Miesten ihonhoito – Mitä se on?

Aloitin ihon hoitamisen suht varhain, mieheksi. Ensimmäinen rasvapurkki löysi tiensä kylpyhuoneen kaappiin teini-iän alkuvaiheilla. Äidin ostamana tietysti, ettei kukaan vaan kuvitellut, että poika läträilee rasvoilla. Silloin purkin kyljessä luki visusti ”For Men”. Ihoaan hoitavat miehet leimattiin tuolloin hurreiksi, neideiksi tai homoiksi. Toisin sanoen, kaikki kolme sanaa olivat synonyymeja toisilleen. Ihonhoitamista joutui tuolloin selittelemään saman lailla kuin juomattomuutta tänä päivänä. 

Tiesin tuolloin tekeväni investoinnin tulevaisuuteen ja luotin, että jonain päivänä pystyn vielä miehenä sanomaan ilman leimaantumista tai häpeän tunnetta, että käyn kasvohoidossa ja yhden rasvaputelin sijaan kaapistani löytyy useampi ihoani hivelevä rasvapurnukka, joka lupaa ikuista nuoruutta ja heleää ihoa. ”For Me”-tuotteista luovuin siinä vaiheessa, kun miespuoliset ystäväni alkoivat hoitamaan ihoaan. Koin, että olin siirtynyt seuraavalle tasolle. Tiedostan miehuuteni ilman, että aamuin ja illoin tulee lukea se monikansallisen yrityksen kertomana. Toki ymmärrän, että miesten ja naisten ihoilla on erojakin (paksummat ihohuokoset), joten on hyvä asia, että erilaiset ihot huomioidaan. Se, tehdäänkö se sukupuolen mukaan, on asia erikseen. Suurimmaksi osaksi ”For Men”-tuotteita kuitenkin tehdään markkinoinnillisista syistä (esim. mustat hammastahnapurkit).

Kävin ensimmäisen kerran kasvohoidossa yläasteella. Muistan vieläkin, kun menin suoraan siitä töihin kaupankassalle. Silloin koeteltiin itseluottamusta. Ei riittänyt, että olin kylän ainoa miespuolinen kassa”täti”, vaan naamankin tuli kiiltää punaisenaan. Pari vuotta tämän jälkeen, aloitin roaccutan-tehokuurin, jolla sain kuriin niin naamassa kuin etenkin selässä ja pakaroissa olleen aknen. Ilman äitini suositusta, tuskin olisin tarttunut tuohon puolen vuoden kuuriin.

Nykyään yritän käydä 2-3 kertaa vuodessa kasvohoidossa. Keväällä on hyvä puhdistaa iho katupölyn jäljiltä sekä kosteuttaa tarpeen tullen talven kuivuuden jälkeen. Syksyllä taas hoitaa ihoa auringon hyväilyn jäljiltä.

Olen pitkään ihmetellyt, että miten joku voide on toista parempi ja mitä eroja rasvoissa, öljyissä, seerumeissa, vesissä, geeleissä, naamioissa (unohtuko joku puteli vielä) oikein on. En usko sanaakaan, mitä markkinoinnin ammattilainen kertoo tuotteista, joten olen yrittänyt kuunnella kosmetologeja ja ystäviäni. Meikkikaapistani ei siis löydy mitään klassikkotuotetta, joka olisi ansainnut paikkansa siellä Hall Of Famen lailla. Päinvastoin, kaapinovet käyvät sen mukaan, kun uusia suosituksia tulee. 

Viimeksi, kun kävin kosmetologilla, kyselin, miksi tuotteen kuin tuotteen vaikutus tuntuu samalle ihollani. Aurinkorasva on ainoa poikkeus, sillä sen rasvaisuuden tunnen kyllä ja sen seurauksena ihonikin alkaa kukkimaan paremmin kuin yksikään huoneessani oleva viherkasvi. Samoin tunnen, jos ihoni on kuiva, kylläkin vain todella kuivan. Vastaukseksi sain häneltä, että ihoni on normaali perusiho, joka ei vaadi sen suurempia toimenpiteitä. Riittää, kun pitää perustason hoidon kunnossa (rasvaa ja puhdistaa säännöllisesti). Toki anti aging -purkkeja kannattaa alkaa silmäilemään jo (ei siis vielä, mutta kohta), jollei ikänäkö ole yllättänyt.

Tuon kommentin jälkeen aloin ymmärtämään, miksen ole vakiinnuttanut omia ihonhoitotuotteitani. Normaalit päivävoiteet tuntuvan toimivan iholleni erittäin hyvin, ilman valittamista. Moneltahan kuitenkin löytyy se yksi tai useampi mielitietty, jota laivan tax free:stä metsästetään kassitolkulla. En siis valitettavasti pysty kirjoittamaan mitään ”Hanki nämä 5 must-have -tuotetta, joilla ihosi vilkkuu ja välkkyy vielä viisikymppisenäkin”. Pahoittelut siitä.

Purnukat, pörnykät ja putelit

Tällä kertaa hyllystäni löytyy nämä Sugar Helsingiltä saadut luonnonkosmetiikkatuotteet, jolla selätän kylmän ja kuivan talven. Tekisi jopa mieli sanoa, että ilman näitä tuotteita ihosi ei ole yhtä valovoimainen kuin minun, mutten ole vielä käyttänyt osaa tuotteista viikkoa kauempaa.

Pesen ihoni lähinnä vain aamuisin. Laiskuuttani tuppaa jäämään iltapesu, joka lienee se tärkeämpi kuin aamupesu, eikö vain? Uutena juttuna purnukoiden kollaasiin on liittynyt seerumit, nuo ikuisen nuoruuden eliksiiri. Aluksi tietenkin menin ja laitoin sitä päivävoiteen jälkeen. Miksipä ei?

Tämä saattaa naurattaa montaa naispuolista, mutta siinä missä suurimmalle osalle tytöistä nämä asiat on saatettu kertoa kotona äidin tai isosiskon toimesta, harvalle pojalle näistä on mainittu mitään. Onneksi moni ystäväni on naispuolinen, joilta olen pystynyt kysymään ilman nauruja näitä asioita, kuten seerumin käytöstä. Onneksi suhtautuminen miesten ihonhoitamiseen on muuttunut noilta ajoilta ja asioista puhutaan avoimemmin.

Päivävoiteeni on ainoa purnukka, joka lähtee yön yli reissulle mukaan. Tosin pidemmille reissulle vaivaudun ottamaan kaveritkin saniteettilaukkuun matkaan. Tällä hetkellä käytän apteekista löytyvää suomalaista Apotek kaurapohjaista voidetta. Sanoisin, että hyvä valinta (mitä ikinä se tarkoittaakaan). Aiemmin käytin Mossan päivä- ja yövoidetta, jotka ovat toimineet myös oikein hyvin (siis yöajalle on oma voiteensa…). Täysin uutena juttuna talveksi otin käyttöön vielä erikseen kosteuttavan kasvosuihkeen. Kuulemma tuntuu kivalle ja antaa energiaa päivää (ja purkkikin on kivan värinen kylppärissä). 

Omistan iän myötä tulleet tummat silmänaluset, kiitos isäni suvun. Kävin kerran apteekkarin kanssa keskustelua aiheesta, ja ainoa tapa piilottaa tummat alueet on peitevoide. Mikään rasva tai seerumi ei poista perinnöllisiä tummia silmänalusia. Näillä mennään, mitkä on saatu. Silmänympäryksille olen yrittänyt käyttää roll-on -kynää, mutta ihoni reagoi todella voimakkaasti ilmeisesti alumiiniin, jota rollissa on. Nykyään tumputan sormella pienen nökäreen silmän alle, sekä silmän ja korvan väliseen kohtaan (millä nimellä tuota kohtaa kutsutaan?).

Niin kuin näkyy ja kuuluu, ihonhoitoni ei ole mitenkään ammattimaisella tasolla ja annankin suosiolla alan kollegoiden hoitaa suositukset. Miesten ihonhoito ei kuitenkaan ole mitään rakettitiedettä, ehkä enempi asennoitumista. Kannustankin meitä miehiä tekemään ihon hoitamisen omalla tyylillämme ja niillä rasvoilla, mitkä tuntuu hyvälle. Tai sitten juuri sillä samalla tyylillä, jonka paras kaverisi on sinulle opettanut. Tärkeintä olisikin pitää huoli ihostaan.


Puhelinriippuvuus – Vinkit ruutuajan vähentämiseen

iPhonen ohjelmistopäivityksen myötä puhelimeni on alkanut mittaamaan kulutettua ruutuaikaa. Päivitystä ennen olin jo ladannut applikaation, joka mittasi kanssa ruutuaikaa. Kylläkin olisi mitannut, jos applikaation aktivoisi päälle. Itsehän en koskaan päätynyt siihen pisteeseen, että olisin uskaltanut alkaa tuijottamaan raakaa dataa silmiin, joten annoin applikaation vain olla kotinäytöllä. 

Tiedostan, että kulutan paljon aikaa puhelimella. Erityisesti olen hyvä täyttämään luppoajan tuolla käteen integroidulla älypahkalla: ratikkamatkat, kaverin tai ravintola-annoksen odottaminen, wc-käynnit ja hiljaiset hetket kotona. Katson jopa tv-ohjelmia ja elokuvia puhelin kädessä. Keskittyminen huipussaan! 

Rakastin ennen tylsyyttä ja rakastan nykyäänkin. Tylsyyteen pääseminen vain vaatii itseltäni nykyään huomattavasti enemmän, kuin kymmenen vuotta sitten. On niin helppoa poimia luuri takataskusta ja astua ”ikuisen onnen tielle” yhteisöpalvelujen maailmaan. Viimeisimmän ulkomaanreissun yksi tavoitteistakin oli myös tylsyyden tavoittelu.

Viime vuoden lopulla mittautin noin kuuden tunnin ruutuaikoja per päivä. Siis kuusi tuntia. Kuudessa tunnissa ennättää ajaa Helsingistä Jyväskylään ja takaisin. Tuossa samaisessa ajassa ennättää kuunnella äänikirjan ja katsoa 12 jaksoa Salattuja Elämiä putkeen. Ajan pystyisi käyttämään monin eri tavoin hyödyksi. Toki puolustuksekseni joudun tai pääsen työni puolesta käyttämään puhelinta. Aika, jonka käytän ruudun parissa, on aina pois jostain muusta, kuten rauhoittumiselta ja tylsyydeltä. Niiltä hetkiltä, kun aivot pääsisivät lepäämään ja mielikuvitus laukkaamaan. 

Vinkit ruutuajan pienentämiseen

Nyt ajattelin ottaa härkää sarvista ja älypuhelinta iRingistä kiinni ja tehdä asialle jotain. Viime viikon keskiarvoni ruutuajassa oli 4 tuntia ja 25 minuuttia. Koko viikon aikana käytin 13 tuntia Instagramissa hengailuun. Suurimmaksi osaksi siis aivan joutavanpäiväistä kuvien päätöntä selailua ja tykkäyksien janoamista. Sitä on pysähtynyt miettimään, miksi avaan puhelimen ja erityisesti Instagramin niin usein. Onko siellä oikeastikin jotain vai pelkästä huvista?

Ajattelin asettaa maaliskuulle tavoitteeksi tiputtaa ruutuajan alle neljään tuntiin, mutta miten?

Vinkki 1

Jotkut saattavat muistaa vuoden takaisen ”ei älylaitteita kello kympin jälkeen illalla” -projektin. Tulokset olivat mykistäviä, suorastaan rauhoittavia, nimittäin illoistani tuli hitaampia ja aikaa vapautui kuin tyhjästä lukemiselle ja ihmettelylle. Tämän lisäksi nukkumaanmeno aikaistui, kun ei oikein ollut muutakaan tekemistä iltaisin. 

Ajattelin palata takaisin tähän hyväksi havaittuun tapaan. Eli maanantaista torstaihin ja sunnuntaisin älylaitteeni sammuvat kello 22. Viikonloppuina ajalla ei ole niinkään väliä. Puhelimeeni pystyy asentamaan käyttöestoja tiettyihin sovelluksiin tiettyinä aikoina. Tämän tyyppiset toiminnot tulevat varmastikin auttamaan alkuun pääsyyn taas. Elämään tulleiden muutosten seurauksena, joudun vähän modifioimaan tätä ja sallimaan puhelujen soittamisen iltaisin. 

Vinkki 2

Nimeän sänkyni tästä päivästä eteenpäin pyhäksi temppeliksi, jonne puhelimellani ei ole yön yli asiaa. Monesti aamun ensimmäinen ja illan viimeinen asia, jonka parissa olemme, on puhelin. Aamuni lähtevät liiankin usein käyntiin somerallilla ja illat päättyvät samaan seremoniaan. Aamuisin olisi varmastikin fiksumpaa keskittyä esimerkiksi aamunsarastukseen tai peilistä tuijottavaan tragikoomiseen hahmoon. 

Minuutin mittainen mindfulnes-hetki tuijottaen ikkunasta ulos, korvatkoon esteettisen kauniit Instagram-feedit

Vinkki 3 

Ota ratikkaan mukaan kirja tai lehti. Lukemattomat Suomen kuvalehdet oikein huutavat pääsyä ratikka-ajelulle. En sano, etteikö podcastit, audiokirjat tai e-kirjat ajaisivat saman asian, jos vain niitä tulisi käytettyä. Liha on heikkoa ja itse ajaudun liiankin helposti surffailemaan puhelimella kielletylle alueelle, sosiaalisen median alustoille.

Toinen vaihtoehto ratikkamatkoille on ihmettely. Kuinka paljon meneekään päivittäin asioita ohi, kun nenäni on kiinni älypuhelimessa. Juuri juttelin ystäväni kanssa, että ihmettelylle tulisi erikseen antaa arjessa tilaa. Siinä missä suoritamme työtehtäviämme ja käymme salilla, tulisi ihmettelylle antaa oma aikansa. Joko alkuun allakoiden aikaa tai hyödyntää ratikkamatkat toisella tapaa, ihmetellen.

Vinkki 4

Poista puhelimesta turhat sovellukset tai piilota sovelluksia, jotka vievät paljon aikaasi kansioihin, jolloin pääsy niihin vaikeutuu. Facebook on hyvä esimerkki sovelluksesta, joka vie turhan paljon aikaani ja harvoin sieltä jää edes mainitsemisen arvoista käteen, joten leikkuri osukoon ensimmäisenä siihen. Työnikään ei tällä hetkellä vaadi jatkuvaa valmiustilassa olemista, niin miksi en vain käyttäisi Facebookia tietokoneelta käsin, jos sille on tarvetta.

Olen aika hyvin onnistunut lajittelemaan sovellukset nyt jo eri kansioihin, jolloin kotinäytölläni ei ole suoraa napinpainallusta sovelluksiin, vaan joudun menemään muutaman klikkauksen kautta sovelluksiin. 

Vinkki 5

Vinkki vitonen on ollut itselläni käytössä jo useamman vuoden ajan. Ota kaikki ilmoitukset ja hälytykset pois päältä puhelimestasi. Tai ainakin turhimmat.  Olen sanonut ystävilleni ja kollegoilleni, että jos on akuuttia asiaa, soittakaa. Ei tarvitse olla mikään liikkeenjohdon konsultti tai elämäntapavalmentaja tajuatakseen, kuinka paljon ilmoitukset häiritsevät meidän keskittymistämme päivän aikana. Bling! Bling bling! Sitä välillä miettii viekö puhelin miestä vai mies puhelinta. Kumpi on isäntä ja kumpi kisälli. 

En jaksa millään uskoa, että jään jostain paitsi, jos en saman tien huomaa uusinta tykkäystä ja kommenttia Instagramissa. Turhien ”streak”, ”gm” ja ”lol” snäppien määrä on kasvanut viimeisen vuoden aikana urakalla, joten tuntuu älyttömälle antaa tuntemattomille ihmisille valta keskeyttää sinut päivästä toiseen.

Mitä mieltä olette näistä vinkeistä? Monta muutakin Niksi-Pirkkaa on varmasti olemassa, joten laitetaan ihmeessä niitä jakoon. Niin ruutuajan kuin monen muunkin asian kanssa toimii mantra, kohtuus kaikessa. 


Hotellihuoneesta kodiksi

Tiedätte varmasti sen inspiraatiolauseen “Your home where is where your hotel room is”? Oma kotini tosiaan löytyy nykyään Jätkäsaaresta, hotelli Clarionista. En vieläkään ihan käsitä, että asun hotellissa. Säikähdän yhä aamuisin maisemia, jotka avautuvat suoraan sängystäni Helsingin ylle. Sanottakoon, että auringon nousut ovat olleet aika eeppisiä viime päivinä.

Tosiaan muutin helmikuun 1. päivänä hotelliin vuodeksi. Kyseessä on Clarionin ja Ping Helsingin vaikuttajamarkkinointi kampanja, johon meikä valittiin kaikkien hakijoiden joukosta. Asun siis tulevan vuoden kirjaimellisesti hotellissa, nauttien kaikista palveluista, joita on tarjolla. 

Projektin alkuvaiheista asti Clarionin väki painotti, että hotellihuoneesta lähdetään tekemään kotia minulle. Minun näköistäni kotia. Yksi ehdoistani oli, että saan ottaa kaikki 40 huonekasviani mukaani – ja kasvithan lähtivät mukaan. Clarionin väki yhdessä Kekkilän kanssa toden teolla innostuivat vihreästä harrastuksestani ja hankkivat minulle oman kylvöalustan keväälle, joten kohta päästään laittamaan kädet multaan. Ah, omat tuoreet yrtit, onko mitään kesäisempää juttua? No ehkä terassioluet ja rusketusrajat, varpaiden dippailu laiturilta ja pitkäksi venyneet baari-illat sekä mansikat. 

Huoneen kiinteään kalustukseen kuuluu sänky (sisältäen maailman muhkeimman tyynyn. Melkein varaisin yhden yön Clarionista pelkästään noiden tyynyjen takia), työpöytä, jääkaappi ja mikro eli keittiö ja Vitran Eames-nojatuoli sekä Trienna-sohvapöytä. Omasta takaa otin matkaani entisen taloyhtiön roskakatokseen hylätyn tarjoilukärryn, vaaterekin ja vartalopeilin. Laskutilaa löytyy tällä hetkellä rajoitetusti, joten metsästyksessä on sivupöytä työpöydän viereen. Maaliskuun agendalla onkin koluta kierrätyskeskukset ja erilaiset Facebook-ryhmät läpi ja löytää sopiva pöytä kotiini. Mitään väliaikaisratkaisua en halua ostaa, vaan löytää pöytä, jolle on käyttöä myös seuraavassa kodissani.

Halusin ottaa muitakin itselleni tärkeitä asioita mukaan kuin ainoastaan viherkasvit, jotta hotellihuoneesta tulisi mahdollisimman kotoisa ja turvallisen tuntuinen. Aika pienistä asioistahan se koti kuitenkin muodostuu. Pienistä tavaroista, joilla jokaisella on joku muisto kerrottavanaan tai muuten vaan ovat tärkeitä minulle. 

Monille arkinen asia kodin sisustuksessa on taulutelevisio. Itse en ole omistanut TV vuosiin. Luovuin siitä, kun valmistuin korkeakoulusta eli viitisen vuotta sitten. Mietin jo edelliseen asuntooni television ostamista, mutta neliöt ja seinätila olivat kortilla, joten en koskaan päätynyt moiseen hankintaan. Läppärin näytöltä ohjelmien ja elokuvien tuijottaminen ei ole imaissut allekirjoittanut mukaansa, ei sitten lainkaan. Kuluneen viikon aikana olen ahminut jo kolme elokuvaa ja jonossa on seuraavana Oscar-gaala.

Entisen kotini mustaa puhuva kylpyhuone on vaihtunut kaksi kertaa isompaan ja huomattavasti valoisampaan versioon. Rakastan koko seinän kokoista peiliä, joka tuplaa tilan tunnun. Olisin halunnut entiseen asuntooni samanlaisen, mutta peilin hankkiminen jäi ajan kuluessa.

Kylpyammetta en ehkä omaan asuntooni ensisijaisesti ottaisi, sillä suihkussa käyminen on aina omanlaisensa suoritus siinä. Nyt olen hoitanut suihkuttelun pitkälti Clarionin ylimmässä kerroksessa, jossa sijaitsee hulppeat saunatilat sekä ulkouima-allas. Koko hotellin ehdoton suosikkini on saunatilat, josta avautuu maisemat suoraan Jätkäsaaren ylle pitkälti Lauttasaareen asti. Kylpyammeellekin on paikkansa. Se toimii erinomaisena perjantai-illan rentouttajana, kun haluaa huuhtoa kiireisen viikon huolet ja hiet viemäristä alas kylpypommilla marinoituna. 

Kotini ei ihan vielä taivu parhaalla mahdollisella tavalla kevyeen kokkailuun. Laskutilan määrä on rajallinen, joten pientä kikkailua joutuu ruoanlaiton suhteen tekemään. Uskon lisäpöydän ratkaisevan tämän haasteen, mutta siihen asti nautin juuri uudistuneen Kitchen & Tablen menusta oikein urakalla.

Kierrättäminen herätti kiinnostusta Instagramin puolella. ”Miten hoidat nyt kierrätyksen, kun asut hotellissa?” Tähän pulmaan sain apua Niimaarilta, joka lähetti minulle monikäyttöisen kierrätysaseman, Ecosmolin. Upea Harri Koskisen suunnittelema laatikko löysi saman tien paikkansa kodissani. Tykkään siitä, että lajittelukeskus on tyylikäs, siinä missä muutkin huonekalut. Kirjoitan Ecosmolista ja kierrättämisestä myöhemmin lisää teille.

Kaiken kaikkiaan olen rakastunut asuntoni fiilikseen ja valon määrään sekä tilantunteeseen. Kasvini kylpevät suorastaan valossa, joten uskon tämän diilin olleen heillekin suotuisa. Korkea huonekorkeus antaa tilaa uudella tapaa ajattelulle ja sängyssä pomppimiseen. Pakko kai se on sanoa ääneen, että nyt jo mietityttää ensi vuosi: Miten raaskin luopua näistä puitteista?

Mitä mieltä olette, tunnistatteko hotellihuoneeksi kotiania?


Lentopalloilijasta taistelijaksi

Muistan, kun lukioaikainen lentopallovalmentaja kertoi minulle, ettei minusta välttämättä koskaan tule mitään lihaskimppua, johtuen vartalorakenteestani. Ei ainakaan helpolla. Siihen asti, olin elättänyt toiveita miestenlehdistä tutuista vartalotyypeistä: karvattomasta, lihaksikkaasta ja kevyesti ruskettuneesta miesjumalasta. Lähtötilanne oli kaikkea muuta, mitä peilistä näkyi. Ammattilaisen kommentista huolimatta, tähtäimessä oli yhä antiikin kreikkalaisen kivipatsaan kaltainen vartalo.

Lukion jälkeen jatkoin lentopallon parissa ja treenasin sen myötä ammattimaisesti, kylläkin lajinomaisesti, ilman sen suurempia massakausia. Mielessä oli yhä tavoite näyttää joku päivä lihaksikkaalle alfalle. Lentopallouran jälkeen, muistan sen ajanjakson, kun treenaamisen yksi päätavoitteista oli ainoastaan kasvattaa lihasmassaa ja muovata lihaksia tietynlaiseen muotoon. Söin kuukausi tolkulla niin paljon rahkaa ja erilaisia proteiinilisiä, etten edes tiennyt ihmisen pystyvän syövän niin paljoa proteiinia. 

Jossain vaiheessa kysyin itseltäni, mitä sitten, kun olen saavuttanut lihaksikkaan vartalomallin, joita mainoskuvissa ihannoin? Niin, mitäs sitten. En osannut vastata tuohon kysymykseen. Olenko silloin onnellisempia? Loppuuko oman vartalon vertaileminen muihin silloin? Voinko olla varma, että kehooni liittyvät epävarmuudet katoavat tai helpottuvat? 

Ihannekehonkuvani oli muodostunut lähinnä mainoskuvista. Harvoin ulkomainoksista löytyi kaltaistani ruumiinrakennetta: karvaista, vaalean kalpeaa ja luisevaa. Nykyään ihmettelen, miksi lihaksia ihannoidaan niin paljon. Tai, miksi lihaksikkaasta kropasta on muovaantunut terveen ja tavoiteltavan vartalon malli meille? Appstoresta jopa löytyy sovellus, jolla voi muokata omaan vartaloon täydellisen 6-packin päivettyneellä iholla. Kyllä, luit aivan oikein.

Helsinkiin muuttaessani, aloin käydä vesijuoksemassa Töölön uimahallilla sunnuntaisin. Siellä näki, kuinka erilaisia meidän kehomme todellisuudessa ovatkaan. Harva noista 50 metrin altaassa porskuttavista vartaloista muistutti mainoskuvissa patsastelevia ammattimalleja. Aloin ymmärtämään omaa kehoani jälleen kerran paremmin. Vuosien tullessa mittariin, olen alkanut olemaan armollisempi omaa vartaloani kohtaan. Syvällä jossain kytee yhä näky muskeleista ja sen tuomasta ihailusta. Tästä näystä yritän tietoisesti päästä eroon.

Lentopalloilijasta taistelijaksi

Nykyään treenifilosofiani keskiössä on hyvä mieli. Urheilun tulee lähtökohtaisesti olla hauskaa ja tuottaa hyvää mieltä. Jos ei huvita, sitten ei huvita eikä urheilla. Yksinkertaista. Vihdoinkin olen löytänyt lentopallouran jälkeen urheilumuodon, joka on mukavaa yhdessä tekemistä, ja jossa kuunnellaan nimenomaan omaa kehoa. 

Punttisalilla käyminen on ollut pitkälti minulle yksinäistä puurtamista, enkä ole Helsingistä löytänyt itselleni sopivaa joukkuelajia, jonka pariin olisin hypännyt mukaan. Kunnes reilu puoli vuotta sitten löysin itseni Training For Warriors -salilta. Kiitos Minnille tästä! Parasta TFW salilla on ehdottomasti yhteisöllisyys. Entisenä joukkuepelaajana yksin pusertaminen tuntuu kuin irrottaisi purkkaa tukasta. 

Lähtökohtaisesti haen salilta energiaa arkeen ja irtiottoa työasioiden parista. TFW kyse ei ole pelkästä fyysisestä treenaamisesta, vaan mukaan on otettu mielikin. Treenistä saatu urheilun ilo ja energisyys ruokkivat myös salin ulkopuolella. Monesti treenien jälkeen huomaan aivan erilaisen vireystason itsessäni, kun olen ihmisten parissa. Uskon sen johtuvan juurikin tuosta yhdessä tekemisestä ja tsemppaamisesta, josta TFW on tunnettu.

Hurrikaania ja voimaa – treenaamisen eri muodot

Oma ehdoton suosikki treenimuotoni TFW on hurrikaani, jossa syke nousee hetkessä nollasta yli hikirajan ja pysyy siellä koko treenin ajan. Hurrikaanissa kyse on enempi kestävyydestä, sillä tunti tehdään suurimmalta osin kehonpainoilla, kahvakuulilla, kuntopalloilla ja levytangoilla. Näiden lisukkeena ovat juoksuharjoittelut. Entisenä Jyväskylän kenttäurheilijana olen enemmän kuin innoissani sprinteistä.

Voima-tunneilla taas nimensä mukaisesti keskitytään voiman kasvattamiseen. Voimankaltaiset treenit ovat aina olleet niitä harjoituksia, jolloin en ole ollut salilla eka, enkä vika. Huomaan, että omat vahvuuteni ovat kestävyydessä ja nopeudessa, jolloin yritän vältellä isompiin painoihin tarttumista ja maksimisuoritusten tekemisestä. Ehkä siinä on pieni häpeäntunteen poikanen, joka on nuoruudesta jäänyt matkaan. TFW voimatunnit tehdään aina pareittain, ei kylläkään kilpaillen keskenään, vaan kannustaen. Sitä tulee aivan uudella tapaa haastettua itseään, kun toinen on vieressä sparraamassa. Monet ennätykset olisi jäänyt tekemättä, jos olisin yrittänyt punttisalilla yksin niitä. Tai tuskin edes olisin yrittänyt, enhän koskaan aikaisemmin ollut tehnyt maksimeja.

Voimatunnit soveltuvat kaikille, riippumatta siitä millainen lähtötaso on. Jokaisella tunnilla valmentaja on aina vierellä katsomassa, että liikeradat ovat kunnossa. Tämä luo itselleni turvantunnetta, kun tiedän liikeratojen olevan kunnossa.

Hyvä treeni, parempi mieli

Sanotaan, että treenaamisessa tulee olla tavoitteita, jolloin se on päämäärätietoista ja tuloksellisempaa. Lentopallossa oli helppo asettaa tavoitteita, kun ne olivat joukkueen yhteisiä. En koskaan asettanut henkilökohtaisia tavoitteita lentopallourani aikana. Henkilökohtaisten tavoitteiden saavuttaminen ei niinkään lämmitä mieltä, jos joukkueen tavoitteista jäädään. Jos joukkue saavuttaa tavoitteet, omat saavutukset ovat vain ekstraa kaiken päälle. Ehkä juuri tätä taustaa vasten peilaten, tuntuu turhalle asettaa jotain tavoitteita penkkipunnerrukselle tai kyykylle. Tavoitteen tulisi olla yhteinen jonkun kanssa, jotta se motivoisi minua.

Ehkä tärkein tavoite omalle treenaamiselle voisi olla niinkin simppeli kuin hyvä mieli ja säännöllisyys. Toista voi helposti mitata ja toinen on sellainen, jota voin tarkkailla säännöllisen epäsäännöllisesti.

Kultti nimeltä TFW

Sitä se on, omanlaisensa kultti ja heimo. Tämä on asia, jota moni vieroksuu TFW:ssä ja toiset taas rakastavat. Muistan, kun menin armeijaan ja uhosin kovaan ääneen, etten aio käyttää niitä naurettavia sanoja ja sanontoja, joita jengi kasarmilla ja sen ulkopuolella viljeli. Meni kuukausi ja olin kuin muut. Aika nopeasti sitä tuli myös TFW treeneissä heittäydyttyä fiilikseen mukaan ilman, että sitä mietti sen kummemmin.

Se, kuinka täysiä tuota heimolaisuutta haluaa elää ja hengittää, määrität sinä itse. Motivaatiotarinoista ja tsemppihuudoista poimin itselleni ne sopivimmat. Ihan kaikkea kuultua en allekirjoita itse, mutta vähintäänkin noukin ajatuksen tarinoiden takaa ja mietin sitä omassa tekemisessäni ja tuon sen tiettyyn kontekstiin. Entisenä konsulttina painotin omissakin valmennuksissa kriittisyyttä sanomisiani kohtaan: Se, mikä toimii minulle, ei välttämättä toimi sinulle. Tärkeintä onkin ottaa sellaiset asiat mukaansa, mitkä kokee omakseen ja pystyy soveltamaan niitä omassa elämässään, työssään tai treenissään. Tästä on varmasti kyse TFW:n tarinoissakin.

Kaiken kaikkiaan heimolaisuus, oman fiiliksen mukaan treenaaminen ja ennen kaikkea hauskuus ovat asioita, joita haen ja saan TFW salilta. Sanoisin, että kaiken kaikkiaan hyvä diili meikälle käyttää viikostani 6-8 tuntia aikaa.

Jos haluat päästä kokeilemaan TFW treenejä, niin se onnistuu ilmaiseksi! Klikkaa vain itsesi TFW nettisivulle ja täytä lomakkeen tiedon.

Toivottavasti nähdään salilla! 

Hallussa!

Kuvat Arttu Mustonen


Unelmien koti – 21 neliöinen tilaihme

Apua! Muutan! Ja samalla luovun ensimmäisestä kodistani. Toki olen muuttanut pois kotoa jo 16-vuotiaana ja asunut usealla eri paikkakunnalla, mutta vasta nyt olen ensimmäistä kertaa tuntenut kodinomaisuutta nykyisessä asunnossani. Edelliset asunnot ovat olleet kämppiä minulle, väliaikaisia ratkaisuja. Toki tiesin jo ostovaiheessa, ettei nykyinen asuntonikaan tule olemaan ikuinen. 21 neliöinen tilaihme, kun ei tarjoa kovinkaan montaa ekstraneliöitä, ja laajentaminen näin kerrostaloasunnoissa on aika vaikeaa, muttei mahdotonta. Kuulin nimittäin, että meidän taloyhtiön talonmiehellä on A-rapussa kaksi asuntoa, kun kaikki kissat eivät meinanneet mahtua yhteen asuntoon. Itsehän voisin hankkia kasveilleni lisäsiiven Koskisen rouvan asunnosta.  

Se, mikä nykyisestä asunnostani on tehnyt kodin, tai noh unelmien kodin, on varmasti oma kädenjälki, joka näkyy ja tuntuu. Olen tosiaan tehnyt itse jonkin verran pintaremonttia ja sitten työmiehet ovat käyneet tekemässä loput. YouTuben How to make -videot ovat olleet jokseenkin kovalla kulutuksella.

Keittiön päätyseinän rappaaminen oli jokseenkin tragikoomista puuhaa. Veljeni tekee työkseen rappauksia ja häntä lainaten: ”Se on iisiä hommaa, et voi epäonnistua!” Tuo lause kaikuu vieläkin korvissani. Voi sitä epätoivon määrää, kun yritin käsin ja välillä pyhällä hengelläkin pitää rappausta kiinni seinässä. Koko projekti oli suorastaan hilpeää katsottavaa. ”Muutaman” tunnin räpeltämisen jälkeen seinästä tuli juuri sellainen, mitä kuvittelin: rouhea, valoisa ja ”do it yourself”-näköinen.   

Kylppäristä en valitettavasti saanut kuvia, johtuen siitä, että se on yhtä pimeä kuin helvetti (tai pöllönsilmä). Ajattelin alkuun maalata kylpyhuoneen vaaleaksi, jotta tulisi vaikutelma avaruudesta ja tilantunteesta. Oma mielikuvitukseni ei kuitenkaan riittänyt kuvittelemaan 1,5 neliön kylppäriä yhtään sen suuremmaksi mitä se oli, olivat seinät sitten valkoisia tai vaaleanpunaisia. Se mitä et voi peittää, korosta sitä! Näillä ohjeilla päätin maalata kylppärin kokonaan mustaksi. 

Asunnon ainoan ehjän seinän halusin muistuttavan maalata betoniseksi. Pyysin maalikaupan ei-maali-asiantuntijalta neuvoa seuraavilla spekseillä: Haluaisin maalin, joka muistuttaa betonia. Lopputulos oli sininen seinä. En tiedä millaista betonia kyseinen maaliasiantuntija oli nähnyt (suosittelen reissua Kouvolaan). Otin uusinta yrityksen ja sävyvalinta meni nappiin. Betonipintaa muistuttava maali oli muuten tosi helppoa levitettävää. Toki ei sekään yhtä kepeästi käynyt meikällä kuin Remontti Reiskan YouTube-videolla.  

Yksi asia nykyisessä asunnossani jäi harmittamaan. Olisin kovasta halunnut nimittäin betonilattian tai Betolux tyyppisen ratkaisun, mutta kumpikaan veljistäni ei suositellut sitä. Tietyissä asioissa luotan veljiini enemmän kuin itseeni. Emme saaneet täyttä varmuutta siitä, mitä laminaatin alta oikein löytyy, jolloin kustannusarvio oli vaikea rajata tarkasti. Budjettini ei myöskään antanut siimaa ”hinnalla millä hyvänsä”-ratkaisulle. Jääköön betonilattia haaveeksi vielä.

Muistan, kun vanhempani muuttivat lapsuudenkodistani pois muutamia vuosia sitten ja varsinkin äitini kipuili asian kanssa. Tietyllä tapaa kotihan on vain tavaroita ja materiaalia. Mutta samaan aikaan seinät pitävät sisällään tuhansia tarinoita ja tunteita. Ajatus siitä, että tarinat elävät näiden seinien sisällä, on voimakas. Ihan kuin joutuisi luopumaan myös kaikista noista muistoista, jotka koti pitää sisällään. Toki tutut seinät antavat myös turvantunnetta. Jos jossain, niin kodissa ihminen tuntee lähtökohtaisesti olonsa turvalliseksi. Nyt tuostakin tunteesta tulisi luopua. Kuulostaa hurjalle.   

Varjelin pitkään kotini yksityisyyttä, enkä halunnut jakaa paljoakaan kuvia sosiaaliseen mediaan sieltä. En oikein osaa sanoa miksi. Nyt, kun suurin osa tavaroistani alkaa olemaan lihalaatikoissa, ajattelin antaa pienen kurkistuksen kotiini teille. Ensimmäiseen kotiini, jolla on aina oma paikkansa sydämessäni. Pahoittelut kuvien laadusta. Nyt kun valoa on rajallinen määrä saatavilla, huomaan kuinka ammattitaidottomuus kuvaamisen suhteen tulee esiin. Iso peukku ja arvostus tyypit teille, jotka lauotte hienoja kuvia, säällä kuin säällä.

Haikein mutta luottavaisin mielin kylläkin vuokraan asuntoni seuraavalle. Unelma kodista kävi toteen Vallilassa.


Musiikki-inspiraationi – Ota kuunteluun nämä viisi kappaletta

En ole oikein koskaan ollut mikään musiikkifanaatikko tai fanittanut oikein antaumuksella ketään. Toki Spice Girlsien keräilykortteja löytyi iso kansiollinen ja Nylon Beatin juliste oli ainoa, joka koristi huoneen seinääni nuoruudessa. Pinkin jäähallikeikka taisi olla ensimmäinen iso konsertti, johonka uskalsin lähteä. Toki olin Toukofesteillä fiilistellyt Kwania ja nähnyt Pieksämäen Power Cupissa Gimmelin kuumailmapallolla poistumisen keikalta.

Mies ja kitara kategoria iski ammattikorkeakouluaikoina. Damien Rice, James Morrison, Ed Sheeran, John Myer olivat kaikki kovassa kuuntelussa. Suomi-musiikki tuntui olevan tuolloin viimeinen asia, mihin kajota. Musiikkimakuni on kuin tuuliviiri. Tuntuu vaikealta kiinnittyä tiettyyn artistiin tai tyyliin, jonka seurauksena makunikin vaihtelee. Ehkä se on sama mitä tulee pukeutumiseen: tyyli alkaa hahmottua vasta iän myötä.
Nykyään fiilistelen tosi paljon suomalaisia artisteja. Suorastaan ihmettelen, miten paljon soittolistoiltani löytyy Suomen pop-taivaan tähtiä. Ruisrockin kovimmat vedot tulivat suomalaisilta ja yksi kovimpia kesän keikkoja oli TikTakin esiintyminen Suomipopeilla. Olen myös alkanut enempi kuuntelemaan sanoituksia, joka on varmasti yksi syy, miksi suomalaiset artistit ovat nousseet soittolistoilleni.
Tuntuu, että ensimmäistä kertaa elämässä, pystyn ammentamaan musiikista jotain omaan elämääni. Pysähtymään hetkeksi lyriikoiden pariin ja huomaamaan, kuinka joku toinen sanoittaa ajatuksesi siinä hetkessä. Musiikki on parhaimmillaan sitä, että oppii laajentamaan omaa kielellistä osaamistaan, joka auttaa saamaan tunteille ja ajatuksille muodon tai ehkä paremminkin käsitteellistämään ne. Musiikki myös laajentaa käsitystä ympäröivästä maailmasta ja siitä, kuinka omat tunteet, niin ilot kuin ahdistukset, eivät olekaan niin ainutlaatuisia ja uniikkeja lumihiutaleita mitä kuvittelemme. Vaan olemme ennemminkin yhteydessä toisiimme tunteidemme ja kokemustemme kanssa.
Tässä oman soittolistani viisi soitetuinta kappaletta tällä hetkellä.

M – Lampi

Gasellit feat Anna Puu – Lumi

Robyn – Honey

Lxandra – Dig Deep

Paperi T – Kaikki On Hyvin


Flow Festival – Juntti hipstereiden joukossa

Sain selitellä taannoin innokkuuttani lähteä haistelemaan Jyväskylään rallitunnelmaa Neste Ralleihin. Paljon paheksuntaa aiheuttava rallit ja rallikansa saavat viherkuplassa elävät tuttuni varpailleen. Ja syystäkin. Tai no en tiedä syystä, mutta kaikin mokomin, nouskaa varpaillenne. Nouskaa te muutkin, jotka katsotte nenänvartta pitkin niitä kymmeniä tuhansia juntteja, jotka pilkkireppujen kanssa talsivat hiekkatien varteen katsomaan ohimeneviä autoja, pahviset rallikypärät päässä, jos näin koette parhaaksenne. 
Itseäni lähinnä hämmentää se suvaitsevaisuuden määrä, joka kahvipöytäkeskusteluissa ja somehuuteluissa nousee esille, mutta unohtuu, kun puhutaan niistä pahvihattuisista elämästä ja Lapin kullasta humaltuneista ihmisistä, jotka vuosi toisensa jälkeen odottavat pakoputkien pärinää erikoiskokeilla. 
En tiedä onko kyse enempi itsensä nostamisesta muiden yläpuolelle, kun paheksutaan jotain sellaista, mikä ei siihen omaan tyyliin ole sopivaa. Tähän ainakin itse syyllistyn ajoittain. Myönnän sen. Vai onko kyse lokeroinnista ja vastakkainasettelusta, jolloin saadaan kaveriporukassa keskustelunaihetta ja hyväksyntää. ”On ne juntit ja hipsterit”. 
Suomi-tapahtumien ehdoton juttu on sen monipuolisuudessa ja värikkäässä kirjossa. Jokaiselle varmasti löytyy kesän aikana jotain. Ja on hyvä muistaa, että kaikkia tapahtumia ei ole suunnattu juuri minulle. Suomipopit, Ruisrock, Neste Rallit, Popedan stadionkeikka ja nyt Flow, ovat meikän tämän kesän suurimmat häppeningit, joissa olen päässyt ja pääsen olemaan mukana.
Itse en haluaisi olla kokematta jotain tapahtumaa sen takia, että siellä käy ”ne tietynlaiset” tyypit. Ralleilla juntit ja Flowssa hipsterit. Itse haen festareilta lähinnä sitä tunnelmaa ja fiilistä. Nuorempana sitä tuli juostua artistien perässä juoden lennosta salakuljetettua taskulämmintä kyykkyviiniä. Vuosi sitten Ruisrockissa perjantaipäivä meni istuessa anniskelualueen samassa penkissä melkeinpä koko illan. Kaikki oli enemmän kuin hyvin siinä hetkessä niiden ihmisten kanssa.
Moni olettaa, että nimenomaan Flow on se meikän festari numero yksi. Olen kerran aikaisemmin ollut Flowssa ja koin osittain vähän ulkopuolisuudentunnetta, kun lähdin hakemaan sieltä sitä mitä olin muiltakin festareilta hakenut: pämppäämistä ja hulluttelua lei kaulassa, yhteislaulantaa unohtamatta. Flow tuntui silloin aika paljon sille, mitä keskutalaiset ystäväni huutelivat kehä 3 ulkopuolelta. Juurikin niiltä stereotyyppisiltä kliseiltä, joita itsekin tässä viljelen. Aika paljon sitä tulee otettua valmiita ajatuksia muilta ja sen mukaan mentyä tilanteisiin. Valmis mielipide, josta kynsin ja hampain pitää kiinni.
Vaikka ulkoisesti muistutankin kalliolaista uniikkia hipsterilumihiutaletta, on sydämeni ja käyttäytymiseni juuret syvällä Korpilahdella. Koen rakkautta 90-luvun laman tunnelmaa kohtaan, sitä rösöisyyttä ja tunkkaisuutta, joka niiltä ajoilta on pinttynyt, varsinkin maalaiskyliin. Sellaista huoletonta, vilpitöntä ja jokseenkin autenttista tyyliä olen hakenut kotiseudultani kesän aikana. 
Tänä vuonna odotan kylläkin Flowta aivan uudella tapaa. Viime viikonlopun Popedan stadionkeikka on vielä vahvasti muistissa, kylläkin rockinyrkki on laskeutunut takaisin reidelle sekä rytmijalka saatu aloilleen. Flow tarjoaa täysin uudenlaisen maailman tämän kesän juhlintoihin. Arvostan, kun tunnelmaan on panostettu ja pieniä yksityiskohtia mietitty huolella. Ruoka, juomat ja oheisohjelmat ovat viimeiseen asti hiottuina. Koko festarialue tulee varmastikin tarjoamaan sielulle ravintoa ja Anna Puun nälkäinen sydän varmastikin vie allekirjoittanutta. Pääsen matkustamaan manselaisesta äijärockin jytkeestä suoraan harmoonisen kauniiseen Suvilahteen.  
Jännitystä kuitenkin nostattaa se, miten selviän kaikkien noiden jumalattoman erikoisesti ja kauniisti pukeutuneiden ja siivosti käyttäytyvien hipstereiden keskellä tällä kertaa? Olenhan kuitenkin uinut kuin kala vedessä Suomipopeilla napaten eturivin paikan Neon 2 keikalla. Flown etiketti on kuitenkin muista tapahtumista hitusen poikkeava mutta otan haasteen vastaan.
Tässä vielä ohjenuorat itselleni ja muille kaltaisilleni rallijunteille Flowhun:
  1. Vältä puhumasta Neste Ralleista, se on vasta hip ja hop ensi vuonna. Säästä voi aina puhua
  2. Kaada Lappari aina lasiin, sano sen olevan somerolaisen kellaripanimon tuottamaa artesaaniolutta, joka on tuotettu viime viikon ylijäämä leivistä 
  3. Älä heitä roskia maahan, siellä kierrätetään

Kuvat Tiia Lehtinen
**Vaatteet kuvauslainassa

#Pieniätekoja – Miten vähentää muovin määrää?

Kyselin aikaisemmin Snapchatin puolella vinkkejä muovittomampaan arkeen. Ajatus tästä lähti liikenteeseen, kun huomasin taluttavani tiuhaan tahtiin täyttä roskapussia roskakatokseen heitettäväksi. Roskaa vain tuli ja tuli. Jotenkin sitä on vain elänyt siinä kuplassa, että roskaa nyt kuuluu vain tulla. Ja näinhän asian laita onkin, mutta missä määrin. 

Nyt kun kirjoitan tätä tekstiä, ymmärrän olevani aika noviisi kierrättäjä. Olin ennen siinä uskossa, että olen keskivertoa parempi kierrättäjä ja tietoisempi kuluttaja kuin muut. Monesti luulemme vähän liikoja itsestämme, niin tälläkin kertaa. Yllätyin kuinka haastavaa on olla tietoinen kuluttaja. Toisinaan luulet tietäväsi mikä on oikein ja mikä ei, kunnes joku kertoo uusimmista tutkimustuloksista ja omat käsityksesi oikeasta muuttuvat hetkessä vääriksi. Hyvä esimerkki on biohajoavat pussit. Luulin niiden olevan todellinen ekoteko, mutta hetken googlettelun jälkeen, kyseessä onkin vain onnistunut viherpesu yrityksiltä. Toki biohajoavat muovipussit ovat ekologisempi vaihtoehto kuin perinteinen muovipussi, mutta siltikin saatanasta seuraava
Sainkin Snapchatissä muutamia erittäin hyviä vinkkejä muovittomampaan elämään, kiitos niistä. Suurempi viestimäärä kuitenkin koski tietämättömyyttä: ”Tätä samaa mietin, miten pystyisin omalta osaltani vähentämään muovin määrää?” Samaistuin moneen teistä. Aika untuvikkoja tunnumme moni olevan tämän asian suhteen. Samaan aikaan uutisissa kerrottiin lohdutonta sanomaa: Suomalaiset ovat Euroopan laiskimpia kierrättäjiä! Tässä vaiheessa viimeistään tunsin piston sydämessäni.

Jostain ja joskus eli nyt ja tästä hetkestä, on aika aloittaa tämä savotta muovittomammasta arjesta. Mutta mitä tekoja voin sitten tehdä omassa pienessä yksiössäni jätteen minimoimiseen? Aloin tutkimaan omia kulutustottumuksia ja pakotin itseni kiinnittämään huomiota omaan roskakoriini, mitä kaikkea sieltä oikein löytyy. Mistä roskat tulevat ja ovatko ne tarpeellisia. Muutos kuin muutos lähtee aina liikenteeseen tiedostamisesta. Joskus tieto saattaa tulla ulkoapäin, toisinaan oivaltaminen vaatii aikaa, tilaa ja ärsykkeitä. Itselleni ehkä suurin juttu oli nimenomaan kyseenalaistaa ne omat tavat toimia ja ajatella. Aika paljon arjessamme on sellaisia pieniä turhakkeita, asioita, joita vain käytämme sen takia, että ne tuovat helpoutta ja mukavuutta arkeemme.
Kulutustottumuksien muuttamisen ytimessä on kuluttamisen vähentäminen. Neljä kuukautta 14 kiloisen rinkan kanssa kun matkusti, huomasi kuinka vähällä sitä oikeastaan pärjääkään. Miksi ihmeessä haalin sitten tavaroita nurkkiini? Miksi häkkivarastoni on pullollaan tavaraa, joita tuskin käytän? Luin joskus Suomen Kuvalehdestä, että suurin osa, olisko ollut noin 80% asioista, joita omistamme, eivät ole aktiivisessa käytössämme. Kelatkaa, omistetaan järkyttävä määrä tavaraa vain omistamisen ilosta, emmekä edes käytä niitä. Miksi? Miksi kaapistani löytyy kolme erilaista farkkutakkia? Miksi omistan yhdeksän kahvikuppia, 30 paria sukkia, 4 aurinkolasit… Kyse ei ole tarpeista, vaan haluista.
Muutoksien kannattaa alkuun olla aika pieniä, niin ainakin itse koen. Helposti arkeen sovitettavissa olevia. Ymmärrettäviä ja vähän energiaa vieviä. Ajattelin jakaa teille omat arkiset pienet muutokset, joilla itse olen pystynyt vähentämään rutkasti muovin ja roskan määrää omassa kotitaloudessani. 
Ruokakassi -palvelu
Yksi suurimmista muoviroskan vähentäjistä on ollut Anton&Antonin ruokakassi-palvelu. Kassiin on mitoitettu tismalleen kaikki tarvittava määrä raaka-aineita, mitä tarvitsen kolmen päivän ruokien tekemiseen. Hedelmät ja vihannekset ovat useimmiten ilman muoveja, joka tuntuu olevan mahdottomuus lähi-Alepassa vierailuun verrattuna. Ruokahävikin määrä minimoituu, kun kassista löytyy juuri sopiva määrä safka-aineksia. 
Kauppakassissa tulee aika harvoin paksussa muovissa olevia lihatuotteita, jotka ainakin itselläni täyttivät hetkessä roskiksen. Toki olen myöskin vähentänyt lihan kulutusta, jolloin muovin määrä on luonnollisesti vähentynyt kun tilalle on tullut kasviksia ja juureksia.

Palasaippua ja -hoitoaine
Löysin Uudesta-Seelannista tuliaisena itselleni palashampoota ja -hoitoainetta sekä kasvojenpesuun sopivan palasaippuan. Aivan killereitä! Tuotteet ovat luonnonkosmetiikkaa, eikä niistä myöskään löydy mikromuoveja. Palashampoo toimii myös sheivausvaahtona, jolloinka en tarvitse enää erikseen Gilletten partavaahtoa kainaloideni ajelemiseen. Paladeodorantteja on kanssa tullut vastaan, mutta ajatus deodorantista, joka ei ole suojattuna, tuntuu vielä jotenkin ällölle ja epähygieeniselle. Ehkä tulevaisuudessa siirryn siihen. Näiden palojen avulla roskapussista ei enää löydy isoja ja paksua muovia olevia puteleita. Keltakaa, kuinka kertakäyttöisiä nekin putelit ovat.
Turhakkeet
Korvatopsit ovat hyvä esimerkki tuotteesta, joka on täysin tarpeeton, kertakäyttöinen tavara, jonka pystyy korvaamaan korvapumpulla, joita löytyy apteekista. Toki korvapumppu on muovinen mutta sen käyttöikä on kestävämmällä pohjalla kuin korvapuikkojen. Kyse on pienestä käyttöesineestä, joka ei suoranaisesti roskapussia täytä, mutta tämän kaltaisista yksittäisista kertakäyttötuotteista luopuminen vähentää pitkässä juoksussa paskan määrää roskiksessa. Naamanpesuvanut menevät samaan kastiin, kertokäyttöveitset, -haarukat, -mukit yms ovat kaikki korvattavassi olevia asioita. You name it! Löydät varmasti lisää näitä kotoasi.

Ketsotuotteet
Rätit, tiskiharjat, kauppakassit, hedelmäpussit… Onhan näitä. Listaa voisi jatkaa varmasti pidemmällekin. Sitä pohtii miksei sitä ole aikaisemmin siirtynyt kestotuotteiden pariin? Onko kertakäyttökulttuuri tullut niin vahvasti osaksi käyttäytymistäni, etten edes huomaa tätä? Tai sitten kyse on jälleen kerran laiskuudesta.
Kestohedelmäpussien metsästäminen ottikin oman aikansa. Helsingissä Anne’s Past  Present -kaupasta löytyy blogimaailmasta tuttuja verkkokasseja, jotka kelpaavat hedelmille ja vihanneksille myös. Kestokassin avulla olen pystynyt luopumaan täysin kaupan pienistä muovipusseista, joita tuli vähintäänkin viisi kappaletta per reissu himaan. Täysin turhaa roskaa!
Huuhteluaine
Olen luullut, että huuhteluaine olisi jotenkin oleellinen osa pyykipesua kunnes tarpeeksi moni on kertonut sen olevan ainoastaan tuomassa kivaa hentoa suomalaisen koivumetsän tuoksua ja pehmeyttä vaatteisiin. Miksen voisi elää ilman tuota tuoksua ja mennä lähimetsään haistelemaan ja halailemaan koivuja? Pyykinpesunesteen vaihdoin muovipullosta takaisin pyykinpesujauheeseen, joka on pakattuna pahviin. Pieni muutos mutta jälleen kerran yksi purkki vähemmän kierrätettäväksi. 
Vaikka huuhteluaineettomuus ei nyt sinällään ole mikään iso ekoteko, niin tässäkin ajatuksena juuri se, että tarvitsemmeko kaikkia näitä ”arjen luksustuotteita”, vai voisimmeko yksinkertaistaa elämäämme ja ”tyytyä” vähempään. 
Lihan vähentäminen
Yksi yllättä, tai no ei se enää niin yllätävä ole, muovin kasaaja on lihatuotteiden pakkausmateriaalit. Vedin valehtelematta vielä vuosi sitten viisi pakettia jauhelihaa viikossa. Ihan vain jauhelihan ilosta. En edes ajatellut silloin kuinka paljon jauhelihapakkaukset täyttivät roskalaatikkoani. Nyt en ole enää vuoteen ostanut jauhelihaa ja kaskummaa, roskis ei ole enää täyttynyt samaan tahtiin. Muutenkin olen yrittänyt siirtyä enemmissä määrin kasvisperäisten tuotteiden maailmaan, jolloinka esimerkiksi tofusta tuleva roskanmäärä on huomattavasti pienempi kuin kanasuikaleista tuleva. Toki jos ostaa lihat lihatiskiltä, on pakkausmateriaalin määrä vähäistä.

Aika pieniä juttujahan nämä ovat, mutta jostain sitä on lähdettä liikenteeseen. Välillä turhauttaa oikein urakalla, kun olen kaupassa käyttänyt minuutti tolkulla aikaa muovittomien vaihtoehtojen löytämiseen ja yhdessä hetkessä nappaan kassahihnalle hetken mielijohteesta muutaman makeisen muovikääreessä. Sitä hetkellisesti miettii, että onko tässä hevon #€%& mitään järkeä. Kunnes muistaa olla armollinen itseään kohtaan. Muutos on hitaampaan kuin nopeaa.
Itse olen aloittanut näistä esimerkeistä oman roskalaatikkoni remontin. Toki suurin tekijä on ollut havatuminen tilanteeseen ja asioiden tiedostaminen, jolloin on alkanut pohtimaan kaupassa omia valintoja. Seuraavana remonttiin menee itse roska- ja biojätebussit, jotka muuttuvat muovista paperiin. Semisti ällöttää ajatus paperisesta biojätekassista, mutta uskon, etten kuole siihen.
Tiedostamiseen liittyen, suosittelen kuuntelemaan HS Aamusauna podcastin, joka avasi itselleni käsitystä suomalaisesta jätehuollosta. En ole ajatellutkaan, että välillä muovi voisikin olla parempi vaihtoehto kuin monikerroksiset pakkaukset, joissa on usempaa eri raaka-ainetta. Hyvänä esimerkkinä tästä Slurpin muoviin pakatut kahvit, jotka ovat ekologisempia kuin moni muu kahvihyllyllä oleva pakkaus.
Kerron itselleni jatkuvasti mantraa, että pienistä teoista ja muutoksista syntyy vuosien saatossa isoja ja vaikuttavia virtauksia. Ehkä semi naivi ajatus, mutta jostain se on tässäkin lähdettävä liikenteeseen. Jotenka, #Pieniätekoja!
Millaisia muutoksia sulla on ollut muovittomamman arjen pariin? Olisi nasta kuulla lisää vinkkejä. Kommentoi tai postaa Instagramiin #pieniätekoja millaisia ratkaisuja sä olet tehnyt muovin vähentämisen suhteen.

P.S. Sanon tämän itse ääneen, jonka moni kriittinen lukija (oikeutetustikin) saattaa sanoa. Todellisuudessa yhdelläkään kestorätillä tai -kassilla ei ole mitään merkitystä iso kuvassa, kun olen matkustellut kolmasosan vuodesta maailmalla. Lentojen aiheuttamat päästöt ovat valtavat verrattuina muovin aiheuttamiin. Ehkä tätä kirjoitusta voisi tarkastella enempi kierrättämisen näkövinkkelistä kuin ilmastonmuutoksen, jotka toki molemmat liittyvät vahvasti toisiinsa. 
P.S.2 Ennen viikossa saattoi tulla parikin roskapussia sekajätettä ja pussi biojätettä. Nykyään biojäte vaihtuu kerta viikkoon jo pelkästään hajun vuoksi ja sekajäteastia tulee vaihdettua kerta viikkoon kanssa. Muutosta on siis tapahtunut 2 kuukauden aikana jo.
P.S.3 Vielä vikana, tsiigaa Instasta @nollahukka! Täynnä arjen vinkkejä muovittomampaan elämään.

Kuvat: Viena K