Viikonpäivät ovat menettäneet täysin merkityksensä reissun päällä. Soitto kotipuoleen paljastaa aina missä viikonpäivässä ollaan menossa. Osa kirjoitti hostellin lappuihin muutama päivä sitten 29.2. On se sitten tiistai tai lauantai, ei se tunnu eikä näy. Miltäköhän tuntuisin arki Suomessa ilman nimettyjä viikonpäiviä?

Uudessa-Seelannissa on noin 4 miljoonaa asukasta, 28 miljoonaa lammasta ja paljon kiinalaisia. Lampaiden määrästä voikin päätellä, että laiduntilaa löytynee muutamia hehtaareja enemmän kuin asuttua seutua. Kylät täällä ovat pieni ja idyllisiä. Suurkaupunkeja ei ole kuin muutamia. Luonto on täällä kaikki kaikessa. Seelantilaiset arvostavat ja kunnioittavat luontoa täällä erittäin paljon. Vähän niin kuin me suomalaiset joka keväisiä jääkiekon MM-kisoja. Onkos muuten Suomen joukkue millä mallilla?

Tauposta jatkettiin matkaa Tongariro National Parkiin, jonne lähdettii reippailemaan. Tarkoitus oli tehdä yli 10 tunnin vaellus läpi kyseisen alueen mutta alueen yksi tulivuorista on näyttänyt elonmerkkejään niin vaihdettiin reittisuunnitelmia hiukan. Osan jengin kanssa otettiin haaste vastaan ja lähdettiin valloittamaan Mount Ngauruhoe (2200m). Kyseinen vuorihan ei ollu mikään Laajavuoren kumpu, jonne olisi tehty kävelytie. Jokainen vuorelle kiipeevä tekee oman polkunsa vuorelle. Ei ehkä ihan alussa tajuttu millainen urakka edessä on. Jyrkkyyttä oli noin 45 astetta parhaimillaan (pahimmillaan ).

Koko kroppa käsistä jalkoihin sai tehä urakalla töitä kun osa matkasta meni vaaka-asennossa. Jossain vaiheessa laavakivikko muuttui hiekkakasaksi. Yksi askel eteen, puol askelta taaksepäin. Sillon alko ottaa suurimoon kun tuntui, että vuorenhuippu vain karkasi joka askeleella. 3 tuntiahan se otti kivuta huipulle mutta oli sen arvoista! Mount Ngauruhoe on viimeksi purkautunut vuonna 1975, joten kraateri on suhkot tuore. Aikamoinen monttu oli vuoren sisään tullut.

Fiilis huipulla oli tottakai korkea mutta myös rauhallinen. Syke pomppi vielä lähempänä 180, joka ei kylläkään tuntunu kun katseli Tongariron maisemia. Mahtavaa! Henkeä salpaavaa! Nautinnollista. Kyseisellä vuorella ja sen alueella on myös kuvatta Taru Sormusten Herrasta. Itse en ole leffaa katsonut eikä taida tarvitakaan tämän reissun jälkeen, sen verran hyvin on tullut käytyä eri kohtaukset ja juonenkäänteet läpi viikon aikana, kiitos Annen.

Alas tulo vuorelta olikin pelkkää sandboardingia. Whuuup! Hiekka ja kivet vain liu’utti sut alas kohti auringonlaskua. Kokonaisuudessaan reissulle tuli kestoa reilu 9 tuntia. Ah!! Jokainen seikkailu jättää oman jälkensä, niin teki Ngauruhoekin. Ylitin itseni ja niin taisi tehdä muutkin.