuo New Yorkin kaduilta lähtöisin oleva maailma tuli hetkessä kotisohvalleni Korpilahdelle, Suomeen. Äärettömän tärkeä dokumentti, kiitos siitä Susan!

Katso dokumentti https://areena.yle.fi/1-50229417

Miehiä ja poikia

Yle-vero, Yle areena

Yksi viime Docventures-kauden kovimpia dokkareita Miehiä ja poikia porautuu syvälle ihon alle. Nessupakettivaroitus! Miesten tunteet ja niiden ääneen sanoittamisessa on jotain ainutlaatuista herkkyyttä. Toki toivoisin, että lähitulevaisuudessa sillä kuka tunteista puhuu, mies vai nainen, ei olisi niin suurta roolia, vaan se, mistä puhutaan antaisi vastaavanlaisia kokovartalo kananliharavisteluita. Dokumentin ehdoton suola on siinä, että meistä varmasti suurimmalla osalla on jonkinlainen samaistuttava pinta elokuvan päähenkilöihin.

Katso dokumentti https://areena.yle.fi/1-4338285

Lista sarjoista, jotka odottavat vuoroaan

Logged in

Koruton, rehellinen ja koskettava dokkarisarja nuorista miehistä. Sami Kieksi antaa jälleen kerran arvoa niille, joille yhteiskunta on osittain kääntänyt selkänsä. Kiitos Sami!

Katso sarja https://areena.yle.fi/1-50409258

Vogue Williams: Haluan vauvan, en miestä

Jos Vogue Williamsin tekemiset ovat menneet ohi, niin suosittelen korvamerkkaamaan tämän irlantilaisen toimittajan ohjemat. Harmi, että osa hänen ohjelmistaan on jo kadonnut Areenasta, mutta uusia oli onneksi tullut tilalle. “Haluan vauvan, en miestä” on aiheena jo sellainen, mistä meillä Suomessakin on alettu paljon puhumaan jo. Mielenkiinnolla kurkistan ohjelman kautta, mitkä asiat resonoivat perheen perustamisessa Irlannissa, ja käsitelläänkö ohjelmassa millä tavoin perhettä käsitteenä.

Katso ohjelma https://areena.yle.fi/1-4433040

F-sana

SKAMin ystävät hoi! Ulrikke Falch eli Vilde hostaa omaa dokumenttisarjaa F-sana. Sarjassa Ulrikken tavoite on tehdä yhden koulun kaikista oppilaista feministejä. Ajattelin tarttua sarjan 4. jaksoon käsiksi pikimiten, sillä aiheena on pojat ja tunteet. Monelle miehelle feminismi on kirosana, vaikka unohtuu, että feminismi koskettaa nimenomaan heitä ja ajaa myös heidän etujaan. Mielenkiinnolla odotan, miten poikien tunteita lähestytään sarjassa.

Katso sarja https://areena.yle.fi/1-50274002

Kukkia ja korvapuusteja

pesojoonas

Näiden sarjojen ahmimisen lisäksi pääsin tänään ja eilen myös nauttimaan ystäväni tuomista korvapuusteista. Oven taakse jätetyt puustit ilahduttivat mieltäni suunnattomasti. Eletään kyllä hyvin erikoisia aikoja, kun kontaktini muuhun maailmaan tapahtuu joko ikkunan tai puhelimen näytön läpi. Ruokaostokseni ja muut elämiseen tarvittavat asiat ilmaantuvat puhelinsoitolla oveni taakse. En ole koskenut toiseen ihmiseen sitten Koh Sametilla olemisen jälkeen. Paljon uusia asioita sisäistettävänä tällä hetkellä. Toki kaikki tämä on onneksi väliaikaista.

pesojoonas

Asioita, joista olen nauttinut:

  • käsillä tekeminen
  • saunominen
  • päiväkahvit terassilla

Asioita, joista haaveilen:

  • sushibuffetti
  • multien vaihtaminen viherkasveille
  • ratikka

Karanteenipäiväkirja – Kaikki järjestyy! Päivä 1

Ajattelin, nyt kun olen kahden viikon ajan itsekseni täällä karanteenin kaltaisessa olosuhteissa Korpilahdella jakaa ajatuksia ja arkeani teidän muiden ”kohtalon tovereiden” kanssa karanteenipäiväkirjan muodossa. Yhdessähän tässä tilanteessa ollaan, vaikkakin aika yksin paikoitellen. 

Olotila on tällä hetkellä hyvin hämmentynyt. Eilen vielä tähän aikaan olin Bangkokissa hotellini ylimmässä kerroksessa uittamassa varpaitani kattouima-altaalla. Tänään ikkunasta näkyy talven alta paljastuva Päijänne. Vielä hetki sitten koko maailma oli edessäni. Nyt katson maailmaa älypuhelimeni kautta ja ihmettelen, miten tähän pisteeseen ollaan tultu.

Päällimmäisenä mieltäni kalvaa epäreiluus ja vääryyden tunne. Miksi jouduin keskeyttämään reissuni? Miksi Suomeen saavuttuani en saanut halata juna-asemalta minua hakemaan tullutta äitiäni. Miksi joudun olemaan eristyksissä perheestäni ja ystävistäni. Miksei minulle kerrota, milloin näen seuraavan kerran Yaelia. Miksi! Nyt kun olen saanut huutaa nämä asiat ääneen, tunnen helpotusta. Tiedostan tilanteen vakavuuden ja väliaikaisuuden. Kyse ei ole minusta, vaan meistä. Päästän irti näistä tunteista ja keskityn tähän hetkeen ja asioihin, joilla on merkitystä.   

Kaikki järjestyy.

kaikki järjestyy, karanteeni, pesojoonas

Ensimmäisen karanteenipäiväni tehtävälistalla on yksi missio. Ehkäistä nimittäin toisen riippakiven synty. Muistatteko vielä, kun Phuketissa löysin sängystäni luteita. Vain luoja tietää jäivätkö luteet nauttimaan auringontasaajan lämmöstä vai ottivatko he menolipun pohjoiselle pallonpuoliskolle. Kaiken varalta tungin kaikki vaatteeni pakastimeen, jonka jälkeen pyykkään ne vielä 60 asteessa. Rinkan taas otin saunanlauteille kanssani. 

Naurahdan itsekseni ääneen, kun mietin itseni saunassa jätesäkkiin ahdetun rinkan kanssa. Mieleeni tulee Cast Away elokuva, jossa Tom Hanksin kaverina autiolla saarella oli Wilsonin lentopallo. Nähtäväksi jää onko tänään illallinen katettu yhdelle vai kahdelle hengelle.

Vielä viime viikolla pohdin, että miksi en jäisi Thaimaahan odottamaan Euroopan tilanteen rauhoittumista. Koh Sametilla ei nimittäin ollut kummemmin tietoa koronasta. Elämä oli leppoisaa ja rauhallista. Ainoastaan turistien vähyys herätti kysymysmerkkejä. Päivien suurimmat pohdinnat liittyivät ruokailuihin: Mitä sitä söisi tänään?  Saarella kuitenkin mieltä painoi alas ystävien huoli minusta ja uutisoinnit Suomesta. Koronatilanne näyttäytyi niin eriltä Thaimaasta käsin katsottuna kuin Suomesta. Välillä oli haastavaa ottaa vastaan kaikkea sitä informaatiota ja huolenpitoa, koska siihen liittyi niin valtavia sisäisiä ristiriitoja. Oma todellisuuteni ei vastannut lainkaan viestejä ja uutisia, joita sain Suomesta, joten oli haastavaa ymmärtää täysin tilanteen vakavuutta täällä kotimaassa.

Ihanaa kuitenkin, että ihmiset olivat aidosti huolissaan ja osoittivat välittämistään tuhansien kilometrien päähän. Kiitos siitä tyypit!

Myös tieto siitä, milloin tilanne Euroopassa saattaisi rauhoittua tai palata ennalleen, painoi vaakakupissa sen verran paljon, että päätin olla miettimättä pidemmälle Thaimaahan jäämistä. Viranomaisilta tuli myös selkeä viesti maailmalla oleville suomalaisille: Palatkaa mahdollisimman pian kotiin! Thaimaassa tilanne tartuntojen suhteen oli vielä paikallisten mukaan hallinnassa. Toki viranomaisten tietoihin tulee Kaakkois-Aasiassa suhtautua kriittisesti. Myöskään minkäänlaista varmuutta ei ollut, etteikö tilanne sielläkin alkaisi eskaloitumaan. Yökerhot, baarit, koulut ja hierontapaikat suljettiin jo tällä viikolla. Liikkumista aletaan seuraavaksi rajoittamaan maan sisällä. 

kaikki järjestyy, karanteeni, pesojoonas

Hämmenyksen lisäksi mieltä sekoittaa tällä hetkellä nopeat muutokset ja niiden tuomat kontrastit sekä pettymys. Pettymys siitä, kuinka niin kauan odotetut asiat eivät toteudukaan suunnitelmien mukaan. Vaikka maailmassa on nyt isompiakin ja tärkeämpiä asioita mietittävänä kuin minun murheeni ja toteutumattomat haaveeni, ei se tarkoita etteikö tunteeni olisi silti todellisia. Pettymykset tulee kohdata ja käsitellä, olivat ne kuinka isoja tai pieniä. Jos kyseessä olisi peruuntunut keikka tai festarit, tuskin harmittaisi lainkaan, muuta kuin muusikon/muusikoiden puolesta. Mutta kun kyseessä on kaksi elämän peruspilaria, koti ja puoliso, ei vastoinkäymisiä pysty vain kuittaamaan olan heilautuksella. 

Yaelin näkemiseen liittyy vielä epätietoisuus siitä, milloin seuraavan kerran edes näemme toisiamme. Milloin pääsen tuntemaan hänet vierelläni? Milloin herään hänen vierestään? Milloin pääsen astumaan huoneeseen, jonka hän on täyttänyt hymyllään? Milloin? Tuntuu tosi epäreilulle, kun kukaan ei ole vastaamassa kysymyksiini. Samaan aikaan tuntuu myös lapselliselle huudella, että elämä on helvetin epäreilua välillä.

Jotta tässä omakin pääkoppa pysyy kasassa, on henkilökohtaiset pettymykset ja negatiiviset tunteet hyvä käsitellä ja elää ne läpi. Kiukutella jos kiukuttaa. Antaa kaikkien tunteiden mennä mielen ja sydämen läpi juuri sellaisinaan. Päästää irti ja katso, mitä muuta elämällä on tarjota juuri nyt.

Kaksi viikkoa, perkele! Ei ole paha. 


Q&A osa 1 – Jos olisit päivän nainen, mitä tekisit ekana?

Yksi suurimmista ihailun kohteista on ehdottomasti Maria Veitola. Hän on kuin sekoitus Esa Saarista ja Pertti Kurikkaa. Mariassa on saarismaista hellän dynaamista rakkautta ja ylärekisterissä olemista. Hän osaa kannatella toisia ihmisiä ja hänellä on vilpitöntä uteliaisuus ihmisiä kohtaan. Tähän kaikkeen sekoittuu pieni anarkisti punkkari, joka uskaltaa kyseenalaistaa ja ottaa kantaa tärkeisiin asioihin.

Innostuin Marian uusimmasta kirjasta, Toisinpäin, kysymään teiltä, mitä haluaisitte tietää minusta. Sainkin noin sata kysymystä laidasta laitaan ja mikä parasta, kysymyksien laatu oli korkea. Mukaan mahtui toki muutama kevyempikin tuomaan keveyttä mukaan. Kiitos kaikille teille kysymyksistä ja oli mielenkiintoista huomata, millaiset asiat teitä kiinnostaa.

Haluan vastata kaikkiin teidän kysymyksiin, joten tulen julkaisemaan vastaukset osissa. En jaotellut kysymyksiä mitenkään, joten ajatukset voivat pomppia laidasta laitaan. Käydäänhän käsiksi!

Mistä saavutuksesta olet eniten ylpeä?

Ekana mielen päälle tuli The Blog Awards voitto, sillä siihen liittyy paljon asioita ja suuria tunteita. Ensinnäkin on hienoa saada tunnustusta omalle työlle ja varsinkin, kun siihen liittyy vahvasti oma persoona. Se, että olen omilla teoillani ja itsenäni olemisella voinut tuottaa iloa toisille ihmisille, on hienoa. Omalle tekemiselle tulee aivan uudenlainen merkitys tällaisen tunnustuksen jälkeen.

Noihin aikoihin liittyy myös isoja taisteluita. Tuntuu hurjalle muistella tuota voiton hetkeä ja kiitospuhettani. Pari viikkoa ennen gaalaa olin vielä palasina psykologin  vastaanotolla. Olin aivan puhki ja eksyksissä itseni kanssa. Pelkäsin kadottavani oman persoonani ja tunteeni. Kaikki tämä yhden huonon työpaikan takia. Olen vieläkin vähän vihainen, kuinka joku toinen ihminen voi kaataa toisen ihmisen heikoksi ja työkyvyttömäksi. 

Samaan aikaan, kun tulin valituksi vuoden positiivisimmaksi somepersoonaksi, etsin juurikin tuota positiivisuutta psykologin vastaanotolla. Kuinka ironista? Kovan paikan tullen myös lähipiirin merkitys nousee omaan arvoonsa. Tuo aika toi myös esiin, kuinka paljon rakkautta löytyykään lähipiiristäni. Se jos jokin on saavutuksista merkittävin ja tärkein.

Mistä haaveilet?

Haaveilen yhteisestä kodista tai kodeista Yaelin kanssa. Lisäneliöt olisivat tervetulleita sekä parveke, jossa voi kevään tullessa istuttaa yrttejä ja tuulettaa lakanoita. Katselen asuntoja tällä hetkellä muualta kuin Helsingin keskusta-alueelta. Katto asumiskustannuksissa on tullut vastaan ja tuntuu, että hinnat sen kuin nousevat vain. Tällä hetkellä olen kurkkinut asuntoja Vantaalta, Itä- ja Pohjois-Helsingistä.

Toinen isoista haaveista on myös perheen perustaminen. Tämä kylläkin vasta pitkän aikavälin asiana. En voisi kuvitella lasta elämääni tällä hetkellä. Toki jos se taivaasta tippuisi nyt, kyllähän tilanteeseen varmasti kasvaisi.

Mikä on lempikirjasi?

Olen vasta viimeisen vuoden aikana hurahtanut kirjoihin. Sitä ennen luin ainoastaan pakosta. Tämän takia ajatus lempikirjasta on itselleni jokseenkin vieras, joten nostan esille muutaman mielenkiintoisen teoksen viime ajoilta. Inka Nousiaisen Mustarastas oli riipaiseva kertomus luopumisesta ja siitä, kun toinen ei enää koskaan palaa takaisin. Jos äänikirjat ovat sun juttu, teoksen lukijana toimii kirjan päähenkilö. Nessupaketit esiin!

Paula Norosen Tarja Kulho on aiheuttanut kiusallisia tilanteita, kun olen kuunnellut teosta julkisilla paikoilla. Naurattaa niin maan perkeleesti! KIITOS PAULA!

Tässä lista minun ja ystäväni Veeran kirjavinkeistä.

Mikä on viimeisin rohkeutta vaatinut teko, jonka olet tehnyt?

Hyvä kysymys. Varmastikin reissuun lähteminen ja sen seurauksena luottaminen siihen, että parisuhteeni pysyy kasassa. Tai se, että toinen on ja odottaa, kun tulen takaisin kotiin. Onhan tämä parisuhde konseptina aivan älytön, kun pitää vain pystyä luottamaan siihen, että toinen on ja pysyy vierellä. 

Mikä on suurin unelmasi?

Isäksi tuleminen. Kylläkin tiedän, ettei nyt ole se hetki, mutta se koittaa vielä.

Jos olisit päivän nainen mitä tekisit ekana?

Mitkä ovat lempielokuvasi ja miksi?

Notebook ja Ps. I Love You! Sekä pakko myöntää, että Sandra Bullockin ja Jennifer Lopezin tuotannot ovat minun guilty pleasure. Jos taas kaipaat ahdistusta arkeen niin Black Swan sekä The Danish Girl tarjoavat sitä. Oscar-leffoista Green Book oli viihdyttävä komedia, jonka huumori oli älykästä sekä Jokeri oli kauniisti toteutettu karmiva tarina mielenterveysongelmista. Teräsleidit taitaa olla viimeisin leffateatterikokemus ja enemmän kuin hyvä sellainen. Hulvaton kotimainen komedia.

Kumman valitsisit – sen että kehossasi kasvaisi kaikkialla ja jatkuvasti karvaa, vai että et voisi lakata hikoilematta runsaasti ja deodorantti ei auttaisi?

Aika helppo: karvat. Niitä kasvaa jo melkein joka paikassa. Toki hikoilen kuin pieni sika, joten molemmat näistä tuntuu aika omille jo. Muistan, kun peliurani aikana, minä olin se syy, kun lattiaa tuli kuivata pallo toisensa jälkeen.

Mikä oli lapsuuden haaveammattisi?

Muistan, että lapsuudessani haaveammattini vaihtuivat yhtä nopeaa kuin alushousutkin. Jossain vaiheessa haaveilin kauppiaan urasta ja olin kaikissa urheilutapahtumissa aina myymässä kahvia. Sitten haaveilin poliisin, kokin, stuertin, parturin ja viittomakielen tulkin ammattista. Ehkä yksi suurimmista haaveista oli lentopalloilijan ura vaikkakin roolimalleja oli hyvin vähän tuohon aikaan. Lukion alettu en ole enää löytänyt haaveammattia itselleni, sillä niin moni asia kiinnostaa ja vetää puoleensa.

Mikä on syvällisintä, mitä sinulta on kysytty?

Muistan, kun olin ystävieni kanssa Esa Saarisen Pafos-seminaarissa. Seminaari on kovaa kamaa! Siellä jos jossain sukelletaan syvälle Saarisen hellässä otteessa. Olimme illallistamassa koko seminaariporukalla ja istuin meidän koulusta tuttujen tyyppien vieressä. Yksi seurueemme jäsenistä aivan yllättäen kysyi minulta, olenko oikeasti onnellinen. Kysymystä pohjusti keskustelut minun silloisista valinnoista ja niiden tausta-ajureista. Kysymys pysäytti koko keskustelun ja taisimme molemmat purskahtaa itkuun. Sen jälkeen ystävystyimme oikein kunnolla ja ihanaa, että hän on pysynyt lähelläni kysymässä hyviä kysymyksiä tuonkin reissun jälkeen.

Oletko tyytyväinen elämääsi?

Olen. Nyt kun aloin miettimään, niin en edes muista olisinko joskus ollut tyytymätön elämääni. Olen syntynyt aika onnellisten tähtien alla ja elämä on aina virrannut kevyesti eteenpäin. En usko, että elämässä on oikeita tai vääriä valintoja. On valintoja, jotka johtavat erilaisiin lopputulemiin. Ja noissa lopputulemissa olen omasta mielestäni aika hyvin sopeutunut muuttujiin.

Mitä häpeät?

Hetkittäin häpeän itseäni. Ihan vain nanosekunnin ajan. Toisinaan saatan alkaa vertailemaan itseäni toisiin ihmisiin ja huomaan, etten ole niin kuin he. En vastaa valtavirtaa tai sitä kuvaa, mitä meille kerrotaan. Seksuaalisuuteni on varmasti yksi muuttuja, jonka kautta peilaan itseäni muihin. En sanoisi, että on täysin turhaa verrata itseä muihin. Omassa tapauksessani se vain paljastaa kuinka heteronormatiivinen yhteiskuntamme on ja sen suhteen on vielä paljon asioita tehtävänä.

Todellinen häpeän tunne valtaa, kun yritän julkisilla paikoilla kuvata Instagram storya. Hävettää niin pirun paljon, että pitää varmistaa aina kahteen kertaan ettei kukaan näe.

Jos olisit päivän nainen mitä tekisit ekana?

Mikä tuo lohtua ja auttaa jaksamaan silloin, kun kaikki tuntuu kaatuvan päälle ja omat voimat ovat kateissa?

Letut jäätelöllä! 

Jos menisit matkalle, minkä matkamuiston tai tuliaisen toisit mukanasi ja miksi juuri sen?

Välttelen yleensä tuliaisten tuomista. Ostan ainoastaan jos vastaan tulee sellainen asia, jonka yhdistän saajaan välittömästi. Sisarusten lapset ovat yleensä niitä, jotka tulevat ensimmäisinä mieleen. Viimeksi lähetin heille pienen pieniä simpukoita, heidän mukaansa barbie-simpukoita. Tällä kertaa löysin Myanmarista heille paikallisen taideyhdistyksen tekemiä sorminukkeja. Yritän suosia aina paikallisten tekemiä käsitöitä, joilla on jonkinlainen tarina taustalla sekä samalla tukea paikallisten toimintaa.

Missä näet itsesi viiden vuoden päästä?

Mun lempikysymys, kunhan sitä ei esitetä minulle. Toivoisin näkeväni itseni media-alalla. Oma TV-ohjelma tai dokumenttisarja ovat sellaisia, joiden eteen haluan tehdä töitä. Todennäköisesti tuolloin meiltä löytyy yksi tai kaksi yhteistä kotia Yaelin kanssa, mitkä olemme yhdessä laittaneet meidän näköisiksi. Se, missä kaupungeissa tai kaupungissa kaikki tämä on, selkenee varmasti matkan varrella.

Toivon myös, että elämä jatkuu yhtä tasapainoisena ja yhtä yllättävänä mitä se on tähän asti ollut. 

Mikä on sun lempi huonekasvi?

Anopinkieli on ehdoton suosikkini. Se on muotokieleltään ja värimaailmaltaan minun makuuni. Helppohoitoisuudesta puhumattakaan! Jos mietit, että minkä kasvin sitä ostaisi kotiin, suosittelen aloittamaan anopinkielestä. Muistat vain olla kastelematta kasvia, niin pääset aika pitkälle.

Viherkasviunelmani on viherseinä sekä valtava kastanjaviiniköynnös. 

Tässä vielä kootusti vinkkejä viherkasvien hoitoon.

Jos olisit päivän nainen mitä tekisit ekana?, pesojoonas, finlayson

Kolme sanaa joilla kuvailisit itseäsi?

Lämmin, kiva ja jäärä

Kumpi tulee ensin leivälle: kinkku vai juusto?

Juusto. Mikä kysymys tämä nyt oli?

Mikä on mielestäsi suurinta rohkeutta?

Oman haavoittuvaisuuden ja keskeneräisyyden näyttäminen. Paljaana oleminen. Piru vie se on pelottavaa puuhaa. Joskus valojen sammuttaminen voi auttaa uskaltamaan avaamaan itseään toiselle. Tai lattialla selällään makaaminen. Tähän päälle voi vielä laittaa silmätkin kiinni, jos oikein pelottaa. Molempia toimia on testattu ja on toiminut. Toisen edessä oleminen kaikkine valuvikoineen, häpeineen ja tuntemuksineen on pelottavaa, mutta sen näyttäminen on minun mielestäni rohkeaa.

Olen aina ihaillut myös sitä rohkeutta, kun joku on tullut pyytämään treffeille. Vitsit soikoon kuinka pelottavaa se on ja mikä riski siihen liittyy. Entä jos toinen kieltäytyy tai nauraa minulle?

Mikä saa sinut vihastumaan ja miten käsittelet vihaa?

Ihmisten ajattelemattomuus. Ja toisinaan se, että tunnistan noissa ajattelemattomissa ihmisissä itseni. Se jos mikä saa olon tuskaiseksi.

Mulla on myös sellainen kymmenen minuutin vitutussääntö. Silloin kun jokin asia ottaa päähän, sitä on turha pitää sisällään ja hymistellä, että ”good vibes only”. Toki paskakasaan on turha jäädä makaamaan. 10 minuutin agressiivisaktiivisen mököttämisen jälkeen on hyvä kysyä itseltä, voiko asialle tehdä jotain ja jos voi, tee! Jos ei, päästä irti ja siirry eteenpäin.

Tämän ohjeen kanssa itse yritän toimia ja elää. Aina ei ihan 10 minuuttiin saa purkitettua harmitusta, mutta siihen on hyvä tähdätä.

Jos olisit päivän nainen mitä tekisit ekana?
Jos olisit päivän nainen, mitä tekisit ekana?

Jos olisit päivän nainen, mitä tekisit ekana?

Kokeilisin kuukuppia. Siitä on niin paljon puhuttu mun kavereiden kanssa, että pakkohan sitä olisi testattava.

Mikä on sun tähänastisen elämän tärkein hetki?

Se, kun Yael ilmestyi asuntoni alaovelle. Siinä oli taikaa sekä jotain niin tavallista ja kaunista.

Tästä pääset lukemaan ällön romanttisen ensikohtaamisemme.

Jos sinun tulisi luopua yhdestä aistista, mikä se olisi?

Varmaan tuntoaisti. Viisaudenhampaita kun on poistettu,  parasta antia on ollut puudustuvaihe, jolloin pystyy läiskimään poskelle ilman minkäänlaista kipua. Onhan se vähän huvittavaa.


Miksi miehet eivät puhu seksuaalisuudesta?

Ronja Salmi ihmetteli aikoinaan Instagram storyn puolella, miksi miehet eivät puhu seksuaalisuudesta saman lailla avoimesti ja julkisesti kuin naiset tekevät. Missä ovat kaikki seksuaalisuudesta puhuvat miehet? Aloin pohtimaan aihetta tarkemmin ja mietin, miksi seksuaalisuudesta puhuminen ei ole ominaista esimerkiksi minulle, saatikka miksi en kuule muiden miesten puhuvan siitä.

Ensimmäisenä mieleni valtasi epävarmuus: Mitä seksuaalisuus edes pitää sisällään? Pikaisella googlettamisella sain vastaukseksi tämän:

”Seksuaalisuus koostuu monista asioista. Se on aistillista mielihyvää, miehenä ja naisena olemista, mutta myös fyysisen tyydytyksen hakemista. Seksuaalisuus on hellyyttä, yhteenkuuluvuutta, turvallisuutta, avoimuutta ja läheisyyttä. Siihen liittyy paljon toiveita ja odotuksia, kokemuksia ja iloja, pettymyksiä ja monia muita tunteita.”

Seksuaalisuus pitää sisällään siis aika laajan kirjon ihmisyyteen liittyviä asioita. Toisin sanoen, hurjan yksityisiä ja intiimejä asioita, jotka sisältävät paljon epävarmuutta ja keskeneräisyyttä. 

Huvittavaa, että ensimmäiset asiat, jotka itselläni kylläkin tuli mieleen miesten seksuaalisuudesta, oli seksi ja penis. Miksi? Ehkä selittävätekijä löytyy teinivuosista.

Miksi miehet eivät puhu seksuaalisuudesta?

Poikien yksi suurimpia kysymyksiä omassa seksuaalisuudessa on “olenko riittävä”. Olenko tarpeeksi pitkä, onko minulla tarpeeksi lihaksia, onko minulla tarpeeksi iso. Poikien nuoruutta vaivaa jatkuva kilpailuhenkisyys ja vertailu muihin. Mieltä painaa kysymys ”mitä voin tehdä, että kasvan oikein ja oikeanlaiseksi?”

Munan rooli epävarmuustekijänä on valtava nuorena. Niin kuin monessa muussakin asiassa myös peniksen suhteen pätee sanonta ”kun mikään ei riitä”. Vaikka vasemmasta lahkeesta löytyisi koivun halon kokoinen patukka, aina jollain on suurempi. Tai jos ei ole, kääntyy pituus itseään vastaan ja aletaan häpeilemään, kun poikkeaa ”normaalista” mitasta. Tuntuu, että miehisyyden mitta lasketaan senteissä. Ja mitä isompi sitä toimivampi. Tietenkin!

Luin myös yhden surkuhupaisan jutun tutkimuksesta, jossa käsiteltiin juuri poikien seksuaalisuutta. Jopa osalle tytöistä pojan siittimen koolla oli merkitystä, vaikka he eivät olleet edes vielä harrastaneet seksiä kertaakaan. Ja jos joku vielä kysyy, onko koolla väliä, niin on. Vaikkemme edes tiedä, mitä tuolla mystisellä sauvalla saa edes aikaan, niin silti se näyttää suurta roolia miehisyydessä.

Kysy asiantuntijalta -palstalla olisi myös tilausta urologian erikoislääkärin artikkeleille tai jopa päivystykselle, sillä kysymyksiä satelee isot kasat koskien juurikin penistä. Penis-ensyklopedian kirjoittajalle ja kuvittajalle olisi kuulemma kanssa kysyntää, näin kirjoitettiin toisessa tutkimuksessa. Eikä Poikien puhelimessakaan vältytä päivittäisiltä pippelipuheluilta.

Todellinen miehuuskoe on kuitenkin seksin harrastamisessa ja etenkin siinä kuuluisassa ja mystisessä ekassa kerrassa. Voi pojat soikoon, kun olisi aikoinaan tiennyt, että eka yhdyntäkerta on vasta sukellus omaan seksuaalisuuteen. Sen sijaan, että nuorelta kysyttäisiin joko olet harrastanut seksiä tai milloin menetit ”neitsyytesi”, olisi fiksumpaa, ja ehkä jopa uskallan sanoa kypsempää, kysyä, koetko olevasi valmis seksiin tai milloin koit olevasi kypsä seksin harrastamiseen. Siitähän omassa seksuaalisuudessa on kyse: itsetuntemuksesta, sen hahmottamisesta ja laajentamisesta. Kasvamisesta. Omien rajojen ja mieltymyksien tunnistamisesta. Kuka minä olen ja mistä minä tykkään?

Muistan itsekin ajan, kun seksin harrastamisessa suurin huoli oli peniksen koossa ja sen toiminnassa. Fokus ei suinkaan ollut nautinnossa. Kahden ihmisen välisistä tunteista. Alkuun seksikertani olivat ”selviytymistä”, omien kasvojeni säilyttämistä. ”Mies ei yksinkertaisesti voi epäonnistua sängyssä.” Näin ajattelin ja uskon myös monen muunkin nuoren miehen ajatelleen.

Miksi miehet eivät puhu seksuaalisuudesta?

Tuntuu huvittavalle näin jälkikäteen, kun ajattelee millainen kuva seksistä oli nuorena. Sisään, ulos, sisään ulos ja onnellinen päätös kaikelle tälle. Kiitos pornon ja heikon seksuaalivalistuksen. Ei koulussa puhuttu suuseksin harjoittamisesta, hyväilystä ja koskettelusta, anaaliseksistä, fetisseistä tai suutelemisesta. Keinoista lähestyä omia mieltymyksiä. Seksistä kerrottiin aika teknisesti: kiihottuminen, erektio ja siemensyöksy. MUISTA EHKÄISY! Ja ai saakeli, ennenaikainen siemensyöksy. Se jos jokin laski miehuuspisteitä. Ennenaikainen siemensyöksy kyllä muistettiin mainita biologian tunnilla, jossa muuten pitelimme banaania toisessa kädessä ja kondomia toisessa. Siis banaania. Sama kuin puhuisit 15-vuotiaalle yhä kukista ja mehiläisistä. Haikarista, jotka tuovat pehmeässä nyytissä pikkusisaren oven eteen.

Kun palaan ajatuksissani nuoruuteeni ja peilaan sitä tänä päivänä lukemiini tutkimuksiin, ymmärrän hyvin, miksi miettiessäni seksuaalisuutta mieleeni pompsahti penis ja seksi. Ovathan ne näytelleet suurta roolia koulun käytävillä ja puheissa ison osan nuoruuttani.

Jos käsitys miesten seksuaalisuudesta liitetään vahvasti reiluun kymmeneen senttiin ja sen toimivuuteen, en ihmettele lainkaan, miksi seksuaalisuudesta ei puhuta kovinkaan paljoa ääneen, ja miksi siitä puhuminen saattaa olla vaikeaa. Myös leimaantumisen riski alisuorittajaksi on läsnä, kun siirrytään puhumaan julkisesti peniksestä ja sen toimivuudesta.

“Suuren peniskeskustelun” ympärille olisin ainakin itse kaivannut teinivuosina enemmän keskustelua esimerkiksi siitä, mitä kehossani tapahtuu, miksi kiihotun jostakin, olenko “normaali” ja saanko itkeä julkisesti.

En väitä, että peniskeskeisyys olisi yksin se syy, miksi miehet eivät puhu julkisesti seksuaalisuudestaan. Ehkä se on vain pieni osasyy tai sitten isompikin.

Uskon kuitenkin, että elämme vahvasti murroksen keskellä. Instagramiin on ilmaantunut jo muutamia suomalaisia tilejä, joissa puhutaan miesten seksuaalisuudesta,  viime vuonna Janne Puhakka rikkoi yhden tabun yhteiskunnassamme, keväällä pääsemme seuraamaan TV:stä realityn kautta isäksi tulemista ja kasvamista, moni kansanedustaja on puhunut avoimesti uupumuksestaan ja perhevapaauudistus etenee eduskunnassa. Monesta eri tulokulmasta lähestytään jo miehisyyttä ja sen kirjoa.

Helsingistä löytyy myös miesten omia ”leirinuotioita”, joissa miehet kokoontuvat keskenään intiimistä puhumaan tunteistaan. Siinä missä nuoret naiset ovat ottaneet Instagramin haltuunsa miehiä aktiivisemmin ja puhuvat julkisesti seksuaalisuudestaan, ehkä miehet tekevät sitä enempi suljetuissa ympäristöissä. 

Miksi miehet eivät puhu seksuaalisuudesta?

Mitä tulee omaan seksuaalisuuteeni, olen viimeisen kymmenen vuoden aikana oppinut päästämään irti normaaliudesta ja sen tavoittelusta. En sano, että tavoittelen erilaisuutta, vaan hyväksyn erilaisuuteni, tiedostan vieläkin miehisen muotin ahtauden ja suosiolla yritän olla laittamatta itseäni siihen. Tapa, jolla olen tänä päivänä mies on huomattavasti itsevarmempi, kypsempi ja herkempi kuin se oli viisi vuotta sitten. 

Jos jotain haluaisin sanoa 17-vuotiaalle tai 24-vuotiaalle Joonakselle olisi se aika simppeliä: sä olet OK.


Elämänmuutos – Hotellivuoden jälkeinen elämä

“Miltä nyt tuntuu, kun vuosi alkaa olemaan lopuillaan??” “Mitäs kun joudut alkaa tiskaamaan taas itse?” “Kuka sun pyykit nyt pesee?” “Se siitä valmiiksi katetusta aamupalasta”. 

Niimpä.

Se siitä!

Ymmärrän täysin, miksi näistä asioista ollaan tällä hetkellä kiinnostuneita ja niistä myös ropisee päivittäin kysymyksiä minulle. Ovathan ne niitä juttuja, joista arkeni on pääsääntöisesti koostunut kuluneen vuoden aikana. En voi kieltää, etteikö noita asioita tulisi ikävä, mutta todellisuudessa en ole edes ehtinyt murehtimaan noiden asioiden perään vielä. 

Ja tuskin edes tulen.

Elämänmuutos

Se mikä tällä hetkellä oikeasti painaa mieltä, on muutos. Elämänmuutos. Ympäristö ja ihmiset ympärilläni muuttuvat. Seinät, joihin olen juuri ehtinyt tukeutua, muuttuvat. Kotini tuoksu, joka tulee jo ovella vastaan, on kohta tuulen viemää. Ratikkapysäkin tutut kasvot muuttuvat uusiin tuntemattomiin. Huonekortti vaihtuu avaimiin ja hissi rappusiin. T-paitani ja sukkani, haarukkani ja veitseni pakkaantuvat muuttolaatikoihin odottamaan uutta osoitettaan. Nahkainen nojatuoli vaihtuu elokuvateatterin penkkeihin. 

Moni iso asia elämässä muuttuu jälleen kerran hetkessä. Tuttu ja turvallinen vaihtuu uuden opettelemiseen. En edes muista, että olisin aiemmin stressanut nimenomaan muutoksesta näin paljoa kuin nyt. En haluaisi sanoa, että se on tämä ikä, mutta onhan se. 


Saakeli.

Tai ei välttämättä ikä vaan enempi se mukavuudenhaluisuus, jonka eletyt kilometrit ovat tuoneet mukaan.

Onhan muutos kuitenkin mahdollisuus. Ennen kaikkea sitä se on! Ehkä vain tässä vaiheessa elämääni toivoisin pysyvyyttä, en niinkään jatkuvia mahdollisuuksia ja haaveiden kurottelua. Jonkinlaisia turvallisia uomia, joissa voi rauhassa talsia menemään päivästä toiseen. Ehkä tämä on vain mielikuva tai tunne, jonka perään haikailen. Ehkä todellisuudessa kaipaan aivan muuta, jotain mitä en vielä osaa edes sanoittaa.

Elämänmuutos

Siitäkin huolimatta, että tuleva elämänmuutos on aiheuttanut pientä päänvaivaa, olen positiivisin mielin astumassa uuteen vaiheeseen elämässäni. Seuraavat pari kuukautta eletään vielä siirtolaisena, mutta kevät tuo totutusti uutta mukanaan, kun muutan takaisin omaan kotiini. Odotan, että pääsen näkemään lehtien silmut ja orastavan vehreyden oman kotini ikkunasta. Nauttimaan aamukahvin ikkunalaudalla. Selvittämään asuuko talonmies vaimonsa kanssa vielä viereisessä rapussa. Haaveilemaan ehkä pienestä pintaremontista. Kaivamaan pyörän kellarista esiin. Ripustamaan pyykit kuivumaan. 

Kaikki tämä on hyvä pitää mielessä, kun astun uuden muutoksen pariin seuraavien päivien aikana.


Muistoja vuosikymmenyksen takaa

Kirjoittelin joululomalla, jota muuten vietin useamman viikon ajan, ylös satunnaisia asioita, joita mieleeni pompsahteli edelliseltä vuosikymmenykseltä. Vähän jopa huvitti, kun mietin, että millä logiikalla juuri nämä hetket kaivautuivat mielen syövereistä ajatuksiini. Varmastikin vahva tunnekokemus on yksi syy, joka on jättänyt vahvan muistijäljen. Ajattelin jakaa näitä muistoja myös teille menneeltä vuosikymmenykseltä, jota värittivät useat reppureissut ja ammatillisen identiteetin kasvu sekä rakkaus.

muistoja

Islannin tulivuoren purkaus vuonna 2010 ja jumissa Torremolinoksella

Muistatteko vielä, kun Islannissa purkautui Eyjafjallajökull-tulivuori. Lähdin äitini kanssa viettämään ystäväperheemme isän 60-vuotisjuhlia Torremolinokseen. Oman isäni piti alun perin lähteä äidin seuraksi, mutta työkiireiden vuoksi hän joutui perumaan, joten otin hänen paikkansa koneesta. Sain myös koulusta vapaata viikoksi siitäkin huolimatta, että meillä oli iso tapahtumaprojekti meneillään. Paluulentoni Suomeen oli päiviä aikaisemmin ennen kouluprojektiani.

Islannin Tulivuori purkautui kuitenkin muutamia päiviä ennen meidän suunniteltua kotiinpaluuta. Lentoliikenne halvaantui melkein kokonaan Euroopassa ja olimme jumissa Malagassa. Toistan: MALAGASSA. Kotiinpaluumme siirtyi päivä päivältä, kun tulivuori vain jatkoi purkautumistaan. 

Torremolinos paikkana ei oikein ole ikäiselleni kummoinen rantakohde. Sanoinkin kavereilleni, jotka fiilistelivät lomani jatkumista, että olen tämän rannikon nuorin ja äitini toiseksi nuorin. Suunnittelin jo lähteväni junalla tai rekan kyydillä takaisin Suomeen, kunnes saimme ilmoituksen mahdollisesta lennosta kotiin. Melkein viikon jumissa olon jälkeen pääsimme lähtemään takaisin Suomeen. 

Kaiken tämän seurauksena en päässyt osalliseksi kouluprojektini loppuhuipennukseen, mutta tulipan force majeure tutuksi.

Ravintolan avaaminen ja elintarvikealan lakko

Harva varmaankaan tietää, mutta olen pyörittänyt Pielavedellä omaa satamaravintolaa kahden kesän ajan. Kesällä 2010 olimme avaamassa Satamaravintola Laivuria kolmen muun kaverukseni kanssa. Kenelläkään meistä ei ollut aikaisempaa kokemusta ravintolan pyörittämisestä. Kaikilla oli kova into ja halu kokeilla ja yrittää.

Samana kesänä Suomea ravisutteli myös elintarvikealan lakko, joka kosketti 4500 työntekijää. Toisin sanoen kauppojen leipä-, eines- ja lihahyllyt alkoivat tyhjentyä, kun suurimpien elintarvikealojen yritysten tuotannot seisahtuivat. Meillä oli viikko ravintolan avajaisiin ja keittiömme ammotti tyhjyyttään. Soitin äidilleni ja kysyin, että miksi juuri nyt, kun olemme avaamassa ravintolaa, piti tämäkin vielä tulla tähän sotkemaan suunnitelmiamme.

Suunnittelimme raaka-aineiden hakureissua jopa Viroon, leipomistalkoita ja mitä kaikkea. Lakko kuitenkin kesti vain parin päivän ajan ja saimme muutamaa päivää ennen avajaisia keittiömme täyteen iskuvalmiuteen. 

Uusi-Seelanti ja hollantilaisen tytön pianoesitys 

Olimme ystävieni kanssa maailmanympärysmatkalla vuonna 2013, ja yhtenä kohteena oli oma suosikkini Uusi-Seelanti. Vuokrasimme autot, jolloin pääsimme kätevästi liikkumaan omien halujemme ja aikataulujemme mukaan. Uuden-Seelannin hintataso on myös aika korkea, joten olimme etukäteen varanneet Kilroyn kautta vouchereita hostelleihin. Harmikseni en enää muista missä kaupungissa tai kylässä olimme, kun hostellin keittiössä törmäsin nuoreen naiseen, joka harmitteli kovaan ääneen, että joku oli varastanut hänen ruokansa jääkaapista. Tarjouduin avuksi hänelle, sillä pastakattilassani oli yhdelle aivan liikaa syötävää. Kohtaus oli jo tuossa vaiheessa kuin suoraan jostain romanttisesta Jennifer Anistonin komediasta. 

muistoja, pesojoonas

Juttelimme niitä näitä nuoren naisen kanssa, kunnes hän kysyi minulta, uskaltaisikohan hän soittaa ruokailutilassa olevalla pianolla yhden kappaleen minulle kiitokseksi. Ujutin hänet pianon eteen ja ensimmäisestä soinnusta lähtien olin myyty. Hän esitti Birdyn People Help People -kappaleen. Kyseinen hetki väreilee vieläkin kehossani. Tiemme erkanivat kuitenkin samana päivänä, emmekä nähneet tuon päivän jälkeen enää toisiamme. Ystäväni olivat törmänneet häneen pikaisesti muutamaa päivää myöhemmin toisessa kylässä.

Välillä aina palaan miettimään mitäköhän hänelle kuuluu tänään. Mitenköhän hänen reissunsa on mennyt. Entä jos matkamme olisi jatkunut yhdessä…

Cheekin jäähallikeikoilla jakamassa ilmaista limsaa ja sipsiä

APUA! Olin unohtanut tämän tapahtuman melkein kokonaan. Yhden kesän ajan tein kaikkea työtä remonttimiehestä asuntoesittelijään ja promopoikaan. Halusin vimmatusti jatkaa matkustelua, joten tein puolen vuoden ajan kaikkea mitä vastaan tuli ja josta maksettiin. 

Jäähallikeikan loputtua olimme jakamassa kaikki loput sipsit mitä oli jäänyt jakamatta ennen keikan alkua. Ilmaiset tuotteet toden teolla saa ihmiset sekoamaan. Ennen keikkaa kaikki meni vielä hyvin, mutta keikan jälkeen olimme kuin vapaata riistaa. Pelkäsin ettei kukaan vie vaatteita päältäni. Muutamassa minuutissa ihmiset olivat haalineet taskut täyteen parinkymmenen gramman sipsipusseja, joissa on vain kourallinen halpoja amerikkalaisia perunalastuja. Ihmiset oikeasti.

Laastari hakusessa

Naurattaa valmiiksi jo. Miksi muistan tämän hetken kuin eilisen? Olimme ystäväni Siskon kanssa saapuneet Indonesian pääkaupunkiin Jakartaan. Lähdimme kaupoilta etsimään laastaria. Kumpikaan meistä ei muistanut millään, mikä laastari oli englanniksi, eikä meillä ollut nettiä käytössämme. Hetken yritimme myyjälle, jonka englanti oli välttävä, selittää mitä olimme hakemassa. Selitimme ja selitimme, kunnes paikalle saapui toinen myyjä, jolla oli ohimossa laastari.

Kiljahdin ja osoitin suoraan myyjän ohimoa, jolloin repesimme kaikki nauramaan. Millä todennäköisyydellä yhdellä myyjällä oli ohimossa laastari. Monesti ystäväni nauravat minulle, kun universumi kuulee pyyntöjäni. Tässä tapauksessa nauroin itsekin.

Chet Fakerin klubikeikalla äidin kanssa

Sain kunnian viedä äitini viettämään 60-vuotisjuhliaan New Yorkiin, jonne hän oli aina unelmoinut menevänsä. Suunnittelimme reissun hänen toiveidensa mukaan, sillä olin itse aikaisemminkin käynyt jo New Yorkissa.

Huomasin kuitenkin, että silloin kovassa soitossa olleella Chet Fakerilla oli keikka Manhattanilla. Ehdotin äidille, että voisin mennä katsomaan keikkaa vaikka yksin, jos hän ei halua lähteä mukaan. Ennen kuin edes olin tehnyt ostopäätöstä keikkalipuista, oli äitini googlettanut Chetin ja tiesi kertoa hänen albumiensa määrän, iän sekä synnyinmaan. Asiat, joita itse en edes tiennyt.

muistoja

Päädyimme molemmat hänen keikalleen. Jossain vaiheessa keikkaa havahduin absurdiin hetkeen: olin äitini kanssa klubikeikalla New Yorkissa, vasemmalla puolen meitä oli kaksi isoa homomiestä, jotka suutelivat kiihkeästi toisiaan. Oikealla puolen pössyteltiin pilveä ja suoraan edessämme kaikkien valojen vilkkuessa soitti Chet Faker. Äitini puhkaisi kuplani hetkellisesti sanoen, että kaikin puolin ok meno, mutta musa on vähän liian kovalla.

Äiti <3

Passiepisodi Aasiassa

Jos joku tapahtumasarja pitää viime vuosikymmenykseltä nostaa jalustalle, on se ehdottomasti matkantekoni vanhentuneella passilla Thaimaasta Indonesiaan. Jos ihmettelette, miten on mahdollista, että joku lähtee matkaan vanhentuneella passilla, niin sitä samaa ihmettelen minäkin. 

Long story short, matkani tyssäsi Kuala Lumpurin lentokentällä, kun virkailijat huomasivat passini vanhentuneen. Jostain kumman syystä olin kuitenkin Thaimaassa päässyt nousemaan koneeseen, jonka ei olisi pitänyt olla mahdollista. Välilasku Kuala Lumpurissa kuitenkin pakotti minut muuttamaan matkasuunnitelmiani.

Erityisen hienon tuosta seikkailusta teki ystävieni reaktiot meidän Whatsapp-ryhmässä: Yksi alkoi selvittämään suurlähetystöjä ja heidän yhteystietoja, toinen otti selvää pikapasseista, kolmas rauhoitteli mieltäni. Kukaan ei missään vaiheessa kuittaillut toilailustani, vaan päinvastoin. Tuntui kuin koko jengimme olisi ollut lähtöselvityksessä Kuala Lumpurin lentokentällä. Tiimi toimi! 

Viime vuonna selasimme yhdessä tuon päivän vanhat Whatsapp-viestit läpi ja naureskelimme koko tarinalle. Olihan se aikamoista menoa!

muistoja

Mummon poismeno ja yhteys pappaan

En ole kovinkaan montaa kertaa kohdannut kuolemaa. Tai itse asiassa vain yhden kerran, sillä olen ollut sen verran nuori, kun kummitätini, setäni ja pappani ovat nukkuneet pois, etten muista edes hautajaisia. Vuosikymmenyksen puolivälissä rakas mummoni kuitenkin menehtyi. Olin onnekas, kun pääsin vielä hyvästelemään hänet ja juttelemaan eletystä elämästä hänen kanssaan.

Ensimmäisenä päivänä muistelimme lapsuuttani. Vietin paljon aikaa hänen kanssaan kesämökillä. Mummo teki paljon ruokaa kalasaaleistamme sekä marjapiirakoita itsekerätyistä mustikoista ja vadelmista. Lohduttavinta oli kuulla, että hän oli tyytyväinen omaan elettyyn elämäänsä: oli lapset, mies ja omakotitalo.

Toisena päivänä mummon tila muuttuikin. Muistan sen hetken, kun hän kertoi juuri puhuneensa papan kanssa, joka on kymmeniä vuosia sitten jo menehtynyt. Hän kertoi, että pappa odotti häntä. Siinä hetkessä oli jotain kaunista. Kaikkien näiden vuosien jälkeen he olisivat taas yhdessä – ikuisesti.

Ensimmäinen ”oikea” työpaikka ja tutkijat

Muutin Helsinkiin nopealla aikataululla. Kahden viikon varoitusajalla. Sain töitä Filosofian Akatemia nimisestä yrityksestä. Kaikki kollegani tulivat yliopistomaailmasta. Osa oli tehnyt jo ensimmäisen väitöskirjansa, osa oli kirjoittanut lukuisia tietokirjoja, suurimmalla osalla tuntui olevan akateeminen projekti töiden ohella. Sitten oli minä, joka oli paria vuotta aikaisemmin valmistunut ammattikorkeakoulusta liiketalouden tradenomiksi. Olin yrityksen ensimmäinen työntekijä, joka ei tullut akateemisesta maailmasta.

muistoja, sisu, pesojoonas

Opiskeluaikoina naureskelin monesti yliopistossa opiskeleville. En oikein tiedä miksi, mutta kai se jotenkin ”kuului” asetella vastakkain yliopistoa ja ammattikorkeakoulua. Samaa tehtiin lukiossa ammattikoulun kanssa. Noiden työvuosien aikana kuitenkin opin järjettömän paljon ihmismielestä, motivaatiosta ja suomalaisesta työelämästä, sekä ymmärsin entistä paremmin, miksi on tärkeää arvostaa tieteellistä tutkimusta. Vuodet Filosofian Akatemialla kasvatti ihmisenä rutkasti minua. Vitsit, olen ollut onnekas työyhteisöjeni suhteen urallani.

Lievä burnout ja masennus

Toki onnen hetkien keskelle mahtui myös alamäkeä. Näin vuosien jälkeen, kun mietin tuota ajanjaksoa, karvat nousevat edelleen pystyyn. Joitakin asioita on vielä käsittelemättä tuolta ajalta, enkä ole täysin saanut mielenrauhaa itseni kanssa.

Noiden tapahtumien jälkeen tosin olen oppinut pitämään visusti huolen omasta ajastani ja rajoistani, ainakin työelämässä. Samaan aikaan nuo ajat antoivat uuden hienon mahdollisuuden uusien haasteiden parissa. Jälleen kerran universumi vastasi pyyntöihini. Pitääkin alkaa miettimään, mitä tälle vuodelle voisi toivoa…

muistoja

Spontaani puistokeskustelu ystäväni kanssa

Viime kesän yksi mieleenpainuvimpia hetkiä oli puistokävely ystäväni kanssa, jonka päätteeksi päädyimme makailemaan nurmelle pitkäksi toviksi. Tiedättekö, kun jonkun ihmisen kanssa pystyy kivuitta olemaan paljaana. Paljastamaan itseään jopa sisimpien suojamuurien takaa ilman minkäänlaista pelkoa tai häpeää. Tiedät, kun katsot häntä silmiin, että hän kantaa tai ottaa vastaan, jos jotain tapahtuu. Hänen viisautensa tuo tyyneyttä muuten niin levottomaan mieleen. Hän ei koskaan tuomitse, ei edes nanosekunninkaan ajan. Hänen katseensa kertoo kaiken: olen tässä sinua varten.

Niinä hetkinä, kun räkää tuntuu olevan poskella enempikin, kaipaa juurikin tämän tyyppistä ihmistä vierelleen. Ihmistä, joka osaa kysyä niitä hankaliakin kysymyksiä ja muotoilla kaaoksesta harmonisen kauniita ja eheitä kokonaisuuksia. Noissa hetkissä on jotain arvokasta ja ennen kaikkea toivoa antavaa.

Vaikka räkää on vieläkin poskilla, on tuo hetki hänen kanssaan rohkaissut olemaan avoimempi itseäni ja maailmaa kohtaan. Kyllä se elämä kantaa.

Ps. Varma tapa kostuttaa silmäkulmat on ajatella ystäviä ja niiden läsnäoloa.

Yaelin kohtaaminen

Ah, rakkauden suurlähettiläs, joka muistuttaa veistoksellista kreikkalaista patsasta. Heh, no onhan se tuotakin, mutta paljon kaikkea muutakin. Kirjoitin ensikohtaamisestamme aikaisemmin blogin puolelle, joten ajattelin jakaa yhden tragikoomisen hetken alkutaipaleeltamme.

Olin antanut Yaelille asuntoni avaimet, ettei hänen tarvinnut odottaa minua töistä kotiin. Yhtenä iltana, kun saavuin kympin jälkeen illasta asuntooni, oli hän ovella vastassa. Eteisessä huomasin, kuinka asuntoa valaisivat kymmenet kynttilät. Tunnelma oli jälleen kerran suoraan kuin jostain elokuvasta. Yael kuitenkin oli noussut varpailleen ja hermostuneen oloisena hymyili ja kyseli sen hetkisiä fiiliksiäni. Haistoin palaneen käryä hänen olemuksessaan, mutta myös kirjaimellisesti palaneen käryä.

Hän oli vahingossa pitänyt yhtä kynttilää hyllyn päällä liian lähellä keittiön kattoa. Keittiöni sijaitsee parven alapuolella. Kattoon oli jäänyt pieni tummentunut palojälki kynttilästä. Olisittepa nähneet hänen ilmeensä, kun hän kertoi tapahtuman kulun. Itseäni lähinnä nauratti koko tilanne. Kaikki tämän tyyppiset jäljet ovat vain elämisen merkkejä, ja mitään suurempaa vahinkoa ei onneksi kuitenkaan käynyt.

muistoja, marimekko, pesojoonas

Instagramia selaillessa pääsee myös käsiksi moneen yksittäiseen hetkeen vuosien takaa. Ihmeellistä kuinka yksittäisen kuvan, kappaleen tai jopa sanan kautta pääsee hetkessä käsiksi muistoihin. Kymmenen vuoden päästä sitä sitten ihmetelleen millaista olikaan asua hotellissa vuosi.


Vuoden ensimmäisiä kuulumisia – Muutto lähestyy!

Istun sängyllä ja katson valtavista ikkunoistani kaupunkia, joka on sumun hälvetessä tullut taas esiin. 6 ratikka kiitää kohti Bulevardia ja muutama lokki leijailee meren yllä. Ei ole enää kauaa, kun nämä maisemat jäävät taakseni. Tuntuu hurjalta ajatella, että vuosi hotellissa alkaa lähestyä loppuaan. Pelin henki on ollut alusta asti selvä, mutta nyt kun asiat alkavat konkretisoitumaan, alan vasta ymmärtämään lähdön lähenevän. 

Kohta on aika sinetöidä yksi tarina, luopua monista asioista ja pakata rinkka kohti tuntematonta. Yllättävän levollisin mielin tässä kuitenkin ollaan. Toki pieni flunssa on pitänyt villasukat tiiviisti jalassa sekä teepannun kuumana tuoden samalla seesteisyyttä päiviin. Ajattelin kirjoitella pitkästä aikaa tämän hetken kuulumisia ja fiiliksiä teille. Mitä kuuluu tänään ja miltä tulevaisuus oikein näyttää.

Uusivuosi ja uudet haasteet työrintamalla

Vietimme uuttavuotta Yaelin kanssa jo toista kertaa yhdessä. Viime vuonna olimme Amsterdamissa ja tänä vuonna päädyimme Korpilahdelle. Yaelin paras ystävä puolisoineen tuli myös Keski-Suomeen meidän tyköömme. Noukimme heidät aattona Jämsän asemalta 12 tunnin matkustamisen jälkeen Korpilahdelle. Siellä meitä odotti lämmin sauna ja puoliksi sulaneet lumikinokset, jossa vieraamme pääsivät kierimään. Tai kieriminen jäisillä lumikinoksilla oli lähinnä makaamista jään päällä. 

Ulkomaalaisia vieraita kestittäessä sitä huomaa oman kotiseutuylpeyden ja yhtäkkiä arkiset asiat muuttuvat heidän kauttaan katsottuna mystisiltä ja eksoottisilta. Juuri sellaisilta, mitä itse ihmettelee turistina vieraalla maaperällä. Uudenvuoden juhlinnan jälkeen suuntasimme Helsinkiin. Melkein parin viikon reissailun jälkeen oli ihanaa palata hotelliin valkoisten lakanoiden väliin.

Rakkaus

Mitä tulee rakkauteen, olen enemmän kuin kiitollinen jälleen kerran näistä yhteisistä hetkistämme kuluneen viikon aikana. Jos ensisuudelma sai aikoinaan kropan kihelmöimään ja jalat tärisemään, ei noista tunteista olla kaukana näin vuodenkaan jälkeen. Toki suhde elää ja kasvaa jatkuvasti, mikä tuo omia haasteita mukanaan. Sitä välillä niin toivoisi, että asiat pysyisivät neitseellisen kauniina ja muuttumattomina. Ehkä kirjoitan tästä oman blogikirjoituksen, päiväkirjamerkinnän.

Ihanaa kuitenkin, että rakkaudessa moni asia on arkipäiväistynyt ja tietynlainen tasapaino alkaa löytymään. Etäisyyteen alkaa myös tottumaan, jos siihen nyt voi tai haluaa tottua. Toki välillä olen vahvasti sitä mieltä, että tällainen etäsuhde toimii minulle enemmän kuin hyvin. Toisinaan olen taas täysin eri mieltä kanssani. 

Työrintama

Sain tälle vuodelle enemmän kuin mieleisen työprojektin hoidettavaksi. Päätin, että tämän vuoden ajan keskityn sisällöissäni miehiin ja erityisesti poikiin: miesten tunteisiin, poikien eriarvoistumiseen, isyyteen/isättömyyteen, puhumattomuuteen, seksuaalisuuteen. Kerron myöhemmin lisää uudesta työprojektistani, kunhan pääsen käsiksi siihen itsekin.

Tämän lisäksi politiikka kiinnostaa vuosi vuodelta enemmän ja enemmän. Jos tähtimerkit ovat Arkadianmäellä kohdillaan, saatan päästä aitiopaikalle seuraamaan politiikkaa. Sormet ristiin! Jos en, niin jatkan aktiivista uutisten lukemista ja mielenkiintoisten politikoiden seuraamista somessa.

Yritän tänä vuonna myös karsia mahdollisimman paljon sellaisia työkeikkoja pois, jotka eivät suoranaisesti innosta. Toki on hyvä muistuttaa itseäni, että asuntolainaani on vielä maksamatta 20 vuoden edestä. Olen kuitenkin huomannut tekeväni yllättävän paljon sellaisia pieniä duunikeikkoja, jotka syövät enempi motivaatiota kuin sytyttävät intohimon liekkiäni, jonka seurauksena merkityksellisyyden tunne paikoitellen katoaa.

Year In Clarion

Year In Clarion vuosi tulee huipentumaan minun osaltani tulevan viikonlopun Ruotsin reissuun. Sain kutsun nimittäin Nordic Choice Hotelsin jokavuotiseen VK (Vinter Konfrenansen) -seminaariin, joka järjestetään Tele2-areenalla. Toisin sanoen, firman bailut Ruotsin suurimmassa jäähallissa. Kaksi päivää kestävä tapahtuma on vuoden kohokohta monelle työntekijälle. Suomesta meitä lähtee pieni porukka, mutta muista Pohjoismaista paikan päälle saapuu satoja, jollei jopa tuhansia ihmisiä. Odotukset ovat korkealla, sillä olen vuoden aikana kuullut norjalaisen hotelliomistajan, miljardööri Petter Stordalenin aika erilaisista tavoista ottaa lava haltuun. Tässä esimakua.

Näihin levollisiin ja odottavaisiin tunnelmiin on hyvä tukeutua tammikuun ajan. Reilu pari viikkoa on aikaa nauttia katetusta aamupalasta, valkoisista lakanoista, saunavuoroista sekä vaahtokylvyistä. Ja sen aion tehdä!