Rakas päiväkirja, nääs!

Tiedän, tuon tamperelaisen sanan ääneen sanominen ärsyttää. Niin ärsyttää myös moni muukin asia: ihmiset, jotka eivät osaa liikennesääntöjä sekä ne tyypit, jotka laittavat roskia täpötäyteen roskikseen. Tummuneet avokadot, oma tyhmyys sekä pätkivä internet ottavat myös ohimoon.

Parisuhteissa on myös omat kipukohtansa. Sitä täydellistä rakastajaa ja rakkauden kohdetta tuskin koskaan löytyy, eikä pidäkään löytyä. Täydellisyys kun ei ole kaunista eikä tavoiteltavaa. Ihmissuhteiden ydin on juurikin toisen hyväksymisessä ja näkemisessä juuri sellaisena kuin toinen on. 

Pirun haastavaahan se välillä on.

Varsinkin alkuhuuman jälkeen, kun parisuhde alkaa arkipäiväistymään ja vaaleanpunaisuuden rinnalle ilmestyy muitakin värejä. Muistan vieläkin sen ensimmäisen kerran, kun ujosti kerroimme toisillemme asioista ja tavoista, jotka toisessa ärsyttivät. 

En kai vaan satuta toista sanomalla näitä asioita ääneen, oli päällimmäisenä mielessä.

Mitkä asiat toisessa ärsyttävät, pesojoonas?

Toisen ”vikojen” kanssa eläminen on välillä turhauttavaa. Se, että jättää kerta toisensa jälkeen laittamatta ruokapöydän tuolin pöydän alle pois jaloista, vaikka sitä on pyydetty useaan otteeseen. Turhauttavaa! Tai kun yrität saada toiselta selkeän ”kyllä” tai ”ei” vastauksen, niin suusta tulee pelkkää muminaa.

Miten voi olla niin vaikeaa sanoa kyllä tai ei, kun sitä kysytään?!

Sitten on ne kerrat, kun kysytään, onko vielä pitkä matka ja vastaukseksi tulee ”aivan kulman takana”. Vielä 15 minuutin kävelynkin jälkeen päämäärä on ”kulman takana”. Ja mitä tulee elokuvien valitsemiseen Netflixistä, niin ei edes mennä siihen.

Kuinka paljon toista voi sitten muuttaa? Varsinkin omia mieltymyksiä tyydyttämään, oman näköiseksi. Minun näköiseksi.

Mitkä asiat toisessa ärsyttävät, pesojoonas?

Parisuhde on pitkälti yhdessä yhdeksi kasvamista. Yhteisen elämän elämistä ja rakentamista. Yhteisiä unelmia ja suunnitelmia. Yhteisen arvopohjan luomista. Toisen näkemistä ja itsensä esiintuomista. Luottamista, että kaikki säilyy, vaikka kaikki muuttuu jatkuvasti. 

Tämän ohella parisuhde on myös kasvamista yksin ja erikseen omaksi itsekseen. Yksilöinä. Itsensä erottamista meistä. Mitä minä olen, voi olla jotain muuta, mitä me olemme. Ja siinä pielee parisuhteen hienous.

Toisen hyväksymisessä juuri sellaisenaan.

Keskeneräisenä ja kaikkine puutteineen.

Tämän ymmärtäminen avaa loputtoman kasvun potentiaalin. Kasvun ihmisenä ja puolisona. Ystävänä, vanhempana, opettajana…

Kuinka paljon voikaan oppia toiselta ja toisesta, ja kuinka paljon toisen kautta voikaan nähdä itseään? Vasta viime päivinä olen ymmärtänyt, miten paljon kasvupotentiaalia näen itsessäni parisuhteen toisena osapuolena. Toisen ärsyttävät tavat yleensä kertovat minusta enempi kuin toisesta. Miksi ärsyynnyn jostain mitä toinen tekee? Mistä ärsytys kumpuaa? Usein varmasti siitä, että asioita voi tehdä ja ajatella monella eri tapaa.

Kasvupotentiaalin ymmärtäminen on ollut tärkeää itselleni. Se, että vaikka tänään tökkii jokin asia toisessa, ei se tarkoita, että se tökkisi aina. Se, etten ymmärrä itsessäni tai toisessa jotain, voi olla ohimenevä asia. Mikään ei tietenkään muutu itsestään. Ei edes hiljainen hyväksyminen, että asiat nyt vain ovat näin, tapahdu itsestään, vaan kaikki tämä vaatii tietoisuutta, läsnöoloa ja tahtoa. Päätöstä. Läsnäolo ja tahtotila saattavat usein olla kondikessa itselläni, mutta tietoisuus puuttuu. Siis se, että olen tilanteen tasalla ja valppaana. Liian helposti tulee oltua silmälaput päässä parisuhteessa ja ihmissuhteissa. Uomautua.

Välillä sitä ei edes huomaa, kuinka uomautunut sitä onkaan omassa elämässään ja arjessaan. 

Asiat nyt vain ovat näin.

Asiat eivät ole nyt vain näin. Ne ovat paljon muutakin.

Toisen hyväksymisessä on myös se toinen puoli. Asioiden muuttaminen toisen mieliksi. Omien tapojen muuttamisesta tai luopumisesta toisen takia tai hyväksi. Osaksi meitä.

Sitä saattaa jopa tehdä omien arvojen vastaisia asioita huomaamattaan. Koska aina on tehnyt. Tai ei kuule mitä palautetta toinen kertoo kerta toisensa jälkeen. Kuulee muttei kuuntele. Kuuntelee muttei vastaanota. Vastaanottaa, mutta haluaa olla oma itsekäs itsensä. Jästi!

Tai vastaanottaa, mutta omaa puutteelliset taidot vielä toimia ja muuttaa käytöstään. Kurkata uoman reunalta maailmaa. Sehän se vasta hurjaa olisikin. Onko ruoho vihreämpää uoman toisella puolen?

Onkin aikamoista tasapainoilua yhdessä kasvamisen, omana itsenä olemisen ja toisen hyväksymisen kanssa. Mistä asioista olen valmis luopumaan toisen hyväksi ja mistä pitämään kiinni. Mitkä asiat ovat merkitseviä ja mitkä eivät? Ehkä tuolien laitttaminen pöydän alle on sellainen asia, jossa minulla on vielä paljon petrattavaa.

Lue myös edellinen päiväkirjamerkintä, Raitoja rakkaudessa.

Paita Marimekon kesämallistosta (saatu).

Lue edellinen

2 kommenttia

2
  1. Hei! Mielettömän hienoja ajatuksia ja tunteita kauniisti puettuna sanoiksi. Myös itse ajattelen tai ainakin pyrin ajattelemaan asioita samalla tavalla. Tuntuu että me ihmiset tarvitsemme juuri tälläistä syvempää ohjausta asioissa. Arvoja, merkitystä, itsensä tutkiskelua.
    Kiitos tästä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *