Lomavinkit Helsinkiin – Mun Hesat!

Kaupallinen yhteistyö Helsinki Marketing / My Helsinki

Rakas Helsinki! Jos olisit ihminen, olisit varmastikin nainen. Niin moniulotteinen, älykäs, lämminhenkinen, avarakatseinen ja kaunis. Mutta ennen kaikkea avoin. Sitä sinä olet ollut minulle. Täynnä mahdollisuuksia. Toki, jos olisit mies, olisit tismalleen näitä samoja asioita. Jostain syystä olen mielessäni kuvitellut sinut naiseksi.

En koskaan oikein suunnitellut Helsinkiin muuttoa. Asiat vain tapahtuivat ja yhtäkkiä löysin itseni 10 ratikan varrelta. Ison kaupungin alkuhuuma vei heti miehen mukanaan. Välttelin uomautumista valitsemalla aina uusia reittejä ja hyppäämällä ratikkaan ilman määränpäätä. Tutkin kaupunkia ja erityisesti sen asukkaita. Haistelin eri kaupunginosien tunnelmaa ja hyppäsin keskustan sykkeeseen. Ihailin pukuihin sonnustautuneita liikenaisia ja -miehiä Espalla. Haaveilin asunnosta Skattalta. Koukutuin seuraamaan satoja ja satoja turisteja Senaatintorilla. 

Nykyään moni näistä asioista on jäänyt historiaan ja elämä on arkipäiväistynyt. Ja ihanaa, että on! Arjen löytäminen on hirmu tärkeää. Siis se, että tuntee olonsa kotoisaksi ja turvalliseksi. Ettei tarvitse, joka päivä miettiä uusia reittejä tai etsiä kahviloita, vaan voi mennä siihen tuttuun ja turvalliseen. Vaihtaa yrittäjän kanssa kuulumiset ja nauttia laadukkaasta kahvista.

Turvallisen arjen löytäminen ei ole mitenkään itsestäänselvyys. Siihen vaikuttaa niin moni asia, mutta suurimpana varmastikin ympäristö. Vallila, jossa olen asunnut kolme vuotta jo, tuntuu kodilta ja on tuntunut ensikohtaamiselta asti. Varmasti moni meistä pystyy samaistumaan siihen tunteeseen, kun löytää juuri oman näköisen kodin tai asuinalueen. Itse löysin molemmat samasta myynti-ilmoituksesta.

lomavinkit helsinkiin, pesojoonas, helsinki

Hesalaisuutta etsimässä

Helsinki on merkittävästi suurempi kirkonkylä kuin yksikään muu suomalainen kaupunki. Erilaisuutta ja moninaisuutta löytyy kaikkialta Suomesta. Helsingissä massan määrä on kuitenkin muita kaupunkeja suurempi, jolloin erilaisuudesta muodostuu helposti normi. Jossain toisella paikkakunnalla voi helposti kokevansa olevan yksinäinen oman erilaisuutensa vuoksi, kun taas Helsingistä saman henkisiä ihmisiä voi löytyä yhden festivaaliväen verran. Erilaisuuden määrä on luonut itselleni turvaa ja luottamusta. Se on myös haastanut omia opittuja ajattelumallejani aivan eri tavalla kuin aikaisemmin elämässäni.

Helsingin eri kaupunginosat ovat kuin omia kyliä. Muuttaessani Helsinkiin, valitsin kaikista asuinalueista rauhallisen ja idyllisen Meilahden. Meilahden sairaala oli itse asiassa ainoa asia, jonka tiesin etukäteen, joten kai ajattelin sen olevan jotenkin cool juttu. ”Uutisista tuttu alue”. Olin myös kuullut, että alueen ikärakenne oli Töölön kaltainen eli vähän varttuneempien ihmisten suosima. Mikäs sen kodikkaampaa kuin pullantuoksuiset naapurit. Meilahdesta löytyy myös Helsingin suurin puistoalue, Keskuspuisto. Luonnonläheisyys oli yksi tärkeimpiä kriteerejä muuttaessani Helsinkiin. 

Fun fact: Törmäsin Meilahdessa useammin villieläimiin kuin kotikylilläni Korpilahdella.

Asuin muutaman vuoden Pihlatiellä. Kerran tilasin taksin Pihlajakadulle ja väitin kiven kovaa kuskille, että ”juu juu Pihlajakadulle”, kunnes hän kohteliaasti kysyi ”vai Pihlajatielle, siihen Kuusitien viereen?”. Asetuttuani Helsinkiin, huomasin kaipaavani ympärille enemmän elämää ja sykettä, mitä Meilahti ei pystynyt tarjoamaan. Monet kerrat kävellessäni Kalliossa terassien ohi, nautin kuinka ihmiset olivat ottaneet kaupungin kadut haltuunsa. Halusin omalta asuinalueeltani juurikin tuollaista elämää.

Lähtökohtaisesti kaikki puisto- ja katutapahtumat ovat enemmän kuin tervetulleita. Kaupunki kuuluu nimenomaan kaupunkilaisille, ei tyhjän pantiksi. Kallio Block Party, Puu-Vallilan kesäkirppikset, Arabian katufestivaalit ja Sompasauna ovat loistavia esimerkkejä, kuinka kaupunkilaisten annetaan olla aktiivisia toimijoita omassa ympäristössään. Kaupunkien tavoitteena tulisikin kannustaa kaupunkilaisia aktiiviseen toimijuuteen ja tarjota parhaansa mukaan resursseja toiminnan tukemiseen. Tämän tyyppinen toiminta luo itselleni viihtyvyyttä ja sitä lähdin hakemaan Töölönlahden toiselta puolen.

Meilahden jälkeen löysin unelmien asunnon Vallilasta, aivan Puu-Vallilan kupeesta. Kävellessäni Puu-Vallilan kapeita katuja, en voi olla ajattelematta Korpilahden vanhaa kylänraittia, jossa puutalot kipuavat kohti kirkon mäkeä. Sattumaa tai ei, Vallilasta löytyy Päijänteentie aivan kotini lähettyviltä. Näin Päijänteen rannalla varttuneena, katu tuo mieleen omat juureni ja muistuttaa minua siitä, mistä minä tulen.

Stadilaisuutta, tai paremmin omaan suuhuni sopivaa hesalaisuutta, pidetään joissakin piireissä coolina juttuna. Hesalaisuus tosin tarkoittaa noin 650 000 eri asiaa, sillä yli puolet helsinkiläisistä on sen kuuluisan junan tuomia. Jos jotain olen oppinut Helsingissä asumisen aikana, on se, ettei ole yhtä tapaa olla helsinkiläinen. Pitkään peittelin omaa maalaisuuttani tai käytin sitä tekosyynä, jos en esimerkiksi tunnistanut stadin slangisanoja tai löytänyt ensimmäisellä yrittämällä perille. Tavoittelin coolin hesalaisen asemaa ja tein asioita, joita kuvittelin kaikkien coolien tyyppien tekevän Hesoissa. Nykyään en kaihda lainkaan sanoa olevani maalta ja näyttäväni juuriani, päinvastoin! 

lomavinkit helsinkiin, pesojoonas, helsinki

Helsinki, maailman paras kaupunki

Yael tietää jo, kuinka ylpeä olen Suomesta ja Helsingistä, yhdestä maailman parhaimmasta kaupungista. ”Meillä Helsingissä on sitä, tätä ja tota…” Näillä sanoilla alkavat monet meidän keskusteluista, jotka liittyvät kotikaupunkeihimme. Sanonta ”ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaa” pätee hyvin Helsinkiin. Yllättävän vähän sitä tulee matkailtua omassa kotikaupungissa saati kotimaassa. Lomafiilistä ja nähtävyyksiä tulee usein lähdettyä hakemaan ulkomailta, kun kaikkeen tähän olisi tarjolla myös vaihtoehtoja omasta takaa.

Haluankin jakaa teille omia suosikkikohteitani Helsingistä. Kannustaa meitä kaikkia kotimaan matkailun pariin. Mietit sitten päiväretkeä Helsinkiin, yksittäisiä nollabudjetin kohteita keskusta-alueelta tai emmit Tallinan risteilylle lähtemistä ja etsit varteenotettavaa ”laivasimulaatiota”, nappaa tästä lomavinkit Helsinkiin.

Lomavinkit Helsinkiin – Päiväretki

Tälle päiväretkelle tarvitset mukaasi kypärän, pyörän (Alepa-fillari toimii myös), aurinkovoiteen, rantapyyhkeen, kivan kirjan, kahvitermarin, tanssikengät ja reipasta mieltä. Jos Helsingistä tulisi suositella yhtä kaupunginosaa, olisi se Vallila. Tietenkin! Sen takia päiväretkeni alkaakin Puu-Vallilasta. Vallilasta jos mielii pulahtamaan meriveteen tai nauttimaan hiekkarannasta, suosittelenkin ottamaan suunnaksi kovaa nousua tekevän Herttoniemen. Päiväretken voi myös tehdä ilman polkupyörää. Metro vie, metro tuo!

lomavinkit helsinkiin, pesojoonas, helsinki

Puu-Vallila

lomavinkit helsinkiin, pesojoonas, helsinki
Helsingin kahvipaahtimon päiväkahvila (Päijänteentie 29)

Tämä on yksi Helsingin sympaattisimmista kahviloista! Sään helliessä suosittelen nappaamaan kahvit mukaan ja kävelemään Vallilan kallioille, jotka löytyvät aivan nurkan takaa. Kallioilta avautuu kauniit näkymät pitkälle Pasilaan asti. Varsinkin koronakevään ajan kallioilla on ollut paljon tunkua ja tunnelma on myös ollut sen mukainen. Vaihtoehtoisesti suosittelen kurkistamaan arkkitehtuurisesti yhden kauneimmista uudisrakennuksista Vallilassa, nimittäin OP:n pääkonttorin. Pääkonttorin edestä löytyy Dallapén puisto, jossa järjestetään kesäsunnuntaisin kirpputori.

Kahvila Päijänne (Päijänteentie 1)

Vallilan todellinen herkku löytyy kahvila Päijänteestä. Heidän porkkanakakku on heittämällä Hesojen maukkain. Korvapuustissakaan ei ole valittamista! Tunnelmaltaan Päijänne on rauhallinen, joten se sopii hyvin työntekoon. Jos ennätit nappaamaan jo kahvit Helsingin kahvipaahtimon päiväkahvilasta, täytä täällä termari kahvilla ja nappaa korvapuustit mukaan rannalle.

Ravintola Tartine (Sturenkatu 36)

Tätä ranskalaista vegaaniravintolaa on kehuttu somessa ja sanomalehdissä. Ja ymmärrän täysin miksi! Tartine avasi pahimpaan korona-aikaan, mutta silti hyllyt olivat tyhjillään noutoruokailijoiden ansiosta. Tartine on ranskalainen voileipä, joka ulkoisesti näyttää aika vaatimattomalle, mutta on sitäkin herkullisempi. Paikan omistajalla on ihana ranskalainen aksentti puheessaan ja onhan se nyt älytön fiilis, kun oman kylän ravintolassa puhutaan ranskaa.

Kirpputori Metka (Hämeentie 76)

Ennen Herttoniemeen siirtymistä,  suosittelen piipahtamaan Hämeentien kirpputori Metkassa, vaikka ainoastaan haistelemassa tunnelmaa, jonka kirppiksen yrittäjä, vanhempi rouva, luo ympärilleen omalla olemuksellaan. Hänen otteessaan palvella asiakkaita on jotain, jonka voisin nimetä suojeltavaksi kulttuuriperinnöksi. ”Kakstuhatta euroo!” kuuluu kovaan ääneen, kun hän naputtelee hintoja kassakoneeseen. Kirpputori itsessään on aika pieni, mutta joka kerta sieltä on jotain lähtenyt mukaan.

Herttoniemenranta

Jos tuntuu, ettei polkeminen innosta tällä kertaa, metro vie ja metro tuo. Herttoniemen metropysäkiltä on kävelymatka rantaan ja upean vehreälle puistoalueelle. Maisemallisesti polkupyöräreitti kylläkin tarjoilee kaunista katseltavaa läpi Kulosaaren, poiketen myös Laivalahden venesatamaan.

lomavinkit helsinkiin, pesojoonas, helsinki
Herttoniemen kartanonpuisto

Eksyin tarkoituksenmukaisesti Herttoniemeen löytäen itseni valtavasta puistosta. Kaivoin Google Mapsin esiin tarkistaakseni minne olin saapunut. Puistoa reunusti meri, jossa joutsenet lentelivät ees sun taas. Tuoriniemen koira-aitauksen kohdalta löytyi myös Perttu Häkkisen muistoa kunnioittava iso graffititeos. Puiston keskeltä löytyy ihastuttava Herttoniemen kartano sekä vanha mylly. Harvassa ovat pääkaupungit, joissa 8 kilometrin päässä ydinkeskustasta viljellään maata ja nautitaan maalaismaisemasta. Tämä on juurikin yksi suurimmista syistä, miksi rakastan Helsinkiä: Kivenheiton päässä pääsee nauttimaan kauniista Suomi-miljööstä. Puistosta löytyy monia hyviä paikkoja, joissa pääsee nauttimaan piknikistä. 

lomavinkit helsinkiin, pesojoonas, helsinki
Marimekon tehtaanmyymälä (Kirvesmiehenkatu 7)

Herttoniemen tehdasalueelta saattaa bongata yllättävän paljon aasialaisia turisteja Marimekon kassit käsissään. Näky on aika kummallinen, sillä alueelta löytyy autokauppa, tehdasvarastoja ja Mäkkäri. Syy tähän näkyyn on Marimekon iso tehtaanmyymälä, josta löytyy sesongissa olevien tuotteiden lisäksi valtava määrä jo poistuneita tuotteita sekä 2-laatua olevia astioita. 

lomavinkit helsinkiin, pesojoonas, helsinki, herttoniemi
Teurastamo (Työpajankatu 2)

Paluumatkalla keskustaan päin suosittelen poikkeamaan Teurastamolla. Alue on kehittynyt viimeisten vuosien aikana todella kivaan suuntaan. Keskeltä Teurastamoa löytyy kaupunkilaisten oma grillauspaikka, jota saa käyttää vapaasti, kunhan on omat polttopuut mukana. Toivotaan, että viime kesän tutut ilmaistapahtumat saavat tänäkin kesänä jatkoa Teurastamolla.

Jädelino (Teurastamo)

Ihana idyllinen jäätelökioski, josta saa italialaista artesaanijäätelöä. Maut vaihtelevat päivittäin ja perinteisen vaniljan ja suklaan lisäksi listalta saattaa löytyä yllättäviäkin makuja, kuten sahramin makuinen jäätelö. Mistä muualta voi saada näin hyvää jäätelöä Helsingistä? Tuskin monesta paikkaa!

B-Side Bar (Teurastamo)

Käsi pystyyn, jos olit B-Side Barin Madonna-bileissä. Sairaan hyvä konsepti! Koko illan ajan kuultiin ainoastaan Madonnan hittejä ja tanssilattialta saattoi bongata eri aikakausien Madonnoja. B-Side Barin terassille paistaa aurinko melkein koko päivän, joten jos etsit ilta-auringossa kylpevää terassia, ota suunnaksi Teurastamo. Terassi sopii myös julkkisbongareille erityisen hyvin!

Musta Härkä (Mäkelänkatu 52)

Jos tanssijalkaa vipattaa oikein urakalla ja Siltaseen on jonoa, ota suunnaksi Musta Härkä. Meno muistuttaa monesti aikoja Pihtiputaan tai Korpilahden paikallisissa. Ikimuistoisimmat baari-illat ovat alkaneet ja päättyneet Mustaan Härkään. Oma ehdoton suosikki baari Helsingissä!

Nollabudjetin kohteita Helsinkiin

Talvipuutarha (Hammarskjöldintie 1 A)

Tämä on yksi oma suosikkikohteistani Helsingissä. Talvella puutarha antaa eskapistisen kokemuksen, kun pääsee sukeltamaan kuuman kosteaan viidakkoon. Nyt kesäaikaan Talvipuutarhan piha-alue tarjoilee kukkien ystäville paljon ihmeteltävää ja ihailtavaa. Siitäkin huolimatta, ettei Talvipuutarhaan ole sisäänpääsyä, en ole törmännyt yleisöryntäykseen siellä. 

Keskustakirjasto Oodi (Töölönlahdenkatu 4)

Oodi on heittämällä yksi Helsingin kauneimmista uudisrakennuksista! Suosittelen kiertelemään ja kaartelemaan Oodissa tovin jos toisenkin. Ihanaa, että Helsingin ydinkeskustasta löytyy paikka, jonne kaikki ovat tervetulleita ja jonne kaikilla on pääsy. Helsinkiläisten kirjo konkretisoituu nimenomaan Oodissa.

Ps. Oodin alakerran Fazerin kahvilasta on ainakin ennen korona-aikaa saanut edullista aamupalaa. Ja kun sanon edullista, niin Helsingin hinnoissa todella edullista!

lomavinkit helsinkiin, pesojoonas, helsinki, oodi
Pasilan katutaidekierros 

Kuin varkain Pasilasta on tullut Helsingin katutaiteen keskittymä. Pasilasta, eli harmaasta betoniviidakosta, voidaan olla montaa mieltä (itsehän tykkään tuosta tunnelmasta), mutta siitä voidaan olla yhtä mieltä, että kaupunginosa tarjoaa parhaimmat katutaideteokset. Harva ystävistäni edes tietää, että Itä-Pasila kuhisee mitä näyttävämpiä graffiteja. Tästä pääset lataamaan kartan Pasilan taideteoksista ja tästä pääset näkemään mistä muualta Helsingistä löytyy katutaidetta.

lomavinkit helsinkiin, pesojoonas, helsinki
Lenininpuisto (Alppila)

Hävettää sanoa tämä ääneen, mutta löysin tieni vasta ensimmäistä kertaa naapurustossa olevaan Lenininpuistoon TÄNÄ kesänä. Puisto on Linnanmäen kyljessä, kallion päällä. Näkymät ovat mielettömät! Loisto spotti piknikille. Puisto on yksi suosikeistani tällä hetkellä. Olen tainnut nauttia jo neljät puisto-oluet siellä. Ainoa miinuspuoli Lenininpuistossa on, ettei sieltä löydy käymälöitä.

Kiasma (Mannerheiminaukio 2)

Tiesitkö, että Kiasman taidemuseoon on vapaa pääsy kerran kuukaudessa? Kiasman tarjonta kestää kansainvälisen vertailun aivan heittämällä. Rakennus itsessään on jo kaunista katseltavaa, mutta suosittelen nappaamaan ilmasperjantaisin lipun ja kurkkaamaan, mitä Kiasmalla on sisällä tarjottavana. Itse en ole mikään ”taideihminen” (mitä ikinä se tarkoittaakaan), mutta tykkään käydä ihmettelemässä, mitä ajateltavaa taideteokset voivat antaa. Ei siis kannata ottaa stressiä siitä, ymmärtääkö taiteesta jotain tai pitääkö siitä löytää jotain tasoja tai merkityksiä. Joskus voi vaan ihmetellä ja kummastella. Antaa ajatuksen lipua eteenpäin.

Myös muut Helsingin museot tarjoavat jonkin verran ilmaisia vapaa pääsyjä.

Lomavinkit Helsinkiin: Itä tutuksi -metrokierros

Jos Kauppakadun Appro tai Hämeenkadun Appro ovat tuttuja juttuja ja maisterin tutkinto niissä suoritettu, suosittelen nappaamaan Itä-Helsingin metrokierroksen haltuun ja korottamaan tutkintoa tohtoriksi. Metrokierros toimii myös Tallinnan risteilyn korvikkeena, kylläkin ilman tax freetä.

Homman nimi on yksinkertainen: ota metro itään, joko Vuosaareen tai Mellunkylään. Pysähdy jokaisella pysäkillä nauttimassa olut tai virvoke paikallisessa pubissa. Voin taata, että saapuessasi Kamppiin koet ja näet laajan kirjon Helsinkiä ja helsinkiläisyyttä. Samoin konkretisoituu oluen litrahinnan muutos matkan edetessä kohti keskustaa. Jos mielit suolaista kesken kierroksen, Siilitien pysäkin kupeesta löytyy Siilinpesä niminen ravintola, jossa suosittelen nappaamaan pizzat!

Itä-Helsinki on mainettaan parempi paikka, jota turhaan kartetaan ja mollataan. Paikallisten yhteisöllisyys oli käsin kosketeltavaa Mellunmäen paikallisessa, kun viereisen pöydän ihmiset tarjosivat suolaista naposteltavaa myös meille, Kallion hipstereille, ja auttoivat toisen pöydän seuruetta löytämään sohvan alle tippuneen kolikon.

Tästä pääset myös kurkkaamaan ison tukun lisää Helsinki-vinkkejä MyHelsingin sivuilta. Sivuilta löytyy myös tapahtumainfoja sekä tuttujen kasvojen suosittelemia Helsinki-kohteita.


Q&A osa 2 – Mitä pelkäät, Joonas?

On aika taas vastailla teidän esittämiin kysymyksiin. Täytyy sanoa, että oikeiden kysymysten esittäminen avaa ajattelua niin paljon. Oma ajattelu uomautuu aika helposti ja harvoin tulee pysähdyttyä miettimään esimerkiksi asioita, jotka inspiroivat minua. Kiitos siis jälleen kerran näistä kysymyksistä. Q&A:n ensimmäiseen osaan pääset tästä.

Onko kolmenkympinkriisi todellinen?

Omalla kohdallani se oli todellinen. Tai en puhuisi kriisistä, mutta monia isoja ja merkittäviä asioita tuli tuohon aikaan mietittyä. Olin Aasiassa reppureissulla, kun täytin pyöreitä. Tuolloin ei ollut muuta kuin aikaa miettiä asioita. Kuunnella podcasteja, lukea kirjoja ja havainnoida ympärillä olevaa elämää. Miettiä omaa suhdetta noihin tuhansiin ja tuhansiin tarinoihin, jotka vilisivät edessäni. Päällimmäisenä kysymyksenä oli, olenko onnellinen, mitä olen saavuttanut elämässä, onko elämä sellaista, millaiseksi sen kuvittelin vuosia sitten.

Jos kaksikymppiseltä Joonakselta kysyisi, missä hän näkisi itsensä 30-vuotiaana, olisi se varmasti kaikkea muuta, mitä todellisuus siinä hetkessä oli. Ja tästähän elämässä on kyse: tapahtuu asioita, joita emme osaa edes kuvitella ja asioita jää tapahtumatta, joita kovasti olisimme toivoneet tapahtuneen. Kun todellisuus ei kohtaa mielikuvia, syntyy juurikin pettymyksiä ja pettymykset saattavat eskaloitua kriisiksi.

Monia tulevaisuuden suunnitelmia on joutunut viimeisten kymmenen vuoden aikana miettimään uusiksi. Osasta on vain pitänyt luopua. Parasta kuitenkin on todeta, että aika paljon asioita on elämässä jo tapahtunut. Keskittyä enempi näihin asioihin kuin haikailla sellaisen perään, jota ei ole tapahtunut tai tule tapahtumaan.

Koen myös, että meillä on jonkin verran ulkopuolelta tulevia odotuksia, joiden kanssa joutuu painimaan. Jo pelkästään se, että tunnistaa, mitkä asiat tulevat ulkoapäin, on puoli voittoa. Todellinen voitto on, kun pystyy luopumaan turhista odotuksista, jotka eivät vain sovi itselle. Itselleni huojentavaa oli kuulla ystäväni sanat: ”Mitäs jos Joonas kertoisit itsellesi oman näköisiä tarinoita, kun kaikki yhteiskunnan luomat eivät sovi sinulle?”

mitä pelkäät, pesojoonas

Jos päivässä olisi 23h, mistä karsisit?

Puhelimella olosta. Vaikka parikin tuntia samantien!

Miten sun elämässä menee ajan jakaminen levolle, vapaa-ajalle ja töille? Onko ajankäyttö löytänyt tasapainon vai pitäisikö jollekin olla enemmän aikaa?

Silloin kun muutin Helsinkiin ja aloitin työt tutkimus- ja konsulttiyrityksessä, olen kipuillut ajankäytön kanssa. Kuinka paljon olen valmis myymään aikaani muille ihmisille? Kapinoin tietyllä tapaa nykyistä työelämää vastaan, missä kärjistetysti tehdään töitä viisi päivää viikossa melkein 11 kuukautta putkeen, ja lomat menevät lähinnä palautuessa oravanpyörässä juoksemisesta jotta ollaan taas valmiina tekemään niska limassa töitä seuraavat 11 kuukautta. Toivottavasti kauhean monella ei ole tällainen tilanne. Eikä se sitä ole ollut minullakaan. Tällä esimerkillä sain itseni ajattelemaan kriittisemmin työelämää ja sitä, miten aikani käytän.

Työn ja vapaa-ajan välinen raja on ainakin omassa työssäni häilyvä. Sen takia olen tuntenut turhautumista ja epäoikeudenmukaisuutta, koska harvoin työni antaa ekstraa vapaa-ajalleni. Yleensä se on nimenomaan toisinpäin. Palkkaa maksetaan useimmiten ainoastaan työtunneista, jotka hoidetaan työaikaan ja ne ovat suoraan sidoksissa työtehtäviin. Vapaa-ajalla tehdyistä havainnoista, tiedonkeruusta tai verkostoitumisesta harvoin maksetaan palkkaa, vaikka kaikki ne voivat edesauttaa työprojekteja. Annankin arvostusta kaikille niille työnantajilleni, jotka ovat ymmärtäneet, mistä osista työ voi koostua tänä päivänä ja maksavat palkkaa myös sen mukaan.

Koen, että nykyään olen ehkä vähän liiankin tarkka omasta vapaa-ajastani ja sen suojelemisesta. Sekään ei välttämättä ole aina hyvä asia, sillä se voi tappaa luovuutta tai hidastaa kehitystä.

Jos et saisi olla sellainen kuin nyt olet, millainen haluaisit olla?

Apua! Varmaan joku todella persoonallinen tyyppi. Ina Mikkola tulee ensimmäisenä mieleen. Super utelias, ajattelevainen, oman tiensä kulkija ja vähät välittää muiden mielipiteistä. Äärettömän fiksu ja kunnioittava ihminen.

Mistä sun on ollut vaikeinta päästä yli sun elämässä?

Olen “periaatteiden mies” niin välillä tuntuu, että kompastun omiin periaatteisiini, jotka eivät oikeastaan nojaa mihinkään muuhun kuin omaan mielipiteeseeni.

Koin aikoinaan lievän masennuksen ja loppuunpalamisen ja se on sellainen asia, joka roikkuu vieläkin mielen päällä. Varsinkin niistä syistä, jotka aiheuttivat tuon katalan olotilan, on ollut vaikea päästää irti. Kannan vieläkin pientä vihaa, suuttumista ja epäoikeudenmukaisuuden tunnetta sisälläni. Onneksi nämä tunteet eivät ole mitenkään arjessa usein läsnä, mutta paikoitellen nostavat päätään, kun joku tuon ajan asia pompsahtaa mieleen. Onneksi nykyään osaan päästää noista negatiivisista tunteista aika nopeasti irti, jotten jää vellomaan noihin tunteisiin.

Onko elämässäsi joku hetki, jonka haluaisit elää uudestaan? Jos on, niin mikä ja kenen kanssa?

Sielunkamerani on täynnä näitä hetkiä. Ekana mieleen tulee ensimmäinen yhteinen tanssi Yaelin kanssa. Siinä oli sitä jotain! Perhosia vatsanpohja täynnä. 

Toinen hetki tai paremminkin ajanjakso oli lukio. Kävin Pihtiputaalla lentopallolukion. Lukioaika oli jotenkin niin haavoittuvaista ja kaunista. Moni asia tuli koettua ensimmäistä kertaa ja silloin elettiin suuria ja vahvoja tunteita. Elettiin huoletonta opiskelijaelämää lintukodossa. Pelattiin intohimoisesti lentopalloa ja kasvettiin aikuisiksi. Kannettiin ensimmäistä kertaa kunnolla vastuuta itsestämme ja toisistamme. Opittiin ja opetettiin toisiamme. Pidettiin yhtä!

Oli huikeaa, kuinka meidän nuorten lukiolaisten luottamus kasvoi vanhempien ja opettajien silmissä vuosien aikana. Paljon ikimuistoisia hetkiä ja ennen kaikkia ystäviä, joiden kanssa vielä tänäkin päivänä ollaan yhteydessä.

Näetkö painajaisia?

En. Unetkin ovat harvassa. Murrosiässä tuli nähtyä monesti unia ja painajaisia. Klassikko painajainen oli luokkahuoneen edessä alasti oleminen. Tämä on ilmeisesti aika yleinen uni.

Jos lähtisit opiskelemaan, mitä opiskelisit?

Varmaan teologiaa, filosofiaa tai palvelumuotoilua. Toki puusepän opinnot kiinnostaisivat myös.

Millainen sun itsetunto on? Oletko onnellinen?

Onnellinen, sitä olen! 

Mä koen, että mulla on terve itsetunto. Opettelen jatkuvaa armollisuutta itseäni kohtaan, mutta nykyään myös enempi muita kohtaan. Nykyinen keskustelukulttuuri sosiaalisessa mediassa on saanut minut ajattelemaan enemmissä määrin impulsiivisemmin. Huomaan toisinaan tuomitsevan ihmisiä aika heppoisinkin perustein tai vajavaisin tiedoin. Tämän seurauksena näen, kuinka oma minä-kuvani saattaa myös vääristyä: olenko oikeasti tällainen tuomitsevainen?

Oman kehoni kanssa olen viimeiset vuodet työskennellyt tosi paljon ja hyvin tuloksin. Kiva pieni mahakin on kasvanut ja se on täysin fine! Toki edelleen katson itseäni peilistä ja mietin, että voinko lähteä ulos tämän näköisenä. Tässäkin some on aika isossa roolissa. Vertailen itseäni feedille ilmaantuviin miesmalleihin ja ystäviini. Olenkin alkanut karsimaan seurattavia sekä piilottelemaan Instagramin suosittelemia tilejä, joissa näkyy paljon paljasta pintaa.

Parisuhde on antanut todella paljon niin itsetunnolle kuin mielelle. Se, että elämässä on ihminen, jonka edessä uskaltaa olla paljaana, on mieletöntä. Pirun jännittävääkin. Toisen ihmisen kautta pystyy heijastamaan monia asioita, kuin katsoisi peiliin.

mitä pelkäät, pesojoonas

Mitä erityisesti arvostat itsessäsi? Mitä luulet, että muut arvostavat sinussa?

Onpa hyvä kysymys! Arvostan itsessäni rehellisyyttä ja siihen pyrkimistä. Toisinaan ehkä ajattelen vähän hassun naiivisti siitä, mitä saa sanoa ja mitä ei. Tämän seurauksena sanon suoraan monesti asioita tai ainakin kysyn niitä ”tyhmiäkin” kysymyksiä ääneen. Tällä tavoin haluan olla rehellinen itselleni, etten yritä peittää ymmärtämättömyyttäni tai tietämättömyyttäni. 

Muut ehkä arvostavat minussa oikeudenmukaisuutta ja läsnäoloa. Olen monen kuullut sanovan, että läsnäoloni tuo lämpöä ja turvallisuuden tunnetta. Tuntuu tosi otetulta, kun kuulee tällaista. Varsinkin, kun en koe tekeväni mitään sen kummempaa. Olen vain. Välillä oikeudenmukaisuuteni saattaa ärsyttää lähimmäisiäni, kun nostan tikun nokkaan asioita, joita ei aina tarvitsisi. Tai aina ei tarvitsisi olla puolustelemassa ihmisiä ja heihin kohdistuvia mielipiteitä. Harvemmin edes tunnen ihmisiä, joita puolustelen.

Minkä tyyppinen on lempparioluesi?

Opin juomaan olutta vasta ammattikorkeakoulun jälkeen, kun olimme lähdössä maailmanympärysmatkalle kavereiden kanssa. Hyvä niin, sillä maailmalla siidereiden ja lonkeroiden tarjonta on vähäistä. Olutmakuni sijoittuu vieläkin salkkusaatavuuteen, joista Lapin Kulta on mieluisin. Jos oikein villiksi ryhdyn niin Blanc, Brooklyn American Ale tai Hoegaarden ovat maistamisen arvoisia perusoluita.

Erikoisuuksista mieleen tulee kirsikkaolut!

Nimeä yksi asia, jonka ottaisit mukaan autiolle saarelle ja miksi?

En haluaisi sanoa älypuhelinta, mutta siihen alan kallistumaan. Puhelimella kun pystyisi pelaamaan Scrabblea tai Rummikubia.

Mikä oli viime kesän paras hetki?

Kun oltiin soutelemassa Yaelin kanssa meidän mökillä. Se oli hänelle kaikin puolin uutta ja eksoottista, kun taas itselleni se on iso osa suomalaisuutta. Järven rannalla oleminen oli jo itsessään antoisaa. Helsingissä meren äärellä en koe samanlaista fiilistä, joten nautin jokaisesta hetkestä minkä pääsen viettämään kesämökillämme.

Matkahaaveesi?

Haluaisin ehdottomasti pidemmäksi aikaa Uuteen-Seelantiin. Tuo maa on yksi suurimmista rakkauksistani. Varsinkin eteläinen saari. Wellington, Queenstown ja Dunedin ovat paikkoja, joissa näkisin itseni jopa asumassa.

Toinen matkailuhaave, jonka haluaisin tänä kesänä jo toteutuvan, liittyy kotimaan matkailuun. Auto alle ja Saimaata kiertämään.

mitä pelkäät, pesojoonas

Minkä asian haluaisit muuttaa tässä maailmassa?

Tämä kysymys esitettiin aikana ennen koronaa. Näin koronan aikaan voitaisiin aloittaa vaikka tuosta viruksesta. 

Epäoikeudenmukaisuudet voisivat olla hyvä savotta meille koronan ohella. Niihin aktiivisesti puuttuminen, esiintuominen sekä epäoikeudenmukaisuutta kokevien ihmisten puolustaminen ovat asioita, joita me kaikki voimme tehdä päivittäin.

Millainen on sinun unelmien arkipäivä?

Sellainen, jossa saan aamun ensimmäiset tunnit juoda kahvia kaikessa rauhassa ja katsoa ikkunasta ulos. Tämän jälkeen lähteä kävelylle ilman sen suurempaa päämäärää. Palata kotia, kun siltä tuntuu. Olla ja loikoilla. Maata lattialla ja tuijottaa kattoa. Odottaa tylsyyden saapumista ja turhautua, kun on tylsää. Katsoa leffaa, syödä sipsejä sweet chili dipillä ja selailla Instagramia.

Mikä on sellainen luonteenpiirre sinussa, jonka olemassaolon hoksasit vasta aikuisena ja tajusit, että se on ollut sinussa aina ja/tai mikä luonteenpiirteesi sinun on ehkä ollut vaikea hyväksyä osaksi omaa minuuttasi?

Viittasinkin jo aikaisemmin tähän eli kysymisen taito. Joskus ihmiset pitävät minua ehkä vähän yksinkertaisena, kun en ymmärrä jotain asiaa siinä hetkessä ja esitän jatkokysymyksiä. Niitä kuuluisia “tyhmiä kysymyksiä”. Ymmärtämisellä ja tietämisellä on eronsa. Saataan tietää monia asioita, mutta en ymmärrä niitä. Esimerkiksi äänipuhelut ja faksit. Tiedän mistä on kyse, mutta en ymmärrä miten se on mahdollista. Suuret teräslaivat, pilvenpiirtäjät, tähystysleikkaus… Lista on pitkä. 

Se, että saatan vaikuttaa tyhmälle tai yksinkertaiselle on vain hyvä muistutus ainakin itselleni, kuinka vähän me yksittäiset ihmiset loppupeleissä tiedämme mistään mitään.

Miten vastasit eri elämäntilanteissa ”mikä susta tulee isona?”?

Mua vähän jopa harmittaa, kun en muista tarkalleen ottaen lapsuuden haaveammatteja. Ainakin halusin jossain vaiheessa malliksi, kyläkauppiaaksi, tv-tähdeksi ja stuertiksi. Yläasteella taisin haaveilla ammattiurheilijan työstä. Lukiossa unelmissa oli viittomakielinen juristi, kunnes ymmärsin luopua juristin ammatista ja tähdätä lukemaan viittomakieltä.

Pääsinkin lukemaan viittomakieltä, mutta luovuin koulupaikasta. Lukion jälkeen haaveilin jostain syystä pukumiehen töistä. Ensimmäisen ammattikorkeakouluvuoden jälkeen havahduin kuitenkin siihen, että unelma pukumiehestä tuli ulkoapäin. Puku symboloi tietynlaista statusta, jota tavoittelin ilman, että edes mietin, mitä se tarkoittaa. Luovuin Tiger of Swedenin tyylikkäästä puvusta ja aloin toteuttamaan omia juttujani. Pyöritin omaa ravintolaa ja maalaiskauppaa, juonsin tapahtumia ja opettelin tiimin johtamista ja valmentamista.

Tänä päivänä haaveilen televisiotyöstä. Tähdeksi en haikaile, mutta jos töllöön pääsisi, uskoisin sen olevan unelmien työ minulle.

Millainen olit lapsena?

Tosi kiva ja kiltti. En yhtään äänekäs. Varsinainen unelma. 

Omat muistikuvat itsestäni lapsena eivät ole kaukana tästä päivästä. Olin helposti lähestyttävä, sosiaalinen, iloinen ja avoin. Tykkäsin leikkiä niin barbeilla kuin leikkiaseilla. Ystäväpiirini oli laaja ja niin monipuolinen kuin 90-luvun Korpilahdella pystyi olemaan. 

Top 3 voimabiisit?

Pitkästä aikaan mulla on sellainen tilanne, että kuuntelen satunnaisella toistolla musiikkia Spotifysta enkä niinkään omia soittolistoja. Voimabiisejä mulla on muutenkin ollut aika vähän elämässä. En ehkä hae musiikista saman lailla inspiraatiota tai iloa kuin esimerkiksi Yael meidän suhteessa. Jos häneltä kysyttäisiin nyt top 3 voimabiisejä olisivat ne Rain On Me, Rain On Me ja Rain On Me.

Viimeisin biisi, jonka olen lisännyt listoilleni on Nina Nesbittin Cry Me a River.

Oletko mustasukkainen? Mitä ajatuksia mustasukkaisuus sinussa herättää?

En ole. Minulle mustasukkaisuus on vieras käsite. Tapailin kerran yhtä mimmiä ja kerroin hänelle, etten osaa olla mustasukkainen. Hän jopa vähän suutahti, kun hän koki ettei juttumme merkannut minulle paljoakaan, koska en koe mustasukkaisuutta. 

Itse koen, ettei toista ihmistä voi omistaa. On enemmän kuin normaalia, jos parisuhteessa olevat ihmiset kokevat suhteen ulkopuolisiin ihmisiin ihastumisen tunteita. En tarkoita, mitään sen suurempia ihastuksia, vaan ohimeneviä tuntemuksia. Näistä tuntemuksista tulisi uskaltaa puhua enemmän ääneen, ovathan ne täysin normaaleja.

Avoimet suhteet ovat edelleen todella monelle ihmisille tabu. Jopa siinä määrin, että siitä puhuminen yleisellä tasolla tuntuu olevan tuomittavaa. Tähän peilaten, on aika ymmärrettävää, että suhteen ulkopuolisista ihastumisista on vaikea puhua tai ainakin aloittaa keskustelua. Terveen suhteen merkki on mielestäni se, että näistä tunteista tulee pystyä puhumaan ilman, että tulee tuomituksi. Kyse on luonnollisista ja inhimillisistä tuntemuksista.

Ikuinen rakkaus ja sen tavoittelu on jollain tavoin tosi syvälle nakutettu meidän mieliimme. ”Kunnes kuolema meidät erottaa”. En itse usko, että ihmisiä on lähtökohtaisesti luotu yksiavioiseen elämään. Tai jos on luotu, on tämä luomiskertomus varmasti kerrottu silloin, kun ihmisen eliniänodote oli puolet vähemmän, mitä se tänä päivänä on. Uskon rakkauteen ja totta kai toivon sen kestävän. Uskon myös siihen, että rakkaus saattaa päättyä joskus. Ja sekin voi olla kaunis asia, joka avaa uudenlaisia tarinoita kaikille meille.

Paras neuvo, jonka joku on joskus antanut sinulle?

Muistan, kun olimme saattamassa rakasta mummoani viimeiselle matkalleen. Kysyin häneltä, että onko hän tyytyväinen elettyyn elämäänsä. Hän vastasi hyvin: ”Minulla oli mies, lapset, työ ja omakotitalo. Kaikki oleellinen, mitä elämään voi toivoa.” Se oli hyvin kauniisti sanottu. Kaikki oleellinen, mitä elämään voi toivoa. Sitä kun muistaisi karsia elämästä turhia asioita ja odotuksia pois. Olla tyytyväinen siihen, mitä on. Nähdä oleellisimmat asiat kaiken tämän runsauden keskeltä ja pitää niistä asioista kiinni. 

Kiitos mummo!

Mikä on parasta Helsingissä asumisessa?

Eri kaupunginosien erilaiset tunnelmat. Helsingin ollessa reippaasti Suomen suurin kaupunki, mahtuu sen rajojen sisälle monenlaista kulkijaa. Yhtä lailla muistakin Suomen kaupungeista löytyy kirjavaa sakkia. Helsingissä sitä sakkia vaan on niin paljon, että omat hengenheimolaiset löytävät toisensa ehkä paremmin, eivätkä ole yhteisönsä ainoita vaan niitä “outoja” tyyppejä löytyy iso määrä. Rakastan kun ihmiset hukkuvat massaan, mutta samalla ovat niin hip ja hop uniikkeja hiutaleita. Helsinki on myös pitkälti asukkaidensa näköinen kaupunki. 60% on junantuomia, joten ei ole yhtä tapaa olla helsinkiläinen.

Toinen merkittävä asia Helsingissä on rajattomat mahdollisuudet. Etenkin työmarkkinoilla. Tuskin kirjoittaisin tätä blogia, jos en olisi muuttanut Helsinkiin ja tavannut alan ihmisiä. 

Puu-Vallilan alue on yksi lemppareista! Jos et ole vielä päässyt käymään alueella, ratikat 1, 7 ja 8 tuovat sinut perille.

Maali vai tapetti?

Maali!

Millä ruoalla eläisit, jos olisi pakko valita yksi?

Sushi! Rakastan raakaa lohta ja niitä vihreitä herneen näköisiä juttuja, joissa on karsee määrä suolaa päällä.

mitä pelkäät, pesojoonas

Jos koko maailma kuuntelisi sinua 30 sekuntia, mitä sanoisit, mihin asioihin puuttuisit tai minkälaisia toiveita tulevaisuutta varten toisit esiin?

”ÄLKÄÄ IHMISET LOPETTAKO AJATTELEMASTA!” En tiedä monesti tuon ennättäisi sanoa 30 sekunnissa. Välillä on sellainen tunne, että ihmiset ovat lopettaneet ajattelemasta. Ajattelemiseen kulminoituu niin moni asia: kunnioittaminen, huomaavaisuus, kriittisyys, läsnäolo, huolenpito, solidaarisuus, inhimillisyys.

Joten älkää ihmiset lopettako ajattelemasta, päinvastoin!

Voiko marraskuusta alkaa koskaan tykkäämään?

Ei voi.

Jos saisit lounastaa kenen tahansa elävän tai kuolleen julkkiksen kanssa, kuka se olisi ja mihin veisit sen lounaalle?

En tiedä miksi ekana mieleen pulpahti Spice Girlsit ja Cafe Regatta. Minä ja Baby Spice grillaamassa makkaraa Töölössä. Oishan siinä pureskeltavaa hetkeksi.

Mikä on sun lempiääni?

Tällä hetkellä kirjoitan tätä tekstiä ikkuna auki ja kyllähän nuo kesästä sekaisin menneet linnut ovat ihanaa kuunneltavaa.

Lemppari hotelliaamupala?

Cappuccino!

Kuka on  yksi ylitse muiden julkkisihastuksesi ja miksi?

Nykyään Meeri Koutaniemi ja Maria Veitola. Karismaattisia ja älykkäitä naisia. Musta tulee joka kerta ihan pikkupoika, kun olen heidän seurassaan. Lauri Tilkanen on kanssa oma lukunsa. 

Nuorempana Nylon Beatin mimmit sekä Emma Button oli kuumaa kamaa.

Mitkä asiat sua inspiroi?

Toiset ihmiset ja etenkin heidän intohimonsa seuraaminen. Solidaariset teot. Ihmiset, jotka ovat saavuttaneet tavoitteitaan ja taistelleet epäkohtia vastaan. Ihmiset, jotka ovat ottaneet hypyn tuntemattomaan siitäkin huolimatta, että pelottaa. Kauniit teot, joita ihmiset tekevät toisilleen.

Myös tarinat ihmisten takaa kiehtovat minua. Enkä tarkoita pelkästään julkkisten elämäkertoja vaan mielenkiintoisia tarinoita, jotka avaavat tirkistelyikkunan tuntemattoman pariin.

Jos sinulla olisi lapsi, millaisia arvoja toivoisit lapsesi omaksuvan sinulta?

Oikeudenmukaisuuden ja toisten kunnioittamisen. Tasa-arvon puolustaminen ei ole keneltäkään pois.

Mistä asioista huomaa, ettet ole jostain projektista niinkään innoissasi?

Tämä on hyvä kysymys! Tähän mulla ei ole kovinkaan konkreettista vastausta. Kyse on enempi tunteesta ja intuitiosta. Monesti mulla on etiäinen, ettei jokin asia innosta, mutta aina ei ole rohkeus riittänyt sanomaan sitä ääneen. Iän myötä olen oppinut luottamaan, että uusia tilaisuuksia tulee, vaikka sanoisi “ei” jollekin projektille. 

Asioihin tarttumisen vaikeus on yksi esimerkki, jolloin huomaan etten ole innostunut jostain. Siirtelen ja siirtelen kunnes on pakko. Toki joskus kyse on vain työtehtävästä, joka ei innosta ja onkin tärkeä käydä omassa mielessä jatkuvaa keskustelua, että mitkä asiat projekteissa innostavat ja mitkä eivät.

Sitten on myös hyvä käydä avointa keskustelua työnantajan kanssa, jos jokin projekti tai työtehtävä ei innosta. Itselläni on tosi hyviä kokemuksia, kun olen sanonut esihenkilölleni, että nyt ei nappaa yhtään tai tarvitsen uudenlaisia haasteita. Sen myötä onkin usein löytynyt yhdessä ratkaisuja vallitseviin fiiliksiin.

Mimmoista on olla sinä?

Sanoisin, että elän monin paikoin etuoikeutettua elämää. En ole elämässäni kokenut suuria vastoinkäymisiä ja olen aina saanut tukea ympäriltä olevilta. Universumi on antanut paljon, toki on sinnekin päin annettu jotain. Suurimmat henkiset kriisit on toivon mukaan käyty jo, mutta huomaan käyväni jatkuvasti keskusteluja itseni kanssa, että mitähän sitä seuraavaksi tekisi. 

Itsepäisyys ja periaatteelisuus ärsyttävät välillä jopa itseänikin, joten ei ole heleppoa täälläkään. (Rivien välistä voi haistaa sarkasmin).

Mitä pelkäät?

Menettämistä. Siis aivan kauhea ajatus, että elämässä tulee luopua asioista ja ihmisistä. Varsinkin ihmisistä. Jo ajatuksen tasolla tuntuu karmealle.

Kaikki on niin väliaikaista.

Jos saisit paljon valtaa, mitä tekisit sillä?

Lopettaisin suhmuroinnin. Ärsyttää välillä, kun ihmisten arjesta ja elämästä päättävät tekevät päätöksiään kyseenalaisin motiivein. Päätöksentekijöiksi tarvitaan moninaisuutta ja erilaisia ääniä, jotka aidosti haluavat hyvää toisille ihmisille.

Parveketupakointi olisi kanssa asia, jonka kieltäisin.

Mikä on vaikein asia hyväksyä elämässä?

Se, ettei tiedä jotain tai on väärässä. Perkele, miten vaikeaa se on myöntää itselleen, että on väärässä tai ei tiedä. Samaan aikaan ymmärrän oman rajallisuuteni, mutta haluan antaa sen viimeisen sanan asiaan, josta en edes välttämättä tiedä yhtään mitään, peittääkseni tietämättömyyteni. Miksi on niin vaikeaa sanoa, että en tiedä. Enkä tarkoita, että tulisi sanoa toiselle ihmiselle, vaan itselleni.

mitä pelkäät, pesojoonas

Onko sinulla joku pinttynyt tapa, jonka haluaisit muuttaa? Miksi?

Saatan kuulla mitä toinen ihminen sanoo ja silti sanoa, että anteeki mitä. Kai se liittyy siihen, että yritän ostaa lisäaikaa vastata johonkin kiperään kysymykseen. Tampereen Emma on oppinut olemaan toistamatta kysymystä ja Yael tulee kovaa vauhtia perässä.

Kadehditko jotain? Mitä?

Toisten ihmisten elämää ja arkea. Sillain hyvällä tapaa. Haikailen ja haaveilen monista asioista, joita ystäväni tekevät. Koen sen enempi inspiraationa kuin todellisena kadehtimisena, joka saattaisi kuormittaa mieltä huomaamatta.

Isot ja tiiviit kaveriporukat, etenkin sellaiset jotka ovat lapsuudesta asti pysyneet samana, ovat kadehtittavien asioiden listalla korkealla. Ja tarkoitus ei ole vertailla kaverisuhteitani mihinkää. Kyse on enempi sellaisesta, mitä itsellä ei ole, ja sen myötä haikailen aidan toiselle puolelle ”vehreämmän ruohon” perään. Tietämättä kylläkään mitä todellisuudessa aidan toisella puolen on.

Mikä pitää sinut järjissäsi tässä hullussa maailmassa?

Eskapismi, jota esimerkiksi sosiaalinen media tarjoaa päivittäin. Joni Hesselgrenin videota antavat hyvän mahdollisuuden paeta todellisuutta edes kahdeksan minuutin ajaksi.

Tykkäätkö puolukasta?

Pelkiltään puolukka ei kyllä maistu, mutta esimerkiksi kaalilaatikon kanssa must-juttu! Samoin talkkuna-puolukkarahka on mun makuun.

Milloin viimeksi pysähdyit vain olemaan itsesi kanssa?

Nyt heti tämän jälkeen!


Isyys on homojen hommaa – Kuinka tulla isäksi homona?

15-vuotiaana luulin tietäväni, kuinka lapsia oikein tehdään. 15 vuotta myöhemmin huomasin olevani täysin ulapalla asian suhteen. Kuinka tulla isäksi homona?

Kirjoitin kolumnin isyydestä Motiivi-lehteen ja ajattelin jatkaa tuota pohdintaa myös täällä blogin puolella. Kolumnini käsitteli isäksi tulemista seksuaalivähemmistöön kuuluvana, mutta aihe liippaa myös aika läheltä sinkkumiehiäkin seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta. Lapsien saaminen on asia, jota olen viimeiset vuodet pohtinut, kylläkin ilman suurta vauvakuumetta. Seksuaalivähemmistöön kuuluvana asiaa tulee tarkastella aivan uudella tapaa mitä koulun penkillä on opetettu 90-luvulla. Perheen perustamisesta homoparina, mutta etenkin sinkkumiehenä, puhutaan yllättävän vähän meidän yhteiskunnassa.

Nuorempana naureskelimme kavereiden kanssa vitsihuumorilla isänpäivän tienoilla, että kuinkakohan monta onnittelukorttia kukin mahtaa saada ympäri Suomea. ”Tosi mies” huumoria konsanaan. Toista se on nyt, kun asiaa tulisi vakavammin harkita ja suunnitella tulevaisuutta. Tuntuu jokseenkin kummalliselta, kuinka parin viime vuoden aikana olen vasta ymmärtänyt, että isyyden tavoittelu kuuluu myös minulle.

Pitkään oltuani sinkkuna, ohitin ajatuksen isyydestä, koska perhekäsitykseeni ei kuulunut sinkkuisät. Yksinhuoltaja äitejä kuuluu lähipiiriin useitakin, yh-isää ei yhtään. Perheen perustaminen samaa sukupuolta oleville pariskunnille tuli myös mahdolliseksi tasa-arvoisen avioliittolain myötä vasta vuonna 2017. Perhekuvasto on ollut aika homogeenistä läpi ikäni.

Kuinka tulla isäksi homona, pesojoonas

Minustako isä?

Heräsin vasta kolmenkympin tienoilla miettimään kriittisemmin perheen perustamista ja perhekäsityksen kyseenalaistamista. Muistan, kun olin bussissa matkalla Khao Lakiin ja kuuntelin podcastia, jossa vieraana oli upea Jani Toivola. Jani kertoi isäksi tulemisesta, perheen perustamisesta. Se oli kaikin puolin hurjaa kuunneltavaa! Sinkku, avoimesti homoseksuuali mies puhui, kuinka hänestä oli tullut isä. Ensimmäistä kertaa eläessäni kuulin, kun mies oli perustanut perheen ilman puolisoa.

Sana perhe tuo mieleen miehen ja naisen, jotka asuvat saman katon alla. He ovat parisuhteessa tai naimisissa. Perheeseen  liittyy monesti myös lapsi tai lapsia. Toisinaan lemmikki. Yksinhuoltaja äiti voi muodostaa perheen lapsensa/lapsiensa kanssa. Viikonloppuisä on viikonloppuisä.

Janin tarinan kuuleminen teki näkyväksi ajattelunvinoumani: perhekäsitykseni oli aivan liian ahdas, vanhanaikainen ja heteronormatiivinen. Ajattelin juuri niin kuin minulle oli opetettu ja kuinka olin oppinut. En kyseenalaistanut tuota tarinaa vaan ainoastaan hain vahvistusta ympäriltäni sille. Vertasin itseäni sisaruksiini, ystäviini ja kadulla vastaan tuleviin tuntemattomiin lastenrattaita työntäviin pariskuntiin. Peilatessani itseäni näkemääni, ajattelin, ehkei minulla ollut tässä vaiheessa oikeutta perheeseen tai edes siitä haaveiluun.

Homona lapsia, kiitos!

Aloin ystävieni rohkaisemana luomaan uudenlaista narratiivia mielessäni omasta tulevaisuudestani. Sen sijaan, että ikuiset sinkkuvuodet olisivat vain jatkuneet villeinä ja vapaina, oli tämän rinnalle tullut ajatus leikkipuistoista ja pukluräteistä. Sinkkuisästä. Toki vain ajatuksen tasolla. Harkitsin jopa koiran ottamista, jolloin osa ystävistäni alkoikin toppuuttelemaan minua. 

Kun ryhdyin ”lapsentekopuuhiin”, eli menin Googleen ja kysyin ”Kuinka mies tekee lapsia”, huomasin, kuinka tietämätön olinkaan perheen perustamisesta. Kaikki koulun seksivalistustunneilla saadut opit olivat aika hyödyttömiä. Ei biologian tai terveystiedon tunneilla käsitelty miespariskunnan tai miehen halua perustaa perhe itsellisenä. Apilaperhe, kumppanuusvanhemmuus ja sijaissynnyttäminen olivat täysin vieraita käsitteitä ennen tätä päivää. Adoptiosta kyllä puhuttiin ja uutisoitiin lapsuudessani monesti. Tiettävästi ainoastaan yksi itsellinen mies on saanut adoption Suomessa sekä vasta pari kuukautta takaperin ensimmäinen miespari sai perheen ulkopuolisen adoption Suomessa. Adoptio on pitkälti nähty heteroperheellisten juttuna ja epäilen, että se tullaan myös tulevaisuudessakin näkemään.

Kuinka tulla isäksi homona, pesojoonas

Moni kauhisteli ja kummastelee vieläkin Lapsi tuntemattoman kanssa tv-ohjelmaa. ”Kuinka pitkälle viihdettä oikein voidaan viedä?” Uskoisin, että samat ihmiset kauhistelivat Häät tuntemattoman kanssa ohjelmaa. Harva kuitenkaan kauhistelee yhtä äänekkäästi houkutusten saarella kuvattavaa parisuhteita repivää viihdeohjelmaa, joka vuosien ajan on tarjonnut kansalle leipää ja sirkushuveja. Mikä son moraalista ja mikä ei. Mikä opettavaista ja mikä silkkaa viihdettä. 

Moni hetero, varsinkaan perheellinen, ei välttämättä ymmärrä tai näe, mitä Lapsi tuntemattoman kanssa ohjelma teki näkyväksi. Se toi ensimmäistä kertaa isosti esille yhteiskunnassamme hiljennetyn aiheen: yksin asuvien ja seksuaalivähemmistöön kuuluvien miesten halun tulla isäksi.

Kuinka tulla isäksi homona, pesojoonas

Isyys on tasa-arvokysymys

Tasa-arvoisen perhepoliitikan parissa tehdään jatkuvasti töitä, kiitos siitä! Sanoisin, että suurin työnsarka on kuitenkin meidän asenteissamme. Kenellä on oikeus tulla vanhemmaksi? Voiko mies olla tasavertainen vanhempi naisen kanssa? Miten huomioimme sukupuolten väliset erot perheen perustamisessa? Tarvitseeko lapsi äidin ja isän, vai välittävän vanhemman/vanhemmat? 

Olen turhautuneena seurannut keskustelua syntyvyyden laskusta, kun synnytystalkoisiin lähinnä kaivataan heterosuhteessa olevia pariskuntia. Tai tältä ainakin minusta on tuntunut. Tiedän, että väestömme koostuu pitkälti juurikin heterosuhteissa elävistä pariskunnista, ei meistä vähemmistöissä olevista. Samaan aikaan yksin asuvien määrä Suomessa on kasvussa. Jopa 44% suomalaisista asuu yksin. Suomessa sinkkunaisten ja -miesten määrä on EU:n keskiarvoa suurempi. Syntyvyyden nostamiseksi ratkaisut ovat varmasti moninaiset. Toki ”vanhoina hyvinä aikoina” kun vielä oli vanhanpiian ja vanhanpojan verot Suomessa, saatiin verotuksella ohjattua sinkkuja ja pariskuntia lisääntymään verolievennyksillä. Vastaavanlainen politiikka ei varmastikaan toimisi vuonna 2020.

Ihmettelen, kuinka julkisessa keskustelussa seksuaalivähemmistöjä tai sinkkuja harvoin nähdään yhtenä ratkaisuvaihtoehtona syntyvyyden nostamisessa. Tämä kertonee paljon meidän näkemyksestämme perheestä – siis ydinperheestä. Haluaisin kovasti olla mukana tässä kaikkia meitä koskettavassa yhteiskunnallisessa haasteessa, mutta minunlaisille miehille ei tunnu olevan käyttöä. 

Kuinka tulla isäksi homona, pesojoonas

En suinkaan halua tehdä itsestäni marttyyria tai haaveile lapsista hyvinvointivaltion pelastaminen mielessäni. Sen sijaan haluaisin tasa-arvoisesti lähtökohdat perheen perustamiseen – olin sitten sinkku tai parisuhteessa toisen miehen kanssa oleva. Haluaisin olla osallisena yhteiskunnallisessa keskustelussa, en sivusta seuraaja. Minunlaisia miehiä on varmasti muitakin, tuskin olen yksin näiden ajatusten kanssa. Kuulkaa ja nähkää meidät myös, kun puhutte syntyvyyden laskusta ja perhepolitiikasta. Haastakaa käsitystänne perheestä ja etenkin ydinperheestä. Annetaan tilaa mahdollisimman monelle haaveilla niinkin kauniista ja rohkeasta asiasta kuin perheen perustamisesta.

Niin kai se on, että iän myötä moni asia kääntyy päälaelleen. Tulevana isänpäivänä tuskin enää odotan isäinpäiväkortteja menneisyydestä, saatika vitsailen niistä. Todennäköisempää on, että täyttelen lapsentekokaavakkeita. Niinhän niitä lapsia kuulemma nykyään tehdään.


Nämä asiat miesten tulee ymmärtää menkoista

Kaupallinen yhteistyö Kirkon Ulkomaanapu

Torstaina 28.5. on kuukautispäivä, jota vietetään Maailmalla ja Suomessa. Päivämäärään liittyy hienoa symboliikkaa: Numero 28 viittaa keskimääräiseen kuukautiskierron kestoon päivinä ja numero 5 taas on keskimääräinen vuotopäivien lukumäärä. Päivän tavoitteena on rikkoa tabuja kuukautisista, mutta myös nostaa esiin epäkohtia, joita tytöt ja naiset ympäri maailman kohtaavat kuukautisten takia. 

Yhteiskunnan asenneilmapiirin muutokseen tarvitaan myös poikia ja miehiä. Kirjoitin vuosi sitten Menkat – Naisten juttu -blogikirjoituksen, joka on muuten yksi blogihistorian luetuimmista ja kommentoiduimmista kirjoituksista. Yhtä lailla menkat ovat myös meidän miesten juttu, sillä ylläpidämme monia tabuja, myyttejä ja olettamuksia niihin liittyen. Menkkatietämättömyys voi lisätä meissä miehissä empatian puutetta ja pahimmissa tapauksissa johtaa kiusaamiseen sekä ahdisteluun. 

Koen tärkeäksi, että miesten tulee myös osallistua menkkakeskusteluun, jotenka veljet, nämä asiat miesten on tulee ymmärtää menkoista.

Kuukautispäivä, pesojoonas, kirkon ulkomaanapu

Menkat ovat yksilölliset eli jokaisella erilaiset

”Se aika kuusta” on yksi typerimmistä sanonnoista. Älä käytä tuota sanontaa! Suosittelen luottamaan ”painettuun sanaan”, eli sanaani, ja luopumaan tuosta fraasista. Sen sijaan, että ohittaisimme naisten menkat kulahtaneella sanonnalla, tulisi meidän juurikin tehdä tilaa keskustelulle. Tehdä näkyväksi, että noin puolella maailman väestöllä on menkat!

Kuukautisiin liittyviä tuntemuksia ja oireilua ei tule niputtaa yhdeksi asiaksi. Osalla oireet saattavat olla kivuttomia ja kuukautisiin ei liity sen kummempia oireita. Toisilla taas kivut ovat niin kovia, että he tarvitsevat sairaslomaa. Tällöin kylläkin kyseessä voi olla sairaus, kuten endometrioosi. Sitten taas suurimmalla osalla kuukautisoireet ovat kaikkea tältä väliltä. ”Se aika kuusta” voi olla kenellä tahansa. Itselläni oli viimeksi viime sunnuntaina, kun mielialani vaihteli yleisestä vitutuksesta päänsärkyyn. Mielialamme vaihtelevat riippumatta onko meillä kuukautiset tai ei.

Kuukautisiin onkin hyvä suhtautua neutraalisti. Kysymällä ja keskustelemalla saat esimerkiksi selville, miten puolisosi tai ystäväsi kokee menkat. Mitä hänen kanssaan olisi hyvä huomioida kuukautisten aikaan? Miten pystyisit harjoittamaan myötätuntoa toisen rinnalla, esimerkiksi työpaikalla. Vain 5% miehistä kokee kiusalliseksi menkkakeskustelun puolison kanssa, kun taas jopa 24% naisista kokee vastaavan keskustelun kiusaannuttavaksi. Mielenkiintoisia lukuja, sillä olisin ajatellut näiden olevan juurikin toisinpäin.

Miehet, olkaamme rohkeita aloittamaan keskusteluja tästä tärkeästä aiheesta, ilman vittuilua!

Kuukautispäivä, pesojoonas, kirkon ulkomaanapu

Menkkaseksi

Verta joka paikassa! Ei, ei, ei! Toki kuukautisvuotoa voi suurella todennäköisyydellä esiintyä menkkaseksin aikana. Jos vuotoa ilmenee, ei sitä kannata pelätä tai ainakaan syytellä ketään siitä. Jos se vie halut, maailma ei siihen kaadu. Seksiä voi harrastaa monella muullakin tapaa kuin yhdynnällä. Tärkeintä on kunnioittaa toista.

Kuukautisvuodon määrä on yksilöllistä ja vaihtelee. Keskimäärin vuotoa on noin kahdesta kolmeen ruokalusikallista koko kuukautisten aikana. Ei siis puhuta suinkaan mistään “verilöylystä”, jolta se saattaa joskus miesten pallien paukuttelu keskusteluissa kuulostaa. On hyvä tiedostaa, että vuoto saattaa aiheuttaa häpeän tunnetta naiselle. Sen takia siihen suhtautumisen tulee olla sensitiivistä ja toista arvostavaa. 

Menkkaseksin harrastaminen ei myöskään ole mikään goals. Seksi kuukautisten aikaan on seksiä. Ei mitään sen ihmeellisempää, joten voit ihan hyvillä mielin ottaa sulan hatustasi pois, jos sellaisen olet sinne jo laittanut. Itselleni tuli myös uutena tietona, että kuukautisten aikana voi tulla raskaaksi. En tiedä mistä tämä myytti on iskostunut takaraivooni, ettei tuolloin lapsenteko ole suotuisaa. Mahdollisuus raskaaksi tulemiseen on myös kuukautisten aikaan. Muista tarpeen tullen ehkäisy myös kuukautisten aikaan.

Kuukautishäpeä

Kuukautiset ovat osa naiseutta. Siskot, kertokaa jos olen väärässä! Tämän ymmärtäminen on tärkeää, sillä kuukautishäpeä aiheuttaa monille naisille epämiellyttäviä hetkiä ja tunteita. Tämä harvoin näkyy ulospäin, sillä asiaa on opittu peittämään eikä siitä puhuta kovinkaan runsaasti ääneen, onhan kuukautiset monella tapaa tabu. Kuukautishäpeästä tuleva stressi on aivan turha energiasyöppö ja pahimmillaan häpeä saattaa aiheuttaa sulkeutuneisuutta. 

Kuukautisista johtuvaa häpeää saattaa olla vaikea sanoittaa ääneen, niin kuin häpeän tunnetta ylipäätään on. Jotta me miehet oppisimme ymmärtämään asiaa laajemmin ja tunnistamaan, mistä ilmiössä on kyse, tulee meidän rohkeasti liittyä keskusteluun. Kysyä esimerkiksi puolisolta, onko hän kokenut häpeän tunteita kuukautisten takia. Onko hän jättänyt jotain tekemättä johtuen kuukautisista. Miltä ylipäätään tuntuu puhua kuukautisista ääneen.

Lyön myös pääni pantiksi, jos meiltä miehiltä tulisi kerran kuukaudessa peniksen päästä verta, olisi suhtautuminen aiheeseen erilainen. ”Miesten menkat” olisivat yhteiskunnassamme varmasti näkyvämmät, hyväksytymmät, tutkitummat ja mahdolliset siteet tai vastaavat välineet olisi kaikkien saatavilla ilmaiseksi tai ainakin verottomina. Toki tämä on jossittelua, mutta en uskoa, etteikö tämä skenaario olisi kaukana todellisuudesta. On siis hyvä muistaa veliseni, kuinka maailma voisi maata, jos menkat eivät olisi ainoastaan naisten juttu. 

Kuukautispäivä, pesojoonas, kirkon ulkomaanapu

Kuukautispäivä maailmalla

Kuukautishygienia on perusedellytys ihmisoikeuksien toteutumiselle. Meillä Suomessa ollaan monella tapaa edistyneitä tämän asian suhteen. Tyttöjen ei tarvitse keskeyttää koulunkäyntiä, heitä ei eristetä kotona piharakennukseen tai heitä ei käsitellä likaisina kuukautisten takia. Toki parannettavaa meillä on vielä ainakin verotuksen korjaamisessa sekä uskoisin, että muutama lisäeuro esimerkiksi endometrioosin tutkimiseen voisi nopeuttaa toimivien lääkehoitojen kehittämistä.

Monissa kehitysmaissa asian laita on täysin toinen. Kuukautisköyhyys saa tyttöjä ympäri maailman jättäytymään pois koulusta menkkojen ajaksi. Saniteettitilojen ja kuukautissuojien puute on todellinen ongelma monissa kehitysmaissa. Intiassa 66%:ssa kouluista ei ole toimivia wc-tiloja. 83%:lla tytöistä Burkina Fasossa ja 77%:lla Nigeriassa ei ole koulussa paikkaa, jossa voisi vaihtaa kuukautissuojan. Luvut ovat todella korkeita ja epätasa-arvoa ylläpitäviä.

Tekee tosi pahaa kirjoittaa nämä: Tytöille voi olla normaalia harrastaa seksiä vanhempien miesten kanssa, saadakseen rahaa kuukautissuojien ostamiseen. Osa tytöistä käyttää kuukautissiteiden sijaan hiekkaa, likaisia riepuja tai pahimmillaan laittavat kiven sisälle emättimeen tukkiakseen kuukautisvuodon.

Kuukautispäivä, pesojoonas, kirkon ulkomaanapu

Koulutus on paras investointi kohti tasa-arvoisempaa maailmaa. Tuntuu vääryydelle, että jo valmiiksi heikommassa asemassa olevien mahdollisuutta koulutuksen pariin laimminlyödään uskomusten ja tietämättömyyden takia. Yhdenkään tytön ei tule jäädä pois koulusta kuukautisten takia, jos hän ei sitä itse halua. Kirkon Ulkomaanapu tekee töitä sen eteen, että jokaisella tytöllä olisi mahdollisuus laadukkaaseen koulutukseen – myös kuukautisten aikana.

Kirkon ulkomaanapu jakaa hygieniapaketteja, rakentaa kouluihin erillisiä vessoja, joissa on käsienpesupisteet, jakaa tietoa hyvästä kuukautishygieniasta ja tekee vaikuttamistyötä haitallisten perinteiden kitkemiseksi kehitysmaissa. Haastankin sinut mukaan kuukautis- tai kertalahjoittaksi auttamaan kaikista köyhimpien maiden tyttöjä pääsemään kouluun myös kuukautisten aikana!

Jo 12 eurolla saa hygieniapaketin, 24 eurolla kaksi pakettia ja 36 eurolle kolme jne. Pienelläkin summalla voidaan saada aikaan isoja asioita.

Liity kuukautislahjoittajaksi tai tee kertalahjoistus tästä ja tue tyttöjä!

Kuukautispäivä 28.5.

Blogikirjoitusta varten haastattelin naisia, joiden kokemuksia ja tuntemuksia peilaan kirjoituksessa.


Karanteenin päätös – Ryijytuoli ja viimeiset päivät eristyksessä

En ymmärrä, miten aika voi juosta näin vikkelää vauhtia eteenpäin. Olin kuvitellut, että nyt kun joudun olemaan karanteenissa, aika matelisi ja tylsyys koulisi sieluani (nyt on traagisuutta pelissä). Mutta ei, päinvastoin. Esimerkiksi eilen jouduin skippaamaan kiireiden takia ystäväporukan Hangouts-treffit. Toistan, kiireiden takia. Huvittaa itseänikin. Toki kiire ei ehkä ole se oivallisin sana kuvaamaan todellisuutta. Olen halunnut pitää kiinni omasta ajastani sekä hitaista aamuista.

Virallinen karanteeni tuli viime viikon perjantaina päätökseensä. Hetkellisesti olo tuntui kevyemmälle, kun sai lisää liikkumatilaa omaan arkeen. Tovin tuumailun jälkeen, ymmärsin, ettei se arki kauheasti kuitenkaan tule muuttumaan lähipäivinä saatika viikkoina. Toki ei tässä kovin suuria muutoksia päiviin oikein ole tarvettakaan. Nyt kun maailma on ylösalaisin, itse ainakin haen turvaa ja rauhallisuutta juurikin rutiineista. Ehkä se on myös tekijä, jonka seurauksena koen päivien verkkaisen etenemisen.

pesojoonas, ryijytuoli

Kaikista haastavimpia hetkiä viikoissa ovat olleet viikonloput, etenkin perjantai- ja lauantai-illat. Normaalin tapaan juuri noina hetkinä tulisi oltua ystävien kanssa ulkona syömässä tai viettämässä muuten iltaa. Viime viikonloppuna juhlimme bingon merkeissä ystäväni syntymäpäiviä, joka itsessään oli jo huvittavan hauskaa. Ryhmäpuhelun loputtua, ilta päättyi kuin seinään. Normaalisti iltaa on joko jatkettu pienemmällä porukalla tai sitten kotimatkalla poikettu vielä grillin kautta hakemaan pientä purtavaa. Olo tuntui jokseenkin tyhjälle tuon illanvieton jälkeen. Hetkellisesti jopa mietin, olinko edes synttäreillä?

Operaatio ryijytuoli

Kotimatkalla Thaimaasta Suomeen bongasin Instagramissa Muitaihania Tiinan ryijytuolin. Muutamia vuosia sitten olin bongannut Pupulandian blogista Ragmaten saman henkisen tuolin päällisen. Juttelin Tiinan kanssa mitä tuollaisen ryijytuolin tekeminen oikein vaatii, ja hän uskotteli, ettei kovinkaan paljoa. Ainoastaan oikeanlaisen tuolin, trikookudetta sekä pitkää pinnaa. Kyselin Instagramin puolella löytyisikö keneltäkään ylimääräistä Ikean mallistosta jo poistunutta Gratulera-tuolia, johon Tiina oli tehnyt oman ryijynsä. Omaksi yllätyksekseni 24 tunnin sisään tuosta stoorista, kyseinen tuoli löytyi kotiinkannettuna Korpilahdelle. Yhtäkkiä nenän edessäni oli iso kasa trikookuteita sekä tuunattava tuoli.

Tiina ohjeisti melkein kädestä pitäen IG liven välityksellä, kuinka tuolia aletaan ryijyttämään. Niin kuin hän lupasi, se oli helppoa kuin heinänteko. Tosin en ole koskaan heinää tehnyt, mutta luotan tuohon sanontaan yhtä paljon kuin omiin käsityötaitoihini. Ajattelin, että projekti olisi ohi muutamassa päivässä. Toisin kävi. Työ eteni alkuspurtin jälkeen vähän hitaammin, sillä sormenpäät alkoivat kokemaan kovia. 14 päivää, muutaman dokumentin ja sarjamaratonin jälkeen tuoli valmistui vihdoinkin, ja se on ihana! Hymyillyttää joka kerta, kun katson sitä. Omin kätösin tuunattu karanteenituoli! Se suorastaan huutaa syliinsä. Tuoli toimii myös jonkinlaisena muistona tästä eriskummallisesta ajasta. Se, minne tuoli sijoittuu asunnossani, on mysteeri, sillä tajusin ettei minulla ole edes tarpeeksi tilaa yksiössäni tälle ihanuudelle.

Tarkemmat ohjeet tuolin tekemiseen löytyy Tiinan blogin puolelta.

pesojoonas, ryijytuoli
pesojoonas, ryijytuoli

Aloitin myös taannoin toisen projektin ryijytuolin ohella, nimittäin kylvöpuuhat. Olen haaveillut Helsinkiin muuttaessani, että minulla olisi käytössäni parveke tai oma piha, jotta pystyisin istuttamaan kesäisin aina omat yrtit ja salaatit. Tämän unelman toteutumista saanen kuitenkin odotella tovin, joten päätin tehdä välimallin ratkaisun. Istutan yrtit nyt ja mietin myöhemmin, mihin sijoitan ne Helsinkiin saavuttuani. Meidän taloyhtiön takapihalta löytyy muutama käyttämätön istutuslava, jotka voisin valjastaa tähän käyttöön, tai sitten tuuletusparvekkeelle kyhäillä pienen puutarhan. 

Minulle kylvämisessä ei niinkään ole oleellista se, että pääsisin korjaamaan satoa jossain vaiheessa. Enempi nautin itse prosessista. Siitä kun pääsee laittamaan kädet multaan, kastelemaan ruukkuja ja odottamaan pienten taimien tuloa. Toki jokaikinen oman maan tomaatti ja salaatinlehti ovat kirsikoita kakun päällä.

pesojoonas, ryijytuoli

Paluu työelämään

Aloitin tällä viikolla myös virallisesti työt. Tai kovasti ainakin yritän. Ensimmäinen etäpalaverikin on pidetty ja keskiviikkona olisi vuorossa ensimmäinen tiimipalaveri etänä. En ole oikein koskaan osannut nauttia etätöistä. Toki jos on selkeä työtehtävä, joka vaatii keskittymistä, silloin mieluiten sulkeudun muilta työn pariin. Olen tehokkaimmillani ja parhaimmillani juurikin tiimityöskentelyssä. Saan tosi paljon muilta ihmisiltä ideoita ja draivia. Tykkään olla avuksi toisille ja voisin toimia vaikka vakituisena tukihenkilönä organisaatioissa (saa soitella!). Jännittynein fiiliksin odotan, miten työt tästä käynnistyvät ja kuinka saan itseni valjastettua muiden avuksi.

Vähän olen myös jännittänyt, miten töitä riittää keväälle ja kesälle. Moni projekti on tällä hetkellä jäissä tai siirretty syksylle. Olen yrittänyt ajatella tämän vaiheen jonkinlaisena jatkeena Aasian lomailulle. Hiljaisina ajanjaksoina ruokkia omaa luovuutta ja kasvattaa tietotaitoa. Ottaa vain iisisti ja kehittää itseäni. Hengähtää ja opetella muotoilemaan työpäiviä minulle sopiviksi. Taloudellisesti uskon pärjääväni kesän yli, joten sen suhteen turvattomuuden tunne ei kalva mieltäni.

Toivottavasti mahdollisimman monella talous ja ennen kaikkea pääkoppa kestää tämän erikoisajan yli.

<3

Ps. Kurkkaa myös karanteenipäiväkirjan ensimmäinen kirjoitus. Nopeasti tää aika menee.


Kirjavinkit aloittelevalle ja kokeneelle lukijalle

Tuntuu, että kirjat ovat nousseet ensimmäistä kertaa (vihdoinkin) pysyvämmin osaksi arkeani. Lukuintopiikkejä on ollut useita kertoja, mutta into on kadonnut yhtä nopeaan kuin tullutkin. Yleensä lukuinnon tukahduttamiseen on riittänyt ainoastaan yksi huono lukukokemus. Kirja, joka ei vain ole lähtenyt lentoon tai on ollut vaikeaa luettavaa.

Kirjojen kesken jättäminen tuntuu brutaalille kirjoittajaa kohtaan, vaikkei hän edes tiedä, että luen hänen kirjaansa saatika jätän kesken sen. Elokuvien ja TV-ohjelmien kohdalla asian laita on aivan toinen. Vielä herkemmällä liipaisin on Ihmisten Instagram stoorien kohdalla. Kirjassa on jotain selittämätöntä arvokkuuden tuntua, ehkä jopa jotain symboliikkaa, minkä takia niiden kesken jättäminen tuntuu väärälle.

Viime vuonna luin ennätysmäärän kirjoja, jos ei lasketa ammattikorkeakouluaikoja, jolloin opintojen eteneminen oli riippuvainen luettujen kirjojen määrästä. Viime vuoden saldo oli 13 kirjaa, eli kirja per kuukausi. Tahti on sen kuin vain kiihtynyt, sillä tällä hetkellä  luettujen kirjojen määrä on seitsemän ja kaksi opusta olen jättänyt kesken. Edistystä siis silläkin rintamalla.

Kokosin kirjavinkit teille viime aikaisista luetuista kirjoistani. Tämän lisäksi pyysin ”kirja-, kirjoitus- ja elämämentoriltani” omat, kirjallisuuteen ehkä keskivertotallaajaa enemmän vihkiytyneen kirjavinkit. Veera Kaukoniemi on hyvä ystäväni, copywriter ja kirjallisuustieteen maisteri. 

Hän on myös se henkilö, jonka puoleen olen aina kääntynyt, kun joku kirja tuottaa haasteita minulle tai en vain ymmärrä kirjan juonta. Somessa paljon nosteessa ollut Emmi-Lii Sjöholmin Paperilla toinen, on hyvä esimerkki kirjasta, joka lähti lukukokemuksena kuin purkka tukasta. Veera osasi hyvin avata mahdollisia syitä tähän. 

Veera lupasi myös vinkata omat suosikkinsa ja mihin näissä kirjoissa ehkä kannattaa hänen mielestään kiinnittää huomiota, jos haluaa löytää niistä jonkun syvemmän tason. Veeran ajatuksia kirjallisuudesta ja genrevihasta voit kuunnella Takakansi-podcastista, jossa hän vieraili viime vuonna.

Veera hostaa myös ajoittain matalan kynnyksen kirjallisuustapahtumia kalliolaisessa Riski Sip & Shop -baarissa Helsingissä

Joonaksen kirjasuositukset

Suvi Vaarla: Westend (WSOY)

Kirjoitinkin pidemmän kirjoituksen Westend-kirjasta jo viime vuoden puolella. Lyhykäisyydessään kirjasta: Kirja on yksi parhaimmista lukemistani (ja samalla muistaakseni myös yksi ainoista) teoksista, joka on vahvasti sukupolvikokemuksellinen.  90-luvun laman lapsena kirja antoi aikamatkan ruskean eri sävyisiin hetkiin ja Marie-keksien makuisiin vuosiin. Olen itse syntynyt 1988, joten nuoren ikäni vuoksi lama ei jättänyt sen kummempia jälkiä mieleeni. Lapsuudestani muistan kuitenkin tuon henkisen raskauden ja taakan, jonka varmasti jokainen vanhempi ihminen tuntee vieläkin mielessään tai maksaa kallista hintaa vieläkin

Uskomatonta miten kirja sanoitti hyvin mielen päällä olleita ajatuksia lapsuudesta, joita minulla on noilta ajoilta mutta en ole osannut sanoittaa niitä oikein. Paljon siis kysymysmerkkejä ja ihmetyksiä, niukkuutta ja häpeää, yhteisön voimaa ja yksilöiden romahduksia. 

Olga Kokko: Munametsä (S&S)

Hervoton on oikea sana kuvaamaan tätä jokseenkin ironista teosta. Tietyllä tapaa pystyn samaistumaan kirjan stereotyyppiseen helsinkiläiseen hahmoon, joka löytää unelmaduuninsa, mistäs muualtakaan kuin mainostoimistosta, ja jonka elämä on täynnä ”kalliolaisia mieltymyksiä”. Jos jotain niin kirja ainakin laittoi nauramaan itselleen (joka on aina tervetullutta) ja muistuttamaan ettei kaikkea kannata ottaa niin vakavissaan. 

Jos Henriikka Rönkkösen Mielikuvistuspoikaystävä iski nauruhermoon, suosittelen nappaamaan tämän teoksen lukuun. Teoksissa on aika paljon samanhenkisyyttä. Kepeää, humoristista ja nopeaa luettavaa.

Tämän tyyppisiä kirjoja olisi vaihtelun vuoksi myös kiva lukea miespäähenkilön kertomana. Toki en osaa sanoa, toimisiko se lainkaan tai mitä se vaatisi toimiakseen. Jos on vinkata teoksista, jossa kieriskellään sinkkumiehen itsesäälissä ja yhden illan hairahduksissa, kertokaa ihmeessä!

Max Seeck: Uskollinen lukija (Tammi)

Okei, ehdottomasti viime vuoden yksi parhaimmista lukemistani kirjoista. Kirjat harvoin koukuttavat minua, mutta tämän teoksen kohdalla odotin iltaa, jolloin pääsin taas käsiksi ratkomaan murhamysteeriä. Kirja meni sen verran ihon alle, että murhan ratkominen jatkui myös unissa.

Kirja on kohtuullisen raaka, joka tuntuu hassulle, että jopa kirjoissa voisi olla suositusikärajat. En suosittele lukemaan teosta, jos esimerkiksi ruumiin polttaminen saattaa aiheuttaa jokseenkin ikäviä tuntemuksia. Rakastin Saw elokuvia, joissa raaka ja repaleinen mielikuvitus riuhtoi ihmisiä mitä kuvottavimpiin kuolemiin, ja joissa taisteltiin aikaa vastaan. Uskollisessa lukijassa on samoja psykologiselle trilleri ominaisia piirteitä. 

Suosittelen tekemään mind mapia kirjaa lukiessa. Tulee hetkellisesti pieni tunne, että olisi itsekin Keskusrikospoliisissa töissä.

Eino Nurmisto: Homopojan opas (Otava)

Kirja, jonka olemassaoloa olisin varmasti kaivannut nuorena poikana. Onneksi teos on vihdoinkin puskettu ulos, kiitos Einon. Kirja on kirjoitettu nuorille pojille, jotka tutkiskelevat ja hakevat omaa seksuaalisuuttaan. Niille, jotka eivät välttämättä sovi annettuun muottiin tai ei saa koulun terveystiedon tunneilta vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin seksuaalisuudesta. Kirjassa on myös oma osionsa homopojan vanhemmille ja lähipiirissä oleville, mikä antaa näkemystä uuden, ehkä vähän haastavan asian käsittelyyn.

Ostin kyseisen teoksen fyysisenä kappaleena mutta päädyin kuitenkin kuuntelemaan sen. Kirja saattaa jopa toimia kuunneltuna paremmin, sillä lukijan ääni muistuttaa pelottavan paljon samalle kuin itse kirjailijan, Einon. Suosittelen siis ottamaan muutaman Instagram stoorin Einolta alle ennen kuin sukellat peppuseksin saloihin.

Blogissani löytyvä ”Dear Eino, sattuuko eka kerta perseeseen” on yksi luetuimmista postauksistani. Aihe siis puhuttelee, eikä vain homopoikia. 

Tiia Forsström: Ammattirakastaja (Like)

Koin olevani seksuaalisesti aika avoin sekä avarakatseinen, kunnes kuuntelin Tiia Forsströmin kirjoittaman kirjan seksityöntekijän arjesta Suomessa. Huomasin kirjan edetessä, kuinka saatoin häpeissäni välillä katsoa ettei kukaan huomaa, mitä kirjaa oikein kuuntelen. Toisinaan taas sain itseni kiinni pinttyneistä ennakkoluuloistani. Kun taas toisinaan nousin seisomaan nyrkki ojossa, puolustamassa seksityöntekijöiden oikeuksia ja vaatimassa heille kuuluvaa arvostusta. Myötäelämässä niiden ihmisten rinnalla, joilla ei ilman seksityöläisiä olisi mahdollisuutta kokea ihmisen kosketusta tai tulla edes nähdyiksi kokonaisina ihmisinä.

Kirja ei ole pelkkää seksityön glorifiointia, vaan siinä on hyvin otettu huomioon alalla olevat haasteet ja ongelmakohdar, joita ei pidä unohtaa. Uhkakuville ei myöskään saa antaa liian suurta valtaa yhteiskunnallisessa keskustelussa, varsinkin jos ne pohjautuvat tunteisiin, ei faktaan. Forsström kertoo kirjassa paljon omakohtaisia kokemuksia sekä tuoden myös muiden alalla olevien näkemyksiä esiin. Kirja suorastaan pakottaa kohtaamaan omia ennakkoluuloja ja asettumaan toisten ihmisten asemaan.

Teos on hurjan rohkea, mikä toivon mukaan avaa niin yhteiskunnallisen kuin poliittisen keskustelun. Forsström taitaa olla ensimmäinen suomalainen, joka puhuu avoimesti omilla kasvoillaan seksityöläisen työstä.

Pajtim Statovci: Bolla (Otava)

Bolla on ensimmäinen ”korkean profiilin” kirja, jonka olen lukenut. Finlandia-voittaja, kirjojen Oscar- tai Jussi- pystin saaja. Tällaiselle aloittelevalla lukijalle Bollan kaltaisessa moniuloitteisessa teoksessa saattaa moni kerros jäädä huomioimatta. Niin kävi myös Bollassa. 

Kirja on kauniisti kirjoitettu ja suosittelen mieluummin lukemista kuin kuuntelemista. Olosuhteiden sanelemana kuuntelin kirjan reissun päällä ja olisin halunnut monessa kohtaa kelata taaksepäin, pysähtyä miettimään hyvinkin yksityiskohtaisesti kuvattuja kohtauksia, tunnustelemaan hienovaraisia ja vähäeleisiä tunteita, pieniä nyansseja. 

Bolla avaa ikkunan itäeurooppalaiseen, rösöiseen sodan runtelemaan maailmaan. Samalla tirskitelykerralla pääsee käsiksi itsensä hyväksymisen kivuliaisiin tunteisiin, hylkäämiseen ja pakenemiseen. Paikoitellen koin oloni aika haavoittuvaiseksi kirjaa lukiessani.

Kirjan lopetus oli alkuun pettymys. Miksi ihmeessä kirja loppui niin kuin se loppui. Miksi se ei loppunut niin kuin odotin sen loppuvan. Hetkellinen tyhjä olo vaihtui oivallukseen, kun kysyin Veeralta, osaisiko hän kertoa, mitä kohtaa lopusta en ymmärtänyt. Muutaman Whatsapp-viestin jälkeen koin suuren ahaa-elämyksen. Piru vie, miten loistokas teos!

Ystäväni Veera Kaukoniemen kirjavinkit

Kirjavinkit aloittelevalle ja kokeneelle lukijalle
Kuva Sami Laakso

Neil Gaiman: American Gods (Headline Book Publishing, 2001)

Kukaan ei yhdistä mytologisia elementtejä, matkakertomusta ja pohdintaa maailman sekä ihmismielen tilasta niin kuin Neil Gaiman. Olen valmis tappelemaan jokaisen kanssa, joka uskaltaa olla eri mieltä.

Mies nimeltä Shadow vapautuu vankilasta ja kohtaa hämärältä vaikuttavan herra Wednesdayn, jolla on jos jonkin sortin bisneksiä käynnissä pitkin Amerikkaa. Bisneksiin on sotkeutunut vanhoja jumalia, joilla on vaikeuksia sopeutua nykyaikaiseen maailmanmenoon ja siihen, että nykyihmisiä ei jumalat enää niin kiinnostele.

American Godsin kieli on niin mestarillista ja henkilöhahmojen kirjo on niin laaja ja uskomaton, että petyn joka kerta kun kirja loppuu. Olen lukenut American Godsin neljästi ja löytänyt siitä jokaisella lukukerralla jotain uutta ihmeteltävää. Kaikki Neil Gaimanin romaanit ovat jättäneet minuun pysyvän jäljen ja haluaisin suositella niistä jokaista, mutta American Gods on mielestäni hänen kattavin taidonnäytteensä. 

Jos tämän perusteella innostuit ehkä tutustumaan Gaimanin tuotantoon, mutta olet kiireinen hybridisuorittaja, jota vaivaa länsimaisen ihmisen pahin vitsaus eli keskittymiskyvyttömyys, kannattaa aloittaa Gaimanin lukeminen Fragile Things -novellikokoelmasta. Siitä sitten pikkuhiljaa kovempiin aineisiin kuten Neverwhereen ja American Godsiin.

Kiinnitä huomiota vaikka näihin: sekularisaatio, avioliitto instituutiona post mortem, valtarakenteet, amerikkalaisen yhteiskunnan monimuotoisuus

Monika Fagerholm: Amerikkalainen tyttö (Den amerikanska flickan. Suomentanut Liisa Ryömä. Teos, 2004)

Miten joku voi kirjoittaa näin upeasti? Sitä saa kyllä ihmetellä Amerikkalaisen tytön alusta loppuun. Fagerholmin kaunista kieltä kehutaan usein, niin kehutaan nyt tässäkin. Fagerholm on mestari luomaan vaihtelevia tunnelmia ja paikkoja, joihin samaan aikaan sekä tekee että ei tee mieli mennä tutustumaan.

Amerikkalainen tyttö on murhamysteeri, mutta se on ihan tosi paljon kaikkea muutakin. Eri aikakaudet ja ihmiskohtalot sekoittuvat yhteen ja luovat kokonaisuuden, joka on välillä pakahduttavan kaunis, välillä pelottava ja synkkä. Välillä taas tuntuu, että on lukijana vähän salaa tirkistelyhommissa. Ainoa mikä tässä harmittaa on se, ettei oma ruotsinkielentaitoni riitä lukemaan teosta alkukielellä.

Kiinnitä huomiota vaikka näihin: idyllit ja niiden ylläpitämiseen tarvittavat kulissit, kasvamisen vaikeus rajoittavissa ympäristöissä, hyväksikäyttö

Joonas Konstig: Kaikki on sanottu (Gummerus, 2011)

Kolme isänsä yllättäen menettänyttä aikuista lasta käy läpi suruprosessiaan. Kaikki ovat hukassa omalla tavallaan.

Näin monta erilaista suremisen ja menetyksen käsittelemisen tapaa voisi olla vaikea laittaa samaan romaaniin, mutta Konstig onnistuu siinä superhienosti. Teosta voisi pitää melkein pakollisena tukikeppinä ja luettavana kaikille, jotka ovat menettäneet jonkun. Kaikki on sanottu on niin täynnä ihmisyyttä ja kaikkia mahdollisia tunteita epätoivosta iloon, että sitä lukiessaan ei tunne olevansa käsittelyvaikeuksiensa kanssa ainakaan yksin.

Kiinnitä huomiota vaikka näihin: surun käsittelemisen tavat ja oheistoiminnot, joilla ihmiset koittavat helpottaa suruaan, problemaattiset perhedynamiikat, yksinäisyys

Bram Stoker: Dracula (1897)

Mikä kirjavinkkilista se semmoinen on, jossa ei kehoteta lukemaan klassikkokauhua? Monen mielestä tämä on se ainoa oikea vampyyriromaani, jonka jälkeen on tullut vain puoskarointia ja halpoja kopioita. Ei nyt mennä tässä ihan niin pitkälle kuitenkaan, mutta en aio myöskään kiistää, etteikö Dracula olisi vaikuttanut länsimaiseen kauhukirjallisuuden traditioon erittäin merkittävästi. Mielenkiintoista tässä on myös kertomisen muoto: romaani rakentuu muun muassa päähenkilöiden päiväkirjamerkinnöistä.

Sen lisäksi, että Dracula on ihan vaan jännä ja viihdyttävä teos, on se myös mielettömän hieno tutkielma aikansa asenteista esimerkiksi naisia (hysteerisiä ja heikkoja otuksia, joiden kalvakoita kasvoja tulee miehen kaukaa ihaileman) ja seksuaalisuutta (väärin! Petollista! Tuhmaa!) kohtaan.

Kiinnitä huomiota vaikka näihin: naiskuva, seksuaalisuus ja hirviöt allegoriana haureuden tekemiselle, uskonto, ajan brittiläinen ylimielisyys muita kansoja kohtaan

Gail Honeyman: Eleanor Oliphant is Completely Fine (Pamela Dorman Books, 2017)

Päähenkilö Eleanor on erikoisen oloinen ihminen, joka asuu yksin, juo paljon viinaa eikä osaa kommunikoida muiden kanssa. Aluksi lukeminen tuntui oudolta – mistä tässä oikein niin kuin puhutaan? Miksi neuroottista käytöstä pitää kuvata näin… osoittelevasti?

Kun malttaa lukea rauhassa eteenpäin, alkaa avautua mitä Eleanorille on tapahtunut, mitä traumat ja mielenterveysongelmat ovat hänelle aiheuttaneet ja miten vaikeaa voi olla muodostaa ihmissuhteita ja mielekästä arkea, kun maailma on aina kohdellut kaltoin. Eleanorille kuuluu ihan hyvää on matka ihmismielen syövereihin ja sieltä pois. Tämän lukeminen voisi toimia hyvänä väylänä monille erilaisuuden ymmärtämiseen ja sen tajuamiseen, että ihan kenen tahansa menneisyydessä voi olla tosi hirveitä asioita, jotka vaikeuttavat elämää tavoilla, jotka eivät aina näy ulospäin.

Kiinnitä huomiota vaikka näihin: traumojen hoitamatta jättämisen vaikutukset, perhedynamiikat, ennakkoluulot

Hanna-Riikka Kuisma: Kerrostalo (Like Kustannus, 2019)

(Tunnustus: ajattelin koko ajan Helsingin Merihakaa kun luin Kerrostaloa, vaikka se sijoittuukin täysin fiktiiviseen pikkukaupunkiin jossain päin Suomea.)

Kerrostalo samaan aikaan sekä on että ei ole dystopiaromaani, mikä tekee siitä erityisen hienon kuvauksen rappeutuneesta yhteisöstä betonilähiössä. Melkein kaikilla on joku kytkös toisiinsa, jokainen tuntee jonkun, joka on ollut jonkun kanssa, joka on jotenkin merkittävä. Kukaan ei ole merkittävä. Huumekauppa rehottaa, ihmisillä on hirveää. Kaikki tuntuu jollain tavalla liian ajankohtaiselta ja tutulta.

Kiinnitä huomiota vaikka näihin: yhteiskuntakritiikki, raha ja sen vaikutus ihmisiin, addiktiot, heitteillejättö

Akseli Heikkilä: Veteen syntyneet (WSOY, 2019)

Veteen syntyneet on kirjoittajansa esikoisteos ja sellaiseksi poikkeuksellisen eheä kokonaisuus. Esikoisromaaneissa monesti vähän haetaan omaa tyyliä, juoni saattaa vähän lässähtää, jotain tuntuu puuttuvan. Mikään näistä ei pidä Veteen syntyneiden suhteen paikkaansa.

Veteen syntyneet on synkkä, surullinen ja herkkä, ja siinä on käytetty aivan mielettömän kaunista kieltä. Kirjassa käydään läpi tosi rankkoja aiheita, mutta niiden käsittely on helpompaa lukijalle ja aiheet ”pehmenevät”, kun mukana on mystisiä elementtejä. En tosiaan ole mikään maailman suurin genrerajojen ystävä, mutta sanoisin että Veteen syntyneet voidaan hyvällä omallatunnolla laskea maagiseksi realismiksi, jota Suomessa ei ole kirjoitettu ainakaan yhtään liikaa. Harvoin näkee, että mieskirjailija pystyy näin taitavasti kirjoittamaan naiskertojan äänellä.

Kiinnitä huomiota vaikka näihin: kosto, lapsuustraumat, kotiseuturakkaus ja/tai sen puute, perhesuhteet, väkivalta vallankäytön välineenä, maaginen realismi keinona käsitellä vaikeaa aihetta

Väinö Linna: Sotaromaani (WSOY, 2000)

Sotaromaani on lyhentämätön versio vuonna 1954 julkaistusta Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta. (Moni varmaan miettii, että onko se nyt ihan tosissaan, Väinö Linnaa suosittelee millenniaaleille LOL). Olen tosissani. Sotaromaani on nerokas teos. Ei sovi ihmisen tätä kansakuntamme tukipilaria väheksymän. Se on kulttuurihistoriallisesti tärkeä ja sellaisenaan jo mittaamattoman arvokas. Sotaromaani on myös hauska, koskettava, jännittävä ja surullinen. Kieli on rikasta ja hahmogalleria käsittämättömän upea.

Sotaromaani on myös äärettömän mielenkiintoinen katsaus aikakauden poliittiseen ilmapiiriin ja sensuuriin, sillä nykyihmisen näkökulmasta kohdat, jotka Tuntemattomasta sotilaasta oli karsittu pois, ovat osittain lievää huvitusta herättäviä, osittain ihmetystä aiheuttavia. Osa taas on todella merkityksellisen tuntuisia havaintoja sodan mielettömyydestä ja luokkaeroista. Tuntemattomasta sotilaasta poistetut kohdat on merkitty Sotaromaaniin selkeästi kursiivilla, ja niitä on jännä bongailla menemään.

Kiinnitä huomiota vaikka näihin: sodan mielettömyys, luokkaerot, sensuuri

Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta (La Vérité sur l’Affaire Harry Quebert, 2014. Suomentanut Anna-Maija Viitanen)

Muistan, kun luin tätä ensimmäisen kerran ja jossain parinsadan sivun kohdalla aloin melkein itkeä, kun tajusin miten paljon lahjakkuutta ja työtä tämän kaltaisen teoksen kirjoittaminen vaatii. Tiivistetysti sanottuna tämä on romaani kirjoittamisesta, murhasta, rakkaudesta ja pikkukaupungin sekopäisistä asukkaista, joista jokaisella on jotain tekemistä toistensa ja murhan kanssa. Juoni yllättää koko ajan uudelleen ja uudelleen. Teos on nykymittakaavalla pituudeltaan melkoinen järkäle, mutta kerronta vie niin mukanaan, että hämäläisiäkään ei haittaa.

Todella paljon lukeva ystäväni tosin vihaa tätä teosta intohimoisesti. Hänestä se on ärsyttävä ja laahaava ja juonikin jotenkin vähän ankea. Ymmärrän kritiikin. No en oikeasti ymmärrä, hyväksynkin vain puolittain. On totta, että Joël Dickerin tapa kirjoittaa on vähän maneerinen ja kikkaileva. Tässä se ei mielestäni haittaa, vaan tukee polveilevaa kerrontaa. Quebertin myöhemmät teokset sen sijaan eivät ole mielestäni mitään tähän verrattuna, enkä välttämättä haaskaisi aikaani niiden lukemiseen. Mutta jos samat maneerit maistuu teos toisensa jälkeen, niin mikäs siinä. 

Kiinnitä huomiota vaikka näihin: idolisoimisen ongelmallisuus, ulkopuolisuus, epäfunktionaaliset yhteisöt

Anna Gavalda: Lohduttaja (La Consolante, 2009. Suomentanut Lotta Toivanen)

Keski-ikäinen mies on onneton. Vaimo vihaa, teini-ikäinen tytärpuoli pitää ärsyttävänä, työ on perseestä. Sitten menneisyys alkaa koputella ovelle ja on pakko alkaa ajatella asioita, joita ei ole pitkään aikaan halunnut ajatella. Jokainen meistä kaipaa vaikeissa tilanteissa lohduttajaa, ja eri elämänvaiheissa sen kunniatehtävän saattaa saada yllättäväkin ihminen.

Teoksessa on lopulta tosi lohdullinen tunnelma, vaikka päähenkilö käykin läpi kaikenlaista tunnetilaa melkoisen itsereflektion kautta. Tekee mieli itsekin lähteä Ranskan maaseudulle toikkaroimaan ja etsimään itseään. Anna Gavaldalla on mahtava kyky kertoa ihmisten pienistä ärsyttävyyksistä ja isoista tunteista vähän toteavaan tyyliin: elämä on tällaista, ja on näitä kaikki tunteita, mutta hei… kyllä me pärjätään.

Kiinnitä huomiota vaikka näihin: surutyötä on monenlaista, perheiden monimuotoisuus, ranskalaisen yhteiskunnan asettamien normien kapeus

Löytyikö listalta uutta luettavaa? Mitä kirjoja sinä suosittelisit?


Muistoja vuosikymmenyksen takaa

Kirjoittelin joululomalla, jota muuten vietin useamman viikon ajan, ylös satunnaisia asioita, joita mieleeni pompsahteli edelliseltä vuosikymmenykseltä. Vähän jopa huvitti, kun mietin, että millä logiikalla juuri nämä hetket kaivautuivat mielen syövereistä ajatuksiini. Varmastikin vahva tunnekokemus on yksi syy, joka on jättänyt vahvan muistijäljen. Ajattelin jakaa näitä muistoja myös teille menneeltä vuosikymmenykseltä, jota värittivät useat reppureissut ja ammatillisen identiteetin kasvu sekä rakkaus.

muistoja

Islannin tulivuoren purkaus vuonna 2010 ja jumissa Torremolinoksella

Muistatteko vielä, kun Islannissa purkautui Eyjafjallajökull-tulivuori. Lähdin äitini kanssa viettämään ystäväperheemme isän 60-vuotisjuhlia Torremolinokseen. Oman isäni piti alun perin lähteä äidin seuraksi, mutta työkiireiden vuoksi hän joutui perumaan, joten otin hänen paikkansa koneesta. Sain myös koulusta vapaata viikoksi siitäkin huolimatta, että meillä oli iso tapahtumaprojekti meneillään. Paluulentoni Suomeen oli päiviä aikaisemmin ennen kouluprojektiani.

Islannin Tulivuori purkautui kuitenkin muutamia päiviä ennen meidän suunniteltua kotiinpaluuta. Lentoliikenne halvaantui melkein kokonaan Euroopassa ja olimme jumissa Malagassa. Toistan: MALAGASSA. Kotiinpaluumme siirtyi päivä päivältä, kun tulivuori vain jatkoi purkautumistaan. 

Torremolinos paikkana ei oikein ole ikäiselleni kummoinen rantakohde. Sanoinkin kavereilleni, jotka fiilistelivät lomani jatkumista, että olen tämän rannikon nuorin ja äitini toiseksi nuorin. Suunnittelin jo lähteväni junalla tai rekan kyydillä takaisin Suomeen, kunnes saimme ilmoituksen mahdollisesta lennosta kotiin. Melkein viikon jumissa olon jälkeen pääsimme lähtemään takaisin Suomeen. 

Kaiken tämän seurauksena en päässyt osalliseksi kouluprojektini loppuhuipennukseen, mutta tulipan force majeure tutuksi.

Ravintolan avaaminen ja elintarvikealan lakko

Harva varmaankaan tietää, mutta olen pyörittänyt Pielavedellä omaa satamaravintolaa kahden kesän ajan. Kesällä 2010 olimme avaamassa Satamaravintola Laivuria kolmen muun kaverukseni kanssa. Kenelläkään meistä ei ollut aikaisempaa kokemusta ravintolan pyörittämisestä. Kaikilla oli kova into ja halu kokeilla ja yrittää.

Samana kesänä Suomea ravisutteli myös elintarvikealan lakko, joka kosketti 4500 työntekijää. Toisin sanoen kauppojen leipä-, eines- ja lihahyllyt alkoivat tyhjentyä, kun suurimpien elintarvikealojen yritysten tuotannot seisahtuivat. Meillä oli viikko ravintolan avajaisiin ja keittiömme ammotti tyhjyyttään. Soitin äidilleni ja kysyin, että miksi juuri nyt, kun olemme avaamassa ravintolaa, piti tämäkin vielä tulla tähän sotkemaan suunnitelmiamme.

Suunnittelimme raaka-aineiden hakureissua jopa Viroon, leipomistalkoita ja mitä kaikkea. Lakko kuitenkin kesti vain parin päivän ajan ja saimme muutamaa päivää ennen avajaisia keittiömme täyteen iskuvalmiuteen. 

Uusi-Seelanti ja hollantilaisen tytön pianoesitys 

Olimme ystävieni kanssa maailmanympärysmatkalla vuonna 2013, ja yhtenä kohteena oli oma suosikkini Uusi-Seelanti. Vuokrasimme autot, jolloin pääsimme kätevästi liikkumaan omien halujemme ja aikataulujemme mukaan. Uuden-Seelannin hintataso on myös aika korkea, joten olimme etukäteen varanneet Kilroyn kautta vouchereita hostelleihin. Harmikseni en enää muista missä kaupungissa tai kylässä olimme, kun hostellin keittiössä törmäsin nuoreen naiseen, joka harmitteli kovaan ääneen, että joku oli varastanut hänen ruokansa jääkaapista. Tarjouduin avuksi hänelle, sillä pastakattilassani oli yhdelle aivan liikaa syötävää. Kohtaus oli jo tuossa vaiheessa kuin suoraan jostain romanttisesta Jennifer Anistonin komediasta. 

muistoja, pesojoonas

Juttelimme niitä näitä nuoren naisen kanssa, kunnes hän kysyi minulta, uskaltaisikohan hän soittaa ruokailutilassa olevalla pianolla yhden kappaleen minulle kiitokseksi. Ujutin hänet pianon eteen ja ensimmäisestä soinnusta lähtien olin myyty. Hän esitti Birdyn People Help People -kappaleen. Kyseinen hetki väreilee vieläkin kehossani. Tiemme erkanivat kuitenkin samana päivänä, emmekä nähneet tuon päivän jälkeen enää toisiamme. Ystäväni olivat törmänneet häneen pikaisesti muutamaa päivää myöhemmin toisessa kylässä.

Välillä aina palaan miettimään mitäköhän hänelle kuuluu tänään. Mitenköhän hänen reissunsa on mennyt. Entä jos matkamme olisi jatkunut yhdessä…

Cheekin jäähallikeikoilla jakamassa ilmaista limsaa ja sipsiä

APUA! Olin unohtanut tämän tapahtuman melkein kokonaan. Yhden kesän ajan tein kaikkea työtä remonttimiehestä asuntoesittelijään ja promopoikaan. Halusin vimmatusti jatkaa matkustelua, joten tein puolen vuoden ajan kaikkea mitä vastaan tuli ja josta maksettiin. 

Jäähallikeikan loputtua olimme jakamassa kaikki loput sipsit mitä oli jäänyt jakamatta ennen keikan alkua. Ilmaiset tuotteet toden teolla saa ihmiset sekoamaan. Ennen keikkaa kaikki meni vielä hyvin, mutta keikan jälkeen olimme kuin vapaata riistaa. Pelkäsin ettei kukaan vie vaatteita päältäni. Muutamassa minuutissa ihmiset olivat haalineet taskut täyteen parinkymmenen gramman sipsipusseja, joissa on vain kourallinen halpoja amerikkalaisia perunalastuja. Ihmiset oikeasti.

Laastari hakusessa

Naurattaa valmiiksi jo. Miksi muistan tämän hetken kuin eilisen? Olimme ystäväni Siskon kanssa saapuneet Indonesian pääkaupunkiin Jakartaan. Lähdimme kaupoilta etsimään laastaria. Kumpikaan meistä ei muistanut millään, mikä laastari oli englanniksi, eikä meillä ollut nettiä käytössämme. Hetken yritimme myyjälle, jonka englanti oli välttävä, selittää mitä olimme hakemassa. Selitimme ja selitimme, kunnes paikalle saapui toinen myyjä, jolla oli ohimossa laastari.

Kiljahdin ja osoitin suoraan myyjän ohimoa, jolloin repesimme kaikki nauramaan. Millä todennäköisyydellä yhdellä myyjällä oli ohimossa laastari. Monesti ystäväni nauravat minulle, kun universumi kuulee pyyntöjäni. Tässä tapauksessa nauroin itsekin.

Chet Fakerin klubikeikalla äidin kanssa

Sain kunnian viedä äitini viettämään 60-vuotisjuhliaan New Yorkiin, jonne hän oli aina unelmoinut menevänsä. Suunnittelimme reissun hänen toiveidensa mukaan, sillä olin itse aikaisemminkin käynyt jo New Yorkissa.

Huomasin kuitenkin, että silloin kovassa soitossa olleella Chet Fakerilla oli keikka Manhattanilla. Ehdotin äidille, että voisin mennä katsomaan keikkaa vaikka yksin, jos hän ei halua lähteä mukaan. Ennen kuin edes olin tehnyt ostopäätöstä keikkalipuista, oli äitini googlettanut Chetin ja tiesi kertoa hänen albumiensa määrän, iän sekä synnyinmaan. Asiat, joita itse en edes tiennyt.

muistoja

Päädyimme molemmat hänen keikalleen. Jossain vaiheessa keikkaa havahduin absurdiin hetkeen: olin äitini kanssa klubikeikalla New Yorkissa, vasemmalla puolen meitä oli kaksi isoa homomiestä, jotka suutelivat kiihkeästi toisiaan. Oikealla puolen pössyteltiin pilveä ja suoraan edessämme kaikkien valojen vilkkuessa soitti Chet Faker. Äitini puhkaisi kuplani hetkellisesti sanoen, että kaikin puolin ok meno, mutta musa on vähän liian kovalla.

Äiti <3

Passiepisodi Aasiassa

Jos joku tapahtumasarja pitää viime vuosikymmenykseltä nostaa jalustalle, on se ehdottomasti matkantekoni vanhentuneella passilla Thaimaasta Indonesiaan. Jos ihmettelette, miten on mahdollista, että joku lähtee matkaan vanhentuneella passilla, niin sitä samaa ihmettelen minäkin. 

Long story short, matkani tyssäsi Kuala Lumpurin lentokentällä, kun virkailijat huomasivat passini vanhentuneen. Jostain kumman syystä olin kuitenkin Thaimaassa päässyt nousemaan koneeseen, jonka ei olisi pitänyt olla mahdollista. Välilasku Kuala Lumpurissa kuitenkin pakotti minut muuttamaan matkasuunnitelmiani.

Erityisen hienon tuosta seikkailusta teki ystävieni reaktiot meidän Whatsapp-ryhmässä: Yksi alkoi selvittämään suurlähetystöjä ja heidän yhteystietoja, toinen otti selvää pikapasseista, kolmas rauhoitteli mieltäni. Kukaan ei missään vaiheessa kuittaillut toilailustani, vaan päinvastoin. Tuntui kuin koko jengimme olisi ollut lähtöselvityksessä Kuala Lumpurin lentokentällä. Tiimi toimi! 

Viime vuonna selasimme yhdessä tuon päivän vanhat Whatsapp-viestit läpi ja naureskelimme koko tarinalle. Olihan se aikamoista menoa!

muistoja

Mummon poismeno ja yhteys pappaan

En ole kovinkaan montaa kertaa kohdannut kuolemaa. Tai itse asiassa vain yhden kerran, sillä olen ollut sen verran nuori, kun kummitätini, setäni ja pappani ovat nukkuneet pois, etten muista edes hautajaisia. Vuosikymmenyksen puolivälissä rakas mummoni kuitenkin menehtyi. Olin onnekas, kun pääsin vielä hyvästelemään hänet ja juttelemaan eletystä elämästä hänen kanssaan.

Ensimmäisenä päivänä muistelimme lapsuuttani. Vietin paljon aikaa hänen kanssaan kesämökillä. Mummo teki paljon ruokaa kalasaaleistamme sekä marjapiirakoita itsekerätyistä mustikoista ja vadelmista. Lohduttavinta oli kuulla, että hän oli tyytyväinen omaan elettyyn elämäänsä: oli lapset, mies ja omakotitalo.

Toisena päivänä mummon tila muuttuikin. Muistan sen hetken, kun hän kertoi juuri puhuneensa papan kanssa, joka on kymmeniä vuosia sitten jo menehtynyt. Hän kertoi, että pappa odotti häntä. Siinä hetkessä oli jotain kaunista. Kaikkien näiden vuosien jälkeen he olisivat taas yhdessä – ikuisesti.

Ensimmäinen ”oikea” työpaikka ja tutkijat

Muutin Helsinkiin nopealla aikataululla. Kahden viikon varoitusajalla. Sain töitä Filosofian Akatemia nimisestä yrityksestä. Kaikki kollegani tulivat yliopistomaailmasta. Osa oli tehnyt jo ensimmäisen väitöskirjansa, osa oli kirjoittanut lukuisia tietokirjoja, suurimmalla osalla tuntui olevan akateeminen projekti töiden ohella. Sitten oli minä, joka oli paria vuotta aikaisemmin valmistunut ammattikorkeakoulusta liiketalouden tradenomiksi. Olin yrityksen ensimmäinen työntekijä, joka ei tullut akateemisesta maailmasta.

muistoja, sisu, pesojoonas

Opiskeluaikoina naureskelin monesti yliopistossa opiskeleville. En oikein tiedä miksi, mutta kai se jotenkin ”kuului” asetella vastakkain yliopistoa ja ammattikorkeakoulua. Samaa tehtiin lukiossa ammattikoulun kanssa. Noiden työvuosien aikana kuitenkin opin järjettömän paljon ihmismielestä, motivaatiosta ja suomalaisesta työelämästä, sekä ymmärsin entistä paremmin, miksi on tärkeää arvostaa tieteellistä tutkimusta. Vuodet Filosofian Akatemialla kasvatti ihmisenä rutkasti minua. Vitsit, olen ollut onnekas työyhteisöjeni suhteen urallani.

Lievä burnout ja masennus

Toki onnen hetkien keskelle mahtui myös alamäkeä. Näin vuosien jälkeen, kun mietin tuota ajanjaksoa, karvat nousevat edelleen pystyyn. Joitakin asioita on vielä käsittelemättä tuolta ajalta, enkä ole täysin saanut mielenrauhaa itseni kanssa.

Noiden tapahtumien jälkeen tosin olen oppinut pitämään visusti huolen omasta ajastani ja rajoistani, ainakin työelämässä. Samaan aikaan nuo ajat antoivat uuden hienon mahdollisuuden uusien haasteiden parissa. Jälleen kerran universumi vastasi pyyntöihini. Pitääkin alkaa miettimään, mitä tälle vuodelle voisi toivoa…

muistoja

Spontaani puistokeskustelu ystäväni kanssa

Viime kesän yksi mieleenpainuvimpia hetkiä oli puistokävely ystäväni kanssa, jonka päätteeksi päädyimme makailemaan nurmelle pitkäksi toviksi. Tiedättekö, kun jonkun ihmisen kanssa pystyy kivuitta olemaan paljaana. Paljastamaan itseään jopa sisimpien suojamuurien takaa ilman minkäänlaista pelkoa tai häpeää. Tiedät, kun katsot häntä silmiin, että hän kantaa tai ottaa vastaan, jos jotain tapahtuu. Hänen viisautensa tuo tyyneyttä muuten niin levottomaan mieleen. Hän ei koskaan tuomitse, ei edes nanosekunninkaan ajan. Hänen katseensa kertoo kaiken: olen tässä sinua varten.

Niinä hetkinä, kun räkää tuntuu olevan poskella enempikin, kaipaa juurikin tämän tyyppistä ihmistä vierelleen. Ihmistä, joka osaa kysyä niitä hankaliakin kysymyksiä ja muotoilla kaaoksesta harmonisen kauniita ja eheitä kokonaisuuksia. Noissa hetkissä on jotain arvokasta ja ennen kaikkea toivoa antavaa.

Vaikka räkää on vieläkin poskilla, on tuo hetki hänen kanssaan rohkaissut olemaan avoimempi itseäni ja maailmaa kohtaan. Kyllä se elämä kantaa.

Ps. Varma tapa kostuttaa silmäkulmat on ajatella ystäviä ja niiden läsnäoloa.

Yaelin kohtaaminen

Ah, rakkauden suurlähettiläs, joka muistuttaa veistoksellista kreikkalaista patsasta. Heh, no onhan se tuotakin, mutta paljon kaikkea muutakin. Kirjoitin ensikohtaamisestamme aikaisemmin blogin puolelle, joten ajattelin jakaa yhden tragikoomisen hetken alkutaipaleeltamme.

Olin antanut Yaelille asuntoni avaimet, ettei hänen tarvinnut odottaa minua töistä kotiin. Yhtenä iltana, kun saavuin kympin jälkeen illasta asuntooni, oli hän ovella vastassa. Eteisessä huomasin, kuinka asuntoa valaisivat kymmenet kynttilät. Tunnelma oli jälleen kerran suoraan kuin jostain elokuvasta. Yael kuitenkin oli noussut varpailleen ja hermostuneen oloisena hymyili ja kyseli sen hetkisiä fiiliksiäni. Haistoin palaneen käryä hänen olemuksessaan, mutta myös kirjaimellisesti palaneen käryä.

Hän oli vahingossa pitänyt yhtä kynttilää hyllyn päällä liian lähellä keittiön kattoa. Keittiöni sijaitsee parven alapuolella. Kattoon oli jäänyt pieni tummentunut palojälki kynttilästä. Olisittepa nähneet hänen ilmeensä, kun hän kertoi tapahtuman kulun. Itseäni lähinnä nauratti koko tilanne. Kaikki tämän tyyppiset jäljet ovat vain elämisen merkkejä, ja mitään suurempaa vahinkoa ei onneksi kuitenkaan käynyt.

muistoja, marimekko, pesojoonas

Instagramia selaillessa pääsee myös käsiksi moneen yksittäiseen hetkeen vuosien takaa. Ihmeellistä kuinka yksittäisen kuvan, kappaleen tai jopa sanan kautta pääsee hetkessä käsiksi muistoihin. Kymmenen vuoden päästä sitä sitten ihmetelleen millaista olikaan asua hotellissa vuosi.


Mitä pukinkonttiin? Toisenlaiset ja perinteiset lahjavinkit

Viime vuonna lähdin jouluperinteitä ja -kiirettä sekä niistä tulevaa stressiä karkuun ystävieni kanssa Baskeihin. Olin tuolloin ensimmäistä kertaa jouluna pois kotoa perheeni luota. Ajatus tuntui alkuun kauhistuttavalta, mutta samaan aikaan oli hyvä ottaa etäisyyttä jouluperinteisiin ja miettiä, mitä minä haluan joululta ja millaisia jouluperinteitä itse haluan vaalia.

Jouluperinteiden muuttaminen on haastavaa, kun joukkoon mahtuu monen kirjava lauma ihmisiä, joille jokaiselle joulu merkitsee eri asioita. Toki kaikkia meidän perheessämme yhdistää halu olla yhdessä ja pysähtyä arjen keskellä. Joulumme, niin kuin varmasti monen muunkin, on muuttunut vuosien saatossa runsaammaksi; lohen ja sillin viereen on tullut siikaa, rosollin kylkeen voi ottaa kahta muutakin salaattia, suolakinkun ohella on mahdollisuus ottaa myös palvikinkkua tai kalkkunaa, jälkiruokapöydän jälkeen, kun housun napit on avattu, on aika korkata juustolautanen.

Sama runsaus jatkuu, kun joulupukki saapuu paikalle. Muistan joulun, kun pukki ei ennättänyt edes jakamaan kaikki lahjoja lapsille, kun tuli jo olla seuraavassa paikkaa jakamassa paketteja. Syy ei suinkaan ollut pukin tiukassa aikataulussa, vaan isossa kasassa lahjoja. Osa lapsien lahjoista ei edes tullut pukin mukana, sillä ne odottivat saajaansa toisen vanhemman kotona. 

Tietyllä tapaa ymmärrän tämän runsauden syyn. Lama-ajan lapsuudessani kamppailtiin siitä, että saadaan varmasti kinkku pöytään, josta riittää kaikille suuhun pantavaa. Lahjoja taiottiin jostain. En edes halua tietää, ostettiinko osa paketeista lainarahalla vai kenen selkärangasta ne revittiin. Vanhempani taas ovat nähneet sodan jälkeisen joulun, jolloin rasvasopassa uitettiin leivän palasia, joulukoristeita tehtiin kävyistä ja kuusta koristivat aidot kynttilät. Kukapa meistä ei haluaisi tarjota omille lapsilleen ja lapsenlapsilleen jotain parempaa, mitä itse on kokenut.

Haluan sinisilmäisesti uskoa, että olemme jossain määrin saavuttaneet joulun vieton runsaudessa tietynlaisen saturaatiopisteen, jolloin vähemmän alkaisi olemaan enemmän. Vähemmän kokattavaa, vähemmän lahjoja hankittavaksi, vähemmän juoksemista kaupoilla. Enemmän yhteistä aikaa, enemmän tilaa hengähtää, enemmän aikaa itselle. Tätä sinisilmäistä ajatusta kohti haluan mennä myös tänä jouluna, kun suuntaamme ystävieni kanssa Rukalle, ilman sen suurempia suunnitelmia.

Toisenlaiset ja perinteiset lahjavinkit

Jouluperinteistä yksi näkyvin on joululahjat. En ole vuosiin ostanut lahjoja muuta kuin kummilapsilleni ja nekin ovat olleet eettisiä lahjoja, sekä muutamia yhteislahjoja vanhemmilleni. Olen varmastikin kummilapsieni silmissä se tylsä setä/-eno, jolta saa joka joulu lahjaksi lämmintä kättä ja kirkon ulkomaanavun postikortin. Toki uskon, että nimenomaan lapset ymmärtävät, ettei pakettien määrillä ole väliä. Enempi se tuntuu olevan meille aikuisille tärkeämpi tekijä.

Tänä jouluna pukinkonttiin saattaa löytyä eettisten lahjojen lisäksi joku lahja myös Yagilalle. Tosin taisin päättää meidän puolesta, että lahjan tulisi olla jotain yhteistä, kuten ravintolalahjakortti, museokäynti tai savikurssi. Lahjan, johon voi sisällyttää isomman ajatuksen mukaan. Ajattelin kostaa teille tämän tyyppisistä lahjoista vinkkilistan teillekin.

Toisenlainen lahja – Kirkon ulkomaan apu

Toisenlainen lahja on ehdoton kestosuosikkini. Olen kymmenen vuoden ajan ostanut kummilapsilleni yhdessä heidän kanssaan eettiset lahjat. Kummilapset saavat itse valita Kirkon ulkomaanavun listasta haluamansa lahjat sitä tarvitseville. Usein keskustelemme myös, miksi he valitsevat juuri kyseiset lahjat, sekä miten osalla ihmisistä on asiat paremmin kuin toisilla ja niillä, joilla asiat ovat mallikkaasti, on myös velvollisuus pitää huoli muista. Jos jotain kummina haluan kirkollisesta kasvatuksesta siirtää jälkipolvelle, on se solidaarisuus. 

Joulupuu-keräys

Muuan muassa Hope ry on usean joulun ajan jakanut joulumieltä myös niille lapsille ja perheille, joilla ei tällä hetkellä muuten olisi varaa joulun viettoon tai kaipaavat apuja joulun tekemisessä. Keräyspisteitä löytyy ympäri maata ja ilokseni myös minun alakerrastani Clarionin aulasta. Muistathan kirjoittaa pakettiin, mitä lahja pitää sisällään ja kenelle se olisi sopiva.

Kestäviä valintoja

Mitä jos tänä jouluna antaisit lahjaksi jotain, joka parhaassa tapauksessa voi ohjata lahjan saajan tapoja ympäristöystävällisemmiksi. Itse sain tupaantuliaislahjaksi Niimarilta heidän Ecosmol-kierrätysjärjestelmänsä, joka on helpottanut kierrättämistä hotelliympäristössä, jossa säilytystila on kortilla. Sama haaste tosin tulee olemaan minun pienessä yksiössäni, jossa kierrätyspisteitä oli ainoastaan lavuaarin alla, vartalopeilin takana ja pienessä vaatekaapissa. Ecosmol on Harri Koskisen suunnittelema kauniisti puusta muotoiltu sisustusesine, jota ei tarvitse peitellä – päinvastoin. 

Toisenlaiset ja perinteiset lahjavinkit,

Yhteinen aika

Ilmoitin Yagilalle, että jos hän haluaa ostaa jotain joululahjaksi minulle, tulisi sen olla jotain yhteistä. Museokortti, ravintolaillallinen, kahvilakierros, elokuvailta, kylpyläreissu tai lennot toistemme luo. Yhteinen aika on kortilla, joten mielellään satsaamme niihin hetkiin, kun olemme yhdessä. Synttärilahjoissa olen yrittänyt noudattaa tätä samaa ystävieni kanssa, ostamalle yhteisiä hetkiä meille. Itselläni on jo toista vuotta putkeen Museokortti ja voin suositella sitä lahjaksi tai itsellle.

Toisenlaiset ja perinteiset lahjavinkit, myssyfarmi

Pehmeä paketti

Rakkautta ensisilmäyksellä, sitä se oli Myssyfarmin mummojen kanssa. Jos mietit pehmeän lahjapaketin ostamista, suosittelen vilkaisemaan Myssyfarmin valikoiman. Kaikki tuotteet valmistetaan alusta alkaen Suomessa käsityönä. Lapsuuden joulujen vahvimpia muistoja lahjoista on isovanhempieni kutomat villatuotteet. Hirveän montaa joululahjaa en pysty lapsuudestani nimeämään, mutta villasukat, -lapaset ja pipot ovat jääneet vahvasti mieleen. Kiitos niistä rakkaille mummoille.

Toisenlaiset ja perinteiset lahjavinkit

Poikaystävälle?

Kalsarit, yöpaidat ja hajuvedet ovat kestohittejä. Jos kaipaat kuitenkin jotain perinteistä poikkeavaa, suosittelen miettimään lahjoja, joita poikaystävä ei välttämättä itse kehtaisi ostaa, mutta saattaisi olla sen tarpeessa, esimerkiksi kasvo- tai jalkahoidot. Uskon, että miehenä on pienempi kynnys mennä kasvohoitoon, jos se on puolison hankkima lahjakortti. Tuntuu tyhmälle kirjoittaa tällaisia pinnallisia asioita, mutta elämme maailmassa, jossa edelleen koetaan kasvohoitojen olevan naisten juttu.

Jos tuntuu, ettei lahjaa meinaa löytyä, osta kukkia. Värikkäitä sellaisia.


Onko vastuullinen vaateteollisuus mahdoton yhtälö? Osa 2

”Suomalaiset tuottavat tekstiilijätettä 2,2 kiloa sekunnissa eli 70 miljoonaa kiloa vuodessa.” Muun muassa tämän käsittämättömän ja pysäyttävän luvun opin Vastuullinen vaate kiertotaloudessa -videokoulutuksessa, jonka minulle tarjosi Anniina Nurmi. Luvut tuntuvat hurjilta, suorastaan absurdeilta. Onko vaatteistamme tosiaan tullut kertakäyttökamaa vai mistä tämä kertoo? Vastaus on varmasti monisyinen.

Olen viimeisten vuosien ajan huollattanut rikki menneitä vaatteitani tai antanut reikien olla osana vaatetta. Ajastus roskiin heittämisestä tuntuu vieraalle. Toki muistan ne ajat, kun tuli kerta viikkoon ostettua vaatekaapin perälle heikkolaatuisia ja nopeasti muodista meneviä t-paitoja, koska halvalla sai. Jos vaatteeseen tuli reikä, oli halvempi ostaa uusi tilalle. Ehkä jopa kahdessa eri värissä.

Törmäsin viikonloppuna sosiaalisessa mediassa termiin ”visible mending”, eli tehdään korjaukset näkyviksi vaatteisiin. Ei siis peitellä mitään, vaan korostetaan. Tämä on hyvä esimerkki, kuinka käytettyjen ja korjattujen vaatteiden arvostusta tuodaan esiin. Koen, että tuossa 70 miljoonassa kilossa näkyy osittain meidän kuluttajien välinpitämättömyys, tietämättömyys sekä arvostuksen puute.

Pienistä teoista, kuten vaatteiden korjaamisesta, voi kasvaa suuriakin muutoksia. Se on myös Anniinan vahva viesti meille, kun pohdimme, onko omilla teoillamme merkitystä isossa kuvassa. Blogisarjamme ensimmäisessä osassa Anniina antoi vinkkejä ja näkemystä ekologisista materiaalivalinnoista, joilla voi vaikuttaa omien kulutustottumuksien muuttamiseen kestävämmäksi. Tässä toisessa osassa paneudumme kuluttamiseen, viestintään ja tuotantoon. 


Muistutuksena vielä, jos olet kiinnostunut Anniinan videokoulutuksesta Vastuullinen vaate kiertotaloudessa, koodilla ”PESOJOONAS” saat 20% alennuksen koulutusmaksusta (tarjous voimassa 31.12.2019 saakka). Koulutuksen kesto on 1,5h. Tästä pääset myös tutustumaan koulutuksen sisältöön.

Vastuullinen vaateteollisuus – Anniina Nurmi vastaa

Mitkä ovat niitä oikeita kysymyksiä, joita tulisi osata kysyä, kun miettii uuden vaatteen ostamista?

Ihan ensimmäinen ja perimmäinen kysymys tulisi esittää itselleen: Tarvitsenko tätä oikeasti? Ei pelkästään ekologisten ja eettisten kulutusvalintojen tekeminen pelasta tätä maailmaa, vaan se, että radikaalisti vähennämme ostamista ylipäätään. 

Toiseksi voi kysyä itseltään, voisinko löytää kyseisen vaatteen kierrätettynä? Aina on parempi hyödyntää jo olemassa olevaa materiaa uuden sijaan ja näin pidentää vanhojen vaatteiden käyttöikää.

Kaikkea ei kuitenkaan aina löydä kirpparilta ja joskus ihan oikeasti tarvitsee jotain uutta. Tässä tilanteessa kannattaa lukea laajempi kirjoitukseni, johon olen koonnut viisi vastuullisuuskysymystä, joita voi kysyä vaatekaupassa tai suoraan vaatemerkiltä.

Vaatteita ostaessa kohtaa väistämättä arvoristiriitoja. Millä perustein suosittelet tekemään lopullisen valinnan?

Pitää hyväksyä se, että maailma ei ole vielä valmis, eikä aina löydy juuri tarvitsemaansa vaatetta täydellisen vastuullisena täyttäen samalla kaikki muut omat kriteerit. Vaikka olisi ihana saada synnintunnustus kaikista ostopäätöksistä, välillä pitää myöntää: Nyt tein ostoksen pikamuotiliikkeestä, eikä valinta ollut vastuullinen. Pahinta on nimittäin vesittää vastuullisuus-termien käyttöä sanomalla lähes mitä tahansa tuotetta tai ostosta jollain verukkeella vastuulliseksi, ekologiseksi tai eettiseksi.

Jos vaate on joltain yksittäiseltä ominaisuudesta ekologinen, muttei laajemmin vastuullinen, voi sitä kutsua vaikkapa paremmaksi valinnaksi. Ja parempi valinta on ehdottomasti hyvä asia! Tämä ei vesitä sitä faktaa, että näitä teemoja pitää pohtia ja tehdä arvojen mukaisia valintoja – vaikka ne olisivatkin vielä kompromisseja.Tästä määritelmien viidakosta ja arvoristiriidoista olen kirjoittanut laajemmin täällä.

Anniina Nurmi kertoo vastuullisesta vaateteollisuudesta, Pesojoonas ja Marimekko

Mistä johtuu, että ihmiset ostavat lapsityövoimalla tuotettuja tuotteita? Kuinka voisi välttää tukemasta tällaista toimintaa?

Ihmiset eivät halua luopua ns. saavutetuista eduista. He mieluummin ummistavat silmänsä epäkohdille kuin olisivat ostamatta vaatteita järjettömän halpaan hintaan. Ei tarvitse mennä kuin muutama vuosikymmen taaksepäin, kun pikamuotiliikkeet vasta tulivat ysärin alussa Suomeen. Nyt ajattelemme, että näinhän tää on aina ollut: T-paidan kuuluu maksaa vain muutaman euron! Mutta ei se näin ole: noin halvassa vaatteessa ei mitenkään voi näkyä vaatteen todellisia kustannuksia ympäristöön ja ihmisiin. 

Paras tapa välttää tukemasta lapsityövoimalla tuotettuja vaatteita on jättää hälyttävän halvat vaatteet ostamatta, sekä ottaa selvää vaatemerkin taustoista, kysy ja kyseenalaista. 

Mietityttää, kuinka huonoja päätöksiä todennäköisesti teen tajuamatta sitä. Mikä neuvoksi?

Kukaan ei ole täydellinen. Eikä pidäkään olla. Vastuullisen vaatteen kenttä on tosi laaja, eikä kaikkea voi tietää heti kättelyssä (eikä voikaan, sillä ala kehittyy koko ajan, onneksi!) Tärkein on se, että tiedostaa vaatteiden ongelmallisuudet ja pyrkii askel askeleelta lisäämään omaa tietoisuutta ja tekemään parempia valintoja.

Jos on pieni budjetti, miten ostaa vaatteita vastuullisemmin? 

Vastuullinen kuluttaminen voi itse asiassa olla aika halpaa, sillä ostamatta jättäminen on se vastuullisin teko. Vaikka pikamuotiliikkeen paita saattaa tuntua halvalta ostohetkellä, ei se sitä kuitenkaan ole, jos se ei kestä käytössä pitkään joko laatunsa tai ulkomuotonsa takia. 

Edullisia löytöjä kannattaa tehdä kirppareilta. Vaikkakin tätä nykyä joutuu näkemään vähän enemmän vaivaa, että niitä oikeasti hyviä ja laadukkaita tuotteita löytää kirppisten ylitsepursuavasta tarjonnasta, se vaiva kannattaa nähdä. Jollei tykkää kierrellä perinteisillä kirpputoreilla, kannattaa tsekata nettikirpparit, kuten Tori.fi, Facebookin erilaiset myyntiryhmät & kauppapaikka, Emmy.fi tai vaikkapa kirppissovellus Zadaa

Jos ostat jotain uutena, Suomenkin markkinoilla löytyy jo edukkaampia vastuullisia merkkejä. Jos ostaa tosi harvoin mitään uutta, voi ostoksen nähdä sijoituskohteena, johon säästää rahaa. Laita vaikkapa jemmaan kaikki ne rahat, jotka säästät sillä, ettet osta heräteostoksia pikamuotiketjuista, ja sijoita kestävään tuotteeseen.

Vastuullisuudesta viestiminen

Onko vastuullinen vaateteollisuus mahdoton yhtälö?

Vastuullinen vaateteollisuus ei ole mahdoton yhtälö, mutta hankala sellainen. Nykyisen vaateteollisuuden ongelmat ovat niin syvällä rakenteissa, että niiden muuttaminen vaatii radikaaleja toimia. Me ihmiset olemme kuitenkin tämän nykyisen systeemin rakentaneet ja sitä edelleen ylläpidämme, joten me ihmiset voimme sen myös korjata. Muuta vaihtoehtoa meillä ei ole. 

Kuka saa viestiä vastuullisuudesta ja kuka ei? Mikä määrittelee tämän ja mistä voi tietää, ettei kyseessä ole viherpesua? 

Mikä vaan vaateyritys saa (ja pitää!) viestiä omasta toiminnastaan ja siitä, millä tavalla sen on vastuullista. Mikä vaan yritys ei tosin voi väittää oman toimintansa olevan vastuullista, jos se ei sitä ole. Eka askel onkin läpinäkyvyys: Ensin kerrotaan avoimesti omasta toiminnasta, tuotannosta ja sen vaikutuksista ympäristöön ja ihmisiin. Sen jälkeen avataan sitä, mitkä ovat vastuullisuustavoitteet ja miten niihin päästään. Tein jokin aika sitten videon, jossa avaan lisää sitä, mitä ja miten vaatebrändin tulisi viestiä vastuullisuudestaan.

Vaadi vaatebrändiltä konkretiaa. Älä hyväksy ympäripyöreitä korulauseita, vaan vaadi tiukkaa faktaa. Esimerkiksi lause ”Pyrimme lisäämään ekologisten materiaalien osuutta mallistoissamme.” ei riitä, vaan brändin tulee avata asia konkreettisesti, vaikkapa näin: ”Nykyisessä mallistossamme ekologisten materiaalien osuus on 35%, josta 30% on GOTS-sertifitoitua luomupuuvillaa ja 5% kierrätyspolyesteria. Vuoteen 2025 mennessä ekologisten materiaalien osuus mallistostamme tulee olemaan 75%.”

Onko viherpesu aina pahasta?

On. Viherpesu, jossa annetaan ymmärtää jonkun yrityksen tai tuotteen olevan vastuullisempi kuin mitä onkaan, vesittää koko vastuullisuuden kenttää ja hankaloittaa kuluttajan mahdollisuuksia tehdä oikeasti hyviä valintoja.

Vastuullinen tuotanto

Mitkä ovat vaateteollisuuden kipeimmät ongelmat? 

Kipeitä ongelmia on tosi monia, kuten materiaalituotannon ympäristöhaitat, valmistuksen ihmisoikeusloukkaukset ja koko tuotannon ilmastovaikutukset. Silti näitäkin isompi ongelma on koko vaateteollisuuden nykyinen rakenne, joka perustuu halpoihin hintoihin, nopeaan tuotantotahtiin ja yhä kasvaviin vaatemääriin. Jollei näihin rakenteellisiin teemoihin pureuduta, jäävät muut vastuullisuusteot vain laastariratkaisuksi.

Miten voi välttää vaatteita, joiden tuotannossa on käytetty myrkyllisiä kemikaaleja, jotka eivät ole hyväksi luonnolle eikä ihmiselle?

Luomutuotannossa ei saa käyttää haitallisia, keinotekoisia torjunta-aineita tai lannoitteita, joten luomua ostamalla voit ainakin tietää, että vaatteen tuotannossa tai lopullisessa tuotteessa ei ole käytetty myrkyllisiä kemikaaleja.

Mistä voin tietää, kuka on tehnyt vaatteeni? Minkälaista palkkaa he saavat?

Nämä tiedot pitäisi ehdottomasti tulla vaatebrändeiltä, sillä läpinäkyvyys on kaiken a ja o. Ei pelkästään se tieto, missä maassa ja tehtaassa vaate on valmistettu, vaan myös tarkemmin siitä, minkälaiset työolosuhteet heillä on sekä minkälaista palkkaa he saavat ja miten tämä palkka suhteutuu kyseisen maan elämiseen riittävään palkkaan. 

Tavoite olisi, että nämä kaikki tiedot olisivat avoimesti nähtävillä esimerkiksi yrityksen nettisivuilla. Vielä ei kuitenkaan olla näin hyvässä tilanteessa, joten tässä vaaditaan meidän jokaisen aktiivisuutta: kysytään ja vaaditaan yrityksiltä läpinäkyvämpää toimintaa. 

Anniina Nurmi kertoo vastuullisesta vaateteollisuudesta, Pesojoonas ja Marimekko

Vastuullinen vaikuttaminen

Maailma hukkuu vaatteisiin. Miten tätä voidaan hillitä ja saamaan vaateteollisuus ottamaan vastuuta luonnosta? Kuinka paljon kuluttajalla on valtaa vaikuttaa?

Vaateteollisuuden ongelmat ovat rakenteellisia, joihin pitää myös puuttua rakenteiden tasolla. Suurin osa vaateyrityksistä tekee vain pieniä, näennäisiä vastuullisuustekoja, kun oikeasti heidän pitäisi muuttaa koko liiketoimintansa rakenne: hintaan, nopeuteen ja määrään perustuva bisnesmalli ei voi olla ikinä oikeasti vastuullinen. Harva yritys on valmis muuttamaan perustavanlaatuisesti omia toimintatapojaan – ilman pakkoa. Paine muutokseen pitääkin tulla ulkoapäin: sekä kuluttajilta että lainsäätäjiltä. 

Kuluttajalla on paljon mahdollisuuksia vaikuttaa, vaikka se välillä ei siltä tunnu. Yksittäisen ihmisen valinnat ja teot eivät vielä muuta maailmaa, mutta jokainen muutos lähtee yksittäisestä ihmisestä (mieti vaikka Greta Thurnbergia!). Yhdessä saamme aikaan joukkovoimaa, jolla on mahdollisuudet vaikka mihin. 

Voimme vaikuttaa jokaisella kulutuspäätöksellämme – sekä kuluttamatta jättämisellä. Mutta meidän roolimme ei voi rajautua pelkkään kuluttamiseen. Tätä tärkeämpää on kysyä, kyseenalaistaa ja vaatia vastuullisempaa toimintaa yrityksiltä sekä vaikuttaa poliitikkoihin, jotta he tekisivät vaikuttavampaa vastuullisuustyötä. Lue lisää tavoista, joilla meistä jokainen voi vaikuttaa täältä.

Kaikilla kolmella – kuluttajilla, poliitikoilla ja yrityksillä – onkin tärkeä oma roolinsa siinä, miten vaateteollisuutta saadaan oikeasti vastuullisille urille. Kaikkien tulee tehdä radikaaleja, isoja tekoja!

Kuvat Arttu Mustonen


Mitä tulisi tietää vastuullisesta vaateteollisuudesta? Osa 1

Ah tiedän, kuinka ristiriitaiselta tuntuu puhua vastuullisista teoista sekä valinnoista ja samaan aikaan mainostaa erilaisia tuotteita ja tarpeita ihmisille sosiaalisessa mediassa omissa kanavissani. Vaikka osa mainostamistani tuotteista on merkattu erilaisilla vastuullisuusmerkinnöillä ja osa ei, molempien mainostaminen tähtää yhteen asiaan: kulutuksen ja myynnin kasvattamiseen. Toki osa on vähemmän paheellista kuin osa – tehtävä kuitenkin yksi ja sama. 

Tehdessäni kaupallisia yhteistöitä sosiaaliseen mediaan, pohdin usein, että onko työni välttämättä kaikista vastuullisin tapa lyhentää asuntolainaani ja kehittää liiketoimintaani. Ainakin se on sellaista, mistä nautin suunnattomasti. Tiedän, että oikeutan toimintani itsekkäistä syistä ja vetoamalla liiketoiminnan harjoittamiseen ja itseni toteuttamiseen, kun puntarissa on meidän yhteinen tulevaisuutemme ilmastotalkoiden parissa. En voi kieltää, etteikö mainonnan parissa työskennellessä auttamatta tulisi arvoristiriitoja vastaan. 

vastuullinen vaateteollisuus

Arvoristiriitoja suurempi asia, joka painaa mieltäni, on tietämättömyys. Tietämättömyys omien valintojeni seurauksista ja vaikutuksista. Tämä tekee oloni vähän tyhmäksi, vastuuttomaksi ja voimattomaksi. Toki en saa antaa syyllisyyden painaa mieltäni liikaa, vaan enempi olla aktiivisempi toimija ja miettiä, miten voisin kasvaa tietoisemmaksi ja tehdä parempia valintoja askel askeleelta. En odota itseltäni äkkikäännöstä vastuulliseksi, vaan vastuullisemmaksi.

Tästä syntyikin ajatus haastatella vaateteollisuuden asiantuntijaa, Vihreät Vaatteet -sivuston perustajaa Anniina Nurmea ja pyytää häntä vastaamaan meitä askarruttaviin kysymyksiin. Mitä on vastuullinen vaateteollisuus? Mitä tulisi tästä aiheesta? Janoan tietoa vastuullisesta kuluttamisesta ja vaateteollisuudesta, joten tämä yhteistyö antaa varmastikin paljon ajateltavaa minulle ja toivottavasti myös teillekin.

Vaateteollisuudesta puhutaan ja paljon. Hyvä niin! Vaatteet koskettavat meitä kaikkia. Osalle ne merkitsevät enemmän, osalle vähemmän eikä tässä ole sen ihmeellisempää. Ala tuottaa suuremman hiilijalanjäljen kuin laiva- ja lentoliikenne yhteensä, alan eettisistä ongelmista puhumattakaan. Osallistuin Anniinan tarjoamaan Vastuullinen vaate kiertotaloudessa -videokoulutukseen, joka tarjosi tuhdin katsauksen vaateteollisuuden haasteisiin ja kuinka näitä haasteita tulisi alkaa taklaamaan niin yritysten kuin meidän kuluttajienkin.

Koulutus on lähtökohtaisesti suunnattu vaatealan ammattilaisille, mutta itse kuluttajana ja mainostajana opin paljon materiaalivalinnoista ja niiden vaikutuksista ympäristöön sekä tuotantoketjusta. Jos mietit, kuinka ostovalinnoillasi pystyt vaikuttamaan alan tulevaisuuteen, antaa koulutus siihen näkemystä.

Sain koulutuksen aikana paljon vastauksia moniin mieltäni askarruttaviin kysymyksiin, mutta samaan aikaan mielen päälle pulpahteli kymmenittäin uusia kysymyksiä. Näihin ja teidän lähettämiinne kysymyksiin Anniina tulee vastaamaan kaksiosaisessa blogisarjassa. Tämä ensimmäinen osa käsittelee yleisesti pikamuotia ja materiaalivalintoja, ja seuraavassa osassa aiheina ovat kuluttaminen, tuotanto ja viestintä.

Kiitos kaikista kysymyksistä ja ennen kaikkea kiitos Anniinalle asiantuntevista vastauksista. Sain myös teille alennuskoodin Anniinan Vastuullinen vaate kierotaloudessa -videokoulutukseen. Koodilla “pesojoonas” saat 20% alennuksen kurssimaksusta (tarjous voimassa 31.12.2019 saakka). Koulutuksen kesto on 1,5h. Tästä pääset myös tutustumaan koulutuksen sisältöön.

vastuullinen vaateteollisuus

Vastuullinen vaateteollisuus – Anniina Nurmi vastaa

Mitä on pikamuoti?

Pikamuoti on systeemi, joka perustuu halpoihin hintoihin, nopeaan vaihtuvuuteen ja isoihin tuotantomääriin. Kauppoihin tuodaan myytäväksi jopa joka päivä uusia tuotteita, joita markkinoidaan meille mitä mielikuvituksellisimmin keinoin: meidän päähämme iskostetaan ajatus, että haluamme juuri tuon uuden paidan, vaikka meillä on jo viisi samanlaista kaapissa.

Miksi vastuullisuus, ekologisuus ja alhainen hinta eivät ole ikinä samassa paketissa?

Halvat hinnat on saatu aikaiseksi viemällä vaatetuotanto halvan työvoiman maihin ja lähtemällä mukaan yhä tiukkenevaan hintakilpailuun. Samalla on unohdettu, että todellisuudessa moni joutuu maksamaan todella kovan hinnan meidän näennäisen edullisista vaatteistamme. Vaatekauppojen rekeissä roikkuvien vaatteiden hinnoissa ei ole mukana tuotannon todellisia kustannuksia: Ei tuotannon aiheuttamia ympäristö- ja ilmastohaittoja. Ei ihmisoikeuksien polkemista. Ei sairastumisia ja jopa kuolemia, joita vastuuton tuotanto aiheuttaa.

Muutama hyvä dokkari pikamuodin ongelmista: Stacey Dooley: Totuus halpamuodista ja The True Cost.

Puhuit verkkokurssillasi tunnesiteen luomisesta vaatteeseen. Mitä tämä tarkoittaa ja mistä lähteä liikenteeseen?

Vaatteen pitkäikäisyys muodostuu pitkälti ”konreettisista” asioista, kuten vaikkapa kankaan  ja ompelutyön laadusta. Silti pelkästään nämä tekijät eivät määrittele sitä, kuinka pitkään joku vaate on meillä käytössä, sillä emme ole aina kovin rationaalisia suhteessamme vaatteisiin. Vaikka joku vaate olisi aivan priimakuntoinen, mutta yksinkertaisesti emme välitä siitä, se saattaa jäädä pölyttymään kaapin perukoille ilman sen kummempaa syytä. 

Jos kohtelisimme vaatteita kuin arvoesineitä, luultavimmin pitäisimme niistä myös parempaa huolta ja ne säilyisivät käytössä pidempään. Yksi keino vaatteiden arvostuksen nostamiseen on tunnesiteen luominen vaatteeseen. Silloin vaate ei ole vain geneerinen tusinatavara, vaan merkityksellinen. Tunnesiteen luomiseen on tosi monta tapaa: Jollekin side muodostuu siitä, että vaatteen on tehnyt tai korjannut itse. Toiselle siitä, että vaatteen on saanut rakkaalta ystävältä. Kolmannelle jostain ihan muusta!

Mitä materiaaleja tulisi suosia?

Riippuu paljolti vaatteesta ja käyttötarkoituksesta, mikä materiaali on paras juuri tiettyyn vaatekappaleeseen. Parempia vaihtoehtoja, joita jo löytyy kaupan hyllyiltä, on mm. kierrätyskuidut, kuten kierrätetty puuvilla, hamppu, lyocell ja luomupuuvilla.

Lisää eri materiaalien vastuulisuudesta voit lukea Vihreät vaatteet -sivujen materiaalioppaasta.

Miksi puuvilla on ongelmallinen materiaali? Entäs ekologinen puuvilla?

Puuvillan viljelyyn käytetään todella paljon myrkyllisiä, keinotekoisia torjunta-aineita ja lannoitteita, jotka ovat haitallisia niin ympäristölle, viljelijöille kuin meille loppukäyttäjillekin. Lisäksi puuvillan tuotanto vie todella paljon vettä, enemmän kuin mikään muu tekstiilikuitukasvi.

Lue lisää puuvillasta kemikaalikuormasta, kytköksistä moderniin orjuuteen ja poliittisiin valtasuhteisiin sekä yleisesti puuvillasta materiaalioppaan puolelta.

Jos vaatemerkki kertoo materiaalin olevan ”ekologista puuvillaa” se ei vielä kerro, millä tapaa se on ympäristöystävällinen. Puuvillan kohdalla paras on etsiä sertifioitua luomupuuvillaa (yksi yleisimmistä sertifioinneista on GOTS-sertifikaatti). Tällöin voit olla varma, että puuvilla on oikeasti luomua. Lisää siitä, mitä luomupuuvilla tarkoittaa, voit lukea täältä.

vastuullinen vaateteollisuus

Mistä tietää kestääkö joku vaate vai ei?

Haluaisin antaa tähän helpon ja yksiselitteisen vastauksen, mutta sellaista ei valitettavasti ole. Yksittäisen kuluttajan on ihan liian vaikea vaatekaupassa ottaa selvää, kestääkö joku vaate oikeasti vai ei. Monissa vaatteissa on käytetty esimerkiksi viimeistelyaineita, jotka saavat vaatteen näyttämään vielä kaupan henkarilla tosi skarpilta, mutta ensimmäisen pesun jälkeen tilanne on aivan toinen. 

Toki jotain yleispäteviä vinkkejä voi antaa: Vaatteen kangasta kannattaa kaupassa hypistellä ja venytellä. Palautuuko se venyttämisen jälkeen takaisin malliinsa vai jääkö lörpöttämään? Vaikuttaako kangas jämäkältä ja kestävältä vai onko se jo valmiiksi nyppyinen esimerkiksi kainaloiden alta? Käännä vaate nurinpäin ja katso saumoja. Ovatko saumat suorassa vai kiertävätkö ne? Onko saumojen tikki tasaista ja lyhyttä vai tosi pitkää ja löyhää? 

Kaikista paras vaihtoehto olisi kuitenkin, että laadun varmistaminen ei olisi pelkästään kuluttajan vastuulla. Olisi mahtavaa, jos vaatteille haluttaisiin antaa jonkinlainen laatutakuu, jonka turvin voisi paremmin luottaa tuotteen kestävyyteen jo ostettaessa.

Vastuullinen vaateteollisuus blogisarjan toinen osa ilmestyy muutaman päivän sisään.