Pääsin ensimmäisten joukossa katsomaan Reissumiehen Hyvä mies -dokumentin, joka on ottanut somessa hyvin tuulta alleen. Sisältövaroitus: Dokkari on porautaa syvälle ihon alle, joten suosittelen ottamaan muutaman nessun lähettyville, jos meinaat katsoa sen (video löytyy kirjoituksen lopusta). Dokumentissa käsitellään miehiä ja heidän tunteitaan. Siinä haastateltavana olevat henkilöt kertovat heidän elämänsä tärkeimmästä miehestä ja suhteestaan häneen.
Voisi kuvitella, että kampanja on rohkea, kun ”näinä” aikoina nostetaan esille miehet, etenkin keski-ikäiset valkoiset cis miss tis miehet, jotka näyttäytyvät mediassa pitkälti pahoina, vallan kahvassa olevina keskivartalolihavina juntteina, joidenka aikakausi alkaa olemaan taputeltuna. Ehkä Hyvä mies -dokkarissa on sitten hitusen rohkeutta, mutta samaan aikaan tuntuu tyhmälle, että miehistä puhuminen on rohkeaa ja sitä joutuu erikseen selittelemään.
Anyway, aihe on tärkeä, koskettava ja ennen kaikkea ajankohtainen, sillä mieleeni herää heti kysymys: Mites me nuoret miehet? Mitä meille kuuluu? Viime aikoina olemme näyttäytyneet yhteiskunnallisessa keskustelussa lähinnä negatiivisessa valossa ja ongelmakeskeisenä. #MeToo, syrjäytyminen, lapsettomuus, väkivaltaisuus, patriarkkaisuus. Kaikki erittäin tärkeitä aiheita, enkä halua lainkaan vesittää noita keskusteluja. Päinvastoin, haluan tuoda näiden tärkeiden aiheiden rinnalle myöskin erilaisen tulokulman, jota nimenomaan Hyvä mies -dokkari edustaa.
Tilastojen valossa näissä edellä mainituissa aihealueissa me miehet näyttäydymme seuraavanlaisesti:
• Syrjäytyneitä nuoria on 15–29-vuotiaiden ikäluokasta noin 5%, joista kaksi kolmasosaa on miehiä (Lähde THL)
• 18–24-vuotiaiden miesten ikäryhmästä työtä vailla on 11 600 (Lähde Tilastokeskus)
• Teini-iässä huostaan otetuista pojista työttömänä tai eläkkeellä on joka neljäs (Lähde THL)
• Työttömien sinkkumiesten määrä on noin 24% kaikista työttömistä (Lähde Tilastokeskus)
• Kaikkiaan joka viides mies on vielä 30-vuotiaana vailla peruskoulun jälkeistä tutkintoa (Lähde THL)
• Toimeentulotukea saa useampi yksinasuva mies kuin nainen (Lähde THL)
• Noin joka kolmas nainen on kertonut kokeneensa väkivaltaa parisuhteessa (Lähde: Ensi- ja turvakotien liitto)
• 24–44-vuotiasista miehistä 70% on kokenut väkivaltaa tai uhkailua 15 vuotta täytettyään (Lähde Tuhansien iskujen maa – Miesten kokema väkivalta Suomessa, Markku Heiskanen & Elina Ruuskanen)
• Reilusti yli puolet (61 %) henkirikoksista on miesten keskinäistä väkivaltaa (Lähde THL)
• Joka kolmas nainen ja joka kuudes mies oli kokenut seksuaalista häirintää (2012) (Lähde Wikipedia)
• Suomessa oli vuonna 2015 yhteensä 159 532 yksinasuvaa 16-35-vuotiasta miestä (Lähde Tilastokeskus)
• Joka kolmas miehistä on lapsettomia (2012), vain noin 3-6% lapsettomista haluaa jäädä ilman lapsia (Lähde Yle)
Tässä vain muutama nosto niistä tilastoista, joita on voinut bongailla uutisista viime aikoina. On kuitenkin asia, joka ei tilastoissa näy, eikä media ole sitä nostanut kovinkaan hanakasti esiin. Asia, jonka Hyvä mies -dokkari tuo erinomaisesti silmillemme. Nimittäin yhden tabuistamme, miesten tunteet.
Joten, olisiko teillä hetki aikaa puhua nuorista miehistä ja tunteistamme
Miesten tunteista puhuminen on haastavaa tai näin ainakin itse koen sen olevan. Jo pelkkä ajatus miesten tunteiden puhumisesta tuo palan kurkkuuni. Ajatus omien tunteiden puhumisesta on pelottavaa. Uskon sen tuntuvan sukupuolesta riippumatta monelle meistä samalle. Eroavaisuutena vain vallitseva normi: naiset ovat herkkiä ja tunteikkaita, miehet juroja ja vahvoja.
Mitä puhuttavaa miesten tunteista muka olisi? Perinteiseen miehisyyteen kun ei kuulu hauraus, pehmeys ja haavoittuvaisuus, vaan kovuus, puhumattomuus ja yksin pärjääminen. Nämä kuvastavat paremminkin suomalaista miestä. Tämä on suurilta osin perintö sota-ajoilta, mitä olemme kantaneet mukanamme yli sukupolvien, isältä pojalle. Olisiko vihdoinkin aika luopua tästä taakasta ja avata uusia turvallisia tiloja miesten tunteille?
Jos mietin omaa suhdettani elämäni tärkeimpään mieheen, isääni, näen paljon hänessä tuota perintöä, jonka hän on saanut taas omalta isältään. Suhteeni isääni perustuu pitkälti tekoihin, ei sanoihin. Hän on aina kuljettanut minua pelireissuille, kannustanut ja opettanut lentopallossa. Kuluttanut satoja ja satoja tunteja minuun, jotta olen pääsyt pelaamaan minulle tärkeää lajia. Hän on myös opettanut verkkojen vesille laittamisen, halkojen hakkaamisen ja lampun vaihtamisen. Kalan perkaamisen, työn tekemisen mentaliteetin sekä monen monta muuta tärkeää arkista taitoa. Teot ovat olleet hänen tapansa osoittaa välittäminen.
Katsoessani isääni, huomaan meissä paljon yhtäläisyyksiä. Ja en suinkaan tarkoita meidän melkein identtistä ulkonäköjämme, vaan sen tietynlaisen rauhallisuuden, pehmeyden ja avoimuuden, jonka olen tiedostamatta oppinut häneltä. Avoimuuden sille, että kaikki otetaan mukaan, ketään ei jätetä ulkopuolelle. Rauhallisuuden tilanteessa kuin tilanteessa. Ja pehmeyden, joka viestii helposti lähestyttävyyttä. Ei hän koskaan ole näistä arvoista ääneen minulle puhunut, olen vain imenyt ne häneltä. Emme ole myöskään näistä koskaan puhuneet. ”Eihän suomalainen mies puhu eikä pussaa” on yleinen mantra, jonka taakse on joko pystytty piiloutumaan tai sinne on työnnetty.
Väitän, että monet isäsuhteet ovat pitkälti sanattomia. Ne pohjautuvat enempi tekoihin, jolloin miesten maailma näyttäytyy niiden kautta eikä sanojen. Tuntuu kuin tunteet tulisi pitää sisällään ja tarpeen tullen, ne voi käydä purkamassa saunan takana halkoja hakatessa. Kuulostaako tutulle? En suinkaan osoita syyttävällä sormella omaa enkä naapurin isääni. Kyse on rakenteista: sanoissa ja sanonnoissa, normeissa, ajatusmaailmassa, perhepolitiikassa, häpeän tunteesta ja perinnöstä. Asioista, jotka ovat ajan saatossa muovautuneet osaksi käyttäytymistämme ja ajattelumallejamme.
Miesten tunteista puhumiselle aika harvoin annetaan tilaa ja jos annetaan, käännetään se enempi vitsin puolelle. Vaikenemisen kulttuuri on vahva. On jokseenkin häpeällistä puhua vaikeista tunteista ääneen. “Kaikki pitää kestää ja turhista ei valiteta.“ Miltä maailma näyttäisikään jos pojat eivät olisikaan poikia, ja asioita ei tarvitsisi kestää kuin mies. Tai mies voisi olla hiiri ja samaan aika vahva ja tunteikas ystävä, puoliso, työkaveri tai isä. Näyttäisikö tilastot enää samoilta? Tietty asiat ovat monimutkaisia ja miesten tunteista puhuminen ei kaikkea ratkaise. Mutta se on varmasti osa syy tilastoihin ja siihen, että me miehet olemme Sisäministeriön mukaan yksi Suomen sisäisistä turvallisuusuhista.
Jokainen meistä voi vaikuttaa siihen, kuinka miesten tunteista voidaan jatkossa puhua ja kuinka puhumme miehistä. #Hyvämies -kampanja on pilkahdus tulevaisuudesta, jossa miehillä on tunteet, jotka saavat kuulua ja tulla nähdyksi päivänvalossa, ei pelkästään valomerkin jälkeen. Kampanjassa on selkeä ydinviesti ja kehotus: Kerro se hänelle!
Olet tärkeä. Kiitos, että olet siinä, isä.
Huisin huikea tunteita herättävä kirjoitus, kannanotto ja lyhytelokuva! Pakko sanoa nyt kyynelvirran hieman laannuttua, että en ole tavannut elämäni aikana yhtäkään miestä, poikaa, veljeä, ystävää, isää tai isoisää jolla ei olisi tunteita. Kampanja on erittäin tärkeä muistutus kaikille suomalaisille siitä, että stereotypioihin ei todellakaan saa juuttua, sillä muuten emme pääse niistä koskaan eroon.
Huikee kirjotus! Tarvitaan esimerkkeja jotka raivaa polkua mita sitten muut uskaltaa lahtea kulkemaan perassa. 🙂
Aivan mieletön teksti! Tää on just sellaisen kulttuurin jakamista, jota toivoisin enemmän maailmaan.
En voi ottaa kovin vakavasti huolta siitä tuleeko cis mies kuulluksi yhteiskunnassa tällä hetkellä. Metoo:n mainittuasi #hyvämies muistuttaa ongelmallisesti #notallmen. Miehet eivät myöskään ”näinä aikoina” ole median uhreja, eivätkä vain ”näyttäydy mediassa vallankahvassa olevina”, vaan ovat sitä oikeastikin. On myös ristiriitaista, että videolla esiin tulleita miehissä arvostettavia ominaisuuksia ovat pitkälti rohkeus, vahvuus ja valmius suojella lähimmäisiä. Nämä kaikki ovat miesnormin vaatimia ominaisuuksia ja näin ollen yritys purkaa miesten sukupuolinormeja vesittyy. T:Mies
Kiitos erittäin tärkeän aiheen esille nostamisesta ja avaamisesta myös todella henkilökohtaisesta näkökulmasta. Luin juuri Nanna Vallin uuden kirjoituksen samaisesta aihepiiristä. Nannan tekstissä nousee esiin myös naisen vaikutusmahdollisuudet miehen voimaantumisen ja maskuliinisuuden ilmentämisen tukemisessa,jotka ovat asioita,joita meidän naisten olisi hyvä ymmärtää. 🙂 alla linkki tekstiin,jos kiinnostaa. http://www.lily.fi/blogit/nanna-valli/kuka-lohduttaisi-poikia
Tätä postausta ehdinkin jo odottaa. Todella tärkeä aihe! Katsoin vasta äskettäin tämän lyhärin, siinä on tosi hyvin tiivistetty paljon olennaista suomalaisuudesta. Meillä on rakkautta ja tunnetta, mutta ei aina sanoja. Olen vastikään nähnyt myös toisen mielenkiintoisen, miesten herkkyyteen liittyvän videoteoksen (Eetu Linnankivi: Ole kuin mies). Siinä ollaan vähän saman teeman äärellä, mutta eri näkökulmasta, eli miesten omaa pohdintaa itsestä. Toivottavasti näitä keskustelunavauksia nähdään jatkossa enemmänkin.
Suomalaisessa kulttuurissa valitettavasti heijastuu se sota-aikojen perintö edelleen, mutta lohdullista on se, että tuo puhumattomuuden kierre on mahdollista katkaista ja opettaa seuraavalle sukupolvelle uudenlainen malli. Kiinnitin huomiota noihin tilastoihin, jotka nostit esille + siihen, että mainitsit, että on yksi asia, joka ei tilastoissa näy, eli tunteet. Itse ajattelen, että juuri miesten tunteet ja niiden ilmaisun vaikeus näkyy omalla tavallaan noissa tilastoissa. Kuka tahansa oireilee, jos ei ole mitään esimerkkiä siitä, että omista tunteista voi – ja pitää – puhua. Jos on lapsesta saakka oppinut, että mies ei itke, mies ei valita ja mies ei ole herkkä, niin väistämättä padotut tunteet purkautuvat jossain vaiheessa jotenkin – mahdollisesti vähemmän kauniilla tavalla. Ylivoimaisesti suurin osa itsemurhista on miesten tekemiä. Joka tapauksessa monissa väärissä tai (itse)tuhoisissa käyttäytymismalleissa on tavalla tai toisella taustalla se, että ei ole oppinut puhumaan/purkamaan sitä, mikä ahdistaa, eikä toisaalta tuomaan esille myöskään välittämistä, jolloin helposti eristäytyy muista. Ja sekin on totta, että valitettavan moni on kotonaan nähnyt sellaisen esimerkin, että erimielisyydet ratkaistaan alkoholilla tai nyrkeillä.
Tietenkään tunneilmaisun vaikeus ei ole vain miesten ongelma (varmasti jossain määrin jokainen kamppailee sen kanssa). On myös paljon naisia, jotka käyvät samaa taistelua. Yhtä lailla monet suomalaiset naisetkin ovat kasvaneet kodissa, jossa on ehkä tehty asioita yhdessä, mutta ei ole koskaan puhuttu asioista/tunteista niiden oikeilla nimillä. Luulen, että iso eroavaisuus on kuitenkin siinä, millaisia käyttäytymismalleja on opetettu tytöille ja pojille. Suoraan sanottuna sanonnat, kuten ”pojat on poikia” ovat alentavia poikia/miehiä kohtaan ja tuollaisista pitäisi luopua kokonaan. Yhtä typerää on tietenkin sanoa esimerkiksi, että hienot naiset eivät tee sitä ja tätä.
Mutta nyt, kun on todettu, että meillä on kulttuurissa haasteita, ei pidä jäädä surkuttelemaan, koska tilanne ei ole ollenkaan toivoton. On mahtavaa, että nostat esille tällaisia aiheita, joista oikeasti tarvitaan paljon keskustelua. Olet hienona esimerkkinä monille. Toivon sydämestäni, että itse en ole osa ongelmaa vaan osa ratkaisua. Siitä nimittäin tulee helposti kierre – kun miehet vaikuttavat olevan todella ”jäässä” tunteidensa kanssa, niin naiset sitten puhuvat heistä ei-niin-kovin-kauniisti. Olen tehnyt tietoisen päätöksen, että haluan puhua hyvää miehistä ja miehille. Varmasti tässä usein epäonnistunkin, mutta yritän parhaani. Haluan rohkaista poikia ja miehiä (toki myös naisia) puhumaan, olemaan aitoja, avoimia ja armollisia itseään sekä muita kohtaan. On enemmän kuin ok itkeä, pyytää apua, näyttää tunteensa, olla herkkä, olla epävarma jne. Nämä asiat eivät tee miehestä yhtään vähempää miehekästä, päinvastoin.
Minä uskon, että muutos on mahdollinen.
Hei mahtia keloja täällä! Jostain syystä mulle ei ollut tullut ilmoja näistä kommenteista niin vastaaminen vähän jäänyt. Kiitos kaikille kommenteista!
Mirka!!! KIITOS, upeita keloja ja komppaan näin jälkikäteen että ehkä justiinsa tilastoissa näkyy noi tunteet. Hyvä näkökulma ja laajennus.
Josefiina: kiitti vinkistä, käyn lukaisemassa. 🙂
Mies: Hmm en ehkä ihan saanut nyt kiinni mitä hait tällä? Se mitä tuli noihin miehisiin ominaisuuksiin mitä videolla nousi esiin, kuvastaa juurikin sitä miten miehet näyttäytyvät. Olin tilaisuudessa jossa oli kampanjan toteuttaja ja tutkija Sinkkonen, niin he juurikin nostivat esiin tuon ongelmallisuuden miten mies ja etenkin isät näyttäytyvät vs. naiset ja äidit. Joten yhdyn kyllä tähän, että osittain viesti vesittyy. Mirka toi hyvin esiin omassa kommentissaan juurikin sen miksi miesten tunteista juurikin tulisi puhua, jotta välttyisimme jatkossa #metoon kaltaisista ongelmista. En sano enkä väitä että tunteista puhuminen ratkoo tätä koko ongelmaa enkä väitä että sen avulla saadaan valtaa jaettua uudestaan tasa-arvoisemmin. Uskon sen enempi olevan osa syy isoa ongelmaa. Sit herää kysymys, että mites ne cis miehet jotka ovat syrjäytyneitä? Tuskin ovat vallankahvassa? Yhtälailla heidät tulee saada nähdyiksi ja kuulluiksi. Mutta siis mielellään kuulen lisää keloja sulta tähän aiheeseen. Tää on mielenkiintoinen aihe ja ite ainakin kaipaan lisää ääntä tän ympärille. 🙂 Kiitti kommentista!
Aihe on tärkeä, sain vain käsityksen tekstistäsi, että näet esimerkiksi metoo:n vastakkaisena ilmiönä tälle kampanjalle ja aiheelle, jota tuot esille. Metoo ja feminismi nimenomaanhan tuo miesten kulttuurin ongelmia esille ja laajentaa miesten rooleja, juuri esimerkiksi olla herkkä. On tietenkin tosi tärkeää keskustella siitä, ettei kaikilla miehillä ole sama määrä valtaa, mutta viittasin yleisemmällä tasolla patriarkaattiin. Syrjäytyneiden miesten lisäksi alisteisemmassa asemassa olevia miehiä voivat olla myös esimerkiksi seksuaalivähemmistöön kuuluvat ja rodullistetut miehet. T: Mies
Dodiin, pahoittelut jos kirjoituksesta tullut väärät vibat. Joo en missää nimessä halua viedä MeToo:lta arvoa pois vastakkaisena ilmiönä. Tuoda näiden keskustelujen rinnalle myöskin tämän tärkeän aiheen. Ja kyllä mä haluaisin, että nimenomaan puhuttaisiin myös niistä miehistä, joilla ei ole valtaa, jotka jäävät yhteiskunnallisen keskustelun ulkopuolelle tai jos heistä puhutaan, puhuttaisiin heistä muunakin kuin ongelmana. Feminisminhän juurikin tulisi ottaa huomioon myös syrjäytyneet nuoret miehet ja seksuaalivähemmistöön kuuluvat.
Ja painotan, ettei ole keneltäkään pois jos toinen huutelee #metoon puolesta, toinen eläinten, kolmas nuorten miesten yms. kun kaikilla on kuitenkin aidosti tarkoitus tuottaa hyvää ympärillä oleville.
Hieno postaus. Tämä kampanja on hieno ja tärkeä teko Suomessa, jotta ensinnäkin ymmärtäisimme kuinka menneisyys vaikuttaa kulttuuriimme ja osoittaa sen, kuinka paljon tunteita on ja kuinka tärkeää niiden tunnistaminen ja myös sanominen on. Itse en tiedä tulenko koskaan oman isäni kanssa sanomaan, kuinka rakas hän minulle on. Alan itkeä jo ajatuksesta ja tuon videon katsomisesta – niin voimakas tunne sisälläni on ja sanat juuttuvat kurkkuun. Olen siis nainen, eli ei tunteista puhuminen ole minullekaan helppoa. Ehkei sanominen ole pääasia, paljon välittyy teoin, ja minulla ei ole epäilystäkään etteikö isäni, hyvin tunnistettavissa myös sinun kertomuksestasi omasta isästäsi, rakastaisi minua. Ei epäilystäkään, vaikkei sitä sanoin koskaan sanokaan, se kyllä välittyy. Kannamme menneisyyden taakkaa, meihin liitettyjä stereotypioita, mutta paljon on muutettavissa tulevien sukupolvien suhteen. Itse opiskelen varhaiskasvatusta, eikä poikia enää kielletä näyttämästä tunteitaan. Tunnetaitoja pyritään opettamaan aktiivisesti ja uskon, että tällä työllä on suuri merkitys juuri kuvaamiesi ongelmien ennaltaehkäisyssä.
Kannatan naisten voimaantumista, mutta niin, ettei se tapahdu maskuliinista halventamalla. Ismeissä on se ongelma, että ne tuntuvat olevan jotain vastaan. Tämä kampanja ei ole mitään vastaan. Siksi se kosketti minua ja pidin siitä niin paljon. #hyvämies #hyvänainen #hyväihminen