Kohta tulee kaksi kuukautta reissun päällä täyteen. ”Vastahan sitä lähdettiin” on yleinen kommentti reissukavereiden keskuudessa. Omat fiilikset ovat ehkä vähän päinvastaiset. Tuntuu kuin olisin ollut jo vuoden tien päällä. Enkä liioittele lainkaan. Tai ehkä vähän. ”Tuntuu kuin olisin ollut reissussa kaksi kuukautta” on ehkä totuudenmukaisempi ilmaisu.

Viime kertaisiin reppureissuihini verrattuna, olen ollut huomattavasti maltillisempi ja rauhallisempi, mitä tulee aktiivisuuteen. En ole niinkään juossut uusien kokemusten ja nähtävyyksien perässä. Ennemminkin etsinyt arkea. Kyllä, huvittaa itseänikin sanoa tuo ääneen. Ei siitä ole kauaa, kun arkkiviholliseni oli arki. Tuo tasaisen harmaa elämänpolku, joka mukamas tukahduttaa luovuuden ja vapauden. Tuholainen, joka imee ”seikkailijan sieluni” kuivaksi. Näin mustavalkoisesti ajattelin vielä vuonna 2015 arjesta.

Itselleni reissuarkeen kuuluu samanlaiset asiat, joita etsin kotonakin arjesta: Hitaat aamut, liikunta (ainakin jossain muodossa), säännölliset ruokailuajat ja sosiaalisen median koluaminen. Näistä tavallisista asioista päiväni koostuvat. Toki sekaan mahtuu aina uusia kohtaamisia ja aasialaisia yllätyksiä.  

Iän myötä koen, että arki ja arkiset asiat reissun päällä ovat löytäneet muotonsa. Vuosien etsintöjen ja kokeilujen jälkeen, tuntuu, että palikat loksahtelevat paikoilleen – vihdoinkin. Ymmärrys tarpeiden ja halujen välillä alkaa selkiintyä. Kuulemisesta on siirrytty kuunteluun. Sydän sanoo, mitä sydämen pitääkin sanoa. Järki on taas ymmärtänyt rajallisuutensa, mutta samaan aikaan ottanut isompaa asemaa ajattelussani. Tai näin haluan uskoa. On hienoa, miten elämääni on alkanut ilmestyä mustan ja valkoisen lisäksi eri harmaansävyjä. 

Reissu on ollut tähän mennessä oman näköisensä.  Vuosi sitten en olisi kuvitellut, että nauttisin näinkin seesteisestä ja rauhallisesta menosta maailmalla. Nyt taas en voisi kuvitella reissaavani niin kuin ajattelin vielä vuosi sitten reissaavani. Ikä, aika tai perspektiivi tai kaikki nuo, ovat varmasti osa syyllisiä siihen, miltä elämä nyt näyttää ja tuntuu täällä Thaimaassa.

Thaimaasta puheenollen, maa on osoittanut paikaksi, jossa kiireettömyys on kaikonnut ja suorittamisesta luovuttu. Jos tulisi mainita viimeisen kolmen viikon kohokohdat, sanoisin Chiang Main kahvilat, yö tähtitaivaan alla kansallispuistossa ja rauhallisuus. Kylläkin Thaimaan kohokohta on kuitenkin vasta edessäpäin, sen uskallan sanoa nyt jo. Nimittäin huomenna seuraani liittyy maailmalta elämääni mukaan tarttunut saksalainen lääkäri ystäväni Tina, joka tulee miehensä kanssa Ko Kho Khaon saarelle, jossa majailen paraikaa.

Hullua, eka Kyle Sri Lankassa, nyt Tina Thaimaassa. 

Kuvat otettu Bangkokissa.