Pakettimatkalla Seychelleillä – Täydellinen ratkaisu akkujen lataamiseen

Muistan, kuinka olen vältellyt pakettimatkoja pitkään. Olen joskus tokaissut niiden olevan turhin tapa matkustaa ja nähdä maailmaa. Ihmettelin monesti, miksi äitini haluaa matkustaa kaksi kertaa vuodessa Malagan niemimaalle samaan kohteeseen, samaan hotelliin. Ennakkoluuloni pakettimatkoja kohtaan ovat voimakkaita, johtuen varmastikin ”true backpacker”-taustastani ja ihanteestani matkustaa ns. autenttisesti, jolloin pääsee näkemään sitä kuuluisaa ”oikeaa elämää”. Seikkailla ja vältellä valtavirtaa. Olla sukupolvelleni tyypilliseen tapaan uniikki lumihiutale. Vältellä viimeiseen asti turistileimaa, joka kylläkin lyödään, halusin tai en, passin lisäksi ohimolleni, matkustin sitten Tallinaan tai Galapakossaarille.   

Olin kuitenkin jo muutaman vuoden ajan haaveillut, toisinaan salaa ja toisinaan ääneen, vanhasta kunnon etelän lomasta, pakettimatkasta. Matkasta, jossa bussi noutaa minut lentokentältä hotellille, ja jonka jälkeen kaikki elämiseen välttämättömät asiat, hoidetaan puolestani kuin Manulle illallinen. Ainoana toiveena vain, että hotellista löytyy kaikki tarvittava täydelliseen lomaan, eli aurinkotuoli ja uima-allas. 

Kun Tjäreborg tarjosi mahdollisuutta lähteä Intian valtamerellä sijaitsevalle Seychelleille pakettimatkalle, mietin, että tässä on tilaisuuteni. Tilaisuuteni mennä valmiiksi katettuun pöytään, olla aurinkotuolin syleilemänä viikon ajan ilman sen suurempia suunnitelmia. Antaa muiden päättää, mitä syön aamupalaksi ja illalliseksi. Olla täysin muiden ihmisten palveltavana.  Jättää reissusuunnitelmallisuus kokonaan pois, antaen tilaa tälle hetkelle ja odottaa, josko tylsyys koputtelisi ovelle. Mennä siis lomalle, jossa ei välttämättä tarvitse nähdä yhtään kristuksen kirkkoa tai kääntää ylimääräistä kivenlohkaretta löytääkseen jotain. Nauttia vain paikallaolosta. 

Jonkun korvaan saattaa kuulostaa tyhmälle viettää viikko niin sanotusti neljän seinän sisällä, kun mahdollisuus olisi tutustua paikalliseen kulttuuriin ja ympärillä oleviin paratiisisaariin. Kokea ja nähdä kaikkea sitä, mitä kotisohvalta ei voisi. Tämä on yksi tapa matkustaa ja viettää lomaa. Toinen tapa esimerkiksi on nauttia juuri sen värisestä hiekasta, jota löytyy hotellin edessä olevalta rannalta, vaihtaa kuulumisia henkilökunnan kanssa ja selata hotellin ravintolan tuttua ja turvallista menua illasta toiseen.   

Tuntuu välillä, että olen hakenut reissuiltani aina vähän kirkkaampia vesiä, kauniimpia maisemia ja maukkaampia hedelmiä. Todella koukuttavaa, mutta samalla ei kovinkaan kestävää. Entä jos hiekka ei olekaan vaaleampaa aidan toisella puolen? Tämän oivaltaminen omassa ajattelussani, on muuttanut käsitystäni siitä, mitä haen reissaamiselta. Tärkeintä on löytää ne omat sisäiset motiivit ja halut reissaamiseen.  

Ehkä tuohon kelaan kiteytyy muutenkin ajan henki. Tulisi aina olla uusinta huutoa olevat farkut jalassa ja laskuvarjohypyn jälkeen benji-hyppy ei tunnu enää missään. Tavallisuuden tavoittelu on historiaa. Tuntuu, että nykyään pitää olla elämyksiä ja huippu-etuliitteitä ollaksesi jotain erityistä. Tylsyys täytetään älypuhelimen tarjoamilla loputtomilla mahdollisuuksilla. Instant tarkoittaa muutakin kuin nuudelipussissa oleva teksti, asioiden tulee tapahtua nopeasti. Pitkäjänteisyyttä ja tavoitteellisuutta etsitään kissojen ja self help-kirjojen kanssa. Tunnistan niin itseni näistä keloista. Olisikohan tämän tyyppinen meno jo saavuttanut ääripäänsä ja heijariliike olisi jo lähtenyt takaisin päin? 

Seychellit – pikkuruinen paratiisisaari Intian valtamerellä  

Näiden ajatusten pohjalta, olen toden teolla löytänyt paikkani Coral Strand hotellin altaalta. Hotelli tarjoaa täydelliset näkymät altaalta merelle. Aurinkotuolista on helppo hypätä joko virkistävän lämpöiseen altaaseen tai juosta suorilta kauniin turkoosiin mereen. Hotellilta löytyy allasravintola, jonka antimista löytyy hellepäiville otollista syötävää sekä oma uusi lempparini, ranskikset. Aamupala ja illallinen kuuluvat meidän lomapakettiin, joten olemme ainoastaan kerran käyneet hotellin viereisessä ravintolassa nauttimassa italialaisen illallisen. Lähin kauppakin löytyy parkkialueen toiselta puolen.   Kauin poistumispisteeni on ollut paikallinen koriskenttä, jossa olen illan hämärtyessä käynyt treenailemassa. Onnekseni, eilen kentän vierelle avattiin uuden karhea ulkoilmasali, täydellä varustuksella ja kunnon painoilla.

Beau Vallon alueen pienellä idyllisellä bulevardilla löytyy muutama hedelmäkauppias ja ruokakoju sekä paikallisia matkatoimistoja, jotka tarjoavat muun muassa päiväreissuja viereisille saarille, joista löytyy kuulemma värikkäitä snorklauskohteita sekä kilpikonnia. Isoja kilpikonnia. Saarelta löytyy myös hyviä patikointireittejä vuorille. Kaikki nämä mahdollisuudet ovat olleet tavoiteltavissa, mutta tällä kertaa olen keskittynyt äänikirjoihin ja Suomen Kuvalehtiin, joita otin ison kasan mukaani. 

Seychellit on yksi Afrikan vauraimmista valtioista. Taloutta pitää pitkälti yllä turismi ja kalastus. Tähän aikaan vuodesta ei kylläkään ole ollut ruuhkaa rannoilla tai saanut kilpailla rantatuoleista. Ei mitään sellaista, mitä esimerkiksi monesti Kaakkois-Aasiassa olen kohdannut. Turkish Airlines lennätti meidät Istanbulin kautta tänne.   

Mainitsemisen arvoista on myös kulttuurien kirjo, joka näkyy katukuvassa. Vieraita on niin länsimaista, Itä-Euroopasta, Intiasta kuin muslimimaista. Hotellin henkilökuntaakin löytyy ympäri maailmaa. Odotuksissani näin, että Seychellit on yltiöromanttinen pariskuntien täyttämä kohde. Sitä se on varmasti myöskin, mutta paljon muutakin. Lapsiperheitä, vanhempia pariskuntia, rauhanturvaajia, työporukoita, ystävyksiä, tavan tallaajia, jos tuota termiä edes voi käyttää kenestäkään.

Reissuilla on eri tarkoituksensa ja tärkeää on ennen kaikkea tehdä omannäköistä lomaa. Tiedostaa, mitä itse haluaa. Tämän hetkisiin tarpeisiini tämä Tjäreborgin tarjoama reissu oli nappivalinta ja uskoisin, ettei tämä tule olemaan viimeinen pakettimatkani. Ehkä seuraavaksi on aika toteuttaa salainen unelmani, paluu Lanzarotelle.

Niin ja en enää ihmettele lainkaan äitini halua matkustaa kahdesti vuodessa Malagaan. 



Perinteiden puristuksessa – joulua paossa

Paluu jouluun, paluu San Sebastianiin.    

Joulu oli ja meni jo aikapäiviä sitten. Viimeistään loppiaisena kuuset saivat kyytiä ja toivon mukaan myös ikkunalaudalta on nyt jo viimeistään tontut raivattu tiehensä, jotta rairuoho ja pääsiäiskoristeet saadaan asetelmiin. Tervetuloa munat ja mämmi!    

Pidin pientä somepaastoa joulun ja uudenvuoden ajan, ilman mitään sen suurempaa syytä. Joulu on jotenkin luonnollista aikaa jättää älypuhelin yöpöydän laatikkoon päiväksi, jos toiseksikin, ja antaa tilaa ympärillä oleville läheisille.

Olen parin vuoden ajan ollut jouluperinteiden puristuksessa ja kokenut ähkyä joulusta sekä pohtinut kirkkomme suurimman juhlan merkitystä. Missä määrin perinteitä on hyvä vaalia? Milloin niistä olisi hyvä luopua ja luoda uusia tilalle?

Oma jouluähkyni ja pieni ahdistukseni koskee lähinnä yltäkylläisyyttä. Lahjojen määrä kasvaa vuosi vuodelta, ruokapöytään on asennettu jatke uusille herkuille ja kuusenoksien tiheys on eksponentiaalisesti lisääntynyt niin, että runkoa on lähestulkoon vaikea edes nähdä enää. Ennen sentään runko näkyi ja oksista ei ollut tietoakaan. Välillä jouluisin on tuntunut, kuin Amerikka olisi muuttanut tv-ruudun takaa suoraan koteihimme. Eihän tässä mitään pahaa ole, jos tämä on se, mitä haluaa ja toivoo joululta. Puhutut sanat ennen ja jälkeen joulun vain tuntuvat sotivan osittain tätä vastaan: ”Tänä vuonna ei osteta lahjoja!” ja ”Vähemmän on parempi”. Tuttuja lausahduksia? On toki hyvä myös muistaa, että ajanhenki on muuttunut sitten 90-luvun kultaisten lama-aikojen, joten asia ei ole niin yksiselitteinen, vai onko.

Omista oikeuksista ja eduista luopuminen on haastavaa. Ainakin itselleni. ”Hitto vie, itse olen saavuttanut etuni, älkää viekö niitä minulta pois.” Tosi asiassa montaakaan etua en ole itse saavuttanut, vaan ne on annettu kuin Manulle illallinen. Ajatus kuitenkin luopumisesta ja siitä, että jokin asia muuttuu ”huonommaksi” tai vähemmän hienommaksi, ei kuulostaa houkuttelevalta. Runsaudesta on tullut ihailtavaa, tietynlainen status. Olen myös huomannut kokevani häpeäntunnetta, kun olen karsinut elämäntyylistäni. Jouluun liittyy monesti myös saavutettuja etuuksia, joista pidetään kynsin ja hampain kiinni.

Lähdin tänä vuonna jouluähkyä ja -perinteitä karkuun kaveriporukalla Baskimaahan, Espanjaan. En ole koskaan aikaisemmin ollut pois perheeni luota jouluna. Joulu on aina ollut pyhä asia minulle. Olen jopa viimeisimpien Aasian reppureissujen lähtöni ajoittanut juuri joulun välipäiville. Nyt kuitenkin oli aika katkaista napanuora ja ottaa etäisyyttä joulusta.  

Yltäkylläisyyttä karkuun lähteminen olisi varmasti onnistunut paremmin Suomen kamaralla. Yhtä lailla yltäkylläistähän se elämä on turistina vieraassa ympäristössä, kylläkin eri tavalla. Karsimme kaiken jouluisen ja siihen liittyvät perinteet pois ystäviemme kanssa, ja tilalle otimme isoimmat viinilasit, jotka kaapista vain löytyivät sekä Yatzi-nopat. Pelasimme joulun läpi erittäin yksinkertaisella kaavalla.  

Tietyllä tapaa allekirjoitan, että näin aikuisiässä itse pystyn määrittämään, mitkä jouluperinteet otan osaksi elämääni ja millaisia jouluperinteitä haluan luoda jatkossa. Ajatuksenahan tämä on kauhean kaunis. Viisilapsisen perheen jäsenenä, ymmärrän myös, kuinka muut ympärillä olevat tulisi huomioida, jos perhejoulua haluaa viettää. Ajatus yksinään joulunvietosta on aika kaukainen ja poissuljettu ajatus. Toki olisimme voineet ystäväporukalla tehdä saman paon Suomen kamaralle Yatzi-noppiemme kanssa ja viettää joulua tutummassa ympäristössä, ja ehkä niin teemmekin ensi vuonna. Ehkä ensi joulu on taas samanlainen, mitä se on tähänkin asti ollut ja nautin siitä aivan uudella tapaa. Tai ehkä tästä tulee uusi perinteeni jouluna.

Sen lisäksi, että reissu Baskeihin laittoi miettimään perinteitä, helli aurinko ja valo meitä oikein urakalla. En muista milloin viimeksi olisin katsonut noin montaa elokuvaa muutamassa päivässä ja tehnyt ei-mitään.  

San Sebastianin upeat rannat antoivat sielun levätä, kaikessa rauhassa.  


Mistä rahat reppureissaamiseen – 6 vinkkiä

Ehdottomasti yleisimpiä kysymyksiä mitä minulle tuntemattomat ihmiset heittävät, liittyy rahaan ja erityisesti reppureissujeni rahoittamiseen. Raha on asia, mistä aika vähän puhutaan ääneen, mutta sitäkin enemmän se aiheuttaa uteliaisuutta ja pienissä määrin kateutta. Ajattelin jakaa omat vinkkinä reppureissujen rahoittamisesta.  

Ihan alkuun, pitää muistaa, että se mikä toimii minulle, ei välttämättä toimi toiselle. Ja ylipäätään, kun spekuloidaan toisten ihmisten raha-asioista, taustalla on kymmeniä muuttujia ja tekijöitä, jotka eivät välttämättä näy ruudun toiselle puolelle, joten on hyvä muistaa, etteivät asiat ole niin mustavalkoisia.

Olen viimeisen viiden vuoden aikana tehnyt kolme pidempää reppureissua, joiden kaikkien rahoitus on noudattanut aikalailla samaa kaavaa.

Vinkki 1: Isommat tulot, pienemmät menot

Matkustaminen vaatii rahaa ja rahaa saa töitä tekemällä. Palkkatöitä ei välttämättä ole tasaisesti saatavilla ympäri maata ja kaikilla meillä ei ole samoja lähtökohtia töiden saamiseen, mutta pointtina se, että itse olen jättänyt turhan nirsoilun töiden suhteen sikseen, kun päämääränä on ollut saada reissurahat kasaan.   

Kolme vuotta sitten tuli tienattua reissurahaa muun muassa piikkaamalla homeseiniä, kaivamalla kusisia katukiviä maasta irti, jakamalla ilmaista Pepsiä Cheekin jäähallikeikoilla, maalaamalla pihatalojen julkisivuja, vääntämällä burgereita aamusta iltaan, blokkaamalla tyhjiä tuoppeja pilkkuun asti ja juontamalla erilaisia tilaisuuksia. Ei mitään glamouria, saatika vastannut lainkaan koulutustani.

Viimeisimmän reissun rahoittamiseksi sain tehdä oman alan hommia, joista aidosti nautin. Tein kylläkin päällekkäin kolmea eri työtä, joka kuormitti puolen vuoden ajan aika paljon.  

Samaan aikaan olen aina nipistänyt menoistani. Suurimpana rahareikänä itselläni on aina ollut asumiskustannukset. Iso kiitos vanhemmilleni, jotka ovat aina tarjonneet majapaikkaa, kun sille on ollut tarvetta. Kimppa-asumiset ja kaupungin laitamilta vuokra-asunnon hankkiminen, ovat kanssa hyviä vaihtoehtoja kustannuksien alentamiseen. Radikaalit ostokiellot, esimerkiksi vaattiden suhteen,  ovat toimineet tehokkaasti minulle.

Kulujen minimointi ja tulojen maksimointi kuulostaa yksinkertaiselle ja sitä se parhaimmillaan onkin. Toki aina tulee muuttujia matkaan, yllättäviä kuluja yms, jotka on hyvä tiedostaa ja hyväksyä. Enempi kyse on mantrasta, jota toitotan itselleni jatkuvasti, kun tarvitsee säästää reissaamista varten.

Vinkki 2: Säästöpossun hankkiminen

”Kaikki mikä tulee, myös menee” kuuluu omaan ajattelutapaani, joten päätin aikoinani avata säästötilin, jonne meni kerran kuukaudessa aina pieni summa rahaa. Nykyään irrotan palkastani 10% suoraan säästötilille, toki huomioiden aina sen hetkisen rahatilanteen. Kun rahat poistuvat käyttötililtä säästötilille, sitä huomaakin, kuinka rahaa alkaa kertyä pikku hiljaa säästöön, eikä kaikki raha menekään kapitalismin loputtomaan kuiluun.  

Opiskeluaikoina laitoin kaikki pullonpalautuksesta kertyneet rahat säästöpossuun reissurahoiksi. Eihän niistä kertapalautuksista tullut kuin muutamia euroja, mutta euro possussa on enemmän kuin ei mitään. Todella filosofista mutta uskon, että kansantaloustieteilijätkin voivat yhtyä tuohon lainiin. Pikavoittoja voi sitten yrittää saada Ärrän tiskiltä. Suurimmaksi osaksi kyse säästämisessä on kuitenkin kestävyyslajista. Kärsivällisyyttä ja pitkää pinnaa kansalaiset siis.

Vinkki 3: Arvovalintojen tarkastelu

Jos säästäminen tuntuu tekevän tiukkaa, on hyvä tarkastella mihin omat rahat menevät. Jälleen kerran painotan, että jokaisella meillä on yksilöllinen elämäntilanne ja resurssit käytettävissä, joten tämä on hyvä huomioida, kun puhutaan rahan säästämisestä ja arvovalinnoista.   

Baari-iltoina saan hyvinkin kulumaan melkein satasen. Kuukaudessa pari baari-iltaa kartuttaa reissukassaa noin 200 eurolla. Toiset 100 euroa saa hyvinkin kasaan, kun jättää yhtenä kuukautena ostamatta uuden sesonginmukaisia vaatteita. Kaupan ostoskoria tarkastelemalla saa hyvinkin muutaman kympin kuussa nipistettyä reissukassaan.

Klisee, pienistä puroista syntyy reissukassan rahat, pitää hyvinkin paikkaansa. Sitä on vaan vaikea nähdä, kun mielessä on jatkuvasti 8000 eurosn kokonaisbudjetti. Pilko budjetti siis pieniin osiin, päiväbudjettiin, yksittäiseen lentoon, hotelliyöhön, benji-hyppyyn yms. Näin saat tavoitteitasi realistisimmiksi.

Vinkki 4: Myy kaikki mikä irtoaa

Meikän kotoa, varsinkin ullakolta, löytyy käsittämätön määrä tavaraa, jolle ei ole mitään käyttöä. Meillä on tavaraa, koska sitä tulee olla. Laman jälkeinen elämä, jolloin jogurttipurkitkin säilytettiin, näkyy osittain vieläkin arjessamme perintönä vanhemmiltamme. Netin kierrätysryhmät ja kirpputorit ovat hyviä tapoja päästä ylimääräisistä tavaroista eroon, kartuttaen matkakassaa. Olen myynyt kierrätysryhmissä todella ronskilla kädellä tavaroitani, joita en vain käytä, mutta jostain syystä olen niitä aikoinaan hankkinut tai saanut. En välttämättä tarvitse kuutta leipälautasta, ehkä neljä on riittävä määrä. Kolmesta mustasta hupparista käytän käytännössä vain yhtä. Keittiön sekametelikaapista löytyy jos jonkinlaista kippoa ja kuppia, joista suurin osa on kulkenut vuosien ajan mukanani ilman minkäänlaista käyttötarkoitus. Miksi?  

Itse tutkin säännöllisen väliajoin omia laatikoitani ja mietin, tarvitsenko todellakin kaikkea tätä. Mikä on ylipäätään tavaroideni käyttökapasiteetti. Voisiko joku toinen hyötyä enemmän osasta tavaroistani? Mikä on välttämätöntä ja mikä on halujen tuottamaa tarvetta?

Olen saanut toistasataa euroa aina ennen reissujani, kun olen rohkeasti luopunut ylimääräisistä tavaroista. 300 euroa vastaa 1,5 kuukauden safkoja Aasiassa.  

Toki nykyään enemmän mietin jo ostovaiheessa, tarvitsenko todellakin tätä. Tällöin jokainen kaupanhyllylle jäänyt tavara on voitto.

Vinkki vitonen: Suunnittele ja budjetoi

Suunnittelu, asia, josta meikäläinen on erittäin epärelevantti kaveri sanomaan mitään. ”Tee niin kuin minä sanon, älä niin kuin minä teen.” Jokainen, joka reissujani on seurannut, tietää, että suunnittelu ei ole vahvuuteni ja budjetoinnit olen aina ulkoistanut numeroista kicksejä saaville ystävilleni. Moni pankki tarjoaa hyvää jeesiä viikoittaisten rahavirtojen seuraamiseen. Danskella ja OP:lla ainakin pystyy kivojen diagrammien avulla näkemään, mihin viikottain tai kuukausittain rahat menevät. Itselleni ainakin suurin yllätys oli huomata, kuinka paljon rahaa ravintolat syövät lompakostani. Jälleen kerran ehkä toistan itseäni, mutta viikossa yksi ravintola-annos vähemmän on 20 euroa reissukassaan, joka tarkoittaa 10 olutta Balilla.   

Päiväbudjetin luominen reissuun on suotavaa. Itse olen mennyt 30-40 euron päiväbudjetilla ja siihen päälle vielä lennot ja liikkumiset. Lennotkin ovat suht edullisia, kun ostaa ne tarpeeksi ajoissa.

Vinkki 6: Konkretisoi reissu

Maailmanympärysmatka kuulosti aikoinaan todella utopistiselta ja kaukaiselta ajatukselta. Reissu alkoi ensimmäisen kerran konkretisoitumaan, kun kävin ostamassa Madventuresin jätkien Kansainvälisen seikkailijan oppaan. Pieni asia, joka kirjahyllyllä muistutti päivittäin päämäärästäni. Toinen konkreettinen asia oli rinkan ostaminen. Juku sitä tunnetta, kun kannat kotiin uuden parhaan ystäväsi. Toki lentolippujen ostaminen viimeistäänkin konkretisoi reissuun lähtemisen. Lentolippujen ostamiset ovat olleet niitä hetkiä, jolloin karvat ovat nousseet pystyyn ja pala löytänyt tiensä kurkkuun.  

Näillä aika simppeleillä jutuilla, jotka vaativat aika paljon kurinalaisuutta ja luopumista olen saanut reissuni rahoitettua. Perinnöt tai lotto-voitot eivät ole olleet tukenani. Kyllä sitä viimeistään reissun päällä ymmärtää miksi hitossa sitä tuli tehtyä duunia niskalimassa, kusen haju sormissa ja silmäpussit roikkuen.

Millaisia säästövinkkejä teillä on?

Ikävä – miksi tulit taas?

Voihan itku soikoon! Olin täysin unohtanut ison kasan reissukuvia muistikortille. Siitä on jo yli kuukausi, kun tulin takaisin Suomeen. Aika – se tosiaankin juoksee. Katsoessani kuvia, huomaan kuinka haikeus valtaa mieleni.
Ikävä.

Vaikka sitä reissun päällä tuli jatkuvasti fiilisteltyä tien päällä olemista ja sitä tunnetta, jonka se tuottaa minulle, on elämä kuitenkin tällä hetkellä arjen ja reissukuumeen kanssa tasapainottelua. Rakastan arkeani. Rakastan sitä, että asiat toimivat ja tiedän mitä päivät tuovat tullessaan. Samaan aikaan kun katson noita vanhoja kuvia, valtaa mieleeni ajatus uudesta reissusta. Seikkailusta ja sen tuomasta Folke West-tunteesta, joka koukuttaa ja koukuttaa.
Näin viikonloppuna ystävääni, jonka kanssa olimme viimeksi vuosi sitten nähneet. Hän sanoi heti nähdessäni minut kuinka seison paljon jämäkämmin omilla jaloillani kiinni maassa, sekä silmäni ovat aivan eri tavalla täynnä iloa. 
Totta, tunnen itseni varmemmaksi ja oloni on todella kevyt. Ilo, se on vihdoinkin tullut takaisin osaksi arkea. Mutta samaan aikaan mieltäni painaa ikävä. Ikävä niitä tunteita, joita reissu tarjosi. Ikävä tunteena on onneksi turvallinen. Se muistuttaa siitä, mikä minulle on tärkeää. Joten ei hätää, Joonas.
Olen pohtinut viime päivinä, miksi sitä tulee mennä maailman toiselle puolelle, jotta pääsee kokemaan tietynlaista uudelleen syntymistä? Miksen pysty samaan kotona Suomessa. Tätä asiaa olen pohtinut ja pohtinut, ilman vastauksia. Onko arki niin rutinoitua, täynnä virikkeitä ja velvollisuuksia, ettei ole aikaa irtaantua arjesta. Onko kyse vajavaisista itsensä johtamisen taidoista. Olenhan kuitenkin entinen konsultti, eikö minun tulisi juuri tietää, miten nämä asiat toimivat?
Sain syntymäpäivälahjaksi meditaatio -valmennuksen, joka kestää kuukauden. En ole aikaisemmin kokeillut meditaatiota. Kuullut kylläkin paljon hyvää. Jooga-tunneille olen taas ilmoittautunut sekä kirjat ovat löytäneet yöpöydälleni. Puhelimesta olen aikapäiviä sitten jo poistanut kaikki ilmoitukset. Älylaitteiden käyttöä olen taas ajatellut rajoittaa iltaisin. Kirjoitan paljon ajatuksiani ylös ja yritän saada omista ajatuksistani aina kiinni tietoisesti. 
Iso lista asioita, joiden kautta yritän saada mieleni takaisin Aasian lämpöön kotisohvaltani. Onko kuitenkaan kyse näistä elämänhallintataidoista vai onko kyse jostain muusta, mitä en ole vielä onnistunut tajuamaan?
Oli miten oli, nautin suunnattomasti näistä kuvista ja niiden tuomasta poskettomasta onnesta. Tunnen kuinka selkäni taas suoristuu, jalkani ottavat vankan otteen maasta ja suun pieleni nousevat ylös. Silmäni, ne ne vasta kirkkaat ovatkin. 

 Kiitos muistikortti 17.-18.6.2018

Lataa nämä sovellukset ennen reissua!

Olen monesti ihmetellyt, miten ihmiset ennen internet aikakautta ovat ”selvinneet” reppureissuillaan ilman nykyisen kaltaisia älypuhelimien sovelluksia. Eräs vanhempi reppureissaaja, jonka kanssa juttelin, kertoikin, että matkustaminen oli hyvinkin erilaista hänen nuoruudessaan. Hotelleja, hostelleja tai home stay -majoituksia ei pystynyt varailemaan etukäteen, vaan saavuttua kohteeseen, tuli kierrellä ovelta ovelle ja kysellä vapaita huoneita. Kartat olivat kaikki paperisia ja niitä harvoin edes sai käsiinsä. Peukkukyydit olivat budjettimatkaajan mieleen. Syömään mentiin sen mukaan, mihin paikalliset suosittelivat. Ja mitä tulee rahaliikenteeseen, en edes tiedä kuinka paljon käteistä jengillä on ollut matkassaan.

Ajat muuttuvat, maailma muuttuu ja sen mukana myöskin matkailu muuttuu. Digitalisaatio on tuonut maailman kotisohvallemme ja vapauttanut aikaa ja energiaa oleelliseen, eli matkailusta nauttimiseen. Tein ensimmäisen reppureissuni 10 vuotta sitten. Silloin mentiin vielä paperinen kartta kädessä pitkin Budabestin katuja. Internettiin oli tullut hostellisivusto, josta pystyi varaamaan sänkypaikkoja ympäri maailmaa, kylläkin harva hostelli oli löytänyt tiensä internettiin. Visa Electron lauloi menemään ja MP3-soittimeen oli ladattuna ne 100 suosikkikappaletta, jotka sinne juuri ja juuri mahtuivat. Madventuresin TV-ohjelma sekä kirjat olivat monelle portti ulkomaailmaan ja todelliseen reppureissaamiseen. Kirjastosta käytiin lainaamassa Lonely Planet, josta otettiin tarpeen tullen kopiokoneella talteen tarvittavia tietoja. Ja ai niin, tekstiviestillä pystyi ilmoittamaan kätevästi kotia, että kaikki on hyvin – kunhan osasi tiivistää kuulumiset 160 merkkiin.

Nyt kun katson 10 vuotta taaksepäin, muistan miettineeni ihan samoja keloja silloinkin kuin nyt: Miten ihmeessä jengi matkusteli 80-luvulla? Applikaatiomaailma on viimeisten vuosien aikana muuttanut merkittävästi omaa tapaani matkustella, sekä helpottanut monia asioita, kuten valuuttakurssien tarkistamista tien päällä. 
Tässä on listaus sovelluksista, jotka ovat itselläni ahkerassa käytössä reissatessa ja, joidenka lataamista kannattaa harkita ennen reissuun lähtemistä.
Momondo
Aivan kurko halpojen lentojen löytämiseen ja ostamiseen. Muutamassa hetkessä silmien edessäsi on satoja lentoja, melkeinpä maailman jokaiseen kolkkaan. Momondossa pystyy helposti suunnittelemaan useita lentoja, esimerkiksi maailmanympärysmatkaa ajatellen, joten ei tarvitse jokaista kohdemaata erikseen klikkailla ja tarkistella hintoja. Toinen plussa Momondossa on, että se näyttää kätevästi mikä lento on halvin ja nopein sekä mikä voisi sopia parhaiten juuri sinulle.

Grab / Uber
Asia, joka meikäläistä risoo Aasiassa, on jatkuva tinkaaminen ja epävarmuus siitä, kuinka paljon sun muroihin kustaan jokaisella ostohetkellä. Harvassa Aasian kohteessa taksit kulkevat mittareilla ja jos kulkevat, et ole varma mihin tahtiin mittari juoksee ja kuinka pitkän kiertoreitin taksikuski päättää valita. Toki seasta löytyy paljon rehellisiä taksikuskeja. Enempi kyse on tunteesta, joka valtaa mielen ostovaiheessa. Mutta taksimatkat ovat kokeneet ison muutoksen, kiitos über ja Aasian vastaava palvelu Grab. Näiden sovellusten avulla itse olen säästänyt niin hermoja kuin eurojakin. Grabin kautta pystyy kätevästi myös tilaamaan skootterikyytejä, jotka ainakin Balilla ja Bangkokissa ovat olleet naurettavan edullisia verrattuna kadulta otettuihin vastaaviin kyyteihin. Sanonta, ”Once you go Grab, never go back!”, pitää erittäin hyvin paikkaansa.

Google Maps
Siis TÄMÄ. Pystyykö joku kertomaan, miten ihmeessä jengi on löytänyt itsensä A) kartalta ja B) perille ilman karttapalveluita. Google Mapsi ei ole pelkkä karttasovellus, vaan sen kautta pystyy helposti löytämään hyviä ravintoloita, nähtävyyksiä sekä tallentamaan kohteita, joihin haluaa matkustaa tulevaisuudessa. Vinkki tätä sovellusta käyttäville: Muista ladata/avata kartta silloin, kun olet netin parissa, jolloin pystyt käyttämään offline-tilassa, ilman internettiä.

Agoda / Hostel World
Yöpaikka hakusessa? Itse tykkäsin käyttää Agodaa suurimman osan ajasta, sillä tuntui, että sen kautta löysi aina halvimmat majapaikat. Jos oikein ymmärsin niin Agoda ja Booking ovat ilmeisestikin samaa yritystä, ainoana erona vain hinta ja bonusjärjestelmä, jonka toimivuudesta en koskaan päässyt perille. Agodan kautta, niin kuin varmasti muidenkin vastaavien, saa kerättyä bonuksia, jotka muuntuvat ässä-pisteiden tavoin euroiksi jossain vaiheessa jollain tapaa. Joten suosittelen keskittämään! (ironiaa havaittavissa)
Maailman hostellit löytyvät melkeinpä parhaiten Hostel Worldin kautta. Varsinkin Euroopassa suosittelen hyödyntämään Hostel Worldia, kun taas Aasiassa voi melkeinpä saada homestay-majoituksen dormi-hintaan.

Trip Advisor
Jos yhtään epäilet kannattaako johonkin ravintolaan mennä vai ei, avaa Trip Advisor. Tämän sovelluksen ydin on nimenomaan suosittelussa, joka itselleni tuo luottamuksen tunnetta, kun valitsen ravintoloita tai hotelleja. Monen monta hyvää raflaa tuli jälleen kerran löydettyä nimenomaan Trip Advisorista. Sovelluksesta löytyy myös majapaikkoja ja aktiviteettejä. Sovelluksen suosiosta kertonee se, että melkeinpä aina Googlen hakutuloksissa tulee ensimmäisten joukossa vastaan Trip Advisor.

Google Translator
Kielimuuri saattaa varsinkin Aasiassa, Etelä-Amerikassa, Afrikassa tai Ranskassa tulla monesti vastaan. Elekielellä pärjää aika pitkälle jo, mutta miksi ei hyödyntäisi nykyteknologiaa kommunikoinnin rikastamiseen, jos sellainen on mahdollista. Jos haluat saada ”maksimit” irti Google Translatorista, suosittelen vaihtamaan kieleksi suomen sijaan englannin, sillä Googlen kielitiimistä ei varmastikaan löydy kovinkaan montaa suomalaista tai suomea puhuvaa, joten suomen kääntäminen ontuu vielä paikoitellen.

HangAround / Tinder
Jos matkustelet yksin, toki kaksin tai kolmisinkin, ja mietit, kuinka tutustua uusiin reissututtavuuksiin, niin tässä yksi vaihtoehto. HangAround on kätevä tapa löytää ”kohtalon tovereita”. Samoin Tinder. Kyllä, tuo saatanan jälkeläinen sopii hyvin uusien reissututtavien löytämiseen ilman sen suurempaa lupausta esiaviollisesta seksistä. Erityisesti jos kaipaat paikallisilta suosituksia, lataa Tinder.


WeShare
Totuttuun suomalaiseen tapaan ravintoloissa tilaamme pöytäseurueessa aina omat laskumme. Monessa maassa tämä ei kuitenkaan onnistu ilman lisämaksua tai se saattaa myöskin näyttää ihan idioottimaiselta, kun jokaiselle tuodaan omaa laskua. WeSharen avulla pystyy vaivattomasti jakamaan esimerkiksi ravintolan laskun. Itse käytin Uudessa-Seelannissa ystävieni kanssa WeSharea yhteisten kulujen jakamiseen. Jokaista tankillista, kauppalaskua tai olutta ei siis tarvinut siinä hetkessä jakaa, riitti vain, kun merkkasi kulut sovellukseen. Reissun jälkeen tasasimme tilit helposti MobilePayn avulla, joka on linkitetty WeShareen.
Podcast / Spotify
Lennoille, junamatkoille tai bussimatkoille ehdoton suositus on ladata offline-tilaan mielenkiintoisia podcasteja ja tietysti musiikkia. Itse käytän iPhonen omaa Podcast sovellusta, mutta myöskin jonkin verran Spotifyn podcast tarjontaa, josta muuten löytyy monia Ylen tuottamia lähetyksiä. Suplaa kanssa yritin käyttää mutta offline-lataukset olisivat vaatineet oman tilin luomista, niin luovuin siitä.

Valuutta+
Rupiat, ringit, dollarit, bathit, eurot, yenit. Yritäppä pysyä kärryillä mikä maa, mikä valuutta, kun kohteet vaihtuvat tiuhaan tahtiin. Koen, että itselläni on matikkapäätä, mutta mikä tulee valuuttakursseihin, nostan käteni ilmaan. Valuutta+:ssa pystyy lisäämään yhteen näkymään, vaikka kuinka monta valuuttaa. Tämän avulla pysyt aika hyvin kärryillä, mitä mikäkin maksaa missäkin maassa. Toki on hyvä muistaa, että todellinen hinta, jonka maksat, tulisi laskea sen kurssin mukaan, millä nostat automaatista rahaa. Mutta anyway, aivan ehdoton matkakumppani!

Appstore on täynnä mitä mielenkiintoisempia sovelluksia, jotka helpottavat jatkuvasti arkeamme ja reissujamme. Mitkä ovat sun suosikki sovellukset reissun päällä?

This is New Zealand! – Ainakin 5 vinkkiä Uuteen-Seelantiin

Huipensin Uuden-Seelannin road trippini kaupunkiin, joka on ehdoton suosikkini kaikista, Welly Wellington. Kaupunki, jonka sielu sykkii taidetta ja arkkitehtuuri on sekoitus kaikkea. Aivan kaikkea. Kaduilta löytyy tusina vierailun arvoisia vintage-kauppoja, joiden syleilyyn meikäläinen ainakin uppoutui useiden tuntien ajaksi. Maori-kulttuuri on myöskin tuotu lähelle ihmisiä erilaisten nähtävyyksien kautta. Kaupungin sydän on yksi Uuden-Seelannin ehdottomista vierailun arvoisista kohteista, kansallismuseo Te Papa. 
Wellingtonin suosituimpia turistijuttuja ovat kahvilat. Viikko ei riittäisi millään niiden läpikäymiseen. Flat white on oma ehdoton killeri! Päiväbudjetista noin puolet meni Wellingtonissa kahviloiden tarjonnan läpikäymiseen. Uudesta-Seelannista ei niinkään löydy ravintolakulttuuria tai tunnistettavaa keittiömaailmaa, mutta kahvilakulttuuri on sitäkin rikkaampi ja monipuolisempi. Jopa soijamaito oli löytänyt paikkansa kahviloihin. Lihasta ja maidontuotannosta tunnettu Uusi-Seelanti on nimittäin valovuoden jäljessä kasvis-vegaanisuosiota. Ehkä vielä joku päivä nyhtökaurakin näkee päivänvalon Uudessa-Seelannissa.
No se Wellystä tällä kertaa. Mitä on sitten hyvä tietää, jos suunnittelet reissua Uuteen-Seelantiin?
Uuteen-Seelantiin kannattaa tosiaan varata vähintäänkin 3-4 viikkoa aikaa. Auto, henkilöauto tai camper van, mahdollistaa todella paljon asioita tässä eksoottisessa saarivaltiossa. Liikkuminen on suht hidasta, johtuen korkeuseroista ja harvasta tieverkostosta. Bussilla pääsee kanssa liikkumaan ja ilmeisesti jossain määrin myös junalla mutten ole koskaan tavannut ketään, joka olisi A) matkustanut junalla Uudessa-Seelannissa tai B) saatikka nähnyt junaa. Liftaaminen on kanssa suosittua ja turvallista. Itse ajaminen on yhtä ilotulitusta jatkuvasti. Maisemat jaksavat yllättää päivästä toiseen. Juurikin luulit nähneesi kaiken, mutkan takaa paljastuu jotain vieläkin ihmeellisempää. Toki reissuähky voi iskeä aika nopeasti, jos matkustustahti on tiukka. Jos olet kuukauden verran Uudessa-Seelannissa, suosittelen ottamaan vain toisen saarista haltuun. Saarien välillä liikennöi lautat. Suosittelen varaamaan paikan lautasta hyvissä ajoin. Ja note to myself: muista ottaa kansainvälinen ajokortti mukaan.

Maa elää ja hengittää turismista. Turismi on kylläkin hyvin erilaista mitä esimerkiksi Aasiassa on totuttu näkemään. Jos Aasiassa bongaat eläkeläisen hostellissa, soita meikälle, tarjoan kahvit. Jos taas et bongaa eläkeläistä Uudessa-Seelannissa hostellista, soita jälleen kerran meikälle, lupaan tarjota kahvit pullan kera. Uudessa-Seelannissa back packereiden moninaisuus lämmittää mieltä. Jos kesken pidemmän reissun tulee äitiä tai isää ikävä, löytyy aina hostellin, motellin tai camping-alueen ruokalasta yksi koti-ikävää lievittävä turvallinen vanhus, jonka tarinoita kuuntelee mielellään. Turistien yhteisöllisyys on jotain erilaista, mihin en ole muualla vielä törmännyt. Tämä voi toki johtua siitä, että aika monella on selkeitä yhteisiä intressejä jaettavana, jolloin yhteenkuuluvuudentunne syntyy helpommin. Sekä yhteiset tilat, kuten camper-alueiden keittiöt, ovat luonnollisia ympäristöjä törmäyttää toisilleen tuntemattomia ihmisiä. Uudessa-Seelannissa jos meinaa budjetissa pysyä, suosittelen opettelemaan muutaman reseptin ennen reissuun lähtöä. Liikenteessä voit huomata pienen vastakkainasettelun paikallisten ja turistien kesken, sillä töötti laulaa huolella, jos olet oman elämäsi ”olen johtanut liikennettä”-autoilija. Tähän kaipaisi molemmilta osapuolilta hieman malttia ja ymmärrystä.
Päiväbudjetti on suurilta osin riippuvainen majoitusmuodosta. Hostelleissa sänky oli halvimmillaan 15€ hujakoilla mutta saattoi helposti nousta 30€. Camper vani –paikat ovat melkein puolet halvempia, jos autosi taipuu yöpymiseen. Bensaa kuuluu normaalia enemmän, sillä tieverkosto tarjoaa korkeita mäkiä ja paljon mutkia. PAK´nSAVE-ruokakauppaketju on todellisten penninvenyttäjien unelma. Ilmaista päiväohjelmaa riittää Uudessa-Seelannissa vaellusten ja kaupunkikierrosten parissa mutta jos satut esimerkiksi Queenstowniin, suosittelen venyttämään budjettia Benjin tai laskuvarjohypyn verran.

Tässä vielä viisi vinkkiä, joita et ehkä oleta kohtaavasi Uudessa-Seelannissa
1. Alkoholilainsäädäntö tuntuu olevan tiukempi kuin Arkadianmäellä laadittu, nimittäin papereita kysyttiin melkein joka kerta, jopa seurueemme vanhimmalta. Suomalainen ajokortti ei kelpaa todistukseksi, vaan passi tulee olla matkassa.

2. Ehkä se yksi tärkeimmistä nykypäivän infrastruktuurista, langaton netti, on osassa Uutta-Seelantia yhtä utopinen käsitys kuin aurinkoinen juhannus Suomessa. Välillä tuntui, että mitä pienempi mesta, sitä toimivampi netti. Langaton netti on myöskin monessa paikkaa maksullinen. Suurimmassa osaa majapaikoista, jossa yövyin, netti sisältyi nimellisesti hintaan. Kylläkin dataa riitti pelkän Facebookin avaamiseen ja sekin operaatio otti oluen verran aikaa. Jotenkin uskomatonta, että noin kehittynyt valtio, on noin jäljessä perusinfran kanssa. 

3. Paikallinen englanti, noh miten sitä nyt kuvaisi. Jopa Porin murre on ymmärrettävämpää kuin kiivien englanti. ”Tots” ja ”heeps” tulivat tutuiksi hetkessä, mutta kaikki muu meni yli hilseen. ”I beg your pardon” (vahvalla brittiaksentilla sanottuna) on hyvä opetella sanavarastoon. Sekä kuninkaallinen tervehdys voi tehdä vaikutuksen paikallisiin. 😉


4. Meille Suomessa tuttuun ja turvalliseen kesäiseen moottoritienäkyyn, eli virtsaamiseen tienvarressa, et tule kohtaamaan Uudessa-Seelannissa. Tai ainakaan kovinkaan usein, sillä se on kielletty maassa. En tiedä onko sitä lakiin sidottu, mutta aika vahvasti moni sitä tuntuu velvoittavan. Luonto on aika lailla kaikki kaikessa Uudessa-Seelannissa, jota tulee kunnioittaa. Vaikkakin niin paikalliset kuin turistitkin ovat sitä vuosien saatossa tietämättään tuhonneetkin. Yllätyin kuinka paljon paikalliset dissasivat omiaan juurikin luonnon turmelemisesta. Tietoisuus luonnonsuojelusta on ilmeisestikin aika vähäistä ja esimerkiksi metsänhoitoon on nyt vasta kiinnitetty huomiota ja alettu istuttamaan uusia metsiä. 

5. Välillä tuntuu kuin olisi aikamatkustanut 20-30 vuotta taaksepäin. Niin rakkaitta kuin kiivit ovatkin, ovat he tietyissä asioissa jumittuneina esihistoriaan. Jos Suomi oli vielä 2000-luvulla esimerkiksi muodissa tai musiikissa jäljessä muuhun Eurooppaan nähden, niin vielä Internet-aikakaudellakin Uusi-Seelanti tuntuu elävän tuota 90-luvun loppua. Lankapuhelimet, kasvis/vegaanivaihtoehtojen olematon tarjonta, takatukat, suhtautuminen ilmastonmuutokseen ja ovat muutamia esimerkkejä.

Ah, jos jotain maailman kolkkaa voin suositella, niin Uutta-Seelantia.

PS. ”No no no, no!” Alla meikän synttärilahjabenji. Ai, että! Kiitos ystävät ja perhe!


Mitä reissu opetti minulle?


Kaupallinen yhteistyö: HAI & PING Helsinki
Seison tällä hetkellä Korpilahdella, vanhempieni parvekkeella pidellen kädessäni kahvikuppia. Eikä mitä tahansa kuppia vaan Iittalan Suomi 100-tuotepaketissa ollutta. Posliinimukista löytyy Juhla Mokan tummapaahtoa, jota keitin kaksi kuppia, niin kuin useimmiten arjessani teen. Kello ei ole vielä kahdeksaa, mutta ulkona on kaikesta harmaudesta huolimatta valoisaa. Usva on laskeutunut nurmen ylle. Pihakoivun oksista huomaa orastavan kesän. Pieni kasa menneen talven lunta tekee lähtöään terassin kulmalta. Lintujen ruokintapaikalla näyttää olevan ruuhkaa, kun peipot ja tiaiset kilpailevat auringonkukansiemenistä. Linnunlaulut ovat niitä harvoja ääniä, joita kuulen. Ilma on kevyttä hengittää ja tunnen, kuinka keuhkoni nauttivat raikkaudesta. Katson kattojen yli Päijänteelle: On se vaan niin kaunis, neitoni, Suomi.
Tuo usvan ja harmauden tuoma mystisyys, jonka kohtasin ensimmäisinä päivinäni palattuania Suomeen, on jäänyt vahvasti mieleeni. Sanottuani äidilleni, ”katso nyt kuinka upean ja epärealistisen mystistä tää elämä on täällä Suomessa”, meinasin saada nyrkistä kuonooni. Toki, kun tuota  harmautta ja elottomuutta on katsonut neljä kuukautta putkeen, voi kommenttini tuntua ironiselta. Ehkä hiukan romantisoin tuota näkyä, mutta samaan aikaan se tuntui yhtä todelliselta ja todelta minulle. Enhän ollut vastaavaa näkyä nähnyt neljään kuukauteen maailmalla. Olin kylläkin nähnyt kaikkea muuta kiehtovaa, jota ihmettelin pallon toisella puolen ja vieläkin ihmettelen kun palaan kuvien ja muistojen kautta noihin hetkiin. Mutta se kauneus, jonka luokse olin palannut, teki vaikutuksen jälleen kerran.
Täytyy sanoa, ettei ole Suomea voittanutta. Matkustamisen ehdoton paras puoli on kotiinpaluu. Tuntuu älyttömälle sanoa noin, sillä maailmalta lähdetään juurikin etsimään niitä asioita, joita ei välttämättä omasta ympäristöstä löydy. Seikkailuja, kokemuksia, uusia kulttuureja sekä lämpöä.  Samaan aikaan matkustaminen laajentaa ymmärrystämme meistä ja siitä, mistä me tulemme. Kuin salakavalasti ajattelumme muuttuu ja näemme aivan uusia ulottuvuuksia niissä asioissa, joiden parista lähdimme maailmalle. Sen takia koenkin, että kotiinpaluu on onnistunut, jos harmaudesta ja koleasta säästä huolimatta, tuntuu sisällä lämpöä ja valoa kotia kohtaan.
                   
Pitkään kamppailin, lähdenkö maailmalle aina pakoon omia keskeneräisiä ajatuksiani tai käsittelemättömiä asioita. Ei, en lähde. Lähden nimenomaan hakemaan välimatkaa arkeen ja siihen todellisuuteen, missä olen kotona. Sitä helposti sokaistuu niihin pieniin arkisiin asioihin, jotka toisella puolen maailmaa näyttäytyvätkin kauniilta ja kiehtovilta. Kai se on se hinta, joka sitten tulee maksaa, jotta näkee lähelle paremmin. Eletyt hetket saattavat saada vasta Bahamalla todellisen merkityksensä. Ehkä ne kivualiaammatkin kokemukset saavat uuden merkityksen ajan ja etäisyyden ansioista. Ehkä onnesta tulee vieläkin maukkaampaa kun on tarpeeksi etäusyyttä ja sitä huomaa, kuinka onnekas sitä onkaan. Ja vapaa. Vapaa näkemään asioita uudella tapaa. Vapaus kun ei ole kaikkialla vaihtoehto. Meillä se on ennemminkin valinta, kun pystymme arjessamme jatkuvasti valitsemaan erilaisia valintoja. Toiset kylläkin enemmän ja toiset taas rajoitetummin.
Siteeni kotimaatani kohtaan kasvaa vuosi vuodelta. Suomalaisuus ja sen mukana tuleva luottamus, vakaus ja vaatimattomuus ovat kaunista katseltavaa. Suorastaan ihailen sitä. Oikeastikin, jos johonkin voi luottaa, niin se on suomalainen ja suomalaisuus. Monesti luottamus näkyy meillä sanattomana vuorovaikuttamisena tai kirjoittamattomina sääntöinä, joten siihen ei kiinnitä niinkään huomiota. ”Kaveria ei jätetä” on hyvä esimerkki tästä. Koruttomuus ja vaatimattomuus tekevät suomalaisuudesta kiehtovan. Ymmärrän täysin, miksi Kiinasta lentää tuhansia ja tuhansia turisteja vuosittain Suomeen. Ärsykkeiden (niin hyvässä kuin pahassa) määrä on huomattavasti pienempi Suomessa kuin esimerkiksi Kiinassa tai Japanissa, joissa neonvalot välkkyvät ja kaupungit eivät nuku koskaan. Itse ainakin arvostan jos ympäristö antaa mahdollisuuden rauhaan ja hiljaisuuteen. Tietyllä tapaa keskeneräisyyteen, puoliksi maalattuun taideteokseen. Jos saatte kehnosta kielikuvasta kiinni.
Mitä reissu sitten opetti? Ainakin arvostamaan (jälleen kerran) omia juuriani, sitä mistä minä tulen, sekä sitä, mistä suomalaisuudessa on kyse.
Kuvat: Liisa Arvassalo

TUOTTEET: 
@HaiColours #HAIFashion

Perhosia mahanpohjassa – Mitäköhän seuraavaksi?




”Reissatessa huomaa parhaiten matkan etenemisen. Sen, kuinka asiat elämässä menee aina eteenpäin. Haluttiin tai ei.

Se mihin suuntaan tai mitä vauhtia elämä kulkee, ei aina ole meidän omissa käsissä. Niissä hetkissä, kun emme pysty vaikuttamaan matkantekoon, on syytä hyväksyä tosi asiat ja vaikuttaa niihin asioihin, joihin pystymme vaikuttamaan.

Tulisi muistaa päästää asioista irti, jotka hidastavat matkantekoa. Poistua tiloista, jotka vievät sinua väärään suuntaan.

Aika lyhyt aika me tätä matkaa kuitenkin täällä tehdään. Sen takia onkin tärkeää valita matkakohteet tarkkaan. Miettiä, miksi. Miksi haluan tähän suuntaan?

Toinen tärkeä huomio on matkaseuralaiset. Löytää ympärille ne tyypit, jotka ovat oikeasti hyviä tyyppejä. Tyyppejä, jotka ovat fiksumpia, hauskempia tai kauniimpia kuin sinä. Silloin olet varmasti oikeassa seurassa.

Yksi matka tulkoon jälleen kerran päätökseensä. Se on myönnettävä. On aika pakata kimpsut ja kampsut, siirtyä portille ja katsoa seuraavaa kohdetta.”


Näin kirjoitin reilu vuosi sitten. Yksi matka tuli silloin päätökseensä. Kylläkin hyvin erilainen mitä tämä reissu oli. Nyt olen Bangkokin lentokentällä, kotimatkalla. Mietin menneitä kuukausia. Kulunutta vuotta.
Säännöllisen väliajoin on hyvä kurkata peruutuspeiliin ja katsoa sitä matkaa, jonka olemme kulkeneet. Reflektoida mennyttä. Ymmärtää, kuinka asiat ovat ajan saatossa muuttuneet. Kuinka minä olen muuttunut. Sitä sokaistuu helposti omaan tekemiseen ja ruoskii itseään turhaan. Unohtaa, mistä on lähdetty liikenteeseen.


Jälleen kerran yksi matka tulee päätökseensä. Tällä kertaa kuitenkin aivan eri tunnelmissa. Ei ole tarvetta katsoa seuraavaa kohdetta, vaan suunta on kirkkaana mielessä. Tai kirkkaana ja kirkkaana. Mielessä kuitenkin. Tulevaisuus näyttää juuri sille, millaiseksi olen maalannut sen mielessäni. Toki pensselin vedot eivät ole vielä kovinkaan tarkkoja. Hahmotelmia ja paljon eri sävyjä on mielessä.

Ympärilläni on myös paljon hyviä tyyppejä. Pääsen toteuttamaan itseäni ympäristössä, joka on turvallinen ja antaa luvan kokeilla siipiäni. Samalla olen oppinut sanomaan ääneen sen, mitä haluan ja mitä en halua ottaa mukaani edellisiltä matkalta. Se on uutta minulle, siis turhista, matkaa hiertävistä asioista luopuminen. Ehkä se on yksi niistä asioista, joita tuo alun teksti opetti minulle.

 Mahan pohjassa on kylläkin pieni jännityksen tunne: Mitäköhän tästä kaikesta jälleen kerran seuraa?

Taianomainen Uusi-Seelanti

Voi pojat ja tytöt sentään! En oikein tiedä, mitä sanoa menneestä kuukaudesta Uudessa-Seelannissa. Vierailin maassa ensimmäisen kerran viisi vuotta sitten ja päätin, että tänne palaan vielä. Etenkin Wellington jäi erityisenä paikkana mieleen. Ennen tälle reissulle lähtöä, tiesin, että ystäväni ovat lähdössä vuodeksi Uuteen-Seelantiin, mutten ajatellut, että tieni kävisi sinne heidän perässään. Ajattelin, että Uusi-Seelanti on oma lukunsa ja sinne on vielä Aasiastakin aivan liian pitkä matka. Teen sinne sitten joskus oman reissun. 

Jossain vaiheessa aloin pohtia, eka läpällä sitten vakavissani, että entä jos sittenkin kävisin morjestamassa ystäviäni. Yksi Skype-puhelu ja lentoliput olivat hankittuina. Aika mutkatonta välillä meikän touhu täällä. Mutta erittäin hyvä, SILLÄ takana on aivan uskomaton kuukausi. On kovin vaikea pukea omia fiiliksiä sanoiksi. Paikoitellen olo oli hyvinkin eskapistinen, ihan kuin olisi elänyt jotain elokuvaa todeksi. Toisinaan olo oli kuin olisi ollut kotona. Kaikkein eniten fiiliksiini kuitenkin vaikuttaa matkaseuralaiseni. Jaetut hetket ovat aina jaettuja hetkiä. Yksinmatkustelun nurja puoli on juurikin se, että kokemukset ovat hyvinkin henkilökohtaisia. Toki Uusi-Seelanti olisi ollut yksin matkustaessa varmastikin mieleenpainuva kokemus, mutta koen juuri tuon ajanjakson olevan reissussani sellainen, joka tuli jakaa muiden kanssa. Menneeseen kuukauteen liittyy vahvasti ”yhden aikakauden loppumista” sekä siirtymistä osittain jo kotopuoleen, Suomeen.


Matkakohteena Uusi-Seelanti pitää sisällään aivan kaiken maan ja taivaan väliltä, niin kuin kirjaimellisesti. Viikon tai kahden reissua en suosittele Uuteen-Seelantiin, vaan varaa aikaa vähintäänkin 3 viikkoa. Kahden viikon reissu olisi kuin esileikki ilman seksiä tai aamupala ilman pekonia. Tällä kertaa road trippimme piti sisällään ainoastaan etelä-saaren sekä, tietenkin, muutaman päivän ekskursion Wellingtoniin. Pohjois- ja etelä-saari ovat hyvinkin erilaisia. Pohjois-saarella pääsee parhaiten käsiksi maori-kulttuuriin, sekä sieltä löytyy myös useita viinitiloja. Etelä-saarella on taas omaan makuuni enemmän nähtävää ja koettavaa. Luonto on äärimmäisen monipuolinen sekä saarelta löytyy paljon extreme-aktiviteettejä, unohtamatta parhaimpia bilemestoja. Queenstown on aikuisten ihmisten leikkikenttä. Se, mitä ei voi tehdä Queenstownissa, voi kenties tehdä jossain muualla mutta kaikki kaikki kannattaa kuitenkin tehdä Queenstownissa. Itse pääsin tällä kertaa ystävien yllättämä hyppäämään Uuden-Seelannin pisimmän benji-hypyn (kiitos ystävät ja perhe) sekä samalla reissulla ikuistamaan kasvoni etelä-korealaiseen matkailulehteen.


Uudessa-Seelannissa vuodenajat ovat täysin päälaellaan verrattuna miten meillä Suomessa on. Ollaanhan kuitenkin täysin toisella puolen maapalloa. En tiedä pääseekö tuosta enää kauemmaksi turistina? Tällä kertaa vierailu ajoittui syksyyn, joka oli nappivalinta, sillä pääsimme nauttimaan viimeisistä hellepäivistä, mutta myöskin näkemään ensilumen tulon. Ensilumi Wanakassa oli jotain USKOMATONTA. Toki saimme tuntea luissa ja ytimissä yöpakkasetkin. Ruskakin alkoi orastamaan reissun loppuvaiheessa.
Olen todella onnellinen, että räjäytin reissubudjettini uusiksi, vedin uimahousujen sijaan pitkät kalsarit jalkaan ja lähdin sinne, minne minun tulikin mennä kaikkien näiden vuosien jälkeen. Tässä pähkinän kuoressa tämän hetkisiä fiiliksiä Uudesta-Seelannista. Kuvia ja tarinoita on vaikka kuinka paljon jaettavaksi, joten laittelen lisää tuntemuksia tulemaan, kunhan mieli palautuu tähän hetkeen.


Kiitos Sisko & Ville tästä kuukaudesta!


Ps. Sorppa, kuvien kuvasuhde reisillään.

Ps. Tässä muutama video noilta kahdelta karavaanarilta, missä meikäkin on mukana. Ekassa videossa näätte mun ilmeen kun saavun Uuteen-Seelantiin. Hahah!


Tinder – Olemmeko pinnallisuuden kynsissä?

Vuosi sitten avauduin ensimmäisen kerran Snapchatissä seuranhaun pinnallisuudesta ja ajattelemattomuudesta. Se oli myöskin ensimmäisen kerta, kun sain kriittisiä kommentteja sisältöihini liittyen. Ehkä näkemyksissäni tai tavassa tuoda se esiin, oltiin menty tietyn rajan yli tai sitten se osui arkaan kohtaan. Kävin eilen vierailulla Uuden-Seelannin kansallismuseossa, Te Papassa. Nykytaiteen osastolla oli näyttely, joka osui ja upposi minuun. ”Share the Love” nimeä kantava teos oli kerännyt tuhansia ja tuhansia seuranhakukuvia eri sosiaalisen median alustoilta. Kuvat kertoivat karua todellisuutta: paljasta pintaa, keimailua, tissejä, pakaroita, selfieitä. Juuri niitä asioita, joita itsekin nostin esiin vuosi sitten.  

Nostan saman kysymyksen esiin, jonka esitin jo vuosi sitten: Milloin seuranhausta, eli elämänkumppanin löytämisestä, on tullut näin pinnallista? Vai enkö näe noiden kuvien taakse, näe sitä syvyyttä, joka ihmisissä on? Tai tuleeko nähdä edes syvemmälle?

Ihmettelen, mitä tekemistä vatsalihaksilla, pyöreillä pakaroilla, pituus toiveilla, titteleillä, kalliiden vaatteiden esittelyillä tai kasvottomilla kroppakuvilla on seuranhaun kanssa? Ymmärrän kyllä, jos haetaan pelkkää fyysistä suhdetta, jolloin toinen nähdään objektina ja seksuaalisten halujen tyydyttäjänä. Siltikin koen, että tässä mennään osittain mainosten ja pornon luomien mielikuvien ja fantasioiden varassa, joka sekin on aivan fine juttu, joka on hyvä vain tiedostaa. Voiko kuitenkaan olla mahdollista, että niin moni noista paljasta pintaa näyttävistä ihmisistä, hakee ainoastaan vain fyysistä läheisyyttä, hetken huumaa?  

Kuvia katsellessani huomaan, kuinka en sovi tuohon muottiin. Hetken mietin, että olisipa minullakin kaikki kuusi vatsalihasta, joita kuvata. Itsevarma katse, joka riittäisi huuman saamiseksi sekä vahvat käsivarret, jotka viestivät turvaa. Mitä jos minulla olisikin nuo kaikki edellä mainitut? Mitä sitten tapahtuisi? Mitä se muuttaisi? Entä jos sekään ei riitä?   

Ahdistun hetkeksi. Työnnän ajatukseni sivummalle. En halua jatkaa pidemmälle.   

Muutan mieleni ja palaan ajatuksen kulkuuni. Tuohan on suorastaan vaarallista ajatella, että tulee olla näyttävät lihakset ja tulinen katse. Jos en omaisi tervettä itsetuntoa enkä luottaisi siihen, mitä olen, olisin heikoilla. Tuo voisi olla nimenomaan se ainoa malli, johonka minun tulee mahtua. Moni varmastikin tiedostaa, ettei asian laita ole noin. ”Terve järkihän sen sanoo!” Terve järki on kuitenkin eri asia, kuin se, miten tunnemme tai tulkitsemme todellisuutta. Mielikuvilla luomme todellisuutta.   

Tuleeko meidän tosiaan luoda kova ja näyttävä ulkokuori, joka kestää takaiskuja, antaen kuitenkin meille tykkäyksiä ja huomiota? Entä jos ulkokuori murenee? Entä jos haluaisikin avata sisintään ja näyttää kuka oikeasti on? Ei, ei! Se kuulostaa aivan liian suurelle riskille, kun katsoo kanssakilpailijoiden kuvia.    

Elämmekö nykyään pitkälti pelkän pintapuolen varassa deittiseuraa hakiessamme? Kysymys on hyvin kärjistävä. Tiedän sen itsekin. Ymmärrän hyvin, että useimmiten ihastumme ulkoiseen olemukseen ensimmäisenä. Onhan se meidän ”kävelevä käyntikorttimme”. Nykyinen mielikuva seuranhausta on ainakin saanut itseni varovaiseksi. En tiedä teistä, mutta koen seuranhaun olevan kilpavarustelua, jossa pärjäävät ne, jotka uskaltavat nostaa hieman paidan helmaansa ja näyttää Calvin Kleininsa.  

Miksi sitten haen seuraa sosiaalisen median kautta, jos tämä nostaa minussa karvat pystyyn? Some on luonnollinen osa elämääni ja etenkin vapaa-aikaani. Paikka, jossa keskustelen ystävieni kanssa, jaan elämästäni hetkiä, viihdytän ja koulutan itseäni sekä keskustelen tuntemattomien ihmisten kanssa. Internetti ja sinne ladatut sovellukset antavat loputtomat mahdollisuudet tutustua uusiin ihmisiin ajasta ja paikasta riippumatta. Olen toki käynyt lavatansseilla ja voin sanoa, etten ole eläissäni kokenut niin paljon pelkoa ja pakokauhua: Mitä jos joku tulee pyytää tanssimaan? Olen kierrellyt supermarketin käytäviä ees sun taan sinkkukori kädessä muita ”kohtalon tovereita” etsiessä. Ystäväpiirissäni ei ole joka viikko illan istujaisia, joissa voisi tutustua uusiin ihmisiin. Tuntemattoman ihmisen pysäyttäminen kadulla tuntuu karmivalle ajatukselle. Mistä muualta sitten lähteä seuraa etsimään? Sinkkuristeilyt? Ilmoitus kaupan seinälle? Reality-ohjelmat, noh, onhan sitäkin tullut harkittua ja mukaankin pyydetty. Monet vaihtoehdot eivät tunnu itselleni niin luonnollisille kuin sosiaalinen media.  

Voin olla väärässä, korjatkaa jos näin on, mutta mielestäni kumppanin löytäminen on toisen ihmisen näkemistä aitona ja vapaana. Vapaana rajoitteista ja normeista. Aitona omana itsenään siitäkin huolimatta, että voi sattua. Se jos jokin on rohkeaa ja ihailtavaa. Tätä on kuitenkin vaikea hahmottaa  noista itseään paljastavista seuranhakukuvista.   Toivon, että älykkyydestä tulisi uusi musta seuranhakumarkkinoilla. Olisin erittäin tyytyväinen, jos tissivakojen sijaan vastaan astelisi nainen kirja kädessä. Eikä edes tarvitsisi kuvaa varten asetella huulia törrölle eikä hiuspompulaa tiukalle. Riittää vain, kun kuvassa olisi pelkästään hän, ilman suojamuureja ja naamareita. Tiedän, se vaatii paljon nykyään. En itsekään uskalla laittaa itseäni likoon juuri sellaisena kuin haluaisin.   

P.S. Kelatkaa nyt hetki, jos jengi hakisi IRL seuraa samalailla kuin somessa. Kelatkaa! Niimpä.