Ennen kuin päätin tulla Koh Phayam nimiselle saarelle, luin Internetistä, että saarella on ainoastaan yksi nähtävyys, jonka kylläkin näkee jo saavuttaessa saarelle. Saaren muutkin aktiviteetit ovat kiven alla: snorklaus- ja sukellusretkiä tehdään joitakin viikossa viereisille saarille. Joitakin. Saarelta ei löydy autoja lainkaan ja liikkuminen tapahtuu jalan tai skoottereilla. Iltaelämää on jonkin verran, mutta suurimmassa osaa majapaikkoja ja ravintoloita sähkönjakelua säännöstellään, joten ravintolat eivät ole kovinkaan myöhään avoinna. Internet-selailun viimeinen lause kuului näin: ”Koh Phayam on hyvä paikka olemiseen.”
Ja sitä se on ollut. Alun ensimmäistä ”touhupäivää” lukuunottamatta askelmani on hidastunut päivä päivältä. Kilpailen samassa ikämiessarjassa majapaikkaa pyörittävän viehkeän rouvan miehen kanssa. Hitaasti, mutta varmasti. Siinä missä hän makaa puolet päivästä ravintolan riippukeinussa, minä taas hoidan oman osuuteni rannalla pyyhkeen päällä. En olisi uskonut, että tylsistyn näin nopeasti. Kahdessa päivää! Viime reissulla tylsyyden saavuttaminen otti viikon, ja silloinkin olin ilman puhelinta ja peiliä.
Päiväni koostuvat lähinnä ruokailuista, kirjoista ja lyhyestä työnteon hetkestä sekä rannalla makoilusta. Herätys tapahtuu ilman kelloa aika tarkalleen seitsemän aikaan aamusta. Lyhyt venyttely- ja lihashuoltohetki rannalla, joka lempeine aaltoineen heräilee uuteen päivään. Majapaikkani vierestä löytyy idyllinen japanilainen kahvila. En tiedä mikä paikasta tekee japanilaisen, ehkä omistajan sukujuuret tai jokin pieni yksityiskohta, jota en ole vielä pienestä puutarhasta tai valikoimasta löytänyt. Kahvila itsessään saa jo hymyn suupieliin. Siellä naukkaan päiväkahvini. Kellon lähestyessä kuutta, bungalowini vieressä oleva rantabaari avaa luukkunsa auringonlaskua ihailemaan tulleille turisteille. Auringonlaskut ovat taattuja täällä, suorastaan luvattoman kauniita.
Bungalowin terassilta löytyy riippukeino, jossa nytkin kirjoitin tätä. Riippukeinussa on jotain samaa, mitä oli lapsena, kun hyppäsi auton takapenkille, jonne nukahti yhdessä tuokiossa. Pieni heijaava liike, silmien ummistus ja päiväunet ovat taatut. Meren pauke ja eläinten säestys rikkovat hiljaisuuden. Turistien ääniä täällä kuule yllättävän vähän. Meno on rauhaisa ja uskon, että juuri sitä täältä ihmiset ovat myös tulleet hakemaan. Illallinen, hampaiden pesu ja päivä onkin tapeltu.
Olemista ja ihmettelemistä
Tylsyyden saavuttaminen on itselleni jonkinlainen juttu, mitä lähden usein hakemaan rantalomilta. Mitä vähemmän häiriötekijöitä ja houkutuksia sitä miellyttävämpi kohde. Bangkokissa tapaamani saksalainen tyttö ihmetteli, miksi en tykkää bilettämisestä. En sanonut ettenkö tykkää siitä, en vain hae tältä reissulta sitä. Samaan hengenvetoon hän ihmetteli, kun kukaan ei polta tupakkaa Bangkokin kaduilla. Tervetuloa Saksa vuoteen 2020! En todenteolla kaipaa discovaloja, tupakanhajuisia hiuksia tai ämpäreistä tarjottavia vodkapaukkuja. Jos kaipaisin, olisin varmasti löytänyt itseni muualta kuin Koh Phayam -saarelta.
Ajatus karsimisesta houkuttaa. Kai se on jonkinlainen vastaliike sille, mitä arki Suomessa on. Ainakin viimeiset vuodet ovat olleet aika täyteläisiä, kuin liukuisi pallomereen, jonka jokainen pallo on mahdollisuus, joka on vieläpä käden ulottuvilla. Toki karsimista on monenlaista. Jo itsessään rinkka pakotti karsimaan mukaan otettavien tavaroiden määrää noin 20 kiloon. Yksin matkustaessa sosiaalisuutta pystyy karsimaan aivan eri tavalla kuin Suomessa. 90% ympärillä kuulemastani on sellaista, mitä en ymmärrä, jolloin minulla ei myöskään ole pääsyä noihin keskusteluihin, ei edes hiljaisena sivustaseuraajana. Toki hiljainen sivustaseuraaja olen, joka ei ymmärrä mitä edes seuraa.
Rakastan, kun hiljaisuus pakottaa minut puhumaan itsekseni. Miettimään asioita ääneen, jotta saan rikottua hiljaisuuden ja käyttämään kieltäni. Puhumaan vain puhumisen ilosta ja siitä, että pystyn puhumaan. Hiljaisuus myös pakottaa keskittymään ja kuuntelemaan. Kuuntelemaan itseäni. Huomaan välillä ottavani aikaloikkia mitä ihmeellisimpiin muistoihin vuosien varrelta.
Ennen kaikkea suurin karsiminen tapahtuu arkisissa asioissa, kun mitään ei pidä tehdä. Päiviä rytmittää lähinnä nälän tunne sekä illan tullen väsymys. Kaikki muu päivän aikana on ekstraa. Olemista ja ihmettelemistä. Juuri niitä asioilla, joiden pariin pääseminen kotona tuntuu haastavalle, sillä täytettä arkeen löytyy joka nurkan takaa tai jos ei nurkan takaa, niin aina voi jonkun kaapin kääntää ympäri ja siivota pölyt.
Tykkään tästä vaihtelusta, jonka rantaloma antaa. Asiat yksinkertaistuvat itsestään ja luonto ohjaa päivän kulkua. Tylsyys tuo merkityksen tunteen.
Kaikki on enemmän kuin hyvin.