Noh, olisiko teillä hetki aikaa puhua pippeleistä? Osa saattaa tulkita lukiessaan, että päätin kirjoittaa tästä aiheesta siksi, että olen katkera ja minulla on pieni muna, mutta ei. Kirjoitan tästä siksi, että esimerkiksi Poikien puhelimen yksi eniten kysytyimmistä kysymyksistä liittyy penikseen ja sen kokoon: onko koolla väliä?

Monien mielestä leimaantumisen riski on kuitenkin huomattavasti isompi kuin oma penis, joten kysymykset saa kysyä anonyymisti väestöliiton tarjoamassa palvelussa. Mutta onko tosiaan niin, että peniksistä ei voi puhua ilman leimaantumista, normaalisti kuten vaikka niska-hartiaseudun jumeista, vai mistä moinen ryöppy puhelinlangoille oikein voi johtua?

Kävin Mitä mietit Ronja Salmi -ohjelman kuvauksissa (jonka toinen tuotantokausi tulee keväällä!), jossa oli puhetta peniksestä. Viime kaudella Ronja otti puheenaiheeksi vaginan, joten tasa-arvon nimissä nyt oli vuorossa puhetta anakondasta eli kyrvästä.Ikuisuuskysymyshän kuuluu näin: onko koolla väliä? 

Mielestäni on, jos sitä kerran pitää kysyä. Kysymys itsessään sisältää vastauksen. Ei kai koolla olisi väliä, jos tuota kysymystä ei kysyttäisi.Miksi tuon pikku veijarin muut ominaisuudet eivät herätä niin suurta kiinnostusta, kuin koko?

onko koolla väliä?

Onko koolla väliä – Suuret puheet, pienet teot

Varsinkin omassa teini-iässä, kun kehossa alkoivat isot muutokset, astui välituntikeskusteluihin seksi, kulli ja pimpero. Hormonien hyrrätessä, murrosiän pauhatessa ja karvoituksen vallatessa vartaloani, alkoi uudenlainen tutustuminen omaan kehooni.Nuorempana tuntui, että koolla ihan todella oli väliä. Epävarmuus omasta kehosta ja mielikuvat, joita suuret puheet ja porno loivat, olivat jotain aivan muuta kuin mitä peilistä heijastui. Jossain vaiheessa sitä kasvoi hitusen ulos noista mielikuvista ja alkoi olla enemmän sujut oman kehonsa kanssa – ja oppi myös ymmärtämään, mistä kehoon liittyvät paineet tulivat.

Tämän lisäksi uskalsin alkaa kyseenalaistaa tietokoneen ruudulta verkkokalvoilleni heijastuvia kuvia. Sitä niin helposti hämääntyy, mikä on totta ja aitoa, ja mikä on viihdeteollisuuden ja markkinointikoneiston luomaa kuvastoa ja ihanteita.Todellisuudessa koolla ei pitäisi olla mitään väliä, tämän varmasti moni pystyy allekirjoittamaan. Koolla voi olla väliä silloin, kun kyse on fantasioista tai haluaa täyttää tietynlaisia haluja. Pornoteollisuudessa isosta koosta voi olla etua, niin kuin vaikka mallimaailmassa tietynlaisesta luustosta. Parisuhteessa koolla ei tulisi olla väliä. Onhan kyse kuitenkin ihmissuhteesta, eikä suhteesta kehonosaan. En halua vähätellä seksin osuutta parisuhteessa, vaan enemminkin kyseenalaistaa vanupuikon merkitystä siinä.

Monikäyttöinen meisseli

Seksin fyysinen akti koetaan monesti kulttuurissamme hyvin suppeasti ja yhdyntäkeskeisesti. Kikkeliä sisään ja ulos vain. Yksi yleisimpiä kuvakulmia pornossa miehistä on lantion seutu. Ei suinkaan kasvonpiirteet, käsivarret tai vaikka ihan koko vartalo, vaan keskiössä on se HK:n sininen lenkki. Naisia taas kuvataan kokonaisvaltaisemmin. Muna tuntuu olevan myös pornon ulkopuolella ihan kaikki kaikessa. Ostetaanhan sille jopa jatkettakin autokaupoilta ja Aasian marketeissa pullonavaajatkin ovat kyrvän muotoisia. Kylläkin joissain aasialaisissa kulttuureissa penissymbolilla on merkityksensä. Sen uskotaan tuovan hyvää onnea.

Sitten on ne tarinat löysistä munista. Nauretaan ringissä, miten jollain ei seisonut kolmelta aamuyöllä baari-illan jälkeen, kun oli saanut roudattua kotiinsa aarteen tanssilattialta. Harvemmin keskusteluissa puhutaan niistä kerroista, kun Prinssi Albert ei ihan selvinpäin noussut ylväästi kohti taivasta. Niistä kerroista, kun jännitti niin perkeleesti olla toisen ihmisen edessä täysin alasti, ilman minkäänlaista suojaa tai turvaa. Niistä kerroista, kun suorituspaineet ottivat yliotteen. Siis niistä tavallisista seksikerroista, kun ei vaan saatana seisonut. Jokainen meistä varmasti tietää mistä puhun, mutta niistä ei vaan puhuta ääneen.

Miksei? Johtuuko puhumattomuus heikkoudesta? Häpeän tunteesta? Onhan tuolla munakoisolla ainoastaan vain yksi funktio aktissa: olla 60 minuutin ajan pornoleffan tavoin vahvana ja jykevänä valmiina taistoon. Tuntuu, että unohdamme biologian ja mielen yhteyden kehoon täysin. Tosin biologiasta en osaa kertoa enempää, kuin sen, että jos veri ei kierrä niin veri ei kierrä.

onko koolla väliä?

Annetaan jokaisen pippelin heilua omalla tavallaan

Turhat epävarmuudet ja suorituspaineet olisivat olleet helpommin käsiteltävissä olevia aiheita nuorena, jos niistä olisi puhuttu enemmän. Eikä pelkästään nuorena. Puhuin vasta reiluna kaksikymppisenä ensimmäisen kerran seksikumppanini kanssa suorituspaineiden aiheuttamasta lörpähdyksestä alakerrassani. Siihen asti olin ollut siinä uskossa, että kyllähän kaikilla nyt seisoo, aina. Ja ei muuten seiso. 

Se, millaista kuvastoa ja puhetta luomme kohtuporastamme, muovaa käsitystämme myöskin peniksestämme. Sankaritarinoiden lisäksi kaipaisin keskusteluun niitä tavallisia tarinoita peniksestä, sen käyttöliittymästä ja tunteista. Siitä, että peniksiä on erilaisia, muotoisia ja kokoisia. Se toimii omalla uniikilla tavallaan ja se on vain yksi ruumiinosa, jonka ei pitäisi määritellä sinua sen enempää.   Näitä ajatuksia olisin itse toivonut välituntikeskusteluihin. 

Kuvat: Arttu Mustonen

Lue myös muita miehisyyteen liittyviä kirjoituksiani tästä.
Lue edellinenLue seuraava

12 kommenttia

12
  1. Hitokseen hyvä teksti! Olen niin samaa mieltä, että seksistä puhutaan ihan naurettavan yksitoikkoisesti. Välillä olen jopa miettinyt, että tässä suhteessa naisilla on helpompaa. Ei ehkä niin hirveitä paineita onnistumisen suhteen kuin miehillä. Siis ihan jo fysikaalisista syistä.

  2. Todella hyvä kirjoitus!

    Tietyllä tapaa tämä menee samaan kategoriaan kuin tissit. Yksi tykkää toisesta, toinen toisesta ja oikeastaan kivalta tuntuvat kaikenkokoiset. Joku etsii sitä isointa munaa ja joku tykkää pienemmästä. Suurin osa tahtoo ”ihan sama mitä kokoa”, kunhan sen omistaja ajattelee seksin olevan muutakin kuin se sisään, ulos ja valmis. Koko ei ole päasia, oli kyse sitten rinnoista, persuksesta tai peniksestä. Kokonaisuus ratkaisee.

  3. Tärkeä aihe ja hyvä kirjoitus. Tästä sietäisi olla puhetta enemmänkin, sillä vaikka asia aiheuttaa huolta nuorissa pojissa, siitä vitsailua pidetään edelleen ihan hyväksyttävänä. Mediassa asiaa käsitellään edelleen usein siitä näkökulmasta, että minkä kokoinen sen pitäisi olla sen sijaan, että hyväksyttäisiin kaikki. Naisista taas kirjoitetaan, että täydellistä alapäätä ei ole olemassakaan, vaan kaikki ovat yhtä hyviä (kuten onkin). Naisille on kehorauha jo julistettu. Milloin olisi miesten vuoro?

    Miehille nauraminen synnynäisten ominaisuuksien vuoksi, on edelleen hyväksyttyä, kuten tästäkin julkaisusta voimme nähdä: https://www.instagram.com/p/BwOt7OHlQu-/

    Yli 11 000 peukutusta ja sadoittain vedet silmissä nauravia hymiöitä ja täggäyksiä kavereille. Joku on ehkä tunnistanut kommentoijien perusteella, että nyt puhutaan hänestä. Tai ainakin epäilee sitä. Mitenhän kivalle mahtaakaan tuntua?

    Ainoa kritiikki mitä tälle kirjoitukselle annan on se, että heti alkuun toteat: ”Osa saattaa tulkita lukiessaan, että päätin kirjoittaa tästä aiheesta siksi, että olen katkera ja minulla on pieni muna, mutta ei.” Mielestäni tämä kuulostaa puolustelulta ja tavallaan alleviivaa sitä, että peniksiä voi arvostella hyvinkin julmasti ja ne jotka valittavat ovat vain pienimunaisia katkeroita, kun viestin pitäisi olla, että tämä ei ole OK millään tavoin.

    1. Hei hyvää pohdintaa. Ja siis täysin samaa mieltä sun kanssa, että mitä enempi nauretaan sitä enempi vahvistetaan olemassa olevaa ajattelua ja stereotypioita.

      Aiheellinen kritiikki sulla. Toi alustus oli lähinnä sitä varten, että kun sanon itse sen ääneen niin kukaan muu ei sitä huutele välttämättä keskustelupalstoilla. Omanlaisensa suojelutaktiikka.

  4. Mielestäni tässä suhtaudutaan aika tuomitsevasti niihin naisiin, joille yhdyntä, miehen penis ja sen koko ovat tärkeitä asioita. Peniksen koko on tietenkin tabu aihe ja se aiheuttaa ahdistusta monille miehille ja toki monet kyselevät jatkuvasti lehtien palstoilla yms, että onko koolla väliä. Tuohon ei kuitenkaan ei ole mitään yhtä ainoaa oikeaa vastausta, nimittäin sehän riippuu ihan vastaajasta ja hänen mieltymyksistään. Osalle naisista peniksen koolla ei ole väliä, osalle on. Kyse on myös anatomisista eroista ja siitä, millaisista seksitavoista pitää. Kirjoitat, että parisuhteessa peniksen koolla ei pitäisi olle väliä. Tämä on tuomitsevasti kirjoitettu. On olemassa naisia, joille yhdyntä on ainoa keino saada seksuaalista tyydytystä ja osalle näistä naisista se peniksen koko on tärkeä, sillä osalla naisista on emättimen pohjassa juuri ne kohdat, johon osuessaan penis tuntuu äärettömän hyvältä. Jos siis tälläistä seksiä ei ole tarjolla, niin silloin parisuhteessa ei ole seksiä ollenkaan, koska miksi kukaan suostuisi kerta toisensa jälkeen seksiin, joka ei tyydytä?

    ”Todellisuudessa koolla ei pitäisi olla mitään väliä, tämän varmasti moni pystyy allekirjoittamaan. Koolla voi olla väliä silloin, kun kyse on fantasioista tai haluaa täyttää tietynlaisia haluja. Pornoteollisuudessa isosta koosta voi olla etua, niin kuin vaikka mallimaailmassa tietynlaisesta luustosta. Parisuhteessa koolla ei tulisi olla väliä. Onhan kyse kuitenkin ihmissuhteesta, eikä suhteesta kehonosaan. En halua vähätellä seksin osuutta parisuhteessa, vaan enemminkin kyseenalaistaa vanupuikon merkitystä siinä.”

    En täysin ymmärrä tuota vertausta vanupuikkoon. Minä en saa seksuaalista tyydytystä ilman miehen penistä ja jos tämä penis ei tunnu hyvältä, niin mitä järkeä koko seksissä on? Onko minun haluni ja toiveeni siis parisuhteessa toisarvoisia? Vai saanko haluta miehen, joka tyydyttää minut silläkin saralla. Ymmärrän, että on myös erilaisia naisia. Ei tästä kenenkään miehen tarvitse masentua. Eri naiset tykkäävät eri seksitavoista. Mutta saammeko me yhdyntä- ja peniskeskeisetkin naiset saada tarpeemme tyydytettyä? Miksi olisi väärin hakea sellaista kumppania, joka kykenee tyydyttämään minunkin seksuaaliset tarpeeni?

    Rinnat ja penis eivät ole oikein hyvä vertailukohta, sillä yhdyntäkeskeiselle naiselle penis on juuri se joka tuottaa se seksuaalisen nautinnon, tuntuu siis siellä ihan emättimen pohjassa asti (osalla naisista on siellä tuntoa ja juuri ne parhaimmat paikat).

    1. Moikka

      Kiitos hyvästä ja oivallisesta kommentista ja kiva, että kirjoitus herätti keskustelua. Se oli myöskin sen tavoite. Mielellään oikaisen heti alkuun muutaman jutun. Kirjoituksessa ei vertailtu rintoja ja penistä toisiinsa, eihän ne ole millään tapaa vertailukelpoisia edes. Veikkaan ettet välttämättä edes tarkoittanut, että kirjoituksessa olisi viitattu vertailuun vaan juurikin halusit nostaa asian esille (?). Yleisessä keskustelussa aika usein nimenomaan naisten rintojen koko nousee samanlailla esiin miesten munan kanssa. Toiseksi, vanupuikkoon ei ollut tarkoitus verrata, vaan kirjoituksessa oli käytetty keskustelupalstoilta löydettyjä termejä miehen siittimelle, kuten meisseli, prinssi albert ja vanupuikko, värittämään tekstiä. 🙂

      Sitten itse aiheeseen. Teksti on kriittinen ja osa voi kokea sen juurikin tuomitsevana. Aihe on sellainen, joka vaatii ravistelua, joten pumpulimainen teksti tuskin sitä aiheuttaisi. Peniksen koko oli jopa eräässä tutkimuksessa merkitsevät tekijä osalle tytöistä, jotka eivät olleet vielä edes harrastaneet seksiä. Tämän takia aiheesta on hyvä puhua. Peniksen mitta aiheuttaa kaikista eniten pojissa epävarmuutta ja mielestäni tämän aiheen ympärillä on hyvä käydä keskustelua ja tuoda juurikin erilaisia näkemyksiä ja tulokulmia esiin. Yleisin näkemys vaan tuntuu olevan tuo, että koolla on väliä. Mitä isompi, sitä parempi ja toimivampi. Penisten moninaisemmalle kuvastolle ja puheelle olisi tilausta. Ja penispuheella (varsinkin naisten) on todella paljon valtaa nuoriin poikiin ja ainakin omassa nuoruudessani tuota valtaa käytettiin väärin ja loukkaavasti. Varsinkin pojat kokevat riittämättömyyden tunnetta penikseensä oli se sitten keskiverto suomalaisen peniksen kokoinen tai reippaasti isompi. Eli tämä kirjoitus ei ainoastaan koske ”pieni munaisia”.

      En halunnut tässä kirjoituksessa keskittyä erilaisiin mieltymyksiin, kylläkin en halunnut täysin ohittaa tuota kohtaa. Yhdyn täysin, että toki koolla on väliä varsinkin jos on tietynlainen mieltymys.

      Haluaisin myös laajentaa ajatusta siihen, että tuleeko puolison peniksen nimenomaan olla se, jolla saa nautintoa? Varmasti kyllä ja varmasti se voi olla jotain muutakin, josta aika vähän puhutaan ääneen. Kirjoituksen tarkoitus ei ole viedä oikeutta niiltä naisilta tai miehiltä joille isot penikset ovat se juttu. Kirjoitus käsittelee enempi yleisellä tasolla käytävää keskustelua peniksestä ja sen merkityksestä miehisyyteen.

      Aihe on myöskin tosi sukupuolisidonnainen ja sen takia ”eihän tästä kenenkään miehen tarvitse masentua” kommentit ovat aika vähätteleviä ja sivuuttavat miesten tunteet. Juuri niin kuin monesti tehdään. Puhutaan, että miehet eivät puhu tunteistaan. Olen siitä eri mieltä. Miehet puhuvat ja puhuisivat enemmän jos niille annettaisiin tilaa. Tämä menee enempi sivuraiteille tämä kommentti nyt 🙂

      Kaikilla meillä on oikeus seksuaaliseen tyydytykseen. Olen täysin samaa mieltä kanssasi siitä. Kaikenlaisille peniksille ja seksimieltymyksille enemmän tilaa! <3

      1. Ja iso kiitos vielä kommentista! Mielellään keskustelen aiheesta lisää. 🙂

      2. Hei, kiitos vastauksesta.
        Et toki itse verrannutkaan rintoja ja peniksiä, mutta joku kommentoijista teki niin. Tuohon, miksi peniksen koko on tärkeä henkilölle, joka ei ole harrastanut seksiä, voi olla monia syitä. Yksi mahdollinen syy on se, että tämä henkilö on esimerkiksi seksilelulla tullut siihen tulokseen, että hän pitää tietynkokoisesta peniksestä. Toki ymmärrän, että varmasti tässä on laajemmat kulttuuriset syyt myös taustalla ja moni on vastannut ehkä myös ”läpällä”.

        Kirjoitit peniksen merkityksestä suhteesta ja pohdit, että kuinka suuri se ”vanupuikon” merkitys on suhteessa. Tämä on tietenkin täysin yksilöllistä. Eihän seksi edes kaikille ole kovin tärkeä asia ja vaikka olisi, niin ei välttämättä yhdyntäseksi. Mutta taas on niitä ihmisiä, joille nimenomaan seksi on yksi tärkeimpiä syitä solmia parisuhde ja joille nimenomaan se yhdyntäseksi on se juttu, jolloin peniksen merkitys korostuu.

        Minusta tuntuu, että nykyään siitä, että koolla todella olisi väliä joillekin naisille, ei saa edes mainita ilman, että luokitellaan pinnalliseksi ja pahaksi ihmiseksi. Eihän yhdyntäkeskeinen nainenkaan ole valinnut anatomiaansa sellaiseksi, että juuri yhdyntä tyydyttää ja että tietyissä kohdissa on se kohdat, jotka tuottavat nautintoa. Samalla tavallahan naisenkin anatomia eroaa kuin miehen. Sen takia kommentit siitä, että parisuhteessa peniksen koolla ei pitäisi olla väliä, ovat vähätteleviä ja masentavia.

        Kirjoitat: ”Haluaisin myös laajentaa ajatusta siihen, että tuleeko puolison peniksen nimenomaan olla se, jolla saa nautintoa? ”
        Henkilökohtaisesti ajattelen, että kyllä. Kaikki eivät halua sivusuhteita ja haluavat, että nimenomaan parisuhteessa saa seksuaaliset tarpeet tyydytetyksi. Joillekin naisille penis on tärkein asia seksuaalisesa tyydytyksessä. Eikö se nyt olisi vielä alentavampaa, että oma kumppani lähtisi vieraisiin etsimään sopivan kokoista? Eikö tämä söisi itsetuntoa paljon enemmän kuin sen hyväksyminen, että kaikki ihmiset eivät sovi seksuaalisesti toisilleen jo ihan lähtökohtaisesti?

        ”Aihe on myöskin tosi sukupuolisidonnainen ja sen takia ”eihän tästä kenenkään miehen tarvitse masentua” kommentit ovat aika vähätteleviä ja sivuuttavat miesten tunteet. Juuri niin kuin monesti tehdään.”

        Totta, kirjoitin huolimattomasti. En tarkoittanut sivuuttaa miesten tunteita tässä herkässä asiassa. Tarkoitin siis sitä, että mielestäni todellisuus pitäisi kohdata realistisesti. Ei ole hyvä ylläpitää sellaista illuusiota, että ”koolla ei ole väliä”, ”kaikki naiset voi tyydyttää muuten kuin yhdynnällä / peniksellä” jne. Tämä vaan aiheuttaa pettymystä, koska se ei ole totuus. Joskus se todellisuus, missä me elämme, on raastavaa ja voi oikeasti aiheuttaa suurta masennusta ja ahdistusta jos ei sovi ns. muottiin. Tarkoitin tuolla, että asiasta ei kannata masentua, koska naisia on niin erilaisia. Vaikka joillekin peniksen koolla on väliä, joillekin sillä ei ole. Sen takia kumppanin saaminen tai seksuaalisen elämän tyydyttyvyys tuskin jäävät peniksen koosta kiinni, koska on naisia, joille yhdyntä ei ole se juttu tai joille koolla ei ihan oikeasti ole mitään väliä. Toisaalta sitten ei pidä kieltää sitäkään, että on naisia, joille peniksen koolla ja yhdynnällä on väliä. Sen takia on mielestäni tästä asiasta pitäisi puhua ihan realistisesti eikä antaa miehille sellaista illuusiota, että kaikille naisille käyvät kaikki koot ja sitten kun nämä miehet kohtaavat todellisuuden, niin sehän vasta masentaakin. Itsensä hyväksyminen lähtee nimenomaan siitä, että on tyytyväinen tai vähintäänkin pystyy elämään itsensä kanssa, vaikka tietää, että ei ole kaikille sopiva kumppani. Silloin kykenee hyväksymään todellisuuden sen monimuotoisuudessaan eikä ole tarvetta muokata siitä itselle sopivaa, tyyliin ”peniksen koolla ei ole eikä saa olla väliä, koska siitä tulee pahaa mieli ja vain pinnalliset naiset haluavat tietynkokoista penistä”. Tälläisen illuusion ylläpitäminen a) ei vastaa todellisuutta b) väheksyy naisten seksuaalisia tarpeita ja haluja. Se, miksi kirjoitin, että tästä ei kannata masentua, on juuri se, että tämä ei ole koko totuus vaan osalle koolla ei ole väliä. Siksi kysymys, onko ”koolla väliä” on samantapainen kuin että ”onko maito hyvänmakuinen ruokajuoma”. Eikai tähänkään voida antaa yksiselitteistä vastausta?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *