15-vuotiaana luulin tietäväni, kuinka lapsia oikein tehdään. 15 vuotta myöhemmin huomasin olevani täysin ulapalla asian suhteen. Kuinka tulla isäksi homona?

Kirjoitin kolumnin isyydestä Motiivi-lehteen ja ajattelin jatkaa tuota pohdintaa myös täällä blogin puolella. Kolumnini käsitteli isäksi tulemista seksuaalivähemmistöön kuuluvana, mutta aihe liippaa myös aika läheltä sinkkumiehiäkin, seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta. Lapsien saaminen on asia, jota olen viimeiset vuodet pohtinut, kylläkin ilman suurta vauvakuumetta. Seksuaalivähemmistöön kuuluvana asiaa tulee tarkastella aivan uudella tapaa, mitä koulun penkillä on opetettu 90-luvulla. Perheen perustamisesta homoparina, mutta etenkin sinkkumiehenä, puhutaan yllättävän vähän meidän yhteiskunnassa.

Nuorempana naureskelimme kavereiden kanssa vitsihuumorilla isänpäivän tienoilla, että kuinkakohan monta onnittelukorttia kukin mahtaa saada ympäri Suomea. ”Tosi mies” huumoria konsanaan. Toista se on nyt, kun asiaa tulisi vakavammin harkita ja suunnitella tulevaisuutta. Tuntuu jokseenkin kummalliselta, kuinka parin viime vuoden aikana olen vasta ymmärtänyt, että isyyden tavoittelu kuuluu myös minulle.

Pitkään oltuani sinkkuna, ohitin ajatuksen isyydestä, koska perhekäsitykseeni ei kuulunut sinkkuisät. Yksinhuoltaja äitejä kuuluu lähipiiriin useitakin, yh-isää ei yhtään. Perheen perustaminen samaa sukupuolta oleville pariskunnille tuli myös mahdolliseksi tasa-arvoisen avioliittolain myötä vasta vuonna 2017. Perhekuvasto on ollut aika homogeenistä läpi ikäni.

Minustako isä?

Heräsin vasta kolmenkympin tienoilla miettimään kriittisemmin perheen perustamista ja perhekäsityksen kyseenalaistamista. Muistan, kun olin bussissa matkalla Khao Lakiin ja kuuntelin podcastia, jossa vieraana oli upea Jani Toivola. Jani kertoi isäksi tulemisesta, perheen perustamisesta. Se oli kaikin puolin hurjaa kuunneltavaa! Sinkku, avoimesti homoseksuuali mies puhui, kuinka hänestä oli tullut isä. Ensimmäistä kertaa eläessäni kuulin, kun mies oli perustanut perheen ilman puolisoa.

Sana perhe tuo mieleen miehen ja naisen, jotka asuvat saman katon alla. He ovat parisuhteessa tai naimisissa. Perheeseen  liittyy monesti myös lapsi tai lapsia. Toisinaan lemmikki. Yksinhuoltaja äiti voi muodostaa perheen lapsensa/lapsiensa kanssa. Viikonloppuisä on viikonloppuisä.

Janin tarinan kuuleminen teki näkyväksi ajattelunvinoumani: perhekäsitykseni oli aivan liian ahdas, vanhanaikainen ja heteronormatiivinen. Ajattelin juuri niin kuin minulle oli opetettu ja kuinka olin oppinut. En kyseenalaistanut tuota tarinaa vaan ainoastaan hain vahvistusta ympäriltäni sille. Vertasin itseäni sisaruksiini, ystäviini ja kadulla vastaan tuleviin tuntemattomiin lastenrattaita työntäviin pariskuntiin. Peilatessani itseäni näkemääni, ajattelin, ehkei minulla ollut tässä vaiheessa oikeutta perheeseen tai edes siitä haaveiluun.

Homona lapsia, kiitos!

Aloin ystävieni rohkaisemana luomaan uudenlaista narratiivia mielessäni omasta tulevaisuudestani. Sen sijaan, että ikuiset sinkkuvuodet olisivat vain jatkuneet villeinä ja vapaina, oli tämän rinnalle tullut ajatus leikkipuistoista ja pukluräteistä. Sinkkuisästä. Toki vain ajatuksen tasolla. Harkitsin jopa koiran ottamista, jolloin osa ystävistäni alkoikin toppuuttelemaan minua. 

Kun ryhdyin ”lapsentekopuuhiin”, eli menin Googleen ja kysyin ”Kuinka mies tekee lapsia”, huomasin, kuinka tietämätön olinkaan perheen perustamisesta. Kaikki koulun seksivalistustunneilla saadut opit olivat aika hyödyttömiä. Ei biologian tai terveystiedon tunneilla käsitelty miespariskunnan tai miehen halua perustaa perhe itsellisenä. Apilaperhe, kumppanuusvanhemmuus ja sijaissynnyttäminen olivat täysin vieraita käsitteitä ennen tätä päivää. Adoptiosta kyllä puhuttiin ja uutisoitiin lapsuudessani monesti. Tiettävästi ainoastaan yksi itsellinen mies on saanut adoption Suomessa sekä vasta pari kuukautta takaperin ensimmäinen miespari sai perheen ulkopuolisen adoption Suomessa. Adoptio on pitkälti nähty heteroperheellisten juttuna ja epäilen, että se tullaan myös tulevaisuudessakin näkemään.

Moni kauhisteli ja kummastelee vieläkin Lapsi tuntemattoman kanssa tv-ohjelmaa. ”Kuinka pitkälle viihdettä oikein voidaan viedä?” Uskoisin, että samat ihmiset kauhistelivat Häät tuntemattoman kanssa ohjelmaa. Harva kuitenkaan kauhistelee yhtä äänekkäästi houkutusten saarella kuvattavaa parisuhteita repivää viihdeohjelmaa, joka vuosien ajan on tarjonnut kansalle leipää ja sirkushuveja. Mikä on moraalista ja mikä ei. Mikä opettavaista ja mikä silkkaa viihdettä. 

Moni hetero, varsinkaan perheellinen, ei välttämättä ymmärrä tai näe, mitä Lapsi tuntemattoman kanssa ohjelma teki näkyväksi. Se toi ensimmäistä kertaa isosti esille yhteiskunnassamme hiljennetyn aiheen: yksin asuvien ja seksuaalivähemmistöön kuuluvien miesten halun tulla isäksi.

Isyys on tasa-arvokysymys

Tasa-arvoisen perhepoliitikan parissa tehdään jatkuvasti töitä, kiitos siitä! Sanoisin, että suurin työnsarka on kuitenkin meidän asenteissamme. Kenellä on oikeus tulla vanhemmaksi? Voiko mies olla tasavertainen vanhempi naisen kanssa? Miten huomioimme sukupuolten väliset erot perheen perustamisessa? Tarvitseeko lapsi äidin ja isän, vai välittävän vanhemman/vanhemmat? 

Olen turhautuneena seurannut keskustelua syntyvyyden laskusta, kun synnytystalkoisiin lähinnä kaivataan heterosuhteessa olevia pariskuntia. Tai tältä ainakin minusta on tuntunut. Tiedän, että väestömme koostuu pitkälti juurikin heterosuhteissa elävistä pariskunnista, ei meistä vähemmistöissä olevista. Samaan aikaan yksin asuvien määrä Suomessa on kasvussa. Jopa 44% suomalaisista asuu yksin. Suomessa sinkkunaisten ja -miesten määrä on EU:n keskiarvoa suurempi. Syntyvyyden nostamiseksi ratkaisut ovat varmasti moninaiset. Toki ”vanhoina hyvinä aikoina” kun vielä oli vanhanpiian ja vanhanpojan verot Suomessa, saatiin verotuksella ohjattua sinkkuja ja pariskuntia lisääntymään verolievennyksillä. Vastaavanlainen politiikka ei varmastikaan toimisi vuonna 2020.

Ihmettelen, kuinka julkisessa keskustelussa seksuaalivähemmistöjä tai sinkkuja harvoin nähdään yhtenä ratkaisuvaihtoehtona syntyvyyden nostamisessa. Tämä kertonee paljon meidän näkemyksestämme perheestä – siis ydinperheestä. Haluaisin kovasti olla mukana tässä kaikkia meitä koskettavassa yhteiskunnallisessa haasteessa, mutta minunlaisille miehille ei tunnu olevan käyttöä. 

En suinkaan halua tehdä itsestäni marttyyria tai haaveile lapsista hyvinvointivaltion pelastaminen mielessäni. Sen sijaan haluaisin tasa-arvoisesti lähtökohdat perheen perustamiseen – olin sitten sinkku tai parisuhteessa toisen miehen kanssa oleva. Haluaisin olla osallisena yhteiskunnallisessa keskustelussa, en sivustaseuraaja. Minunlaisia miehiä on varmasti muitakin, tuskin olen yksin näiden ajatusten kanssa. Kuulkaa ja nähkää myös meidät, kun puhutte syntyvyyden laskusta ja perhepolitiikasta. Haastakaa käsitystänne perheestä ja etenkin ydinperheestä. Annetaan tilaa mahdollisimman monelle haaveilla niinkin kauniista ja rohkeasta asiasta kuin perheen perustamisesta.

Niin kai se on, että iän myötä moni asia kääntyy päälaelleen. Tulevana isänpäivänä tuskin enää odotan isäinpäiväkortteja menneisyydestä, saatika vitsailen niistä. Todennäköisempää on, että täyttelen lapsentekokaavakkeita. Niinhän niitä lapsia kuulemma nykyään tehdään.