Mitä on miehisyys?
90-luvun lama-aikana en laittanut pahakseni käyttää siskoni vanhoja sukkahousuja ja sukulaistytöltämme saatua ponipaitaa. Vaaleanpunaiset henkselit olivat kiva lisä pukeutumiseeni. Tosin vaihtoehtoja vaatekaapistani ei paljoakaan löytynyt. Joulupukilta toivoin kävelevää koiraa ja uusia huonekaluja nukkekotiin. Barbie-nukeilla opettelin hiustenlaittoa ja vaatteiden mallaamista. 7-vuotiaana huoneeni seinältä löytyi Nylon Beatin juliste sekä pöydältäni Spice Girlsien kuvakansio. Koulussa vaihtelin tarroja ja opettelin ompelukoneen käyttöä. Käteni olivat langan laihat, eleeni naiselliset ja ääneni kimeä kuin mikäkin sekä huuleni normaalia punaisemmat, kuin olisi huulipunaa ollut.
Jossain vaiheessa ala-astetta huomasin tekeväni asioita, joita ei perinteisesti mielletty sukupuoleeni. En aikaisemmin ollut kyseenalaistanut, että vaaleanpunainen ponipaita tai sukkahousut olisivat jotenkin epätavallinen juttu pojalla. Ei kotona kukaan kieltänyt minua toivomasta pukilta nukkeja. Oli ihan ok juttu laittaa äidin korkokengät jalkaan ja leikkiä kotia.
Vasta peruskoulussa huomasin, että muilla pojilla oli jalkapallopaidat päällä ja kotoa löytyi uusimpia Lego-viritelmiä. Jossain vaiheessa ala-astetta luovuin barbeista ja kävelevästä koirasta. En kokenut niitä enää omakseni. Tilalle tuli kauko-ohjattavia autoja ja karttakirjoja. Henkselit jätin kotiin ja päälleni puin Jari Litmasen pelipaidan. Olin yksi pojista.
Pelasin nuorena jalkapalloa sekä lentopalloa. En koskaan päässyt täysin sisään pallien paukuttelemiseen pelireissuilla, enkä autojen rassaamiseen ja niistä puhumiseen. Raudan nostaminen muokatakseen kehoaan, ei tuntunut asialle, johon olisin pystynyt sanomaan juurikaan mitään. Huomasin nopeasti löytäväni itseni tyttöjen keskeltä koulun välitunneilla.
Lukiossa valitsin kemian ja fysiikan sijaan psykologian. Ainoana poikana tietenkin. Asia ei koskaan häirinnyt minua. Toki ulkopuolisuus oli aina läsnä. Ei se, etteikö minulla olisi ollut ystäviä rättikässän tai psykologian kursseilla, vaan se, että tiesin olevani ainoa poika tunneilla.
Työskentelin lukioaikoina kaupan kassalla. Ainoan pojan tarinaa jatkaen. Asiakkailla oli vaikeaa aluksi, kun eivät tienneet pitikö minua kutsua kassatädiksi vai -sedäksi. Tilanteista päästiin yli, kun kehotin sanomaan Joonakseksi.
Armeijaan menemiseni tuntui olevan monelle muulle suurempi yllätys kuin se oli itselleni. Vielä yllättävämpää oli se, että alokas Pesonen oli komppaniansa toiseksi nohevin sotilas. Aseiden, metsässä ryömimisen ja kovuuden yhdistäminen minuun, ei ollut itsestään selvää. Olihan minut nähty yhtenä tytöistä koko nuoruuteni.
Ole aina ainutlaatuinen itsesi, älä koskaan ole muuta kuin
sinä.
Mitä on miehisyys?
Tänä päivänä miehisyyteni ei ole riippuvainen for men-rasvapurkeista, eikä miehisyyden mittarina toimi Toyotan sylinterit. En halua jättää asioita tekemättä sen takia, että ne olisivat sukupuolittuneita. Kasvohoito kuuluu minulle yhtä lailla kuin siskollenikin. Tiedän, ettei vaatteilla ole sukupuolta. En pelkää näyttää tunteitani tai peittele kyyneleitäni. Ääneni ei vieläkään ole mörein ja eleeni ovat mitä ovat. Ne ovat osa minua. Joogatunnilla viereltäni löytyy jo muutama muukin mies. Spice Girlsien paluuta en odota (kylläkin nyt kun kuulin heidän paluusta, keikalle on päästä!), mutta Mamma Mia 2 sitäkin enemmän.
Miehisyys näyttäytyy minulle rohkeutena ja vahvuutena. Rohkeutta on kantaa itsensä juuri sellaisena kuin on, peittämättä tunteita tai tekoja. Uskallusta nähdä opittujen mallien ulkopuolelle. Kasvaa ja tulla sellaiseksi versioksi miehestä, jonka kokee omakseen, satuttamatta muita. Vahvuutta taas on pitää kiinni niistä asioista, jotka tuottavat onnen ja ilon hetkiä. Nähdä maailma paikkana, jossa avoimuus erilaisuutta kohtaan on normi. Asioiden ei tule olla lukkoon lyötyjä, vaan ihmisten keskeneräisyydelle riittää ymmärrystä. Ymmärrystä, että itsensä löytäminen on alkuun hapuilua. Varsinkin, jos muotin rajat tulevat vastaan ja joutuu rakentamaan itse itselleen sopivan muotin kokonaan.
Miehisyyttä ei voi eikä tarvitse mitata. Se ei ole mikään itseisarvo, jota tulee tavoitella tunteakseen itsensä eheäksi, osaksi yhteiskuntaa tai kaveriporukkaa. Miehisyyttä ei myöskään tarvitse todistella. Muotin reunoja tulee kyseenalaistaa ja tehdä niistä oman näköisensä.
En koe, että minun tulee olla mies. Koen pikemminkin, että minun tulee olla isä tai puoliso. Vanhempi, ystävä tai veli. Olen ylpeä, että olen saanut kasvaa minuksi ilman, että minua olisi ohjattu mihinkään olemassa olevaan muottiin. Olen onnellinen, että minua on kannustettu olemaan sitä, mikä tuntuu hyvältä, eikä sitä, mikä näyttää ”oikealta”.
Kuvat : Joanna Suomalainen / Joanna Suomalainen Photography
Ihanan aitoa tekstiä! ?
Tykkään kovasti sun tyylistä kirjottaa tätä blogia, koska osaat kirjottaa tärkeistäkin asioista mielenkiintoisesti ja sun näköisesti! Puhut myös täyttä asiaa.?? Tää tuntuu olevan erityisesti miesten keskuudessa aika suurikin tabu, joten ihanaa, että puhut siitä varsinkin oman kokemuksen kautta!!
Ihan hirveän hyvä teksti ja tärkeä aihe, josta pitäis puhua enemmän!Monesti oon myös miettinyt, miksi poikamainen tyttö on enemmän hyväksytty kuin tyttömäinen poika? Mikä tekee tyttömäisyydestä vähemmän hyväksyttävää?
Vahva suositus Netflixistä löytyvälle dokumentille The mask you live in, joka kertoo (toksisesta) maskuliinisuudesta ja käsittelee juuri tätä aihetta!
Se on jännää, miten se miehen muotti on paljon tiukempi joka suhteessa kuin naisen. Jos nainen on tykännyt autoista, tai ymmärtänyt tekniikasta, niin ei sitä ole koskaan pidetty pahana. Ehkä vähän hämmästelty, mutta ei pahassa mielessä. Tietysti rankka leikittely vaatteilla on aiheuttanut jotain napinaa. Esim. verkkosukkahousujen käyttö vielä 15 vuotta sitten saattoi hyvinkin johtaa huoraksi haukkumiseen. Mutta vaikka solmio ja miesten puku ovat selkeästi "miesten vaatteita", ei niiden käyttäminen aiheuta sitä, että alettaisiin epäilemään lesboksi.
Jos mies laittaa jalkaan nahkahousut, hameen tai sukkahousut, niin jo joku alkaa kysellä, onkohan tuo homo. Vähitellen poikkeavuudet yleisestä muotista alkaa väljentyä myös miehillä. Kiitos kuuluu paljon tälle internetille, joka on tuonut kaikki asiat julki ja luonut avoimet keskustelukanavat. Kyllähän muotinäytöksissä on todella paljon ollut miehilläkin hameita ja shortseja yhdistettynä sukkahousuihin. Mutta ei niitä missään kotimaisissa muotilehdissä näe, kun ei ne ainakaan vielä ole suurten kauppojen valikoimissa täällä. Itse olen mies, mutta olen todennut sukkahousut mukavaksi vaatteeksi. Muutamia kertoja olenkin kokeillut millaisia reaktioita saa aikaan miehellä sukkahousujen ja shortsien yhdistelmä. Kokemusten mukaan jos vastaan tulee 100 ihmistä, niin 10 heistä havaitsee ne, vaikka käyttää esim. mustia sukkahousuja lyhyiden shortsien kanssa. Useimmat niistä, jotka havaitsee ne, vilkaisee vain kerran jalkoja, ja kerran kasvoja ja siinä kaikki. Ehkä pari ihmistä sadasta hymyilee. Yhden vihellyksen olen perääni saanut. Kerran yksi vanhempi nainen katsoi minua kuin halpaa makkaraa, kun huomasi sukkahousuni. Yhden myyjän kasvoilla oli kanssa sellainen ällö katse, kun kyselin itselleni sukkahousuja. Lähes aina myyjiltä on saanut hyvin ymmärtäväisiä ja humoristisia kommentteja, kun on jutellut sukkahousuista ja kertonut, että ne on itselle. Hyvin usein on kuullut myös sen, että paljon miehet ostaa itselleen sukkahousuja.
Ihan mahtava jatärkeä teksti!! Olen itse vasta 13-vuotias tyttönen, viihdyn enemmän poikien seurassa, käytän mieluiten mekkoja, enkä tykkää meikata. Mielelläni tulevaisuudessa ottaisin häihini bestmaniksi miespuolisen ystävän!! On hienoa, että kaikki saavat olla erilaisia! <3
Harvoin luen blogeja ja varsinki kommentoin mut nyt oli sellane teksti et oli pakko!Ihanku olis ittestää lukenu. Itekki tuli pienempänä leikittyy barbeilla siskon kanssa, kuunneltuu spice girlssii ja jotenki sitä aina häpes ettei poika voi näin tehä. Sitku oli vähä vanhempi nii ite ainaki tykkäsin just vaaleenpunasist vaatteista tai kukkapaidoista, siinäki tuntu et vaaleenpunane olis tyttöjen väri eikä poikien vaik sil ei pitäs olla mitään merkitystä se on vaa väri. Tyttöjenki kaa hengailu oli jotenki helpompaa ala ja yläasteella kun niitte kaa ei tarvinnu just esittää mitää kovaa jätkää ku tuntu et poikienkaa just pitäs tapella ja painii? Toi for men-rasvatki on niin asiaa , et ihanku ei sais vaik käyttää ihan mitä vaa rasvaa jos käsien tai naaman iho on kuivaa tai vaan haluu pitää muutenki huolta ihosta. Nykyään ku on lähemmäs 30 vuotias nii oppinu kyl just puhuu enemmän tunteistaan ja antaa vaan ittensä itkee jos siltä tuntuu.Elämä on matka , oppii koko ajan uutta itestään ja ei pitäs ikinä häpee sitä mitä on tai mistä asioista tykkää.Tää on jotenki kiva et nyt on ruvettu puhumaan miesten tunteista ja siitä ettei sitä pitäis häpeillä.