Yhdessä yksinäinen

Muutin Helsinkiin aika nopealla päätöksellä vuoden 2015 tammikuussa. Paria viikkoa aikaisemmin vietimme tuolloisen työnantajani pikkujouluja. Olin syksyn ajan työskennellyt heille etänä ympäri Suomea yhden yhteiskunnallisen projektin tiimoilta, joka oli tullut päätökseen joulukuun alkupuolella ja samalla työsopimukseni oli päättymässä vuoden lopussa eikä jatkoa ollut tiedossa. Olin firman ainoa ammattikorkeakoulusta valmistunut, muiden ollessa maistereita, tutkijoita tai tohtoreita, joten tutkinnolleni vastaavia työtehtäviä ei ollut tarjolla.

Illan edetessä ja alkoholin virratessa keskustelimme pomoni kanssa mahdollisesta jatkosta firmassa. Molemmat olimme tykästyneet toisiimme ja tahtotila oli jatkaa työsopimusta. Ainoa ongelma oli, ettei minulle ollut osaamistani ja koulutustani vastaavaa työtä tarjolla. Kuin ihmeen kaupalla paiskasimme kuitenkin kättä päälle puolen yön aikaan ja sovimme, että aloitan työt Helsingissä loppiaisen jälkeen. ”Katsotaan työtehtävät sitten tammikuussa kuntoon”, sanoi pomoni. Muuttoon oli pari viikkoa ja oli aika totutella ajatukseen hesalaisuudesta.

yksinäinen, pesojoonas

En koskaan ajatellut muuttavani Helsinkiin. Kaupunki tuntui etäiselle ja suurelle, eikä minulta löytynyt kuin muutama tuttu tuolloin Etelä-Suomesta. Työt imaisivat kuitenkin samantien mukaansa ja jokainen päivä toi uusia haasteita eteen. Rakastin, kun sain venyttää omaa osaamistani ja oppia itseäni fiksummilta. Vapaa-aika meni pitkälti töiden tai työkavereiden parissa. Sain loistavan alun Helsinkiin ja helsinkiläisyyteen.

Samaan aikaan sosiaalinen media ja etenkin Snapchat tuli kuvioihin mukaan. Tutustuin reiluun 20 uuteen ystävään kertaheitolla somen kautta. Vietimme paljon aikaa yhdessä niin somessa kuin kasvotusten. ”Kuherruskuukauden” jälkeen osa tuon aikaisista ihmisistä jäi taka-alalle, mutta suurin osa ”snäppääjistä” jäi elämääni. Olen niin kiitollinen siitä, kuinka paljon ihmissuhteita sosiaalinen media on tarjonnut minulle tähän mennessä jo.

Vuosien myötä moni ystäväni löysi tiensä myös Helsinkiin. Mahdollisuudet yhdessä olemiseen lisääntyivät, kun ei tarvinnut jatkuvasti miettiä etäisyyttä ja aikatauluja. Samaan aikaan eri työmahdollisuudet ovat tuoneet elämääni jälleen kerran uusia ihmisiä. Suurin pelko usein uudelle paikkakunnalle muuttamisessa on ollut uusiin ihmisiin tutustuminen: Löydänkö ihmisiä ympärilleni? Tämän pelon suhteen olen ollut onnekkaassa asemassa, sillä se on osoittautunut aiheettomaksi kerta toisensa jälkeen.

Elämä vie eteenpäin

Muutin Helsinkiin 26-vuotiaana. Moni minua jo Snapchat-ajoilta seurannut on varmasti huomannut, kuinka elämä ja elämäntilanteeni ovat muuttuneet vuosien saatossa. Tuolloin 26-vuotiaana kesäillat venyivät usein aamun puolelle ja viikonloput täyttyivät festareista. Koskaan ei tiennyt, mitä mahdollisuuksia tuli nurkan takaa vastaan ja mistä sitä löysi itsensä.  Nyt muutama vuosi myöhemmin huomaan, kuinka olen kasvanut tuosta ajasta ulos. Elämä on arkipäiväistynyt ja rauhoittunut. En kaipaa niin paljoa enää vaihtelua ja yllätyksiä elämääni. Tasapainoa kylläkin. Viikonloput ovat usein aikaa itselleni ja palautumiselle. Olen myös löytänyt lukemisen ensimmäistä kertaa elämässäni, sekä rakkaan, jonka kanssa tulee jaettua yhteistä arkea. Arkea, jonka suurimmaksi osaksi jaoin aikaisemmin ystävieni kanssa. 

Nautin suunnattomasti, miten elämä Helsingissä on muuttunut.

yksinäinen, pesojoonas

Korona-kevät laittoi varmasti monet meistä pysähtymään aivan uudella tapaa. Useiden vauhdikkaiden vuosien sekä #YearInClarion-projektin jälkeen olen ollut ennätys paljon fyysisesti yksin. Rakastan yksin olemista ja omaa tilaani, joten kevät ei tuntunut lainkaan raskaalle. Sen sijaan aloin huomaamaan yksinäisyyden tuntemuksia. Mitä enemmän roikun nykyään somessa sitä enemmän koen ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunnetta. Korona-kevät ei kuitenkaan tuonut yksinäisyyden tunnetta pintaan, vaan tunne on ollut jo jonkin aikaa läsnä elämässäni. Kevään aikana se tuli vahvemmin esiin ja uskalsin myös tunnustaa asian.

Jos ensimmäiset vuodet Helsingissä olivat yhtä kuherruskuukautta uuden rakkaan kanssa, ei se ole sitä enää. Enkä odotakaan sen olevan sitä. Kontrasti vanhan ja uuden elämän välillä on näkyvä ja tätä en ehkä ole vielä sisäistänyt täysin. Osa minusta haikailee vielä noiden ”snäppivuosien” perään, jolloin ympärillä oli paljon ihmisiä. Sain paljon kutsuja illanistujaisiin ja terassille. Oli mökkireissuja, gaaloja, tupareita… Elämää riitti ympärillä ja tunsin oloni halutuksi ja nähdyksi.

En missään nimessä etsi syyllisiä tai halua uhriutua tai esittää loukkaantunutta, kun puhun näistä tunteista ääneen. Päinvastoin! Haluan tuoda esiin sitä, kuinka elämä vie mukanaan ja ajat muuttuvat. Ihmiset pysyvät ainakin muistojen tavoin mielessä. Se, että näen ystävieni harvemmin, ei tee suhteestamme yhtään sen huonompaa. Vaikka kuinka nautin lukiovuosien vapaudesta ja villeistä ajoista, en haikaile niiden perään. Se oli yksi ajanjakso elämässäni. Sama koskee Helsingin aikoja. Sosiaalisessa mediassa on myös hyvät puolensa, sillä pääsen seuraamaan ja nauttimaan sitä kautta ystävieni elämästä ja arjesta. Myös heidän, joiden kanssa olimme kuin paita ja peppu lukiossa.

Uuden äärellä

Sitten on se sosiaalisen median kääntöpuoli. Some on toisinaan aika teräväkärkinen. Se osaa viiltää, vaikka kuinka tietäisi, että ihmiset jakavat siellä yksittäisiä, hyvin valikoituja hetkiä elämästään. Viimeisten kuukausien ajan olen kokenut riittämättömyyden ja ulkopuolisuuden tunnetta, kun olen katsonut ihmisten stooreja. Miksi minun elämäni ei ole tuollaista? Sosiaalista, täynnä kuplivia ja herskyviä hetkiä. Aseteltuja aamupaloja, yöuinteja, terassikierroksia, yhdessä tekemistä, sitä tätä ja tota.

Elämäni on kaikkea muuta, mietin. Tiedän ettei se ole totta. Elämäni on juuri niin ihanaa kuin sen haluan olevan.

Tiedän, ettei kannata verrata omaa elämääni noihin yksittäisiin hetkiin puhelimen näytöltä. Tiedän myös, että voisin itse järkätä puistopiknikkejä ja kutsua ihmisiä terassikierroksille. En vain ole varma haluanko todellisuudessa juurikin noita asioita. Laittaako sosiaalinen media minut kaipaamaan asioita, joita en oikeasti edes kaipaa tai ainakaan tiennyt kaipaavani? Some on kuin loppumaton Ikean reissu.

Sosiaalinen media on myös luonut illuusion siitä, että näen ystäviäni useasti ja ystävät ja sukulaiset näkevät minua, kun pystymme seuraamaan toistemme arkea yksittäisten, valikoitujen klippien kautta. Tuntuu kuin tietäisin mitä heille kuuluu, ilman että olen kysynyt sitä. Näinhän se ei kuitenkaan ole, toistan itselleni. 15 sekunnin videon perusteella en voi tietää, mitä kenellekin kuuluu. Yhden tai kahdenkymmenen kuvan perusteella on vaikea sanoa, miten jonkun elämässä menee.

Luin jostain, että suurkaupungeissa ihmiset kokevat enemmän yksinäisyyttä kuin pienemmissä kaupungeissa. Allekirjoitan tämän aika yksioikoisen väitteen. Vaikka Helsingissä on jatkuvasti ihmisiä ympärillä, ei se tarkoita, että olisi yhteys heihin. Tuntuu vähän horoskooppimeiningiltä sanoa tämä, mutta luonnossa liikkuessani koen enemmän yhteyttä itseeni ja ympäristööni sekä vähemmän yksinäisyyden tunnetta kuin kotikadullani. Sama homma on toistunut reppureissuilla. Korona-kevät ja samoilu Korpilahdella sai ymmärtämään luonnon ja tilan merkityksen minulle.

Kulunut kevät nopeuttikin suunnitelmiani etsiä asuntoa Helsingin ulkopuolelta. Etsiä luontoa ympärilleni sekä haluamiani lisäneliöitä. Asuminen 22 neliöisessä yksiössä 32-vuotiaana ei koskaan kuulunut tulevaisuuden suunnitelmiini saatikka unelmiini. Uskon vahvasti, että maiseman vaihdos tekee hyvää minulle. 

yksinäinen, pesojoonas

Kesä onkin tuonut vastaan aivan uudenlaisen mahdollisuuden, johon olen päättänyt tarttua. Pelottaa niin perkeleesti jälleen kerran miettiä uudelle paikkakunnalle muuttamista. Jostain syystä vielä enemmän pelottaa kuin Helsinkiin muuttaminen aikoinaan. Tunne liittyy varmasti töihin ja taloudelliseen turvaan. En epäile, etteikö asiat järjesty tälläkin kertaa.

Nyt jos koskaan ollaan taas uuden äärellä. 


Q&A osa 2 – Mitä pelkäät, Joonas?

On aika taas vastailla teidän esittämiin kysymyksiin. Täytyy sanoa, että oikeiden kysymysten esittäminen avaa ajattelua niin paljon. Oma ajattelu uomautuu aika helposti ja harvoin tulee pysähdyttyä miettimään esimerkiksi asioita, jotka inspiroivat minua. Kiitos siis jälleen kerran näistä kysymyksistä. Q&A:n ensimmäiseen osaan pääset tästä.

Onko kolmenkympinkriisi todellinen?

Omalla kohdallani se oli todellinen. Tai en puhuisi kriisistä, mutta monia isoja ja merkittäviä asioita tuli tuohon aikaan mietittyä. Olin Aasiassa reppureissulla, kun täytin pyöreitä. Tuolloin ei ollut muuta kuin aikaa miettiä asioita. Kuunnella podcasteja, lukea kirjoja ja havainnoida ympärillä olevaa elämää. Miettiä omaa suhdetta noihin tuhansiin ja tuhansiin tarinoihin, jotka vilisivät edessäni. Päällimmäisenä kysymyksenä oli, olenko onnellinen, mitä olen saavuttanut elämässä, onko elämä sellaista, millaiseksi sen kuvittelin vuosia sitten.

Jos kaksikymppiseltä Joonakselta kysyisi, missä hän näkisi itsensä 30-vuotiaana, olisi se varmasti kaikkea muuta, mitä todellisuus siinä hetkessä oli. Ja tästähän elämässä on kyse: tapahtuu asioita, joita emme osaa edes kuvitella ja asioita jää tapahtumatta, joita kovasti olisimme toivoneet tapahtuneen. Kun todellisuus ei kohtaa mielikuvia, syntyy juurikin pettymyksiä ja pettymykset saattavat eskaloitua kriisiksi.

Monia tulevaisuuden suunnitelmia on joutunut viimeisten kymmenen vuoden aikana miettimään uusiksi. Osasta on vain pitänyt luopua. Parasta kuitenkin on todeta, että aika paljon asioita on elämässä jo tapahtunut. Keskittyä enempi näihin asioihin kuin haikailla sellaisen perään, jota ei ole tapahtunut tai tule tapahtumaan.

Koen myös, että meillä on jonkin verran ulkopuolelta tulevia odotuksia, joiden kanssa joutuu painimaan. Jo pelkästään se, että tunnistaa, mitkä asiat tulevat ulkoapäin, on puoli voittoa. Todellinen voitto on, kun pystyy luopumaan turhista odotuksista, jotka eivät vain sovi itselle. Itselleni huojentavaa oli kuulla ystäväni sanat: ”Mitäs jos Joonas kertoisit itsellesi oman näköisiä tarinoita, kun kaikki yhteiskunnan luomat eivät sovi sinulle?”

mitä pelkäät, pesojoonas

Jos päivässä olisi 23h, mistä karsisit?

Puhelimella olosta. Vaikka parikin tuntia samantien!

Miten sun elämässä menee ajan jakaminen levolle, vapaa-ajalle ja töille? Onko ajankäyttö löytänyt tasapainon vai pitäisikö jollekin olla enemmän aikaa?

Silloin kun muutin Helsinkiin ja aloitin työt tutkimus- ja konsulttiyrityksessä, olen kipuillut ajankäytön kanssa. Kuinka paljon olen valmis myymään aikaani muille ihmisille? Kapinoin tietyllä tapaa nykyistä työelämää vastaan, missä kärjistetysti tehdään töitä viisi päivää viikossa melkein 11 kuukautta putkeen, ja lomat menevät lähinnä palautuessa oravanpyörässä juoksemisesta jotta ollaan taas valmiina tekemään niska limassa töitä seuraavat 11 kuukautta. Toivottavasti kauhean monella ei ole tällainen tilanne. Eikä se sitä ole ollut minullakaan. Tällä esimerkillä sain itseni ajattelemaan kriittisemmin työelämää ja sitä, miten aikani käytän.

Työn ja vapaa-ajan välinen raja on ainakin omassa työssäni häilyvä. Sen takia olen tuntenut turhautumista ja epäoikeudenmukaisuutta, koska harvoin työni antaa ekstraa vapaa-ajalleni. Yleensä se on nimenomaan toisinpäin. Palkkaa maksetaan useimmiten ainoastaan työtunneista, jotka hoidetaan työaikaan ja ne ovat suoraan sidoksissa työtehtäviin. Vapaa-ajalla tehdyistä havainnoista, tiedonkeruusta tai verkostoitumisesta harvoin maksetaan palkkaa, vaikka kaikki ne voivat edesauttaa työprojekteja. Annankin arvostusta kaikille niille työnantajilleni, jotka ovat ymmärtäneet, mistä osista työ voi koostua tänä päivänä ja maksavat palkkaa myös sen mukaan.

Koen, että nykyään olen ehkä vähän liiankin tarkka omasta vapaa-ajastani ja sen suojelemisesta. Sekään ei välttämättä ole aina hyvä asia, sillä se voi tappaa luovuutta tai hidastaa kehitystä.

Jos et saisi olla sellainen kuin nyt olet, millainen haluaisit olla?

Apua! Varmaan joku todella persoonallinen tyyppi. Ina Mikkola tulee ensimmäisenä mieleen. Super utelias, ajattelevainen, oman tiensä kulkija ja vähät välittää muiden mielipiteistä. Äärettömän fiksu ja kunnioittava ihminen.

Mistä sun on ollut vaikeinta päästä yli sun elämässä?

Olen “periaatteiden mies” niin välillä tuntuu, että kompastun omiin periaatteisiini, jotka eivät oikeastaan nojaa mihinkään muuhun kuin omaan mielipiteeseeni.

Koin aikoinaan lievän masennuksen ja loppuunpalamisen ja se on sellainen asia, joka roikkuu vieläkin mielen päällä. Varsinkin niistä syistä, jotka aiheuttivat tuon katalan olotilan, on ollut vaikea päästää irti. Kannan vieläkin pientä vihaa, suuttumista ja epäoikeudenmukaisuuden tunnetta sisälläni. Onneksi nämä tunteet eivät ole mitenkään arjessa usein läsnä, mutta paikoitellen nostavat päätään, kun joku tuon ajan asia pompsahtaa mieleen. Onneksi nykyään osaan päästää noista negatiivisista tunteista aika nopeasti irti, jotten jää vellomaan noihin tunteisiin.

Onko elämässäsi joku hetki, jonka haluaisit elää uudestaan? Jos on, niin mikä ja kenen kanssa?

Sielunkamerani on täynnä näitä hetkiä. Ekana mieleen tulee ensimmäinen yhteinen tanssi Yaelin kanssa. Siinä oli sitä jotain! Perhosia vatsanpohja täynnä. 

Toinen hetki tai paremminkin ajanjakso oli lukio. Kävin Pihtiputaalla lentopallolukion. Lukioaika oli jotenkin niin haavoittuvaista ja kaunista. Moni asia tuli koettua ensimmäistä kertaa ja silloin elettiin suuria ja vahvoja tunteita. Elettiin huoletonta opiskelijaelämää lintukodossa. Pelattiin intohimoisesti lentopalloa ja kasvettiin aikuisiksi. Kannettiin ensimmäistä kertaa kunnolla vastuuta itsestämme ja toisistamme. Opittiin ja opetettiin toisiamme. Pidettiin yhtä!

Oli huikeaa, kuinka meidän nuorten lukiolaisten luottamus kasvoi vanhempien ja opettajien silmissä vuosien aikana. Paljon ikimuistoisia hetkiä ja ennen kaikkia ystäviä, joiden kanssa vielä tänäkin päivänä ollaan yhteydessä.

Näetkö painajaisia?

En. Unetkin ovat harvassa. Murrosiässä tuli nähtyä monesti unia ja painajaisia. Klassikko painajainen oli luokkahuoneen edessä alasti oleminen. Tämä on ilmeisesti aika yleinen uni.

Jos lähtisit opiskelemaan, mitä opiskelisit?

Varmaan teologiaa, filosofiaa tai palvelumuotoilua. Toki puusepän opinnot kiinnostaisivat myös.

Millainen sun itsetunto on? Oletko onnellinen?

Onnellinen, sitä olen! 

Mä koen, että mulla on terve itsetunto. Opettelen jatkuvaa armollisuutta itseäni kohtaan, mutta nykyään myös enempi muita kohtaan. Nykyinen keskustelukulttuuri sosiaalisessa mediassa on saanut minut ajattelemaan enemmissä määrin impulsiivisemmin. Huomaan toisinaan tuomitsevan ihmisiä aika heppoisinkin perustein tai vajavaisin tiedoin. Tämän seurauksena näen, kuinka oma minä-kuvani saattaa myös vääristyä: olenko oikeasti tällainen tuomitsevainen?

Oman kehoni kanssa olen viimeiset vuodet työskennellyt tosi paljon ja hyvin tuloksin. Kiva pieni mahakin on kasvanut ja se on täysin fine! Toki edelleen katson itseäni peilistä ja mietin, että voinko lähteä ulos tämän näköisenä. Tässäkin some on aika isossa roolissa. Vertailen itseäni feedille ilmaantuviin miesmalleihin ja ystäviini. Olenkin alkanut karsimaan seurattavia sekä piilottelemaan Instagramin suosittelemia tilejä, joissa näkyy paljon paljasta pintaa.

Parisuhde on antanut todella paljon niin itsetunnolle kuin mielelle. Se, että elämässä on ihminen, jonka edessä uskaltaa olla paljaana, on mieletöntä. Pirun jännittävääkin. Toisen ihmisen kautta pystyy heijastamaan monia asioita, kuin katsoisi peiliin.

mitä pelkäät, pesojoonas

Mitä erityisesti arvostat itsessäsi? Mitä luulet, että muut arvostavat sinussa?

Onpa hyvä kysymys! Arvostan itsessäni rehellisyyttä ja siihen pyrkimistä. Toisinaan ehkä ajattelen vähän hassun naiivisti siitä, mitä saa sanoa ja mitä ei. Tämän seurauksena sanon suoraan monesti asioita tai ainakin kysyn niitä ”tyhmiäkin” kysymyksiä ääneen. Tällä tavoin haluan olla rehellinen itselleni, etten yritä peittää ymmärtämättömyyttäni tai tietämättömyyttäni. 

Muut ehkä arvostavat minussa oikeudenmukaisuutta ja läsnäoloa. Olen monen kuullut sanovan, että läsnäoloni tuo lämpöä ja turvallisuuden tunnetta. Tuntuu tosi otetulta, kun kuulee tällaista. Varsinkin, kun en koe tekeväni mitään sen kummempaa. Olen vain. Välillä oikeudenmukaisuuteni saattaa ärsyttää lähimmäisiäni, kun nostan tikun nokkaan asioita, joita ei aina tarvitsisi. Tai aina ei tarvitsisi olla puolustelemassa ihmisiä ja heihin kohdistuvia mielipiteitä. Harvemmin edes tunnen ihmisiä, joita puolustelen.

Minkä tyyppinen on lempparioluesi?

Opin juomaan olutta vasta ammattikorkeakoulun jälkeen, kun olimme lähdössä maailmanympärysmatkalle kavereiden kanssa. Hyvä niin, sillä maailmalla siidereiden ja lonkeroiden tarjonta on vähäistä. Olutmakuni sijoittuu vieläkin salkkusaatavuuteen, joista Lapin Kulta on mieluisin. Jos oikein villiksi ryhdyn niin Blanc, Brooklyn American Ale tai Hoegaarden ovat maistamisen arvoisia perusoluita.

Erikoisuuksista mieleen tulee kirsikkaolut!

Nimeä yksi asia, jonka ottaisit mukaan autiolle saarelle ja miksi?

En haluaisi sanoa älypuhelinta, mutta siihen alan kallistumaan. Puhelimella kun pystyisi pelaamaan Scrabblea tai Rummikubia.

Mikä oli viime kesän paras hetki?

Kun oltiin soutelemassa Yaelin kanssa meidän mökillä. Se oli hänelle kaikin puolin uutta ja eksoottista, kun taas itselleni se on iso osa suomalaisuutta. Järven rannalla oleminen oli jo itsessään antoisaa. Helsingissä meren äärellä en koe samanlaista fiilistä, joten nautin jokaisesta hetkestä minkä pääsen viettämään kesämökillämme.

Matkahaaveesi?

Haluaisin ehdottomasti pidemmäksi aikaa Uuteen-Seelantiin. Tuo maa on yksi suurimmista rakkauksistani. Varsinkin eteläinen saari. Wellington, Queenstown ja Dunedin ovat paikkoja, joissa näkisin itseni jopa asumassa.

Toinen matkailuhaave, jonka haluaisin tänä kesänä jo toteutuvan, liittyy kotimaan matkailuun. Auto alle ja Saimaata kiertämään.

mitä pelkäät, pesojoonas

Minkä asian haluaisit muuttaa tässä maailmassa?

Tämä kysymys esitettiin aikana ennen koronaa. Näin koronan aikaan voitaisiin aloittaa vaikka tuosta viruksesta. 

Epäoikeudenmukaisuudet voisivat olla hyvä savotta meille koronan ohella. Niihin aktiivisesti puuttuminen, esiintuominen sekä epäoikeudenmukaisuutta kokevien ihmisten puolustaminen ovat asioita, joita me kaikki voimme tehdä päivittäin.

Millainen on sinun unelmien arkipäivä?

Sellainen, jossa saan aamun ensimmäiset tunnit juoda kahvia kaikessa rauhassa ja katsoa ikkunasta ulos. Tämän jälkeen lähteä kävelylle ilman sen suurempaa päämäärää. Palata kotia, kun siltä tuntuu. Olla ja loikoilla. Maata lattialla ja tuijottaa kattoa. Odottaa tylsyyden saapumista ja turhautua, kun on tylsää. Katsoa leffaa, syödä sipsejä sweet chili dipillä ja selailla Instagramia.

Mikä on sellainen luonteenpiirre sinussa, jonka olemassaolon hoksasit vasta aikuisena ja tajusit, että se on ollut sinussa aina ja/tai mikä luonteenpiirteesi sinun on ehkä ollut vaikea hyväksyä osaksi omaa minuuttasi?

Viittasinkin jo aikaisemmin tähän eli kysymisen taito. Joskus ihmiset pitävät minua ehkä vähän yksinkertaisena, kun en ymmärrä jotain asiaa siinä hetkessä ja esitän jatkokysymyksiä. Niitä kuuluisia “tyhmiä kysymyksiä”. Ymmärtämisellä ja tietämisellä on eronsa. Saataan tietää monia asioita, mutta en ymmärrä niitä. Esimerkiksi äänipuhelut ja faksit. Tiedän mistä on kyse, mutta en ymmärrä miten se on mahdollista. Suuret teräslaivat, pilvenpiirtäjät, tähystysleikkaus… Lista on pitkä. 

Se, että saatan vaikuttaa tyhmälle tai yksinkertaiselle on vain hyvä muistutus ainakin itselleni, kuinka vähän me yksittäiset ihmiset loppupeleissä tiedämme mistään mitään.

Miten vastasit eri elämäntilanteissa ”mikä susta tulee isona?”?

Mua vähän jopa harmittaa, kun en muista tarkalleen ottaen lapsuuden haaveammatteja. Ainakin halusin jossain vaiheessa malliksi, kyläkauppiaaksi, tv-tähdeksi ja stuertiksi. Yläasteella taisin haaveilla ammattiurheilijan työstä. Lukiossa unelmissa oli viittomakielinen juristi, kunnes ymmärsin luopua juristin ammatista ja tähdätä lukemaan viittomakieltä.

Pääsinkin lukemaan viittomakieltä, mutta luovuin koulupaikasta. Lukion jälkeen haaveilin jostain syystä pukumiehen töistä. Ensimmäisen ammattikorkeakouluvuoden jälkeen havahduin kuitenkin siihen, että unelma pukumiehestä tuli ulkoapäin. Puku symboloi tietynlaista statusta, jota tavoittelin ilman, että edes mietin, mitä se tarkoittaa. Luovuin Tiger of Swedenin tyylikkäästä puvusta ja aloin toteuttamaan omia juttujani. Pyöritin omaa ravintolaa ja maalaiskauppaa, juonsin tapahtumia ja opettelin tiimin johtamista ja valmentamista.

Tänä päivänä haaveilen televisiotyöstä. Tähdeksi en haikaile, mutta jos töllöön pääsisi, uskoisin sen olevan unelmien työ minulle.

Millainen olit lapsena?

Tosi kiva ja kiltti. En yhtään äänekäs. Varsinainen unelma. 

Omat muistikuvat itsestäni lapsena eivät ole kaukana tästä päivästä. Olin helposti lähestyttävä, sosiaalinen, iloinen ja avoin. Tykkäsin leikkiä niin barbeilla kuin leikkiaseilla. Ystäväpiirini oli laaja ja niin monipuolinen kuin 90-luvun Korpilahdella pystyi olemaan. 

Top 3 voimabiisit?

Pitkästä aikaan mulla on sellainen tilanne, että kuuntelen satunnaisella toistolla musiikkia Spotifysta enkä niinkään omia soittolistoja. Voimabiisejä mulla on muutenkin ollut aika vähän elämässä. En ehkä hae musiikista saman lailla inspiraatiota tai iloa kuin esimerkiksi Yael meidän suhteessa. Jos häneltä kysyttäisiin nyt top 3 voimabiisejä olisivat ne Rain On Me, Rain On Me ja Rain On Me.

Viimeisin biisi, jonka olen lisännyt listoilleni on Nina Nesbittin Cry Me a River.

Oletko mustasukkainen? Mitä ajatuksia mustasukkaisuus sinussa herättää?

En ole. Minulle mustasukkaisuus on vieras käsite. Tapailin kerran yhtä mimmiä ja kerroin hänelle, etten osaa olla mustasukkainen. Hän jopa vähän suutahti, kun hän koki ettei juttumme merkannut minulle paljoakaan, koska en koe mustasukkaisuutta. 

Itse koen, ettei toista ihmistä voi omistaa. On enemmän kuin normaalia, jos parisuhteessa olevat ihmiset kokevat suhteen ulkopuolisiin ihmisiin ihastumisen tunteita. En tarkoita, mitään sen suurempia ihastuksia, vaan ohimeneviä tuntemuksia. Näistä tuntemuksista tulisi uskaltaa puhua enemmän ääneen, ovathan ne täysin normaaleja.

Avoimet suhteet ovat edelleen todella monelle ihmisille tabu. Jopa siinä määrin, että siitä puhuminen yleisellä tasolla tuntuu olevan tuomittavaa. Tähän peilaten, on aika ymmärrettävää, että suhteen ulkopuolisista ihastumisista on vaikea puhua tai ainakin aloittaa keskustelua. Terveen suhteen merkki on mielestäni se, että näistä tunteista tulee pystyä puhumaan ilman, että tulee tuomituksi. Kyse on luonnollisista ja inhimillisistä tuntemuksista.

Ikuinen rakkaus ja sen tavoittelu on jollain tavoin tosi syvälle nakutettu meidän mieliimme. ”Kunnes kuolema meidät erottaa”. En itse usko, että ihmisiä on lähtökohtaisesti luotu yksiavioiseen elämään. Tai jos on luotu, on tämä luomiskertomus varmasti kerrottu silloin, kun ihmisen eliniänodote oli puolet vähemmän, mitä se tänä päivänä on. Uskon rakkauteen ja totta kai toivon sen kestävän. Uskon myös siihen, että rakkaus saattaa päättyä joskus. Ja sekin voi olla kaunis asia, joka avaa uudenlaisia tarinoita kaikille meille.

Paras neuvo, jonka joku on joskus antanut sinulle?

Muistan, kun olimme saattamassa rakasta mummoani viimeiselle matkalleen. Kysyin häneltä, että onko hän tyytyväinen elettyyn elämäänsä. Hän vastasi hyvin: ”Minulla oli mies, lapset, työ ja omakotitalo. Kaikki oleellinen, mitä elämään voi toivoa.” Se oli hyvin kauniisti sanottu. Kaikki oleellinen, mitä elämään voi toivoa. Sitä kun muistaisi karsia elämästä turhia asioita ja odotuksia pois. Olla tyytyväinen siihen, mitä on. Nähdä oleellisimmat asiat kaiken tämän runsauden keskeltä ja pitää niistä asioista kiinni. 

Kiitos mummo!

Mikä on parasta Helsingissä asumisessa?

Eri kaupunginosien erilaiset tunnelmat. Helsingin ollessa reippaasti Suomen suurin kaupunki, mahtuu sen rajojen sisälle monenlaista kulkijaa. Yhtä lailla muistakin Suomen kaupungeista löytyy kirjavaa sakkia. Helsingissä sitä sakkia vaan on niin paljon, että omat hengenheimolaiset löytävät toisensa ehkä paremmin, eivätkä ole yhteisönsä ainoita vaan niitä “outoja” tyyppejä löytyy iso määrä. Rakastan kun ihmiset hukkuvat massaan, mutta samalla ovat niin hip ja hop uniikkeja hiutaleita. Helsinki on myös pitkälti asukkaidensa näköinen kaupunki. 60% on junantuomia, joten ei ole yhtä tapaa olla helsinkiläinen.

Toinen merkittävä asia Helsingissä on rajattomat mahdollisuudet. Etenkin työmarkkinoilla. Tuskin kirjoittaisin tätä blogia, jos en olisi muuttanut Helsinkiin ja tavannut alan ihmisiä. 

Puu-Vallilan alue on yksi lemppareista! Jos et ole vielä päässyt käymään alueella, ratikat 1, 7 ja 8 tuovat sinut perille.

Maali vai tapetti?

Maali!

Millä ruoalla eläisit, jos olisi pakko valita yksi?

Sushi! Rakastan raakaa lohta ja niitä vihreitä herneen näköisiä juttuja, joissa on karsee määrä suolaa päällä.

mitä pelkäät, pesojoonas

Jos koko maailma kuuntelisi sinua 30 sekuntia, mitä sanoisit, mihin asioihin puuttuisit tai minkälaisia toiveita tulevaisuutta varten toisit esiin?

”ÄLKÄÄ IHMISET LOPETTAKO AJATTELEMASTA!” En tiedä monesti tuon ennättäisi sanoa 30 sekunnissa. Välillä on sellainen tunne, että ihmiset ovat lopettaneet ajattelemasta. Ajattelemiseen kulminoituu niin moni asia: kunnioittaminen, huomaavaisuus, kriittisyys, läsnäolo, huolenpito, solidaarisuus, inhimillisyys.

Joten älkää ihmiset lopettako ajattelemasta, päinvastoin!

Voiko marraskuusta alkaa koskaan tykkäämään?

Ei voi.

Jos saisit lounastaa kenen tahansa elävän tai kuolleen julkkiksen kanssa, kuka se olisi ja mihin veisit sen lounaalle?

En tiedä miksi ekana mieleen pulpahti Spice Girlsit ja Cafe Regatta. Minä ja Baby Spice grillaamassa makkaraa Töölössä. Oishan siinä pureskeltavaa hetkeksi.

Mikä on sun lempiääni?

Tällä hetkellä kirjoitan tätä tekstiä ikkuna auki ja kyllähän nuo kesästä sekaisin menneet linnut ovat ihanaa kuunneltavaa.

Lemppari hotelliaamupala?

Cappuccino!

Kuka on  yksi ylitse muiden julkkisihastuksesi ja miksi?

Nykyään Meeri Koutaniemi ja Maria Veitola. Karismaattisia ja älykkäitä naisia. Musta tulee joka kerta ihan pikkupoika, kun olen heidän seurassaan. Lauri Tilkanen on kanssa oma lukunsa. 

Nuorempana Nylon Beatin mimmit sekä Emma Button oli kuumaa kamaa.

Mitkä asiat sua inspiroi?

Toiset ihmiset ja etenkin heidän intohimonsa seuraaminen. Solidaariset teot. Ihmiset, jotka ovat saavuttaneet tavoitteitaan ja taistelleet epäkohtia vastaan. Ihmiset, jotka ovat ottaneet hypyn tuntemattomaan siitäkin huolimatta, että pelottaa. Kauniit teot, joita ihmiset tekevät toisilleen.

Myös tarinat ihmisten takaa kiehtovat minua. Enkä tarkoita pelkästään julkkisten elämäkertoja vaan mielenkiintoisia tarinoita, jotka avaavat tirkistelyikkunan tuntemattoman pariin.

Jos sinulla olisi lapsi, millaisia arvoja toivoisit lapsesi omaksuvan sinulta?

Oikeudenmukaisuuden ja toisten kunnioittamisen. Tasa-arvon puolustaminen ei ole keneltäkään pois.

Mistä asioista huomaa, ettet ole jostain projektista niinkään innoissasi?

Tämä on hyvä kysymys! Tähän mulla ei ole kovinkaan konkreettista vastausta. Kyse on enempi tunteesta ja intuitiosta. Monesti mulla on etiäinen, ettei jokin asia innosta, mutta aina ei ole rohkeus riittänyt sanomaan sitä ääneen. Iän myötä olen oppinut luottamaan, että uusia tilaisuuksia tulee, vaikka sanoisi “ei” jollekin projektille. 

Asioihin tarttumisen vaikeus on yksi esimerkki, jolloin huomaan etten ole innostunut jostain. Siirtelen ja siirtelen kunnes on pakko. Toki joskus kyse on vain työtehtävästä, joka ei innosta ja onkin tärkeä käydä omassa mielessä jatkuvaa keskustelua, että mitkä asiat projekteissa innostavat ja mitkä eivät.

Sitten on myös hyvä käydä avointa keskustelua työnantajan kanssa, jos jokin projekti tai työtehtävä ei innosta. Itselläni on tosi hyviä kokemuksia, kun olen sanonut esihenkilölleni, että nyt ei nappaa yhtään tai tarvitsen uudenlaisia haasteita. Sen myötä onkin usein löytynyt yhdessä ratkaisuja vallitseviin fiiliksiin.

Mimmoista on olla sinä?

Sanoisin, että elän monin paikoin etuoikeutettua elämää. En ole elämässäni kokenut suuria vastoinkäymisiä ja olen aina saanut tukea ympäriltä olevilta. Universumi on antanut paljon, toki on sinnekin päin annettu jotain. Suurimmat henkiset kriisit on toivon mukaan käyty jo, mutta huomaan käyväni jatkuvasti keskusteluja itseni kanssa, että mitähän sitä seuraavaksi tekisi. 

Itsepäisyys ja periaatteelisuus ärsyttävät välillä jopa itseänikin, joten ei ole heleppoa täälläkään. (Rivien välistä voi haistaa sarkasmin).

Mitä pelkäät?

Menettämistä. Siis aivan kauhea ajatus, että elämässä tulee luopua asioista ja ihmisistä. Varsinkin ihmisistä. Jo ajatuksen tasolla tuntuu karmealle.

Kaikki on niin väliaikaista.

Jos saisit paljon valtaa, mitä tekisit sillä?

Lopettaisin suhmuroinnin. Ärsyttää välillä, kun ihmisten arjesta ja elämästä päättävät tekevät päätöksiään kyseenalaisin motiivein. Päätöksentekijöiksi tarvitaan moninaisuutta ja erilaisia ääniä, jotka aidosti haluavat hyvää toisille ihmisille.

Parveketupakointi olisi kanssa asia, jonka kieltäisin.

Mikä on vaikein asia hyväksyä elämässä?

Se, ettei tiedä jotain tai on väärässä. Perkele, miten vaikeaa se on myöntää itselleen, että on väärässä tai ei tiedä. Samaan aikaan ymmärrän oman rajallisuuteni, mutta haluan antaa sen viimeisen sanan asiaan, josta en edes välttämättä tiedä yhtään mitään, peittääkseni tietämättömyyteni. Miksi on niin vaikeaa sanoa, että en tiedä. Enkä tarkoita, että tulisi sanoa toiselle ihmiselle, vaan itselleni.

mitä pelkäät, pesojoonas

Onko sinulla joku pinttynyt tapa, jonka haluaisit muuttaa? Miksi?

Saatan kuulla mitä toinen ihminen sanoo ja silti sanoa, että anteeki mitä. Kai se liittyy siihen, että yritän ostaa lisäaikaa vastata johonkin kiperään kysymykseen. Tampereen Emma on oppinut olemaan toistamatta kysymystä ja Yael tulee kovaa vauhtia perässä.

Kadehditko jotain? Mitä?

Toisten ihmisten elämää ja arkea. Sillain hyvällä tapaa. Haikailen ja haaveilen monista asioista, joita ystäväni tekevät. Koen sen enempi inspiraationa kuin todellisena kadehtimisena, joka saattaisi kuormittaa mieltä huomaamatta.

Isot ja tiiviit kaveriporukat, etenkin sellaiset jotka ovat lapsuudesta asti pysyneet samana, ovat kadehtittavien asioiden listalla korkealla. Ja tarkoitus ei ole vertailla kaverisuhteitani mihinkää. Kyse on enempi sellaisesta, mitä itsellä ei ole, ja sen myötä haikailen aidan toiselle puolelle ”vehreämmän ruohon” perään. Tietämättä kylläkään mitä todellisuudessa aidan toisella puolen on.

Mikä pitää sinut järjissäsi tässä hullussa maailmassa?

Eskapismi, jota esimerkiksi sosiaalinen media tarjoaa päivittäin. Joni Hesselgrenin videota antavat hyvän mahdollisuuden paeta todellisuutta edes kahdeksan minuutin ajaksi.

Tykkäätkö puolukasta?

Pelkiltään puolukka ei kyllä maistu, mutta esimerkiksi kaalilaatikon kanssa must-juttu! Samoin talkkuna-puolukkarahka on mun makuun.

Milloin viimeksi pysähdyit vain olemaan itsesi kanssa?

Nyt heti tämän jälkeen!


Isyys on homojen hommaa – Kuinka tulla isäksi homona?

15-vuotiaana luulin tietäväni, kuinka lapsia oikein tehdään. 15 vuotta myöhemmin huomasin olevani täysin ulapalla asian suhteen. Kuinka tulla isäksi homona?

Kirjoitin kolumnin isyydestä Motiivi-lehteen ja ajattelin jatkaa tuota pohdintaa myös täällä blogin puolella. Kolumnini käsitteli isäksi tulemista seksuaalivähemmistöön kuuluvana, mutta aihe liippaa myös aika läheltä sinkkumiehiäkin seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta. Lapsien saaminen on asia, jota olen viimeiset vuodet pohtinut, kylläkin ilman suurta vauvakuumetta. Seksuaalivähemmistöön kuuluvana asiaa tulee tarkastella aivan uudella tapaa mitä koulun penkillä on opetettu 90-luvulla. Perheen perustamisesta homoparina, mutta etenkin sinkkumiehenä, puhutaan yllättävän vähän meidän yhteiskunnassa.

Nuorempana naureskelimme kavereiden kanssa vitsihuumorilla isänpäivän tienoilla, että kuinkakohan monta onnittelukorttia kukin mahtaa saada ympäri Suomea. ”Tosi mies” huumoria konsanaan. Toista se on nyt, kun asiaa tulisi vakavammin harkita ja suunnitella tulevaisuutta. Tuntuu jokseenkin kummalliselta, kuinka parin viime vuoden aikana olen vasta ymmärtänyt, että isyyden tavoittelu kuuluu myös minulle.

Pitkään oltuani sinkkuna, ohitin ajatuksen isyydestä, koska perhekäsitykseeni ei kuulunut sinkkuisät. Yksinhuoltaja äitejä kuuluu lähipiiriin useitakin, yh-isää ei yhtään. Perheen perustaminen samaa sukupuolta oleville pariskunnille tuli myös mahdolliseksi tasa-arvoisen avioliittolain myötä vasta vuonna 2017. Perhekuvasto on ollut aika homogeenistä läpi ikäni.

Kuinka tulla isäksi homona, pesojoonas

Minustako isä?

Heräsin vasta kolmenkympin tienoilla miettimään kriittisemmin perheen perustamista ja perhekäsityksen kyseenalaistamista. Muistan, kun olin bussissa matkalla Khao Lakiin ja kuuntelin podcastia, jossa vieraana oli upea Jani Toivola. Jani kertoi isäksi tulemisesta, perheen perustamisesta. Se oli kaikin puolin hurjaa kuunneltavaa! Sinkku, avoimesti homoseksuuali mies puhui, kuinka hänestä oli tullut isä. Ensimmäistä kertaa eläessäni kuulin, kun mies oli perustanut perheen ilman puolisoa.

Sana perhe tuo mieleen miehen ja naisen, jotka asuvat saman katon alla. He ovat parisuhteessa tai naimisissa. Perheeseen  liittyy monesti myös lapsi tai lapsia. Toisinaan lemmikki. Yksinhuoltaja äiti voi muodostaa perheen lapsensa/lapsiensa kanssa. Viikonloppuisä on viikonloppuisä.

Janin tarinan kuuleminen teki näkyväksi ajattelunvinoumani: perhekäsitykseni oli aivan liian ahdas, vanhanaikainen ja heteronormatiivinen. Ajattelin juuri niin kuin minulle oli opetettu ja kuinka olin oppinut. En kyseenalaistanut tuota tarinaa vaan ainoastaan hain vahvistusta ympäriltäni sille. Vertasin itseäni sisaruksiini, ystäviini ja kadulla vastaan tuleviin tuntemattomiin lastenrattaita työntäviin pariskuntiin. Peilatessani itseäni näkemääni, ajattelin, ehkei minulla ollut tässä vaiheessa oikeutta perheeseen tai edes siitä haaveiluun.

Homona lapsia, kiitos!

Aloin ystävieni rohkaisemana luomaan uudenlaista narratiivia mielessäni omasta tulevaisuudestani. Sen sijaan, että ikuiset sinkkuvuodet olisivat vain jatkuneet villeinä ja vapaina, oli tämän rinnalle tullut ajatus leikkipuistoista ja pukluräteistä. Sinkkuisästä. Toki vain ajatuksen tasolla. Harkitsin jopa koiran ottamista, jolloin osa ystävistäni alkoikin toppuuttelemaan minua. 

Kun ryhdyin ”lapsentekopuuhiin”, eli menin Googleen ja kysyin ”Kuinka mies tekee lapsia”, huomasin, kuinka tietämätön olinkaan perheen perustamisesta. Kaikki koulun seksivalistustunneilla saadut opit olivat aika hyödyttömiä. Ei biologian tai terveystiedon tunneilla käsitelty miespariskunnan tai miehen halua perustaa perhe itsellisenä. Apilaperhe, kumppanuusvanhemmuus ja sijaissynnyttäminen olivat täysin vieraita käsitteitä ennen tätä päivää. Adoptiosta kyllä puhuttiin ja uutisoitiin lapsuudessani monesti. Tiettävästi ainoastaan yksi itsellinen mies on saanut adoption Suomessa sekä vasta pari kuukautta takaperin ensimmäinen miespari sai perheen ulkopuolisen adoption Suomessa. Adoptio on pitkälti nähty heteroperheellisten juttuna ja epäilen, että se tullaan myös tulevaisuudessakin näkemään.

Kuinka tulla isäksi homona, pesojoonas

Moni kauhisteli ja kummastelee vieläkin Lapsi tuntemattoman kanssa tv-ohjelmaa. ”Kuinka pitkälle viihdettä oikein voidaan viedä?” Uskoisin, että samat ihmiset kauhistelivat Häät tuntemattoman kanssa ohjelmaa. Harva kuitenkaan kauhistelee yhtä äänekkäästi houkutusten saarella kuvattavaa parisuhteita repivää viihdeohjelmaa, joka vuosien ajan on tarjonnut kansalle leipää ja sirkushuveja. Mikä son moraalista ja mikä ei. Mikä opettavaista ja mikä silkkaa viihdettä. 

Moni hetero, varsinkaan perheellinen, ei välttämättä ymmärrä tai näe, mitä Lapsi tuntemattoman kanssa ohjelma teki näkyväksi. Se toi ensimmäistä kertaa isosti esille yhteiskunnassamme hiljennetyn aiheen: yksin asuvien ja seksuaalivähemmistöön kuuluvien miesten halun tulla isäksi.

Kuinka tulla isäksi homona, pesojoonas

Isyys on tasa-arvokysymys

Tasa-arvoisen perhepoliitikan parissa tehdään jatkuvasti töitä, kiitos siitä! Sanoisin, että suurin työnsarka on kuitenkin meidän asenteissamme. Kenellä on oikeus tulla vanhemmaksi? Voiko mies olla tasavertainen vanhempi naisen kanssa? Miten huomioimme sukupuolten väliset erot perheen perustamisessa? Tarvitseeko lapsi äidin ja isän, vai välittävän vanhemman/vanhemmat? 

Olen turhautuneena seurannut keskustelua syntyvyyden laskusta, kun synnytystalkoisiin lähinnä kaivataan heterosuhteessa olevia pariskuntia. Tai tältä ainakin minusta on tuntunut. Tiedän, että väestömme koostuu pitkälti juurikin heterosuhteissa elävistä pariskunnista, ei meistä vähemmistöissä olevista. Samaan aikaan yksin asuvien määrä Suomessa on kasvussa. Jopa 44% suomalaisista asuu yksin. Suomessa sinkkunaisten ja -miesten määrä on EU:n keskiarvoa suurempi. Syntyvyyden nostamiseksi ratkaisut ovat varmasti moninaiset. Toki ”vanhoina hyvinä aikoina” kun vielä oli vanhanpiian ja vanhanpojan verot Suomessa, saatiin verotuksella ohjattua sinkkuja ja pariskuntia lisääntymään verolievennyksillä. Vastaavanlainen politiikka ei varmastikaan toimisi vuonna 2020.

Ihmettelen, kuinka julkisessa keskustelussa seksuaalivähemmistöjä tai sinkkuja harvoin nähdään yhtenä ratkaisuvaihtoehtona syntyvyyden nostamisessa. Tämä kertonee paljon meidän näkemyksestämme perheestä – siis ydinperheestä. Haluaisin kovasti olla mukana tässä kaikkia meitä koskettavassa yhteiskunnallisessa haasteessa, mutta minunlaisille miehille ei tunnu olevan käyttöä. 

Kuinka tulla isäksi homona, pesojoonas

En suinkaan halua tehdä itsestäni marttyyria tai haaveile lapsista hyvinvointivaltion pelastaminen mielessäni. Sen sijaan haluaisin tasa-arvoisesti lähtökohdat perheen perustamiseen – olin sitten sinkku tai parisuhteessa toisen miehen kanssa oleva. Haluaisin olla osallisena yhteiskunnallisessa keskustelussa, en sivusta seuraaja. Minunlaisia miehiä on varmasti muitakin, tuskin olen yksin näiden ajatusten kanssa. Kuulkaa ja nähkää meidät myös, kun puhutte syntyvyyden laskusta ja perhepolitiikasta. Haastakaa käsitystänne perheestä ja etenkin ydinperheestä. Annetaan tilaa mahdollisimman monelle haaveilla niinkin kauniista ja rohkeasta asiasta kuin perheen perustamisesta.

Niin kai se on, että iän myötä moni asia kääntyy päälaelleen. Tulevana isänpäivänä tuskin enää odotan isäinpäiväkortteja menneisyydestä, saatika vitsailen niistä. Todennäköisempää on, että täyttelen lapsentekokaavakkeita. Niinhän niitä lapsia kuulemma nykyään tehdään.


Lahjavinkit valmistuvalle – Asiat, jotka kestävät aikaa ja kulutusta

Kaupallinen yhteistyö Finlayson

”Moi Joonas,
kirjoittelen sulle sinne Pihtiputaalle lakkiaispäivääsi. Vuosi taitaa olla 2007. Ajattelin aluksi, että olisin jakanut viisaamman ja kokeneemman neuvoja sulle, mutta tuskin se olisi sitä, mitä kaipaat. Joten ajattelin ladata suoraan tiskiin, missä mennään tänään: Asut Helsingissä 21 neliöisessä yksiössä, joka on melkein puolet pienempi kuin nykyinen opiskelija-asuntosi. Olet korviasi myöten rakastunut hollantilaiseen POC (people of colour) kundiin, joka asuu 1300 kilometrin päässä. Työksesi kuvaat itseäsi puhelimen selfie-kameralla, joka löytyy matkapuhelimesi etuosasta, näytön yläpuolelta. Et pelannut yhtään liiga- tai maajoukkuepeliä lentopallossa. Lopettamispäätös ei ollut sen kummempi, teit sen ammattikorkeakouluaikoina.

Se tuntematon tyttö, joka tuli istumaan viereesi bussissa matkalla Pihtiputaalta Jyväskylään, on edelleen elämässäsi ja olet hänen kolmannen lapsen kummi. Lukiossa tekemäsi ikimuistoisen Bulgarian reissun jälkeen, olet avannut maailman myös muille kulttuureille Euroopan ulkopuolelta. Sen sijaan, että Suomi kuuluu suomalaisille, maailma kuuluu meille kaikille. Armeija ei tehnyt sinusta yhtään sen miehisempää miestä, mitä olit ennen sinne menoa. Ja kyllä, haaveilet perheen perustamisesta nykyään. 

Tässä vain murto-osa elämääsi, joten otahan koppi tästä!

Ps. Jesus tulee.”

Finlayson nettikaupassa valikoima lahjoja -30% alennuksessa.
Mukaan lukien Jesus pellavapussilakanasetti: 50 vuoden takuu, 100% pellavaa
Hinta ovh. 179,95€ (-30%), tuplapussilakanasetti ovh. 269,95€ (-30%).

lahjavinkit valmistuvalle, finlayson, pesojoonas

Tutustu ihanan pehmeään lahjaideaan tästä!

Olin suunnitellut, että olisin kirjoittanut kirjeen nuorelle 19-vuotiaalle Joonakselle siitä, kuinka maailma on täynnä mahdollisuuksia, ole  vain rohkea. Tajusin pian kirjoittaessani, etten ole vieläkään niin rohkea, että pystyisin seisomaan tuon lauseen takana täysin. Siihen oli varmasti painavat syyt, miksi olin niin pelokas ja epävarma nuorena lukiolaisena. Ja olenhan vieläkin pelokas ja epävarma. Pelottaa niin perkeleesti, jos rakkauteni jättää minut yhtäkkiä. Epäröin jatkuvasti omaa osaamistani ja itseäni. Ylioppilaskirjoitusten tuskailu on vaihtunut blogikirjoituksiin. Riitänkö? Olenko tarpeeksi hyvä? Juuri näitä samoja tunteita olen kokenut 13 vuoden ajan. Nykyään kylläkin luotan enemmän ymmärrykseeni, että kaikki nämä tunteet ovat osa elämää.

On helppo neuvoa toista. Sitä lukiolaista, joka eli valtavia tunneskaaloja päivästä toiseen. Aikaperspektiivi ulottui maanantaista perjantaihin ja perjantaista sunnuntai-iltaan. Moni asia koettiin ensimmäistä kertaa noina vuosina. Vuonna 2007 Suomi oli jotain, mitä en edes tarkkaan ottaen muista tänä päivänä. Euroviisut järjestettiin tuolloin Suomessa ja Tarja Halonen oli presidenttinä. Mitä muuta? Millainen asenneilmapiiri tuolloin oli? Millaiset sosiaaliset normit rajoittivat minua? Millaisia esikuvia minulla oli? Millaiset värit ja tuoksut olivat omiaan noina vuosina? Jotta pystyisin neuvomaan 19-vuotiasta Joonasta, tulisi minun myös ymmärtää, millainen maailma oli tuolloin. Olisi naiivia neuvoa häntä unelmoimaan avioliitosta miehen kanssa, kun se ei edes ollut lain mukaan mahdollista 2000-luvun puolivälissä. 

Katsoessani peruutuspeiliin, pohdin, mihin asioihin todellisuudessa voimme edes vaikuttaa elämässä. Kuinka paljon tulevaisuutemme on omissa käsissämme? On paljon valintoja, joita teemme jatkuvasti tietoisesti. Luomme tavoitteita ja unelmia, joita kohti yritämme mennä. Tämän perusteella voisi kuvitella, että tulevaisuus on pitkälti omissa käsissämme, kunhan asenne on kohdillaan. Sitten on lista asioita, joita kutsutaan elämäksi. Hylsy pääsykokeista, auto-onnettomuus, oman seksuaalisen suuntautumisen tunnistaminen ja tunnustaminen, avioeron seurauksena iskenyt masennus, maailmanlaajuinen pandemia…  Ja miljoona muuta asiaa, jotka vain tapahtuvat ja muuttavat elämän suuntaa.

Sen sijaan, että neuvoisin tuota puttaalaista oman elämänsä sankaria näin vuosien takaa, voisin pysähtyä ja miettiä, mitä minä voisin oppia häneltä. Mitkä asiat ovat kestäneet aikaa ja kulkeneet rinnalla noista ajoista tähän päivään asti, ja joita olisi hyvä vaalia nyt ja tulevaisuudessa? 

lahjavinkit valmistuvalle, finlayson, pesojoonas

Kirjeitä minulle, Joonas

”Muistan, kun lähetit lukioaikaiselle ihastuksellesi, kenties ensirakkaudellesi, illan pimeinä tunteina suomalaisen pop-laulun sanat, jossa kerroit tunteistasi häntä kohtaan. Et koskaan saanut vastausta tai vastarakkautta, mutta annoit itsestäsi paljon. Näytit herkän puolesi, siitäkin huolimatta, ettei hän näkisi sinua tai pystyisi vastaamaan takaisin haluamallasi tavalla. Pidä kiinni tuosta auki olemisen taidosta, joka tuo esiin haavoittuvuutesi ja inhimillisen puolesi.”

Muistan, kuinka lukion jälkeen oli vuosia, kun suojelin itseäni etsimällä omaa ääntäni, seksuaalisuuttani ja taistelin ulkoisia paineita vastaan. Tuolloin yritin peitellä herkkyyttäni. Käteen jäi ainoastaan pala kovuutta, joka ehkä tänä päivänä suojelee herkkää puoltani.

Vitsit miten kiitollinen olen herkkyydestä ja siitä, etten työntänyt sitä täysin sivuun kipuillessani vallitsevia miesnormeja vastaan lukioaikoina. Poikien ei tarvitse olla poikia – kovia ja voimakkaita. Jollain tapaa tiesin sen jo tuolloin ja luotin, että elämä kantaa myös herkkänä feminiinisenä miehen alkuna. Ja niin se on tehnytkin! Oikein mahanpohjasta kouraisee, kun ajattelen omaa haavoittuvaisuuttani ja sitä, kuinka kaunis asia se on.

Tunnen yhä perhosia vatsassani, kun laitan nykyiselle ihastukselleni, rakkaalleni tekstiviestiä tai edes mietin tuota murrosiän hormonihöyryissä lähetettyä kosiskelua.

lahjavinkit valmistuvalle, finlayson, pesojoonas

Lino kylpy- ja käsipyyhe: 85 % puuvillaa ja 15 % pellavaa
Hinta käsipyyhe ovh. 16,95€ (-30%), kylpypyyhe ovh. 38,95€ (-30%)

”Naurattaa vieläkin, kun kyhäilit ystäväsi kanssa pienessä humalatilassa illan pimetessä wc-paperista ison ”Koulutie”-kyltin Nelostien varteen Pihtiputaalla. Jännitys valtasi kehosi ja tuntui kuin olisit ollut täysin vapaa tekemään mitä tahansa. Ette edes miettineet ”entä jos…”. Teitte vain!” 

Näin vuoden hotellissa asumisen jälkeen, nauran yhä omalle heittäytymiselleni – asia, joka on kestänyt aikaa ja on yhä osa elämääni. Lukioaikoina sitä katsoi aikuisia ylöspäin ja kuvitteli, millaista aikuisten elämä on. Millainen on olla aikuinen. Millaisia asioita aikuisena tehdään ja mitä ei. Sitä on niin helppoa omaksua valmiita tapoja ajatella ja toimia. Onnekseni olen tainnut unohtaa suurimman osan noista ajatuksista ja yrittänyt elää oman näköistä elämää. Heittäytyä elämälle!

lahjavinkit valmistuvalle, finlayson, pesojoonas, old jeans,

Old Jeans torkkupeitto: valmistettu 28 % kierrätetyistä farkuista ja 72 % tencelistä
Hinta ovh. 64,95€ (-30%)

”Se poika, joka ensimmäisenä koulupäivänä puhui kovaan ääneen keskellä luokkahuonetta, on ihan hyvä tyyppi! Turhaan pelkäsit häntä aluksi tai hait hyväksyntää häneltä. Aika nopeasti huomasit, että hänelläkin oli omat pelkonsa ja ulkokuoren alta paljastui paljon muutakin, mitä et ensisilmäyksen perusteella ehkä osannut aavistaa. Huomasit nopeasti uusissa luokkakavereissasi yhtäläisyyksiä kanssasi. Se auttoi asettumaan uudelle paikkakunnalle ja löytämään uusia ystäviä elämääsi.”

Kenties kaikista tärkein asia, joka on kestänyt aikaa lakituspäivästä tähän hetkeen, on ystävät. Osan kanssa pidämme vieläkin aktiivisesti yhteyttä, osa on ajatuksen tasolla mielessä aina silloin tällöin. Osalla on oma paikkansa luokkakuvissa, kun taas toisilla on paikkansa puhelimen kuvarullassa. Kaikki ovat tärkeitä ja osa elämää. 

Suurin pelkoni, muuttaessani 16-vuotiaana Korpilahdelta yksin Pihtiputaalle, oli, saanko uusia ystäviä. Sama pelko oli läsnä Helsinkii muuttaessa sekä nyt, kun pohdin muuttoa uudelle paikkakunnalle tai jopa uuteen maahan. Joka kerta tuo pelko on myös ohjannut toimintaan. Sanomaan ”hei” uusille ihmisille ja näkemään muutakin kuin ulkokuoren.

Onkin hyvä muistuttaa itseäni pitämään kiinni tuosta toiveikkuudesta nähdä enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroavaisuuksia muissa ihmisissä, oltiin sitten Pihtiputaalla tai toisella mantereella.

lahjavinkit valmistuvalle, finlayson, pesojoonas, jesus pussilakanat

Pidä musta kiinni, älä päästä koskaan

”Joonas, pidä kiinni näistä asioista, jotka ovat kulkeneet rinnallasi lukiosta tähän päivään asti. Ne ovat kestäneet aikaa, muutoksia ja vastoinkäymisiä. Sinusta ei ehkä vieläkään ole tullut rohkeaa, mutta ainakin rohkeampi. Et tiedä vieläkään, mikä sinusta tulee isona, mutta tiedät sen, ettei sinun tarvitse tietää vastausta tuohon kysymykseen. Jatka itsemyötätunnon harjoittamista, niin kuin teit saadessasi pakit tuolta ihanalta tytöltä lukiossa. Olit silloin jo riittävä, sitä olet tänäänkin.

Olet matkalla, niin kuin olit 19-vuotiaanakin. Moni asia on vielä kesken ja muuttunut noista ajoista. Vielä enemmän elämässäsi on niitä asioita, jotka ovat kestäneet aikaa ja kulkeneet rinnallasi. Olet paljon rohkeampi jo tänään!

Joonas, pidä siis kiinni näistä ominaisuuksista ja muistoista, äläkä päästä koskaan!”

Ps. Niin kuin sanoin, Jesus tulee, ota koppi! Lahjakausi on täällä koronasta huolimatta ja juhlittavat ovat lahjansa ansainneet. Muista valmistuvaa kestävällä lahjalla. Lahjalla, joka kestää muistojen lailla aikaa ja kulutusta, maailman muutosta ja eri elämäntilanteita. Lahja, joka näkee ja tuntee monet seikkailut, ensimmäiset kerrat ja rakastumiset. Lahja, joka kulkee hyvän ystävän tavoin rinnalla vuosien ajan.

Finlayson tarjoaa verkkokauppaostoksille ilmaisen lahjapaketoinnin sekä toimituksen kotiovelle, lahja ostaminen ei tästä paljon helpommaksi muutu. Valikoima lahjaideoita on -30% alennuksessa, mukaan lukien tässä blogikirjoituksessa olevat tuotteet. Oma lahjasuositukseni on Jesus-pellavapussilakanasetti 50 vuoden takuulla! 

lahjavinkit valmistuvalle, finlayson, pesojoonas

Finlayson tarjoaa verkkokauppaostoksille ilmaisen lahjapaketoinnin sekä toimituksen kotiovelle. Katso lahjavinkit tästä!

Ps. Ennen kaikkea onnea valmistuneille!


Kesän 2020 bucket list!

Tämän viikkoisesta räntäsateesta huolimatta, odotan toiveikkaana tulevaa kesää. Sain tänään ison hyötykasvilähetyksen Korpilahdelta, joka viimeistään oli varma merkki kesästä. Toivoa on, kyllä se kesä tulee! On tuntunut haastavalle ajatella, ettei tuleva kesä vastaisi niitä odotuksia, joita yleensä kesille asetan. Moni Instagramin puolella tsemppasikin, että kesään tulee asennoitua tällä kertaa uudella tapaa. 

Asennoitumista ehkä vähän häiritsee se, ettei ole varmuutta, miten kesää voi edes viettää. Tuntuu hiukan tuhmalle edes kirjoittaa listaa asioista, joista haaveilen. Yllytänkö turhaan ihmisiä rikkomaan hallituksen suosituksia? Miten maailma edes makaa kesäkuussa? Koen kuitenkin tärkeäksi suunnitella kesää, jotta on jotain, mitä odottaa lähitulevaisuudessa. Viimeiset puolitoista kuukautta ovat menneet omalla painollaan ilman kiintopisteitä. ”Kunhan tästä päivästä selvitään…”. Kesän edetessä on hyvä punnita erikseen, mikä on järkevää ja mikä ei. Suunnitelmat kun eivät ole kiveen nakutettuja. 

Toivon ylläpitäminen luo myös hyvää mieltä ja uskoa huomisesta. Hyvää mieltä ja jäätelöä tässä kaivataankin! Toki maalaisjärki on hyvä pitää mukana, kun kuvittaa tulevaa kesää mielessään. Näen jo itseni kesämökillämme, selin makuulla, varpaat järvessä ja roseeviinilasi kädessä. Tasainen laineiden liplatus lyö tahtia rantaviivaan sekuntiviisarin tavoin. Nuotiossa koivun klapit paukkuvat, tuuleen napatessa osan kipinöistä mukaansa. Pallopurjeiset purjeveneet kaartavat laiturin tuntumassa ottamassa vauhtia matkalleen. Kesä on kohta tässä!

kesäsuunnitelmia, pesojoonas, korpilahti

Ehkä tavalliset asiat nousevat tänä kesänä arvoonsa, kun ei ole edes mahdollisuutta festaroida tai viettää muita isoja kissanristiäisiä. Voisiko olla, että nimenomaan tavallisuudesta nousee jotain mielenkiintoista ja mieltä lämmittävää? Ehkä kesästä tuleekin aivan erilainen, mitä siltä edes odottaa. Ehkä kesästä tekee vieläkin mansikkaisemman juurikin mahdollisuuksien rajallisuus.

Omat suunnitelmani painottuvat hyvinkin arkisiin asioihin. Asioihin, jotka eivät kovinkaan poikkea normaalista. Toki kesän tekee ihmiset, joten toivon, että pääsen viettämään yhteistä kesää perheeni ja ystävieni seurassa.

Kesäsuunnitelmia

Mökkeilyä Päijänteen rannalla

Vietin viime kesänä Yaelin kanssa yhden ikimuistoisen kesäviikon mökillämme Korpilahdella. Ajattelin, että tulevana kesänä voisin kaivaa lapsuudenmuistoja mielen syövereistä ja tehdä aikamatkan noihin vuosiin. Kävimme lapsuudessani mummoni kanssa keräämässä marjapiirakkaan marjat lähialueiden marjapiiloista. Naapurin mummon kanssa kaivoimme aamutuimaan matoja ja suuntasimme ongelle narraamaan kaloja. Perunat kävimme nappaamassa naapurin maatilalta, suoraan maasta nostettuna. Perunoiden kanssa mummo teki maitokastiketta. Voiko parempaa kesäherkkua olla? Iltaisin saunoimme pikkuserkkuni kanssa useita tunteja, tehden erilaisia rituaaleja saunassa. Illan viimeiset tunnit menikin Monopolia pelatessa.

Tällaisesta kesäpäivästä haaveilen tällä hetkellä! 

kesäsuunnitelmia, pesojoonas, korpilahti

Automatka Saimaalle

Viime vuonna jo harmittelin, kun en päässyt vapaasti henkilöautolla kiertelemään Suomea. Nyt haaveilen, että pääsisin edes pienissä määrin näkemään Suomen maata auton ratissa. Uudessa-Seelannissa ja Kaliforniassa parasta antia oli juurikin automatkat.

Tällä hetkellä erityisesti Saimaan seutu resonoi, kun mietin, mihin suuntaan Suomea kääntäisin auton nokan. Järvimaisemia, norppia ja kapeita teitä.

Kirpputorikierros

Siitä lähtien, kun saavuin Suomeen olen haaveillut kirpputoreille pääsystä. Olen ahkerasti selannut Tori.fi etsien aarteita. Feediä rullatessa alaspäin ei pääse samanlaiseen fiilikseen kuin kirpputoreilla. Tiedättekö, kun pääse hipistelemään tavaroita ja kaivelemaan vaatekasoja. Jo pelkästään kirpputorin hajun miettiminen syventää kaipuuta aarteiden pariin.

Sanoinkin ystävälleni, että heti kun on järkevää, niin otetaan auto alle ja lähdetään päiväkierrokselle lähikylien kirppiksille. Kirkkonummi, Vihti, Nummela, Järvenpää, Lohja, Siuntio, Söderkulla, Inkoo, Tähtelä, Nummela… Jos tiedätte hyviä kirpputoreja Helsingin lähettyvillä, ilmiantakaa kommentteihin! 

Pyöräretki Helsingissä

Ps. Olen vegaani Youtube-kanavalta tuttu Paju lupasi lähteä pyöräretkelle kanssani Helsinkiin. Kaivoin mummoni vanhan Helkaman esiin, pumppasin kumit täyteen ja suoristin ohjaustangon. Enää puuttuu Paju ja kohde.

Itä-Helsinki tai Espoon saaristo voisivat olla potentiaalisia kohteita kurkattavaksi. En ole mikään pyöräilyn suuri ystävä, perseeni kun ei tykkää kovasta satulasta, mutta yritetään. 

Kirjojen lukemista

Sain ison kasan kirjoja tulevien yhteistöiden tiimoilta luettavaksi. Suurin osa kirjoista on dekkareita, joihin koukutun oikein kunnolla. Muistatteko vielä Max Seeckin Uskollinen lukija Instagram storyt. Tuossa teoksen kohdalla sai paskat housussa jännittää illasta toiseen.

Juttelin juuri ystäväni kanssa, kuinka haastavaa on taas keskittyä. Puhelimen ruutuaika huutaa punaista ja huomaan jatkuvasti hapuilevan puhelinta. Tulen kesällä tekemään paljon töitä puhelimella, mikä nostaa ruutuaikaa. En vain haluaisi tuudittautua, että ”töiden takia päivittäinen ruutuaika on sen 78 tuntia”. Puhelin sivuun, kirja kauniisiin kätösiin!

Teidän antamia vinkkejä kesänviettoon

Sain myös teiltä ison kasan kesävinkkejä, joista valikoin teille mahdollisimman erilaisia vaihtoehtoja. Naku-uinti menee omalle listalle myös sekä puutarhanhoito!

Käsitöiden tekeminen 

Moni ystävä on suositellut makramen tekoa. Internetistä varmasti löytyy ohjeita monenlaisiin teoksiin. Jos makramet eivät innosta, suosittelen tarttumaan ryijytuolin tekemiseen. Ryijyttämällä voi tehdä myös mattoja, tyynyn päällisiä tai seinäkoristeita. Helppoa, niin saamarin helppoa, että jopa tällainen ensikertalainen suoriutui ryijyttämisestä mallikkaasti.

kesäsuunnitelmia, pesojoonas, korpilahti

Veneily

Harvalla meistä varmaankaan on omaa venettä, mutta jos on, PYYTÄKÄÄ YSTÄVÄT MUKAAN! Jos muistelen oikein niin Turussa ainakin voi vuokrata venettä tunniksi tai vaikka koko päiväksi. Itse ajattelin kaivaa airot varastosta ja lähteä souturetkelle Päijänteelle.

Jäätelöiden maistelua puistoissa

TÄMÄ! Helsingissä oleville vinkiksi, Teurastamolta saa Jädelinon jäätelöitä, jotka on aivan poskettoman hyviä. Pakastealtaasta suosittelen testailemaan kaikkia kesään uutuuksia.

Retkeily

Joo, retkeily tulee varmasti nousemaan suureen suosioon tänä kesänä. Toki tällaiselle ”en saa teltassa nukuttua, kun ei ole tarpeeksi pehmeää patjaa” tyyppiselle retkeilijälle hyvä vaihtoehto on kaupunkieräilyt, esimerkiksi Alppiruusupuistoon tai Fiskarsin vanhaan kaupunkiin.

kesäsuunnitelmia, pesojoonas, korpilahti

Remontointia

Pieni pintaremontti on aina omanlaisensa projekti ja tempaa mukaansa. Jos minulla olisi yhtään enempi neliöitä, tarttuisin pensseliin samantien. Tämän hetkiset neliöt ovat aika pitkälle remontoituja niissä määrin, mitä oma osaaminen taipuu. Lattian maalaamista olen harkinnut vakavissani, mutta en osaa päättää väriä.

Teltta matkaan ja ajelulle ympäri Suomea

Välillä harmittaa, kun en viihdy nukkua teltassa. Toki ainahan voi yrittää uudestaan ja uudestaan tykätä jostain asiasta, mutta toisaalta, jos ei nappaa niin sekin on hyvä hyväksyä. Haaveilen kylläkin telttaretkistä Suomen luonnossa. Pitääkin miettiä, jos menisi päiväretkelle metsään ja nukkuisi päiväunet teltassa.

Teemaruokailua

Voisin ottaa teemaksi tälle kesälle perunan. Missä kaikessa erilaisessa muodossa suomalaista pottua voisi nauttia. Kansallisaarre, jota aika vähän hyödynnetään omaan makuun vielä. En ole vielä nimittäin törmännyt potturavintolaan? Tai ravintolaan, joka olisi erikoistunut ranskalaisiin perunoihin. Vinkatkaa jos tulee vastaan.

kesäsuunnitelmia, pesojoonas, korpilahti

Puutarhanhoito

Sain taloyhtiöstäni käyttöön hyötykasveille sopivan viljelylaatikon. Olen todella innoissani tästä, sillä onko mitään kesäisempää kuin hakea omasta takaa salaatinlehtiä aamupalasämppäreihin tai lehtikaalit pizzan päälle. Olen myös vallannut yhden tuuletusparvekkeen hyötykasveilleni. Saas nähdä, innostuvatko naapuritkin viljelemään muilla parvekkeilla tomaatteja tänä kesänä. 

Kuulin myös, että meillä on mökilläkin nykyään pieni palsta hyötykasveille. En malta odottaa, että pääsen mökille!

Melonta tai suppaus

En ole niinkään vesiurheilulajien ystävä, mutta jos oppaan kanssa pääsisi melomaan koskea, niin mikä nottei!

kesäsuunnitelmia, pesojoonas

Retki lähikaupunkiin ja kävellä ympäriinsä siellä ja ihmetellä

Tämän voisi suorittaa esimerkiksi liftaamalla. Muutamia vuosia sitten liftasimme kaverin kanssa Porvooseen, jossa käveltiin vanhan kaupungin katua päivän ajan ja illasta otimme peukkukyydin takaisin Helsinkiin. Aivan liian vähän tulee ihmeteltyä vierailla paikkakunnilla Suomessa. Toista se on esimerkiksi Hollannissa.

Tutustua lähiruokaan ja tuottajiin

Tämä, jos mikä on mielenkiintoinen ajatus! Juuri viime viikolla jouduin googlettamaan, kun mietin, mistä quinoa tulee: pensaasta, puusta, maan alta, pellolta… Aika harvoin tulee pysähdyttyä ja mietittyä, mistä ruoka tulee ja mitä kaikkea ruokaa tuotetaan lähellä. Ensi kesälle voisi suunnitella ainakin yhden maatilavierailun. Jollei muuta, niin Kyrön ginitehtaalle.

Mennä metsään ja tehdä taidetta maahan metsästä löytyvistä asioista

Mulla tulee mieleen tämän tyyppisistä teoksista @muitaihania Tiina. Kirjaan ylös tämän asian omaan listaani myös.

Naku-uinti

KYLLÄ!


Koti Helsingissä murtovarkauden jälkeen

Murtovarkaus – asia, jota ei tule koskaan ajatelleeksi omalle kohdalle. Harvoin myös kuulee lähipiirissä tapahtuvan murtoja. Kaupanalalla, kun oli töissä, varkaudet tavallaan “kuuluivat” asiaan. Silloin ne eivät mitenkään tuntuneet henkilökohtaisilta, vaikkakin oikeudessa asti on oltu todistamassa. Tällä kertaa kuitenkin mentiin syvälle ihon alle.

Kun sain tietää mahdollisesta murrosta taloyhtiössämme, en osannut odottaa, että todellisuus olisi ollut näin paskaa, mitä se on ollut nyt viimeiset päivät. Tieto saapui minulle juuri kun olin tullut takaisin Suomeen karanteeniin Korpilahdelle. Nyt vasta tultuani Helsinkiin, pääsin näkemään ja kuulemaan, mitä on tapahtunut viimeisten viikkojen aikana.

Niin kliseistä kuin se onkin, olo tuntuu tosi epärealistiselle. Samalla häpeä valtasi mieleni myös. Miten minulle oikein kävi näin? Olisinko voinut tehdä jotain toisin? Mitäköhän ihmiset ajattelevat? En olekaan koskematon ja “kaikkivoipa”, vaikka niin sitä tulee ajateltua usein.

“Eihän minulle voi mitään sattua.”

Koti Helsingissä, pesojoonas
Koti Helsingissä, pesojoonas
Koti Helsingissä, pesojoonas

Häpeä muuttui aika nopeasti peloksi, joka ilmeni säpsähtelyinä aina kun jokin kolahdus kuului. Samoin huomasin epäileväni jokaista vastaantulijaa. Tutkailin yhtenään, että kantaakohan joku minun vaatteitani. Myykö joku minun omaisuuttani kierrätysryhmissä. Onkohan tuo varas?

Ennen kaikkea tyhjyys laski ylleni, kun tajusin istuvani asunnossa, joka ammotti tyhjyyttään. Kaikki ympärillä oli jokseenkin kliinistä. Huonekalut ovat paikoillaan, mutta hyllyt ovat tyhjiä. Vaatekaapissa on hengareita, muttei vaatteita. Keittiön kaapistot ovat hienossa rivistössä, kylläkin tyhjillään vailla funktiota. Seinät yrittivät kertoa tarinoita vuosien varrelta, mutta ilman tulosta, sillä jotain uupuu.

Keittiön katosta löytyy edelleen palojälki ja tuon aiheuttanut kynttilänjalka oli ihmeen kaupalla säästynyt. Tulee hetkellisesti toiveikas olo, kun katson noita kahta asiaa. Ikuisesti yhdessä. Olkoon tuo kaksikko muisto menneistä

Koti Helsingissä, pesojoonas
Koti Helsingissä, pesojoonas

Tyhjyyden tunne ei suinkaan johdu materiasta, vaan tunnesiteistä, joita minulla oli tavaroihin. Hymypoika-patsas, jonka sain ala-asteella ja joka koki kovia ensimmäisissä tupaantuliaisissani Voionmaankadulla Jyväskylässä. Tuon illaan päätteksi patsaalti oli kadonnut nenä, jota ei koskaan löytynyt. 3 vuotta sitten ollessani Thaimaassa menin ryijykurssille, jossa kielimuurista huolimatta saimme tehtyä minulle pienen ja etenkin tekijänsä näköisen sisustusryijyn. Ensimmäiseltä Amsterdamin vierailulta otin kotiin vietäväksi Yaelin collegeasun. Kun taas ensimmäiseltä New Yorkin reissulta mukaan tarttui turistikaupasta muutaman taalan Empire State Building näköispatsas muistuttamaan Manhattanin sykkeestä ja taiasta. Kaikki nämä esineet ovat rahallisesti käytännössä arvottomia ja ulkopuoliselle roskaa.

Minulle ne oli kaikki kaikessa.

Yritän kovasti olla tekemättä tapahtuneesta mitään oppimisprojektia tai konmari(vitu)tusta. Yritin kovasti toistaa itselleni, ettei kaikesta tarvitse ottaa joka kerta opikseen tai nähdä mahdollisuutena. Toisinaan tapahtuu elämä ja that’s it! En kuitenkaan mahda persoonalleni mitään. Sain ensinnäkin niin monelta tuntemattomalta ja tutulta Instagram seuraajalta viestiä, joissa kysyttiin, miten minua voisi auttaa. Ette voi kuvitellakaan, kuinka tärkeältä kaikki tuo myötäeläminen on tuntunut. Mietin, etten olisi puhunut murrosta mitään, vaan pitänyt sen yksityisenä asiana, mutta onneksi en niin tehnyt. Kiitos teille! Kaiken paskan keskellä, erityisesti hyvän merkitys korostuu. Ihmisissä on enemmän hyvää kuin pahaa.

Nyt kun hyllyt ovat tyhjillään, on helppo nähdä, mitä ihminen oikeasti tarvitsee. Kyllähän tässä konkretisoituu tosi selkeästi, kuinka vähällä perusarki pyörii. Toki en väitä, etteikö moni asia olisi helpompaa, jos olisi vaikka kahvinkeitin tai leipäveitsi. Ehkä ajan myötä kaappeihin alkaa kasaantumaan erilaisia hyödykkeitä, mutta toivon kovasti, että jokaisen uuden hankinnan kohdalla kysyn, tarvitsenko tätä vai haluanko tämän. Se etten ostaisi tavaroita vaan ostamisen ilosta ja täyttääkseni kuviteltuja tarpeita. Toivoisin, että osaisin luoda tunnesiteitä aivan arkisiinkin käyttöesineisiin, jolloin tavaroilla voisi olla pidempi käyttöikä eivätkä ne jäisi kaapin perälle.

Koti Helsingissä, pesojoonas
Koti Helsingissä, pesojoonas

Nyt asunto alkaa pikku hiljaa muuttua jo kodiksi, kun sain viherkasvit takaisin Clarionista, jossa ne ovat olleet hoidossa reissun ajan. Vielä sellainen tietynlainen kodikkuus puuttuu, joka tulee varmastikin niistä pienistä esineistä, jotka pitävät sisällään tuhansia muistoja. Sekä toki ihmiset tuovat kodin tunnetta myös. Lupasin itselleni reissussa, että alan kutsumaan ystäviä vierailulle useammin. Tätä odotan kovasti!

Tervetuloa ystävät (toivottavasti) pian kylään!


Miten tulin kaapista ulos?

Yksinkertaiset ohjeet kaapista ulostulemiseen: 

Avaa ovi ja tule kaapista ulos. Jos sattuu, että ovi on syystä tai toisesta lukittu, soita kaveri avamaan. Hyvä on myös toivoa, ettei sohvaa ole sattumoisin siirretty kevätsiivouksen ajaksi kaapin eteen.”

Jos totta puhutaan, en oikein jaksa ymmärtää tätä ”kaappi”-keskustelua. Tiedän kyllä, mitä sillä tarkoitetaan ja mistä tuon sanonnan historia tulee. Olen itsekin viljellyt sitä aikoinaan, ajattelematta sen vaikutuksia sen suuremmin. Nyt eletään kuitenkin vuotta 2020 (mikä ei itsessään ole mikään argumentti) ja haluaisin naiivisti uskoa, ettei ketään tarvitse työntää kaapin perukoille eikä kenenkään siellä tarvitse viettää aikaa, jos ei itse sitä halua.

Itse en ole ollut kaapissa, joten älä sinäkään laita minua sinne, kiitos!

Kun kerroin seurustelevani miehen kanssa, moni ystävistäni ilahtui aidosti puolestani. Ilahtumisen jälkeen alkoikin sadella kysymyksiä, jotka liittyivät lähinnä kumppanini sukupuoleen. ”Milloin tiesit tuntevasi vetoa myös miehiin?” ”Miltä tuntuu seurustella samaa sukupuolta olevan kanssa?” ”Olet varmaan helpottunut, kun ei enää tarvitse salailla mitään?”. Toki joukkoon mahtui paljon kysymyksiä itse ihastumisen tunteeseen liittyen: “Miltä se tuntuu?”

Itselleni sukupuolta suurempi asia oli itse ihastumisen tunne. Olin pitkään kipuillut tunteideni kanssa ja pelännyt tukahduttavani mahdollisuuden ihastumiselle. Sen jälkeen, kun aloin sairastamaan lievää masennusta, en tuntenut vetoa toisiin ihmisiin. Sama meno jatkui vielä masennuksen jälkeenkin. En edes ihastunut hetkellisesti kaupungilla ohimeneviin kanssakulkijoihin, kuten olin aikaisemmin monet kerrat kokenut. Ihastumisen tunne oli pitkään poissa eikä loppua näkynyt.

Tämän takia sukupuolta suurempi asia oli tuntea. Tuntea olevansa elossa, tuntea ihastuminen. Olin jo luullut tukahduttaneeni jotain ihmisyydelle oleellista, ja nyt sain kokea, kuinka perhoset mahanpohjassa olivat heränneet talviunilta. Sanoinkin kyselijöille, että vaikka olisin ihastunut lyhtypylvääseen, koen suurta helpotusta, että voin vielä tuntea jotain näinkin kaunista ja tärkeää. Vihdoinkin olin tuntenut sen kutkuttavan tunteen sisälläni ja kokenut sykkeen nousun. Kuulin sydämenlyöntini rinnassani voimakkaammin kuin hetkeen.

Ihastuin.

kaapista ulos, pesojoonas, makia, homoseksuaalisuus

Kyse on tunteesta, ei sukupuolesta

Sukupuoli on pitkään ollut itselleni toissijainen asia, miettiessäni omaa seksuaalista suuntautumista. Olen tunnistanut tämän jo lukioaikoina itsessäni. Toisinaan mietin, miksi sukupuolella on ylipäätään merkitystä. Vai onko sillä todellisuudessa edes merkitystä? Ihastummeko sukupuoleen vai ihmiseen? Missä määrin tasapainoilemme näiden kahden muuttujan välillä?

Seurustelu samaa sukupuolta olevan kanssa, saattaa aiheuttaa monessa meissä uteliaisuutta, varsinkin jos itsellä ei ole kokemusta tai kosketuspintaa tuollaisesta suhteesta. Tällöin juurikin kohteliaasti kysymällä, saa laajennettua omaa ymmärrystä aiheesta. Omaa uteliaisuutta kannattaa myös toppuutella ja kysyä aina etukäteen, onko ok jutella aiheesta. Sama varmasti pätee heteroseksuaalisuuden kanssa. Tosin tuntuu, ettei kukaan kysy, miltä tuntuu olla heteroseksuaali, vaikka kyseessä on yksi seksuaalisuuden muoto muiden joukossa, mistä jokaisella meistä on varmasti omanlaisensa käsitys ja tuntemus.

Kertoessani seurustelustani samaa sukupuolta olevan kanssa, päätin etten suostu selittämään valintaani. Eihän yksikään ystävistänikään ole joutunut selittelemään, miksi seurustelee miehen tai naisen kanssa. En siis koe tarpeelliseksi ”puolustella” omaa valintaani, vaikkei kysyjä suoranaisesti kyseenalaistaisikaan suhdettani tai kumppanin sukupuolta. 

Olin varautunut selittämään asiaa ainoastaan vanhemmilleni. Kannoin mukanani turhia ennakkoluuloja ja skenaarioita, kuinka he saattaisivat reagoida uutiseen. Olin kuullut tarinoita, joissa vanhemmat eivät olleet hyväksyneet lapsensa seksuaalista suuntautumista. Jotenkin sekoitin noiden tarinoiden ihmiset ja omat vanhempani keskenään. Kaikki se välittäminen, jota olin elämäni aikana saanut heiltä, oli yhtäkkiä noiden tarinoiden varjossa. Tuntuu kurjalta sanoa näin, mutta kai sitä ihmisluonne haluaa varautua aina pahimpaan. Vanhempani eivät ole tähänkään päivään mennessä kysyneet sukupuoleen liittyviä kysymyksiä ja tuskin kysyvät. Onhan se täysin epäoleellinen asia.

Jännitin myös jonkin verran, miten miespuoliset ystäväni asian ottaisivat vastaan. Ensimmäinen jätkäkaveri, jolle kerroin ihastuksestani, alkoi itkemään kanssani. Toiselta sain viestin somessa, jossa hän kertoi olevansa enemmän kuin iloinen puolestani ja kysyi, milloin saunotaan seuraavan kerran. Veljeni taas kutsuivat minut ja puolisoni saunomaan heti, kun olemme maisemissa.

Omalla kohdallani suurentelin uhkakuvia tai muiden reaktiota omassa päässäni aivan liikaa. Loin pelkokuvia suojellakseni itseäni, vaikka samaan aikaan loin pahaa oloa ja vastakkainasettelua. Onneksi tunnistin tämän nopeasti ja ymmärsin, että muilla ihmisillä on varmasti paljon muutakin ajateltavaa, kuin minun seksuaalisuuteni. Ja miksi ystäväni kieltäisivät tai kyseenalaistaisivat rakkauden minulta? Enhän minäkään ole sitä tehnyt heille.

Olen aina ollut kova päästäni ja kulkenut omia polkujani. Koen, että olen saanut kasvattaa omaa itsetuntoani ja kasvaa minuksi hyvinkin turvallisessa ympäristössä. Toki en ole täysin säästynyt homotteluilta teinivuosina. Turvallisen lapsuuden myötä, en ole kokenut omaa seksuaalisuuttani mitenkään erikoisena asiana ja suhtautumiseni myös utelijaimpien kysymyksiin, on ollut aika suora: ”Kysytkö heteroltakin samoja kysymyksiä?” 

Ymmärrän toki, ettei kaikille oman seksuaalisuuden näyttäminen ja ääneen sanominen ole näin helppoa kuin minulle. Tämän suhteen olen etuoikeutetussa asemassa, mikä tuntuu jokseenkin typerälle sanoa ääneen. Miksei kaikilla ole etuoikeutta rakastaa ja tulla rakastetuksi juuri sellaisina kuin he haluavat. Keneltä toisen rakkaus on pois?

kaapista ulos, pesojoonas, makia

Osa ihmisistä voi tuntea olonsa turvallisemmaksi peittämällä oman seksuaalisuutensa. Uhkailut ja loukkaavat huutelut ovat vieläkin arkipäivää osalle seksuaalivähemmistöjä. Osa saattaa vielä etsiä seksuaalisuuttaan ja eivätkä koe tarpeelliseksi puhua aiheesta ääneen. Eikä ole tarvettakaan. 

”Minä tiesin, että se on homo” -lausahdukset ovat jokseenkin loukkaavia niitä ihmistä kohtaan, ketkä etsivät vielä omaa seksuaalisuuttaan. En ymmärrä, miten joku ulkopuolinen voi tietää toisen seksuaalisuuden paremmin kuin henkilö itse. Tiedostan, että nämä lausahdukset pohjautuvat yleensä tietynlaisiin stereotypioihin ja olettamuksiin. Siihen, mitä näemme ulkoisesti toisessa ja miten peilaamme sitä vallitseviin mielikuviin. Juurikin näiden stereotypioiden ruokkiminen, saattaa vaikeuttaa omaa seksuaalisuutta etsivän ihmisen matkaa itseensä. Stereotypiat leimaavat helposti ihmisryhmiä yhdeksi massaksi, jolloin yksilö saattaa puolustautua kieltämällä asioita itseltään ja muilta, esimerkiksi menemällä sinne kuuluisaan ”kaappiin”, joka saattaa tuntua turvalliselle paikalle siinä hetkessä.

Kaapista ulos – miten se kävi?

Käyttämällä tuota kulahtanutta sanontaa, kaapista ulostuleminen, vahvistamme stigmaa, että seksuaalivähemmistöissä olisi jotain erikoista, salattavaa, hävettävää tai normista poikkeavaa. Ja normista poikkeavaa se tulee olemaan niin kauan kuin osoitamme sitä sormella erilaisten sanontojen kautta.

Samalla käyttämällä tuota sanontaa, saatamme työntää toisen ihmisen kaapin perälle, jossa hän ei edes itse ole kokenut olevansa. Omalla kohdallani, kun olen joutunut vastaamaan kyselyihin, milloin tulin ulos kaapista, olen pyytänyt kysyjää, ettei laittaisi minua mihinkään kaappiin. Tämän jälkeen kysyjä on saattanut jatkaa sanomalla ”kyllä sä tiedät, mitä mä tarkoitan”. Ei, en tiedä. Ihmisen seksuaalisuus on muuttuva tekijä, ei suinkaan pysyvä. Se mitä tunnen tänään, saattaa olla aivan jotain muuta 10 vuoden päästä.

Tätä samaa kysymystä harvoin myöskään esitetään, kun ihastuksen kohde on vastakkaista sukupuolta oleva. Tätä hetkeä odotellessa! Jos tämä asia tuntuu haastavalle hahmottaa, kysy itseltäsi ”Milloin tulit kaapista ulos ja kerroit ystävillesi ihastuneesi vastakkaista sukupuolta olevaan”. Eikö kuulostakin typerälle? Mitä edes teemme tällä tiedolla? 

Monelle meistä ihastuminen ja seurustelu vastakkaista sukupuolta olevan kanssa on vallitseva normi ja se tuntuu normaalille tai ”luonnolliselle” tavalle nähdä maailma. Itselleni ja varmasti monelle muullekin seksuaalivähemmistöön kuuluvalle normaalius pitää sisällään paljon muutakin kuin heteronormatiivisen näkemyksen parisuhteesta. Onkin tärkeää haastaa omaa ajattelua ja yrittää nähdä, miten maailma makaa toisen silmin. Tätä kautta voi päästä käsiksi näiden ongelmallisten sanontojen ja kysymysten taakse.

En sano, etteikö näistä asioista saisi kysyä ja puhua. Ehdottomasti saa ja pitää. Toisinaan kuitenkin tuntuu, että se, miten aiheeseen mennään ja miten siitä kysytään, palvelee enempi kysyjän uteliaisuuden täyttämistä kuin aitoa välittämistä.

Tiedän, että sanonnan avulla saadaan nopeampi käsitys myös toisen ihmisen seksuaalisuudesta. Itse en kuitenkaan haluaisi, että minua määritellään oman seksuaalisuuteni kautta tai identifioituisin johonkin tiettyyn seksuaaliryhmään. Harvoin kahvipöytäkeskusteluissa puhutaan ”siitä yhdestä heterotutusta”. Monella meistä kuitenkin on ”se yksi homokaveri” lähipiirissä.  Jos joku haluaa alleviivata omaa seksuaalisuuttaan, se on täysin fine juttu! Itse en tosin halua tulla muiden määrittelemänä miksikään, varsinkaan jos se liittyy sukupuoleeni tai seksuaalisuuteeni, lukuunottamatta parhaimpia ystäviäni.

Mikä merkitys toisen seksuaalisuudella ja etenkin sen poikkeavuudella yleisestä normista oikein on? Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, mitä teet tällä tiedolla? Miksi tulee erotella tai määritellä toisiamme sen mukaan tykkääkö joku tytöistä, pojista, jostain muusta tai kaikista näistä? Mitä sitten, kun saat selville toisen seksuaalisen suuntautumisen? Mitä teet tällä tiedolla?

Kuulun siihen ”koulukuntaan”, joka ei halua nostaa omaa seksuaalisuuttaan sen koommin esille. Se on asia muiden arkisten juttujen joukossa. Koen, että tätä kautta voin normalisoida vähemmistöseksuaalisuutta eikä meidän tarvitsisi enää miettiä, kuka on kaapissa ja missä kaapissa kukin on. En kaipaa rituaalia oman seksuaalisen mieltymykseni esiintuomiselle enkä odota sitä muiltakaan.

Kolikolla on kuitenkin aina kääntöpuolensa ja kannustan kaikkia niitä ihmisiä, jotka äänekkäästi myös tuovat seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ja ääntä esille muilla keinoilla kuin minä. Tiedän, että tarvitsemme ihmisiä, jotka rikkovat lasikattoja ja vahvoja stereotypioita seksuaalivähemmistöihin liittyen. Janne Puhakka ja Jani Toivola ovat tästä erinomaisia esimerkkejä. Kiitos työstänne! Nämä eri tavat lähestyä ja tuoda esiin seksuaalivähemmistöjä, vievät molemmat tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta eteenpäin, eri tavoin kylläkin. Ne eivät suinkaan poissulje toisiaan.

kaapista ulos, pesojoonas, makia

Jos kamppailet oman seksuaalisuutesi kanssa, anna itsellesi aikaa, itsemyötätuntoa ja armollisuutta. Kun koet, että olet jollain tapaa valmis (tuskin tässä koskaan valmiiksi tullaan, mikä on hyvä muistaa) sanoittamaan oman seksuaalisuutesi ääneen itsellesi ja/tai ympärillä olevalle/oleville ihmisille, tee se omalla tavallasi. Sellaisella tavalla, mikä palvelee sinua parhaiten ja tekee sinun olosi hyväksi. Emme voi koskaan sanoa varmaksi, miten ihmiset ympärillämme reagoivat kertoessamme esimerkiksi omasta seksuaalisuudestamme. Joka kerta, kun päästämme toisen ihmisen lähelle meitä, näkemään jotain paljasta meistä, liittyy siihen suunnaton riski. Riski haavoittua tai kokea häpeän tunnetta. Samalla siinä on valtava potentiaali kasvaa. Kasvaa itse, mutta myös yhdessä. Tämän riskin ottamiseen tuskin löydät yhdestäkään oppaasta tai blogikirjoituksesta vastausta. Pahoittelut siitä. Se, mitä voin tarjota on rohkaisu. 

Sä olet juuri oikeanlainen tuollaisena! 

Elämisen parhautta,

Joonas


Karanteenipäiväkirja – Rakas Helsinki, toivottavasti näemme pian! Päivä 11

Voisi sanoa, että tämä eristäytyminen Korpilahdelle reissun jälkeiseen karanteeniin, on osoittautunut toimivaksi ratkaisuksi. Alkuun jännitin ajatusta paluusta pikkukylälle lapsuuden maisemiin. Aivan turhaan, sillä olen huomaamattani päässyt tekemään monia asioita, joista olen jäänyt paitsi Helsingissä asuessani. Pääsin muun muassa pihatöihin! Siis työntämään sormet multaan ja haravoimaan niin lujaa, että kädet ovat vieläkin rakkuloilla. Eilen taas aloitin kylvöprojektin ja aain kivenheiton päässä kotioveltani löytyy metsäkaistale, jonne pääsen hetkessä rauhoittumaan ja halailemaan puita. Luonnon läheisyys onkin tuonut luottamusta ja rauhaa kaiken tämän kriisin keskelle.

Kulunut viikko onkin saanut minut pohtimaan, mikä pitää minut Helsingissä? Miksi edes asun kehä kolmosen sisäpuolella? Mitä toiveita minulla on kotipaikkakunnalta ja kodilta? Heti ensimmäisenä mieleen tulee sosiaaliset suhteet. Iso osa ystävistäni asuu ratikkamatkan päässä kotoani ja osa jopa tien toisella puolen. Toinen argumentti on työt ja heti sen perään aktiivinen kaupunkielämä ja sen tuomat mahdollisuudet.

rakas helsinki

Mikä pitää miehen Helsingissä?

On totta, että suurin osa ystävistäni asuu Helsingissä, mutta yhtä lailla ystäviäni löytyy ympäri Suomea. Kuinka paljon sitä sitten todellisuudessa tuleekaan vietettyä aikaa fyysisesti ystävien parissa? Sosiaalinen media on luonut pienen illuusion, ainakin itselleni, että olisin päivästä toiseen ystävieni seurassa, selaillessani Instagram feediäni. Todellisuus on kuitenkin aivan muuta. Kyse on usein vain yksittäisistä valikoiduista hetkistä, joihin törmään kuvien ja lyhyiden videoiden muodossa, ja jotka eivät ole suoraan edes jaettu kanssani, vaan muun yleisön kesken.

Näin poikkeusoloissa ei ole ollut vielä päivääkään, kun joku ystävistäni ei olisi ollut kanssani Korpilahdella videopuhelun välityksellä. Videopuheluiden ja Instagram päivityksien ero on selkeä: kanssakäyminen on intiimiä yhdessäoloa, etäisyydestä huolimatta. Voisinko koronakriisin jälkeenkin miettiä fyysisen läsnäolon lisäksi viikottaisia tai kuukausittaisia videopuheluita ystävien kanssa? Voisiko videopuhelut korvata osittain helsinkiläisten ystävieni näkemisen? Onko sosiaaliset suhteet edes juurisyy Helsingissä asumiseen? 

Kurkkasin viime vuoden kirjanpitoani selvittääkseni, mistä päin Suomea asiakkaani tulevat. Viime vuoden puolella minulla oli kolme asiakasta pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Yhdellä näistä kolmesta on toimisto Jyväskylän lisäksi myös Helsingissä. Käytännössä koko vuoden tuloistani lähestulkoon 100% tuli pk-seudulta ja etenkin Helsingistä.

Työni ei kylläkään suurilta osin ole paikkasidonnaista. Monimediatuottajana on toki suotavaa olla fyysisesti läsnä, jotta tiedonkulku ja ylipäätä asiat liikkuvat jouhevammin tiimissä. Kaupalliset yhteistyöt, joita teen henkilökohtaisen brändini alla, eivät taas ole suoranaisesti sidoksissa Helsinkiin. Verkostojen kannalta, jotka ovat työssäni merkityksellisessä roolissa, on suotavaa olla Helsingissä, missä kaikki alan tilaisuudet yleensä järjestetään.

Jos en siis asuisi Helsingissä, kuinkakohan paljon fyysinen läsnäolo ja sen puute vaikuttaisivat mahdollisiin toimeksiantoihin. Tämä on asia, joka mietityttää ja on isossa roolissa mietittäessä kotipaikkakuntaa.

Paljon myös perustelen itselleni ja ystävilleni, kuinka Helsingissä tapahtuu aina. Sen lisäksi Helsingistä löytyy satoja ravintoloita ja kahviloita, joissa viettää aikaa. Koskaan en ole oikeastaan pitänyt kirjaa, kuinka paljon todellisuudessa kuitenkaan kulutan näitä palveluita Helsingissä. Onko kyse enempi tunteesta, että palvelut ovat helposti saavutettavissa vai käytänkö oikeasti palveluita aktiivisesti saaden sisältöä elämääni?

rakas helsinki

Kaikella on hintansa

Eilen saunassa pohdin, että mitä hintaa olen sitten valmis maksamaan Helsingissä asumisesta? Missä menee kipuraja kuluille? Mihin omat resurssini riittävät? Olen ennenkin sanonut, että kulut Helsingissä ovat karanneet käsistä ja loppua ei näy tulevan.

Tällä hetkellä Korpilahden asunnolla saan nauttia ensimmäistä kertaa neliöistä, joita on kolme kertaa enemmän, mihin olen tottunut. Täältä löytyy oma piha, jota saan laittaa kesäkuntoon ja suunnitella istutuksia. Kylpyhuoneen jatkeena on sauna, joka oli jo Clarionissakin kovassa käytössä. Seinänaapureita löytyy ainoastaan yksi kappale, joten ei tarvitse viikonloppuisin pelätä, että yläkerrasta kuuluu basson jytkettä. Keittiön ja olohuoneen seinät ovat ikkunoita täynnä, joten valoa tulee koko asuntoon.

Asioilla on myös kääntöpuolensa. Paikallinen ravintola on kiinni maanantaisin ja tiistaisin sekä heidän kasvisruokavaihtoehtonsa ovat, mitä ovat. Kirkonkylältä löytyvä kahvio sulkee arkisin ovensa puoli neljältä. Wolt ei kuljeta Jyväskylästä ruoka-annoksia Korpilahdelle. Paikallisliikenteen bussit kulkevat arkisin reilun tunnin välein. Viikonloppuisin vielä harvemmin.

Jos taas haluaisin Helsingistä edes puolet näistä mukavuuksista, joiden perään olen haaveillut jo pitkään ja joista pääsen nyt Korpilahdella nauttimaan, tulisi minun kaivaa euroja pöytään enemmän kuin puolet palkastani. Toinen vaihtoehto olisi etsiä asuntoa esimerkiksi Vantaan puolelta tai sen lähettyviltä, joka tarkoittaisi ettei haluamani palvelut välttämättä olisi enää niin lähellä saavutettavissa. Samalla työmatkoihin käytetty aika pidentyisi.

Toki kotipaikkakuntaan liittyy paljon muutakin kuin sosiaaliset suhteet, työt ja palvelut. Ehkä näitäkin merkittävämpi tekijä on tunne. Helsinki tuntuu monin paikoin omalle paikalle. Ihmisten moninaisuus on kauralattejakin arvokkaampaa. Helsinki tarjoaa myös turvallisuuden tunnetta. Ihan sama minne menet, on aina ihmisiä ympärillä. Tietyistä kaupunginosista löytyy myös helposti saman henkisiä ihmisiä ympärille.

rakas helsinki

Tällaisissa kriisitilanteissa sitä tulee helposti pysähdyttyä ja mietittyä, mitä sitä oikein haluaa elämältä. Mikä on asioiden marssijärjestys? Mistä asioista voisin luopua, saadakseni tilalle jotain uutta? 

Rakas Helsinki, toivottavasti kuitenkin näemme pian!


Karanteenipäiväkirja – Jallunhuuruiset syntymäpäiväkahvit, päivä 7

Minulla on tapana reppureissuilla kantaa aina mukana Fazerin sinistä, salmiakkipussia sekä jallupulloa. Karkit kaikkoavat yleensä ensimmäisen kuukauden aikana parempiin suihin, kun taas Jaloviina saa luvan odottaa juhlapäivää, synttäreitäni. Olin suunnitellut korkkaavani pullon Koh Koodin saarella kylmän Colan kanssa. Ottaa siis kunnon päiväjurrit ja mennä ajoissa yhdeksän uutisten jälkeen unten maille. 

Kun kaksi vuotta sitten minut yllätettiin syntymäpäiväaamuna Uudessa-Seelannissa, yllätin minut yllättäneet Siskon ja Villen kaivamalla rinkastani jallupullon aamupalapöytään. Siinä oli naurussa pidättelemistä kaikilla. Sitä edellisellä reissulla nautin itsekseni tuota herkkua singaporelaisessa hostellissa. Normaalisti en ole mikään Jaloviinan ystävä, mutta reissun päällä se tuo hassulla tapaa turvallisuuden tunnetta ja paikkaa koti-ikävää.

Perinteistä ei tänäkään vuonna lipsuttu täällä Keski-Suomen Balilla, Korpilahdella. Perheeni yllättivät minut aamusta tuomalla wc-paperikakun, jonka päällä komeili porkkanamuffini. Samaan aikaan kun tällaiset yllätykset sulattavat sydämeni, on riipaisevaa sulkea ovi läheisiltäni ja keittää syntymäpäiväkahvit yksin. Tuntuu pahalle nähdä ihmisten kääntävän selkänsä siinä vaiheessa, kun normaalisti he astuisivat peremmälle. Tässä oudonkurisessa tilanteessa on vain parasta keskittyä asioihin, jotka tuovat iloa ja ymmärtää väliaikaisuutta.

karanteeni

Täysin yksin en kuitenkaan nauttinut syntymäpäiväkahveja, sillä olin lähettänyt Phuketista Yaelille paikallisen paahtimon kahvia yhden kupillisen verran. Ostin samanlaisen paketin myös itselleni. Sovimme päiväkahvitreffit tähän ”thaimaalaiseen kahvilaan” syntymäpäiväni johdosta. Miten sympaattista oli juoda samaa kahvia yhdessä puhelimen välityksellä hänen kanssaan. Pääsin myös puhaltamaan kynttilän, kun Yael tarjoili leivoksen, jonka päälle hän oli sytyttänyt tuikun. Nyt on todistetusti juhlittu ensimmäisiä täysin teknologiavälitteisiä syntymäpäiviäni.

Kädet multaan ja töihin!

karanteeni

Viime päivät ovat menneet pihatöiden parissa. Naapurin rouvakin tuli ihmettelemään pihan muodonmuutosta. ”Kyllähän tämä jo kaipasi siistimistä!”, hän tokaisi ilman minkäänlaisia kaunisteluja tai muodollisuuksia. Kädet puuskassa ihastuttava rouva kertoi kuulumisiaan ja ajatuksiaan maailmanmenosta ja ennen kaikkea siitä hurjasta muutoksesta, mikä hänen elinaikanaan on tapahtunut Suomessa.

Kädet rakkuloilla ja jännetupit hellänä olen haravoinut pihaa parin päivän ajan. Ihana tunne, kun voi istahtaa harava kädessä terassin reunalle ja ihastella, kuinka piha muuttaa muotoaan. Hyvästi talvi, tervetuloa kevät! Olen myös huomannut, kuinka erilaisia askareita tehdessä sitä sukeltaa uudenlaisiin maailmoihin, irti tästä hetkestä ja karanteenista. Kuin hetkellisesti asiat olisivat niin kuin ne ovat aina olleet.

karanteeni

Karanteeniasuntoni isosta olohuoneen ikkunasta avautuu suora näkymä päiväkodin pihalle. Olen virittänyt keinutuolin ikkunan lähettyville (täytin tosiaan 32 vuotta, en 72). Noita pikkutaaperoita seuratessa ei voi kuin hymyillä. Sitä toivoisi itsekin leikkivänsä hippaa, hyppivän kuralätäköihin ja kiljuvan niin lujaa kuin lähtee. Ehkä teenkin kaikkea tuota, kun oikea tunne valtaa kehoni. 

karanteeni
karanteeni
karanteeni

Reissun jälkeen lukeminen on jäänyt taka-alalle. Mieltä kuormittaa uutisvirrat, joita tulee päivän aikaan selattua useaan otteeseen. Uutisten lukeminen on varmastikin osa syy kirjojen vähäiselle lukemiselle. Toinen syy on lisääntynyt ruutuaika. Illalla olen sen verran puhki päivän askareista, että nenänpääni on visusti kiinni älypuhelimen näytöllä. Aivot narikkaan ja applikaatioralli käyntiin. Huomaan kuinka olen koukuttunut taas puhelimen käyttöön ja näyttöaikakin sen todistaa. Viikonlopun tavoitteena onkin siirtää katse näytöltä yöpöydän vierellä odottaviin kirjoihin.

Olo on myös tällä hetkellä kovin toiveikas. Vaikka Uusimaa eristetään tänään muusta maasta, uskon vahvasti viranomaisten työhön ja niiden vaikutuksiin. Uskon myös, että viimeistään nyt ihmiset ymmärtävät, kuinka kukin meistä voi vaikuttaa tilanteen kulkuun pysymällä mahdollisimman paljon kotona. Yhdessä tästä selvitään! Tätä mantraa toistan itselleni ja yritän elää sitä todeksi joka kerta, kun luen uutisia ja selaan sosiaalista mediaa.

Yhdessä tästä selvitään!

Suositukset karanteeniin:

  1. Osta leikkokukkia
  2. Aseta nojatuli ikkunan vierelle
  3. Paista pannukakku

Toivoa tuovat asiat:

  1. Yaelin mummo oppi vastaamaan videopuheluun
  2. Kevään ensimmäiset kukat tekevät tuloaan
  3. Jääkaapista löytyy lonkero

Karanteenipäiväkirja- Parasta vastinetta Yle-verolle! Päivä 3

Yle-vero kunniaan!

Olen yllättynyt toistaiseksi, kuinka helposti päivät (ainakin vielä) ovat vierineet eteenpäin. Suurin syy varmasti on, että nautin tylsyydestä ja omissa oloissa olemisesta. Eilen jopa ajatukseni juoksenteli sen verran vauhdikkaasti, että romantisoin mielessäni elämää Korpilahdella: ”Tännehän voisi muuttaa, kun on niin rauhallista ja luonto on läsnä!” 

Palataan tähän ajatukseen kahden viikon jälkeen uudestaan ja katsotaan sitten, mitkä ovat fiilikset.

Hyvä puoli Suomeen palaamisessa oli, että pääsin taas käsiksi Yle Areenan tarjontaan. Jos et ole vielä huomannut, niin Areena on puolillaan laadukasta sisältöä. Näin “Ylen miehenä”, “Yle-vero -lähettiläänä” sekä sen suurena kannattajana olen enemmän kuin mielissäni, kuinka verorahojani hyödynnetään yhteiseen hyvään. Ja en siis tarkoita pelkästään Ylen minulle maksamaa palkkaa, vaan juurikin niitä laadukkaita sisältöjä, joita jokainen meistä pääsee kuluttamaan ilman maksuja. Olen parin päivän ahminut Areenaa aamuin ja illoin. Yrittänyt hotkia niitä sarjoja, joista kaverit puhuivat viikkoja sitten.

Kokosin teille omia suosituksia Areenasta, jotta päivien kulku siellä älylaitteen toisella puolen olisi mahdollisimman mielekästä.

Lue myös Karanteenipäiväkirjan ensimmäinen kirjoitus.

Verta, hikeä ja T-paitoja

Yle-vero, Yle areena

Erittäin ajankohtainen kurkistus vaateteollisuuden ongelmakohtiin. Mielenkiintoisen sarjasta tekee siinä olevien päähenkilöiden tunteet ja ajatukset. Arvostan tosi paljon kuinka he ovat heittäytyneet ohjelmaan ja tuovat esiin omaa tietämättömyyttään. Sarja, jonka sisällön toivon aiheuttavan paljon puhetta ja ennen kaikkea konkreettisia muutoksia. Moni ainakin omassa somekuplassani päivitteli aihetta, mutta nähtäväksi jää, kuinka moni oikeasti muuttaa kulutustottumuksiaan sarjan nähtyään. Juuri Myanmarissa myös olleena, sarja tulee entistä lähemmäksi iholle.

Katso sarja https://areena.yle.fi/1-50183627

Mitä mietit, Ronja Salmi?

Yle-vero, Yle areena

Ronja on minun toteemieläin. Ihannoin hänen älykkyyttään sekä tyyliä ja tapaa lähestyä vaikeitakin yhteiskunnallisia aiheita. Edelliset kaksi kautta Mitä mietit, Ronja Salmi? ovat olleet ajatuksia herättäviä. Ronjan tyyli on selkä ja suoraan asiaan menevä. Sisällöt ovat helposti lähestyttäviä, sillä aiheita käsitellään niin asiantuntijoiden kuin kokijoiden kautta. Sarjan jatkoksi on tehty myös podcast-sarja Mitä vielä, Ronja Salmi? Podcastissa jatketaan aiheista, joita käsiteltiin TV-ohjelmassa.

Sarjan toisessa jaksossa oli mielenkiintoista nähdä, kuinka Ronja heittäytyy aiheeseen todella pysäyttävällä henkilökohtaisella tarinalla.

Katso sarja https://areena.yle.fi/1-4333760

Line ja matka kehoihin

Yle-vero, Yle areena

Seksi ja seksuaalisuus puhuttavat paljon tällä hetkellä. Ja ihanaa, että aihe herättää keskustelua. Seksistä puhuminen ei ainakaan omassa kaveripiirissäni ole mitenkään yleistä ja Suomessakin alkanut Sex Tape aiheutti hämmennystä sosiaalisessa mediassa. Seksi on hyvinkin luonnollinen asia ja moni meistä painottaakin sen tärkeyttä parisuhteessa. Samaan aikaan siitä puhuminen saa monesti ihmiset lukkoon ja vähän jopa häpeilemään. Reaktio kertonee aika paljon kulttuuristamme ja suhtautumisestamme seksiin ja seksuaalisuuteen. Line ja matka kehoihin 4. jaksossa kuvaillaan hyvin arkisella tapaa seksiä, ja jakson lopuksi myös näytetään, kun nuori pari harrastaa seksiä. Niin kaunista ja konstailematonta.

Katso sarja https://areena.yle.fi/1-4396615

Jaakko Keso

Yle-vero, Yle areena

Erikoistilanteiden erikoismies Jaakko Keso julkaisi oman dokumenttisarjan viime vuoden puolella. Jaakolla on ihmeellinen kyky löytää itsensä mitä ihmeellisimmistä paikoista, mitä ihmeellisimpien ihmisten seurasta. Jaakko on opettanut minulle uusia puolia uteliaisuudesta ja kyvystä kysyä vilpittömästi asioista, joista emme itse välttämättä uskalla kysyä tai edes miettiä niitä. Suosittelen aloittamaan sarjan katselun 3. jaksosta, jossa Helsinki päihtyy.

Katso sarja https://areena.yle.fi/1-50211368

SKAM

Yle-vero, Yle areena

Ihan vain muistutuksena, että Areenasta löytyy edelleen kaikkien aikojen trippi nuoruuden kutkuttaviin ja moninaisiin tunteisiin. SKAM. Ei lisättävää. Lähinnä pohdin tulisiko katsoa uudestaan nyt vai huomenna.

Katso sarja https://areena.yle.fi/1-3666602

Vuosi New York Timesin toimituksessa

Yle-vero, Yle areena

Vanha mutta silti valitettavan ajankohtainen, kiitos Yhdysvaltain istuvan presidentin. Dokkarisarja tuli sattumalta uudelleen vastaan selatessani Areenaa. Muistan reilu vuosi sitten tätä katsellessani hien tunteen ohimollani. Sarja vetää nopeasti mukaansa ja pakottaa kysymään monen monta kertaa ääneen “miksi?!”.

Katso sarja https://areena.yle.fi/1-4187997

Kelet – Ole mitä haluat, honey!

Yle-vero, Yle areena

Susani Mahaduran esikoisdokkari Kelet avaa ikkunan aivan uudenlaiseen maailmaan. Kun ensimmäisen kerran kuulin Susanin projektista, tajusin ettei minulla ollut minkäänlaista kosketuspintaa aiheeseen lainkaan. Lähipiiristäni ei löydy luultavammin yhtään transnaista saatika rodullista transsukupuolista. Viime vuoden lopulla katsoin Yaelin kanssa Netflixistä Pose-sarjan yhdeltä istumalta. Sarjan kautta avautui täysin uudenlainen maailma itselleni. Keletin kautta tuo New Yorkin kaduilta lähtöisin oleva maailma tuli hetkessä kotisohvalleni Korpilahdelle, Suomeen. Äärettömän tärkeä dokumentti, kiitos siitä Susan!

Katso dokumentti https://areena.yle.fi/1-50229417

Miehiä ja poikia

Yle-vero, Yle areena

Yksi viime Docventures-kauden kovimpia dokkareita Miehiä ja poikia porautuu syvälle ihon alle. Nessupakettivaroitus! Miesten tunteet ja niiden ääneen sanoittamisessa on jotain ainutlaatuista herkkyyttä. Toki toivoisin, että lähitulevaisuudessa sillä kuka tunteista puhuu, mies vai nainen, ei olisi niin suurta roolia, vaan se, mistä puhutaan antaisi vastaavanlaisia kokovartalo kananliharavisteluita. Dokumentin ehdoton suola on siinä, että meistä varmasti suurimmalla osalla on jonkinlainen samaistuttava pinta elokuvan päähenkilöihin.

Katso dokumentti https://areena.yle.fi/1-4338285

Lista sarjoista, jotka odottavat vuoroaan

Logged in

Koruton, rehellinen ja koskettava dokkarisarja nuorista miehistä. Sami Kieksi antaa jälleen kerran arvoa niille, joille yhteiskunta on osittain kääntänyt selkänsä. Kiitos Sami!

Katso sarja https://areena.yle.fi/1-50409258

Vogue Williams: Haluan vauvan, en miestä

Jos Vogue Williamsin tekemiset ovat menneet ohi, niin suosittelen korvamerkkaamaan tämän irlantilaisen toimittajan ohjemat. Harmi, että osa hänen ohjelmistaan on jo kadonnut Areenasta, mutta uusia oli onneksi tullut tilalle. “Haluan vauvan, en miestä” on aiheena jo sellainen, mistä meillä Suomessakin on alettu paljon puhumaan jo. Mielenkiinnolla kurkistan ohjelman kautta, mitkä asiat resonoivat perheen perustamisessa Irlannissa, ja käsitelläänkö ohjelmassa millä tavoin perhettä käsitteenä.

Katso ohjelma https://areena.yle.fi/1-4433040

F-sana

SKAMin ystävät hoi! Ulrikke Falch eli Vilde hostaa omaa dokumenttisarjaa F-sana. Sarjassa Ulrikken tavoite on tehdä yhden koulun kaikista oppilaista feministejä. Ajattelin tarttua sarjan 4. jaksoon käsiksi pikimiten, sillä aiheena on pojat ja tunteet. Monelle miehelle feminismi on kirosana, vaikka unohtuu, että feminismi koskettaa nimenomaan heitä ja ajaa myös heidän etujaan. Mielenkiinnolla odotan, miten poikien tunteita lähestytään sarjassa.

Katso sarja https://areena.yle.fi/1-50274002

Kukkia ja korvapuusteja

pesojoonas

Näiden sarjojen ahmimisen lisäksi pääsin tänään ja eilen myös nauttimaan ystäväni tuomista korvapuusteista. Oven taakse jätetyt puustit ilahduttivat mieltäni suunnattomasti. Eletään kyllä hyvin erikoisia aikoja, kun kontaktini muuhun maailmaan tapahtuu joko ikkunan tai puhelimen näytön läpi. Ruokaostokseni ja muut elämiseen tarvittavat asiat ilmaantuvat puhelinsoitolla oveni taakse. En ole koskenut toiseen ihmiseen sitten Koh Sametilla olemisen jälkeen. Paljon uusia asioita sisäistettävänä tällä hetkellä. Toki kaikki tämä on onneksi väliaikaista.

pesojoonas

Asioita, joista olen nauttinut:

  • käsillä tekeminen
  • saunominen
  • päiväkahvit terassilla

Asioita, joista haaveilen:

  • sushibuffetti
  • multien vaihtaminen viherkasveille
  • ratikka