Kirjoitin aikaisemmin täällä blogin puolella itselleni tärkeästi aiheesta, Mikä tekee miehestä miehen, joka on edelleen yksi luetuimmista jutuistani. Se aiheutti paljon keskustelua, niin omissa kanavissani kuin muidenkin, esimerkiksi Mikon ja Artun. Kiitos siitä teille kaikille! Ajattelin jatkaa aiheesta, sillä Pride-viikko on huipennusta vaille purkissa.

Kesä on rakkauden juhla-aikaa, sillä jengi uiskentelee ahkerasti avioliiton onnelliseen satamaan juuri kesäisin. Johtuen ehkäpä juuri lämpimistä järvivesistä ja aurinkoisista keleistä. Kesä on aikaa, jolloin moni pääsee todistamaan sukulaisensa, parhaan ystävänsä, työkaverinsa rakkautta. Itsekin pääsen tänä kesänä todistamaan yhtä onnellista hääpäivää.

Ehkä jonain päivänä vietän omia häitä. Ajatus omasta hääpäivästä on toki aika kaukainen asia, vaikka siitä on unelmoitu ainakin 25-vuotta. Itselleni hääpäivä on enempi rakkauden juhlaa ystävien ympäröimänä. Ei siihen liity mitään sen suurempaa merkitystä tai symboliikkaa. Ainakaan nyt.

Yksi asia kuitenkin hääseremoniassa ihmetyttää minua: morsiusneitona ja bestmanina oleminen. Kyseisiin rooleihin yleisimmin valitaan läheisimmät ystävät. Ihmiset, joiden rinnalla on jaettu ja koettu paljon. Aloin miettiä omia ystäviäni. Ihmisiä, joiden ympäröimänä haluaisin olla, kun sanon tahdon.

Mieltäni alkaa painamaan sukupuolittuneet roolit. Onko niin, että sulhasella on bestmanit ja morsiamella neidot vierellään? Entä jos se elämän tärkein ystävä onkin vastakkaista sukupuolta oleva? Valitsenko jonkun toisen, joka sopii tuohon rooliin paremmin sukupuolensa takia? Tai enkö itse pääse ystäväni rinnalle hänen sanoessaan tahdon huntu päässään. Tulisiko minun pukea leninki ylleni ja olla yksi neidoista, vai voiko morsiammella olla bestaman? Vuosi 2018 ja kelaan tällaisia asioita? Miksi?

Miksi sukupuoli on niin tärkeässä roolissa?

Ymmärrän, kun urheilussa kilpaillaan maailman nopeimman miehen tai naisen tittelistä. Ymmärrän sen, kun mietitään kumpi sukupuoli kantaa 9 kuukautta lasta kehossaan ennen lapsen syntymää. Montaa muuta kohtaa en kuitenkaan ymmärrä tai halua ymmärtää, kun eritellään naisten ja miesten jutut.

Ymmärrän osittain, miksi sukupuolirooleihin on aikoinaan päädytty. Kai se on ollut lajimme kehittymisen ja selviytymisen kannalta tärkeää, että miehet ovat vahvempina yksilöinä olleet saalistajia ja turvan luojia, kun taas naiset pitivät huolen perheestä. Ampukaan nilkkaan, jos olen väärässä. Tämä on vain arvailua ja ajatuksien palasia joistakin keittiöevoluutioteorioista. Tämän tyyppinen jaottelu lienee ollut relevanttia vuosituhansia sitten, kun lajimme eli vielä savannilla. Nyt kuitenkin elämme modernissa hyvinvointivaltiossa, jossa naisen ja miehen tasa-arvo on viety pisimmälle maailmassa.

Tuntuu myös huvittavalle, että joudun jatkuvasti selittelemään niin itselleni kuin ympärillä oleville ihmisille valintojani, sen takia, että olen mies ja teen ”naisten juttuja”. Kynsien lakkaaminen, tulevan morsiamen polttareihin osallistuminen, kukkaseppeleen mallaaminen päähäni sekä suosikkini, ”Joonas ja tytöt”. Minulle tämän kaltaiset asiat eivät suinkaan ole ongelma. Hurjempaa on ajatella, että jättäisin joitakin asioita tekemättä ihan vain sukupuoleni takia. Tai jättäisin ilmaisematta itseäni, koska jokin asia nyt vaan koetaan meidän yhteiskunnassa enemmän naisellisena, joka ei sopisi miehille.

Ymmärrän, kuinka tärkeää on auttaa vastaanottajaa oivaltamaan, että erilaisuus toiselle, voi olla toiselle aivan normaalia. Ymmärrän kapean ajattelumme sukupuolittuneista asioista ja rooleista. Ymmärrän, ettei sukupuoli ole oleellisessa osassa arkeamme. Ymmärrän, ettei moni tarkoita pahaa, kun puhuu sukupuolittuneisesti. Teen itsekin sitä, useimmiten huomaamatta. Ymmärrän, kuinka tärkeää on nostaa epäkohtia esiin, siitä huolimatta, että ihmisiä saattaa turhauttaa pilkun nussiminen ja jokaiseen juolukan tai puolukan varteen tarttuminen. Ymmärrän kuinka turhauttavaa jostain voi tuntua, kun puhutaan sukupuolten moninaisuudesta.

Yritetään yhdessä ymmärtää!

En edelleenkään tiedä täysin varmaksi ovatko sukupuolet tärkeässä roolissa vai ei. En edes tiedä, onko kysymys tuollaisenaan relevantti. Ehkä tärkeämpää on saada ajatus liikkeelle ja haastaa omaa ajattelua.  

Tänään on Pride-viikon huipennus. Pride-kulkue on itselleni hyvä hetki tarkastella omia mielenmallejani sekä ennakkoluulojani. Kulkue on täynnä erilaisuutta, väriä, vapaustaistelijoita, mielenosoittajia, rohkeutta, inhimillisyyttä ja aitoutta. Ihmisiä, jotka antavat äänen niille, joilla siihen ei ole mahdollisuutta. Aitoutta ja uskallusta astua oman kuorensa ulkopuolelle ja näyttää maailmalle se ilo, joka kuuluu jokaiselle meistä. Sekä huutaa maailmalle, että meillä on tahto ja toivo yhdenvertaisesta maailmasta.

Joka vuosi katsoessani kulkuetta, huomaan kuinka rajoittunut olen omien mielenmallieni kanssa. Yllätyn, kuinka joudun itsekin käymään samoja kysymyksiä läpi, mitä minulle esitetään liittyen miehisyyteen. Ja kelatkaa, kyse on vain pinnasta, jonka näen katsoessani ohimeneviä ihmisiä. Toki Pride-kulkue ei ole ainoa laatuaan, jolloin käyn näitä samoja ajatuksia läpi.

Tyypit, jotka rohkeasti kävelevät yhdenvertaisuuden ja erilaisuuden puolesta, tekevät järjen suurta palvelusta kaikille meille. Nostavat esille epäkohtia, mutta ennen kaikkea haastavat ja laajentavat opittuja malleja, joita meillä on liittyen sukupuolirooleihin ja normeihin. Kiitos teille!  

Miehisyyden muotilla on rajansa. Hahmotan ainakin omani. Hahmotan myös ne rajat, jotka olin piirtänyt sille kymmen vuotta sitten. Se missä miehisyyden raja kulkee kymmenen vuoden päästä, on vaikea sanoa. Sen tiedän, että rajat laajenevat vain ajan myötä. Ehkä silloin minun ei tarvitse enää selitellä lakattuja varpaankynsiäni ja pystyn seisomaan morsiuspoikana ystäväni vierellä, hänen tunnustaessaan rakkautensa maailmalle.

Ps. Soisin Priden olevan ympärivuotinen mielentila ja muistutus tasa-arvosta ja sen eteen tehtävästä jokapäiväisestä työstä kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla.