Juteltiin yksi päivä Yaelin kanssa seksuaalisuudesta ja hän kysyikin minulta, missä vaiheessa huomasin olevani homo. Sama kysymys nousi esiin eilen, kun kysyin teiltä sisältöehdotuksia. Kysymys on siitä mielenkiintoinen, että lähtöoletus on heteroudessa. Missä vaiheessa huomasit olevasi hetero? Mikä oli se hetki, kun et enää katsellut samaa sukupuolta olevia sillä silmällä, vaan siirryit vastakkaiseen sukupuoleen? Aika usein meidän kasvatus on hyvinkin heteronormatiivista. Jo pienille pojille toitotetaan, kuinka he tulevat sulattamaan tyttöjen sydämet. ”Oi mikä nappisilmä!” Ja niinhän pojat tekevät. Yhtä lailla pojat voivat sulattaa poikienkin sydämet.
No, mutta maailmassa ei tällä hetkellä hetkauta tieto siitä, milloin joku on huomannut olevansa heteroseksuaali, joten mennään itse aiheeseen: missä vaiheessa huomasin olevani homo? Meidän molempien vastaus tähän kysymykseen oli selkeä. On vaikea sanoa yksittäistä hetkeä tai ajanjaksoa, kun huomasi tykkäävänsä pojista. Nuorena korpilahtelaisena poikana piti ensin opetella ulos ajatuksesta, että minun tulee tykätä tytöistä. Luoda mielessä, miltä poikien välinen rakkaus tai kiinnostus voisi näyttää. Oliko sellaista edes olemassa, kun missään ei puhuttu siitä? Ainakin se oli jotain, mitä piti piilotella ja hävetä. Jos lehtien sivuilla oli puolialastomia miehiä, tuli sivua kääntää pikaisesti, ettei leimaantunut normaalista poikkeavaksi, homoksi. Ei niitä kuvia voinut jäädä ihastelemaan tai pohtimaan, millaisen tunteen ne pyykkilautavatsan omaavat miehet edes antavat, ilman että olisi tuntenut häpeää tai olonsa likaiseksi. Toista se oli Anttilan postimyyntikuvaston rintaliivikuvien, joita tuli leikellä talteen jonkinlaisena miehisyyden merkkinä.
Tutustuminen omaan normista poikkeavaan seksuaalisuteen oli pitkälti salattua ja jotain, mitä tuli kieltää. Sen sijaan keskustelu tytöistä oli ”sallittua”. Kerrottiin jopa henkeseleitä paukuttaen, ketä mimmiä pantiin ja fantasioitiin. Kenen luokkalaisen tissit aiheuttivat eniten kiihotusta kiimaisissa hormoniryöppyisissä teinipojissa. Seurustelusuhteista puhuttiin, mutta puhe oli heterosuhteista. Seksuaalikasvatuksessa ei huomioitu seksuaalivähemmistöjä. Ainoa tieto seksuaalivähemmistöistä tuli Internetistä. Luin salaa, sivuhistorian poistaen, Tämän kylän homopoika -blogia ja koin ahaa-elämyksiä tämän nimimerkin takaa kirjoittavan nuoren somerolaisen kokemuksista. Joku ”kaltaiseni” kirjoitti minulle. Tämän takia koenkin tärkeäksi tarkastella median tarjoamaa representaatiota.
Siitä olen ylpeä itsessäni, etten koskaan lähtenyt mukaan ns. pallien paukutteluun. En pisteyttänyt mimmien perseitä tai huudellut ääneen, ketä panin tai panisin. Jätin aina kommentoimatta. Toki niistä mimmeistä, joista olin oikeasti kiinnostunut, saatoin sanoa jotain. Jos miehistä tuli kommentoida jotain, piti se vuorata ”man crash” etuliitteellä, siltä varalta, ettei joutuisi selittelemään omaa kiinnostusta samaa sukupuolta olevaa kohtaan. Mimmit pystyivät aivan huoletta kommentoimaan toisten naisten ulkonäköä leimaantumatta lesboiksi. He pystyivät pitämään toisiaan kädestä kiinni ilman, että se aiheutti ihmetystä. Miehillä asiat olivat ja ovat yhä päinvastoin.
Murrosiän alkuvaiheilla aloin havahtumaan omaan seksuaalisuuteeni ja siihen, että se todellakin poikkesi valtavirrasta. Tein hyvin selväksi itselleni, ettei se ollut homoutta. ”Ei kerta homoksi tee” oli yleinen sanonta tuolloin. Teini-iästä eteenpäin olen ollut seksuaalisesti enemmän kiinnostunut miehistä tai enempi heidän vartaloistaan, kun taas naisten kanssa olen kokenut useammin henkistä yhteyttä, syvyyttä. Tähän voi toki vaikuttaa opitut mallit ja oman seksuaalisuuden piilottaminen, joka ei välttämättä ole antanut lupaa kokea henkistä yhteyttä miehiin. Toki Yaelin kanssa koin yhteyden aika pian, ilman että mietin, oliko hän mies vai nainen.
Seksuaalinen suuntautuminen on aina itsemäärittelykysymys
Ihmisen seksuaalisuus ei ole pysyvä tila. Se ei ole joko-tai -ilmiö, vaan se asettuu jatkumolle. Biseksuaalisuus tuntuu olevan homouttakin isompi tabu. Monesti kuvitellaan, että se on siirtymäriitti heteroudesta homouteen. Etenkin homojen keskuudessa kuulee tällaista puhetta. Miehet, jotka eivät ole vielä sinut itsensä kanssa, mukamas pukevat homoutensa biseksuaalisuuteen. Toiset taas kokevat biseksuaalisuuden yliseksuaalisuutena, jolloin ”kaikki kelpaa”, kunhan saa jotain. Itselleni biseksuaalisuus edustaa sukupuolettomuutta, sitä ettei sukupuolella ole väliä. Toki biseksuaalisuudessa voi myös olla kyse sukupuolista.
Ihmisen seksuaalisuus elää ja muuttuu koko elämän ajan. Se ei tarkoita, että muuttuisit iän myötä homosta heteroksi tai toisinpäin. Iän myötä kiinnostuksen kohteet, niin emotionaaliset kuin eroottiset tuntemukset, saattavat heilahdella ja oman seksuaalisuuden rajat voivat helpommin joustaa. Koen, että iän tuoma varmuus ja tietoisuus avaa uusia polkuja tutkittavaksi, myös omaan seksuaalisuuteen. Ihanaa jos näin tapahtuu!
Seksuaalinen suuntautuminen on aina itsemäärittelykysymys. Se, että määrittelet itsesi heteroksi, mutta harrastat samaa sukupuolta olevan kanssa seksiä, ei tee sinusta homoa tai biseksuaalia. Voit aivan hyvin olla hetero, jos niin koet. Sama homma toisinpäin: jos identifioit itsesi homoksi niin ”ei kerta heteroksi tee” voi päteä myös tähän. Tähän peilaten, onkin vaikea sanoa, milloin identifioin itseni homoseksuaaliksi. Enkä tiedä, koenko vieläkään itseäni täysin homoksi. Koen viehätystä molemmista sukupuolista, enkä näe mahdottomana ajatuksena harrastaa seksiä myös naisen kanssa. Tällä hetkellä kuitenkin sydämeni ja alapääni sykkivät miestä kohtaan.
”Seksuaalinen suuntautuminen kuvaa sitä, kenestä henkilö on kiinnostunut eroottisesti, emotionaalisesti tai / ja seksuaalisesti. Seksuaalinen suuntautuminen on ihmisen synnynnäinen ominaisuus. Jokainen voi itse määritellä tai jättää määrittelemättä omaa seksuaali-identiteettiään.”
Väestöliitto
Oman seksuaalisuuden hyväksyminen
Se mistä nuorena jäin paitsi, oli toisinaan ulkopuolelle jääminen poikien keskuudessa. Minulla ei ollut ryhmää johon kuulua, jossa olisi ollut myös sen mukainen seksuaali-identiteetti. Ryhmää jossa poikien kanssa olisi puhuttu pojista kiinnostuksen kohteena. Tunteista ja seksikokemuksista poikien kesken. Ensimmäisestä suudelmasta. Tämän osalta oma itsetuntemus jäi etäiseksi ja tarinoita haettiin Internetistä erilaisilta keskustelupalstoilta ja blogeista. Seksuaalinen identiteettini nykyiseen muotoon alkoi kasvaa vasta, kun muutin Helsinkiin. Kaupungissa oli muitakin ”kaltaisiani” ja ystäväpiiriin ilmaantui muita seksuaalivähemmistöön kuuluvia. Ihmisiä, joiden tarinoiden kautta pystyin peilaamaan itseäni.
Seksuaalisuuttani kohtaan on aina liittynyt paljon olettamuksia ja uteliaisuutta. En tiedä, kuinka monesti sinulta on kysytty sinun seksuaalisuudesta, mutta omalla kohdalla satoja kertoja. Varsinkin seksuaalisuudestani on tehty erilaisia olettamuksia sen mukaan, minkälainen olen ja mistä asioista tykkään. Koen, että tällaiset olettamukset ja jatkuva uteliaisuus hidastavat matkaa omaan seksuaalisuuteen. Tuntuu, että ulkopuoliset tietävät paremmin mikä ottaa minulla eteen ja mikä saa perhosia vatsaan. Suorastaan epäreilu asetelma, jota heteroiden on vaikea ymmärtää. Vai kuinka monta heteroa tiedätte, jonka heteroseksuaalisuutta on arvuutelta. Tai kuinka monesti olette kuulleet tarinan kaappiheterosta. Kuinka monta heteroa on joutunut salaa etsimään seksiseuraa, ettei leimaannu heteroksi. Normit eivät synny tyhjiössä, joten sillä miten toimimme ja puhumme, on väliä.
Homo-kyselyihin vastasin melkein aina kieltävästi. Olenkin jälkikäteen pohtinut valehtelinko ihmisille. Valehtelinko itselleni? En kiellä, etteikö siinä ollut osittain kyse itseni suojelemisesta, mutta samaan aikaan, en tiennyt vastausta varmaksi tuohon kysymykseen. Monesti vastasinkin, etten usko olevani homo. Mutta en poissulkenut ajatusta ihastua mieheen myös.
Viimeistään lukioaikoina opin ymmärtämään oman seksuaalisuuteni päälle ainakin sen, ettei se vastanut heteroutta. Muutto Helsinkiin taas toi mukanaan oman seksuaalisuudeni hyväksymisen, sen sanallistamisen itselleni. Oman seksuaalisuuden tutkiminen oli ainakin itselleni monimutkainen asia, ja haastavan siitä teki sen hyväksyminen. Yläasteella alkanut ”poisoppiminen” heteronormatiivisuudesta heteronormatiivisessa yhteiskunnassa oli pitkä matka. Sitä ei ole kieltäminen! En sitten tiedä, millainen matka omaan seksuaalisuuteen olisi ollut, jos kokisin itseni heteroksi. Olen kuitenkin tyytyväinen, että jo tässä vaiheessa elämää, olen fiksumpi ja tietoisempi omasta seksuaalisuudestani. Sekä siitä, miten seksuaalisuuteni saa muuttua iän myötä.