Rakas päiväkirja, pitänee taas tänään lähteä nessupakettiostoksille, sillä seksittömyys ja kosketuksen kaipuu ovat läsnä.

On jotenkin julmetun vajavainen olo. Kyykin jälleen kerran yksin yksiössäni kirjoittaessani tätä. Eilen näin ystävääni ja kopautimme kengillä toisiamme halauksen merkiksi. Siinä on minun lähin ihmiskosketukseni toviin. Siis kenkien kopsauttaminen. Ei edes kylmän tuntuinen formaali kättely, jossa saisi edes koskea toista, vaan kahden tekonahkaisen materiaalin yhteen tömäyttäminen.

Kaipaan kosketusta. Kaipaan kun minua kosketetaan. 

Koskettelussa ei ole pelkästään kyse oksitosiinihöyryistä. Se toimii siteenä, luottamuksen ja kiintymyksen ylläpitäjänä. Kosketukseen liittyy paljon nyansseja. Pieniä ja suuria viestejä, joita on joskus vaikea sanoittaa sanoiksi. Tässä kontekstissa, kun melkein kaikki viestiminen tapahtuu sanoin, tuntuu kovin raskaalle vielä alkaa sanoittamaan niitä pieniäkin tuntemuksia kehossa ja mielessä, jotka normaalisti tapahtuisi kosketuksen kautta. Vitutus on helppo sanoittaa ja näyttää elein. Mutta sitten kun tulisi sanoittaa myötäymmärys, pysähtyminen hetkeen, ”kiva kun olet vain siinä” jne…

Kosketus antaa myös turvaa. Tiedän, että hän on tässä ja vierelläni kosketti hän minua tai ei. Järkikin sen sanoo. Mutta vaikka kuinka toistan sitä ääneen itselleni jopa uskonnollisin rituaalein, ei se aina riitä. Kaipaan sitä fyysistä, hyvinkin konkreettista vierellä oloa. Lämpöä, tuoksua ja intiimiyttä.

Vaikka kuinka koskettelen itseäni oksitosiinin kaipuussa, en millään taivu koskemaan nenänpäälläni niskaani. Rutistan itseäni, mutten yletä ottamaan kokonaan itsestäni kiinni. Yritän peilin kautta suudella itseäni otsaan, tuloksetta.

Jotain puuttuu.

seksittömyys, pesojoonas

Sitten on se s-kirjaimella alkava sana, joka saa osan ihmisistä kiemurtelemaan, kun kuulevat puhuttavan siitä.

Seksi. 

Tai tässä tapauksessa seksittömyys.

Koen kaipuuta sitä kohtaan, mutta samalla haluttomuus on läsnä. Olen pohtinut johtuuko tämä ristiriitaisuus siitä, että tällä hetkellä minulla ei ole mahdollisuutta sellaiseen seksiin, jonka perään haikailen. Tämän myötä työnnän haluni syrjääni, tukahdatun osan seksuaalisuudestani ja tyydyn siihen mitä on saatavilla. Toisin sanoen painan play-nappulaa ja tumputan menemään. Niin kuin ennen vanhaan, hyvinä vanhoina poikamiesaikoina. 

Seksi ei merkitse minulle ainoastaan nautinnon lähdettä. Endorfiinikeidasta, jossa tarjoillaan dopamiinishotteja ympäri vuorokauden. Se on yhteisen matkan tekemistä toisiimme ja itseemme. Tutustumista ja oppimista. Kuka minä olen ja mistä minä tykkään? Se on jotain kaunista. Kauneus tulee varmastikin siitä läsnäolosta ja herkkyydestä. Paljaana olemisesta. Omien rajojen löytämisestä häpeän kustannuksella.

Sinä ja minä. Vain me. Tätä kaipaan!

Valehtelen melkein jokaisessa facetime-puhelussa hänelle, kun sanon ”we will see soon!”. Mistä helvetistä minä tiedän, milloin me näemme, kun kukaan muukaan ei sitä tiedä. Yksikään asiantuntija tai keskustelupalstojen epidemiologi ei osaa sanoa, milloin tämä sirkus loppuu. Milloin rajat aukeavat jälleen kerran vapaalle liikkumiselle. 

Milloin?

seksittömyys, pesojoonas

Sanoin ”we will see soon” ensimmäisen kerran jo helmikuun 4. päivä, kun nousin Finnairin koneeseen kohti Bangkokia. Sanoin samaa toissapäivänäkin, kun soittelimme. Pian on toki suhteellinen käsite, mutta jos ei ole edes tietoa aikahaarukasta, on turha sanoa pian. Jatkuva katteettomien lupauksien antaminen alkaa tuntumaan teennäiselle, kun en ole itsekään varma uskonko sanomisiini.

Toivon ylläpitäminen on toki tärkeää. Tiedän sen, ja tämän takia hoen päivästä toiseen ”pian näemme”. Se päivä koittaa, kun näemme taas! Ehkä toivo on yksi niistä asioista, joista on hyvä pitää kiinni, jotta tässä kummallisessa maailmassa jokin asia luo rauhaa.

Se on varmaa, että seuraavan kerran kun näemme kasvotusten, perhoset lentelevät kahta vilkkaammin. Nyt jo tunnen ne vatsan pohjassa. 

Odottakaa vielä hetki, pian pääsette valloillenne.

P.s. IKÄVÄ!

Lue edellinenLue seuraava

8 kommenttia

8
  1. Nyt kyllä samastun suuresti. ♥️💔 Sitä päivää odotellessa, kun viimein pääsee taas oman rakkaan syliin.

  2. Uskomattoman upea ja sydäntäsärkevä kirjoitus. En voi kuvitellakaan kuinka pahalta susta ja teistä mahtaa tuntua. Teistä huokuu niin suuri rakkaus ja intohimo toisianne kohtaan, joka on jopa kadehdittavaa. Tuntuu siis niin hirveältä että noin upeat parit eivät voi antaa toisilleen tällä hetkellä sitä mitä he oikeasti tarvitsevat kun samaan aikaan kaksi toisilleen tuntematonta voi sopia 10 minuutin pikapanoja nopeisiin haluihinsa.

    Itse olen elänyt ilman tuollaista rakkautta 23 huikeaa sinkkuvuotta, kunnes koitti viime vuosi. Löysin niin upean yksilön joka sai minut tajuamaan kuinka toisen ihmisen läheisyyttä voikaan kaivata ja TARVITA. Tulee ihan fyysisesti paha olo jos ei saa toista pitkään aikaan vierelle ja pääse koskettamaan toista.

    Elin erittäin seksirikasta sinkkuelämää ennen nykyistäni ja huomasin tähän yksilöön tutustuessani, kuinka se kosketus ja läheisyys ottaa joskus suuremman osan tarpeista kun itse seksi. Se oli uskomattoman hienoa huomata. Parisuhteet tarvitsevat läheisyyttä ja kosketusta pysyäkseen kunnossa ja sellaista tietynlaista ihokaipuuta.

    Mä niin monelta osin toivon että tämä kurjake poistuisi jo tältä maapallolta. Vihaan sitä. Vihaan yli kaiken.

    Suuria voimia sulle Joonas, te ootte upeita yhdessä ♥️

    1. Kiiitos tästä! Muiden tarinoiden kuuleminen lohduttaa tosi paljon. Kiva myötäelää muiden kautta sellaista mihin itsellä ei tällä hetkellä ole mahdollisuutta.

      Tsemppiä myös sinne <3 Pidetään kiinni rakkaista!

  3. Oon niin toivonut et joku kirjoittaisi tästä. Etäsuhde karanteeniaikana. Multa ei löydy sanoja, mut sä löysit.

    Oon tottunut etäsuhteeseen, voisin sanoa sen “sopivan” mulle siinä määrin, miten etäsuhde voi sopia. Mut oon tottunut silti siihen, että me nähdään tai jos on pitkä aika välissä, tiedämme silti että se, että nähdään, on päivänä X. Tässä tilanteessa epätoivo iskee siitä, että ei tiedä. Mitään. En tiedä milloin saan taas koskettaa. Henkilökohtaisesti en tiedä voiko meidän (suht tuore) suhde kestää tätä aikaa, jos eristys venyy pitkäksi. Mut sit mietin, et jos tää kestetään, kestetään vaikka mitä. Jos ollaan tässä pitkällä tähtäimellä, tää on vain pieni siivu siitä tarinasta. Vuorotellen itken epätoivoa ja sitten taas iloitsen etänä saavutetusta yhteydestä.

    1. Ollaan täysin samoilla linjoilla, et etäsuhde on myös tuntunut itselle tosi “sopivaksi”. Tai ainakin siihen asti, kun itse pystyi päättämään milloin näkee toisen. Nyt kun tätä mahdollisuutta ei ole, tuntuu aika raastavalle.

      Toivotaan, että teidän suhde nimenomaan vahvistuu tämän myötä. Näin mä ainakin uskon, että meidän kohdalla käy. <3

  4. Olipa samaistuttava teksti kaikessa kauheudessaan ja kauneudessaan. I feel you 😪…

    1. Kiitos! “Kyl tää tästä” on laiha lohtu mutta kai se on parempi kuin ei mittään. Tsemppiä <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *