Katsoin viikonloppuna Areenasta vanhoja SuomiLove-jaksoja täyttääkseni romantiikanjanoisen sydämeni. Ohjelma on parasta huumetta (ja terapiaa). Hyvää mieltä, pakahduksen tunteita ja välittämistä, muun muassa näistä tunteista on SuomiLove tehty.

Viikko sitten ilmestynyt Sannin jakso kosketti erityisesti. Alkuun olin hämilläni, miten oikein reagoin niin voimakkaasti näkemääni. Itku ja hämmennys olivat päällimmäiset tunteeni. Niiden alta paljastui jotain haurasta, jotain mitä yrittää suojella ja peitellä, nimittäin hyväksynnän hakeminen. Nimenomaan hyväksynnän saaminen omalle rakkaudelle, miesten välinen rakkaus,k ulkopuolisilta.

Jaksossa David yllätti puolisonsa Jessen. Pari on tutustunut Internetin välityksellä vuonna 2016 ja vuosien seurustelun jälkeen David muutti Suomeen puolisonsa luo. Jokainen rakkaustarina on aina omanlaisensa, meidän oli tällainen, ja heidän tarinansa on yksi muiden joukossa. Se miksi sydämessäni läikähti kovaa ja urakalla, oli miesten välisen romantiikan näyttäminen ilman selviytymistä ja kansan rakastamia taisteluita. Siinä he olivat, koko kansan edessä tunnustamassa rakkauttaan ja kertomassa tavallisen tuntuisen rakkaustarinan. Toinen miehistä pidätti itkua kertoessaan puolison olevan koko maailma hänelle. Nuo kliseiset sanat on totuttu kuulemaan heterojen suusta tuhannet ja tuhannet kerrat. Nyt myös ensimmäistä kertaa homojen suusta, ainakin itselleni.

Jo se, että menee TV-kameroiden eteen, on rohkeinta ikinä. Ihailen ohjelmaan lähtevien rohkeutta ja heittäytymistä. Lisäihailua tähän tuo se, että menee seksuaalivähemmistöön kuuluvana studioon tietämättä, miten ihmiset mahdollisesti reagoivat, on jotain, minkä kohdalla pysähdyin pohtimaan, onko tämä edes totta. Onko tämä todellista vai näyteltyä? Olin ihmeissäni ja samalla vaikuttunut.

Miesten välinen rakkaus, pesojoonas, homoseksuaalisuus, homo

Jatkuvien katseiden alla

Kun aloin tapailemaan Yaelia, päätin, etten kysy keneltäkään lupaa meidän olemassaololle. Jos haluan pitää toista kädestä kiinni, pidän. Jos haluan jakaa romanttisen kuvan meistä sosiaalisessa mediassa, jaan sen. Kun esittelen puolisoni ystäville ja sukulaisille, en kysele heiltä, mitä he ajattelevat puolisoni sukupuolesta. Kaikki tämä on ollut tietoisia tekoja ja päätöksiä. Ja perkeleen pelottavia.

Yhä kun otan toista kädestä kiinni, joudun tietoisesti ottamaan riskin siitä, että altistan itseni katseille ja huuteluille, sekä kehuille. ”Oi, olettepa söpöjä” kommenttiin liittyy usein sukupuolemme. Voisin myös olla ottamatta toista kädestä kiinni ja odottaa, että aika tekee tehtävänsä ja miesten välinen rakkaus normalisoituu. Asenteet eivät kuitenkaan muutu, jollei niitä aktiivisesti muuteta. Olen antanut itselleni katteettoman lupauksen, että joku päivä minun ei tarvitse miettiä, saanko olla toisen kanssa ilman ulkopuolisten katseita.

Perhetutut ja sukulaiset puhuvat yhä ”se sun kaverisi”, ei miekkosesta, naikkosesta, isännästä tai emännästä, poika- tai tyttöystävästä, niin kuin sisarusten puolisoista puhutaan. Harvoin heidän suustaan edes kuulee puhuttelevan puolisosta, joka taitaa olla kaikista neutraalin ilmaisu suomen kielessä. En tietenkään syytä ketään heistä tästä. Tämä vain osoittaa sen, kuinka seksuaalivähemmistöjen olemassaolo on yhä isolle osalle meistä uutta ja tuntematonta omakohtaisella tasolla. Yleisesti tiedetään jo, että parisuhteet ovat moninaisia, mutta kuinka moni meistä on ollut kahden naisen häissä tai ristiäisissä, joissa kahden isän lapsi saa kasteen. Sanojen löytäminen uusille asioille ottaa aikansa ja tätä toistan itselleni.

Miesten välinen rakkaus, pesojoonas, homoseksuaalisuus, homo

Kun on yrittänyt työntää sivuun heteronormatiivista ajattelua rakkaudesta, ja kertoo itselleen tarinaa rakkaudesta homoseksuaalina, sitä toisinaan alkaa epäilemään itseään ja omaa tarinaan. Toisinaan tuntuu, että se, mitä kerron olemassaolollani, on jotain “hömppää”. Jotain mikä ei ole totta tai sellaista, mitä sen tulisi olla. Onko oma rakkauteni rakkautta, jos en löydä vastaavanlaista ympäriltäni? Toisinaan tuntuu kovin yksinäiseltä, kun kuvasto miespariskunnista on kapea Suomessa.

Puhelin tuo onneksi turvaa ”hömpän” tekemiseen, sillä ihmiset eivät ole fyysisesti tässä, vaan siellä puhelimen toisella puolen. Vältän kaikki katseet, joita normaalisti saan kävellessäni kaduilla käsi kädessä puolisoni kanssa. “Rakkaushömpän” jakaminen samassa tilassa olevien kanssa tuntuu yhä epävarmalle. Toki ei aina, mutta usein. Toisinaan hetkellisesti jopa nololle. Olen miettinyt, miksi asian laita on näin. Ulospäin tämä tuskin näkyy, mutta sisäinen höpöttäjä piipittää taukoamatta. Toisinaan sitä niin toivoisi, että voisi olla sulautua osaksi massaa. Voisi vain olla, ilman, että tulisi miettiä oman parisuhteen olemassaoloa. 

Samaan aikaan olen äärimmäisen onnellinen, että saan todistaa omaa parisuhdettani ja sen oikeutta olla. Tämä kylläkin vaatii sen, että davidit ja jannet istuvat SuomiLoven sohvalle, katsovat toisiaan silmiin katseella, joka kertoo kaiken: Olet koko maailmani.

Kiitos David ja Jesse!

Lue edellinenLue seuraava

4 kommenttia

4
  1. Upea teksti! Myönnän et mun(ki) on välillä vaikea ymmärtää, mitä kukaan näkee samassa sukupuolessa, koska en itse tunne yhtään ”sillä tavalla” samaa sukupuolta kohtaan. Empatian vähyyttä? En tiedä. Ymmärrän tämän takia kuitenkin sen, miksi monelle homous on tosi vieras asia – ei vain siksi että se on harvinaisempaa kuin heterous tai ettei sitä niin usein näe katukuvassa vaan siksi, että se on välillä oikeasti todella vaikea käsittää. Toisaalta, tarviiko sitä edes käsittää? Lisää homoja kadulle, kiitos. Ehkä se tästä, pikkuhiljaa!

  2. Mä kerran puhuin kaverin kanssa ja sanoin, että en kyllä usko et kukaan on täysin kiinnostumaton samasta sukupuolesta. Et se on vaan jotain mitä on opittu ja sit siinä pidetään kiinni, mut ihan salee kaikille on jonkinlaista viehätystä samaakin sukupuoleen. Sit istuin siinä hetken ja kelasin et mitä mä just sanoin. Vaikka se on mun kokemus niin se ei välttämättä tarkoita kaikki kokisi niin. Että sinänsä ymmärrän hyvin! On usein vaikea nähdä sellaista mistä itsellään ei ole mitään kokemusta. Aattelisin, että empatia tulee siitä, että pyrkii kuitenkin ymmärtämään ja haluaa kaikille hyvää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *