Rakas ja ruitunut päiväkirja, jos joku erehtyy sanomaan, että hiljaa hyvää tulee, lupaan läimäyttää sitä naamalle. Hiljaa tulee varmasti hyvää, mutta miten hillitä itseä, jos tuli polttelee jalkojen alla? Tuntuu kuin eläisin maailman pisimpiä hetkiä.  

Päivät suorastaan matelevat, ryömivät suossa lisäpainot harteilla.  

Heti kun saan ajatukseni johonkin muuhun kuin tähän vallitsevaan tunteeseen, josta aikaisemmin kirjoitin, kaikki on hyvin. Kaikki on hyvin. Silloin elämä rullaa normaaliin tapaan ja etenkin keskittyminen pysyy järjissään.

Kunnes.

Olen aina aikaisemmin ollut se, joka pitää toista jojon päässä, jos voi tuota kärjistävää kielikuvaa käyttää. Syy siihen kai on ollut valta. Valta päättää siitä, miten edetään ja missä tahdissa. Valta omaan ajankäyttöön ja tilaan. Valta vallitsevaan tilanteeseen. Toki kun kyse on kahdesta ihmisestä, ei voi sanoa suoraan, että toinen päättää ainoastaan, miten hommassa edetään. Mutta toisella osapuolella on yleensä enemmän valtaa kuin toisella, jo pelkästään johtuen siitä, että tunteet ovat eri tasoilla.  

Olen ensimmäistä kertaa jojon toisessa päässä. Silmissäni vilisee kaikki ne hetket, kun roolit olivat toisinpäin. Ne hetket, jolloin päätin avata tai olla avaamatta Whatsapp-viestejä. Vastaamatta puheluihin tai olla soittamatta takaisin. Kiertemällä ja kaartemalla keksien erilaisia syitä siihen, miksi tänään ei ole paras päivä nähdä. Leikkiä kissaa ja hiirtä.

Viimeistään nyt tiedän, miltä tuntuu odottaa, kun toinen ei ole kolmeen tuntiin lukenut viestiäsi, mutta on vieraillut useampaan otteeseen Whatsapissa. Tiedän miltä tuntuu, kun kovasti haluaisit nähdä toista, mutta hänellä ei juuri nyt ole aikaa, koska… Tiedän miltä tuntuu, kun toinen haluaa etäisyyttä, omaa tilaa ja aikaa. Juuri niitä asioita, joita itse olen aina halunnut ja vaatinut muilta.  

Tuntuu tosi pahalle. Tai ei ehkä pahalle, vaan enempikin raastavalle. Samaan aikaan tuntuu terveelle oppia tuntemaan, miltä toisesta tuntuu. Kyse ei ole koskaan ollut pelkästään minusta, vaan meistä. Toisen asemaan asettuminen on kivuliasta.  

Empatia, kyvyistä kaunein.  

Paskaahan tämä on, kun ainoa asia mitä voit tehdä, on antaa tilaa ja aikaa.

Odottaa.  

Näin on kuitenkin hyvä. Tähän uskon. Moni asia on nimittäin kirkastunut ja tuntuu, että jotkin tunnelukot ovat avautuneet, kun on uskaltanut heittäytyä. Sitä alkaa huomaamaan ympäristössä ihan eri tavalla mahdollisuuksia ja tarinoita. Tarinoita, joiden pariin haluaisi uppoutua, tulla osaksi niitä. Niin moni tarina on jäänyt alkamatta, kun olen pidätellyt itseäni. Nyt ainakin tiedän, miltä tuntuu heittäytyä täysillä.  

Paras lääke odotukseen on keksiä uutta ajateltavaa. Kaikille teille raskaana oleville naisille tämä vinkiksi. Toimii varmasti. Terveisin setämies_88. Toki aika voi joskus etäännyttää. Tämä on asia, joka tulee hyväksyä ja ymmärtää. Toisinaan aika voi tuoda yhteen. Ah mitä kliseitä, mutta niin totista totta, tähtiin kirjoitettua.  

Kaikki tämä kuitenkin naurattaa. Elämä opettaa juurikin niitä asioita, joita vähiten haluat oppivan tässä hetkessä. Ehkä vuoden päästä kiitän tästäkin hetkestä universumia. Perkele.

”Tehtävän todellinen merkitys selviää Bahamalla”

Esa Saarinen.