Suunnitelmat muuttuu niin kuin pitääkin. Vaihdettiin Montevideon hiekkarannat Mardel Plataan, joka sijaitsee 400 kilometrin päässä Buenosista. Buukattiin itsemme ykkösluokan bussiin kun junia ei tuntunut menemän kuin yöaikaan. 5,5 tunnin ajomatka alkaa olemaan lopuillaan. Bussissa on täysilmastointi ja penkit, jotka taipuu makuuasentoon asti. Lyhyehköjen yöunien takia matka on menny sulavasti kun on pystynyt nukkumaan. Maisemat muistuttaa tällä hetkellä lähinnä pohjanmaan perukoita: suoraa tietä ja savannia. Kai tässä piakkoin kaupungin valot ja meri tulee vastaan. Toivotaan ainakin!

Tänään tuli myös ensimmäinen viikko täyteen. Hassua. Kaksi suurkaupunkia tullu lyhyessä ajassa nähtyä. Kaksi täysin erilaista kulttuuria. Tykkään molemmista. Buenosissa haasteena on ollut vain kieli. Marja on onneksi hablannu espanjaa, joten ollaan saatu ravintolasta muutakin kuin polloa ja aquaa. Kielenä espanja tuntuu olevan järkeenkäyvä, joten uskon sen oppimisen olevan suhkot iisiä. Tässä rustailinkin reissun aikana Espanjaan työhakemusta, joten toivottavasti tuun jo vuoden päästä puhumaan espanjaa itekin.

Tälle viikolle ei olla vielä lyöty mitään sen suurempaa lukkoon. Kelien puolesta on tiedossa vesisadetta muutamalle päivälle, joten tulee nyt kattoa ja tuumailla mitä mahdollisuuksia Mardel Plata tarjoaa. Joku taiskin bussissa huudella auringonlaskun perään viinillä höystettynä.

Lue edellinenLue seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *